Monte Xisto Órbita red ja isojen viinien vaikeus

 

Saimme näytteenä portugalvineyards.com:lta laatikon, jossa oli mukana tämä nyt maistettu legendaarisen tuottajan dourolainen.  

João Nicolau Almeida on yksi tunnetuimpia Douron alueen viinintekijöitä, jonka isä Fernando loi ensimmäisen kansainvälisesti noteeratun Douron pöytäviinin Barca Velhan. Kun miehen äiti vielä sattui olemaan Ramos Pinton portviinisuvusta,  oli ura viinin parissa melko ilmeinen. Nuorempi Almeida toimi pitkään enologina Ramos Pintolla, missä hän oli mukana kehittämässä Douron viininviljelyä modernimpaan suuntaan lajikevalintojen, köynnösten leikkaustapojen ja kastelun avulla. Portviinien laadun parantamisen lisäksi tavoitteena oli tuottaa laadukkaita pöytäviinejä, ja tässä onnistuttiinkin kiitettävästu Duas Quintas-viinin niitettyä kansainvälistä mainetta. 

1990-luvulla Almeida löysi Douro Superiorista alueen, joka herätti mielenkiinnon. Perhe hankki pikku hiljaa maata tältä kuivalta, liuskekivipohjaiselta alueelta ja lopulta saatiin kokoon 40 hehtaarin tila. (Douron liuskekiviesiintymä kuuluu ilmeisesti samaan kerrostumaan kuin Katalonian Prioratin llicorella) Laajaa biodiversiteettiä vaalien tästä vain 10 hehtaaria on viinitarhoja. Ramos Pintolla hankitun kokemuksen perusteella. Paikallislajikkeet on pääasiassa jaettu eri tarhoille, mutta yhdellä tarhalla lajikkeet kasvavat sekaisin perinteiseen tyyliin. 

Monte Xiston tilaa viljellään luomuna soveltaen ilmeisesti myös biodynaamisia periaatteita. Monte Xiston kohdalla Douro virtaa hetkellisesti pohjois-eteläsuunnassa, minkä ansiosta tarhoilla on vaihtelevat mikroilmastot. Tämän vuoksi sadonkorjuun ajoittaminen on haastava prosessi eri tarhojen kypsyessä eri aikaan. Sopiva ajankohta eri tarhojen korjuulle määritetään aistinvaraisesti, rypäleet poimitaan tarhoilta käsin ja kuljetetaan viininvalmistustiloihin nopeasti 20 kilon laatikoissa. 

Orbita on ilmeisesti puhtaasti touriga nacional-rypäleestä; tässä olemme eri nettikauppojen tietojen varassa sillä tuottajan omilta sivuita fact sheet ei aukea. Rypäleet murskataan rankoineen betonisammiossa,  ja myös käyminen tapahtuu betonissa. Viinistä osa ikääntyy edelleen betonitankeissa ja osa 600 litran tammitynnyreissä. 

Viini herätti mielenkiintoa, sillä kyseessä on selvästi huolella ja ajatuksella tehty juoma. Lasissa nuorehko viini on väriltään erittäin syvän purppurainen. Tuoksu on kuitenkin hieman yllättäen pettymys: Erittäin kypsää, keittynyttäkin punaista marjaa, eläimellisyytä, nahkaa, pölyistä kiveä ja välimeren yrttejä uhkuva ensinuuhkaus ei lupaa raikkautta, vaan tuo mieleen lähinnä 90-luvun chileläisen carmeneren. Suussa viini on hyvin täyteläinen ja intensiivinen. Runko on rakennettu runsaalla uutoksella saaduista karkeahkoista tanniineista, suhteellisen matalasta mutta yllättävän lämmittävänä tuntuvasta 13,5% alkoholista. Viini on kuiva, aromeiltaan hillotun punamarjainen, hieman pölyinen ja yrttinen, jopa riistainen. Jälkimaussa mineraalisena aistittava hapokkuus yhdistyy runsaisiin karkeajakoisiin tanniineihin. 

Viini jätti varsin kaksijakoisen mielikuvan. Toisaalta juoma on hyvin vaikuttava ja mieleenpainuva, siihen on puristettu täyslaidallinen kuumaa ja kuivaa Douro Superioria. Se siis varmastikin ilmentää kasvupaikkaansa ja tämä jää varmasti mieleen tullessaan vastaan osana laajaa kattausta vaikkapa viinien arvokisamitaleista kilpaillessa. Kuten aiemminkin olemme todenneet ei tämä välttämättä realisoidu viinin arvona paritettaessa tätä ruualle, mikä ainakin meillä on viinin ensisijaisesti arvostettava ominaisuus. Samaa ongelmaa olemme huomanneet useissa aiemminkin maistamissamme Douron punaviineissä: Niissä on niin paljon konsentraatiota ja runkoa, että niiden rinnalla kaikki muu jää jalkoihin. Arviomme tästä viinistä on siis tämän mukaan kaksinainen: Viini on varmasti loistava, jos pitää äärimmäisen runsaista punkuista, jotka eivät jätä suuhun tyhjää sijaa. Muita tyylin edustajia voisivat olla vaikkapa konsentroidut keskihintaiset aussishiraz:t tai prestiisiluokan etelä-amerikkalaiset malbec- tai CS-pullotteet. 

Nuoressa iässä arvioituna poikkeuksellisen oivallinen, mutta ei vain lainkaan meidän tyylisemme viini. Ehkä tämä tarvitsisi 10+ vuotta kellaria...

 Tämä siis kaupallisessa yhteistyössä portugalvineyards.com kanssa

Testissä neljä dourolaista

Kaupallinen yhteistyö: portugalvineyards.com

Douron laakso Portugalin pohjoisosassa on todennäköisesti maan tunnetuin viinialue. Alueen maine perustuu ennen kaikkea väkevöityihin portviineihin, jotka kestivät jo ennen lasipullon keksimistä hyvin matkustamista ja olivat siten oiva vientituote. Portviini muodostui erittäin tärkeäksi 1700-luvulla Portugalin ja Englannin solmiman sopimuksen myötä, kun englantilaiset saivat luvan perustaa portviinitaloja Vilanova de Gaian kaupunkiin Douro-joen suulle. Portviini on yksi varhaisimmista virallisen luokituksen saaneista viinialueista, sille sille annettiin virallinen status 1756. Tuolloin tarhat sijaitsivat lähinnä joen alajuoksulla, johon saattoi purjehtia rannikolta. 

Rypäleet portviiniin viljellään Porton kaupungin kohdalla mereen laskevan Douro-joen laaksossa. Alueen väkevöimättömät viinit olivat pitkään melko tuntemattomia ja jäivät lähinnä paikalliseen kulutukseen. Ensimmäinen tunnettuutta saanut douron kuiva viini on Fernando Nicolau de Almeidan Barca Velha, jonka ensimmäinen vuosikerta laskettiin markkinoille 1952. (Rypäleet tähän viiniin tulevat quinta de vale do meãon tilalta, jolta tulee myös yksi alla olevista maistetuista viineistä. Ja mikäli aihe kiinnostaa enemmän, linkin takaa löytyy de Almeidan taannoinen haastattelu podcastina. Kiinnostavaa asiaa Douron rypäleistä ja alueen muutoksesta.)

Douro jaetaan kolmeen osaan: Baixo Corgo sijaitsee lähinnä joen suistoa matalammalla ja eniten alttiina meren vaikutukselle. Baixoa pidetään nykyään hieman heikonmpilaatuisena alueena, vaikka se on alkuperäinen, 1700-luvulta viljelty osa Douroa. Cima Corgo sijaitsee seuraavana yläjuoksulla ja on alueista suurin ja tärkein, sillä täällä Pinhaon kaupungin ympärillä sijaitsee valtaosa kuuluisista tarhoista. Douro Superior sijaitsee lähinnä Espanjan rajaa, ja alueen ilmasto on mantereisin kuumine ja kuivine kesineen ja kylmine talvineen. 

Douron maaperässä sekä liuskekivisiä että graniittisia alueita. Liuskekiviesiintymät ovat samaa geologista alkuperää kuin Iberian niemimaan toisella reunalla Prioratissa pintaan nouseva kerrostuma. Näillä hyvin vettä läpäisevillä liuskekivimailla viljellän pääasiassa portviiniin tarkoitettuja rypäleitä, kun taaspöytäviinirypäleet tulevat enemmän graniittisilta tarhoilta. 

Douron rypäleet ovat tuttuun tapaan sekamelska paikallisia lajikkeita, ja punaisista tärkeimpiä ovat tutut Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Roriz (aka Tempranillo), Tinta Cao ja Tinta Barroca. Valkoisista viljellään Viosinhoa, Malvasia Finaa, Arintoa, Rabigatoa ja Gouevioa, muiden muassa.  

Maistoimme neljä portugalvineyards.com- verkkokaupalta näytteeksi saamaamme punaista dourolaista. Yleisesti ottaen voi sanoa, että viinit olivat varsin isoja, marjaisia ja mausteisia. Muutaman tyyli oli omaan makuumme nähden turhan runsas ja Parkeristinen, mutta luultavasti ne maistuvat monelle Suomen viileässä syksyssä ja kylmässä talvessa. Päärypäle oli kaikissa Touriga National, joka on selkeästi Douron ykköslajike punaisissa.

Quinta Nova de Nossa Senhora do Carmo Grainha Reserva 2018 on Amorinin korkkibisneksellä rahansa tehneen suvun viini.  Väri on syvän  purppurainen ja siinä hento rusehdus. Tuoksussa on luumua, karhunvatukkaa, lämmintä maustetta, mokkaa. Oldschool kuuman ilmaston viini. Hyvin pyöreä. Nahkainen aromi nousee suussa, hedelmä jää taka-alalle. Alkoholin polte melko voimakas, jälkimaussa isot, pehmeät mutta pitkät tanniinit. 

Feuerheerd's Anchor wine Reserva 2018 on väriltään tiilenpunainen ja syvä. Tuoksussa edelliseen verrattuna selkeästi punaisempi marjaisuus: Punaherukkaa, puolukkaa, selkeä mausteneilikka. Pyöreä. Luumuisuus suussa selkeä. Tanniinit maltilliset, melko matalahappoinen. Mukava, hyvä dokabiliteetti taattu mutta ruuan kanssa ehken fletku.

Dona Matilde Reserva 2017 Väri purppurainen, aavistus rusotusta reunoilla. Muheva, maanläheinen, luumuinen, hieman jopa hilloinen tuoksu. Kaakaovoinen. Tasapainoinen, täyteläinen, rakenteikas muttei kulmikas. Ei tyhjiä kohtia paletilla, jatkuva. Maku toistaa tuoksun aromit, jälkimaku on keskipitkä, hedelmäinen ja miellyttävä. Sarjan voittaja. 

Meandro 2018 on Barca Velhan pikkusisko. Sarjan raikkain ja erilaisia viini, jonka väri syvä purppura. Tuoksu on raikkaan punamarjainen: Mansikkaa, karkkimaista (jopa bojomaita) vadelmaa, selkeä volatiilin hapon tuoma säväys. Aavistuksen natuisa tuoksu, mutta hyvä. Melko pyöreä suussa, puneisen marjainen aromipaletti. Jälkipuraisu ikenissä tuntuva, mukava hapokkuus. Jälkimaku fressi ja mineraalinen. Sarjan kakkonen (tai ykkönen, kelistä, ruuasta ja fiiliksestä riippuen).

Kiinostava setti Dourolaisia, jotka osuivat oman makumme rajamaille isoina ja rotevina viineinä. Tällaisiakin kuitenkin tarvitaan nyt kun syksy ja ehkäpä talvikin ovat tulossa!

Redoma Rosé

kuva: Niepoort

Alkon kevään rosévalikoimasta löytyi maistettavaksi pinkki viini Portugalista, tarkemmin ottaen harteikkaista punaviineistään ja väkevöidyistä viineistään tunnetulta Douron alueelta. Kyseessä on portviinituottajana parhaiten tunnetun Niepoortin Redoman pinkki versio. Redoma tinto on aikaan ollut ensimmäinen kaupallinen pöytäviini Dourosta, joten kyseessä on jokseenkin klassinen viinisarja. Alkosta löytyy Redomaa punaisena, valkoisena ja pinkkinä, mikä tarjoaa hauskan mahdollisuuden koko aterian taklaamiseen saman sarjan viineillä.

Ensimmäisen kerran 1999  tuotettu Redoma rosé on Niepoortin pyrkimys kohti vakavasti otettavaa roséviiniä: moniulotteinen ja tasapainoinen ruokaviini joka pyrkii yhdistämään valkoviinin raikkauden ja punaviinin moniuloitteisuuden. Se tuotetaan vanhojen, yli 50 vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Lajikkeina ovat touriga franca ja tinta amarela sekä pieni osuuksia muita paikallisia rypäleitä. Rypäleet puristetaan viileässä raikkauden säilyttämiseksi. Mehu käytetään tammitynnyreissä 2 kuukauden aikana, mikä on roséviinille varsin harvinaista. Tämän jälkeen viini ikääntyy ja tasapainottuu terästankeissa 7 kuukautta ennen liikkeellelaskua.

Viini on väriltään ruusunpunainen, melko syvä. Tuoksussa on persikka, mansikkaista ja punaista marjaa. Suussa hapokas, hedelmäinen ja roséksi runsas. Jälkimaussa hieman pähkinääkin muistuttavaa bitterisyyttä. Kokonaisuus marjaisan soljuva ja makukokemuksen flow on toimiva: suussa ei muodostu tyhjiä kohtia, vaan makuelämys jatkuu saumattomana. Jälkimaku on pitkä, hieman yrttinen.

Runsas rosé, joka on omiaan kunnolla grilliä saaneiden kalojen tai siipikarjan kanssa. Kasvisruuista tämä voisi sopia vaikkapa runsasaromisille, uunissa paahdetuille tai grillatuille juureksille. Näin kesäkauden alussa voisi kokeilla vaikkapa vielä kaupoista löytyvää viime vuoden jo makeutunutta juuriselleriä kokonaisena pitkään grillattuna, siivuiksi leikattuna ja suoraan hiilillä viimeisteltynä!

Viikon viini: Quinta da Garrida Touriga Nacional

Viikon viini löytyi Kalevan Viiniklubin kokoontumisesta ja maisteluillasta, jollainen järjestettiin pitkästä aikaa. Teemaksi oli valittu Portugali, koska maan viineistä kaikilla klubilaisilla oli toisaalta hyviä kokemuksia, mutta toisaalta kokonaiskuva maan viinituotannosta hatara.

Maistettavana oli kaksi valkoista, 4 punaista ja yksi portviini. Viinit olivat Casal Garcia vinho verde, Crasto Douro, Sarvet (eli Dirk Niepoortin varta vasten suomen markkinoille tuottama viini), Quinta da Garrida, Touriga Nacional, Espor ao reserva 2009 ja valkoinen Esporao private selection 2009.

Vinho verde oli raikas siemailujuoma. Crasto oli robusti ja vahva douron punainen, Sarvetia sen sijaan haukuttiin fletkuksi, mansikkahilloiseksi ja jossain määrin "JP Chenet-mäiseksi". Daon alueelta tuleva Quinta Da Garrida oli pullon henkeläisten mielestä viineistä paras ainakin hinta-laatu-suhteeltaan.

Viini oli Syvän purppurainen, liki läpinäkymätön. Tuoksussa oli tammea, nahkaa,  vaniljaa, yrttisiä mauste-aromeja, multaa ja maata. Tuoksussa myös selkeää savuaromia. Punaiset marjat komppasivat hienosti, mutta ne olivat mukavasti taustalla, ikään kuin piilosilla. Maku oli voimakas, tanninit kohtalaisetn napakat mutta eivät hyökkäävät. Happoa oli riittävästi vaimakkaan suutuntuman aikaansaamiseksi. Maku oli pitkä. Tummat marjat voimistuivat, ja lakritsainen aromi nousi suussa selvästi voimakkaamaksi. Maku oli pitkähkö. Mielestämme tämä viini oli hintansa arvoinen, ja suosittelemme lämpimästi.

Esporaot olivat myös mielenkiintoisia, mutta tämän portugalin ykkösrivin tuottajiin kuuluvan talon tuotteista osataan pyytää myös asianmukainen hinta. Molemmat esporaot olivat kovin mineraalisia. Valkoisessa rypäleinä semillon 90%, lisäksi marsanne ja rousanne. Ei siis erityisen portugalilainen valikoima. Viini oli suussa hyvin täyteläisen öljyinen ja voinen. Hapokkuus melko vähäistä, sen sijaan hikistä mineraalia riitti muille jaettavaksi. Ruokaviininä hyvin viileänä hyvä, ei kuitenkaan siemailuun. Punainen Esporao oli samantyyppinen mineraalipommi ryyditettynä hyvillä tanniineilla ja eksoottisten hedelmien sijaan luumuisilla ja marjaisilla aromeilla. Hyvä viini tämäkin.

Kaikki punaiset hyötyivät selvästi ajasta lasissa.  Portugalilaisten kanssa päätettiin vielä jatkaa seuraavalla maistelukerralla myöhemmin syksyllä.

Tällasia viikonloppuna.  Loppuviikosta seura jälleen syksyistä viikon valintaa, viikonloppuna ajan salliessa Priorat part II.