Monte Xisto Órbita red ja isojen viinien vaikeus

 

Saimme näytteenä portugalvineyards.com:lta laatikon, jossa oli mukana tämä nyt maistettu legendaarisen tuottajan dourolainen.  

João Nicolau Almeida on yksi tunnetuimpia Douron alueen viinintekijöitä, jonka isä Fernando loi ensimmäisen kansainvälisesti noteeratun Douron pöytäviinin Barca Velhan. Kun miehen äiti vielä sattui olemaan Ramos Pinton portviinisuvusta,  oli ura viinin parissa melko ilmeinen. Nuorempi Almeida toimi pitkään enologina Ramos Pintolla, missä hän oli mukana kehittämässä Douron viininviljelyä modernimpaan suuntaan lajikevalintojen, köynnösten leikkaustapojen ja kastelun avulla. Portviinien laadun parantamisen lisäksi tavoitteena oli tuottaa laadukkaita pöytäviinejä, ja tässä onnistuttiinkin kiitettävästu Duas Quintas-viinin niitettyä kansainvälistä mainetta. 

1990-luvulla Almeida löysi Douro Superiorista alueen, joka herätti mielenkiinnon. Perhe hankki pikku hiljaa maata tältä kuivalta, liuskekivipohjaiselta alueelta ja lopulta saatiin kokoon 40 hehtaarin tila. (Douron liuskekiviesiintymä kuuluu ilmeisesti samaan kerrostumaan kuin Katalonian Prioratin llicorella) Laajaa biodiversiteettiä vaalien tästä vain 10 hehtaaria on viinitarhoja. Ramos Pintolla hankitun kokemuksen perusteella. Paikallislajikkeet on pääasiassa jaettu eri tarhoille, mutta yhdellä tarhalla lajikkeet kasvavat sekaisin perinteiseen tyyliin. 

Monte Xiston tilaa viljellään luomuna soveltaen ilmeisesti myös biodynaamisia periaatteita. Monte Xiston kohdalla Douro virtaa hetkellisesti pohjois-eteläsuunnassa, minkä ansiosta tarhoilla on vaihtelevat mikroilmastot. Tämän vuoksi sadonkorjuun ajoittaminen on haastava prosessi eri tarhojen kypsyessä eri aikaan. Sopiva ajankohta eri tarhojen korjuulle määritetään aistinvaraisesti, rypäleet poimitaan tarhoilta käsin ja kuljetetaan viininvalmistustiloihin nopeasti 20 kilon laatikoissa. 

Orbita on ilmeisesti puhtaasti touriga nacional-rypäleestä; tässä olemme eri nettikauppojen tietojen varassa sillä tuottajan omilta sivuita fact sheet ei aukea. Rypäleet murskataan rankoineen betonisammiossa,  ja myös käyminen tapahtuu betonissa. Viinistä osa ikääntyy edelleen betonitankeissa ja osa 600 litran tammitynnyreissä. 

Viini herätti mielenkiintoa, sillä kyseessä on selvästi huolella ja ajatuksella tehty juoma. Lasissa nuorehko viini on väriltään erittäin syvän purppurainen. Tuoksu on kuitenkin hieman yllättäen pettymys: Erittäin kypsää, keittynyttäkin punaista marjaa, eläimellisyytä, nahkaa, pölyistä kiveä ja välimeren yrttejä uhkuva ensinuuhkaus ei lupaa raikkautta, vaan tuo mieleen lähinnä 90-luvun chileläisen carmeneren. Suussa viini on hyvin täyteläinen ja intensiivinen. Runko on rakennettu runsaalla uutoksella saaduista karkeahkoista tanniineista, suhteellisen matalasta mutta yllättävän lämmittävänä tuntuvasta 13,5% alkoholista. Viini on kuiva, aromeiltaan hillotun punamarjainen, hieman pölyinen ja yrttinen, jopa riistainen. Jälkimaussa mineraalisena aistittava hapokkuus yhdistyy runsaisiin karkeajakoisiin tanniineihin. 

Viini jätti varsin kaksijakoisen mielikuvan. Toisaalta juoma on hyvin vaikuttava ja mieleenpainuva, siihen on puristettu täyslaidallinen kuumaa ja kuivaa Douro Superioria. Se siis varmastikin ilmentää kasvupaikkaansa ja tämä jää varmasti mieleen tullessaan vastaan osana laajaa kattausta vaikkapa viinien arvokisamitaleista kilpaillessa. Kuten aiemminkin olemme todenneet ei tämä välttämättä realisoidu viinin arvona paritettaessa tätä ruualle, mikä ainakin meillä on viinin ensisijaisesti arvostettava ominaisuus. Samaa ongelmaa olemme huomanneet useissa aiemminkin maistamissamme Douron punaviineissä: Niissä on niin paljon konsentraatiota ja runkoa, että niiden rinnalla kaikki muu jää jalkoihin. Arviomme tästä viinistä on siis tämän mukaan kaksinainen: Viini on varmasti loistava, jos pitää äärimmäisen runsaista punkuista, jotka eivät jätä suuhun tyhjää sijaa. Muita tyylin edustajia voisivat olla vaikkapa konsentroidut keskihintaiset aussishiraz:t tai prestiisiluokan etelä-amerikkalaiset malbec- tai CS-pullotteet. 

Nuoressa iässä arvioituna poikkeuksellisen oivallinen, mutta ei vain lainkaan meidän tyylisemme viini. Ehkä tämä tarvitsisi 10+ vuotta kellaria...

 Tämä siis kaupallisessa yhteistyössä portugalvineyards.com kanssa

Talvella nautittua: Aalto 2010: Kevyesti parkerisoitunut Ribera del Dueron klassikko

Erittäin syvä lähes musta väri, reunoilta taittaa vähän rusehtavaan. Tuoksusta löytyy mansikkaa, karhunvatukkaa, kookospähkinää, vaniljaa ja kevyttä lääkeyrttiä. Viileänä marjaiset aromit ovat selkeämmin etualalla, mutta viinin lämmetessä vanilja-kookossektori ottaa varsin dominoivan roolin. Suussa täyteläinen, runsasrunkoinen tapaus. Soljuu täyteläisenä loppuun saakka, jälkimaku on melko runsaiden mutta hyvin pehmenneiden tanniinien sävyttämä, riittävän hapokas pitämään paketin raikkaana. 

Viini toimi melko hyvin hirvensydämen , perunoiden ja hapokkaan punaviinikastikkeen kanssa, mutta ilmaannuttuaan ja lämmettyään viinistä nousi niin vahva uuden tammen tuoma vaniljan-kookosaromi että se oli lähinnä häiritsevä. Muistamme taannoin pitäneemme tämän tyylisistä viineistä, mutta maku on tässä kohtaa mennyt selvästi kohti hapokkaampia ja raikkaampia punkkuja. 

Jos tykkää vahvasti tammitetuista pyöreistä punkuista niin tämä varmasti kolahtaa. 

Vidal Fleury Crozes Hermitage

Alkon erikoiserästä löytynyt Vidal-Fleuryn Crozes-Hermitage päätyi koriin, kun A-kaupasta oli hakusessa jokin mukavan mausteinen punaviini viileneviin syysiltoihin. Yleensä Pohjois-Rhonen viinit osuvat meidän makunystyröihin melko hyvin, joten ajattelimme että tämä suuren ja vanhan tuottajan viini olisi varma valinta.

Vidal-Fleury on 1700-luvulta saakka Rhonessa toiminut viinitalo. Se on tunnettu erityisesti Côte Rôtien alueen viineistään, sillä toiminta on alkanut kyseisen apellaation alueelta laajentuen siitä pikku hiljaa kattamaan suurimman osan sekä Pohjois- että Etelä-Rhonen apellaatioista.

Crozes-Hermitage on arvokkaampaa Hermitagen kukkulaa ympäröivä alue Rhonen itäranalla, ja se on Pohjois-Rhonen eteläisimpiä apellaatioita. Tämän alueen punaviineihin -kuten kaikkiin Pohjoisen Rhonen punaviineihin- saa käyttää vain syrah-rypäleitä (lukuunottamatta Côte Rôtieta, johon sekoitetaan valkoista viognieria).

Vidal-Fleuryn viiniin rypäleet on poimittu osin käsin, osin koneellisesti. Maseraatio kestää kolme viikkoa, ja viini käy kohtalaisen korkeassa 30 asteen lämpötilassa. Viini lepää sakkojen päällä ensin terästankissa 3 kk ja sitten vielä tammisammiossa 12 kk. Viini tasoittelee itseään pullossa puolisen vuotta ennen liikkeeseenlaskua.

Väri on tumman purppurainen. Tuoksu mausteinen, pippurinen ja yrttinen. Selkeä virheä oliivi. Hento makea vaniljamausteisuus tuntuu myös. Marjakomponentti on taustalla, siinä lähinnä karhunvatukkaisia vivahteita. Tuoksu on erittäin miellyttävä. Suussa yllättävänkin runsas, makuaromi hieman epäpuhdas, aavistuksen marjahilloinen. Hapokkuus on keskinkertainen, tanniinisuus samoin. Suutuntuma on lupaavan tuoksun jälkeen pettymys, sillä viinistä puuttuu fokus ja tensio.

Lieneekö kyseessä kohtalaisen korkea käymislämpötila vai koneellisen sadonkorjuun tuoma sivumateriaali, mutta viini on jollakin tavalla epäpuhdas ja hilloinen. Se nyökkää osin uuden maailman shirazin suuntaan, mutta toisaalta siitä puuttuu esimerkiksi monille australian shiraz-viineille ominainen runsas konsentraatio ja iso hedelmä. Kokonaisuus on epätasapainoinen ja tylsä, joten valitettavasti tämä viini ei pääse jatkoon. Tylsä juttu, odotus oli kuitenkin positiivinen.

La Stoppa Macchiona 2011

Kuva: lastoppa.it

La Stoppan viinitila sijaitsee Emiliassa, Parman länsipuolella. Seudulla ei ole mainetta huippuviinialueena, mutta La Stoppa on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuottaja. Tila on tätä nykyä tunnettu ennen kaikkea non-interventionistisista viineistään, jotka saavat maseroitua pitkään ja siten maistuvat erittäin juurevilta.  Viinit valmistetaan alkuperäislajikkeista barberasta ja bonardasta. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina, vaan välillä seikkailtiin vahvasti kansainvälisten lajikkeiden maailmassa.

Tilan on perustanut 1800-luvun jälkipuoliskolla lakimies Giancarlo Ageno, joka löysi paikan ja piti sitä suotuisana viinintuotantoon. Pantaleonin perhe hankki tilan omistukseensa 1970-luvulla. Tila sai mainetta, joka perustui alkuun kuitenkin kansainvälisiin lajikkeisiin. 1990-luvulla Elena Pantaleoni otti vastuun tilasta, ja pian havaitsi että paikalliset lajikkeet tuottavat mielenkiintoisempia viinejä. Cabernet sauvignon-köynnökeset saivat väistyä barberan ja bonardan tieltä.

Tilan 58 hehtaarista reilu 30 on viiniviljelmiä, loput luonnontilassa tilan biodiversiteetin turvaamiseksi. Tarhoja viljellään luonnonmukaisin menetelmin. Torjunta-aineina käytetään vain rikki- ja kupariyhdisteitä (joiden luonnonmukaisuudesta voi toki olla mitä mieltä haluaa). Tarhoilla kasvaa punaisia barberaa ja bonardaa sekä valkoisia malvasia di candiaa, ortugoa ja trebbianoa. Pantaleoni käyttää iäkkäiden köynnösten rypäleet pitkään ikääntyviin viineihin ja nuorten köynnösten  rypäleet nuorena juotaviin.

Viinit käyvät teräs- tai sementtitankeissa, ja ne saavat maseroitua pitkään kuortensa kanssa. Myös osa valkoisista viiniytetään tällä tavoin. Käyminen tapahtuu luonnonhiivoilla. Käymisen jälkeen viinit ikääntyvät neutraaleissa tammitynnyreissä ja saavat 'hengittää', minka katsotaan olevan välttämätöntä näille kuumassa ja kuivassa ilmastossa kypsyneille rypäleille. Viinit ikääntyvät pitkään myös pullossa, ja Elena Pantaleoni laskee viinit markkinoille vasta, kun katsoo niiden olevan optimaalisessa kunnossa.

Macchiona on 50/50 blendi barberaa ja bonardaa. Käsin poimitut rypäleet maseroituvat 40 päivää teräs-ja sementtisammioissa, käyvät suurissa tammisammioissa. Sulfiittia ei lisätä, viiniä ei kirkasteta.

Tuoksusta nousee ensin volatiilia happoa, joka nostaa heti perässään erittäin raikasta kirsikkaista marjaa. Tuoksussa on aavistus brettaa, yrttistä mausteisuutta ja jopa appelsiininkuorta. Suussa varsin täyteläinen viini, jonka hapokkaan rungon ympärille on rakennettu lihaksikkan täyteläinen raami. Viinin ikä huomioiden primääri marjaisuus on upeasti säilynyt ja korostuu edelleen suussa. Mausteisuus nousee esiin suun takaosassa. Tanniinirakenne on yllättävän runsas. Viini on tasapainoinen alusta loppuun, jälkimaku on pitkä.

Tämä oli hieno viini, jossa barbera ja bonarda esittelivät parhaita puoliaan. Pitkä maseraatioaika tuntuu rungokkuutena, jota näihin lajikkeisiin ei aina yhdistetä. La Stoppan viinejä saa italialaisista nettikaupoista, eivätkä niiden hinnatkaan ole laatuun nähden aivan valtavia. Lisäksi Vindirekt tuo La Stoppaa Suomeen, joten näihin voi törmätä myös ravintoloissa. Suosittelemme vahvasti maistamaan!!!

Prunotto Bansella 2016: Runsas Barbera Nizza DOCG:n laatualueelta

kuva: Alko

Barbera on Piemonten alueen perinteisiä rypäleitä, josta on pitkään tuotettu melko yksinkertaisia ja rustiikkisia viinejä paikallisten jokapäiväiseen käyttöön. Viini on sopii paikalliseen ruokakulttuuriin, johon kuuluvat oleellisena osana makkarat, leikkeleet ja runsaat, kermaisetkin liharuuat. Hapokkaana viininä barbera leikkaa näiden runsaiden annosten läpi kuin veitsi kuumaa voita.

Barberaa on perinteisesti pidetty vähempiarvoisena viininä, ja sitä onkin perinteisesti vilijelty viileämmillä tarhoilla joilla nebbiolo ei kypsy. Tämä korostaa perinteisen barberan hapokkuutta. Vuonna 1994 kuitenkin hyväksyttiin uusi DOCG-apellaatio Nizza Monferato barbera d'Asti superiore Nizza Monferraton kylää ympäröivien 18 kunnan alueelle sijoittuvalla alueelle barbera kypsyy täyteläisemmäksi ja runsaammaksi, koska tarhat sijaitsevat etelään suuntautuvilla rinteillä. Alueella tuotetaan Nizza Barberaa, jota pitää kypsyttää 18 kuukautta (tästä 6 tammessa) ja Barbera riservaa, jota kypsytetään 30 kuukautta (12 tammessa).

Prunotton historia alkuu 1900-luvun alusta, jolloin Alfred Prunotto perusti Serralungaan ko-operatiivin nimeltää "Ai Vini delle Langhe". 20-luvulla muut osakkaat kuitenkin lipesivät pois ja ko-operatiivi jäi Prunotton käsiin. Katse suunnattiin jo varhaisessa vaiheessa vientimarkkinoille, kun viinejä saatiin kieltolain päätyttyä viedä myös Yhdysvaltoihin. Prunotton jäädessä eläkkeelle hän antoi yhtiön ystävänsä Bebbe Collan (ja myöhemmin myös tämän veljen) käsiin. Tämän johdossa alettiin 1960-luvull etsiä alueelta erityisen hyviä tarhoja laatuluokitusalueiden sisältä, ja tämän työn tuloksena tunnistettiin muun muassa Barolo Bussian tarhan kyky tuottaa erityisen laadukkaita viinejä.

1980-luvulla alkoi yhteistyö jakelussa Marchesi Antinorin suvun kanssa, mikä johti 1990-luvun alussa Collan veljesten eläköityessä Prunotton viinintuotannon päätymiseen tämän suurtuottajan haltuun. Antinorit kuitenkin pitivät yllä korkeaa laatua ja pystyivät hankkimana Prunotton omistuseen  osia huipputarhoista Barolo- Barbaresco ja Barbera d'Alban alueilta.

Bansella on siis puhdas Barbera. Köynnökset kasvavat kalkkipitoisessa maaperässä, jossa seassa hiekkaisia kerroksia. Rypäleet on kerätty käsin ja rangattu. Käymisen aikainen maseraatio on kestänyt 7 vuorokautta, ja käyminen tapahtunut matalassa korkeintaan 28 asteen lämpötilassa aromikkuuden säilyttämiseksi. Viiniä on kypsytetty kerran käytetyissä tammitynnyreissä 9 kuukautta ennen pullotusta.

Yllättävän runsas tuoksu, jossa tummaa marjaa, kukkaisuutta, hieman lääkeyrttistä lakritsisuutta ja savua. Lisäksi selkeästi tunnistettava sienen aromi, joka erinäisiä kaapista löytyneitä kuivasienipurkkeja nuuskimalla identifioituu tämä lopulta mustaksi torvisieneksi. Suussa viini on marjaisempi kuin tuoksu antaa odottaa. Makupaletilla sienimäisyys ei tunnu niin voimakkaasti, tilalle nousee marjan oheen selkeämpää mausteisuutta. Viini on keskitäyteläinen, melko hapokas ja raikasrunkoinen. Tanniinit ovat kohtalaisen kovat, keskivoimakkaat. Jälkimaku on pitkähkö, raikas paremmin kuin runsas. Kokonaisuutena tasapainoinen viini, jonka tuoksussa selkeästi aistittava torvisieni on varsin yllättävä.

Selkeästi keskimääräistä runsaampi barbera, joka toimii hyvin kaverina runsaammille liharuuille: Rypäleelle tyypillinen hapokkuus takaa suuta puhdistavan raikkauden, joka tasapainottaa ja keventää ateriakokonaisuutta. Viinistä löytyvä sieniaromi antaa kiinnostavia yhdistelymahdollisuuksia, ja kuvittelisimme että kermainen tattikastike minkä tahansa lihan (tai vaikka uunipaahdetun punajuuren) kanssa voisi olla nappi pari tälle viinille.

Viini löytyy nyt Alkon tammikuun erikoiserästä parin kympin pullohintaan. Tässä ei ole Eurooppalaisiin nettikauppoihin nähden kuin viitisen euroa hintalisää, joten Suomen verot ja rahdit jne lisättyään voi Alkon katetta pitää yllättäen jopa kohtuullisena moniin muihin pienerissä tulleisiin viineihin verrattuna.

Chateau de la Dauphine aliarvostetusta Fronsacista Pomerolin naapurista.

Bordeaux:n oikean rannan tunnetuimmat apellaatiot ovat epäilemättä St. Emilion ja Pomerol: Jälkimmäisessä sijaitsee muun muassa chateau Petrus. Näiden alueiden länsipuolella sijaitsee vähän tunnettu Fronsac, jossa kasvatetaan pääasiassa merlot- ja cabernet franc-köynnöksiä 800 hehtaarilla. Maaperä on pääasiassa kalkkikiveä, seassa jonkin verran savea.  Alueen maaperä on tasalaatuista verrattuna suurempiin ja kuuluisampiin itänaapureihinsa, mutta tästä huolimatta alueen viinit ovat aliarvostettuja. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina, sillä aikanaan Fronsacin viineistä on maksettu kovempia hintoja kuin St. Emilionista ja Pomerolista.

Chateau de La Dauphine on 1700-luvun lopulla perustettu viinitalo, joka on viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana vaihtanut omistajaa useasti: Se myytiin vuonna 1985 Petruksen omistavalle Moieux:n perheelle. Jean Halley osti tilan vuonna 2000, ja se siirtyi seuraavalle sukupolvelle tämän kuoleman jälkeen 2011. Guillaume Halley panosti tilaan voimakkaasti ja myi sen lopulta nykyiselle omistajalle, Labrunen yrittäjäsuvulle vuonna 2015. Nykyisin viinintekijäkonsulttina on kuuluisa (pahamaineinen ?) Michael Rolland, mutta maistamamme viini vuodelta 2002 on tehty ennen hänen aikaansa.

Dauphinella on nykyisin 53 hehtaaria tarhoja, joiden maaperä jakautuu kolmeen tyyppiin: Pääosa on kalkkikivipohjaisia tarhoja, ja lisäksi on kalkkikiven ja saven sekaisia tarhoja sekä hiekkaisia savimaita. Tarhoilla kasvaa lähinnä merlota, mutta jonkin verran myös cabernet francia.

Chateau de la Dauphine on 90/10 sekoite merlot:a ja cab. francia. Rypäleet on korjattu käsin ja valikoitu tarkoin ennen viiniyttämistä. Ensin rypäleistä on erotettu saignee-menetelmällä 20 % mehusta, joka on käytetty rosén tuotantoon. Jäljelle jäänyt mehu on puristettu lämpökontrolloiduissa sementtitankeissa tapahtuvan maseraation jälkeen. Viini on kypsynyt vuoden tammitynnyreissä, joista 1/3 on ollut uusia.

Viinin tuoksussa on yllättävän paljon punaista marjaisuutta, joka tuo ensimmäisenä mieleen kypsän mansikan. Tämän marjaisuuden taustamaisemana on maanläheinen, hieman multainen perusvire, josta versoo myös hentoa yrttisyttä ja hyvin intergroitunutta tammea. Viinin tuoksu on ikäänsä nähden mielestämme melko nuorekas. Suussa viini on melko täyteläisen marjainen. Mansikkainen aromi tuntuu voimakkaammin tuoksuttaessa kuin retronasaalisesti, suussa aromimaailman yrttisyys ja maanläheisyys korostuvat. Viinin rakenne on tasapainoinen, siinä on riittävästi hapokkuutta raikastamassa kokonaisuutta. Tanniinit ovat keskivahvat, hyvin pehmenneet ja silkkiset. Jälkimaku jää hivenen lyhyeksi sellaisenaan nautittuna, mutta etenkin lihan tai muun proteiini-rasvakombinaation kanssa nautittuna jälkimaku kantaa syystä tai toisesti pidempään.

Viini oli aivan oivallinen oston ebaysta parilla eurolla. Tämä marjaisena säilynyt viini palauttaa mieleen sen, että Bordeaux ei ole turhaan yksi maailman arvostetuimmista viinialueista. Mekin etsimme monesti niitä eksoottisia uusia ja vähän tunnettuja viinejä, mutta toisinaan kannattaa palata vanhaan ja luotettavaan. Ja kuten Bordeaux:n kotiutunut, Decanteriin säännöllisesti kirjoittava Jane Anson on todennut, on alueen vähemmän tunnetuilla alueilla valtavaa potentiaalia, joka on alkanut lisääntyvien investointien vuoksi viimeisinä vuosikymmeninä realisoitua.

Joulukalenterin 18. luukku: Joulun punaiset lahjat

Jatkamme punaisten lahjavinkkien kanssa samaa vanhat varmat-teemaa, jonka aloitimme kuohuviineissä. Seuraavassa kolme punaviiniä, joihin on ainakin toistaiseksi aina voinut luottaa. Toki viinien vuosikertavaihtelu asettaa aina rajoitteensa, emmekä ole kaikista näistä tuorempia vuosikertoja maistaneet joten pieni varaus jätettäköön tälle.

Alkon kuva

Ensimmäisenä suosituksena tuhti mutta silti mausteinen ja raikas viini Italian Campaniasta. Mastroberardino on suurehko, luotettava tuottaja, joka on nostanut Taurasin alueen viinit maailman tietoisuuteen, Alkosta löytyy nuorempi Mastroberardino Taurasi 2013, joka on täyteläinen, punaisen marjainen, mausteinen ja jykevän tanniininen viini. Tämä kaipaa ehdottomasti seurakseen korkeintaan mediumiksi kypsennettyä lihaa, muutoin ovat ikenet kovilla. Viinikaapin tai -kellarin omaavalle tämä on oiva lahja, sillä viiniä voinee huoletta hillota vuosikymmenen tai pari. Mikäli haluaa panostaa hieman enemmän ja arvostaa pikaisempaa lähestyttävyyttä, voi hankkia kehittyneemmän ja tanniineiltaan aavistuksen kesyyntyneemmän Mastroberardino Taurasi Riservan vuodelta 1998. Tämä alkaa olla varsin nautittava, mutta säilyy edelleen vallan mainiosti.

Espanjasta nostamme esiin luottopakkina vanhan kunnon Faustinon. Näistä lahjapulloksi sopii ikääntynein Faustino I, josta tälle hetkellä on alkossa (peräti vakiovalikoimassa) tarjolla vuosikerta 2005. Viinissä alkaa olla ikääntyneen Riojan henkeä: Tammea ja satulananahkaa löytyy punaisten marjojen taustalta ja tanniinirakenne alkaa olla jo mukavasti pyöristynyt. Jos sattuu olemaan varoissaan ja asuu lähellä Arkadiaa, niin voi toki hakea erikoiserästä saman viinin vuodelta 1970. 

Alkon kuva

Viimeisenä suosituksena vielä raikkaampi viini Italian Piemontesta. Vanha varma on Fontanafreddan Lange Nebbiolo, jossa nebbiolon aromimaailma tarjoillaan raikkaassa, nuorekkaassa muodossa. Viini on oivallinen pari monille tuhdimmille ruuille, sillä raikas hedelmähapokkuus ja kohtalaisen runsaat tanniinit puhdistavat suuta sekä rasvahunnusta että proteiinijäämistä. Kaupan päälle tulee roppakaupalla karpaloita ja hapankirsikkaa sekä kevyttä mausteisuutta. Tämä on sikäli oiva lahja, että korkin voi avata heti ja nauttia viinin jouluruokiensa kera!

Montsantin klassikko: Venus la Universal DIdo 2015

Katalonian eteläosassa sijaitseva Priorat on toinen Espanjan DOCa-luokituksen saaneista viinialueista, ja siellä sijaitsee moni maailmankuulu viinitila. Prioratin länsipuolella, sitä hevosenkengän tapaan ympröiden sijaitsee kuitenkin hieman vähemmän tunnettu ja nuorempi Montsantin viinialue, jossa ilmasto-olot ovat varsin vastaavat kuin Prioratissa. Montsantin alueen maaperä on kuitenkin huomattavasti epäyhtenäisempi kuin Prioratin, jossa llicorella on määrittävä tekijä. Montsantin viinien lajikevalikoima on pitkälti sama kuin tunnetummassa naapurissaan: Garnacha on useimmiten päärypäle, ja sitä tukemassa on syrahta, cs:a ja merlota sekä usein myös carineñaa. Montsantin etu Prioratiin nähden on ehdottomasti hinta, sillä Montsantin viinejä saa huomattavasti prioratilaisia edullisemmin. Siinä missä Prioratin viinit ovat usein varsin jykevän tanniinisia ja 'isoja', löytyy Montsantista myös raikkaita, mehevän hedelmäisiä viinejä jotka sopivat nautittaviksi nuorempina jolloin garnachan punainen raikas hedelmäisyys on herkullisesti pinnalla.

Venus la Universal on Montsantin alueen tuottaja, jonka taustalta löytyy viinimaailmassa nimekäs pariskunta: René Barbier nuorempi ja Sara Pérez (Mas Martinetin Josep Lluis Pérezin tytär) halusivat nostaa Montsantin alueen profiilia, joten he perustivat Venus la Universalin. Talolla on vain vähän omia tarhoja, mutta he ostavat neljän alueen tuottajaperheen kaikki rypäleet, joten projekti on oikeastaan näiden neljän perheen ja Barbier&Pérezin yhteinen.

Didon rypäleet tulevat Montsantin alueen suurimman kylän eli Falsetin ympäristöstä. Tarhat sijaitsevat rapautuneesta graniitista koostuvalla maaperällä, jossa orgaanista materiaalia on varsin niukasti. Graniittimaaperä jäähtyy nopeasti yöllä ja lämpiää päivän auringossa, joten lämpötilavaihtelut ovat voimakkaita ja mahdollistavat pitkän kypsymisajan. Rypäleistä tulee tällaisessa maaperässä raikkaan hedelmäisiä, joten garnachan tyypillinen mansikkainen ja vadelmainen aromimaailma pääsee vahvasti esiin. Päärypäleen lisäksi viinissä on syrahta tuomassa mausteisuutta ja pienet osuudet CSa sekä merlot'a.

Viini on garnacha-vetoisena hieman jo rusehtavaan taittavan tiilenpunainen (garnachalla on taipumus hapettua ja menettää väriään varsin nopeasti). Tuoksu on vadelmainen, karhunvatukkainen ja kypsän viikunainen. Viinin tuoksussa on kohtalaisesti välimerellistä karvasta yrttisyyttä, lämmintä mausteisuutta ja hentoa maaperän aromia. Suussa raikas ja hedelmäinen, joskin karvas yrttisyys on makupaletilla voimakkaampi kuin tuoksutellessa. Tanniinisuus on vain 3 vuoden ikäisessä viinissä heti avaamisen jälkeen kohtalaisen voimakas, mutta sekin pehmenee dekantoinnilla. Jälkimaku on keskipitkä, kypsän marjainen ja aavistuksen jopa  miellyttävällä tavalla grillinsavuinen.

Viini on Priorateihin verrattuna raikas, kuitenkin kohtalaisen jämäkkätanniininen. Tätä käyttäisin ehdottomasti grillatuille ruuille, joihin on saatu kunnon karsinogeenipintaa: Punaiset lihat tietysti, mutta myös vaikkapa grillattu munakoiso ja sipulit istuvat hyvin tämän kylkeen. Klassikkoainesta!

Palari Rosso del Soprano 2010

Olemme kirjoittaneet paljon sisilialaisista viineistä, etenkin viime kesän reissun jälkeen. Saaren viinien kirjo on kuitenkin siinä määrin laaja, että kirjoitettavaa riittää edelleen. Alkon vakiovalikoiman perusteella muodostuva mielikuva sisilialaisista viineistä on valitettavan virheellinen: Saarella tuotetaan mitä erilaisimmissa olosuhteissa kiinnostavia ja erilaisia viinejä, joista alkoon kantautuvat valitettavasti lähinnä massatuotetut nero d'Avola-viinit.

Palarin viinitalo sijaitsee Sisilian koillisnurkassa Messinan kukkuloilla DOC Faron pienellä viinialueella. Palarin omistaa arkkitehti Salvatore Geraci, joka tuli tunnetuksi lukuisista restaurointiprojekteistaan ympäri Sisilian. Geraci peri isoisänsä viinitilan, jonka 1700-luvun päärakennusta hän lähti restauroimaan. Restaurointiprojektin lomassa hänen huomionsa kuitenkin kiinnittyi villaa ympäröiviin viinitarhoihin ja Palari sai alkunsa.

Palarin viinit tuotetaan alueen perinteisistä lajikkeista, joista valtaosan muodostavat Etnalta tutut Nerellot.Erona Etnaan on maaperä, joka on Messinan tarhoilla vaihtelevaa: Hiekkaa, kalkkikiveä ja savea verrattuna Etnan vulkaaniseen maaperään. Nerellojen lisäksi viljellään kuitenkin pieniä määriä Noceraa, Tignolinoa, Coré Palumbaa, Acitanaa, Galatenaa ja Calabresea. Faron alueella lämpötila on hieman meren läheisyyden ansiosta stabiilimpi kuin Etnalla: Päivän korkeat huiput matalampia ja yöt leudompia. Toisin kuin Etnalla, Messinassa on harvemmin talvella lunta.

Palari valmistaa lippulaivaviini Faroa sekä kakkosviininä Rosso del Sopranoa jota nyt maistoimme. Viinissä on 60 % nerello mascarlesea, 20 % nerello cappuccioa, 15 % noceraa ja loput coré palumbaa, jacchea ja acitanaa. Nämä kasvavat 400 metrin korkeudessa Messinan välimerellisessä ilmastossa. Palarin köynnökset ovat jopa 80 vuotiaita ja tuottavat siten intensiivisen aromikkaita rypäleitä.

Sadonkorjuun jälkeen viini käy lämpökontrolloidusti terästankeissa, kypsyy vuoden ajan vuoden vanhoissa ransakalaisissa tammitynnyreissä. Viini pullotetaan suodattamattomana ja se lepää vuoden päivät pullossa ennen liikkeellelaskua.

Viinin tuoksussa on runsasta kypsää, tummaa hedelmäisyyttä: Suklaakirsikkaa ja tummaa luumua. Reilusti lämmintä mausteisuutta, kuivia välimeren yrttejä, lihaisuutta sekä ikääntyneen viinin hentoa tallitakaisuutta. Suussa täyteläinen, marjaisen hapokas, pehmeän keskitanniininen. Jälkimaku yhdistelmä ikääntynyttä tammisuutta ja haipuvaa marjaisuutta. Viini tuo hämmentävästi mieleen hieman hedelmäisemmä, lihaisan hyvin ikääntyneen oikean rannan bordeaux'n.

Erittäin nautittava, kauniisti ikääntynyt viini, jota voisi suositella niin umamisille ikääntyneille juustoille kuin sopivasti karsinogeeniseksi grillatulle kalallekin. Vahva suositus jos joku tähän törmää reaali- tai virtuaalimaailman matkoillaan. Hintaa tällä oli nimeltä mainitsemattomassa nettikaupassa parisen kymppiä.

Prunotto Barbera d'Alba 2016

Prunotto on 1900-luvun alun vaikeina vuosina ko-operatiivina taipaleensa aloittanut viinitalo Piemontessa. Ko-operatiivin alkuperäinen nimi oli "Ai Vini di Langhe", mutta sai Prunotton nimen kun Alfredo Prunotto osti talousvaikeuksiin joutuneen tuottajan 1920-luvulla.

Prunottolla on 50 hehtaaria tarhoja ympäri Piemonten. Tarhoilla kasvaa alueen alkuperäislajikkeita: valkoista arneista ja moscatoa sekä punaisia nebbioloa, barberaa ja dolcettoa. Cru-tarhoista tärkeimmät ovat Bussian barolo-tarha, Bric Turot Barbaresco-alueella ja Barbera d'Alba-alueella sijaitsevat Costamiole ja Fiulot.

Maistamamme Barberan rypäleet tulevat eri tarhoilta Barolon, Barbarescon, Treison ja Alban alueilta. Tarhojen maaperä on saven ja hiekan sekoitusta, joka tuottaa melko runsasaromisia rypäleitä. Viini on kypsynyt hetken tammessa.

Tuoksu on kirsikkavetoinen, runsaan marjainen. Taustalla miellyttävä orvokkisuus ja kohtalaisen runsaskin makeahko mausteisuus. Suussa viini on yllättävän täyteläinen, hyvin kypsän punamarjainen. Makuun nousee merlot-maista maanläheisyyttä ja mausteisuutta, joka keskipitkässä jälkimaussa kääntyy vaniljalla maustetuksi marjakompotiksi. Tanniinit ovat kevyehköt, hapot kohtaliaiset. Kokonaisuus on vielä tasapainainossa, mutta (melko runsas?) tammenkäyttö paistaa kyllä selkeästi taustalta.

Prunotto on esimerkki runsaasta barbera-viinistä, jossa lämmin ja suotuisa vuosikerta 2016 yhdistyy melko reippaaseen tammenkäyttöön. Tuloksena tämä täyteläisen marjainen ja mausteinen viini, joka kohtalaisen hapokkuuden ansiosta pysyy kuitenkin yhtenäisenä pakettina. Toimii hyvin pizzan, tomaattipohjaisen pastan tai muiden tomaattia ja tärkkelystä yhdistävien annosten kanssa.

Lafran-Veyrolles Bandol Rouge 2013

Pari vuotta sitten vietimme viikon Bandolissa, ja reissulla söimme muutaman kerran yrttistä lammasta, joka on enemmän tai vähemmän provencelaisen keittiön ydintä. Tämän kanssa nautimme alueen lihaisia, yrttisiä ja tanninisia mourvedre-viinejä, jotka sopivat tämän ruuan kanssa loistavasti.

Ostimme reissulta useampiakin tuliaispulloja, mutta koska Bandolin punaviinit paranevat vanhetessaan emme ole toistaiseksi näitä availleet. Nyt ikuisesti jatkuvassa talvessa kaipasimme muistoja lämpimästä, joten ensimmäinen tuliaispunkku aukesi.

Lafran-Veyrolles on talo, joka raskankielisten 6 km Bandolin kaupungin pohjoispuolella. Bandolin kenties kuuluisimmat tilat Pibarnon ja Tempier sijaitsevat varsin lähellä. (Näistä enemmän tässä vanhassa jutussa) Köynnöksistä 6 hehtaaria on mourvedreä, loput grenachea, cincault'a ja carignania.
nettisivujen tulkintani perusteella on perustettu 1600-luvulla. Talo viljelee 10 hehtaaria köynnöksiä

Bandol rougessa on 70-80 % mourvedreä, loput cincault'a, vanhojen köynnösten carignania ja grenachea. Viini käy lämpökontrolloidusti 25-31 asteessa 25 päivää. Tämän jälkeen se puristetaan ja siirretään suuriin tammisammioihin 18 kuukaudeksi. Tämän jälkene viini lepää vielä muutaman kuukauden pullossa ennen liikkeellelaskua. Tuottaja suosittelee viinin nauttimista viisivuotiaana, eli tämän mukaan vuosikerta -13 olisi nyt iskussa.

Viini on syvän tiilenpunainen väriltään. Sen tuoksussa yllättävän raikasta punaherukkaista marjaisuutta, hentoa yrttisyyttä, kevyttä lihaisuutta ja pientä vaniljaista mausteisuutta.  Tuoksu on melko hienovarainen. Maku on keskitäyteläinen ja hapokas. Aromimaailma tuntuu suussa hieman tummemman marjaisalta kuin nokassa. Jälkimaussa tanniinit ovat kovat, joten vielä tässä vaiheessa tätä viiniä ei voi varsinaiseksi siemailuviiniksi sanoa. Viini kuitenkin toimi aivan erinomaisesti yrttisen karitsan ja makeahkon ratatouillen kanssa nautittuna: Tanninit saivat purupinnan lihasta, yrttinen ratatouille komppasi viinin aromimaailmaa ja yllättäen kasvisten makeus ja hapokkuus nosti viinin hedelmäisyyttä.

Vuosi 2013 oli viineä ja hankala koko Ranskassa, ja se tuntunee tässä keveytenä ja hapokkuutena. Juuri tämä vuosikerta tuskin olisi kestänyt enää kovin paljon pidempään ilman, että ohuehko hedelmä olisi kadonnut.

Terlan lagrein, vanha tuttu

Alto Adigessa Italian Alpeilla viinejä tuottava Cantina Terlan on vanha tuttu. Tämän ko-operatiivin Lagrein on yksi ensimmäsiä viinejä, joita tilasimme eurooppalaisista nettiviinikaupoista, tuolloin 2010-luvun alussa vielä Suomeen toimittaneelta saksalaiselta gourmondolta. Nuo normaalin avotalouden ajat ovat muisto vain, mutta koska nyt satuimme tätä viiniä jälleen saamaan ja maistamaan niin pakkopa siitä on muutama sana kirjoittaa.

Alto Adige on yksi Italian pienimmistä viinintuotantoalueista. Se sijaitsee Adigen laaksossa Alppien juurella aivan Italian ja Itävallan rajan tuntumassa Bolzanon kaupungin ympärillä. Alue on pieni, mutta sen tuottamista viineistä peräti 98 % on DOC-luokiteltuja laatuviinejä. Lajikevalikoima on laaja ja etenkin valkoisissa lajikkeissa heijastaa saksankielisten maiden läheisyyttä: pinot blanc, pinot grigio, sauvignon blanc ja gewürztraminer ovat yleisimmät lajikeet kansainvälisen chardonnayn ohella. Punaviinilajikkeista yleisimmät ovat pinot nero, schiava, lagrein sekä kaikkialle tunkeneet merlot ja cs.

Alto Adigen maaperä on tuliperäistä kvartsiseosta. Maaperä on hyvin vettä läpäisevää ja lämpiää keväällä nopeasti alppien etelärinteille paistavan auringon vaikutuksesta. Rinteillä on runsaasti erilaisia mikroilmastoja riippuen kallistussuunnasta: Etelärinteet soveltuvat hyvin punaisille lajikkeille jotka vaativat enemmän lämpöä. Tarhoja on laajalla korkeusskaalalla 250-900 metriä merenpinnasta, mikä yhdessä eri suuntiin laskevien tarhojen kanssa sallii runsaan lajikekirjon.

Cantina Terlano on 1800-luvun lopussa perustettu ko-operatiivi, johon kuuluu nykyisin 143 viljelijää, jotka yhdessä tuottavat 165 viljelmiltä 1,4 miljoonaa pulloa vuosittain. Kaikki tuotetut viinit ovat DOC-luokiteltuja.

Lagrein on yksi Trentinon ja Alto Adigen alueiden alkuperäislajikkeista. Se on DNA-analyysien perusteella tunnistettu Teroldegon ja tuntemattoman lajikkeen risteymäksi. Paksukuorinen rypäle vaatii lämpimän kasvupaikan ja hyötyy alueen suurista vuorokautisista lämpötilavaihteluista.

Terlan Lagreinin rypäleet on poimittu käsin, rangattu ja käytetty terästankeissa lämpökontrolloidusti. Viini on kypsynyt suurissa puusammiossa 7 kuukautta ennen pullotusta.

Viini on syvän rubiininpunainen. Tuoksussa on runsaasti makeaa punaista marjaisuutta, pippurista mausteisuutta ja laakerinlehdestä muistuttavaa yrttisyyttä. Tuoksussa on mukana edellisten lisäksi varsin runsaasti maanläheistä, hieman likaista rustiikkisuutta joka ei ole täysin miellyttävää. Suussa viini on punamarjainen ja mausteinen. Siinä on hyvä, terävähkö tanniinisuus joka tarraa hanakasti ikeniin ilman ruokaa nautittaessa. Jälkimaku on keskipitkä ja yrttinen. Viini parani selkeästi ilmaannuttuaan, sillä happeutuminen toi esiin makeampaa marjaisuutta ja vei tuoksusta maamaista runstiikkisuutta.

Viini ei ollut aivan niin hyvä kuin muistimme, mutta tämä on varsin edullinen viini joten se on kyllä hintansa väärti. Tämä on mielestämme enemmän ruoka- kuin siemailuviini, ja sopisi rustiikkisena hyvin vastaavalle ruualle. Esimerkkinä tulee mieleen vaikkapa vanha kunnon paistettu maksa yrttisellä kermakastikkeella.

COS cerasuolo di Vittoria

kuva: www.cosvittoria.it

Nimeltä mainitsematon verkkokauppa toimitti vielä syksyllä lastin Suomeen, ja laatikossa oli muun muassa Sisilian Vittoriasta COS:n Cerasuolo di Vittoria Classico 2014. Tämän Vittorian alueen viinituotantoon merkittävästi vaikuttaneen talon viineihin ihastuimme viime syksyn Sisilianmatkalla ja nautimme muutamasta tuliaisena tuodusta vielä syystalvella. Tilasta voit lukea enemmän tästä taannoisesta tekstistä.

Cerasuolo di Vittoria Classico on sekoite Nero d'Avolaa (60 %) ja Frapattoa. Köynnökset kasvavat hiekkakiven ja hiekan sekaisessa punaisessa maaperässä, joka on Vittorian alueelle tyypillistä. Tarhat sijaitsevat 230 metriä merenpinnan yläpuolella ja niitä viljellään luomumenetelmin. Köynnökset ovat keskimäärin 25-vuotiaita.

Rypäleet kerätään käsin. Viini käy spontaanisti sementtitankeissa, joissa frapatto myös kypsyy. Nero d'Avola-viini sen sijaan siirretään kypsymään tammitynnyreihin. Sekoittamisen ja pullottamisen jälkeen viini lepää vielä lasipullossa ennen liikkeeseenlaskua.

Viini on lasissa syvän tiilenpunainen. Sen tuoksu on ensiksikin kypsän tumman kirsikkainen ja jopa hieman luumuun vivahtava, mutta tuosaalta siinä on frapatton tuomaa floraalisuutta ja kevyempää punaista marjaisuutta. Lisäksi löytyy syvää välimerellistä yrttisyyttä ja jopa laakerinlehteen vivahtavaa aromia. Suussa viini on melkoisen täyteläinen. Hienoisena yllätyksenä siinä on runsaahko aavistus hiilidioksidia, joka tuo suutuntumaan omanlaisensa nosteen. Osa pitänee tätä virheenä, mutta toisaalta se tuo muuten runsaaseen viiniin kepeyttä ja toimii erityisen hyvin ruokien kanssa. Viinissä on melko runsaat mutta hienojakoiset tanniinit. Hapokkuus on yhdistelmä hedelmähappoa ja edellä mainittua hiilidioksidia ja raikastaa kivasti.

Kokonaisuudessa muheva, lämpimän välimerellinen viini jossa maistaa kasvualueen ja naturaalissävytteisen valmistusfilosofian. Tämä ei välttämättä ole kaikkien mieleen, mutta oliiviöljyllä kyllästettyjen tomaattisten ruokien kanssa varmasti omiaan. Viini löytyy myös alkon tilausvalikoimasta jokseenkin törkeään hintaan.

Beck ink: Mehevän marjainen viini Itävallasta

Kuva: vindirekt.fi

Maistoimme Burgenlandissa Itävallassa viiniä tuottavan Judith Beckin Ink-viiniä ensimmäisen kerran vuoden 2017 alkupuolella, jolloin sen tuore marjaisuus ja siihen yhdistynyt mausteisuus ja aavistuksenomainen rustiikkisuus ihastutti meitä kovasti. Nyt joulun seudussa ostimme kotiin pullon, kun kaipasimme hyvää marjaista pizzaviiniä jouluna nautittujen ikääntyneiden ja hieman haastavienkin viinien jälkeen.

Weingut Beck on 70-luvulta lähtien toiminut perheomisteinen viinitila Burgenlandissa. Tilalla on 15 hehtaaria tarhoja, ja tuotantotilat sijaitsevat Golsissa Neusiedler See-järven koilliskulmassa. Tarhoja viljellään biodynaamisesti, ja talo on keskittynyt perinteisten itävaltalaisten punaisten lajikkeiden viljelyyn.

Viini on valmistettu pääosin zweigeltista, joka on Itävallan viljellyin rypäle. Lajike on sankt laurentin ja blaufränkichin jälkeläinen, joka tuottaa intensiivisen marjaisia, kohtalaisen hyvärakenteisia viinejä. Cuveessa on mukana myös 10 % sankt lauretia, joka on hieman hienostuneempi, usein kirsikkainen lajike. Viiniä on ikäännytetty vanhoissa tammitynnyreissä vuoden päivät.

Tuoksu on varsin intensiivisen marjainen, lähinnä punaherukkainen ja kirsikkainen. Lisäksi löytyy hentoa mausteisuutta ja yrttisyyttä, mutta ennen kaikkea viini on tuoksultaan nuorekkaan marjainen muistuttaen hieman jopa noveau-viinejä. Suutuntumaltaan viini on hyvinkin täyteläinen, marjainen ja raikkaan hedelmähappoinen. Jälkimakuun nousee kevyt tanniinien puraisu, mutta tämä jää melko kevyeksi. Kaikenkaikkiaan mukava, helposti lähestyttävä viini, jota voi hyvin suositella jos kaipaa nautittavaa viiniä jota ei tarvitse sen kummemmin pohdiskella.

Coste-Caumartin Pommard 1999

Saimme tilattua tätä hieman iäkkäämpää Burgundia Viinimestarit.com:n erikoistilauksena keväällä 2017. Näitä kyseisiä pulloja meille siunaantui kaksi, ja ne ovat odotelleet kaapissa sopivaa avaamishetkeä.

Coste-Caumartin on vanha tuottaja, jolla on tarhoja Pommardissa ja Beunessa. Viinitila syntyi alunperin jo 1793, mutta sitä on modernisoitu ja laajennettu nykyisen omistajan toimesta voimakkaasti 1980-luvun lopulta alkaen. Coste-Caumartinilla on 30 hehtaaria tarhoja, joista valtaosa kasvaa pinot noiria ja pienempi osa chardonnayta.

Pommardin rypäleet kasvavat 2,9 hehtaarin tarhalla 230 metrin korkeudessa kylän alapuolella. Maaperä on saven ja kalkkiven seosta. Rypäleet kerätään käsin, rangataan täysin. Kylmämaseraatio kestää 3-5 vrk, tämän jälken käyminen tapahtuu lämpökontrolloidusti sementtitankeissa 2-3 viikon aikana. Viini kypsyy 12 kuukautta pääosin vanhoissa tammitynnyreissä.

Viinin tuoksussa ohn selkeitä ikääntymisen merkkejä. Ensin nenään nousee balsaminen, hieman hikistä satulaa muistuttava bretta-aromi, joka ei kuitenkaan ole dominoiva: alla on vielä aistittavissa hentona primaaria punaisten metsämarjojen aromia. Metsästä muistuttaa myös maatuvan lehden tuoksu, joka nivoutuu tammen tuomaan lyijykynämäiseen puumaisuuteen. Suussa viini on pinotiksi voimakasrakenteinen. Suutuntuma on alusta alkaen vähintäänkin keskitäyteläinen. Viini on hapokkaan raikas, ja pinot noiriksi siinä on melko jykevätkin tanniinit. Tanniinirakenne on toki jo hyvin kehittynyt, mutta ilman ruokaa maistettuna parkkihapot tarraavat kyllä jälkituntumassa hiipien ikeniin ja jumoavat varsin pitkään.

Nautimme viinin puolukkaglaseeratun ankan kanssa, ja pari oli mitä mainioin. Viinissä on kuitenkin sen verran reippaasti rakennetta, että näkisin tämän laittavan mainiosti kampoihin myös punaiselle lihalle: Pataruokien runsaus ja viinin hapot yhdessä reiluhkojen tanniinien kassa voisivat toimia loistavasti.

Joulukalenterin 6. luukku: Kevyet punaviinit perinteiseen joulupöytän

Kevyet, raikkaat ja primaareja rypäleen aromeja ilmentävät viinit sopivat mielestämme punaviineistä parhaiten suomalaiseen laatikkoiseen joulupöytään. Näissä viineissä kaiken a ja o on hyvä hapokkuus, joka leikkaa mukavasti raskaita ja makeita laatikoita. Myös kinkun parina hapokas ja marjainen viini toimii hyvin.

Ensimmäiäsenä suosituksena jo lähes kyllästymiseen saakka toistettu kestosuosikki: Fontanafreddan Langhe nebbiolo jaksaa aina vain vakuutta. Tämä viini on kenties tässä esitellyistä tanniinisin, mutta siinä on myös runsaasti primaaria marjaisuutta ja erittäin hyvä hapokkuus. Tämä toimii etenkin jos painottaa sitä joulupöydän kinkkuisaa puolta kuten moni tekee.

Tanniineiltaan kevyempänä vaihtoehtona suosittelemme toista italialaista viiniä, joka sekin tulee Piemontesta. Barberat ovat Pienmonten tuottajille viinejä, joilla katetaan kulut barolojen kypsyessä pitkään tynnyrissä ja pulloissa pehmetäkseen. Matteo Corregian barbera on tiilenpunainen, keskisyvä viini jonka tuoksussa on kirsikkaa, lyijykynää, hentoa maatuvien lehtien aromia. Suussa kevyehkö, raikas, varsin hyvät hapot, melko kevyet tanniinit. Tämäkin on oiva joulupöydän antimille.
(*Tämä viini oli saatu näytteenä maahantuojalta)

Yksi vaihtoehto joulupöytään on myös Beaujolais. Periaatteessa jopa tämän vuoden noveau voisi toimia, joten jos haluat kevyen, marjaisen ja varsin kulauteltavan viinin niin kotiuta alkon taas tänäkin vuonna hankkima Duboeuf Noveau 2017. Jos haluat harteikkaamma, silti hyvin hapokkaan gamayn, niin suosittelemme Drouhinin Moulin-à-Ventiä. Tämän Beaujolais Cru-alueen viinit ovat kaikista Beaujolais'n viineistä rakenteeltaan runsaimpia, ja tämä toimii hyvin hapokkaana viininä joulupöydässä hyvin.

Viimeisenä ässänä suosittelemme jotakin jännittävää: Emilia-Romagnassa tuotetaan pirskahtelevaa Lambruscoa, jonka sopivuudesta porsaanlihalle vakuutuimme taannoisen Hella & Huoneen joulumenuprojektin yhteydessä. Alkosta löytyy suurehkon tuottajan, Medici Ermeten lambruscoja, joista suosittelemme yhden tilan Concerto Reggiano Lambruscoa. Viini on hiilihapponsa vuoksi raikas, sen tuoksu on tuoreen marjaisa ja jälkimaku vähätanniininen. Tämä jos jokin sopii hyvin jouluruuille.

COS nero di Lupo 2015: Sisilian aurinko pullossa

Elokuun Sisilian matkalta tarttui mukaan lukuisia mielenkiintoisia pulloja, ja yksi niistä avattiin nyt harmaassa ja sateisessa lokakuussa. Sisilian aurinko palasi hetkeksi silmiin ja pettymys koskaan saapumattomasta kesästä lieveni.

COS on yksi eteläisen Sisilia Vittorian alueen tunnetuimmista tuottajista. Viinitalo on kolmen ystävyksen Giambattista Cilian, Cirino Stranon ja Giusto Occhipintin perustama. Talo syntyi, kun kolmikko sai haltuunsa Cilian isältä viinitarhat ja tuotantotilat Bastonacan kylässä Vittorian kaupungin pohjoispuolella. Ensimmäinen vuosikerta tuotettiin vuonna 1980, ja talon toimintatapa muutti pikku hiljaa käsityksen alueesta lähinnä bulkkiviinien tuottajana.

COS:n tarhoilla noudatetaan biodynaamisia viljelyperiaatteita, mikä oli tuohon saakka ollut alueella ennenkuulumatonta. Viinit käytettiin savisammioissa, jolloin rypäleiden omat aromit pääsivät loistamaan. Vuosien saatossa toiminta laajeni, rakennettiin uusia tuotantotiloja ja hankittiin lisää tarhoja. Vuonna 2005 tuotettiin ensimmäin DOCG-laatuluokiteltu viini: Luokituksen saaminen Vittorian alueelle oli pitkilti COS:n tekemän työn tulosta. Uusien tuotantotilojen myöstä siirryttiin käyttämään viinien viinien kypsyttämiseen tynnyrien sijaan amforoita.

Nero di Lupo puhdas nero d'avola. Köynnökset ovata keskimäärin 15-vuotiaita, kasvavat 250 m merenpinnan yläpuolella hiekan ja kalkkikiven sekaisessa maaperässä. Rypäleet kerätään luonnollisesti käsin, viini käy spontaanisti kuorten kanssa sementtitankeissa ja kypsyy samaten sementissä ja lisäksi pullossa vuodesta puoleentoista.

Tiilenpunainen, keskisyvä väri. Viinin tuoksu on heti lasiin kaatamisen jälkeen jopa hyökkäävä: siinä on pistävää lannantuoksua ja volatiilia asetonintuoksua, joka yhdessä peittää alleen marjaisen tausta-aromin. Viini kuitenkin tuulettuu lasissa ja muuttuu kymmenessä minuttissa täysin: Asetoni on tiessään, bretta asettuu kompleksisuutta tuovaksi hennoksi tallintaukseksi ja hikiseksi satulaksi. Marjapuolelta löytyy mansikkaa ja kypsää tumma kirsikkaa, näiden lisänä aavistus lämmintä mausteisuutta. Suussa viini on hyvin raikas, mikä ainakin osin johtuu siitä että tässä on aivan aavistus hiilihappoa. Muukin hapokkuus on runsas ja viini siten raikas. Aromipaletilla edellä mainittuun marjaisuuteen liittyy voimakkaasti välimerellistä yrttisyyttä, ja suussa viinin moniulotteisuus lisääntyy edelleen. Tanniinit ovat korkeintaan keskivoimakkaat ja hienosyiset. Viini on ilmaannuttuaan yllättävänkin kepeä ja marjainen.

Erittäin kiinnostava viini, joka kehittyi lasissa upean moniulotteiseksi. Tätä tulee ehdottomasti dekantoida tai tuulettaa lasissa ennen nauttimista vähintään puolisen tuntia. Suosittelemme nauttimaan tämän hieman viileänä, jolloin viinin marjaisuus ja hapokkuus pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Ruokapariksi tälle sopivat esimerkiksi paahdetut, yrteillä maustetut kasvikset, tomaattiset kastikkeet ja umamiset juustot. Varsinaisena pihviviininä tätä ei voi pitää, mutta tomaattisessa kastikkeessa haudutettu lammas sopii viinille varmasti.

Costers del Siurana Miserere 1993

Priorat on yksi meille läheisimmistä viinialueista, sillä olemme vierailleet siellä useasti ja tutustuneet joihinkin alueen viinintuottajista. Rakastamme tämän Katalonian takamailla sijaitsevan alueen yksinkertaista ja rentoa tunnelmaa, ja tulemme varmasti palaamaan alueella aina uudeleen.

Costers del Siuranan perusti Carles Pastrana yhdessä enologivaimonsa Mariona Jarquen kanssa. Heidän tilansa oli yksi viidestä alueen renesanssin 1970-luvulla aloittaneista pioneereista, joista kuuluisin on René Barbierin Clos Mogador. Costers del Siurana koostuu kahdesta tilasta, alkuperäisestä Gratallopsin Clos del Obacista ja Torroja del Prioratissa sijaitsevasta Mas d'en Brunosta, josta Misereren rypäleet tulevat. Tarhat sijaitsevat Siurana-joen rinteillä tyypillisessä licorella-maaperässä.

Viini on sekoite viidestä lajikkeesta: Garnacha (27%) on tyypillisin Prioratin alueen rypäle, jonka aromimaailma on usein varsin punamarjainen ja herkästi hieman oksidatiivinen. Misereressä on mukana myös Prioratin vanhimpien CS-köynnösten rypäleitä 27 %: Tämä tuo aromimaailmaan mukaan tummempia marjoja ja herukkaista aromia. 26 % on Espanjan tunnetuinta lajiketta tempranilloa, joka etenkin tässä ikääntyneessä viinissä on aistittavina tyypillisenä satulanahkaisuutena. Täyteläistä pyöreyttä on tuomassa 10 % merlot:a ja 10 % cariñenaa.

Viini on ensin varsin sulkeutunut, mutta happea saatuaan herää hienosti eloon. Tuoksussa on nahkaisuutta, joka on kenties päälimmäisin piirre. Tarkemmin tuoksuttaessa nokkaan nousee laajalla kirjolla marjaisia aromeja karhunvatukan ja vadelman kautta selkeänä tunnistettavaan CS-herukkaisuuteen. Kypsytyksen tuomaa lyijykynän kuivaa tammisuutta ja aavistus volatiilia asetoni-aromia löytyy myös. Jälkimmäinen on varsin hentopiirteistä eikä ainakaan meidän nenässämme tunnu virhearomilta vaan tuo lähinnä kompleksisuutta ja tuo kontrastia marjaisuuteen. Suussa viinin rakenne on ikään nähden erittäin napakka. Alku on yllättävän hapokas ja marjaisa. Pian makukokemus kääntyy nahkaiseen kuivattavuuteen, jota kuitenkin seuraa jälkimaussa hienosti alueelle tyypillinen mineraalisuus, joka nostaa veden kielelle huuhtelemaan edelleen varsin jymäköiden tanniinien pureskelemia ikeniä.

Viini on ikääntynyt erittäin kauniisti, ja voimme lämpimästi suositella Misereren vanhempien vuosikertojen hamstraamista mikäli joku niihin törmää. Itse satuimme huutamaan tämän eBay:sta pilkkahintaan joitakin vuosia sitten ja unohdimme sen kaapin perälle kunnes se sattui käpälään alahyllyä penkoessa. Onnekas yhteentörmäys.

Tämän viinin ruokapariksi suosittelemme selkeitä liharuokia. Medium-kypsyydessä tarjottu karitsa voisi olla täsmäsuositus, mutt toki myös nauta tai syksyn riistakaudella hirvi voisivat toimia oivasti.

Envínate Albahra

Envínate on neljän espanjalaisen viinintekijän yhteisprojekti: Laura Ramos, Jose Martínez, Alfonso Torrente ja Roberto Santana tapasivat opiskellessaan enologiaa Alicanten yliopistossa ja päättivät perustaa projektin, joka tuottaa kasvupaikkaansa ilmentäviä viinejä eri puolilta maata. Heillä on tarhoja Ribeira Sacrassa, Extremadurassa, Kanariansaarilla ja Almansassa, josta nyt maistettu Albahra tulee.

Nelikon viinit tuotetaan mahdollisimman terroir- ja rypälevetoisesti. Tarhoilla ei käytetä torjunta-aineita, rypäleet poimitaan käsin, kellarissa käytetään perinteisiä välineitä ja menetelmiä eikä viiniin lisätä käymisvaiheessa sulfiitteja. Näin pyritään tuomaan esiin rypäleen ja maaperän omimmat aromit.

Albahra tulee siis Castilla-La Manchasta, Valencian lounaispuolella sijaitsevasta Almansasta. Kalkkikivestä ja savesta koostuvat tarhat sijaitsevat 800 m korkeudessa välimerellisessä ilmastossa. Tarhalla kasvaa 25-vuotiaita Garnacha Tintorera- (aka Alicante Bouchet) köynnöksiä. Viini käytetään villihiivoilla avoimissa 5200 litran sementtisammioissa, ja 30 % rypäleistä käy rankoineen. Viiniä kypsytetään samoissa sammoissa 8 kuukautta ennen pullotusta.

Viini on lähes läpinäkymättömän purppurainen. Sen tuoksussa on merlot:a muistuttavaa maamaista aromia, runsaasti tummia kypsiä marjoja. Ensin viini tuo mieleen portugalilaiset maanläheiset viinit. Viinin runsaan marjainen tuoksu on toisaalta hieman kuin nuoren Beaujolais:n. Viinin tuoksua voi kuvailla muhevan runsaaksi. Suussa melko täyteläinen, alkuun pehmeä, runsas ja tuoksun aromimaailmaa noudatteleva. Sellaisenaan hieman raskas. Jälkimaussa nousee kuitenkin reipasta tannisuutta ja aromipaletille nousevaa mausteisuutta, joka antaa viinille rakennetta ja kallistaa mielikuvaa enemmän Portugaliin kuin edellä mainittuun Beaujolais:n. 

Kyseessä on nuori, herkullisen marjainen ja maanläheinen viini, joka kannattaa nauttia syksyn pataruokien seurassa hieman viilennettynä. Miellyttävä ja kiinnostava viini, jonka perusteella herää halu maistaa nelikon muitakin tuotteita. Decantalosta näitä saisi, mutta koska Euroopasta tilattu viini on turmiollista ei näitä tietenkään enää Suomeen saa.

Occhipinti SP68 Rosso

Kuva: Vindirekt

Maistoimme Arianna Occhipintin viinejä ensimmäisen kerran pari vuotta sitten ja ihastuimme niihin kovasti. Nyt kun Vino Nostrumilla oli tarjous Occipintin maistelulaatikosta emme voineet pidättäytyä tilaamisesta. Laatikossa oli paitsi aiemmin maistetut Frapatto ja valkoinen SP68 myös viimeksimainitun punainen versio.

Arianna Occhipintin tie viinien maailmaan alkoi lukioiässä kun hän pääsi esittelemään kuuluisan Vittorian alueen tuottajan, COS:n viinejä messuille. (Yksi COS:n kolmesta perustajasta on Giusto Occhipinti, Ariannan setä.) Tämän jälkeen hän päättikin hakeutua opiskelemaan enologiaa Milanon yliopistoon. Opintojen aikana hänen viinifilosofiansa muotoutui teollista ja vahvasti manipuloivaa viininvalmistustapaa vastustavaksi. Hän ajatteli -ja ajattelee edelleen- että viininviljelijän ja -valmistajan tehtävänä on tuottaa mahdollisimman hyviä ja kasvupaikkaansa ilmentäviä rypäleitä ja sen jälkeen valmistaa viini mahdollisimman vähän prosessiin puuttuen.

Occhipintin tila sijaitsee Vittorian alueella Sisilian eteläosassa. Ensimmäisen viinipalstansa hän hankki SP 68-tien varresta 2000-luvun alkupuolella. Tästä tiestä saa siis nimensä nytkin maistettu viini. Tämän jälkeen Occhipinti on hankkinut lisää palstoja ympäröivistä kunnista Vittorian alueelta ja tuotanto on kasvanut.

Occhipintin tarhoja viljellään luomumenetelmin, hän muokkaa tarhoja ilman koneita ja käyttää lannoituksessa viherkompostia: Alusakasveina viljellään typpeä sitovia palkokasveja, jotka sitten käännetään maan sisään ravinteiksi. Aluskasvillisuuden annetaan muutoinkin kasvaa runsaana, mikä lisää biodiversiteettiä.

SP 68 Rosso on sekoite frapatto- ja nero di Avola-rypäleistä. Köynnökset ovat nuorehkoja, keskimäärin 15-vuotiaita ja kasvavat punaisessa hiekkaisessa maaperässä. Viini käytetään luonnonhiivoilla ja sitä kypsytetään sementtisammioissa puoli vuotta. Viiniä ei suodateta.

Viini on väriltään keskisyvän rubiininpunainen. Tuoksussa on luumua, pippurista mausteisuutta, karvasmantelia, ja välimeren yrtittejä. Suussa viini on viileänä tarjottuna raikkaan hapokas ja marjaisa. Viinin lämmetessä ja ilmaantuessa aromimaailma kehittyy hillomaisemman marjaiseksi ja esiin alkaa nousta myös lihaisia ja savuisiakin aromeja nousee makupaletille.

Omaleimainen, runsas viini lämpimästä sisiliasta: Muhevaa marjaisuutta, mausteita ja lihaisiakin aromeja, Jos ruuassa on munakoisoa, tomaatteja ja runsaasti yrttejä, niin tämä viini istuu sille luultavimmin aivan loistavasti!

Vindirekt tuo viiniä maahan joten ravintoloista sitä löytynee. Itse tilasimme siis Vino Nostrumilta, josta viiniä on myös saatavissa. Jos suuntaat kesälomareissulle Tallinnaan, niin kannattaa poiketa Vino Nostrumin myymälässä.