Saimme tilattua tätä hieman iäkkäämpää Burgundia Viinimestarit.com:n erikoistilauksena keväällä 2017. Näitä kyseisiä pulloja meille siunaantui kaksi, ja ne ovat odotelleet kaapissa sopivaa avaamishetkeä.
Coste-Caumartin on vanha tuottaja, jolla on tarhoja Pommardissa ja Beunessa. Viinitila syntyi alunperin jo 1793, mutta sitä on modernisoitu ja laajennettu nykyisen omistajan toimesta voimakkaasti 1980-luvun lopulta alkaen. Coste-Caumartinilla on 30 hehtaaria tarhoja, joista valtaosa kasvaa pinot noiria ja pienempi osa chardonnayta.
Pommardin rypäleet kasvavat 2,9 hehtaarin tarhalla 230 metrin korkeudessa kylän alapuolella. Maaperä on saven ja kalkkiven seosta. Rypäleet kerätään käsin, rangataan täysin. Kylmämaseraatio kestää 3-5 vrk, tämän jälken käyminen tapahtuu lämpökontrolloidusti sementtitankeissa 2-3 viikon aikana. Viini kypsyy 12 kuukautta pääosin vanhoissa tammitynnyreissä.
Viinin tuoksussa ohn selkeitä ikääntymisen merkkejä. Ensin nenään nousee balsaminen, hieman hikistä satulaa muistuttava bretta-aromi, joka ei kuitenkaan ole dominoiva: alla on vielä aistittavissa hentona primaaria punaisten metsämarjojen aromia. Metsästä muistuttaa myös maatuvan lehden tuoksu, joka nivoutuu tammen tuomaan lyijykynämäiseen puumaisuuteen. Suussa viini on pinotiksi voimakasrakenteinen. Suutuntuma on alusta alkaen vähintäänkin keskitäyteläinen. Viini on hapokkaan raikas, ja pinot noiriksi siinä on melko jykevätkin tanniinit. Tanniinirakenne on toki jo hyvin kehittynyt, mutta ilman ruokaa maistettuna parkkihapot tarraavat kyllä jälkituntumassa hiipien ikeniin ja jumoavat varsin pitkään.
Nautimme viinin puolukkaglaseeratun ankan kanssa, ja pari oli mitä mainioin. Viinissä on kuitenkin sen verran reippaasti rakennetta, että näkisin tämän laittavan mainiosti kampoihin myös punaiselle lihalle: Pataruokien runsaus ja viinin hapot yhdessä reiluhkojen tanniinien kassa voisivat toimia loistavasti.
Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!
lauantai 30. joulukuuta 2017
sunnuntai 24. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 24.luukku: Hyvää joulua
Joulukalenterin viimeisessä luukussa vuoden 2017 osalta toivotamme kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista joulun aikaa. Nauttikaa rakkaiden seurasta, hyvästä seurasta ja ennen kaikkea loistavista ruuista ja viineistä.
Meidän perheemme on hiljentynyt joulun viettoon perinteistä poikkeavalla tavalla ja tänään nautimmekin perinteisten jouluruokien sijaan hieman modermimman menun. Jouluaterian päätähtinä toimivat ainakin Pommardin pinot noir vuodelta 1999 ja puolukkaglaseerattu ankanfilee. Illemmalla kaivamme varmasti juustojen seuraan viinikaapista jonkun hyvän portviinin. Blogin pariin palaamme ensi viikolla, mutta sitä ennen rentoudumme läheistemme seurassa, ennen kuin alamme suunnitella uusia kujeita vuodelle 2017.
lauantai 23. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 23.luukku: Viime hetken lahjapullot Alkon perusvalikoimasta
Oletko menossa vielä tänään ostamaan viimeiset lahjat joulukiireeseen? Tässä meidän viime hetken vinkit lahjapulloista Alkon normaalista valikoimasta.
Glögin rakastajalle suosittelemme tänä vuonna kuohuviiniglögiä, joka tuo hieman vaihtelua perinteisiin valikoimaan. Valitse joko Glöet tai Valkia Kuohuva Glögi ja lahjan saaja ilahtuu taatusti.
Kuohuviinien ystäville suosittelemme ehdottomasti valmiissa lahjapakkauksessa olevaa pulloa. Roseekuohuviinin ystävälle hyvä vaihtoehto on Anna de Codorniu Rose Cava. Hieman makeamman ystävälle suosittelemme Freixenet Xperiencia Cava Secoa. Samppanjan ystävälle vaihtoehtoja on useampia, mutta meidän suosikkimme on ainakin Charles Heidsieckin Reserve Brut tai La Chouette de Champillon Champagne Brut.
Valkoviinin ystäville seuraavat suositukset. Raikkaista, mineraalista ja kuivista viineistä pitävälle ehdoton suosikki on Reh Kendermann Riesling Vom Kalkstein 2016. Tämä toimii myös joulun kalojen kaverina. Chabliksen ystäville suosittelemme Laroche Petit Chablis 2015:ta. Runsaammista valkoviineistä pitävälle varma valinta on Castillo de Molina Reserva Chardonnay 2016.
Punaviineistä suosittelemme kevyen ja raikkaan tyylin ystäville suosittelemme italialaista Castiglioni Chianti 2016. Tuhdeista ja tanniinisista viineistä pitävälle varma valinta on Faustino I Gran Reserva 2005, jonka saa samalla upeassa lahjalaatikossa. Amaronen ystäville hyvä valinta on Tommasi Amarone della Valpolicella Classico 2001.
Toivottavasti näiden vinkkien avulla viime hetken joululahjaostokset on hieman helpompia. Jos etsit taas tavaraa viinin ystävälle niin kurkkaa tämän vuoden joulukalenterin luukkuihin 22 tai 18.

perjantai 22. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 22.luukku: Viime hetken lahjavinkit
Jos lahjojen ostaminen on jäänyt hivenen viime tinkaan, niin seuraavassa nopea lista mahdollisista lahjoista ruuan ja juoman ystävälle:
-Alkon lahjakortti. Tälle on viininystävällä aina käyttöä.
-Lahjakortti Woltille tai Foodoraan, koska aina ei vain ehdi
-Juustoja ja pari hyvää hilloa. Ei jää nurkkiin lojumaan.
-Lahjakortti herkkukauppaan. Tampereella vaikkapa Keittiöelämää tai Juustosoppi
-Varaus ravintolaan sinulle ja ystävällesi: Yhteistä aikaa joulun jälkeen(kin).
-Ja jos et keksi muuta, adoptoi ystävällesi viiniköynnös!

torstai 21. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 21.luukku: Samppanjat uuden vuoden juhlintaan
Alkon kuva |
Ensin rosésamppis näppärästi pikkupullossa: Drappierin Rosé de Saignée on puhdas pinot noir. Tämä on tuotettu rypälemehusta, joka valuu lyhyen kuorimaseraation jälkeen pois käymisastiasta ilman puristusta. Viinin aromeissa on punasia puutarhamarjoja ja mineraalisuutta. Suussa kohtalaisen täyteäinen. Ei hyökkäävän hapokas, hyvä maljasamppis.'
Edukkaamman pään samppiksista suosittelemme kolmea eri vaihtoehtoa kolmessa eri pullokoossa.
Pieni pullosuositus on Chouette de Champillon Brut on blanc de noirs-samppis, jossa aromit eivät ole aivan yhtä merjaisat kuin edellisessä rosesamppanjassa. Sopivasti paahteisuutta tuomassa täyteläisyyttä. Hapokas kuten samppikset yleensä, mutta dosagea on juuri sopivasti pehmentämään viinin sopusointuiseksi.
Stadardikoossa suosittelemme Janison Baradonin Tradition Brutia. Aromit omenaiset, paahteiset ja mausteiset. Kohtalaisen täyteläinen ja runsas suutuntuma. Oivallinen kuohuva, joka toimii myös ruokien kanssa hyvin.
Magnum-pullossa löytyy Andre Clouetin Grande Reserve Blanc de Noirs. Jos seurue on suuri, on pullon oltava samaa kaliiberia. Clouetin tuote on luottovalinta kun tarvitaan hyvän hinta-laatusuhteen runsasta, hedelmäistä samppista.
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 20.luukku: Vuoden 2017 parhaat
Tästa joulukalenterin luukusta päästään kurkistamaan kuluneeseen vuoteen ja pohditaan, mikä on ollut mieleenpainuvaa vuonna 2017. Vuoden 2016 ja 2015 parhaat voit lukea täältä ja täältä.
Vuoden paras ravintolaelämys oli ehdottomasti Ravintola C:n Rekola-popup. Rekolan tilan navettaan siirretty ravintola tarjoili annoksia tilan biodynaamisista raaka-aineista kera Christina Suomisen valitsemin naturaaliviinein. Pitkien pöytien ääressä ruokailu oli sosiaalisuudessaan harvinaista Herkkua suomessa!
Vuoden mielenkiintoisin projekti viinin saralla oli ilman muuta yhteistyö Hella & Huoneen joulumenun viinien suunnittelussa. Taas ymmärräme enemmän siitä, miten ja millä ehdoilla ravintolan viinejä valitaan!
Vuoden paras viiniravintola oli Kallion Wino. Koska se vain oli. Ruoka ja juoma 5/5 ja palvelu siihen päälle. Jos et ole vielä testannut niin käy nyt ihmeessä.
Vuoden opettavaisin viinimatka oli Kevään reissu Berliiniin, Pfalziin ja Rheinhesseniin. Hienoja tuottajia, hienoja viinejä. Hammaskiilteet kiittivät reissulla maistettua reilua sataa rieslingiä hapoistaan ja me kiitämme Saksan Viinitiedotusta mahdollisuudesta osallistua!
Vuoden paras viiniloma tehtiin Etnalle. Alueen viinit ja sisilialainen ruokakulttuuri tekivät vaikutuksen, ja etelän lämpö helli p####n kesän jälkeen. Lämmin (+40) suositus kohteelle!
Vuoden ruokakulttuurielämys koettiin myös Sisiliassa. Motta Camastran kylässä Etnan pohjoispuolella järjestetään kyläjuhlaa, jossa kylän nonnat kokkaavat paikallisia ruokia kodeissaan ja tarjoavat vieraille: Lounaslippu lunastetaan, sitten lähdetään kiertämään kylää nauttien alkuruoka yhdessä paikassa, primi seuraavassa ja secondi kolmannessa paikassa. Yhteisen kielen kapeudesta huolimatta hieno kokemus!
Sitten niihin viineihin!
Vuoden mieleenpainuvin valkoviini oli varmasti Rekola-popupissa nautittu Ribo & Dardin valkoinen Crozes-Hermitage. Kertakaikkiaan mahtava viini.
Paras punaviini lienee ollut Etnalla maistettu Tenuta di Fessinan Musmeci. 120-vuotiaista köynnöksistä tulevista rypäleistä vain syntyy jotain erityistä!
Kuohuvia maisteltiin viime vuonna melko vähän, mutta voittajaksi päätyy brittiläinen Ridgeview'n iäkkäämpi Grosvenor 2008.
Paras -tai ainakin mieleenpainuvin-rosee lienee ollut Chateau Musar rose. Löytyy alkosta, kannattaa kokeilla!
Sitten vielä vuoden paras vitsi, jonka valinta ei ollut vaikea: Alkoholilain kokonaiskouudistus. This is not the end, my friends.

tiistai 19. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 19.luukku: Juomapainoitteisia podcasteja pyhien kuunteluhetkiin
Jos joulun vapaiden aikana haluaa etsiä itselleen uusia viinillisiä tietolähteitä, suosittelemme seuraavassa joitakin juoma-aiheisia podcasteja. Näiden avulla on helppo tutustua viinien maailmaan, kuunteleminen on hyvä ja helppo tapa oppia uutta.
Ensimmäisenä suosituksena viinin maailmasta hiljattain kiinnostuneille hyvä Wine for normal people. Tämän jenkkipodcastin kautta saa (etenkin ensimmäisten vuosien jaksoista) perustietoa rypäleistä, viinityyleistä ja alueita. Viimeaikojen jaksoissa on enemmän haastatteluja ja eri maiden nykytilanteeseen tutustumista. Näkökulma ja toteutustapa on selkeästi atlantin takaa. Päivittyy noin kerran viikossa.
Toinen tutustumisen arvoinen jenkkipodcast on Sommeliers guildin julkaisema. Erittäin perinpohjainen, lähinnä ammattilaisille suunnattu ohjelma, josta valistunut maallikkokin kuitenkin oppii valtavasti. Päivittyy harvakseltaan.
Brittipodcasteista olemme kuunnelleet The UK Wine Showta. Viikottain päivittyvä Podcast koostuu alun viiniuutisosuudesta ja lopun haastattelusta. Viime aikoina näiden osioiden välissä on ollut vielä viinin ja ruuan yhdistämisosio. Haastattelut ovat kiinnostavia ja haastattelija osaa asiansa. Avaa hyvin eri alueiden viiniskeneä.
Jenkkiläinen haastatteluihin perustuva podcast on Levi Daltonin I'll drink to that! Pitkiä ja perinpohjaisia keskusteluja eri alueiden tunnettujen viinintekijöiden tai muiden viinimaailman vaikuttajien kanssa.
Sitten on tietysti Radio Helsingin Kippis! Anikó Lehtisen juontamassa ohjelmassa haastatellaan torstai-iltaisin oluentekijöitä ja muita alan ihmisiä sekä maistellaan oluita. Kuuntele, niin pysyt jokseenkin kartalla siitä missä ja mihin suomalainen olutskene on menossa.
maanantai 18. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 18.luukku: Lahjoja viininystävälle
Jos haluat antaa viininystävälle lahjaksi jotain muuta kuin sitä itseään, on seuraavassa joitakin vinkkejä:
Lehtitilaus on aina hyvä vaihtoehto. Suomalaisista lehdistä Viini-lehteen on viimeisen vuoden aikana ilmaantunut viinillistäkin sisältöä, ja Mika Vanteen kolumni on aina viihdyttävä. Ulkomaisista lehdistä suosittelemme ehdottomasti Decanteria, joka on eurooppalaisista viinilehdistä lähinnä must. Jos Decanter haiskahtaa liikaa brittiläiseltä yläluokalta, kannattaa tutustua Noble Rot-lehteen. Tämä lehti pitää hyvin trendien aallonharjalla ja vie kevyellä rebel-asenteella tuntemattomaan.
Myös kirjoista löytyy hyviä lahjoja viinistä kiinnostuneille. Tuore tapaus on esimerkiksi Jane Ansonin Wine Revolution, joka keskittyy tämän hetken kovimpiin luomu- ja artesaaniviineihin.
Samppanjan ystävälle voi suositella suomalaista, nimittäin Essi Avellanin Champagne-kirjaa joka sopii niin alueelle viinimatkaa suunnittelevalle kuin samppanjasta muutoin kiinnostuneille.
Keskustan eduskuntaryhmälle suosittelemme lämpimästi tutustumista ainakin tähän perusteokseen. Jos ystäväsi sattuu kuulumaan edellä mainittuun ryhmään, suosittemme tuon teoksen tulostamista lahjaksi fonttikoolla 32. Jos omistat väritulostimen, käytä vihreää.
Myös ravintolalahjakortti on hyvä idea viinistä ja ruuasta innostuvalle ystävälle. Tampereella viininystävälle sopiva paikka on esimerkiksi Winebar & Deli 1909, josta löytyy aina jotain kiinnostavaa. Myös Gastropub Tuulensuussa on varsin kiinnostavia viinejä. Naapurikunnasta Ylöjärveltä löytyy Miss Ada, jossa emme ole vielä ehtineet vierailla mutta josta huhujen mukaan saa loitavaa bistroruokaa ja kiinnostavia viinejä. Helsingissä viimeaikoina suurimman vaikutuksen tehnyt viiniravintola on Kallion Wino. Myös BasBas saa toki edelleen vahvan suosituksen. Hämeenlinnastakin löytyy nykyään paikka viininystävälle, nimittäin Nooran Viinibaari.
Tässäpä ideoita ei-nestemäisiksi lahjoiksi

sunnuntai 17. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 17.luukku: Parhaimmat lahjapullot yli 30€
Viimeiset lahjapullosuositukset tulevat hintaluokassa yli 30 euroa. Tällä rahalla alkaa jo löytyä valinnanvaraa kiinnostavista ja yksilöllisistä viineistä, joten päätökset olivat vaikeita. Seuraavassa joitakin vuosien varrella maistamiamme viinejä, joiden arvelemme sopivan lahjaksi viininystäville.
Jos lahjan saaja pitää samppanjasta -ja erityisesti ruokasamppanjasta- kannattaa harkita vakavasti Jacquessonin cuvée 740:a. Olemme nauttineet tätä rutikuivaa, hapokkaan mineraalista mutta silti hedelmäistä ja hienostuneen paahteista samppanjaa muutaman kerran merenelävien kanssa, ja pari liki taivaallinen. Samppanjanystävä arvostaa lahjaa takuulla.
Valkoviineistä menemme helppoa reittiä ja valitsemme kauniisti ikääntyvän Rieslingin Alsacen alueen eteläisimmästä osasta, jossa sijaitsevat apellaation ainoat tuliperäiset tarhat. Ison tuottajan Wolfbergerin Riesling Grand Cru Rangen 2015 on vielä kovin nuori, mutta kehittyy taatusti pullossa vielä useita vuosia. Rangenin viinit ovat omanlaisiaan ja ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Olemme maistaneet tästä viinistä useita vuosikertoja ja voimme lämpimästi suositella myös vuosikertaa 2015.
Punaviineistä vaihtoehtoja on alkon puolella runsaasti, mutta tällä kertaa suosittelemme klassikkotuottajan viiniä Yhdysvalloista. Ridge Lytton Springs 2015 tulee Sonoman alueelta Dry Creek Valleyn ja Alexander Valleyn rajoilta. Myös tämä viini on erittäin nuori ja kehittyy upeasti vielä 10 vuotta. Tässä on loistava esimerkki Zinfandel-vetoisesta blendistä, jossa on muutakin kuin mansikkahilloa.
lauantai 16. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 16. luukku: Parhaimmat lahjapullot 15-30€
Seuraavassa lahjapullohintaluokassa alkaa löytyä jo kiinnostavia tuotteita. Alla joitakin ideoita eri viinityyleistä, ja kaikki alla olevat ovat mielestämme maistamisen arvoisia.
Ensimmäisenä lahjaidea lähestyvää uutta vuotta silmällä pitäen: Juran alueelta tulee samppanjan veroisia cremanteja, joiden hinta-laatusuhde on pääosin timanttinen. Roletin Crémant du Jura Brut 2012 on sekoitus chardonnayta ja paikallisia savagninia ja poulsardia. Hienostunut, pitkään kypsynyt kuohuviini jossa on aavistuksen enemämmän hedelmäisyyttä kuin keskivertosamppanjassa. Hyvä maljaviini, joka kestää myös ruokapöydässä.
Toinenkin suositus toimii uuden vuoden juhlinnassa. Moni tarjoaa vuoden viimeisissä illanistujaisissa tapaksia, ja kuiva manzanilla-sherry on kuin tehty näiden seuraksi. Tilausvalikoimasta (ja Arkadiasta) löytyy Lustaun Manzanilla "3 en Rama", joka on suoraan solerasta viimeistelemättä pullotettu kuiva, suolaisen mineraalinen sherry joka toimii etenkin merellisten tapasten kanssa upeasti.
Punaviiniksi suosittelemme viinilehdekin vuoden viiniksi taannoin valitsemaa Esporão Reservaa. Tämä erittäin runsas, marjaisa ja mausteinen viini tulee Portugalin Alentejosta. Viini on muheva, mutta siinä on erittäin runsaasti tanniinia ja ainakin aiemmissa vuosikerroissa on myös tuntuvaa tammista mausteisuutta. Mielestämme tämä on hyvä viini pitkään hautuneen lihapadan ääreen kokoonnuttaessa.
Makeaa on toki pakko myös suositella. Josefina Pinol on vanha tuttu, jota käytimme hiljattain myös Ravintola Hellan ja Huoneen Joulumenussa. Tämä garnacha-rypäleistä valmistettu punainen mistela Vi Dolc Tinto tulee Katalonian Terra Altasta, ja sen makumaailmassa on punaista marjakompottia, mokkaa ja suklaata. Toimii hyvin vaikka maustekakun kanssa (tai kostukkeena).
Ja sitten on tietysti vielä tämä, jonka voi antaa vain ihan nimen vuoksi...
alkon kuva |

perjantai 15. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 15.luukku: Parhaimmat lahjapullot alle 15€
Jos haluaa antaa viinilahjoja useammallekin ystävälle, ei budjetti välttämättä taivu usean kymmenen euron tuotteisiin. Seuraavassa onkin vinkkejä lahjapulloiksi alle 15 euron hintaan.
Alkon kuva |
Ensimmäisenä ovela vinkki ystävälle joka pitää myös oluesta: Gouden Carolus on klassinen belgi-ale, jonka makumaailma on tyypillisen hedelmäinen, maltainen ja hivenen paahteinen. Loistava nautiskeluolut lahjaksi!
Seuraavana vinkki Italiasta. Italian alle 15 euron viinejä selatessamme tulimme siihen tulokseen, että alkoon on haalittu jokaikinen apassimento-punkku jota saapasmaassa tuotetaan. Koska kategoria kerran oli hillloviinien juhlaa, niin päätimme suositella jotain, jonka tyyli on sentään klassikko: Veroccion Amarone irtoaa pikkupullossa alle viidellätoista eurolla, ja toimii varmasti tämän tyylin viinien ystävälle.
Valkoviinisuosituksen kohdalla päätös syntyi yllättävän helposti. Alkon valikoimasta löytyy Mastroberardinon Fiano di Avellino, jonka hienous on valtavassa ikääntymispotentiaalissa. Harva tulee säilöneeksi fiano-viinejä, mutta ne ikääntyvät erittäin kauniisti ja kärsivällisyys palkitaan varmasti. Lahjan oheen kannatta liittää kehotus laittaa viini jemmaan ja avata vaikka jouluna 2025
Alkon kuva |
Viimeisenä suosituksena vielä portviiniä. LBV-portit ovat hinta-laatusuhteeltaan loistavia, ja olemme näitä aiemminkin suositelleet. Pikkupullossa on saatavilla Dow's LBV 2011, joka on makeahko portti sinihomejuustoille tai suklaisille jälkiruuille.
torstai 14. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 14. luukku: Meditaatioviinit pimeisiin iltoihin
Arki on ainakin meidän perheessämme kiireistä ja rauhalliset hetket melko vähissä. Joulunpyhät tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden pysähtyä ja keskittyä kunnolla hetkeen. Myös viiniharrastus on kärsinyt kiireestä, kun usein tuntuu että viineistä menee jotakin ohi jos niitä nauttii ruokapöydässä nelivuotiaan vauhkotessa viimeisimmästä ryhmä hau-jaksosta tai laulaessa viimeisintä päiväkodin joulujuhlalaulua. Tämän vuoksi ruokaviinimme ovatkin usein sellaisia, että niihin ei tarvita koko mentaalista kapasiteettia.
Joulu on kuitenkin oiva aika avata niitäkin viinejä, joiden moniulotteisuus haastaa ja vaatii keskittymistä. Hiljaisessa hämärässä hitaasti ja hartaasti nautittu viini on usein meditatiivinen kokemus, joka täyttää aistit ja mielen ja etäännyttää kiireisen arjen. Seuraavassa joitakin mielestämme keskittymistä vaativia viinejä, jotka kannattaa avata vain silloin kuin niille on todella aikaa.
Ensimmäinen suositus tulee Italian Campaniasta: Olemme maistaneet Mastroberardinon Taurasi Riservasta pari vuotta sitten 1980-luvun vuosikertaa, ja sen perusteella voimme vakuuttaa että tällä hetkellä Alkon tilausvalikoimasta löytyvä vuosikerta 1998 on vielä täydessä iskussa. Viini on aromimaailmaltaan moniulotteinen, siinä on ilmeistä italialaista hapankirsikkaisuutta, mutta mukana on myös makeampaa punaista puutarhamarjaa. Marjaisten aromien lisäksi viinissä on ikääntymisen tuomaa leikatun tupakan tuoksua ja kirpakkaa mausteisuutta sekä tuliperäistä kasvupaikkaa ilmentävää maamaisuutta. Suussa viini on ikäänsä nähden vielä napakka, ei kuitenkaan terävän agressiivinen. Viini pyörii suussa ja aromikirjo elää nesteen liikkuessa suusta nieluun. Viini on hienovarainen eikä paljasta itseään hetkessä, vaan se vaatii vaatii keskittymistä. Viini kehittyy lasissa saadessaan happea, mutta toisaalta se tuntuu myös kehittävän maistajaansa aistien tunnistaessa aina uusia ja uusia aromeja tästä upeasta juomasta.
Toinen suositus on perinteinen jouluviinimme: Chateau Musar elää vuodesta toiseen, emmekä ole vielä maistaneet tällä hetkellä alkosta löytyvää (ja jo kaappiin varattua) vuosikertaa 2009. Musarilla on kulttituottajan maine, ja viini jakaa varmasti mielipiteitä. Tämä tarjoilee CS-vetoisen blendin, jossa on kerroksellisuutta ja iän tuomaa aromikirjoa. Aiempien vuosikertojen välillä on yhditävänä tekijänä ollut kohtalaisen runsas bretta, lievä volatiili hapokkuus ja kohtalaisen funkki aromimaailma. Viini on usein vaatinut dekantointia ja kehittynyt happea saadessaan, joten tämän kanssa ei kannata pitää kiirettä. Kuten yllä olevastakin voi päätellä, ei tätä voi suositella puhtaiden ja sliipattujen viinien ystävälle. Mutta kun tähän pääsee sisälle, tulee helposti ostettua pullo seuraavaksikin jouluksi. On tuhansia ja tuhansia teknisesti täydellisiä ja selkeitä lajikeominaisuuksia ilmentäviä viinejä, mutta on vain yksi Chateau Musar.
Myös valkoisista löytyy haastavia ja keskittymistä vaativia viinejä. Tällainen on esimerkiksi Josmayerin ikääntynyt Pinot Gris Grand Cru Brand Alsacesta. Valtaosa alkoon tulevistaAlsacen Grand Cru-viineistä on rieslingejä, mutta tämä Pinot Gris osoittaa, että lajike voi tuottaa upean moniulotteisia ja upeasti ikääntyviä viinejä. Josmayerin Pinot Gris:a olemme maistaneet pari vuotta sitten, ja viini oli hieno ja kerroksellinen: Kypsän omenainen, eksoottisenkin hedelmäinen primaariaromi, jonka taustalla hieman savuinen ja funkki aromimaailma tuo mielenkiintoa ja korostaa hedelmä-aromeja. Suussa täyteläinen, jopa öljyinen viini jossa on aavistus jäännössokeria. Tämä on hyvä esimerkki valkoviinistä, joka elää lasissa ja kehittää maistajaansa.
Toki myös aiemmissa teksteissä suositelluista löytyy kiinnostavia ja haastavia viinejä, esimerkiksi valkoinen Musar. Sherryt voivat myös toimia meditaatiotarkoituksessa, hyvänä esimerkiinä Lustaun Palo Cortado. Valitsetpa minkä vain, avaa mielesi ja kielesi ja suhtaudu ennakkoluulottomasti. Suhtaudu jokaiseen siemaukseen kuin ensimmäiseen, sillä siten voit löytää aina uusia makuja.

Tunnisteet:
herkuttelijan joulukalenteri,
joulu chateau musar,
joulukalenteri 2017,
joulun pyhien nautiskeluviinit,
taurasi,
viiniblogi,
viininystävän joulukalenteri
keskiviikko 13. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 13 luukku: Joulun (ja uudenvuodenkin) kuohuvat
Joulun ja etenkin uuden vuoden aikana kuohuviinin kulutus on huipusssaan, joten mekin suosittelemme kolmea kuohuviiniä eri puolilta Eurooppaa. Nämä ovat vanhoja luottoviinejämme, joten ne ovat tätä blogia seuranneille ehkä jo kyllästymiseen saakka tuttuja.
Ensin cava: Suosittelemme -kuten niin monesti aiemminkin- Juvé y Campsin Reserva Cava Brutia, joka on mielestämme jossain mielessä cavan arkkityyppi: Kukkainen, melko runsas ja upean hedelmäinen kuohuviini höystettynä juuri sopivalla ripauksella hiivasakan kanssa kypsymisestä tulevaa paahdettua aromia.
Toisena Pohjois-Italiasta tuleva Franciacorta: Tutustuimme ja ihastuimme Bellavistan viineihin taannoisella Comon matkalla vajaa 4 vuotta sitten. Alkosta löytyy Alma Gran Cuvée Brut, joka on cavaa sitruksisempi, mineraalisempi ja hapokkaampi. Mielestämme hyvä viini vaikkapa äyriäisten seuraan.
Samppanjaksi suosittelemme Tarlantin Zero Brut Natuerea. Tarlantin tyyli on melko paahteinen ja runsas, viinin aromimaailma on sitruksinen, paahteinen ja mineraalinen, maku hapokas ja jälkimaku pitkä. Viini on täysin kuiva, joten tämä ei välttämättä ole omimmillan maljaviininä vaan sopii paremmin ruokapöytään.

tiistai 12. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 12.luukku: Joulun alkoholittomat vaihtoehdot
Joulun aikana tavataan usein sukua ja perhettä suuremmissa määrin ja joukkoon mahtuu aina niitä, jotka haluavat juomaksi alkoholittoman vaihtoehdon. Onneksi nykyään on saatavilla varsin mainioita vaihtoehtoja alkoholittomista juomista.
Glögiä kuluu meidän perheessä ainakin joulun aikaan paljon ja pidämme kovasti Blossan alkoholittomasta glögistä, joka ei ole niin makea kuin kaupan glögit.
Kuohuvista vaihtoehdoista suosittelemme kahta erilaista vaihtoehtoa. Suomalainen kontion mehun Lehtikuohu on tehty mustaherukan lehdistä ja sopii kaikille perheenjäsenille aattoaterian alkumaljaksi. Toinen mainio vaihtoehto alkoholittomista kuohuviineistä on Australian ison tuottajan Muscat ja Chardonnay rypäleistä tehty Jacob's Creek UnVined Sparkling, joka oli miellyttävä tuttavuus omassa sarjassaan.
Oluista suosittelemme Katrin raskausajan kokemusten perusteella kolmea loistavaa vaihtoehtoa. Espanjalaisen panimon Moritzin alkoholiton olut Moritz Aigua De tuo Katrille mieleen Barcelonassa terassilla nautitut lagerit. Mikkeller on yksi meidän suosikki ulkomaalaisista panimoista ja emme ole juuri koskaan pettyneet heidän oluisiin. Heidän Drinkin' the Sun on mainio vaihtoehto, jos haluat nauttia kalapöydän kanssa vehnäolutta. Toinen loistava vehnäolut jouluruuille on Bavaria Wit, joka on myös maitokauppojen valikoimassa. Tarpeeksi kylmänä, kun nautit oluen niin et huomaa edes juovasi alkoholitonta olutta.
maanantai 11. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 11. luukku: Juustoviinit
Meidän perheissämme juustot kuuluvat jouluiltaa ja -yöhön. Juustolautasella on meillä yleensä paria kovaa ikääntynyttä juustoa, pehmeää valkohomejuustoa ja jotakin melko intensiivistä sinihomejuustoa. Tampereella joulujuustot kannattaa hakea hallin Juustosopista, johon olemme jo vuosia jättäneet etukäteen joulutilauksen ja noutaneet sen aattoaamupäivällä jouluisesta kauppahallista.
Juustot ovat oiva pari myös monelle viinille. Kovien juustojen kanssa voi toki nauttia punaviiniäkin, mutta mielestämme juustojen seuraan kannattaa valita mieluummin jokin intensiivinen, mahdollisesti hieman makea valkoviini: Nämä toimivat hyvin myös tuoreempien ja kermaisempien juustojen kanssa. Kun valitsee viiniksi jonkin hyvin omaleimaisen, aromimaailmaltaan kompleksin viinin, saa parhaassa tapauksessa aikaan pysäyttäviä yhdistelmiä.
Ensimmäinen suosituksemme onkin viini, joka sopii hyvin juustoille ja tarjoaa monelle aivan uudenlaisen viinielämyksen: Vin Jaune on Juran alueelle tyypillinen savagnin-rypäleestä valmistettu 'keltainen viini', joka valmistetaan samaan tapaan kuin sherry: Vin jaune kypsyy pitkään tynnyreissä hiivaketon alla suojassa suoralta oksidaatiolta. Sherrystä poiketen vin jaunea ei kuitenkaan väkevöidä alkoholilla. Alkosta löytyy kuiva Rolet Arbois Vin Jaune on kuiva, sen aromimaalma on sherrymäisen pähkinäinen jaoksidoituneen omenankotainen. Kaiken kaikkiaan vin jaunea on vaikea kuvailla, vaan se pitää kokea! Comte on alueen juusto, ja se sopiikin erityisen oivallisesti vin jaunen kanssa.
Toinen hyvä pari erityisesti koville juustoille onkin sitten sherry: Lustaun East India Soleraa olemme muistaaksemme suositelleet ennenkin. Tämä oloroso on hieman makea, siinä on paahteista pähkinäisyyttä, kuivattuja hedelmiä ja mausteisuutta. Viini on sokerin ja korkeahkon alkoholipitoisuutensa ansiosta runsasrunkoinen ja myös aromimaailma on intensiivinen. Viiniä voikin nauttia juustojen kanssa pienenpieninä siemauksina makuelämyksen kärsimättä, joten pienikin pullo riittää pitkälle! Toimii kovien juustojen parina, mutta makeutensa ansiosta taipuu myös sinihomeen kaveriksi.
Kolmantena suositus pehmeämmille juustoille ja etenkin vuohenjuustolle: Sancerren hapokkaat ja aromikkaat, kuivat sauvignon blanc-viinit komppaavat hyvin kermaisia tuoreempia juustoja. Esimerkiksi Domaine de la Perrière Sancerre on sitruksinen ja yrttinen, vain hennosti herukanlehtinen SB, jota kuivien viinien ja pehmeiden juustojen ystävän kannattaa hankkia juustojensa kaveriksi!
Viimeisenä suosituksena vielä kuohuvaa: Pehmeille juustoille ja erityisesti valkohomejuustoille voi valita pariksi myös kuohuvan viini, jonka kuplat puhdistavat suuta ja tuovat komboon kepeyttä: Samppanjan sijaan suosituksena cheniin blanc-rypäleestä valmistettu Vouvray, josta alkosta löytyy De Chanceny Exellence Vouvray Brut. Cheninin aromimaailma on hieman runsaamman hedelmäinen kuin perinteisten samppanjarypäleiden, ja tämä toimiikin hyvin myös hieman ikääntyneille ja runsasaromisemmille valkohomejuustoille.
Tässäpä juustoviinisuosituksia laidasta laitaan, toivottavasti näistä löytyy sopivia joka makuun. Osa edellä mainituista on tyyriitä, mutta kannattaa huomioida että kalliimmat tuotteet ovat sikäli intensiivisiä että pienempiki lasillinen tarjoaa täyden makuelämyksen!

sunnuntai 10. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 10. luukku: Heikin jouluinen glögi
Kaikissa aiemmissa joulukalentereissa lienee ollut Heikin glögiresepti, joka elää fiiliksen mukaan vuodesta toiseen. Tämän vuoden glögin määrääväksi aromiksi valikoitui appelsiini, ja kokonaisuudesta tuli hyvinkin miellyttävä.
Jouluglögi:
0,5 l neutraalia viinaa
2 kanelitankoa
10 neilikkaa
puolikas kuivattu peperoncino-chili
10 kaardemumman siemenkotaa tai 1 tl siemeniä
10 korianterinsiementä
1 vaniljatanko
1 appelsiinin kuoren keltainen osa
Laita mausteet ja viina lasipurkkiin viikoksi pariksi. Siilaa puhtaaksi. Tämän glögipohjan voi sekoittaa sekä puna- että valkoviiniglögigsi. Sekoitussuhde on 1+6 eli puolesta litrasta juurta riittää kolmeen litraan viiniä. Saat siis valmista glögiä 3,5 litraa. Sekoitukseen tarvitaan hieman makeutta, joten lisäsimme glögiin (viiniin keitettämällä sulatettua) sokeria noin 0,5 dl/litra.
Itse teimme glögiä lahjaksi, joten ostimme 3 litran hanapakkauksen punaviiniä, otimme 2 dl sokeria ja 2 dl viiniä ja keitimme näistä sokeriliemen. Sitten sekoitimme lopun viinin, glögijuuren ja sokerin ja pullotimme pieniin pulloihin.

lauantai 9. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 9. luukku: Joulun oluet
Jos ei halua joulupöytäänsä pelkkää viiniä, on olut hyvä pari monille joulun ruuille. Seuraavassa joitakin mielestämme toimivia oluita jouluruokien kaveriksi.
Alkon kuva |
Kalapöydässä toimii lager tai pils. Nämä oluttyylit ovat mielestämme sellaisia, että ne kannattaa nauttia mahdollisimman tuoreena joten suosimme näissä suomalaista. Esimerkiksi Ruosniemen Koodari on hyvä amerikkalaistyyppinen runsaasti humaloitu lager, jonka katkerot pelittävät hyvin niin sokerisuolattujen silakoiden ja sillien kuin rasvaisten ja suolaisten lohikalojenkin kanssa.
Laatikoita ja kinkkuja lähtisimme ovelasti tasoittelemaan happamalla: Rodenbachin Grand Cru on klassikko, joka ei mielestämme juuri perustelujakaipaisi, mutta tämä hedelmäinen, aromeiltaan viinimäsen moniulotteinen olut on raikas tuulahdus keskelle lanttuisaa laatikkokimaraa.
Myös jälkiruokien kanssa voi nauttia olutta, seuraavassa pari runsaampaa ehdotusta joko jälkiruuaksi tai -ruualle:
Flying Dutchman Rasperry porterin tuoksussa on suklaata ja vadelmaa. Maku on melko kevyt, vienosti maltainen, aavistuksen hapan. Kaikenkaikkiaan varsin helposti lähestyttävä porter sellaisenaan nautittavaksi, tämä ei välttämättä rungoltaan kestä esimerkiksi tuhteja suklaisia jäkiruokia.
Pohjola Talveöön tuoksussa erittäin vahva kookos, vanilja aavistettavissa taustalla. Tuhti hieman paahtunut maltaisuus nousee myös nokkaan. Suussa paksuhkon maltainen, alkuun suutuntuma on rungokas mutta raikkaahko. Jälkimakuun nousee kohtalainen humalan katkeruus, joka tuntuu kitalaessa ja nielussa melko pitkään. Kookoksen jälkimaku tuntuu todella pitkänä. Ehdottomasti jälkiruokien kaveri.
perjantai 8. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 8. luukku: Joulun kevyet raikkaat valkoviinit
Tässä luukussa suosittelemme kevyempiä valkoviinejä, joiden arvelemme sopivan hienosti joulupöydän kaloille.
Ensimmäisenä suositus vakiovalikoimasta: Tämä erittäin edullinen sisilialainen Crudo catarratto-zibibbo (aka muscat)-sekoitus on kukkaisen terpeeninen, runsaan eksoottisen hedelmäinen, aavistuksen makea mutta silti varsin hapokas. Viini toimii makeiden silakoiden ja sillien sekä suolaisten lohikalojen kanssa loistavasti.
Tilausvalikoimasta löytyy mahtava Rheinhessenin kenties taitavimman rislingtaikurin, Stefan Winterin Dittelsheim Riesling loistavalta vuodelta 2015. Kuiva, viiltävän hapokas viini, jonka aromimaailmassa vaaleaa kukkaisuutta ja kypsää sitruunaa. Loistava viini rasvaisemmille lohikaloille.
Kolmantena vielä suositus Espanjasta: Adegas Valminorin galicialainen albariño on täysin kuiva, mineraalinen ja hapokas. Tuoksu on hienopiirteisen aromaattinen, tästä löytyy hentoa kypsien kivellisten hedelmien aromia ja kevyttä mantelisuutta. Jos tarjoilet äyriäsiä, on tämä viini täsmäsuositus.
Kuvat alko.fi

torstai 7. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 7. luukku: Runsaammat valkoviinit
Kesällä ja keväällä nautimme keveämpien kesäruokien kanssa lähes yksinomaan raikkaita ja hapokkaita valkoviinejä, mutta joulunajan kylmänkostea sää ja tuhdimmat ruuat vaativat myös valkoviineiltä runsaampaa runkoa. Näitä viinejä ei välttämättä kannata yhdistää kaloille, mutta kinkun ja laatikoiden parina valkoviini voi olla hyvinkin toimiva vaihtoehto.
Ensimmäisenä suosituksena aina niin oivallinen Chateau Musar White. Musarin punaviineissä on rypäleinä pääosin Bordeaux-tyyppinen sekoite, mutta valkoiseen musariin käytetään Libanonin natiivilajikkeita obaidehia ja merwahia. Nämä tulevat omilla juurillaan kasvavista 60-90-vuotiaista köynnöksistä. Viini on eritäin intensiivinen, kypsän hedelmäinen, aavistuksen paahteisen tamminen
mutta silti hyvähappoinen. Tämä sopii oivasti kinkulle tai lohikaloille.
Toisena suosituksena tammitettu burgundin valkoviini, joka ei kuitenkaan ole chardonnay: Bouzeronin viinit valmistetaan aligote-rypäleestä, joka tuottaa selkeästi hedelmäisempiä ja hieman aromaattisempia viinejä kuin chardonnay. Viinin aromimaailmassa on kypsää persikkaa ja runsasta tammista voimaisuutta, se on suussa melko täyteläinen mutta hapokkuutensa ansiosta tasapainoinen.
Kolmantena suosittelemme Xavierin valkoista Chateauneuf-du-Papea. Alue on ehdottomasti tunnetumpi punaviineistään, mutta myös alueen valkoiset ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Rypälesekoitteena on yleensä bourboulenc, clairette, grenache blanc ja rousanne. Viinit ovat ovat runsaita, suutuntumaltaan täyteläisiä ja aromeiltaan kypsän hedelmäisiä ja mausteisia. Nämä sopivat hyvin runsaammille kala- tai lintuannoksille.
Viimeisänä suosituksena tähän kategoriaan vielä vakiovalikoiman tuote: Etelä-afrikkalainen Bellinghamin The Bernard Series Old Vine Chenin Blanc on hyvin paahteinen, jopa savuinen. Viini on hyvin runsas, mutta siinä on hyvin tallella chenin blancin upea hapokkuus, jonka ansiosta tämä toimii hyvin runsaiden ja kermaisten ruokien parina.
Kuvat alko.fi
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 6. luukku: Kevyet punaviinit perinteiseen joulupöytän
Kevyet, raikkaat ja primaareja rypäleen aromeja ilmentävät viinit sopivat mielestämme punaviineistä parhaiten suomalaiseen laatikkoiseen joulupöytään. Näissä viineissä kaiken a ja o on hyvä hapokkuus, joka leikkaa mukavasti raskaita ja makeita laatikoita. Myös kinkun parina hapokas ja marjainen viini toimii hyvin.
Ensimmäiäsenä suosituksena jo lähes kyllästymiseen saakka toistettu kestosuosikki: Fontanafreddan Langhe nebbiolo jaksaa aina vain vakuutta. Tämä viini on kenties tässä esitellyistä tanniinisin, mutta siinä on myös runsaasti primaaria marjaisuutta ja erittäin hyvä hapokkuus. Tämä toimii etenkin jos painottaa sitä joulupöydän kinkkuisaa puolta kuten moni tekee.
Tanniineiltaan kevyempänä vaihtoehtona suosittelemme toista italialaista viiniä, joka sekin tulee Piemontesta. Barberat ovat Pienmonten tuottajille viinejä, joilla katetaan kulut barolojen kypsyessä pitkään tynnyrissä ja pulloissa pehmetäkseen. Matteo Corregian barbera on tiilenpunainen, keskisyvä viini jonka tuoksussa on kirsikkaa, lyijykynää, hentoa maatuvien lehtien aromia. Suussa kevyehkö, raikas, varsin hyvät hapot, melko kevyet tanniinit. Tämäkin on oiva joulupöydän antimille.
(*Tämä viini oli saatu näytteenä maahantuojalta)
Yksi vaihtoehto joulupöytään on myös Beaujolais. Periaatteessa jopa tämän vuoden noveau voisi toimia, joten jos haluat kevyen, marjaisen ja varsin kulauteltavan viinin niin kotiuta alkon taas tänäkin vuonna hankkima Duboeuf Noveau 2017. Jos haluat harteikkaamma, silti hyvin hapokkaan gamayn, niin suosittelemme Drouhinin Moulin-à-Ventiä. Tämän Beaujolais Cru-alueen viinit ovat kaikista Beaujolais'n viineistä rakenteeltaan runsaimpia, ja tämä toimii hyvin hapokkaana viininä joulupöydässä hyvin.
Viimeisenä ässänä suosittelemme jotakin jännittävää: Emilia-Romagnassa tuotetaan pirskahtelevaa Lambruscoa, jonka sopivuudesta porsaanlihalle vakuutuimme taannoisen Hella & Huoneen joulumenuprojektin yhteydessä. Alkosta löytyy suurehkon tuottajan, Medici Ermeten lambruscoja, joista suosittelemme yhden tilan Concerto Reggiano Lambruscoa. Viini on hiilihapponsa vuoksi raikas, sen tuoksu on tuoreen marjaisa ja jälkimaku vähätanniininen. Tämä jos jokin sopii hyvin jouluruuille.

tiistai 5. joulukuuta 2017
joulukalenterin 5. luukku: Tyylikkäät tanniiniset viinit selkeille liharuuille
Tähän joulukalenterin luukkuun olemme keränneet punaviinejä, jotka ovat runsasaromisia ja rungokkaita mutta eivät kuitenkaan hilloisen täyteläisiä. Näissä on raikkautta, mutta niitä ei voi kuitenkaan runsaan tanniinisuutensa vuoksi sanoa kevyiksi. Monet seuraavista suosituksista ovat hieman ikääntyneitä, joten niistä löytyy enemmän kypsytyksen tuomia aromeja ja vähemmän tuoretta marjaisuutta kuin nuorista punaviineistä. Nämä ovat viinejä selkeiden liharuokien kuten paistin tai pihvin seuraksi.
Ensimmäiseksi suosittelemme loistavaa kreikkalaista viiniä Naoussan alueelta. Kir-Yiannin Ramnista tuli alkon valikoimiin jo vuosia sitten, ja olemme kirjoittaneet siitä ensimmäisen kerran jo neljä vuotta sitten. Viini oli välillä poissa valikoimista, mutta on tehnyt paluun tilausvalikoiman puolelle ja sitä voimme lämpimästi suositella. Kohtalaisen täyteläinen, mausteinen, hyvähappoinen, varsin tanniininen ruokaviini, josta alkonkin hinta on kohtuullinen.
Toinen tyylikäs klassikkosuositus tulee Riojasta. Remellurin viinien rypäleet on kasvattetu huolella Riojan korkeimmilla tarhoilla. Eri tarhojen rypäleet viiniytetään erikseen, kypsytetään pitkään tammessa ja sekoitetaan upeiksi klassen satulanahkaisiksi, makean mausteisiksi viineiksi, jotka kestävät hyvin myös pullokypsytystä. Remellurin Reservaa suosittelimme jo viime vuonna Decantalon valikoimasta. Alkon hinta on reilun kympin suurempi, mutta viini on muihin alkon vastaan hintaisiin tuotteisiin nähden varsin laadukas.
Perinteisesti tähän kategoriaan täytisi sisällyttää barolo, ja niitä löytyykin alkosta kohtalaisesti. Nyt suosittelemme kuitenkin hieman vähemmän tunnettua nebbiolo-viiniä Piemontesta: Travaglinin Gattinara on loistava viini, joka mielestämme pesee hinta-laatusuhteessa valtaosan tunnetummista baroloista. Tämä kuten gattinarat yleensäkin on graniittisen maaperän ansiosta barolo-viinejä marjaisampi ja raikkaampi eikä aivan niin kovatanniininen. Tällä hetkellä alkosta on saatavilla vuosikerta 2012, joka on jo varsin lähestyttävä. Tämä sopii hyvin vaikkapa selkeäpiirteisille riistaruuille. Olemme kirjoittaneet travaglinista pariinkin kertaan blogin puolelle jo aikaisemmin, kun vierailimme tilalla keväällä 2015 ja kun travaglini oli viinibloggaajien yhteispostauksen aiheena keväällä 2017.
Sitten vielä viimeisenä viimekesän matkan ja aiempienkin maisteluiden perustella Etna rosso. Alkosta löytyy useammankin tuottajan viinejä, mutta suosittelemme kuitenkin Tenuta Delle Terre Nereä, koska se on ensimmäinen Etna Rosso jota olemme aikanaan maistaneet. Etnan punaviinejä tituleerataan joskus Sisilian pinot noireiksi, eikä suotta: Etna rosso on toisaalta selkeästi italialaisen kirsikkainen, mutta mausteisuus ja raikas hapokkuus muistuttavat etäisesti pinotia. Viini on mielestämme laatuun nähden kohtuullisesti hinnoiteltu jopa alkossa. Tätä voisi suositella tomaattisille liharuuille, mutta myös muunlaisilla happamilla kastikkeilla kruunatut lihat toimivat.
Kuvat: alko.fi
maanantai 4. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 4 luukku: Joulun tuhdit punaviinit
Suomessa monet haluavat joulupöytäänsä tuhdin ja runsaan punaviinin. Olemme kuitenkin sitä mieltä, että on vaikea löytää perinteisille jouluruuille huonommin sopivaa viiniä kuin edellä mainittu: Jouluruokien makeus nostaa viinin alkoholin polttavuutta ja tanniinien purevuutta ja tekee näistä viineistä helposti kovia. Kokonaisuus muodostuu mielestämme myös raskaaksi, kun viini ei tarjoa suuta raikastavaa hapokkuutta vaan jatkaa samaa raskasta linjaa ruuan kanssa.
Vaikka tämä runsas punaviinityyli ei meille kovin läheinen olekaa, on tuhdeille ja täyteläisillekin punaviineille paikkansa: Näitä voi nautiskella vaikkapa kylmänä talvi-iltana lumi(tai räntä)sadetta katsellessa. Jos joulupöydässä on haudutettua lihaa makeiden laatikoiden sijaan, niin silloin näistä jokin voi hyvin toimia joulun ruokaviininäkin.
Ensimmäinen tyylikäs suositus tulee Rhonesta: Domaine du Vieux Lazaret Chateauneuf du Pape Cuvee Exeptionelle on mausteinen, tumman marjainen ja erittäin täyteläinen viini, jossa on runsas mutta pehmeähkö tanniinisuus. Täsmäruoka tälle viinille olisi luonnollisesti riista, joko patana tai fileenä kastikkeen kera
Prioratista tulee vanha suosikkimme Nona Petit, joka on melko tyypillistä Priorat-viiniä pehmeämpi ja runsaampi, koska blendissä on kohtalaisen reippaasti merlot:a. Tästä löytyy vaniljaista tammea, garnachan tuomaa punaista marjaisuutta ja kohtalaisesti tammen pyöristämää tammisuutta. Hyvä viini sellaisenaankin, mutta tämä menee hyvin vaikkapa karjalanpaistin kanssa.
Kenties tuhtien viinien kevyemmästä päästä on Chileläinen Torres Cordillera Carignan. Viinin aromimaailma on mausteinen, lihasan täyteläinen ja tummahedelmäinen. Viinissä on kuitenkin kohtalaisen hyvin hapokkuutta, joka tekee siitä tasapainoisen. Tämä menisi mielestämme erityisen hyvin lihapatojen kanssa.
Viimeisenä on toki pakko suositella Amaronea: Corte Giaran Amarone on kohtalaisen kuiva ja amaroneksi matala-alkoholinen. Tämän lämmittävän viinin aromeista löytyy tummia marjoja ja tammikypsytyksen mokkaisia ja suklaisia aromeja. Tätä sopii nautiskella takkatulen ääressä, mutta tämä voisi toimia myös juustojen kanssa.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 3.luukku: Parhaimmat pikkujoulupullot
Pikkujoulujen sesonki on kovimmillaan, joten tietenkin suosittelemme myös parhaat viiniherkut työ/kaveriporukan pikkujouluihin. Hintaluokka on 10-15€ välissä ja listaa koottaessa on käytetty mukana myös hiukan huumoria.
Hipstereiden illanistujaisiin suosittelemme tietenkin italaista tulevaa Hipster Negroamaroa, jonka keskitäyteläinen ja mausteinen maku sopii loistavasti pikkujoulun pöydän herkkujen kanssa. Tästä saa myös loistavia kuvia sosiaalisen median puolelle.
Tyttöjen pikkujouluihin loistava vaihtoehto on puolikuiva risukka Saksanmaalta eli Most Wanted Riesling. Toimii niin ruuan kanssa kuin ilmankin. Jos kuohuva maistuu paremmin tyttöporukalle niin Most Wanted Sparkling tölkki toimii mainiosti myös tyttöjenillan juomamenussa. Molemmat vaihtoehdot toimivat myös loistavasti instagram-kuvissa rekvisiittana.
Poikien illanistujaisissa täyteläisenä punaviininä toimii mainiosti Vino Rosso by Charles Smith. Toinen hyvä vaihtoehto on espanjalaisen Juan Gil 4 Meses Monastrell, jota suosittelemme tanniinisten viinien ystäville.
Jos pikkujouluseurue tykkää glögistä niin suosittelemme ehdottomasti The Ugly Glühweinia.
Näiden vinkkien myötä toivotamme kaikille oikein riemukasta pikkujoulukautta.
lauantai 2. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 2. luukku: Juomia 100-vuotiaan Suomen kunniaksi
Suomi täyttää tunnetusti tasavuosia 6. joulukuuta. Ainakin meidän perheessämme itsenäisyyspäivänä on ollut tapana syödä hyvin, ja ruokapöytään kuuluvat mielestämme myös laadukkaat ruokajuomat. Erittäin suomalaista ja varmasti ehyt-ry:n mieleen olisi suositella ruokajuomaksi maitoa tai hurjimmillaan kotikaljaa. Olemme kuitenkin viiniblogi ja elämme vuodessa 2017, joten kenties jotain muuta.
Suomessa ei ainakaan vielä tuoteta viiniä, mutta meillä on pitkä oluthistoria joka on viimeisten viiden vuoden aikana palautunut pitkällisestä kieltolain alhosta, ja pienpanimoita onkin pian jo yhtä paljon kuin 1800-luvun lopulla.
Suomen olutperinne on tullut pääasiassa Saksasta, mikä selittää hyvin lager- ja pils-oluttyyppien suosion. Pienpanimoiden uuden nousun myötä meille tuli kansainvälinen IPA-trendi, jonka häntä on nähtävissä edelleen. Tyylien kirjo on kuitenkin parin viime vuoden aikana leventynyt, ja nyt suomalaiset pienpanimot tuottavat kaikkea gosesta kahviportteriin.
Valinnanvaraa siis riittää, mutta perinteisen tyylin ystäville esimerkiksi kala-alkupalojen kanssa nautittavaksi voisimme suositella vaikkapa Prykmestarin Saazer Pilsiä, joka on puhtaan raikas ja kevyesti aromihumaloitu olut. Edellistä hieman hedelmäisempi ja aromaattisempi on Hiisi-panimon Mosaic Pils, josta myös kovin pidimme. Jos taas ei koe olevansa lainkaan olutihminen eikä pidä maltaan mausta ja humalan katkeruudesta, suosittelemme jotakin hapanolutta: alkon valikoimasta löytyy vaikkapa Hiisien marjainen ja hapan Kratti-Saison.
Edellä on vain joitakin maistamistamme ja hyviksi toteamistamme pienpanimo-oluista, näitä on alkon ja etenkin ruokakauppojen hyllyissä satoja erilaisia joten voit vapaasti valita oman tyylisi ja mieltystesi mukaan. Olutta vieroksuville suosittelemme kuitenkin lämpimästi tutustumista hapanoluisiin, jotka toimivat oivasti porttina oluiden maailmaan.
Jos haluaa oluen sijaan viiniä, joutuu ilmastosyiden vuoksi tyytymään suomalaisten viinintekijöiden muualla valmistamiin juomiin. Alkosta löytyy varmaankin tunnetuimman suomalaisen viinitilallisen Juha Berglundin Chateau Carsinin Bordeaux-viinejä kaikissa kolmessa värissä ja vielä makeanakin. Berglund ei kuitenkaan ole ainoa suomalainen viinitilallinen, vaan suomalasten tuottamia viinejä tulee myös myös Saksasta, Italiasta ja Uudesta-Seelannista.
Saksan Pfalzista tuleva Raja Riesling on Viinitien Toni Immasen tuottama ja mielestämme varsin hyvä riesling Saksan ja Ranskan rajalta.
Italiassa vaikuttaa kaksikin suomalaista viinitilallista: Jyrki Sukulan Barolo Meriame on maistamiemme aiempien vuosikertojen perusteella modernin tyylin barolo, jota voi lähestyä jo melko nuorena. Toinen suomalainen Italiassa on Jarkko Peränen, jonka Candialle-viinitila Toscanassa tuottaa myös upeita viinejä. Alkosta näitä ei saa, mutta Helsingissä Candiallen viinejä on ainakin Olossa ja Groteskissa.
Tähän listaan täytyy mainita myös Outi Jakovirta, joka on Uusiseelantilaisen Julicherin viinintekijä. Talon viinejä löytyy melko laajasti myös alkosta, ainakin 99 Rows Pinot Noir on mukavan marjainen pinot. Myös aavistuksen jäännössokeria sisältävästä raikkaasta rieslingistä pidimme. Jakovirralla on myös oma Three barrel project, jonka viinejä maistamme heti tilaisuuden tullen.
Meidän ehdotuksemme juhlavuoden menuksi löytyy myös blogista tästä postauksesta.

perjantai 1. joulukuuta 2017
Joulukalenterin 1. Luukku
Pullon Hengen perinteinen joulukalenteri on täällä taas! Tätä tehdään jo viidettä vuotta, ja joka vuosi ideana on ollut antaa vinkkejä joulun ajan viineistä ja ruuista. Viime vuonna esittelimme eurooppalaisia viinin nettikauppoja, ja tänä vuonna jatkamme samaan tyyliin: Pyrimme ensimmäisten parin viikon aikana esittelemään Alkon tilausvalikoimassa olevia joulun aikaan sopivia viinejä.
Alkon tilausvalikoima on viimeisen vuoden aikana laajentunut melkoisesti, kun maahantuojat saavat tuotteitaan aiempaa helpommin tähän "nettikauppaan". Tilausvalikoimassa on vakiovalikoimaa enemmän myös pienten tuottajien kiinnostavia tuotteita, jotka ovat mielestämme maistamisen arvoisia.
Alkon kautta osa etenkin keskihintaisista viineistä on suorastaan naurettavan kalliita verrattuna eurooppalaisiin kauppoihin, eikä tämä jopa 2,5-kertainen hintaero selity pelkillä veroilla. Alko on kuitenkin ainoa kanava, jonka kautta suurella yleisöllä on mahdollisuus hankkia viinejä Suomessa. Joulu on myös aika, jolloin ihmiset panostavat ruokaan, joten mielestämme on luonnollista hankkia myös laadukkaita viinejä jouluruokien seuraksi. Tilausvalikoimassa on sekin hyvä puoli, että viinit saa valita rauhassa kotona ja noutaa valmiiksi pakattuna alkosta ilman ruuhkassa rynnimistä. (Hormaalimaailmassa ne toki saisi kotiovelle...)
Toivottavasti lukijat saavat tulevina päivinä esittelemistämme viineistä ideoita hyvistä ja nautittavista viineistä ja välttyvät viime hetken Plan B:ltä.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017
Maailman ympäri marraskuussa Kataloniassa
Vuoden toiseksi viimeinen maa oli tutun Espanjan sisällä sijaitseva Katalonian maakunta, joka on ollut koko syksyn uutisissa itsenäistymispyrkimysten takia. Katalonia on meille ehkä tutuin matkakohde, koska olemme vierailleet kumpikin siellä yli 10 kertaa. Vitsailemmekin aina, että jos ei muualle innosta matkustaa niin Kataloniassa voi aina käydä. Tällä kertaa teimme herkullisen kolmen ruokalajin menun alueen ruokakulttuurin ympärille, joka sopii mainiosti vaikka pikkujoulujen herkkutteluun.
Joulukuun maa taitaa olla Espanjan naapurimaa Portugali ja joulukuussa on tulossa jo 5 kertaa Pullon henkien perinteinen herkuttelijan joulukalenteri. Ensimmäinen luukku aukeaa taas 1.12.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)