Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkon tilausvalikoima. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkon tilausvalikoima. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. joulukuuta 2017

Joulukalenterin 21.luukku: Samppanjat uuden vuoden juhlintaan

Alkon kuva
Nykyään suosimme samppanjan tilalla usein crémanteja, muiden maiden methode traditional-kuohuvia ja etenkin kesäisin petnat-viinejä. Sekä brittikuohuvien että saksalaisten sektien taso on noussut kohisten, joten politiikalle on hyvät perusteet. Uusia alkuja pitää kuitenkin meistä juhlia kunnon samppanjalla, olihan Titanic ensimmäinen laiva jota ei kastettu perinteen mukaan samppanjalla. Ja Yhdysvalloissa on pitkästä aikaa presidentti, jonka virkaanastujaisissa nautittiin samppanjan sijaan kalifornialaista kuohuvaa. Eikä hyvin mene sielläkään, joten me pysymme perinteelle uskollisina!

Ensin rosésamppis näppärästi pikkupullossa: Drappierin Rosé de Saignée on puhdas pinot noir. Tämä on tuotettu rypälemehusta, joka valuu lyhyen kuorimaseraation jälkeen pois käymisastiasta ilman puristusta. Viinin aromeissa on punasia puutarhamarjoja ja mineraalisuutta. Suussa kohtalaisen täyteäinen. Ei hyökkäävän hapokas, hyvä maljasamppis.'

Edukkaamman pään samppiksista suosittelemme kolmea eri vaihtoehtoa kolmessa eri pullokoossa.

Pieni pullosuositus on Chouette de Champillon Brut on blanc de noirs-samppis, jossa aromit eivät ole aivan yhtä merjaisat kuin edellisessä rosesamppanjassa. Sopivasti paahteisuutta tuomassa täyteläisyyttä. Hapokas kuten samppikset yleensä, mutta dosagea on juuri sopivasti pehmentämään viinin sopusointuiseksi.

Stadardikoossa suosittelemme Janison Baradonin Tradition Brutia. Aromit omenaiset, paahteiset ja mausteiset. Kohtalaisen täyteläinen ja runsas suutuntuma. Oivallinen kuohuva, joka toimii myös ruokien kanssa hyvin.

Magnum-pullossa löytyy Andre Clouetin Grande Reserve Blanc de Noirs. Jos seurue on suuri, on pullon oltava samaa kaliiberia. Clouetin tuote on luottovalinta kun tarvitaan hyvän hinta-laatusuhteen runsasta, hedelmäistä samppista.



sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Joulukalenterin 3.luukku: Parhaimmat pikkujoulupullot


Pikkujoulujen sesonki on kovimmillaan, joten tietenkin suosittelemme myös parhaat viiniherkut työ/kaveriporukan pikkujouluihin. Hintaluokka on 10-15€ välissä ja listaa koottaessa on käytetty mukana myös hiukan huumoria.

Hipstereiden illanistujaisiin suosittelemme tietenkin italaista tulevaa Hipster Negroamaroa, jonka keskitäyteläinen ja mausteinen maku sopii loistavasti pikkujoulun pöydän herkkujen kanssa. Tästä saa myös loistavia kuvia sosiaalisen median puolelle.

Tyttöjen pikkujouluihin loistava vaihtoehto on puolikuiva risukka Saksanmaalta eli Most Wanted Riesling. Toimii niin ruuan kanssa kuin ilmankin. Jos kuohuva maistuu paremmin tyttöporukalle niin Most Wanted Sparkling tölkki toimii mainiosti myös tyttöjenillan juomamenussa. Molemmat vaihtoehdot toimivat myös loistavasti instagram-kuvissa rekvisiittana.

Poikien illanistujaisissa täyteläisenä punaviininä toimii mainiosti Vino Rosso by Charles Smith. Toinen hyvä vaihtoehto on espanjalaisen Juan Gil 4 Meses Monastrell, jota suosittelemme tanniinisten viinien ystäville.

Jos pikkujouluseurue tykkää glögistä niin suosittelemme ehdottomasti The Ugly Glühweinia.

Näiden vinkkien myötä toivotamme kaikille oikein riemukasta pikkujoulukautta.