Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. heinäkuuta 2021

savunauriit ja burrata: match made in heaven

 Nauris oli pitkään juures, jota kokeiltiin aina pari kertaa vuodessa ja aina todettiin sen olevan hieman kitkerää. Tämän vuoksi se ei koskaan oikein juurtunut vakikäyttöön kuten niin monille muille kasviksille on nopeasti käynyt. Vuosi sitten juhannuksena keksimme savustaa tuoreita kesänauriita, ja tämä osoittautui toimivaksi valmistusmenetelmäksi: hidas savustus matalassa lämmössä vei suurimman osan kitkeryyttä, ja savuisuus toimi nauriissa hyvin. Tuolloin savunauriit olivat lisäkkeenä grillatulle lihalle, missä roolissa ne toimivatkin ihan ok kaiken muun ohessa.


Nyt kuukauden jatkuneiden helteiden aikana emme ole juuri sisällä uunia tai hellaa lämmitelleet, vaan ruuat ovat olleet joko kylmiä salaatteja tai vaihtoehtoisesti ulkona grillattuja. Kamadossa on palanut parissa kuukaudessa kohta 50 kiloa hiiliä, kun kasviksia, kalaa ja silloin tällöin lihaakin on savustettu, grillattu ja hiillostettu melkein joka toinen päivä. 

Viime viikolla keksimme vahingossa loistavan yhdistelmän, kun päätimme päästä ruuan suhteen helpolla ja ostimme kauppahallin Juustosopista burratan, johon oli ajatus dippailla erilaisia kasviksia ja grillattua leipää. Edellisenä päivänä oli kuitenkin kalan kanssa savustettu myös nauriita (kuorineen alle sata-asteiseen savuun 1,5 tunniksi), joita oli vielä jäljellä. Näitä heitetteiin hetken mielijohteesta kuorittuna ja öljyllä ja suolalla silattuna hetkeksi grilliin saamaan hieman pintaa. Ne osoittautuivat sattumalta täsmäpariksi burratalle, jonka pehmeä kermaisuus sopi savun maun ja aavistuksenomaisen kitkeryyden kanssa lähes täydellisesti. Tähän vielä lisäksi vähän salaattia ja sitä grillissä paistettua leipää, niin helppo kesäinen ateria on valmis!

tiistai 18. toukokuuta 2021

Kevään herkkuja lautasella ja lasissa

 Viime viikonloppuna kutsuimme pitkästä aikaa ystäviä syömään, kun pääkaupunkiseudunkin epidemiatilanne alkaa hellittää. Kokkailimme helppoja antipasteja, kevään tähtenä korvasienirisottoa, HS:n reseptillä siikaa escabeche sekä raparperipiirakkaa ja -sorbettia. Etenkin antipastilautaselle marinoidut grillikasvikset onnistuivat todella hyvin, joten niiden resepti meni jatkoon ja näitä tehdään kesällä umpiomalla purkitettavaksikin. Niiden ohje seuraa alla kuten korvasienirisotonkin. Sorbettireseptiä ei uskalla jakaa kun sokerin määrä meni tuttuun tapaan näppituntumalla eikä mitoista ole minkäänlaista hajua. 

Viineiksi valikoitiin kellarista lähinnä italialaisia vanhoja tuttuja, mutta makeammaksi osastoksi löytyi niin moselia kuin sauternesiakin.

Grillatut marinoidut kasvikset: 

2 munakoisoa, 2 kesäkurpitsaa ja 2 punaista isoa paprikaa
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl (balsamico)etikkaa 
1 appelsiinin kuori
5 valkosipulin kynttä
tuoretta rosmariinia
suolaa 1 tl a sokeria 1 rkl 

Lämmitä grilli noin 180-asteiseksi. Grillaa kasviksia epäsuoralla lämmöllä hellästi ja pitkään kunnes ovat täysin kypsiä. Lopuksi voit ottaa pintaväriä suoralla lämmöllä hiilten päällä. Kasvisten kypsyessä tee marinadi: pilko valkosipulit ja sekoita kaikki muut aineet joukkoon. Ota kasvikset grillistä ja pilko sopiviksi kun jäähtyneet sen verran että pystyt käsittelemään. Paprikoista kannattaa tässä kohtaa poistaa siemenet. Laita marinadii, sekoittele ja anna olla yön yli jääkaapissa. Maista seuraavana aamuna suola ja etikka ja lisää tarvittaessa. 

Lisänä antipastolautaselle oliivia, pata negraa, chorizoa ja kypsää päärynää, viininä aiemmin esitelty (tuolloin coravinillä aloitettu) COS:n Frappato, joka osoitti kyntensä hapokkaiden marikasviksien kanssa.

Korvasienirisotto:

pari litraa korvasieniä
2 dl risottoriisiä (Meillä yleensä Bomba-paellariisi)
iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
nokare voita
puolisen pulloa valkoviiniä
litra hyvää kasvislientä
pari timjaminoksaa
100 g pecorinoa raastettuna
suolaa, pippuria

Puhdista korvasienistä hiekka parhaasi mukaan. Laita kattilaan 1 osa sieniä ja 3 osaa vettä, kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua 5 min. Kaada pois keitinvesi, huuhtele sienet hyvin ja purista vielä ylimääräinen neste pois. Laita kattilaan uusi vesi, kuumenna ja kiehuta 5 min. Kaada vesi pois ja huuhtele jälleen. (KORVASIENET OVAT TAPPAVAN MYRKYLLISIÄ JOS NIITÄ EI RYÖPPÄÄ KUNNOLLA!!!) 
Pilko sipulit ja kuulloto voi-öljyseoksessa pehmeiksi. Pilko keitetyt sienet, sekoita sipulien joukkoon. Lisää timjami, siirrä sivuun odottamaan. Kuullota riisiä laakeassa kasarissa oliiviöljyssä kunnes otta aavistuksen väriä. Lisää viini ja anna haihtua-imeytyä. Lisää puolet kasvisliemestä ja kiehuta korkeahkolla lämmöllä kuivaksi. Tähän saakka risoton voi tehdä etukäteen, kuivaksi keitetty riisi pysyy napakkana kun sen antaa jäähtyä ja lisää kasvisliemen ja sieniseoksen sitten kasariin. Risotto on sitten helppo kypsentää loppuun ja maustaa sopivaksi juuri ennen tarjoamista. Kasvisliemen esilämmmityksestä ja kauha kerrallaan lisäämisestä olemme luopuneet koska yllä kuvattu tekniikka tuntuu tuottavan jokseenkin vastaavan tuloksen. Raastettu pecorino lisätään aivan lopussa ja suola (suolaisen) juuston jälkeen. Mikäli rakenne on liian tiukka (takoitus selkeästi valuvaa, reunoiltaan liemimäistä), voi lopuksi lisätä vielä vettä tai kasvislientä varovasti. Taannoisesta virheestä oppineena viiniä ei tule lisätä lopussa, koska se tekee risoton kitkeräksi.

Korvasienirisoton viiniä arvoimme pitkään. Esillä oli 1999 Nuits st. Georges, mutta päädyimme kuitenkin italiateeman ohjaamina avaamaan vanhemman Bariccin brunellon. Tämä osoittautui virheeksi, sillä viinin tanniinisuus korostui risoton rinnalla aivan liiaksi (5 tunnin dekantoinnista huolimatta) ja siitä tuli dominoiva. Muutoinkin tämän kohdalla kävi niinkuin näiden "isompien" viininen kohdalla usein käy: muut pullot loppuivat, tätä oli illan päätteeksi vielä dekanterissa. Näille on paikkansa, mutta raikas kulauteltavuus on kuitenkin arvokasta sekin. Olis pitänyt menna perinteisesti ja ottaa se pinot, mutta aina ei onnaa. 

Pääruuaksi teimme grillikalaa HS:n ohjeella. Kalana käytimme siikaa, joka on mielestämme helpompi perata perhoseksi (kylkiruotojen irtifileoinnin jälkeen selkäruoto irtoaa pehmeälihaisesta siiasta vetämällä). Escabechessä etikat kaakkoon ja mausteet oman maun mukaan, paprikan käänsimme pimenton dulce-savupaprikaksi. Hyvin toimi ja kalan grillaaminen halsterin päällä oli heppoa.

Pääruuan kanssa Girolamo Russon Rosato Etnalta. Ihastuimme tähän tilavierailulla 2017, jolloin megahelteessä savuavan etnan varjossa maisttettu viini oli yhtä aikaa täyteläinen ja raikas. Nyt vuosikerta 2019 oli yhtä hyvä kuin taannoin maistettu: Väri hyvin hailakka muistuttaen lähinnä kuorikontaktivalkoviiniä, tuoksu punaherukkainen, vadelmainen, mineraalinen. Suussa yllättävän viskoosinen ja suuntäyttävä, yhtenäinen suutuntuma, suun takaosassa hapokas ja hennosti tanniininen mikä on hailakka väri huomioiden yllättävää. Joka tapauksessa viini toimi kalan ja escabechen runsaiden makujen kanssa erittäin hyvin, ja ruoka-viini-keväinen tunnelma-kombinaatio oli illan paras.

Välijuustoksi oivassa kypsyydessä ollut punahoimeinen, kermainen Fromagier Affinois'n Le Campanier kera mansikoiden ja sauternes'n. Viinin makeus ja hapokkuus pelasivat tässä kesäisen kermaisessa yhdistelmässä suorastaan yllättävän hyvin.  

Jälkiruuaksi sitten vielä raparperisorbettia: Raparperiä 500 g riesling-tilkkasessa keittäen soseeksi, sekaan panimosokeria ehkä 1 dl ja kidesokeria parisen desiä. Pakkaseen ja muutaman kerran jäätymisen aikana sekoitellen. Kaveriksi paté sable-pohjainen ricotta-raparperipiirakka (raparperi-sokeri-muna-ricotta). Viiniksi makeahkoa moselia: sitruksinen, hennosti yrttinen, hunajainen ja edelleen hammaskiilteitä riipivän hapokas Prümin Wehlener Sonnenuhr Spätlese 2010 toimi jälkiruuan kanssa hyvin, vaikka sokeria olisi kenties aavistuksen enemmän saanutkin viinissä olla. Jälkiruoka oli kuitenkin happaman raparperin vuoksi enemmän kirpakka ja kuin makea ja piirakkataikinan voi toi rasvaista täyteläisyyttä, mikä taasen vei viinin hapokkuudelta pahinta terää ja korosti hunajaisuutta. 

maanantai 12. lokakuuta 2020

Maa-artisokka on loppusyksyn tähti


 Maa-artisokka on työlään juureksen maineessa, sillä kuhmuraisen mukulan kuorimista pidetään haastavana. Etenkin, kun kuorittaessa juureksen sisus tummuu varsin nopeasti  päästessään kosketuksiin hapen kanssa. Meillä laiskuus löysi ratkaisun tähän pulmaan, kun pari vuotta sitte kokeilimme paahtaa huolella harjatut mukulat uunissa kuorineen oliiviöljyssä pyöriteltyinä ja puolitettuina. 

Jos maa-artisokan työstäminen keittiössä ole aiemmin työlästä, on sen viljely sen sijaan aina ollut helppoa. Jopa niin helppoa, että kasvustoja ei saa pysymään kurissa vaikka haluaisi. Me emme kuitenkaan ole halunneet niitä juuri rajoittaa, koska kyseinen juures on monessa mielessä hyvä lisä puutarhaan: Sen satokausi alkaa vasta, kun valtaosa muusta sadosta on kerätty. Itse asiassa maa-artisokat voi kaivaa vasta kevällä, jolloin ne ovat kuulemma makeimmillaan. Me olemme kuitenkin aina kaivelleet ne talteen loppusyksystä, useimmiten lokakuun lopussa tai marraskuun alussa. Liian aikaisin niitä ei kannata nostaa, sillä alkysyksystä maku on vielä hyvin mieto ja mukulat pieniä. 

Nyt aloitimme maa-artisokkakauden ihan kaupasta ostetuilla mukuloilla, koska odottelemme vielä omien kasvua ja maun syvenemistä pari viikkoa. Ensimmäinen ruoka oli perinteiseen tapaan maa-artisokkarisotto, joka on yksi vanhoista suosikeistamme. Risottoon sekoitettu maa-artisokkapyre tekee rakenteesta kermaisen silkkisen, jolloin riisin voi huoletta paahtaa kunolla maun syventämiseksi. Jos riisiä paahtaessa käyttää voi-öljyseosta, saa makuun lisää pähkinäisyyttä.  

Maa-artisokkarisotto: 

  • 500g maa-artisokkia (400 g kuorittuna, 100 g pilkottuna ja uunissa oliiviöljyssä paahdettuna)
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • oksa salviaa
  • 1 sitruuna
  • 1 rkl hunajaa
  • 1,5 dl risottoriisiä
  • 10 dl kasvislientä
  • 2 dl viiniä
  • voita, öljyä
  • suolaa ja pippuria (valkoinen pelittää hyvin maa-artisokan kanssa)
  • 1,5 dl gruyere-raastetta
Kuori maa-artisokat, laita paloiteltuna kylmään veteen. Pilko kuorineen paahdettavat, pyöritä öljyssä ja laita 225-asteiseen uuniin paahtumaan kunnes saavat kunnolla väriä. Kuori ja silppua sipulit. Laita kasariin, lisää öljyä ja freesaa pari minuuttia. Heitä maa-artisokat sekaan, laske lämpö matalaksi ja jatka paistelua kannen alla välillä sekoitellen kunnes artisokat ovat pehmeitä. Raasta sekaan puolen sitruunan kuori ja purista mukaan mehu, lisää salvia ja hunaja. Soseuta ja laita sivuun (tämän vaiheen voi tehdä hyvissä ajoin, vaikka edellisenä päivänä). 

Kiehauta kasvisliemi. Laita kasariin 1 rkl voita ja 1 rkl oliiviöljyä. Paahda riisiä kunnes saa kunnolla väriä. Lisää viini, anna imeytyä. Lisää puolet kasvisliemestä, anna kiehua reippaasti kunnes neste kuivahtaa ja lisää sitten puolet lopusta liemestä. Anna jälleen kuivahtaa. Kun riisi on viittä vailla al dente, sekoita joukkoon artisokkapyre ja lisää kasvislientä tarvittaessa niin, että rakenne on löysähkö. Lisää myös juustoraaste ja mausta suolalla ja pippurilla. 

Tarjoa risotto heti koristeltuna uunissa paahdetuilla maa-artisokille ja haluttaessa salvianlehdellä.

Viininä meillä oli tämän kanssa COS:n Rami 2015. Viini tulee varsin kuumasta Vittoriasta Sisilian eteläosista, mutta viini on siihen nähden yllättävän linjakas tapaus. Inzolian ja grecanicon sekoituksesas on kuorikontaktin tuoma oranssiin vahvasti vivahtava väri. Tuoksu on varsin hentoinen, siinä on vihreää teetä, kukkaisuutta ja aavistus persikka-aprikoosiosastoa. Suussa lineaarinen, soljuva. Alkoholia on vain 12 %, mikä on näin kuuman ilmanalan viiniksi huomattavan vähän. Hapokkuus on kohtalainen, ja jälkimaussa korostuu happojen ja pienen tanniinisuuden ohessa suolainen, mantelinen aromi joka muistuttaa (etäisesti tosin) manzanilla-sherryä. Matala alkoholipitoisuus ja hillitty aromaattisuus tekevät tästä viinistä hyvin miellyttävän kumppanin maa-artisokkarisotolle, jonka hieno aromimaailma saa loistaa viinin toimiessa taustalla tukiroolissa peittämättä ruuan hienoutta. 



torstai 28. maaliskuuta 2019

Tuulihatut: mainettaan helpompaa tarjottavaa

Tuulihatut mielletään usein haastaviksi leivonnaisiksi, mutta tosiasiassa niiden teko on melko yksinkertaista. Nämä ilmavat leivonnaiset ovat varsin monipuolisia tarjottavia, sillä niitä voi täyttää sekä makeilla että suolaisilla täytteillä. Teimme hiljattain syntymäpäivävieraille erilaisia makeita versioita, joissa täytteinä oli veriappelsiinilla maustettua ricottaa, balsamicokermavaahtoa ja pistaasitahnaa. Näistä makea pistaasi oli yleisön suosikki, mutta muutkin maut toimivat hyvin.

Taikina (Pâte à Choux):

125 g voita
170 g vehnäjauhoa
240 ml vettä
5-6 munaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria

Laita vesi, suola ja sokeri sekä pieniksi paloiksi pilkottu voi kasariin ja kiehauta. Kun seos kiehahtaa, ota heti levyltä. Sekoita joukkoon (mielellään sihdatut) jauhot, laita takaisin levylle matalalle lämmölle ja sekoita puulastalla kunnes jauhot ovat täysin seonneet ja kasarin pohjaan alkaa muodostua kalvoa. Ota tämän jälkeen pois levyltä ja laita yleiskoneen kulhoon. Sekoita hetki että seos jäähtyy ilmakuplat poistuvat. Lisää munat, kun seos on kädenlämpöistä: jos laitat munat kuumaan taikinaan, ne kypsyvät mikä ei ole suotavaa. Sekoita tasaiseksi ja kaada massa pursotinpussiin. Taikinan voi pursottaa ja paistaa heti, mutta se säilyy toisaalta jääkaapissa hyvänä pari vuorokautta joten taikinan voi tehdä valmiiksi ajoissa ja vähentää kiirettä juhlapäivältä.

Lämmitä uuni 230 asteeseen.

Pursota pussista pingispallon kokoisia kekoja pellille. Paista keskitasossa noin 40 min. Ota jäähtymään ja anna levätä 20 minuuttia ennen leikkaamista. Leikkaa sitten vaakatasossa puoliksi. Täytä alla olevilla täytteillä ja tarjoa.

Täytteet:

Pistaasitahna:

1 dl kuorittuja pistaaseja
1 rkl sokeria
1/2 tl vaniljauutetta
vettä notkistajaksi

Laita aineet sauvasekoittimen kulhoon ja sekoita massaksi. Säädä vettä niin, että konsistenssista tulee sopiva.

Veriappelsiiniricotta:

200 g ricottaa
2 veriappelsiinia
1,5 dl sokeria

Raasta veriappelsiinin kuori kattilaan, purista päälle mehu. Lisää sokeri, keitä siirapiksi. Anna siirapin jäähtyä ja sekoita ricottaan.

Balsamicokerma:

kermavaahtoa 2 dl
sokeria 2 rkl
hyvää tiivistä punaista balsamicoa 1-2 rkl, maun mukaan

Sekoita, lisää balsamico maistellen.

Täytevaihtoehtoja voi kehitellä itse lisää lähes rajattomasti. Kaikkein klassisin (ja helpoin) täyte on toki vaniljajäätelö: Pallo vain tuulihatun sisään ja heti tarjolle. Jos haluaa suolaisia versioita, kuvittelisin ainakin savulohismetanan, sinihomejuuston tai hieman yllättävämmin vaikka guacamolen sopivan hyvin tuulihatun väliin!

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Maailman ympäri Kataloniassa: Suquet de peix i marisc

Katalonialla on pitkä pätkä välimeren rantaviivaa, ja siksi mereneläviä on tarjolla varsin kattavasti. Vierailut rannikon kaupunkien ja kylien aamuisille kalatoreille ovat olleet upea kokemus, joka kaikkien kalan ystävien pitäisi kokea. Tuoreista raaka-aineista syntyy yksinkertaisia mutta uskomattoman maukkaita ruokia, joita voisi syödä niin paljon että napa repeää. Nyt esittelemme Katalonialaisen version yhdestä pitkäaikaisesta suosikistamme, tomaattisesta kalakeitosta.

Suquet de peix i marisc


500 g kiinteitä perunoita
3 sipulia silputtuna
7 kynttä valkosipulia
4 tomaattia
3 rkl tomaattipyrettä
3 laakerinlehteä
hyppynen saharmia
fenkolinsiemeniä
1 dl persiljasilppua
10 valkopippuria
2 dl valkoviiniä
litra kalalientä
0,5 dl siiderietikka tai 2 dl viiniä
1 dl oliiviöljyä
500 g vaaleaa kalaa kuten kuhaa, seitä tai turskaa
500 g sinisimpukoita
10 jättirapua

Silppua sipulit ja valkosipulit. Laita 1 sipuli  ja 2 valkosipulinkyttä toiseen kattilaa, lisää litra vettä, 1 tl suolaa ja etikka tai 2 dl viiniä ja 1 tl fenkolinsiemeniä ja valkopippurit. Laita tämä simpukankeittoliemi porsemaan.

Laita toiseen suureen kattilaan 2 sipulia ja oliisiöljy. Kuullota pari minuuttia, lisää 5 kyttä valkosipulia ja jatka kuullotusta pari minuuttia. Kaada sekaan viini, lisää tomaattipyre. Keitä minuutti. Lisää kalaliemi ja 5 dl vettä. Lisää pilkotut tomaatit ja perunat sekä laakerinlehdet ja sahrami ja 1 tl suolaa. Keittele tunti hiljaisella lämmöllä.

Koputtele simpukat läpi ja heitä pois sellaiset, jotka eivät sulkeudu. Heitä simpukat keittoliemeen ja laita kuumalle levylle kunnes liemi kiehahtaa. Ravistele, laita levylle ja toista ravistelu. Lisää lopuksi ravut sekaan ja anna olla kunnes ravut punertuvat. (Jos käytät valmiiksi kypsiä rapuja, voit lisätä ne lopussa suoraan keittoon.) Nostele simpukat liemestä, jätä 10 simpukkaa koristeeksi ja ota muista lihat erilleen.

Pilko kala, lisää keittoon kalanpalat, simpukat ja ravut. Anna kiehua kovalla lämmöllä 5 minuuttia. Kauho lautaselle, lisää päälle persiljasilppua ja tarjoa leivän kanssa.

Juomasuositus


Viiniksi suosittelemme hieman runsaampaa viiniä Montsantista. Celler del Masroig on laadukkaita viinejä tuottava, 1917 perustettu satavuotias ko-operatiivi. Sola Fred Blanc on sekoite macabeoa ja garnacha blancaa. Viini on raikas, kohtalasen hedelmäinen, valkokukkainen ja yrttinen. Suussa viini on melko täyteläinen, tässä riittää runkoa runsaan keiton pariksi.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Maailman ympäri Chilessä: Pääruuaksi Porotos Granados!


Tämä kurpitsaa, papuja, tomaattia ja maissia sisältävä keitto tai muhennos on erittäin passeli ruoka viilenevään syksyyn: Tätä on helppo tehdä iso kattilallinen ja kutsua iso määrä ystäviä kylään! Lisäksi kurpitsan sesonki on lyhyt ja se on juuri nyt!

Porotos granados:

(noin 10 annosta)
1 iso sipuli
4 kynttä valkosipulia
400 g tomaattia kuutioituna
1 pienehkö kurpitsa (alle kilo)
400 g maissia (pakkasesta)
1 prk voipapuja
1 prk caneli- tai ruskeita papuja
2 tl oreganoa
2 tl basilikaa
1 tl savupaprikaa
1 tl juustokuminaa
500 ml kasvislientä
suolaa maun mukaan
oliiviöljyä paistamiseen
(1/2 dl riisiä, jos haluat paksumman muhennosmaisen ruuan)

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuori kurpitsa, halkaise, poista siemenet ja kuutioi nopiksi. Kuutioi tomaatti. Kuullota sipulia öljyssä pari minuuttia, lisää sitten valkosipuli vielä minuutiksi. Lisää sitten tomaatit ja mausteet (ei suolaa vielä). Lisää sitten pavut, kurpitsat ja liemi. Keitä rauhassa tunti. Lisää maissit, keitä vielä 10 min. Tarkista rakenne: jos haluat paksumpaa, lisää riisiä ja anna kypsyä. Suolaa lopuksi, isoon kattilalliseeen mennee noin pari teelusikallista.

Koristeeksi lautaselle voi paahtaa paloiksi leikattuja maissintähkiä, mutta nämä eivät ole välttämättömiä. Tarjoa leivän kanssa. Jos teit paksumpaa muhenosta, tämä sopii hyvin vaikka maissitortillan täytteeksi!

Juomasuositus

Jos jaksat nähdä vaivaa ja hankkia viinin alkon "nettikaupasta", niin siinä tapauksessa suosittelemme ehdottomasti tätä mukavan tuhdin marjaisaa ja yrttisen mausteista país-rypäleestä valmistettua Küdaw Nativo País:a. Viini tulee Maulen alueelta, jossa aliarvostettu país on tuottanut viime aikoina alkanut herättää viinintekijöiden mielenkiintoa: Huolellisesti viljeltynä lajike tuottaa laadukkaita, aluetta ja maan historiaa ilmentäviä viinejä. Jos haluat viinin vakiovalikoimasta, suosittelemme siinä tapauksessa "varmana valintana" Montesin Alpha Pinot Noiria: Selkeästi uuden maailman tyyliä edustava, runsaan marjainen ja mausteinen pinot toimii tämän ruuan kanssa mukavasti, savupaprika annoksessa tarjoaa vastapainoa viinin hivenen hilloiselle ja tammiselle aromimaailmalle.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Maailman ympäri Chilessä: Alkuun Empanadoja ja Pebreä


Empanadoja, suomalaista pasteijaa hieman muistuttavia täytettyjä taikinakuoria syödään kaikkialla Etelä-Amerikassa. Täytteenä on usein lihaa, mutta näin lihattoman lokakuun merkeissä teimme näistä kasvisversion.

Taikina:
(12 pientä empanadaa)
200 g jauhoa
0,5 dl öljyä
1 muna
1 dl vettä
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria

+ 1 muna voiteluun

Sekoita suola ja sokeri jauhoihin. Kaada puolet öljystä joukkoon ja sekoittele tasaiseksi. Sekoita muna veteen. Lisää pikku hiljaa muna-vesiseosta jauhoihin koko ajan vaivaten, kunnes taikinasta tulee tiivis kimmoisa pallo. Vaivaa kunnolla. Kauli jauhotetulla alustalla noin 3 mm paksuksi suorakulmaiseksi levyksi. Sivele levystä 2/3 öljyllä, käännä öljyämätön kolmannes keskikolmanneksen päälle ja öljytty kolmannes tämän päälle. Kauli jälleen ohueksi ja toista voitelu ja taittelu. Laita jääkaappiin kelmussa jäähtymään. Kauli sitten taas 3 mm levyksi ja paina taikinasta stanssilla 10-12 cm ympyröitä.

Täyte:
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 pieni bataatti (200 g)
1 dl vihreitä linssejä
1 muna
2 rkl öljyä
1/2 + 1/2 tl suolaa
1 tl juustokuminaa
1 tl savupaprikaa
1 laakerinlehti

Laita linssit ja laakerinlehti kattilaan suolattuun veteen (2 dl) kiehumaan. Silppua sipuli ja valkosipuli. Raasta kuorittu bataatti. Kuullota sipuleita ja valkosipuleja öljyssä pari minuuttia, lisää sitten raastettu bataatti. Paistele miedolla lämmöllä pari minuuttia. Lisää linssit keitinvesineen sekä mausteet ja anna hautua kypsäksi. Tarkista suola. Anna  jäähtyä hetki ja lisää muna.

Täytä empanadat: Laita ympyrän toiselle puoliskolle noin ruokalusikallinen täytettä ja käännä vapaa puoli päälle. Painele haarukalla reuna kiinni. Voitele munalla, paista 225-asteessa 15-20 min.

Pebre:
1 pieni sipuli
4 kynttä valkosipulia
1 vihreä ja 1 punainen chili
1 iso tomaatti
ruukku lehtipersiljaa
1 rkl öljyä
2-3 rkl punaista viinietikkaa
1 tl suolaa
1 rkl srirachaa
vettä

pilko tomaatti, sipululi, valkosipuli ja chili pieneksi. Hakkaa persilja. Sekoita kulhossa, lisää öljy, etikka ja sriracha. Mausta suolalla maun mukaan. Lisää tilkka vettä, sekoita ja laita maustumaan jääkaappiin tunniksi pariksi.

Tarjoa empanadat pebre-kastikkeen kanssa ja nauti!

Viineksi tarjoamme paria vaihtoehtoa: Maistoimme taannoin Cono Surin Block 23 Rieslingiä, joka on hintaansa nähden aivan pätevä viini. Pieni varoitus kuitenkin, jos odotat perinteistä rieslingiä, tulet pettymään. Viinin aromimaailmassa on sauvignon blanc-tyyppistä vihreyttä, eksoottista sitrushedelmää ja raikas mineraalinen jälkimaku. Hyvä viini sinänsä, mutta rieslingiksi emme tätä välttämättä olisi sokkona tunnistaneet! Toinen, kenties parempi vaihtoehto on Lapostolle Cuvée Alexandre Chardonnay, joka on mielestä melko kaunis, hyvällä maulla tammitettu chardonnay: Viinissä on sopivassa suhteessa sitruksista hapokkuutta, kypsien kivellisten hedelmien ja oljen aromia yhdistettynä tammen tuomaan paahteiseen, toffeeseen taittavien aromien kanssa. Tammetus on aistittavissa, mutta ei hallitsevana piirteenä. Tasapainoinen viini, jonka runsaus toimii syvänmakuisten empanadojen kanssa hyvin.


sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Maailman ympäri Libanonissa: Falafeleja ja Musaria roséna


Libanonin ja yleisemminkin lähi-idän ruokaperinteestä useimmin valmistamamme ruoka ovat varmasti falafelit. Kesti hetken ennenkö keksimme miksi falafelimme eivät takavuosina ottaneet onnistuakseen: Monissa suomalaisissa resepteissä käytetään keitettyjä kikherneitä, joissa on liikaa nestettä ja ne rähähtävät friteeratessa. Parhaat rapeat falafelit syntyvät massasta, jossa kikherneet on ennen soseuttamista vain liotettu huolella. Tällä kerralla muunsimme hieman perinteistä falafel-reseptiä korvaamalla osan kikherneistä härkäpavuilla. Friteeratut falafelpalloset nautimme yleensä joka pitaleipien tai bulgurin kanssa. Falafelien oheen tarvitaan luonnollisesti myös hummusta ja tsatsikia.

Falafelit ja lisukkeet

Falafelmassa:
400 g kikherneitä
200 g härkäpapuja
4 rkl kikhernejauhoja (tai vehnäjauhoja jos et löydä gram-jauhoa. Punnitse & Säästä ainakin näitä myy)
5 valkosipulin kynttä
1 iso sipuli
100 g persiljaa
nippu korianteria
50 g minttua
5 g suolaa
chiliä
2 tl juustokuminaa
(kuskusta)
Öljyä friteeraamiseen

Liota papuja yön. Kaada liotusvesi pois ja huuhtele. Laita pavut ja muut aineet kuskusta lukuunottamatta astiaan ja soseuta sauvasekoittimella tai blenderillä. Pyörittele massasta palloja. Jos haluat, voit pyöräyttää palloset kuskus-jauhoissa jolloin saat falafeleihin ekstrarapean pinnan. Friteeraa palloset kuumassa öljyssä (tai paista valurautapannulla runsaassa öljyssä, tällöin kannattaa tehdä pallojen sijaan hieman kasaan painettuja falafeleja)

Minttuhummus
400 g keitettyjä kikherneitä
1 sitruunan mehu
1 tl juustokuminaa
3 valkosipulinkynttä
50 g mintunlehtiä
5 g suolaa

Laita kaikki aineet astiaan ja soseuta. Lisää vettä, kunnes massa on sopivan paksua.

Tsatsiki
200 g kurkkua
200 g turkkilaista jogurttia
2 kynttä valkosipulia
pari kierrosta valkopippuria
suolaa

Raasta kurkku. Purista raasteesta käsien välissä mahdollisimman paljon nestettä pois. Silppua valkosipuli. Sekoita kurkkuraaste ja valkosipulisilppu jogurttiin, mausta pippurilla ja suolalla.

Tabbouleh:
Iso kasa erilalisia yrttejä: Perisljaa, minttua, basilikaa, korianteria...
1 tomaatti
karkeaa bulguria (tai emmervehnää)
suolaa
sitruunamehua

Keitä bulgur kypsäksi, jäähdytä ja huuhtele. Silppua yrtit. Poista tomatista siemenet ja pilko hedelmäliha. Sekoita. Mausta suolalla ja sitruunamehulla.

Lisäksi tarvitset halutessasi pitaleipiä tarjoiluun. Falafelit voi toki tarjota myös pelkän tabboulen ja kastikkeiden kera.

Kokoa annos: Tabboulehia lautaselle, sivuun hummusta ja tsatsikia. Friteeratut falafelit leivän sisään tai lautaselle.

Juomasuositus

Viiniksi suosittelemme runsasta libanonilaista Chateau Musar roséta vuodelta 2014. Chateau Musar on kaikkien viinejä harrastavien tuntema libanonilainen viinitalo, jonka maanläheiset punaviinit ovat lähes kulttimaineessa. Tämän vuoksi halusimme kokeilla myös talon roséta, vaikka sen hinta alkossa melkoisen törkeä onkin. Viini oli varsin miellyttävä: Runsaan vaaleanpunainen rosé, jonka tuoksussa on ikääntyneen valkoviinin omenankotaa, persikkaisia hedelmäaromeja, karvasmantelia, mausteisuutta. Runsaaseen tuoksuun nähden viinin suutuntuma on alkuun kevyt, mutta hetken kuluttua makuun nousee runsautta. Jälkimaku on varsin runsas, viinissä on kevyesti tanniinia joka tuo tuntumaa. Hapokkuus on matalahko, mikä toimii hieman chilisten falafelien kanssa hyvin. Musarin rosé oli miellyttävä, mutta hinta on kyllä kova.




sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Maailman ympäri Ranskassa: Jälkiruuaksi sitruunatartalletti


Ranskan kierros päätetään loistavaan jälkiruokaan, jossa sesongissa oleva sitruuna pääsee loistamaan.

Pohjaksi tartelettiin tulee perinteinen pate brise:

150 g karkeita vehnäjauhoja
75 g kylmää pieneksi kuutioitua voita
ripaus suolaa
1 muna

Laita ensin uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Sekoita kuutioitu voi jauhoihin. Hakkaa teräslastan kärjellä, kunnes suurimmat voipalloset ovat karkean hiekoitussepelin raekoon luokkaa. Sekoita mukaan muna ja sokeri, sekoita kunnes taikinasta muodostuu leivottava pallo. Laita tämä kelmuun käärittynä jääkaappiin.

Voitele 6 noin 10 cm halkaisijaltaan olevaa tartetettivuokaa voilla, jauhota. Kauli jäähtynyt taikina 3 mm paksuksi levyksi. leikkaa siitä noin 12 cm halkaisijaltaan olevia ympyröitä. Nosta kiekot vuokiin,  laita päälle leivinpaperia ja sen päälle herneitä tms painoksi. Paita uunissa painojen kanssa kymmenisen minuuttia, nosta painot pois ja jatka paistamista kunnes pohjat ovat kullanruskeita. Nosta ne pois vuuista.

Täytteeksi lemon curd:
2 sitruunan kuori ja mehu
3 keltuaista
50 g voita
100 g sokeria

Raasta sitruunan kuori kasariin purista päälle mehu. Laita myös sokerit ja voi kasariin ja kiehauta sekoittaen. Vatkaa keltuaisia hetki ja lisää ne sitten massaan. Anna kiehua 5-10 min kunnes seos sakenee niin, että se jää lusikan kuperalle pinnalle kerrokseksi. Laita purkkiin ja jääkaappiin jäähtymään.

Koristeeksi karamellisoituja sitruunankuoria:
Vuole 1 sitruunan kuori kuorimaveitsellä. Laita kattilaan kiehuvaan veteen ja keitä pari minuuttia. Kaada vesi pois, laita kattilaan 2 dl vettä ja 200 g sokeria. Kiehauta, laita sitruunankuoret kiehuvaan sokeriliemeen ja anna porista 20 min. Nosta kattilasta ja leikkaa ohuiksi 5 mm leveiksi soiroiksi. Pyörittelä tahmeat kuoret sokerissa ja laita kuivumaan leivinpaperille.

Sveitsiläinen marenki: 
100 g valkuaista
150 g sokeria

Laita kattilaan ja levy alla 4/6-teholle. Vatkaa jatkuvasti vispilällä, kunnes paistimittari näyttää vaahdon lämpötilaksi 79 astetta. Nosta kattila tiskialtaaseen kylmään veteen ja jatka vatkaamista, kunnes seos on jäähtynyt. Nuole pursotinpussiin odottamaan.

Kokoa tarteletti: Pohjaan lemon curdia, päälle marenkia ja koristeeksi sokeroituja sitruunankuoria. Kontastikoristeena voi käyttää vaikka mintunlehteä.

Viiniksi tälle sopisi loistavasti mikä tahansa makea Riesling, esimerkiksi Loosenin BA 2013. Jos haluaa ranskalaisen vaihtoehdon, niin alkon Sauternes-valikoima on aivan kohtuullinen. Esimerkiksi Château d'Arche on hyväksi todettu makea ja hapokas kivellisten hedelmien ja hunajan aromeilla kulkeva viini.




sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Maailmanympäri helmikuussa kotimaassa: Madetta, fenkoliporkkanoita ja tillimuusia pääruuaksi


Made on alkutalven sesonkikala, joten päätimme antaa sen loistaa myös helmikuun pääruuassa. Olemme aina aiemmin tehneet mateesta keittoa, koska nyljetyn mateen keittäminen ja ruotiminen kypsänä on varmasti helpoin tapa päästä eroon tämän pienehkön turskakalan ruodoisto. Löysin kuitenkin (retrohenkisen) ohjeen mateen fileoimiseen, joten päädyimme paistelemaan jauhotettuja mateenpaloja voissa. Kalan maku pääsi todella hyvin esille, ja tästä valmistustavasta tuli uusi suosikki! Mateen lisukkeet ovat talvisen yksinkertaiset: Tillimuusia, fenkoliporkkanoita ja marinoitua punasipulia. Lisäksi teimme sitrusvelouén, mutta jos tässä haluaa oikaista niin muusista voi tehdä löysää ja puristaa sitruunan suoraan kalalle.

Paistettu made

1 made kahta ruokailijaa kohden
ruisjauhoja
suolaa
valkopippuria
voita paistamiseen

Fileoi made linkin takaa löytyvän ohjeen mukaisesti (fileointi tulee videon loppupuoliskolla). Jos teet kastikkeen, laita perkeet kattilaan ja lisää vettä niin että peittyvät. Keitä hiljaisella lämmöllä puolisen tuntia ja siilaa liemi erilleen veloutén pohjaksi. Leikkaa fileet sopiviksi parin sormen kokoisiksi paloiksi. Ripottele kaloille suolaa ja hiven valkopippuria. Pyörittele ruisjauhoissa ja laita viileään odottamaan paistamista.

Tillimuusi

Perunoita
maitoa
voita
suolaa
tilliä

Keita perunat kuorineen kypsäksi. Kuori, laita takaisin kattilaan ja survo. Lisää maitoa, kunnes muusi on halutun paksuista. Laita nokare voita joukkoon, mausta suolalla. Silppua tilli valmiiksi, mutta lisää se muusiin vasta juuri ennen tarjoamista jottei väri tummu.

Fenkoliporkkanat

0,5 dl oliiviöljyä
porkkanoita 1 per syöjä
1 rkl fenkolinsiemeniä
suolaa

Laita kattilaan öljy ja fenkolinsiemenet. Kuumenna ja kypsennä siemeniä öljyssä pari minuuttia, älä kuitenkaan polta. Lisää öljyyn sopiva määrä suolaa. Nosta sivuun levyltä. Kuori porkkanat ja pilko (keskikokoinen) porkkana halki ja poikki 4 palaan. Jos teet esivalmistelut ajoissa, laita porkkanat fenkoliöljyyn marinoitumaan tunniksi pariksi. Puoli tuntia ennen tarjoilua laita fenkoliöljyllä valellut porkkanat 225-asteiseen uuniin paahtumaan.

Marinoitu punasipuli:

1-2 punasipulia
0,5 dl etikkaa
0,5 dl sokeria
0,5 rkl suolaa
10 maustepippuria
3 laakerinlehteä.

Laita kaikki aineet punasipulia lukuunottamatta kattilaan. Keitä lientä kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet. Suikaloi sipuli ja laita se marinoitumaan mielellään yön yli. Jos haluat pikaversion, voit keittää sipulia liemessä viitisen minuuttia ja nopeuttaa näin maun tarttumista. Jäähdytä kuitenkin ennen tarjoulua!

Sitrusvelouté

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoa
3 dl kalalientä mateen perkeistä
2 sitruunan kuori ja mehu
suolaa

Laita kattilaan voi ja jauhot. Kypsennä jauhot paistamalla voissa matalalla lämmöllä niin että jauhot eivät tummu. Kaada kalaliemi vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen voi-jauhosuurukseen. Lisää sitruunan kuori ja mehu, mausta suolalla.

Lämmitä muusi jos teit sen ennakkoon. Ota tillisilppu valmiiksi. Kun porkkanat ovat uunissa viittä vaille kypsiä, aloita kalojen paisto: Laita valurautapannuun voita, kuumenna tiriseväksi ja heitä kalat kuumaan pannuun. Paista mateenpaloja pari minuuttia molemmilta puolilta niin että pinta tulee rapsakaksi mutta kala säilyttää mehevyytensä. Kalojen paistuessa sekoita muusiin tillisilppu ja annostele valmiiksi lautasille. Nosta porkkanat annokseen ja lopuksi lisää kala suoraan pannulta. Laita kalanpalojen päälle muutama suikale punasipulia. Jos teit kastikkeen, valuttele sitä mukaan annokseen. Tarjoa heti!

Juomaksi olutta!

Koska olemme helmikuussa kotimaanmatkalla, suosittelemme juomaksi tälle annokselle raikasta kotimaista olutta. Kuten tiedetään, Suomeen on viimeisten vuosien aikana kehittynyt eläväinen olutkulttuuri valtiovallan asettamista haasteista huolimatta. Vakka-Suomen panimo on tuottanut luotettavan laadukkaita oluita Uudessakaupungissa jo vuodesta 2008. Oluet kantavat kaupungin vanhaa oluenpanoperinnettä kunnioittaen Prykmestar-nimeä. (Tämä ei sitten ollut maksettu mainos, VASP:n oluet vain ovat hyviä.)

Prykmestar Luomu Pils on hyvä kalaolut: siinä on sopiva humalan puraisu taittamaan voissa paistettua kalaa sekä hentoa yrttisyyttä joka toimii hyvin tillimuusin kera. Jos haluaa hieman sitruksisemman vaihtoehdon, voi kokeilla saman tuottajan Saazer Pilsiä.




sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Pullon hengen maailmanympärimatka 2017!


Viime vuonna haastoimme itseämme tekemällä Kausimenu 2016-sarjan, jossa julkaisimme joka kuukausi reseptit alku- pää ja jälkiruualle löyhästi satokausia seuraten. Tänä vuonna ajattelimme jatkaa itsemme haastamista jatkamalla reseptien ja viinisuositusten säännöllistä postaamista. Tänä vuonna aiomme tehdä matkan ympäri viinimaailman: Valitsemme joka kuukaudelle teemamaan, esittelemme kyseisen maan viinejä ja viinikulttuuria ja keksimme kyseisen maan innoittamana alku- pää ja jälkiruuat viime vuoden tapaan.

Avaamme sarjan päästämällä itsemme helpolla. Matka alkakoon Espanjasta, jonka viini- ja ruokakulttuuri on meille lukuisten reissujen pohjalta melko tuttu. Aloitamme alkuruuasta, joka on luonnollisesti tapasvalikoima. Tapakset ovat mielestämme yksi hienoimmista asioista espanjalaisessa ruokakulttuurissa, ja tässä joitakin suosikkejamme.

Tapaslautanen kahdelle

Paahdettu paprika

Laita 2 punaista paprikaa 225-asteiseen uuniin. Paahda kunnes yläpinta alkaa tummua, käännä ympäri ja jatka kunnes toinenkin puoli tummuu. Ota uunista, jäähdytä ja vedä paprikan kuori irti. Leikkaa hedelmäliha suikaleiksi, kaada päälle oliiviöljyä ja haluttaessa mausta suolalla. Tarjoa osana tapaspöytää.

Marinoidut porkkanat


3 porkkanaa
appelsiinin kuori raasteena
etikkaa
oliiviöljyä
suolaa
hunajaa
pippuria
makeaa savupaprikaa (pimenton de la vera dulce)

Leikkaa porkkanat kolikoiksi. Keitä 5 min. Jäähdytä. Laita muut aineet kulhoon/purkkiin, nakkaa porkkanakolikot perään, sekoita ja anna marinoitua tunti pari, mieluummin yön yli.

Gambas al Ajillo


Jättikatkarapuja
valkosipulia runsaasti
oliiviöljyä
suolaa
tulista savupaprikaa (pimenton de la vera picante)
persiljasilppua
(sitruunamehua)

Sulata jättikatkaravut jos käytät pakasteita. Laita pannuun reilusti öljyä ja valkosipulit. Paista kunnes alkavat aavistuksen ruskistua. Nakkaa sekaan ravut, suola ja savupaprika. Paista ravut kypsiksi. Purista halutessasi sitruunamehua lopuksi pannuun. Laita tarjolle, koristele persiljalla.
(Kokeilimme rapuja hammastikkuun koottuna yhdessä fileeratun appelsiinilohkon kanssa, ja yhdistelmä toimi erittäin hyvin).

Croquetas de Bacalao eli turskapallot


Kroketit ovat espanjalaisten baarien tapashelmiä. Ne voi valmistaa kasvisversiona, makkarasta, kansta tai kuten nyt teimme kalasta. Espanjassa käytetään useimmiten suolattua turskaa. Sitä on kuitenkin aavistuksen hankala Suomesta löytää, joten teimme tämän vanhasta kunnon pakasteseitistä. Tämä onkin yksi harvoista resepteistä johon kyseinen tuote kelpaa hienosti.

400g pakasteseitä
sipuli
iso peruna
valkosipuli
1,5 dl maitoa
vehnäjauhoa
suolaa
makeaa savupaprikaa
pippuria

Leivittämiseen
2 munaa
vehnäjauhoa
korppujauhoa (myös polenta toimi hyvin korppujauhon tilalla kun pääsivät loppumaan)

Öljyä friteeraamiseen

Sulata sei. Kuori peruna ja pilko pieneksi. Silppua sipuli. Kuori valkosipuli. Laita kattilaan maito ja kiehauta. Lisää maitoon kalat, peruna, sipuli ja valkosipulinkynnet. Keitä kunnes potut ovat kypsiä. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää seokseen vehnäjauhoa pikku hiljaa kunnes massa on juuri ja juuri muotoiltavissa palloiksi. Lisää vielä reilusti savupaprikaa sekä maun mukaan suolaa ja pippuria. Jäähdytä jääkaappikylmäksi jolloin muotoilu on helpompaa.
Laita syville lautasille munat, jauhot ja korppujauhot. Muotoile kostein käsin kalamassasta golfpallon kokoisia palloja, pyöritä ensin vehnäjauhossa, sitten munassa ja sitten korppujauhossa. Laita pallot pellille leivinpaperille odottamaan. (jos haluat, voi pakastaa palloja valmiiksi tulevia tapasiltamia varten!)
Ennen tarjoilua friteeraa pallot kultaisiksi, kuivaa öljyt talouspaperiin ja tarjoa aiolin kanssa

Aioli


Majoneesia 100 g
2 valkosipulinkynttä silppuna ja majoneesiin sekoitettuna

Lisäksi tapaslautaselle:


Oliiveja

Manchego-siivuja

Chorichoa

Leipää


Juomasuositus


Viiniksi suosittelemme luonnollisesti sherryä! Suomessakin sherryllä taitaa olla edelleen maine makeana mummojuomana, mitä brittien aiemmin suosimat, makeahkot cream-sherryt kenties ovatkin. Espanjassa suosituimpia ovat kuitenkin kuivat sherryt. Näistäkin löytyy kaksi eri tyyliä: Fino- ja manzanilla-sherryt kypsyvät solerassa hapelta suojaavan flor-hiivakaton alla, joten ne ovat raikkaampia, suolaisia ja niissä on omaleimainen florin tuoma sherryaromi. Myös amontillado-sherry on kuivaa, mutta se on kypsynyt osin ilman suojaavaa floria kun tämä on tuhottu väkevöimällä alkoholilla ja siitä löytyy pähkinäisempiä oksidaation tuomia nuotteja. (katso myös tämä aiempi juttu sherryistä.) Oloroso taas kypsyy täysin ilman hiivakattoa ja on vielä pähkinäisempi ja oksidoituneempi. Oloroso voi olla kuivaa tai makeaa. Näiden välistä löytyy palo cortado-tyyli. Tämä alkaa elämänsä hiivakaton alla, mutta jostain syystä hiivakatto kuolee pois ja viini alkaa kehittyä aivan omaan suuntaansa. Tyyli on melko harvinainen. Palo cortadon aromikirjo on kenties sherryistä monipuolisin.
Tapaksille suosittelemme finoa, manzanillaa tai kaikkein mieluiten palo cortadoa. Alkon valikoimasta löytyy Williams & Humbertin Dos Cortados Palo Cortado, joka on muistimme mukaan melko pähkinäinen ja pehmeä sherry. Suosittelisimmekin näille alkon valikoimasta vaikkapa La Ina Finoa, jota saa pienessä pullossa varsin sopuisaan hintaan. Suolainen, mineraalinen, kuiva sherry toimii etenkin merellisten tapasten kanssa aivan loistavasti!

Itse maistelimme tapasten seurana Fernando de Castillan Palo Cortadoa, joka on edellistä hieman kepeämpi viini. Jos tilaat sherryjä vaikkapa Decantalosta, suosittelemme lämpimästi kyseistä kunnianhimoista sherrytuottajaa!

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Herkullinen alkupala uudenvuoden juhliin

Teimme tässä taannoin todella herkullisia ruokahalun herättäjiä samppanjan kaveriksi. Jaamme resesptin blogissa uudenvuoden juhlia ajatellen, koska silloin juomavaihtoehtona on usein kuohuva viini. Nämä vaativat hieman näpertelyä, mutta vaivannäkö kyllä palkitsee. Ohjeesta tulee 6 hengelle.

Juuressipsejä, omenavaahtoa ja sienipölyä

Juuressipsejä
1 porkkana
2 maa-artisokkaa
1 pieni punajuuri
oliiviöljyä
suolaa

Kuori juurekset ja leikkaa ne ohuiksi lastuiksi. Laita lastut uunipellille ja pirskottele päälle oliiviöljyä.  Paahda 225-asteisessa uunissa 5-10 minuuttia juureksesta riippuen. Juureslastut ovat valmiita, kun ne ovat rapeita. Huomioi, että maa-artisokat paahtuvat nopeammin kuin punajuuret. Ota rapeat juureslastut talouspaperin päälle kuivumaan. Ripottele jäähtyneiden juureslastujen päälle suolaa maun mukaan.

Omenavaahto

1 granny smith-omena
1/2 dl smetanaa
suolaa, sokeria, mustapippuria

Kuori omena ja kuutio. Keitä omena nopeasti pienessä vesitilkassa kypsäksi. Aja kypsä omena bamixilla soseeksi ja sekoita jäähtyneenä vaahdotetun smetanan joukkoon. Mausta vaahto maun mukaan sokerilla, suolalla ja pippurilla. Vaahto saa olla hieman kirpeätä. Laita vaahto pursotinpussiin.

Sienipöly

1/2 dl kuivattuja suppilovahveroita

Hienonna sienet morttelissa pölyksi.

Kokoa annos. Pohjalle punajuurisipsi väliin omenavaahtoa, sitten maa-artisokkasipsi, taas omenavaahtoa ja viimeiseksi päälle porkkanasipsi. Kokoa sipsit laakealle lautaselle ja ripottele päälle sienipölyä. Tarjoa kuohuviinin kanssa. Vinkkejä uuden vuoden juoman valintaan löytää joulukalenterin luukusta nro 22. 

lauantai 31. lokakuuta 2015

Kurpitsa-vuohenjuustopiirakassa maistuu sesongin paras raaka-aine

Tytön 2-v synttäreille tuli tehtyä vahingossa niin hyvää suolaista piirakkaa, että laitetaan ohje myös blogiin. Kurpitsa on yksi syksyn parhaista kasviksista, josta olen oppinut tykkäämään vasta parin viimeisen vuoden aikana. Todella monipuolinen raaka-aine, joka taipuu niin suolaisiin kuin makeisiin herkkuihin.

Kurpitsa-vuohenjuustopiirakka (yksi normaalikokoinen piirakkavuoka)

1 kpl suolaista piirakkapohjaa (voit tehdä pohjan myös itse)

Täyte:

1/2 butternut-kurpitsaa
1 iso sipuli
1 pkt pehmeätä vuohenjuustoa
1/2 pkt manchegoa
2 kanamunaa
2 dl maitoa
suolaa
mustapippuria
50 gr manteleita

Paahda kuoritut ja kuutioiksi leikatut kurpitsanpalat+samankokoiset sipulinpalat uunipellillä n.200asteessa 15-20 minuuttia. Kurpitsat ovat valmiita, kun ovat pehmenneet ja saaneet hiukan väriä. Levitä sulanut piirakkapohja piirakkavuokaan. Laita pohjan päälle kurpitsat+sipulit, levitä päälle pehmeä vuohenjuusto ja pienemmäksi rouhitut mantelit. Sekoita kulhossa maito, kananmunat ja mausteet. Kaada maito-munaseos piirakan täytteen päälle tasaisesti. Raasta piirakan päälle vielä juustoa ja paista piirakka 200 C noin 40 minuuttia, kunnes juusto on kauniisti paahtunut ja muna-maitoseos hyytynyt. Tarjoa piirakka vihreän salaatin kanssa.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Onni on tuttu kalastaja

Me olemme viimeiset kolme vuotta saaneet nauttia Kalevassa asuvan kalastajaukon palveluksista. Kalastaja soittaa/laittaa viestiä Pyhäjärveltä, kun kala on uinut verkkoihin ja toimittaa kalat parin tunnin sisällä nostohetkestä läheisen S-marketin pihaan, josta me haemme tuoreet kalat kotiin pientä korvausta vastaan. Ei ole tehnyt todella tuoreen kalan syömisen jälkeen mieli ostaa mitään muuta. Niin hyvä tuoreen kala maku on, ettei siitä halua luopua, kun kerran on makuun päässyt. Tällä viikolla kalastaja toi meille 2.5 kilon kuhan, josta teimme arkiruuaksi Kuhaa aasialaisittain. Lisukkeeksi keksimme tehdä avocadoranskalaisia. Astetta parempi arkiruoka, mutta helppo tehdä.

Kuhaa aasialaisittain

150 gr kuhaa/syöjä
0.5 dl kookoshiutaleita
1 kananmuna
1 cm pala raastettua inkivääriä
puolikas chili hienonnettua
1 lime
suolaa
pippuria
öljyä paistamiseen
jauhoja kalan pintaan

Fileoi kuha nahattomaksi ja kuivaa kala. Riko kananmunan rakenne lautaselle ja leivitä kalat ensin jauhoissa, sitten kananmunassa ja sitten kookoshiutaleissa. Mausta suolalla ja pippurilla. Lämmitä pannu kohtuullisen kuumaksi. Kuullota ensin chilit ja inkiväärit öljyssä. Paista lopulta kalat chili-inkivääriöljyssä kypsiksi ja purista päälle limen mehut. Tarjoa kesän kasvisten ja avocadoranskalaisten kanssa.

Avocadoranskalaiset

Hannan sopan Hanna teki avocadoranskalaisia tässä taannoin, ja kun jääkaapista löytyi pari ylimääräistä avocadoa niin pakkohan niitä oli testata. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään pankojauhoja, mutta me olemme korvanneet pankojauhon kookoshiutaleilla.

0.5-1 avocado/syöjä
1 kananmuna
0.5 dl kookoshiutaleita
puolikas chili hienonnettuna
suolaa
pippuria
öljyä

Poista avocadoista kuori ja kivi. Viipaloi avocado reiluiksi paloiksi. Leivitä avocadot ensin jauhoissa, kananmunissa ja sitten kookoshiutaleissa. Laita avcadot uunipellille ja pirskottele päälle öljyä. Paista 225-asteessa 8-10 minuuttia, kunnes avocadot ovat saaneet hieman väriä. Mausta suolalla ja pippurila ennen tarjoilua. Ranskalaiset tarvitsevat mielestäni aika paljon suolaa, joten älä säästele suolan määrässä.

Herkullinen arkiateria jääkaapin jämistä+yhdestä tuoreesta kuhasta. Jos kuhaa ei ole saatavilla voit korvata kuhan vaikka hauelle tai ahvenella.

Kuhan ja avocadoranskalaisten kaveriksi lasillinen hyvää gewurtztramineria tai pinot grisiä jääkylmänä, ja arki-ilta on pelastettu.

tiistai 26. elokuuta 2014

Chiantia ja kesäkurpitsalasagnea

Mökillä pari kesäkurpitsaa pääsi hieman paisumaan kun sateisten ilmojen takia tuli hieman taukoa 'maalla' vierailussa. Mökille viimein mennessämme löysimme nuo pienen pesäpallomailan kokoiset kurmitsat ja kuskasimme kaupunkiin. (Mahtuivat juuri ja juuri jääkaappiin kokonaisena.) Koska tämä valtaisa määrä kesäkurpitsaa piti saada johonkin hukattua, päädyimme vanhaan kunnon syysklassikkoon, kesäkurppalasseen:

1 iso vuoka:

Lasagnelevyjä (tai jauhoja, munia ja pastakone).

1 giganttinen kesäkurpitsa

Siivuta pitkittäin noin sentin paksuisiksi siivuiksi, ja laita nämä uuniin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi.

Tomaattisoosi
400 g suikalepaistia
tölkki (Mutti) tomaattimurskaa
köntti parmesania
pari kynttä valkosipulia
1 sipuli
oreganoa, basilikaa ja rosmariinia

Paista sipulia ja valkosipulia hetki oliiviöljyssä. Lisää liha. Ruskista. Lisää tomaatti. Hauduta tunti pari pienellä lämmöllä kannen alla. Lisää yrtit ja viimeisenä parmesan, joka estää kastiketta valumasta kokoamisvaiheessa.

valkokastike
maitoa vajaa litra
5 rkl jauhoa
100 g voita
muskottipähkinää, valkopippuria, suolaa

Paista jauhoa voissa. Lisää maitoa vähitellen vatkaten vispilällä paakkuuntumisen estämiseksi. Keitä kastiketta 5-10 min, mausta.

Kokoa: Pohjalle tomaattisoosi, seuraavaksi kerros kesäkurpitsaa, sitten lasselevyt, valkokastike. Toista niin kauan kuin ainetta tai vuuan kapasiteettia riittää. Pinnalle tulee kuitenkin aina valkokastikekerros, muista se. Tämän jälkeen vielä raastetaan parmesania reippaasti pintaan ja laitetaan uuniin 175 asteeseen tunniksi.

Viiniksi avasimme Vinatiksen tuoman Malenchinin Chiantin vuodelta 2011. Malenchinin tila sijaitsee aivan Firenzen tuntumassa, ja tällä sadan vuoden historian omaavalla lafkalla on 70 hehtaaria tarhoja pitkin poikin Toscanaa.

Viini on lasissa syvän rubiininpunainen. Tuoksussa tuntuu selkeä hapankirsikka, mutta myös puolukkaa ja mansikka. Aavistus pikistä paahteisuutta tuoksussa on häiritsemässä. Suussa viini on todella hapokas, jopa hieman liian hapokas heti avaamisen jälkeen. Suutuntuma on raikas, ja tuo tuoksun paahteisuus ei makukokemuksessa juuri tunnu. Tanniinia on varsin reippaasti, ja ilman ruokaa tämä takertui kyllä ikeniin. Lasagnen kanssa viini oli omiaan: Vahva hapokkuus pelasi hienosti tuhdin lasagenen kanssa. Marjaisuus nousi esiin mukavasti. Viini parani selkeästi päivän auki oltuaan, hapokkuus ja kovahkot tanniinit pehmenivät kivasti. Jos siis joku tämän tulee vinatiksen huokeaan hintaan tilanneeksi, niin suosittelemme parin tunnin dekantointia! Joka tapauksessa tämä oli Chianti Non-Classicoksi oikein hyvä viini!

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kesän helppoja ja ''yksinkertaisia'' makuja niin lautasella kuin lasissakin

Kesällä elämämme siirtyy mökille ja ruuanlaittoon käytettävä aika minimoidaan. Se ei silti tarkoita, että söisimme huonosti. Viime vuosien aikana olemme löytäneet ja kehitelleet loistavia yksinkertaisia ruokia, jotka valmistuvat mökilläkin käden käänteessä. Blanc de blancsin tavoin meilläkin on kesällä nautittu kotiruokaa ja hyvää viiniä, koska helteessä tuntikausien kokkailu ei innosta. Sitä paitsi kasvimaan hoito ja muut mökin työt vievät leijonanosan päivästä. Myös pystyyn nousemista harjoiteleva 10-kk tyttö vaatii silmät selkään molemmilta vanhemmilta, eikä sekään aina riitä. Beware or I'll eat your zuccini! Pitkän sepustuksen jälkeen tässä tulee muutama kesäinen vakioresepti.

Grillistä:


Paahdettua munakoisoa juustolla
1 munakoiso
1 dl juustoraastetta, mitä vain sattuu löytymään.
suolaa
mustaapippuria
oliiviöljyä

Viipaloi munakoisot ohuiksi viipaleiksi. Raasta juusto. Parhaiten munakoison kanssa sopii yhteen parmesan, mutta myös manchego, gouda ja appenzeller toimivat mainiosti, eikä emmentalillakaan pahaa tule. Grillaa munakoison viipaleet molemmin puolin oliiviöljyn kanssa. Ripotele päälle juustoraastetta. Anna juuston sulaa ja mausta suolalla ja pippurilla. Nauti niin kalan, kanan kuin lihankin lisukkeena. Tai herkuttele hyvän leivän ja hummuksen kanssa.

Grillatut maissit Glorian ruoka-ja viinilehden mukaan

1 maissi/hlö
majoneesia
chiliä
limen lohkoja
parmesania
korianteria
suolaa
pippuria

Paahda maissit grillissä kypsiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Pyörittele kypsät maissit majoneesissa. Puserra päälle limen mehua, ripottele päälle raastettua parmesania, chilin viipaleita ja hienonnettua korianteria. Tarjoa grilliruuan lisukkeena. Muista myös jääkylmä sol-olut limenviipaleella.

Ratatouille

Reippaasti oliiviöljyä
Munakoiso
Pari kolme sipulia
3-4 Valkosipulin kynttä
Pari pientä kesäkurpitsaa
Paprika
Puolisen kiloa kypsiä, mehukkaita tomaatteja
Pari laakerinlehteä
Timjamia, Rosmariinia ja Basilikaa
Balsamicoa
Suolaa
Sokeria noin 2 tl

Tämän voi tehdä padassa, kasarissa, muurikassa tai uunivuuassa. Paista ensin sipulit öljyssä ja sitten lisää muut kasvikset, mausteet ja nesteet sekaan. Hauduttele kannen alla kypsäksi. Jos teet uunivuuassa, laita vain kaikki aineet vuokaan ja siirrä se kuumaan uuniin kunnes homma on valmista.

Marinoitu ja paahdettu tofu

Paketti tofua
Marinadi:
Soijaa 3 rkl
Mirin-kastiketta 0,25 dl
Riisiviinietikkaa 0,25 dl
Vettä 1/2 dl
1 punainen chili siemenineen
Inkivääriä
(Lakritsijuurta)

Laita marinadin ainesket sekaisin ja tofu marinoitumaan päiväksi-viikoksi. Kun haluat käyttää tofun, ota se marinadista ja paista öljyssä pannulla tai paahda uunissa öljyllä voitelun jälkeen. Jos haluat nähdä vaivaa, pyörittele tofu ensin vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja tämän jälkeen seesaminsiemenissä. Tämän jälkeen paista reippaassa öljyssä rapeaksi. Tarjoa vaikka ratatouillen kanssa.

Tölkkikanaa eli Beer Butt Chicken

1 kokonainen broileri

Marinadi:
chiliä
korianteria
limeä
persiljaa
hunajaa
pippuria
suolaa
öljyä

Kypsentämiseen
1 tölkkiä olutta/siideriä
öljyä
suolaa
pippuria

Valmista ensin marinadi. Hienonna chilit ja yrtit. Sekoita joukkoon hieman öljyä ja mausta limen mehulla, suolalla ja pippurilla. Työnnä marinadia broilerin nahan alle. Voit myös halutessasi työntää nahan alle limen lohkoja. Hiero marinadia myös broilerin pintaan. Anna marinoitua 3-4 tuntia/yön yli.

Kuivaa ylimääräinen marinadi broilerin pinnasta pois. Juo 1/3 osa juomasta pois. Työnnä tölkki kanan persuksiin ja asettele kana grilliin tölkin ja jalkojen varaan. Grillaa hiljaisella tulella kannen alla 1-1/2 tuntia, kunnes broileri on kypsää. Voit sivellä kanan pintaan öljyä ja olutta/siideriä kypsennyksen aikana. Nauti yllä olevien lisukkeiden kanssa.


Salaatteja:



Mansikoita, kutunjuustoa ja balsamicoa

mansikoita
kutunjuustoa/kotijuustoa
tummaa balsamicoa

Pilko mansikat lautasen pohjalle. Kuutio päälle kutunjuusto. Tarjoa balsamicon ja mustapippurin kera.

Fetaa, oliiveita ja melonia

hyvää fetaa 1 pkt
mustia oliiveita
melonia(hunajameloni tai vesimeloni on meidän mielestä parasta)
oliiviöljyä

Pilko meloni kuutioksi. Lisää salaatin joukkoon fetan kuutiot ja oliivit. Ripottele päälle hyvää oliiviöljyä, sormisuolaa ja mustapippuria.


Villiyrttejä, punaherukoita ja manchegoa

Isomaksaruohoa, niittysuolaheinää, ketunleipää ja vuohenputkea jatkettuna tavallisella lehtisalaatilla tarpeen mukaan. Joukkoon kypsiä punaherukoita ja päälle manchegoa siivuina. Pelittää takuulla.


Viinit: 


Rieslingin ystäville suosittelemme aina luotettavaa itävaltalaista. Bründlmayer riesling Steinmassel toimii kuin junan vessa aikanaan.

Kevyemmän punaviinin suosijoille alkon ainoa Beaujolais Cru, Châteu des Poupets Juliénasista. Keveää marjaisuutta ja hentoa mausteisuutta. Viilennettynä pelittää helteelläkin grillisafkan kyljessä.

Alkosta ei näitä herkkuja juuri löydy, mutta jos jollakulla nyt sattuu lojumaan hyviä muscadeteja kaapin pohjalla, niin nytpä on oiva aika poistaa ne sieltä pyörimästä. Kuten tunnetttua, ei ole parempaa yhdistelmää kuin helteisen päivän ilta ja hyvin viilennetty muscadet.

Ja kuohuvaa pitää aina olla suositeltuna. Alkon tilausvalikoimaan on tullut kuun alussa Recaredon Relats Gran Reserva Brut Nature 2010, jota emme voi olla suosittelematta kokeilematta! Asia korjataan jahka tilausvalikoimasta tilatut viinit saapuvat Tampereelle.Tilalla vieraillessamme saimme niin perinpohjaisen ja innostuneen esittelyn talon viinifilosofiasta, että vakuutuimme täysin. Ja kuriositeettina, kaikki talon cavat kypsytellään luonnonkorkin alla kruunukorkin sijaan. Sitä paitsi taannoin avaamamme talon lippulaivaviini oli ehdottomasti paras maistamamme cava ikinä, joten uskallamme muitakin suositella.


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesätauko!

Blogissa on ollut hiljaista, koska kesän viimein tultua siirsimme residenssimme 15 kilometriä pohjoiseen kesämökillemme Tampereen Sorilaan. Paikka on maaseudulla kaupungissa, kätevän tunnin pyörämatkan päässä ja kaupungin bussilinjan päättärillä. Blogi emme kuitenkaan jaksaneet päivitellä ennenkö nyt kaupunkiin palattua.

Tähän voisimme heitellä hieman kesäisiä reseptejä, joita on toteutettu osin oman puutarhan annista. Kylmä kesäkuu tosin on viivyttänyt Heikin rakkaan kasvimaan starttia, mutta sipulia, valkosipulinvartta, salaatteja, persiljaa ynnä muuta puskee kuitenkin kotitarpeiksi. Ja kun tuttu kalastaja myi vielä 6 kiloa kuhaa sopuhintaan juuri ennen mökille lähtöä, niin herkuttelu oli taattua!

Savukuhaa ja avokadosalsaa

Resepti oli simppeli:
pari avokadoa
puolikas chili
1 sipuli
1 valkosipulin varsi
musta- ja valkopippuria
suolaa
1 limetin mehu
(sokeria, jos tykkää)

Kaikki muu paitsi avokado hienonnetaan pieneksi ja sotketaan sekaisin, avokadot hieman suurempina paloina varovaisesti joukkoon. Anna makujen tasaantua jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua tuoreen savukalan lisukkeena. (Jos haluat salsaan aasialaisen twistin, lisää vain raastettua inkivääriä joukkoon. Myös tämä versio toimii kalalle, paremmin varmaan kuitenkin lohelle kuin kuhalle.)

Tämän ruuan viiniksi voisin suositella vaikkapa alkon uutuutta, Copatintonkin facebookissa kehumaa José Parienten Verdejoa Ruedasta. Tämä suositus on kyllä hieman sokko, sillä kyseistä viiniä emme itse ole maistaneet. Jos tämä alkon versio kuitenkaan muistuttaa lähellekään maistamiamme Ruedan Verdejoita, niin toiminee hienosti: Vihreää raikkautta, vaaleita hedelmiä ja mausteisuutta sekä chiliselle salsalle riittävä täyteläisyys.

Kyytipojaksi näille vielä helteisen kesäpäivän ilta, kaunis auringonlasku ja hyvää seuraa niin takuulla rokkaa!

(Meinasin laittaa kesäisen mökkikuvan siitä, miten lapsella voi olla hauskaa puhallettavassa uima-altaassa. Koska google todennäköisesti kuitenkin poistaa kuvan lapsipornona, niin jätettäköön väliin.)

-heikki-



tiistai 17. kesäkuuta 2014

Suomi-ruokia uudessa asussa

Perinteinen suomalainen ja laajemmin pohjoismainen ruoka on kovassa huudossa fine dining-maailmassa, mutta toisaalta myös pikaruuasta on tehty salonkikelpoista. Niinpä kehittelimme juhannuksenne iloksi ruokia, joissa yhdistyvät perinteiset suomalaiset raaka-aineet uusiin suomalaisiin "kansallisruokiin".

Tervetuliaisiksi:

Ahvenhodari ja samppanjaa

Hotdog-sämpylöitä
majoneesia (tai öljyä, keltuainen, sitruunamehua ja dijonia)
ahvenfileitä (pieniä)
munia
jauhoja
kookoshiutaleita
etikkaa
kurkku
tilliä
sipuli
sokeria
suolaa
(parsoja)

Tee majoneesi, ellet käytä valmista. Jos käytät valmista, niin lisää siihen sitruunamehua. Tee hölskytyskurkut ajoissa valmiiksi: Kiehauta 1,5 dl vettä, lisää 0,5 dl väkiviinaetikkaa, 3 rkl sokeria ja 1tl suolaa. Pilko puolikas isosta kurkusta  aivan pieniksi 3x3 mm kuutioiksi, puolikas sipuli samoin. Kaada etikkaliemi päälle ja lisää vielä silputtu tilli. Anna marinoitua ainakin 3 tuntia, mielellään seuraavaan päivään. Ennen tarjoamista jauhota ahvenfileet, pyöritä munassa ja sen jälkeen kookoshiutaleissa. Laita uuniin grillivastuksen alle parsat kuorittuna ja öljyttynä. Valurautapannu kuumaksi, voita pannuun ja ahvenet  perään. Samaan aikaan voit laittaa hodarisämpylät parsojen seuraksi uuniin lämpiämään. Lopuksi kokoa annokset: Pohjalle kurkkusalaattia, sitten parsa, sitten majoa ja päälle kruunuksi ahvenfilee tai pari. Koristele annos punasipulirenkailla, jos mieli tekee.

Seuraan sopii samppanja, esimerkiksi taannoin Tampereella samppanjamarkkinoilla maistettu Bonnaire Grand Cru Blanc de Blancs Extra Brut. Huikeat hapot, sopivasti kypsää hedelmää chardonnaysta. Tälle ruualle varsinainen täsmäisku.

Väliruokana
Herne-minttupestoa, pastaa ja paahdettua halloumia

Tuoreita herneitä paloista riivittynä
Puska minttua
Kovaa vuohenjuustoa (esim semi-curado manchego) raasteena
Manteleita rouheena (1/4) herneiden painosta
Suolaa
Mustapippuria
Oliiviöljyä
(vettä)

Laita kaikki ainekset blenderiin mausteita lukuunottamatta. Jos massa jää kovaksi, lisää vettä. Lopuksi mausta maistellen suolalla ja pippurilla. Tarjoa hernepesto joko keitettyjen uusien perunoiden tai pastan kanssa, kuten meillä. Kruunaa annos paahdetulla halloum-juustolla: Siivuiksi kuumalle pannulle pieneksi hetkeksi ja rapsakkana pestopastan tai -perunoiden päälle.

Viiniksi sopii mielestämme tämä viime vuonna maistettu, positiivisesti yllättänyt kreikkalainen Assyrtiko Ktima Vourvoukelilta. Sopiva hedelmäisyys yhdistettynä mukavaan kreikkalaiseen yrttimaahan tuo viinin samalle aaltopituudelle annoksen kanssa. Herneet vaativat mineraalia, ja sitäkin tuosta löytyy.

Grilliruokien kyytipojaksi kesän parasta salaattia

Sinappinen salaatti uusista potuista

Uusia perunoita
Sipulia
Fetaa
Aurinkokuivattua tomaattia
Oliiveita
Sinappia
Sokeria
Suolaa
Öljyä
Pippuria

Keitä uudet perunat melkein kypsiksi ja jäähdytä hyvin. Pilko jäähtyneet perunat 4 osaan. Hienonna sipuli ja aurinkokuivattu tomaatti. Pilko feta ja oliivit. Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Lisää joukkoon sinappikastike, jonka teet sekoittamalla yksi osa sinappia 3 osaa öljyä. Sekoita hyvin ja mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla. Kannattaa tehdä salaattia runsaasti, koska tähän tulee himo.

Pääruokavaihtoehtoina:

Voissa paistettua kuhaa ja raparperichutneyta

Raparperichutney:
1/2 kg raparperia kuorittuna ja paloina
Sipuli silppuna
Chili
Valkosipulia 5-10 kynttä maun mukaan
Tuoretta inkivääriä peukalon kokoinen pala raasteena
5 tähtianista
5 maustepippuria
1/2 dl valkoista balsamicoa
2-3 dl hillosokeria
Laita kaikki kattilaan ja keittele pehmeäksi noin vartin verran.

Pääruoka-annokseen suosittelemme tuota yllä mainittua pottusalaattia. Voit toki keittää myös uusia perunoita sellaisenaan ja tarjota voissa paistetun kuhafileen perunoiden, chutneyn ja vihreän salaatin kera.

Muikkukebab

Muikkukebab kootaan perinteisesti kebabin kanssa tarjotusta, kaalipohjaisesta salaatista, muikuista ja tehdään maukkaaksi tsatsikilla:

Salaatti:
Varhaiskaalia ohuena suikaleena
2 Kevätsipulia ohuina renkaina
1 sitruunan mehu
Käenkaalia pari kourallista
1 tl sokeria
Ripaus suolaa

Tsatsiki:
kreikkalaista jogurttia 200 g valutettuna
150 g kurkkua raastetuna ja neste pois puristettuna
5 kynttä valkosipulia
suolaa maun mukaan
ripaus sokeria

Kebab kootaan tietysti pitaleipään. Oletettavasti niitä saa valmiina, mutta sellainen syntyy helposti ihan tavallisesta vehnäleipätaikinasta kaulimalla taikina noin 1/2 cm paksuksi pitaleivän kokoiseksi kiekoksi, kohottamalla tunti ja paistamalla kuumassa uunissa nopeasti.

Muikut:
Isoista muikuista kannattaa poistaa selkäruoto: Laita muikku avonaisena maha leikkulautaan, vedä sormella selkäpuolelta painaen päästä pyrstöön. Käännä, nappaa sormi selkäruodon alle ja nykäise pois. Suolaa ja pippuroi fileet, pyörittele kevyesti ruisjauhoissa ja paista voi-öljyseoksessa mahdollisimman kuumalla pannulla rapeiksi.

Kokoa kebab: Avaa pitaleipä, tuuppaa pohjalle salaattia ja tsatsikia, väliin muikut ja päälle vielä lisää tsatsikia. Tämäkin toimii tuon edellä mainitun pottusalaatin kanssa tai sitten aivan sellaisenaan syötynä paperista.

Kebabille toimii raikas Vinho Verde: Morgadio da Torre on alkon uutuus: Sitrusta, persikkaa, mineraalia ja alueelle luontaiset loistavat hapot.

Silakkapitsa

Tämän pitsa tehdään ranskalaiseen tapaan tarte flambeena. Korvaa kuitenkin savulohi tuoreilla silakoilla: Poista silakoista selkäruoto edellä kuvatulla tavalla.  Leikkaa silakkafileet sopiviksi suupaloiksi. Pyörittele vielä palat dijon-sinapissa ennen pitsaan lisäämistä.  Dijon ja pohjalle tuleva hapankerma ovat lyömättömät yhdessä! Paista uunissa pitsakivellä tai vaihtoehtoisesti grillaa pitsa kypsäksi.

Alsacelaiselle 'pitsalle' sopii alueen viini. Gisselbrechtin riesling tradition on takuuvarma perusriesling alsacelaiseen täyteläisempään tyyliin. Jos haluat vielä enemmän hedelmää, lähde Pinot grisille: Trimbach toimii aina päärynäisempine aromeineen

Tässä perinneherkkuja tuoreissa paketeissa! Kokeilkaa jos uskallatte.













perjantai 7. helmikuuta 2014

Ystävänpäivänä on aika hemmotella rakkaita ruualla

Meillä ruokaa laitetaan aina rakkaudella, ja erityisellä rakkaudella silloin kun saadaan lähipiirin jäseniä  vierailulle. Hyvän ruuan laittaminen on yksi tapa osoittaa rakkautta lähipiirille.  Mielestämme mikään ei voita hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa. Ystävänpäivänä voit siis hemmoitella lähipiiriä seuraavalla menulla

Sitruunavoissa paistettua madetta ja maa-artisokkakeittoa.
                 ___
Kuorrutettua karitsan karetta, palsterakkapyreetä, yrttisiä perunoita ja kahta kastiketta
                ____
Vadelma-valkosuklaamousse ja suklaalehykäisiä

Menun tekeminen kannattaa aloittaa karitsan marinoimisesta, mutta ohjeet tulevat tässä järjestyksessä. Ohjeista tulee 4 hengelle sopivasti ruokaa.

Maa-artisokkakeitto

1 kg maa-artisokkia
2-3 perunaa
vettä niin, että tuotteet peittyvät
1-2  dl kermaa maun mukaan
suolaa
pippuria
hunajaa
pari lusikallista voita

1 made
1 sitruuna
voita

Kuori maa-artisokat kylmän veden alla ja laita kuoritut ne kylmään veteen kattilaan. Kuori perunat ja lisää maa-artisokkien joukkoon. Keitä suolan kanssa niin kauan, että ovat kypsiä. Kaada osa keitinliemestä erilliseen astiaan ja soseuta tuotteet hienoksi. Jos haluat keitosta samettisen pehmeää, siivilöi keitto vielä siivilän läpi soseuttamisen jälkeen. Mausta pippurilla ja hunajalla. Lisää joukkoon maun mukaan kermaa ja voita. Hunajan makeus sopii hyvin maa-artisokan kanssa yhteen.

Mateen valmistus

30-50 g madetta/hlö

Nylje made tai osta nyljettyä madetta. Irrota filee kylkiruodoista. Leikkaa suupaloiksi. Raasta vajaan sitruunan kuori pannulle, lisää siihen nokare voita. Anna kuumita. Paista mateet pikaisesti sitruunavoissa rusehtaviksi, mausta suolalla ja tarjoa keiton kruununa. Jos madetta jää yli, voit keittää lopuista perinteisen madekeiton.

Kokoa annos. Pohjalle paahdettu leipä, pikkelöityä sipulia ja madetta. Kaada keitto näiden päälle ja tarjoa heti.

Jos haluat, voit tarjota keiton kanssa paahdettua maalahden limppua tai muuta makeaa maltaista leipää.

Pikkelöity punasipuli

1 kpl punasipulia

Liemi:

1 dl valkoviinietikkaa
2 tl suolaa
1 rk sokeria
4 kpl neilikkaa
1 laakerinlehti
3-4 kpl maustepippuria.

Laita kaikki liemen ainekset kattilaan ja kiehauta seos. Lisää joukkoon ohueksi leikatut punasipulin renkaat ja keitä seosta 3-4 minuuttia miedolla lämmöllä. Jätä sipulit jäähtymään liemeen.

Karitsan kare


200 gr karitsan karetta/hlö

Marinadi:

punaviiniä
yrttejä(timjami, oregano, rosmariini, persilja yms.)
suolaa
pippuria

Kuorrute Ravintola Murun tapaan

1 dl timjami-rosmariiniseosta
0.5 dl oliiviöljyä
2-3 ruokalusikallista korppujauhoja
1 valkosipulin kynsi
suolaa
pippuria
dijon sinappia

Laita siivotut karitsan kareet marinadiin reilua vuorokautta ennen ateriaa. (Muista laittaa lihan siivoamisesta jääneet roippeet talteen, tarvitset niitä kastikkeen valmistuksessa !) Valmista kuorrute tarjoilupäivänä. Silppua yrttejä ja valkosipulinkynttä hieman. Laita astiaan yrtit, valkosipuli, oliiviöljy, mausteet. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää joukkoon korppujauhoja niin paljon, että seoksesta tulee kiinteää.

Kuivaa marinoidut karitsat ja ota pannulla väri kareen molemmille puolille. Sivele kareen pinta dijon-sinapilla. Lisää dijonin päälle kuorrute ja kypsennä kareet 200-asteisessa uunissa 55 asteeseen, jos haluat karitsasta mediumin. Anna vetäytyä folion alla muutama minuutti ja leikkaa annospaloiksi.

Palsternakkapyree

1 kg palsternakkaa
maitoa niin, että palsternakat peittyvät
2-4 valkosipulin kynttä, jos haluat
suolaa
pippuria
voita

Kuori palsternakat ja pilko niitä hieman. Jos haluat voit ottaa kovan sydämen pois. Laita palsternakat kattilaan ja lisää maitoa niin, että juurekset peittyvät. Lisää kattilaan myös kuoritut valkosipulin kynnet, jos haluat. Keitä matalalla lämmöllä kypsäksi. Varo, että maito ei pala pohjaan. Kaada osa maidosta erilliseen astiaan ja soseuta palsternakat tasaiseksi. Mausta suolalla, pippurilla ja voilla. Voit lisätä maitoa soseen joukkoon, jos se on liian tiukkaa.

Yrttiperunat

1 kg lapin puikuloita
Rosmariinia ja timjamia(tuoreita, jos on)
Suolaa
Oliiviöljyä

Pese perunat ja laita perunat uunivuokaan. Hiero perunoiden pintaan yrtti-suolaseosta. Lisää joukkoon oliiviöljyä reilusti ja paista perunoita 225-asteissa uunissa, kunnes perunat ovat kypsiä.

Tumma kastike

1 sipuli
yrttejä
karitsan kareesta poistetut roippeet
punaviiniä
vettä
suolaa
sokeria
pippuria
maizenaa suurustukseen

Ruskista öljyssä roippeita ja sipulia. Lisää kattilaan yrtit, punaviiniä ja vettä niin, että tuotteet peittyvät reilusti. Mausta pippurilla ja sokerilla. Keitä seosta 1-2 tuntia kasaan niin, että jäljellä on 1/3 osaa alkuperäisestä määrästä. Siivilöi sattumat pois kattilasta. Tarkista suola ja muut mausteet. Suurusta maizenalla, jos on tarpeen. Vatkaa joukkoon juuri ennen tarjoilua hieman voita, että saat kastikkeeseen kauniin kiillon.

Dijonilla ja yrteillä maustettu majoneesi

Perusmajoneesin ohje

1 keltuainen
n.1 dl öljyä
sinappia
suolaa
sokeria
etikkaa
pippuria

Lisäksi:

Dijonsinappia
Timjamia
Persiljaa

Erottele kananmunasta keltuaiset ja valkuaiset. Laita keltuainen kulhon pohjalla. Lisää joukkoon teelusikkallinen sinappia, suolaa, pippuria, sokeria ja tujaus etikkaa. Sekoita ainekset hyvin ja ala lisämään öljyä majoneesin joukkoon koko ajan sekoittaen. Varo lisäämästä öljyä liian nopeasti, jotta majoneesi ei juoksetu. Majoneesissa on tarpeeksi öljyä, kun seos on tiukkaa. Tarkista maku ja mausta lisää jos on tarpeen.

Lisää perusmajoneesin joukkoon pieneksi silputtuja yrttejä ja sinappia maun mukaan.
Kokoa annos. Ensin lautaselle pyre ja perunat, lisää kareet ja päälle tummaa kastiketta. Lisää annoksen viereen myös majoneesi. Jos haluat voit tarjota annoksen lisänä myös vaikka uunijuureksia tai paahdettuja kasviksia.

Valkosuklaa-vadelmamoussea ja suklaalehykäisiä

1/2 dl paseerattua vadelmaa
75 g valkosuklaata
liivatelehti
1,5 dl kermaa

100g tummaa suklaata

Paseeraa vadelma siivilän läpi. Liota liivate. Sulata valkosuklaa vesihauteessa, lämmitä samalla paseerattu vadelma ja liuota liivate siihen. Sekoita sitten vadelma sulaneen suklaan joukkoon, anna jäähtyä. Lisää lopuksi kevyesti vaahdotettu kerma. Jätä jähmettymään 4-5 tunniksi jääkaappiin.

Suklaalehdykät teet temperoimalla tumman suklaan (sulata 2/3 mikrossa varovasti, lisää loppu pieninä paloina joukkoon ja sekoittele kunnes on tasaista). Temperoinnin jälkeen levitä suklaamassa leivinpaperille noin 3 mm paksuiseksi levyksi.

Ennen tarjoamista kokoa komeus: Leikkaa jähmettyneestä tummasuklaalevystä ympyrämuotilla esim 7 cm halkaisijaltaan olevia ympyröitä. (3 per annos). Nosta ensimmäisen päälle reilu nokare.

Ja viineiksi suosittelemme seuraavia: 

Keitolle:

Gosset Excellence brut: Talon viinejä on haukuttu kovasti ruokaystävällisiksi shamppiksiksi. Tämä kuiva, mineraalisen paahteinen viini kompannee kalaisaa, pehmoista keittoa mitä upeimmin.

Toisena vaihtoehtona hieman vähemmän paahteinen ja paremmin päivän teemaväriin uppoava vinkku: Pongrácz rosé on etelä-afrikkalainen pinot noirin ja chardonnayn sekoite. Täysin kuiva, metsämarjainen viini ei varmasti keittoa jyrää.

Pääruoka: 

Tälle emme tarjoa kuin yhden vaihtoehdon, ja se on aina varma Nona Petit (alias Iugiter ?) La Conreria d'Scala Deiltä. Hieman keskivertoa prioratilaista vähemmän mineraalinen, terhakan marjaisa, mutta samalla mausteisen nahkainen. Sopii lampaalle kuin villatumppu lapsosen käteen.

Jälkkäri:

Banyuls on aina oiva vaihtoehto, kun kyseessä on suklainen jälkiruoka. Alkon vakiovalikoimasta löytyy Sardane Banyuls Grand Cru 2006. Makea, hillotun hedelmäinen ja mausteinen viini tekee jälkiruokanautinnon lähes taivaalliseksi!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 6:Joulunpyhien parempi menyy


Tänään joulukalenteri paljastaa vinkit loistavaksi 3 ruokalajin ateriaksi joulunpyhille. Jos lanttulaatikko alkaa jo tapaninpäivän tienoilla surrata vatsassa, on parempi siirtyä tällöin muihin muoniin. Ja tässäpä seuraa ehdotelmamme:

Alkuruuaksi: Blinit 2 täytteellä

Blinit ovat aina loistava vaihtoehto, ja etenkin uutena vuotena nämä sopivat kuohuviinin kanssa todella loistavasti yhteen. Näihin voi lisäksi käyttää joululta yli jääneitä graavikaloja täytteeksi mitä kätevimmin. Ehdotamme tässä kahta erilasita täytettä, mutta näitähän voi varioida ihan miten ikinä haluaa, kunhan on smetanaa, suolakurkkua ja sipulisilppua niskassa.

Blinien teko on helppoa, ja loistava ohje löytyy tattarijauhopurkin takaa. Tässä vielä lainattuna:


4 dl bulgarian jogurttia
20 g hiivaa
2,5 dl tattarijauhoa
tl sokeria
1,5 dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
rkl voisulaa
keltuainen
valkuainen

Lämmitä jogurtti tai kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Anna taikinan kohota 1-2 tuntia huoneenlämmössä tai tee taikina kylmään nesteeseen ja anna käydä pidempäänkin, esim. yön yli viileämmässä (jääkaapissa).
Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja vaahdoksi vatkattu valkuainen viimeisenä. Paista taikinasta blini- tai ohukaispannulla voissa miedolla lämmöllä paksuja blinejä. 

Täytevaihtoehto 1

Punajuuria
Sokeria
Balsamicoa

Tarjoiluun:
Sipulia pieneksi kuutiotuna
Suolakurkkua pieneksi kuutioituna
Hunajaa 

Punajuuret kuoritaan ja leikataan sentin paksuisiksi kiekoiksi. Sitten kasarin pohjalle balsamicoa ja reippaasti desin verran sokeria. Keitellään ensin miedolla lämmöllä kannen alla kypsäksi, sitten kansi pois ja levy vaikka neloselle. Liemi redusoituu ja makean hapokas tahma kertyy punajuurten pintaan.

Blinin päälle sitten laitetaan ensin punajuuri, sitten smetanaa, sipulisilppu ja suolakurkkukuutiot. Tähän päälle vielä toinen punajuuri ja nokare smetanaa, ja kaunis on rosolliblini! Ja maistui todella yllättävän hyvälle, makea punajuuri, suolakurkku ja smetana olivat oiva yhditelmä.

Täytevaihtoehto 2

Sipulia pieneksi kuutioituna
Vatkattua smetanaa
Mätiä

Toisena blininä oli perinteisempi smetana-sipuli-suolakurkku-mateenmäti-ratkaisu. Kaikki muukin mäti käy, keväisestä madekeitosta yli jäänyt mäti nyt vain sattui olemaan pakkasessa.

Juomaksi suosittelemme ehdottomasti kuohuvaa! Mainioita laatuvaihtoehtoja löytyy muualtakin kuin Ranskasta: Italialaisten samppanja, Franciacorta Ca' del Bosco Cuvée prestige on sitruksinen, kevyesti yrttinen Chardonnay-Pinot blanc-Pinot nero-sekoite. Toimii blineille hyvinkin, autolyysin paahteisuus on mukana toisin kuin muissa italialaisissa kuohuissa.

Espanjasta löytyy laatucava: Gramona Imperial Brut on elegantti, aavistuksen hedelmäisempi vaihtoehto samppanjalle. Hinta-laatusuhde on mainio.

Jos haluat tarjota blinien kanssa viinin sijaan olutta niin tämä alkon jouluolutvalikoimassa oleva tanskalainen Mikkelerin panimon hoppy lovin´christmas sopii blineille kuin pipapää rotvallir reunalle.

Pääruuaksi: Tahmeanmakeaa häränhäntää, hevosen filettä, palsteripyrettä sekä kuorisipsejä kera reduktiokastikkeen

Pääruokareseptiksi suosittelemme Siskojen vuosia sitten kokkaamaa häränhäntää. Resepti löytyi vahingossa etsiessämme sopivaa reseptiä häränhännille, ja osoittautui aivan loistavaksi! Vastaavalla tekniikalla tulemme valmistamaan erilaisia lihoja jatkossakin!

Häntien reseptiä emme enää tässä toista, käyttäkää linkkiä. Mainittakoon kuitenkin, että häntiä haudutettiin padassa noin 8 tuntia 130 asteessa, ja niistä tuli todella pehmeitä ja mureita. Käytimme myös alkuperäisessä reseptissä ollutta portviiniä, jota lorahti pataan reilu desin verran. Valmistimme hännät etukäteen, redusoidulla liemellä kuorrutetut hännänpalat laitettiin uunipellille odottamaan tarjoilua ja lämmitettiin juuri ennen tarjoamista. Uunissa pinta vielä hieman rapeutui, mistä ei ollut lainkaan haittaa, päinvastoin.

Kaveriksi häränhännälle paistettiin vielä pikku pala hevosen fileetä. Kokonaiseen fileepalaan otettin väri pannulla, pintaan pippuria ja suolaa. Tämän jälkeen uuniin, mittari sisään ja rauhallinen lämmitys mediumiksi 50 asteeseen.

Valeluliemen lopusta tehtiin kastike lisäämällä tilkka viiniä ja punaista balsamicoa, lisää sopiva määrä haluamasi konsistenssin mukaan. Jatkomaustamista ei tarvita.

Palsternakka-valkosipulimuusi

Palsternakkaa
Perunaa
Valkosipulia
Täysmaitoa/kermaa
Voita
Suolaa
Pippuria


Keitä kuutioina palsternakkaa ja perunaa suhteessa 3 + 1. Lisää joukkoon myös kuoritut valkosipulin kynnet maun mukaan. Soseuta kypsät kuutiot sauvasekoittimella. Lisää desi pari täysmaitoa, nokare voita, mausta suolalla ja porkkanalla.

Timjamiporkkanat

Porkkanoita
Timjamia
Suolaa
Pippuria
Voita

Suolavedessä esikeitettyjä porkkananpaloja pyöräytetään voissa pannulla ja maustetaan timjamille. Helppova.

Palsternakkojen kuoret kannattaa hyödyntää: Kuori palsterit uunipellille, roiski reippaasti oliiviöljyä niskaan, sekoita, levitä pellille ja paahda uunissa rapeiksi. Älä polta. Suolaa. Levitä papereiden päälle kuivumaan. Nam sellaisenaan, nam myös annoksessa.

Kokoa annos: Pyreet pohjalle, porkkanat oheen, lihat päälle, kastiketta niskaan ja kuorisipsejä päälle ripotellen. Looking good, tasting better.

Viiniksi sopii esimerkiksi juureva rhonelainen Gigondas. Tästä löytyy riittävä mausteinen marjaisuus täyteläisentahmaiselle ruualle!

Toinen hyvä vaihtoehto löytyy rakastamastamme Prioratista: La conreria d'Scala Dein Nona Petit  on loistava viini edulliseen hintaan: Prioratin mineraalisuus, perusespanjalaista nahkaa, hyvät raikkaat hapot ja kunnolla marjaa. Pelittää.

Olutsuosituksena jälleen alkon jouluvalikoimasta löytyvä saksalainen jouluinen vehnäolut on kerrassaan mainio yhdistelmä häränhäntien kanssa.


Jälkiruuaksi teimme suklaakakkua kierteellä.

Jauhoton suklaakakku:

4 munaa eroteltuna
200 g suklaata
150 g voita
80 g pussi mantelijauhoa
150 g sokeria

Laita suklaa ja voi paloina kattilaan tai kulhoon. Sulata hitaasti vesihauteessa (tai varovasti levyllä jos laiskottaa, kuten meillä usein.) Lopeta kuumennus heti, kun suklaa on sulanut. Lisää ensin keltuaiset. Suklaa- voiseos ei saa olla liian kuumaa, etteivät keltuaiset kypsy. Sekoita lastalla sekaisin. Lisää mantelijauho seokseen. Vatkaa valkuaisista ja sokerista marenkimassa, kääntele suklaamassan joukkoon varovasti. Voitele irtopohjavuoka ja kaavi massa vuokaan. Paista 175 asteessa puolisen tuntia kypsyyttä tikulla kokeillen. Jäähdytä hyvin.

Jouluinen kurpitsahillo:

Käytimme kurpitsahilloon pakkasesta löytynyttä, aiemmin syksyllä keitettyä kurpitsasosetta. Tämähän siis syntyy  keittämällä kurpitsanpaloja vedessä kypsäksi ja soseuttamalla…

Kurpitsasosetta n.5 dl
Sokeria n.3 dl
Neilikkaa (5 kpl)
Kanelia 1 tl
Kaardemummaa 1 tl

Kiehauta aineksia hieman kasaan, jäähdytä.

Tuorejuustotäyte

1 prk tuorejuustoa
1 limetin mehu
2 rkl sokeria

Sekoita sopivaksi.

Suklaakuorrutus

Tummaa suklaata 100 gr
Pari ruokalusikallista voita

Suklaasta 2/3 mikroon voin kanssa, sulata varovasti ja varo polttamasta. Lisää loppu suklaa paloina, sekoittele tasaiseksi. 

Kokoa kakku: pohja leikataan 3 kerrokseen. Alimpaan väliin reippaasti hilloa, ylempää tuorejuustotäytettä. Päälle kansi. Voitele hillolla reunat ja kansi. Levitä suklaakuorrute  varovasti kakun päälle ja reunoille.  Hillolla voitelu helpottaa levittämistä huomattavasti, sen opin tämän teosta…

Kurpitsajäätelö

5 dl täysmaitoa
125 g sokeria
4 keltuaista
edellä tehtyä kurpitsahilloa desi pari maun mukaan.

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Vatkaa keltuisista ja sokerista kuohkea vaahto. Laita keltuisvaahto kasariin ja lisää maitoa joukkoon koko ajan vatkaten. Kun kaikki maito on mukana, ala lämmittä miedolla lämmöllä jatkuvasti vatkaten. Jatka lämmittämistä, kunnes seos alkaa paksuuntua ja pysyy lusikan selässä mukavasti. Varo keittämästä keltuisia, tällöin menee piloiksi eli stop in time. Tämän jälkeen lisää kurpitsahillo, sekoita kunnolla joukkoon. 

Jäädytä tunnin välein sekoittaen pakastimessa. Jos omistat jäätelökoneen, niin onnistunee siinäkin...

Tarjoa kakku ja jäätelö annoksena, ne tukevat toisiaan mainiosti. 

Juomaksi tietysti portviiniä, luonnollisesti sitä pataa varten avattua. Alkon valikoimista löytyy monta hyvää LBV:tä, esimerkiksi  tämä Graham's on sopivan paksu ja mausteisen makea.

Olutparina toimii taatusti norjalaisen Nogne O:n 4. versio Dark Horizon-oluesta. Tummaakin tummempi suklaakakku kaipaa parikseen todella tummaa olutta.

Ihania joulunpyhiä tämän menun parissa. Me nautimme menun jo etukäteen ystävien kanssa pikkujouluja juhliessa, mutta voisin syödä saman setin uudestaan kyllä jo jouluna.