Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


lauantai 29. joulukuuta 2012

The end and new beginning

Eli siis suomeksi uuden vuoden kuohusuosituksia seuraa tässä. Erilaisia hyviä ja kiinnostavia kuohuvia tai ainakin pirskahtelevia viinejä on tullut vuosien varrella vastaan, ja yritän jakaa joitakin kanssanne. Katri on tämän talouden kuohuviini'expertti', mutta tuo on valitettavasti työkiireinen, joten joudutten tyytymään minun suosituksiini...

Ensin aloitetaan tällä Pannierin kuivalla samppanjalla, jota saa kahden hengen vuodenvaihtajaisiin sopivasti puolikkaassa pullossa. Hintakin on kohtalaisen sovinnollinen, joten jos porukkaa on enemmän niin näitä voipi ostaa kaksi. 

Tätä kuohua nautin hiljattain syntymäpäivän aamun yllätyksenä ennen lähtöä helsinkiin juhlimaan ikääntymistä. Lähtö tapahtui aamupäivällä, ja Katri halusi yllättää samppanja-aamiaisella. Olinkin jo keitellyt itselleni ison lautasen kaurapuuroa, jonka kanssa tämä ranskalainen kansantuote nautittiin. Viini oli melko paahteinen, varsin raikas. Raikkaus toimi hyvänä vastapainona kovin täyteläisen tärkkelyksiselle kaurapuurolle, ja voisilmä sitoi paahtoleipäisen hiivasakka-aromin mukavasti kokonaisuuteen. Tämä toimii varmasti hyvin myös sinällään vuodenvaihtajaisissa rakettien loisteessa.

Toinen hyvä puolikkaassa saatavilla oleva samppanja on Jacquartin mosaique brut rose. Tätä vuorostaan on nautittu Katrin syntymäpäivien kunniaksi muutamanakin vuonna. Jos tykkää punaisesta, niin tämä on ykkösvalinta. Kuiva, raikas, puolukkainen. Selvästi vähemmän paahteinen kuin edellinen. Oiva valinta tämäkin. 

Kolmantena vaihtoehtona tarjoan todellista vaihtoehtoa. Ei samppanjaa enää, vaan sen sijaan viime vappuna maistettu Ridgeview Cavendish brut maistettiin taannoin puolisokkona vappuhuvittelussa. Viini on väriltään hivenen punertava, tuoksultaan varsin paahteinen ja maultaan kuiva. Muistaakseni tässä oli jopa hieman savuisia aromeja aistittavissa. Jos siis lojaliteettisi nojaavat kanaalin pohjoispuolelle, niin valitset tämän mielenkiintoisen joskin kalliihkon kuohuviinin.

Viimeisenä vaihtoehtona tarjoan pirskahtelevaa viiniä makean ystävällä. Tämä uppoaa melko varmasti sellaiseenkin, joka on vasta aloittamassa kulkunsa viinipolulla. Raikas, makeaa siideriä muistuttava La Caliera moscato d'asti on Italian lahja mansikoille, joiden kanssa tätä on perinteisesti nautittu kauniina kesäpäivänä. Mutta miksipä tätä ei kokeilisi uuden vuoden räntäsateessa? Silmät kiinni, suu auki ja kohti kesää!


perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulun muistoja

Joulu meni mukavissa merkeissä, perinteiseen tapaan perheiden parissa. Hyviä ruokia syötiin ja mahtavia viinejä juotiin. Muutama erityisen hyviä ruoka-viini-yhdistelmiäkin löydettiin. Toisaalta vastaan sattui myös lieviä viinillisiä petymyksiä.

Joulu siis aloitettiin aatonaattona, jolloin vietettiin kiireisen pikkujoulukauden jälkeen perinteisiä kahden hengen pikkujouluja Muga 1995 Reservan, Faustino 2005 reservan, manchegon ja suklaan voimalla. Muga oli yksi joulun hienoista viinikokemuksista. Viini avattiin vasta juuri ennen maistamista, vaikka se olisi dekantoinnista hyötynyt. Halusimme kuitenkin testata viinit rinnakkain heti avaamisesta.

Mugassa näkyi selvää ikääntymisen tuomaa ruskeaa sävyä lasin reunalla, kun taas Faustino oli vielä  selvästi purppurainen. Mugan perustuoksu oli viikunainen, mutta mukana mausteisuutta, nahkaa sekä jotakin allekirjoittanutta sherrystä muistuttavia pähkinäistä vivahdetta Suussa viini oli

Yllättävänkin hapokas. Tanniinia oli hyvin jäjellä, ja rakenteeltaan viini tuntui olevan vielä täydessä iskussä. Viikunainen hedelmäisyys toistui maussa, mutta mausteet ja varovaiset puun aromit nousivat selvemmin esiin. Maku oli pitkähkö. Viini toimi hienosti kypsytetyn manchegon kanssa.

Mugaan verrattuna Faustino oli varsin simppeli, joskin sellaisenaan oikein hyvä viini. Tuoksussa tammi oli hyvin dominantti, marjaisuus  seuraili taustalta. Maku toisti tuoksun puisia aromeja. Tanniinit olivat varsin kovat, pehmenivät kuitenkin manchegolla mukavasti. Hyvä viini jota voisin hyvin nauttia medium-pihvin seurana.

Jouluaaton illan helmenä toimi Chateau Musar 2003. Klassisen libanonilaisen tämäkään vuosikerta ei pettänyt. Viinin perustuoksu oli marja-arominen, paahteinen ja mausteinen. Suussa keskitäyteläinen, hyvärakenteisen pehmoinen keskipitkä viini, joka sopi jouluaattoillan kevyeen juustoähkypöytään hienosti.

Sen sijaan alkosta hankittu Sherry palo cortado ei ollut positiivinen yllätys. Tuoksu suolaisen pähkinäinen. Maku muistuttaa ensisiemaisulla lähinnä taannoin maistettua kiinalaista vuosikertariisiviinaa, vaikka hentoa kuivattujen hedelmien aromia jälkeenpäin hieman nouseekin nenään. Ainoastaan Cabrales-sinihomejuusto oli riittävän ytäkkää tämän viinin kesyttämiseen. Sherry ei vain ole meidän kummankaan juttu, ei ainakaan vielä eikä ainakaan näin jämäkässä muodossa.

Joulupäivää vietettiinkin sitten jo jouluruokien jalostamisen merkeissä. Katrin perhe oli pullon henkelässä kylässä, ja Katri yhdessä kokkiveljensä kanssa vastasi ruokapolitiikasta. Tuloksena oli tietysti herkkuja.

Ensin saimme eteemme kuhacevicheä paprika-chilipedillä pehmennettynä avokado-limettimoussella. Annoksessa yhdistyi limetin kirpeys ja chilin tulisuus, joka kuitenkin pehmeni mukavasti kuohkealla täyteläisellä avokadolla. Tämän annoksen kanssa tarjottiin taannoiselta Alsacen vaellukselta hankittu Francois Bauerin gewurztraminer grand cru Brand vuodelta 2008. Viini toimi annoksen kanssa aivan mahtavasti, ja tässä olikin ehdottomasti paras viini-ruokayhdistelmä koko joululta. Itse asiassa viinikin oli mahdollisesti paras – ainakin positiivisin yllätys – koko joulun paletista. Täyteläinen, hienostuneella tavalla eksoottinen. Limetti ja chili toivat eksoottisia aromeja esiin, täyteläisyys ja suhteellinen hapottomuus toimivat vastaparina chilille ja limetille. Avokadomousse kuitenkin sitoi täyteläisen viinin rakenteellisesti osaksi annosta. Tätä GW + cheviche –komboa suosittelen  kaikille ihan ehdottomasti.

Kevyen alun jälkeen ateriassa siirryttiin järeämpiin aseisiin. Katrin veli on aina valittanut, että hampurilaiset ovat liian pieniä ja niissä on liian vähän lihaa. Tämä korjattiin joulupäivänä. Kinkkua, ylikypsää possunkylkeä, kahta majoneesia, suolakurkkua, tomaattia ja punasipulihilloketta burgeriin. Sivulle majoneesinen coleslaw, sweet chili-kaalia ja friteerattuja bataattiranskalaisia. Kuva puhukoon puolestaan. Lähti miehestä nälkä ja melkein taju. Mutta kyllä se sen söi.  Muiden burgerit olivat loistavia mutta hivenen maltillisempia…

Burgereiden kanssa tarjottiin Castoro cellars Zinfandel. Viini oli korkean drinkabiliteetin omaava marjahilloinen nautintoaine, sopi ruuan sekalaiseen makumaailmaan kuin ruttuinen nenä rumaan naamaan. The gnarlier the better. Jälkiruokana tarjottiin vielä suklaa-viskipirtelöä ja rocky road-suklaita. Överit ruuan suhteen oli aika lähellä, mutta mahat täyttyi.

Illan mittaan tuhottiin vielä pullo amaronea ja vähän jouluoluita. Ja tietty suklaata, juustoa, suklaata, juustoa, suklaata (eri suklaata).

Tapanina mentiinkin sitten salille. Ja syötiin vähän lisää.

Toivottavasti teidän muidenkin joulu meni mukavasti. Kehotamme tosiaan kokeilemaan tuota cheviche-GW-yhdistelmää vaikka uutena vuotena, jos suinkin kiinostuitte. Meidän molempien suhde kyseiseen rypäleeseen on edelleen ennakkoluuloinen, mutta tässä se kyllä toimi.




lauantai 22. joulukuuta 2012

Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa

Pullon hengen väki toivottaa kaikille lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaan. Me siirrytään nyt nauttimaan joulusta ja perheen seurasta. Tänään illalla avataan palkinnoksi pikkujouluahertamisesta Mugan especial reserva 1995 ja vertailun vuoksi faustinon reserva 2005. Muuten joulun juomina on ainakin Markus Molitorin riesling zeltinger sonneuhr auslese 2007 ja Chateau musar  2003. Arvioita on tulossa jahka keretään kaikilta joulun kiireiltä.

Viimeiset jouluvalmistelut tehdään huomenna, kun kauppahallista haetaan juustosopista joulupussukat kummankin kotiin ja kuusikin pitäisi vielä huomisen päivän aikana löytää.

Joulu on hieno tekosyy nauttia hyvästä ruuasta ja viinistä (ja jouluoluista, niitä ON vielä jäljellä :) Rauhoittukaa, levätkää ja nauttikaa!

torstai 20. joulukuuta 2012

Viikon valinta: Salice salentino nero riserva 2009

Kuva:alko.fi
Alunperin ostimme pullon neroa Alkosta, jotta jatkaisimme omatekemää glögiä kyseisellä viinillä. Jouduimme kuitenkin ostamaan glögin jatkoksi toisen pullon, koska ensimmäinen pullo nautittiin ihan muuten vaan pastan kanssa. Edellisen kerran olemme juoneet kyseisestä viinistä vuosikertoja 2006 ja 2007 ja kummatkin vuosikerrat olivat mielestämme oikein onnistuneita. Viini on tehty Italian omista rypäleistä Negroamarosta ja Malvasia Nerasta,  ja viini tulee Apualian maakunnasta.

Viinin tuoksussa oli tummia marjoja, kirsikkaa ja vaniljaa. Maku seurailee hyvin tuoksua ja 2009 vuosikerta on edelleen keskitäyteläinen ja pehmeä seurusteluviini, joka sopii hyvin italialaisille ruuille, kuten tomaattisille pastoille ja pizzan kanssa nautittavaksi. Hinta-laatusuhteelta(7.99€) viini on edelleeen löytö, joka kannattaa pitää mielessä, kun etsii mukavaa seurusteluviiniä Italiasta.

-katri-

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulun ajan herkkuja

Meidän perheessä on viime vuosina tultu siihen tulokseen, että joulun aikaan aattona syödään jouluruokaa ja muuten jotain ihan muuta. Aattona painotus on lähtökohtaisesti alkupalapöydän kaloissa ja aattoillan juustoissa. Syy jouluruokien vähyyteen on se, että Katri on jo marraskuun puolivälissä täynnä jouluruokaa ja jouluna laatikot ja kinkut ovat kokeneet melko täydellisen inflaation. Koska kuitenkin tästä perheestä löytyy kaksi kokkia, ei meillä jouluna huonosti koskaan ole syöty.

Viime vuonna joulupäivänä syötiin alkuruokana perinteiden mukaisesti blinejä eri täytteillä, jotta saatiin aaton kalapöydän kalat syötyä loppuun. Pääruokana oli poron ulkofileetä, palsternakkapyreetä ja punaviinikastiketta. Jälkiruokana oli tarkoitus tarjota maitosuklaapannacottaa, mutta eihän sitä kukaan enää jaksanut syödä. Tässä olisikin ehdotuksemme  joulun pyhien paremmaksi illalliseksi. Mukana on tietenkin viinisuositukset Alkon valikoimasta. Reseptit on 4 hengelle. Takaan, että nälkä lähtee.

Jos jälkkärin jälkeen on vielä viinejä jäljellä niin tarjoa viinien kanssa juustoja siten, että paritat valkohomejuustolle samppanjan, kovan juuston (kuten pecorino,manchego  tai vanha gouda) amaronen kanssa ja banyulsin sinihomejuuston kanssa.


Blinejä, mätiä, sipulia ja smetanaa kera samppanjan tai kuohuviinin 

Blinit(n.10 kpl)

4dl bulgarianjogurttia tai kermaviiliä
20 g hiivaa
2 1/2 dl tattarijauhoja
1 tl sokeria
1 1/2 dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1 keltuainen
1 valkuainen

Lämmitä jogurtti kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon jauhot ja sokeri. Kohota pari tuntia huoneenlämmössä tai pidempään jääkaapissa. Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja vaahdotettu valkuainen viimeisenä. Paista kirkastetussa voissa (se sulatetun voin sakaton osa) blinipannulla miedolla lämmöllä paksuja blinejä.

Kirkastettu voi

500 gr voita

Sulata voi juoksevaksi kattilassa ja keitä noin 5-10 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä ja anna heran laskeutua rauhassa. Kaada kirkastettu voi kattilasta pois ja varo heran sekoittumista joukkoon.

Blinin kanssa meillä tarjotaan yleensä hienonnettua salottisipulia, hyvin valutettua muikun- tai kirjolohenmätiä ja vaahdottettua smetanaa. Lisäksi, jos aattoillasta on jäänyt vaikka savukaloja tai sillejä niin ne sopivat mahtavasti blinien kanssa. Katrin äiti vaatii blinien kanssa lisäksi myös kuutioituja venäläisiä suolakurkkuja, hunajaa ja vaahdotettua smetanaa. Toimii vaikka kuulostaakin aika mielenkiintoiselta. Tarjoa blinit haluamallasi täytteellä ja nauti blinien kanssa reilu kulaus samppanjan tai englantilaista kuohuviiniä.

Paahdettua poron ulkofileetä, palsternakkapyreetä ja punaviinikastiketta kera hyvin dekantoidun amaronen tai yhdysvaltalaisen syrah-viognier- punaviinin kanssa. 

Aloita ruuan valmistus punaviinikastikeesta

Punaviinikastike

1l demi-glace-kastikepohjaa(tampereelta saa ainakin Keittiöelämää-kaupasta ja Stockalta)
puoli pulloa punaviiniä
1 sipuli
1/2 pkt pekonia
timjamia, persiljaa ja rosmariinia
sokeria
suolaa
pippuria
voita

Pilko sipulit pieniksi kuutioiksi. Kuutioi pekoni pieneksi. Kuullota sipuleita hetki öljyssä kattilassa ja lisää pekonit. Ruskista, kunnes pekonit ovat valmiita. Lisää kattilaan viini ja lihaliemi. Lisää joukkoon myös nyrkillinen yrttejä. Keitä kastiketta kasaan pienellä lämmöllä niin, että jäljellä on noin puolet alkuperäisestä määrästä ellei vähemmänkin. Siivilöi kastikkeesta sattumat pois. Mausta kastike suolalla, sokerilla ja pippurilla. Me tykätään aavistuksen makeasta punaviinikastikkeesta, mutta makunsa kullakin. Hyvän kastikkeen salaisuus on siinä, että sulla on malttia keitellä sitä. Mitä kauemmin kastike on takalevyllä kiehumassa niin sitä parempaa siitä tulee. Kaikista parasta kastikkeesta saa, kun se on niin kokoon keittynyttä, että sitä ei tarvi suurustaa uudelleen.

Palsternakkapyre

1 kg palsternakkaa
0,5 dl kermaa
suolaa
pippuria
hunajaa

Kuori ja pilko palsternakat. Laita palsternakat kattilaan ja lisää päälle kermaa niin, että palsternakat peittyvät. Laita päälle kansi tai leivinpaperia ja keitä palsternakat kypsäksi. Soseuta palsternakat ja paseraa siivilän läpi, jotta saat pyreestä samettisen pehmeetä. Lämmitä pyree kattilassa ja mausta suolalla, pippurilla ja hunajalla. Lisää kermaa, jos pyre on liian tiukkaa. Pyreetä voi varioida esimerkiksi lisäämällä joukkoon keittovaiheessa  paahdettuja valkosipulin kynsiä tai perunaa.

Poron ulkofilee

150-200 gr poron ulkofileetä/hlö
suolaa
pippuria

Ota poro huoneenlämpöön 45 minuuttia ennen tarjoilua. Jos fileessä on kalvot, poista ne ennen kypsentämistä. Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Ota puhtaaseen fileeseen nopea väri kuumalla pannulla molemmin puolin. 1 minuutti/per puoli riittää hyvin värin ottamiseen. Laita lihan paksuimpaan kohtaan lihalämpömittari ja kypsennä poro 38-asteiseksi. Ota file pois uunista ja anna levätä folion alla muutama minuutti, että lihasnesteet tasapainottuu. Leikkaa poro syitä vasten ohuiksi annospaloiksi ja tarjoa palsternakkapyreen ja punaviinikastikkeen kanssa. Lisäksi voit tarjota annoksen kanssa vaikka paistettuja kasviksia, jos kaipaat aterialta lisää ruokaisuutta.

Maitosuklaapannacotta ja ranskalaista makeaa jälkiruokaviiniä (n. 4-6 kpl) 

5 dl vispikermaa
1/2 dl sokeria
125 g maitosuklaata
3 liivatelehteä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Kiehauta puolet kermasta, lisää joukkoon sokeri ja sulata kerma-sokeriseoksessa paloiteltu suklaa. Puserra liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatteet lämpimän kerma-suklaaseoksen joukkoon. Anna seoksen hieman jäähtyä ja vatkaa sillä välin puolet kermasta vaahdoksi. Yhdistä kermavaahto ja jäähtynyt kerma-suklaaseos toisiinsa. Kaada pannacotta annosmaljoihin ja anna hyytyä jääkaapissa. Tarjoa pannacotat jälkiruokaviinissä marinoitujen marjojen kanssa.

-katri-

Ps. Tänä vuonna joulupäivän menun ideaa on haettu ameriikan maalta ja resepti tulee blogiin, kunhan ruuat on kertaalleen testattu.


perjantai 14. joulukuuta 2012

Viikon valinta: The glenrothers select reserve

Viikon valinta tänään viski Speysiden alueelta Skotlannista. Viski vanhin voitehista ja viskit ovat olleet meidän sydäntä lähellä jo monta vuotta. Kumpikaan meistä ei juuri välitä konjakeista ja brandyista, mutta viskeille ollaan ainakin osa meidän viininhuuruisesta sydämestä menetetty.



Ensimmäiset muistot kunnon muistot viskeistä on Islayn saarelta tulevista todella savuisista ja voimakkaista viskeistä. Islayn viskien nimeen vannoimme aina vuoteen 2010, jolloin erehdyimme vahingossa vaeltamaan Speysiden alueelle 5 päiväksi. Tarkoitus oli ottaa haltuun Islayn saari, mutta ei sinne meidän aikataulun puutteissa päässytkään. Jälkikäteen täytyy sanoa, että onneksi ei päästy Islaylle, koska Speysiden kaunis luonto ja vähemmän savuiset viskit hurmasivat meidät täysin.

Maistoimme Speysiden reissulla ensimmäisen kerran glenrothesin tislaamon tuotteita ja ihastuimme niin täysin. Sitten kun tislaamon select reserve oli hyvässä tarjouksessa Frankfurtin lentokentällä ei paljoa tarvinnut miettiä ostopäätöstä. Viski on tislaamon mestarin John Ramsayn käsialaa ja kyseessä on vuosikerraton viski, joka sekoitetaan eri vuosikertojen välillä huolellisesti. Viski on vaalean kullankeltaisen värinen ja tuoksussa on maltaan tuoksua yhdistettynä miellyttävään vaniljan ja kookoksen tuoksuun. Maku mukailee tuoksua ollessaan hieman makea. Maussa maistuu myös miellyttävästi appelsiinin kuori. Maku pehmenee entisestään, kun joukkoon lisätään hieman vettä. Miellyttävä pehmeä viski, joka ei hyökkää päälle. Sopii myös mahtavasti niille, jotka viskien mausta niin välitä.

Kuten pullosta näkyy tuote on kelvannut meille ja enää pullon pohjat on jäljellä. Lisää täytyy ehdottomasti hankkia, jos sopiva pullo samalta tislaamolta tulee vastaan.

-katri-


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Viinin ystävän joulukalenteri

Tänä vuonna meillä on perinteisen partiolaisten joulukalenterin lisäksi viinin ystävän joulukalenteri, jonka Heikki täyttää Katrille joka aamu. Kalenterina toimii Coma Vellan viinipullon laatikko. Mas d'en gil-viini on vielä juomatta, mutta laatikko toimii tänä vuonna joulukalenterina.

Kalenterista on tähän mennässä paljastanut vuoroaamuin herkkuja, kuten suklaata, sahramiglögiä ja espanjalaista lakritsia kuin urheiluhenkisiä yllätyksiä, kuten juoksukoulusta tai santiago de compostelan vaelluksesta kertovat kirjat. Heikin ajatuksena on ilmiselvästi ollut motivoida vaimoaan vuoropäivin joulukuiseen pimeyteen joko herkuin tai tsemppaamalla urheiluharrastusten kanssa. Jouluaattona kalenterista saattaa kuulemma paljastua myös sitä viiniä viininystävälle.

-katri-

tiistai 11. joulukuuta 2012

Viikonlopun viini: Petálos 2010

Pitkästä aikaa aukesi pullo, joka oli hankittu laillisesti alkosta. Petalosta kehuttiin aikanaan jossakin lehdessä, ja se hankittiin jo syksyllä maistettavaksi. Muita mielenkiintoisia kuitenkin löytyi kaapista jatkuvasti, ja nyt vasta käsi sattui kyseisen pullon kaulaan kaappia tonkiessa. Katri maistoi petalosta edellisen kerran muovimukista matkalla henkilökunnan pikkujouluihin ja toimi silloinkin oikein hyvin.

Viini tulee Bierzon alueelta Castilia y Leónista. Viini on puhtaasti mencia-rypäleestä valmistettu. Menciasta valmistetut viinit ovat käsittääkseni pääasiassa nuorena juotavia, hedelmäisiä tapauksia. Hiljattain Bierzon mencia-viinejä kehuttiin mm. Wine for normal people-podcastissa. Osin tästä  syystä viini valikoitui nyt maistettavaksi.

Viini on väriltään syvän purppurainen, aivan ohut valorengas tulee viinin reunaan lasissa. Tuoksu on ensin hieman tunkkainen, mutta viini tuulettuu nopeasti. Tuoksussa on karhunvatukkaa, ylikypsiä punaisia marjoja ja jännää kukkaisuutta, vähän niinkuin joissakin viognierilla höystetyissä syraheissa. Itse tykkään tästä kovin. tuoksussa on marja-aromien lisäksi myös makeaa mausteisuutta.

Suussa viini on keskitäyteläinen. Happorakenne on hyvä, tanniinit puraisevat mukavasti hieman myöhemmin. Maku on melko pitkä, ja marjaiset aromit nousevat mukavasti esiin. Aivan lopussa viinistä tulee lievä karkeruus kitalaen takaosaan, ja tämä jatkaa makua mausteisena samalla kun ikenissä tuntuu vielä lievä tanniinien jumi. Kyseinen katkeruus ei ole huono asia, vaan pidentää kokemusta. Itse asiassa marjaisuuden ja karvauden kombo tuo mieleen syksyllä joulun juustotarjottimelle keittelemäni mustamarja-aroniahillon. Jännää.

Viini on kokonaisuutena mukava paketti, marjaisuuden ja karvauden yhdistelmä toimii. Kuten tuo keittämäni hilloke, tämäkin toiminee juustojen kanssa hyvin. Suosittelen jouluiltaan.

-Heikki-

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Testissä decentalo.com viinikauppa...

Viinikaapin sisältöä tällä hetkellä maittain. 
Viinikaapin sisältöä viime viikonloppuna raivatessa huomio kiinnittyi siihen, että italialaisia ja ranskalaisia kaapista löytyy, mutta muut maat Espanjan tuliaisia lukuunottamatta ovat hieman huonosti edustettuna. Prioratin keikan aikana usko Espanjaan palasi yllättäen ja nyt olikin tilausta mielestämme mielenkiintoisille espanjalaisille viineille. Decantolo.com-nettikauppa löytyi viiniweb.net keskusteluista, kun etsittiin uusia viinikauppoja. www.decantalo.com kiinnitti huomiomme, sieltä löytyi todella mielenkiintoisia Prioratin viinejä, joita kaikkia emme todellakaan voineet kantaa rinkoissamme takaisin Suomeen.

Tänään aamulla teimme sitten veronpalautusrahoilla tilauksen, ja nyt odotellaan 18 pullon saapumista Suomeen. Mukaan tarttui viinejä niin Prioratista, Jumillan, Ribeira del Duoron, Riojan alueilta kuin myös muutama mielenkiintoinen cava. Katri odottaa enitenRaventos i Blancin ja Juve & Campasin cavoja ja Aalto 2010 reservaa. Heikki odottaa eniten Somotanon alueelta tulevaa Enate reserva 2004:sta  ja Riojan alueelta tulevaa Remellurin reserva 2006:sta. Kauppa ei mielestämme ollut mitenkään normaalia kalliimpi ainakaan keskihintaisissa viineissä. 18 pullon toimituskulut Suomeen oli 46.90 euroa, joten 2.5 €/pullo ei ollut sinänsä paha, valikoima oli kuitenkin kohtuullisen mielenkiintoinen verrattuna Alkoon. Monia pieniä tuottajia ainakin Prioratista oli valikoimissa.

Jännityksellä odotamme tulevatko viinit ennen joulua Suomeen asti ja ovatko pullot ehjiä. Kokemukset kaupasta olivat ainakin viiniwebin keskustelujen perusteella ainakin hyviä.

-katri-

perjantai 7. joulukuuta 2012

Viikon valinta: Jouluoluet


Tähän mennessä jouluoluiden hankinnassa on joka vuosi oltu myöhässä, ja jostakin syystä joka ikinen vuosi tuppaa käymään niin, että a-marketissa on jäljellä enää muutama hassu pullo vähiten suosittuja laatuja. Tänä vuonna tuosta männävuosien minitragediasta on otettu opiksi, ja siten hankinkin oluita vähän kerrallaan varastoon jollua varten. 

Ainoa ongelma, mikä varhaisen varustautumisen strategiassa on havaittavissa on se, että oluita tulee väistämättä maistettua. Ja kun niitä on maistettu ja ne hyväksi todettu, täytyy niitä hakea lisää. Koska siis maistamisen jälkeen pullo on luonnollisesti tyhjä. Eikä siitä ole muuta iloa kuin se, että voi ottaa teille kuvia.

Maistettu on nyt jo useampiakin, mutta tähän mennessä mielenkiintoisimmat ovat olleet pienessä pullossa myytävät Mikkellerin hoppy lovin' christmas ja Brewdogin hoppy xmas.  Meillä siis tykätään humalasta. Siis siitä mitä laitetaan olueen, ei niinkään siitä mikä liian monesta oluesta tulee.

Mikkellerin Ale on 7,8 % vahvuinen täyteläinen, varsin reippaasti humaloitu olut. Mausteena oluessa on inkivääriä, joka tuo citra-humalasta saatuun sitruksisuuteen yrttisyyteen omanlaistaan twistiä. Tätä voisi hyvin  siemailla useammankin, jos alkoa olisi vähän vähemmän. Varsin raikas tuttavuus mahtavalta Mikkellerin panimolta. Jos käytte Kööpenhaminassa, käykää myös heidän pubissaan rautatieaseman ja meatpackers-alueen välissä. Oluen ystävä ei tule pettymään !

Brew dogin IPA on vielä hivenen rapsakampi kuin edellinen. Humalaa löytyy ja sitä tulee 7,5 % edestä. Ei aivan niin täyteläinen kuin edellinen. Maussa on hedelmäisyyttä, mutta ennen kaikkea olut on raikas ja terävähkö, sellainen kuin hyvän IPA on. Tämä olisi mielestäni hyvä juoma kalapöytään, jos ei viini maistu.

Jouluun on sellaiset 2 ja puoli viikkoa, toivottavasti edes toisen Mikkellerin säilymään... Tai sitten täytyy taas hakea lisää. Kuvan Brew dogin Katri jo tuhosi, kiero nainen salaa minulta.

-heikki-

tiistai 4. joulukuuta 2012

Davila M-100: Whatta hell?


Viikonloppuna päästiin maistaman 4 todella loistavaa espanjalaista viiniä: Remellurin viineistä Riojasta punainen Colección Jaime Rodriquez 2003 ja valkoinen Remelluri Blanco 2009. Lisäksi maistettiin Palacioksen Prioratin tarhoilta tuleva Finca Dofi 2007 sekä joukon todellinen outo lintu, Bodegas Davilan M-100 2007.

Remellurin valkoista pidetään pitkälti Riojan keskihintaisista valkoviineistä parhaana. speksit löytyvät täältä. Rypälepaletti on varsin monipuolinen: Garnacha blancaa, Rhonen valkoista, SB:a. Ja sitä sitten saa. Viini on syvänkeltainen. Tuoksu hieman paahtoleipäinen sakan päällä kypsytyksestä. SB ja Viognier vetävät tuoksua, tomaatinlehtikukkaeksoottinenhedelmäherukkajne. Suussa viini on mineraalinen, silti raikas. Maku on jännä, sillä se muuttuu suussa jatkuvasti. Alussa raikkautta, sitten eksoottisempaa meininkiä ja jälkimaussa ihan selvä SB-veto. Pitkä maku. Hyvä viini, enemmän kuitenkin ruoka- kuin siemailukäyttöön.

Seuraavana maistettiin Davilan M-100 Rias Baixasista. Speksit Viinitieltä.  Tämä oli jotain ihan ihmeellistä. Toki 2007 valkkarilla on ikää, mutta silti. Väri on syvän kullankeltainen, kuin omenasiideriä. Myös tuoksu on sen suuntainen, hyvin kypsiä makeita hedelmä-aromeja. Maku on aluksi melko erikoinen. Ikä on syönyt viinistä lähes kaiken hapon. Kylmässä viinissä hedelmä-aromit ovat piilosilla, ja suussa tuntuu lähinnä suolainen mineraalisuus. Ei kuitenkaan sellainen Chenin Blanc-tyyppinen hikinen versio, vaan merellisen suolainen. Viini kehittyy kuitenkin, kun saadaan pöytään vähän manchegoa. Tämä tuo hapokkuutta hieman esiin. Välillä maistettiin punaisia ja syötiin lisää juustoja, ja sillä aikaa Davila hengitteli ja lämpeni lasissaan. Ja katso: Viini muuttui sellaiseksi nektariksi että hyvä ihme. Makeat hedelmät alkoivat maistua pitkässä jälkimaussa, mineraalit pitivät kuitenkin mömmöisen hedelmäisyyden loitolla. Tämä muodostui omasta mielestäni illan voittajaksi, osin outoutensa ansiosta. Tämmöistä en ollut ennen maistanut, kokemus oli hieno.

Punaiset viinit olivat myös hyviä. Näistä Palacioksen Priorat (Vindirect) maistettiin ensin. Kyseessä oli taattu priorat-tyyli. Mineraalisuus edellä mentiin punaisessa muhevassa hengessä. Iän myötä pehmenneet tanniinit. Tämä oli sellainen kiva siemailtavakin viini, jos tykkää pienestä puraisusta. Juustojenkin kanssa meni mukavasti.

Remellurin Riojalla (vindirect) oli ikää runsaammin. Tuoksussa pääosassa nahka, tammi, tupakka, mausteet ja punainen marjasto. Tanniinit purekselivat selvästi enemmän kuin edellisessä, jota tosin oli dekantoitu tunti ennen maistamista. Remelluria siis ei. Maku oli pitkä ja toisti tuoksu-aromeja hienosti. Ei pahaa sanaa tästä. Pihvin kylkeen tai koville juustoille tämä. Ei ehkä siemailuun, ainakaan ensimmäisenä aukiolopäivänä. Tosin oli siinä määrin hyvää, että jos nyt ei yksin juo niin saattaapi loppua ennen toista päivää.

Tällaisia. Mahtavat viinit. Maistelun jälkeen käytiin katsomassa pähkinänsärkijä-baletti Tampere-talossa. Keksin hienon tavan katsoa balettia: Uinahduksen rajamailla silmät raollaan katsotaan lavan liikkeen kokonaisuutta. Näyttää itse asiassa mahtavalta. Yksityiskohtiin keskittyminen estää käsittämästä kokonaisuuden mahtavuutta. Näin kai myös viinissä ?

-heikki-

maanantai 3. joulukuuta 2012

Viikonlopun viini: Cabeca de toiro 2008

Tämä Portugalin Tejo:n (entinen Allentejo) viinialueelta tuleva häränpää-viini valikoitui maistettavaksi alkon uutuuksien listalta. Valintakriteerinä oli punaisuus ja kohtalainen täyteläisyys, ja Portugalista ajattelin saavani totuttuun tapaan mielenkiintoista viiniä sopuhintaan.  Kansainvälisten nettiviinikauppojen selaaminen jälkikäteen toisn hieroi hieman suolaa haavoihin, alkon hinta on 14 € paikkeilla, keskihinta edellä mainitiussa nettikaupoissa 5€ ympärillä. Valtio ottaa toki omansa veroina, mutta silti jää kohtalaiset kuljetuskustannukset ja katteet... Eipä muuta kuin noustaan Zorron yöstä ja tilataan jatkossa netistä.

Viini on väriltään purppurainen. Rypäleinä tässä Touriga nacional ja Castelao 50/50-blendinä. Tuoksussa on kypsiä punaisia marjoja ja hedelmiä, kukkaisuutta sekä mausteita ja suklaankin vivahdetta. Maku jatkaa tuoksua hyvin, tanniinit ovat melko pehmoiset, mutta kantavat viiniä pitkähköön, melko mausteiseen jälkimakuun. Viini mennee hyvin pihvin tai kovempien juustojen seurassa, mutta hyvä oli lumen ulkona pyryttäessä myös sellaisenaan.

Kokonaisuutena viini oli varsin mukiinmenevä, mutta ei kuitenkaan aivan hintansa arvoinen. Muutama muu lähes yhtä hyvä portugalilainen irtoaa Alkosta lähes viitosen halvemmalla.

-heikki-

torstai 29. marraskuuta 2012

Tasting: 4 italialaista testissä.

Parisen viikkoa sitten lauantaina Kalevan viiniklubi maistoi 5 hengen voimin 4 sattumanvaraista punaista yhden pariskunnan kellarista. Italia on meille kaikille varmaan se rakkain viinimaa ja italian eri viinejä löytyy meidän viinikaapista huolestuttavan monta pulloa.

Maistetut viinit olivat Ripensanto corvina 2009, Patrizi nebbiolo d'alba 2008, Greggiano chianti classico 2008 ja Torrepalino etna rosso 2000. Kolme ensimmäistä oli muistojen mukaan tilattu gouromdo.de-nettikaupasta ja viimeinen oli tuliainen pariskunnan Sisilian reissulta. 3 ensimmäistä olivat kaikki hintaluokkaa 7-14 euroa ja viimeinen oli kuulemma ollut hieman kalliimpi.

Ripensanto oli tyypillinen corvina-rypäleestä tehty helpohko siemailuviini, joka oli valmista juotavaksi heti avaamisen jälkeen. Tuoksussa oli punaisia marjoja ja vaniljaa voimakkaimmin. Maku noudatteli hyvin tuoksua, jonka lisäksi kevyt mausteisuus korostui maussa. Viini oli rakenteltaan kevyt, jossa oli myös aika lyhyt maku.

Nebbiolo di Alba 2008 oli heti avaamisen jälkeen todella sulkeutunut ja aromit/tuoksut olivat todella hentoja ja vaikeasti havaittavia. Pari tuntia ja muutama viinilasillinen myöhemmin nebbiolo d'alba pääsi jo oikeuksiinsa ja maku rupesi olemaan todella mahtava. Ensimmäisenä viinissä tuoksui aavistuksen verran raaka paprika, mutta ilmaa saatuaan tuoksussa korostui tummat marjat, yrttisyys ja mausteisuus. Ensisiemauksella maku oli todella kovien tanniinien saattelema, joka kääntyi myöhemmin illalla tummiksi marjoiksi, mausteisuudeksi ja tanniinien pehmennyttyä maku oli todella samettinen ja pitkä.

Greggiano chianti classico 2008 oli heti avattuaan tuttua chiantia ensimmäisestä nuuhkaisuusta lähtien. Hyvin kehittynyt viini, joka parani lasissa koko illan ajan. Tuoksussa oli kirsikkaa ja muita punaisia marjoja, vaniljaa ja tammea. Maku noudatteli pitkälti tuoksua ollessaan keskitäyteläisen marjainen ja vaniljainen. Pehmeät tanniinit yhdistettynä pitkään jälkimakuu teki tästä erinomaisen ruokaviinin.

Torrepalino etna rosso 2000 oli jo heti avaamisenkin jälkeen illan päätähti, josta kaikki pitivät. Tuoksussa oli todella tummia marjoja, kuten karhunvatukkaa ja mustaherukkaa. Vaniljaa, kiveä ja savua löytyi myös tuoksusta. Maku oli ensisiemaisulla todella voimakkaan kivinen ja savuinen yhdistettynä vahvoihin tanniineihin. Ilmaa saatuaan viinin maku muuttui moniuloitteiseksi, jossa karhunvatukka, multa ja vanilja johtivat todella pitkään jälkimakuun. Viinin suutuntuma on täyteläinen, makuaineet varsin konsentroituneet. Siemaisukokemus alkaa voimakkaasti alkoholin ja hapon tuomalla hyvällä rungolla aromiennoustessa nenään. Keskivaiheessa viinin tanniinit alkavat tuntua selkeinä, ja niiden pehmeys saattelee makua mausteisten aromien vilkutellessa takaikkunasta vielä lähes minuutin. Todellisen klassikikon ainesta, joka kuvastaa kasvupaikkaansa hienosti. Jos koskaan Sisiliaan eksymme, niin tätä tulee varmasti tuliaisiksi. Itselle.

Illan voittajaksi selviytyi yksimielisisesti Torrepalino etna rosso ja jaetun kakkossijan nappasi Greggiano chianti classico ja Patrizi nebbiolo d'alba. Huonoa viiniä ei ollut tälläkään kertaa mukana, koska kaikki pullot tyhjenivät illan kuluessa.
-katri-

maanantai 26. marraskuuta 2012

Viikon valinta: Barolo chinato

Viikon valintana on tällä viikolla italialaisten vastine suomalaiselle glögille. Maistoimme barolo chinatoa ensimmäisen kerran pari vuotta sitten Vinoteca del Piemontessa Tampereella ja ihastuimme juomaan heti. Olemme sen jälkeen juoneet juomaa sekä kylmänä että kuumana aina vieraillessamme Piemonten herkkujen luona.

Barolo chinato tehdään nimensä mukaisesti barolon alueen viinistä Piemontessa Italiassa. Barolo chinato on kehitetty Piemontessa 1800-luvun lopulla. Giuseppe Cappellanoa pidetään reseptin kehittäjänä, vaikkakin varhaisiin tuottajiin lukeutuu myös 1891 oman reseptinsä mukaisen tuotteen lanseerannut Giulio Cocchi. Inspiraatio juomaan lienee syntynyt vermutin, yrteillä maustetun viinin valmistuksesta. Kuitenkin siinä missä vermutissa useimmiten käytetään muutoin laaduttomia viinejä, on barolo chinaton pohjana barolo, yleensä vielä ikääntynyt sellainen. Viiniin lisätään eri mausteita tuottajasta riippuen, kuiten perustana on kiniinipuun kuori, jota on aina mukana. Viinissä onkin siten voimakkaan lääkemäinen tuoksu, samoin maku on asteen verran kitkerä. Makua on useimmiten tasapainotettu lisäämällä hieman sokeria.

Ilmeisesti juuri tuo ikääntynyt barolo juoman pohjana nostaa myös hintaa. Ollessani työmakalla Milanossa päätin hankkia Suomen pimenevään ja viilenevään syksyyn tätä mainiona lämmittävänä digestiivinä toimivaa juomaa. Useammassa vinotecassa vierailtuani ostin muutaman 500ml pullon, toisen perinteistä Coccia, toisen Marchesi di Barolo-merkkistä. Yhteishintaa tälle litran ostokselle tuli vajaa 50 e, eli ei siis halvimmasta päästä tämä. Mutta kyllä, se on hyvää. Ainakin meidän suussamme, nimittäin voimakkaan yrttinen maku jakoi voimakkaasti kaveriporukan, jolle tätä tarjottiin. 

Tuoksu on jännittävä yhdistelmä katkeria yrttejä, muistuttaa hieman unicumia tai vastaavaa yrttilikööriä. Ainakin anis ja fenkoli tulevat mieleen tästä nyt maljassa olevasta Marchesi di Barolon viinistä. Jälkimaku tuntuu jopa hivenen lakritsijuuriselta. Kuitenkin alkuperäisen viinin aromit ovat edelleen aistittavissa, hento orvokin tuoksu tuntuu nousevan jostakin yrttipensaikon takaa. 

Tätä suosittelemme testattavaksi näin pikkujoulukaudella glögin korvikkeena. Maku on loistavan intensiivinen, 4 cl kestää pitkään, jokainen pieni siemaus maistuu suussa useita minuutteja. Katkera juoma on myös yllättävän hyvä kaveri suklaalle, uskokaa pois!

Tätä saa muistaakseni tilattua superiore.de:sta, mutta helpoin ja mukavin tapa on piipahtaa Italiassa : )

-Heikki-

tiistai 20. marraskuuta 2012

Viikonlopun viini: Pisoni Rebo 2009

Viikonlopun viininä on tällä viikolla tutun kautta yhteistilattu Pisoni Rebo. Pisonin viinit ovat meille tuttuja jo edelliseltä vuodelta, jolloin tilasimme Pinot Neroa, Vin Santoa ja Nosiolaa. Kaikki olivat hinta-laatusuhteeltaan hyviä joten, kun tuli mahdollisuus tilata uutta vuosikertaa niin sehän hyödynnettiin. Tällä kerralla Tanniinin appiukolle tilattiin laatikko Pinot Neroa, 'Kalevan viiniklubin' kavereiden kesken jaettavaksi laatikot punaisia Reboa ja Sarica rossoa sekä lisäksi laatikko aina yhtä hyvää Vin Santoa.

Pisonin viinit tulevat Trentinon alueelta Pohjois-Italiasta. Olemme kovasti ihastuneet viime vuosina Alto-Adigen ja Trentinon alueen vuoristoviineihin, ja Pisonin tuotteet ovat mielestämme olleet hyviä tyyppiesimerkkejä kohtuuhintaisista Italian viineistä. Rebo-rypäle on hybridilajike, risteymä kansainvälisestä Merlot:sta ja Trentinon paikallisesta Teroldegosta. Lajikkeen isä on italialainen enologi/agrologi Rebo Rigotti Trenttinon alueelta. Rypäle on tummakuorinen lajike, jossa yhdistyy molempien lajikkeiden hyvät puolet: Teroldegon mausteinen paahteisuus ja hapokkuus yhdistyneenä Merlot'n pehmeyteen..

Viini oli väriltään syvän purppura, jonka tuoksussa korostui mausteisuus, tummat marjat ja multa yhdistettynä vaniljaiseen tammen tuoksuun. Maku noudatteli pitkälti tuoksua. Ensimmäinen maku suussa oli voimakas tammi yhdistettynä maltillisiin tanniineihin. Maku kuitenkin kehittyi pikkuhiljaa miellyttävän marjaiseksi. Viini hyötyi selvästi lasissa olosta ja kehittyi ajan kanssa miellyttäväksi seurusteluviiniksi, josta ei ollut mitään pahaa sanottavaa. Hinta-laatusuhteeltaan ihan hyvä, kun pullolle jäi hintaa 12.50 euroa. Ostaisin toistekin ja voin hyvin kuvitella avaavani toisen pullon, kun kaipaan kivaa italialaista seurusteluviiniä.

-Kupla-

maanantai 19. marraskuuta 2012

Tuoreena testattu: Ravinteli Huber

Tampereen ravintolakenttään syttyi uusi valopilkku, kun Berthan isoveli Huber avattiin Aleksis Kiven kadulle viime maanantaina. Ravintola testattiin sunnuntaina illansuussa, eli huber oli ollut auki vasta viikon. Sunnuntaiaukiolosta annetaankin heti lisäpisteet ravintelille, sillä kyseinen viikonpäivä on usein ainoa yhteinen vapaapäivämme. Aiemmin laadukkaampi lazy sunday-syöminen on rajoittunut akselille 2h+k – Tammerin Trattoria. Huber tuo mukavan lisävaihtoehdon näille vanhoille suosikeille.

Huberiin saavuttiin ihanan marraskuisen tihkusadesumuasian läpi hämärtyvässä illassa. Julkisivu on näyttävä, täysin lasinen seinä tuo heti kansainvälisen vaikutelman. Sisustuksessa on jätetty näkyviin vanhan talon alkuperäistä lattiarakennetta, eikä ilmastointiputkia jne ole piiloteltu. Nämä elementit tuovat mieleen vanhaan teollisuuskiinteistöön rakennetun loft-tyyppisen asunnon. Tiloja on 2 kerroksessa.  Avokeittiö vie puolet alakerrasta, toisella puolella on walk – in – pöytiä joihin ei varauksia voi tehdä. Yläkerrasta löytyy lisää pöytiä, myös varauksella.

Tarjoilija ohjasi meidät yläkerran varattuun pöytään, ja kysyi heti aluksi asianmukaisen kysymyksen alkumaljoista. Shampanjaa, tietty. Ja Magnumista, mikä on ilmeisesti talon viineissä Huberin tavaramerkki.

Lista oli lupaavan suppea. Kyseessä oli puhdas pihviravintola, kuten ennakkoon luvattiinkin. Kolmesta alkuruokavaihtoehdosta Tanniini päätyi maa-artisokkaan ja Kupla fishcakeen. Pääruaksi Tanniini päätti verta nenästä kerjätäkseen tilata turskaa, johon on kovasti mielistynyt Espanjassa ja Skotlannissa syötyjen annosten jälkeen. Tämän kylkeen kaprismajoneesia. Kupla päätyi 300 g naudan Flakiin (ks. Kuva) kera bearnaisen.  Lisukkeiksi tilattiin perunapyreetä luuytimellä, perinnetomaattisalaattia, rakuunaporkkanoita ja vihreää salaattia, kaikki jaettavaksi.

Listalla oli siis eri ruhon osista leikattuja paloja, sekä standardileikkuina että erikoisleikkuina isommille seurueille. Suurimmat lihat ovat yli kahden kilon paloja, joista syö jo isompikin seurue.



Tämänhetkinen lista



Alkuruuat olivat loistavat. Maa-artisokka-annos oli kermainen keitto, joka tarjottiin pienestä kannusta lämpimänä säilymisen takaamiseksi. Lautasella oli valmiina pikkelöityä maa-artisokkaa ja tomaattia. Keitto oli maultaan mahtavan kermainen, alkuruuaksi annos oli sopivan kokoinen, maku intensiivinen. Fishacake tarjottiin majoneesin, paprikapikkelsin ja kampasimpukan kera. Itse kalakakku oli mahtavan rapeaksi friteerattu, ja rapean pinnan alta löytyi pehmoinen täyteläinen kalamassa.  

Pääruuan kanssa saatiin lasit talon viiniä, lasitarjoilussa oli yksi valkoinen (Louis Latourin Chardonnay d'Ardèche) ja yksi punainen (Ribera del Dueron tempranillo, tuottaja ei painunut päähän…) Viinejä löytyi listalta selvästi enemmän, mutta niitä ei tarjoilija oikein osannut myydä. Talon Viinit kuitenkin toimivat annoksille hyvin, joten ei valittamista. Ilmeisimmin filosofiana onkin poistaa ruuan ja viinin yhdistämisestä turha hifistely. Hyvä strategia ravintolassa, jossa listalla on lihaa, lihaa ja lihaa. Ja turskaa. Jota en enää pihviravintolassa tilaa.
Perunapyreetä ja luuydintä. Pelkkää rakkautta.

Kuplan Flank oli mahtava kimpale. Kypsyys oli sirkulaattorin jäljiltä täydellinen, eikä sitä erikseen kyselty. Turska-annos oli yllättävä, lähinnä kokonsa puolesta. Koko oli puolet vastapuolen flankista, ja valkoinen lautanen valkoisen kalan alla vielä hivenen korosti annoksen minimalistisuutta. Makunsa puolesta turka oli kuitenkin yhtä mahtava elämys kuin aiemmatkin. Kastikkeena oli lautasella pelkkä oliiviöljy. Kaprismajoneesi ja ehkäpä elämämme paras perunapyree sopivat turskalle kuin nenä päähän, eikä alkuruuan jälkeen kokokaan niin haitannut.

Jälkiruuatkin toimivat, pekaanipähkinäpiiras + kurpitsajäätelö ja Suklaa appelsiinikastikkeella sekä kirsikkakompotilla olivat mahtavan makea päätös aterialle.

Pekaanipähkinäpiiras ja kurpitsajäätelöä.
Miinuksen ravintola saa tarjoilusta. Tarjoilija ei osannut oikein suositella ruokia. Allekirjoittaneille voi myydä lähes mitä vain, kun oikein suosittelee. Tätä tarjoilija ei lainkaan hyödyntänyt, vaan vaikutti lähinnä anteeksipyytävältä. Lisäksi annosten tuntemus oli hivenen hakusessa, Kysymykseen turskan mahdollisesta savuisuudesta vastattiin että 'ehkä vähän'. No ei ollut savustettu. Mutta tämä on toivottavasti alkukankeutta, jonka jälkeen homma lähtee rullaamaan. Toistaiseksi listalla ei ollut erikoisempia ruhon osia kuten kieltä, poskea, häntää tms. Tällaisia ainakin allekirjoittanut kaipailisi, ja toivottavasti niitä tulevaisuudessa nähdään.

Suosittelemme tätä ravintolaa suuremmalle 6-10 hengen lihansyöjäseurueelle. Jaettavaksi pari kilon lihakönttää, magnumpullo tempranilloa ja veitset laulamaan. Ruoka oli taas niin hyvää, että ei voi muutakuin kiittää Huberin ja Berthan poikia siitä mitä olette tehneet muutamassa vuodessa Tampereen ruokaskenelle. 

-Tanniini

perjantai 16. marraskuuta 2012

Viikon valinta:Lupa läikyttää!

Tämän viikon valintana on jälleen kirja. Tällä kertaa kyseessä ei ole keittokirja vaan viinikirja. Viihteellinen sellainen. Kyseessä siis Arto 'viinipiru' Koskelon viiniaapinen 'Lupa läikyttää'. Luin kirjan pikku pätkissä Milanon työmatkan aikana.

Viinipirun blogia pidempään seuranneena ja viini-TV:täkin katselleena tiesin suurin piirtein mitä odottaa. Viinipiru ilmeisesti elättää itsensä viinikirjoittamisella, ja on sekä blogin että kirjan perusteella hyvin verkostoitunut viinimaailmaan. Miehellä on tietoa ja näkemystä, ja mitä ilmeisimmin myös loistava kyky jakaa tuota tietoa ja viinimaailman 'loistetta' meille tavallisille tallaajille. 

Kirja on kielelliseltä asultaan tuttua viinipirua, kevyttä helppolukuista tekstiä. Kirjaan oli helppo uppoutua lyhyiden lukutuokioiden ajaksi, eikä tekstiin sisään pääseminen vaatinut pitkää keskittymistä. Kuten kirjan alussakin todetaan, luvut ovat sopivan lyhyitä vaikkapa vessakirjaksi. (Italiassa tämä tuli sanomalehden puutteessa testattua, toimii...)

Kirja käy aakkoset läpi A:sta Ö:hän. Välillä yhteydet aakkosten ja aiheen välillä ovat hyvin luovia, mutta mikäs siinä. Viini on kaikissa teksteissä mukana, tavalla tai toisella. Kirja ei missään nimessä ole oppi- tai opaskirja viiniin, vaan parasta viihdettä. Natalie MacLeanin 'Red, White, and Drunk All Over' tuli lähinnä mieleen. Luvut ovat pääasiassa tarinoita miehen kokemuksista viinimaailmassa, tai muuten vain maailmassa. Samalla livautetaan lukijalle ovelasti perustietoa viinistä, ja tuo tieto tulee mahdottoman helposti. Tämänkirjan lukemista ei voi verrata mihinkään Johnson & Robinsonin Wine Atlaksen selailuun. Kirjailija tuntuu alussa korostavan erityislaatuisia kokemuksiaan varsin voimakkaasti, ja aluksi se hivenen ärsyttää. Sitten allekirjoitanut ymmärtää olevansa ihan pikkuisen kateellinen, ja suhtautuminen muuttuu. Koska itse en ole päässyt toteuttamaan hulluimpia ideoitani reissuista ja viininmaistelusta, on hieno lukea kirja ihmiseltä joka sen on tehnyt. 

Kirjaa ei ole tarkoitettu aspergeristiselle tiedonhaalijalle, vaan viihteeksi ihmiselle joka on kiinnostunut viinistä ja ennen kaikkea tarinoista sen takana. Ja se ainakin itselleni on tärkeää. Ruoka ja juoma, jolla on tarina maistuu tarinalta, joskus jopa satumaiselta. Samaan asiaan taitaa muuten perustua luomun ja lähiruuan kasvava suosio. Tarinaan. Mielikuvaan. Know what you drink.

Drink and eat responsibly.

-Tanniini-

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Glögi: DIY

tästä lähtee!
Glögin tekoon lienee huomattava määrä reseptejä: Mausteita keittämällä, mehuun, viiniin, siideriin, alkolilla, ilman... Meillä glögi on kuitenin tehty pitkään Tanniinin isäpuoleltaan perimällä ruotsalaisella reseptillä, joka ei ole kovin salainen.

Glögin teko on yksinkertaista. Otetaan pullo viinaa. Sitten otetaan mausteita: 
-Inkivääriä noin sormen kokoinen pala
-Kymmenisen neilikkaa
-Kokonaisia kaardemumman siemenkotia 5-10, maun mukaan.
-Kanelitanko
-Muutama tähtianis
-Puolikas vaniljatanko
-Haluttaessa pomeranssia

Sitten laitetaan mausteasiat viinaan muhimaan, viina piiloon pimeään. Mausteet saavat muhia viinassa kolmisen päivää, ja pulloa tulee käydä pari kertaa päivässä salaperäisesti hölskyttelemässä tyytyväinen virne naamalla. Tämä on ehdoton edellytys glögin onnistumiselle. 

-siellä muhii
Kun säädetty aika tulee umpeen, kaadetaan viina puhtaaseen pulloon. Liian kauaa ei kannata mausteita liottaa, käy kuin old school-Barololle viileänä vuonna: kitkerää tulee. Tätä maustelientä sitten käytetään punaviiniglögin maustamiseen. Sopiva määrä anokseen glögiä on yksilöllinen, mutta sellainen 2-4cl reiluun desiin glögiä on sopiva. Punaviiniksi käy mikä tahansa pehmeä viini, meillä perinteisesti ollut käytössä edullisen hintaluokan puglialainen primitivo. Jos heittäytyy höveliksi, niin sekaan voi lurauttaa portviiniä tai muuta sopivaksi katsomaansa väkevöityä viiniä. Lisäksi laitetaan toki maun mukaan sokeria, mieluiten fariini-sellaista. Sitten pikku lämmitys joko mikrossa tai kattilassa, varoen kuitenkin kiehauttamasta alkoholeja taivaan tuuliin. Sitten vielä garnementit perään, valot pois, verhot kiinni räntäsateen eteen, jazzia soimaan ja glög away!

Hyvää alkavaa pikkujoulukautta kaikille lukijoille! 

(Ja te siellä ravintoloiden työntekijäpuolella: jaksakaa ja yrittäkää ymmärtää...)

-Tanniini

torstai 8. marraskuuta 2012

Tasting: Vuoden viini-finalistit testissä

Viikonloppuna maistettiin vuoden viini-kilpailun finalistit, kolma valkoista ja kolme punaista viiniä. Kyseiset viinit on esitelty viinilehden sivuilla. Maistelemassa oli kuplan ja tanniinin lisäksi Tanniinin vanhemmat, lankomies ja kuplan äiti. Vanhempi polvi ei aiemmin juuri viinejä ole maistellut näin järjestelmälllisesti, vaikka kaikki viineistä pitävät ja niitä säännöllisesti nauttivat.

Maistelu aloitettiin valkoisista, ja ensimmäisenä maistettiin Schloss Gobelsburg Grüner veltliner 2011 Kamptalista Itävallasta. Viini tuoksui hennosti persikalle, mineraalilli ja  pippurille. Suussa raikas, kohtalaisen täyteläinen. Hyvät hapot, jotka kantoivat makua pippuria korostavaan loppuun. Kiva kokonaisuus. Ei välttämättä siemailtavaksi, mutta ruuan loistava.

Seuraavana kaikista alkoista jo loppunut  Kung Fu Girl Riesling 2011 Washingtonista USA:sta. Herra Charles Smithin tuottama viini on noussut suosion harjalle, ei vähiten Viinipirun kannustamana. Viini väriltään hailakka sitruuna. Tuoksussa petrolia, sitruunaa. Petrolin tuntu keskivoimakas. Jonkinlaista hunajaista makeutta tuoksussa tuntuu myös, eikä se petä: Viini on aavistuksen makea, suussa melko täyteläinen ja silti raikas. Petroli korostuu jälkimaussa. Varsinaisen maistelun viinejä testattiin erilaisten pikkusuolaisten kanssa, ja tämä sopi erityisen hyvin brucettan päälle levitetyn avokado-pastakastikkeen kera. Kyseisessä kastikkeessa on varsin itämainen twisti limen ja chilin ansiosta, mutta viini kesti hyvin.

Viimeisenä valkoisena Villa Maria SB -11 Marlborough'sta Uudesta Seelannista. Oljenkeltainen viini tuoksui kesäpäiväle: Herukkaa, ruohoa, aurinkoa... Kuitenkin jotain muutakin kuin halvemman hintaluokan NZ-Sauvignonit: Tuoksusta löytyi myös yrttisempää vivahdetta. Maku oli suuntäyttävä, herukkaisen vihreä ja raikas. Jälkimaku keskipitkä.

Valkoisista päädyttiin lopuksi äänestystulokseen 2-4-0. Tanniini piti Itävallan puolia, mutta Rieslingin pieni makeus teki siitä mukavan siemailuviinin, joka kesti tällä kertaa viinin seuraan tehdyt, melko voimakkaatkin ruuat mainiosti. Go USA ! Tätä lisää siltä suunnalta, toivomme me.

Sitten oli aika punaisten. Näissä viineissä oli huomattavaa tyylieroa, joten niiden asettaminen paremmuusjärjestykseen osoittautui huomattavan vaikeaksi. Lopputulemaksi jäi, että kaikki viinit olivat hyviä ja kukin on omassa tilanteessaan paras.

Ensimmäisenä Vina Pedrosa Crianza Espanjan Ribera Del Duerosta. Viini purppurainen väriltään. Tuoksussa voimakkaana nahkaa ja eläimellisyyttä, amerikkalaistyyppinen tammi myös selvästi aistittavissa. Marjapuolella liikutaan selvästi punaisella kirsikka-osastolla. Suussa viinin tuntuma on alussa pettymys, ensituntuma on heikko. Myöhemmin auki olon ja ilmaantumisen myötä tämä ongelma osin poistuu. Maussa korostuvat mausteet ja tammi. Tanniinit kohtalaisesti pehmenneet mutta selvästi tuntuvat. Ei kuitenkaan mikään nuori crianza, onhan vuosikerta 2008.

Seuraavaksi maistettiin Regolo. Tämä on italialainen ripasso eli amarone-mäskillä pehmennetty veneton lahja siemailuviinikategoriaan. Sellaisena tämäkin toimi loistavasti. Viini on valmistettu Corvinasta. Väri siinä hieman läikuultavan tiilenpunainen. Tuoksu on selkeän marjainen, kirsikkainen. Jouluiset mausteet tuoksuvat myös. Suussa helposti soljuva pehmeä viini, jonka maku toistaa hyvin tuoksua. Maku jää melko lyhyeksi edelliseenkin crianzaan verrattuna.

Viimeisenä Esporao reserva, jota maistettiin jo taannoin Portugali-tastingissa. Viini tulee siis Alentejosta lissabonin kaakkoispuolelta. Väriltään viini on tumman purppurainen. Tuoksussa mausteita, eläimellisyyttä ja maanläheistä tallintaustaa. Maistetuista tämän aromimaailma on moniulotteisin. Viinin suutuntuma heti avaamisen jälkeen on jäätävä: Tanniinit puraisevat ilman ruokaa kunnolla, happo kannattelee makua pitkään ja kieli liimautuu kitalakeen vielä minuutin kuluttua. Ei siemailuviini, ainakaan heti... Mausteisuus ja tammisuus tuntuvat pitkään, pitkään, pitkään. Myös marjaisuus jää elämään vienona kutkutteluna suuhun. Viini pehmenee pari tuntia auki oltuaan siemailtavaksikin, mutta sitä ennen sitä pehmennettiin kovilla juustoilla ja pähkinöillä, onnistuneesti.

Punaisista ei selvää konsensusta löytynyt. Pedrosa sai vähiten kehuja, Regolo toimi parhaiten siemailuviininä ja sitä moni alkuun pitikin parhaana. Aika ja ruoka kuitenkin nostivat Esporaon vahvasti rinnalle.


Kaikki maistetut viinit olivat oikein hyviä. Hinta-laatusuhteella loistivat Regolo ja Kung Fu Girl. Tässä suhteessa heikoiten pärjäsi Villa Maria, joka ei 20e hinnastaan huolimatta ole niin kovin luonteikas SB.




sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Priorat, end of the triloque

Up we go
Poboledasta lähdettiin aamiaisen jälkeen kohti alkupistettä, Falsetia. Matkaa kertyisi noin parikymmentä kilometriä, joten lähdimme kohtalaisen ajoissa yhdeksän maissa patikoimaan. Aluksi kuljimme laaksoon pitkin hyvää, viinitilalle johtavaa tietä. Puolen tunnin jälkeen tie alkoi nousta vähitellen ylöspäin, aina vain jyrkemmin ja jyrkemmin. Nousu jatkui, ja sitten katosivat GR-merkinnät. Jouduimme etsimään oikeaa reittiä liki tunnin, ja lämpötila nousi nousemistaan. Lopulta oikea reitti löytyi ja nousu jatkui aina vain jyrkempänä.
Lopulta kuitenkin päästiin harjanteen huipulle pitkän taivalluksen jälkeen. Ylhääällä syötiin hiukan eväitä ennen jatkamista alas kohti Falsetia. Matkalta poimittiin vielä manteleita ja hasselpähkinöitä tuliaisiksi ystäville. Mantelipuita ja pähkinäpensaita kasvoi villeinä polkujen varsilla lähes kaikkialla. Manteleita poimiessamme olimme onneksi jo oppineet, että joka puusta täytyy maistaa yksi, jottei kerää vahingossa karvasmanteleita. Them no good.

Falset häämöttää
Falsetiin päästiin juuri sopivasti lounasajaksi. Olimme varanneet huoneen Hostal Sportista, joka oli Falsetin ainoa oikea hotelli. Heitimme vaelluskamppeet huoneeseen ja palasimme hotellin terassille syömään tapas-lounasta. Erityisesti tanniini piti Caracoles del montagne:sta eli kotiloista paistettuna yrttivoissa. Myös perusmanchego upposi, kuten aina. Tapasten kanssa juotiin vaihteeksi valkoviiniä, joka oli luonteeltaan varsin täyteläistä, ei kuitenkaan hedelmäisellä tavalla vaan paremminkin mineraalisen täyteläinen. Erilaista, muttei pahaa.


Tuliaisputeleita
Illaksi käytiin varaamassa pöytä celler 'l Aspicista, jonka guide michelinkin on noteerannut lupaavana paikkana. Iltapäivä kierreltiin kaupunkia ja tehtiin tuliaishankintoja.

Cellers l' Aspic oli sinne saapuessamme kello 9 lähes tyhjä. Olimme kuitenkinhalunneet varata pöydän ajoissa, koska suunnittelimme syövämme läpi koko 6 ruokalajin maistelumenuun "menu marinado en vino". Toivoimme vielä erikseen kokilta, että saisimme maistaa jonkun ruuan kanssa Frank Massardin Humilat-viiniä ja muutenkin toivomus oli Prioratin ja Monsantin alueen viineissä.

Alkuun tarjottiin amuse bouchena Gaspachoa-shotti, joka oli todella hyvää. Alkuruokana oli ankan maksaa, salaattipedillä, todella kypsiä viikunoita ja suolattuja vehnänjyviä. Viininä oli valkoinen garnacha Monsantin alueelta, todella voimakas valkoinen viini joka kätki sisälleensä varsinaisen mineraalipommin. Viini täydensi hienosti ankanmaksan makumailmaa jeikä jäänyt voimakkaalta maistuvan alkuruuan jalkoihin.
Toinen alkuruoka koostui itsetehdyistä tortelliineista, jossa täytteenä oli metsäsientä ja vuohenjuustoa. Ruuan kruunasivat tryffelilastut pastan päällä. Annoksen viininä oli Pater ja rypäleenä Garnacha. Viini oli mineraalinen tummien marjojen pakkaus, jossa hapot ja keskitäyteläinen maku tasapainottivat vielä hieman nuorta ja tanniinsta viiniä. Viini sopi hyvin yhteen tryffeleiden kanssa, ruuan kermaisuus tasapainotti viiniä.
 Seuraavaksi ruuaksi tarjottiin paistettu turskafilee. Lisäkkeenä paprikaa ja savustetusta munakoisosta tehty pyree. Viininä tässä Humilitat, Frank Massardin helpohko, maanläheisen luumuinen punainen priorato.

Pääruuaksi saatiin luomukanankoipi, joka oli kypsennetty juuri sopivan mureaksi mutta silti mehukkaaksi. päällä oli pieni tiraus kastiketta, annos hyvin pelkistetty mutta kanankoiven maku oli täydellinen sellaisenaan. Viininä tällä ruualla Balcones, Carnacha, Carinena CS-sekoite. Marjainen viini, jonka suutuntuma oli täyteläisen pehmeä. Pitkät pehmeät tanniinit viipyivät suussa pitkään täydentäen viini-ruokanautinnon. Lopuksi saatiin vielä juustoja, niiden jälkeen jälkiruuaksi Tanniinille Crema catalana kera jäätelön ja Kuplalle Suklaakakkua, joka oli kruunattu oliiviöljyllä ja suolalla.


Ateria oli kokonaisuutena mahtava päätös prioratin vaellukselle. Tämän jälkeen vyöryttiin hotellille nukkumaan, aamulla suunnattiin junalla takaisin Barcelonaan ja siitä seuraavana päivänä takaisin kotisuomeen. Reissu oli antoisa kokemus, suosittelemme kaikille vierailua prioratissa, jossa viinitilat olivat kotoisan pieniä ja suhtautuivat loistavasti vierailijoihin. Alue on melko pieni, joten siitä saa viikossa varsin kattavan kuvan.




torstai 1. marraskuuta 2012

Viikon valinta: Oppia mammojen keittiöstä


Keittiömme käytetyin keittokirja pääsi tällä kertaa viikon valinnaksi. Kupla toivoi kirjaa lahjaksi kokkikouluvuosinaan, koska keittiöopettajani sitä suositteli. Silver spoonin historia juontaa vuoteen 1950, jolloin kirja julkaistiin ensimmäistä kertaa Italiassa nimellä Il cucchiaio d'argento. 

Kuten me kaikki tiedämme, ruuanlaitto otetaan italiassa huomattavasti vakavammin kuin meillä Suomessa. Ruualla näytetään italiassa rakkaus, ja jokaisella mammalla on omat reseptinsä italialaisiin klassikkoruokiin, kuten pastataikinaan, lasagneen, pizzaan jne. Kirjasta sanotaan, että se on takulla kirja joka siirtyy äidiltä tyttärelle, ja jonka avulla suurin osa italialaisista on opetellut kokkaamaan. Kirja on kattava opus italialaisiin raaka-aineisiin ja ruokiin. Kirja käännettiin englanniksi ensimmäistä kertaa vuonna 2005 ja sitä on päivitetty jatkuvasti vuodesta 1950, jotta kirjan reseptit pysyisivät elämän kehityksessä mukana - unohtamatta kuitenkaan klassikkoja. 

Parasta kirjassa on se, että reseptit on lajiteltu raaka-aineiden mukaan. Kirja on mielestämme loistava kattaus italialaiseen keittiöön ja avaa ihan uuden maailman raaka-aineisiin, koska jokaiselle raaka-aineelle on todella monta reseptiä. Me käytämme kirjaa, kun haluamme tarkistaa miten klassikkoannokset tehdään ja myös silloin, kun jääkaapin tuotteista pitäsi kehittää nopeasti jotakin ruokaa. Tanniini erityisesti rakastaa kirjaa, koska siinä on niin paljon faktaa raaka-aineista ja ohjeet ovat todella toimivia. Taloutemme pastataikina on Silver spoonista, samoin kuin sorbettien perusohje jne. Lämpimästi suosittelemme tätä yli 1200-sivuista italialaisen ruuanlaiton aapista kaikille, jotka rakastavat italialaisten yksinkertaista tapaa tehdä ruokaa hyvistä ja tuoreista raaka-aineista.