Maistelimme hiljan joitakin portugalvineyrds.com-nettikaupalta näytteenä saatuja valkkareita, ja maistoon osui tällä kertaa kaksi vinho verdeä ja kaksi Douron valkoista. Nämä kaksi viinialuetta ovat vierekkäin Portugalin pohjoisosassa, mutta eteläisempi Douron laakso on huomattavasti paremmin suojassa Atlantin valtameren viilentävältä vaikutukselta kuin amfiteatterin omaisesti merelle avautuva vinho verden alue. Tämä heijastuu viinien yleiseen tyyliin: Siinä missä klassinen vinho verde on kevyt, usein pirskahteleva (joskin nykyään huomattavasti harvemmin) ja raikas, on tyypillisessä Douron valkoisessa huomattavasti enemmän runkoa ja usein tammikypsytyksen tuomaa runsautta. Näin oli näidenkin viinien kohdalla, joskin aiempi mielikuva vinho verdestä ohuena ja usein viiltävän hapokkaana viininä on ilmastonmuutoksen ja viljelytekniikoiden kehityksen myötä valtaosin vanhentunut.
Douro lienee portviinituotannon ansiosta maan tunnetuin viinialue, joka sijaitsee samannimisen joen laaksossa Porton kaupungista itään. Alue on vuoristojen takana suojassa Atlantin suoralta vaikutukselta, ja ilmasto on siten mantereinen: Kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet kylmiä. Kesällä lämpotila voi nousta 45 asteeseen, ja lämpotilat ovat säännönmukaisesti yli kymmenen astetta korkeampia kuin rannikolla Portossa. Ilmasto vaihtelee myös Douron alueen sisällä, sillä vuotuinen sademäärä lähimpänä merta sijaitsevassa Baixo Corgossa on noin 1200 mm kun se laakson itäpäässä Douro Superiorin alueella on alle 400 mm.
Kuten arvata saattaa, tällaisissa oloissa tuotetaan kasvatetaan pääasiassa punaisia rypäleitä: Punaviinien osuus on 90 % tuotannosta. Valkoisten rypäleiden tuotanto keskittyy korkeammille tarhoille, jossa yöt ovat viileämpiä. Alueen valkoiset rypäleet ovat Viosinho, Gouveio, Rabigato ja Malvasia
Maistelimme ensin viileämmän vinho verden kevyemmiksi olettavamme viinit.
Viineistä ensimmäinen oli viime vuosina trendikkääksi nousseesta Loureirosta. Pegadinha Loureiro selection 2020 on käytetty ja kypsytetty 6 kk terästankissa hedelmäisyyden säilyttämiseksi. Viini on väriltään keskivyvän kullankeltainen. Melkoisen matala-aromisessa tuoksussa on sitruunaa ja greippiä, hieman vihertävää yrttisyyttä (tilli?). Maussa on aavistus jäännössokerin tuomaa makeutta tuomassa täyteläisyyttä. Hapokkuus on varsin runsas, maku sitruunainen ja raikas. Hyvä kypsän hedelmäinen kokonaisuus, jossa aavistus jäännössokeria ja reilu hapokkuus. Ruokaystävällinen viini.
Toinen viini oli Alvarinho Monção e Melcaçosta. Encosta de Capela Alvarinho reserve 2020 on myös kullankeltainen väriltään, joskaan ei aivan niin syvä kuin edellinen. Tuoksu on huomattavasti aromaattisempi, siinä on hieman sakkakypsytyksestä henkivää hiivaisuutta, huomattavan eksoottishedelmäinen peach&passion-henkinen voimakas tropiikkiviba. Tuo väistämättä mieleen lapsuuden limonadin, josta tuolloin tuli aina päänsärky (kuka tietää miksi). Suussa täyteläinen, edelleen voimakkaan hedelmäinen. Runsaanlainen alkoholirunko, suuntäyttävä kokonaisuus. Hapokkuus on tässäkin kohdallaan tasapainottamassa menoa. Meidän suuhumme tämä oli hieman turhan aromaattinen ja runsas, mutta jos pitää runsasaromisista viineistä, on tämä täysin tasapainoinen kokonaisuus. Ruokien parina kuitenkin vaatii varovaisuutta, koska voimakas aromaattisuus ja runsas alkoholi saattanee helposti dominoida kombinaatiota.
Dourolaisista ensin Doña Graça Viosinho reserve 2020. Viosinho on rypäle, joka tuottaa tyypillisesti runsaita mutta kuitenkin hapokkaita viinejä, ja sitä käytetään sekoitteissa tuomaan näitä ominaisuuksia. Väriltään melko hailakan sitruunankeltainen. Tuoksu on vieno, siinä on sitrusta, hentoa persikkaa ja omenaa. Etenkin viileänä tuoksutellessa tuntuu erittäin matala-aromiselta mutta hieman lämmettyään antaa enemmän hedelmäistä tuoksua. Suussa täyteläinen, aromeiltaan hillitty. Sellaisenaan maistettuna melko simppeli, kuitenkin hyvä runko ja happorakenne tekevät viinistä ruuan kanssa erittäinkin toimivan. Tämä oli nelikosta ehdoton suosikkimme ruokaviiniksi.
Viimeisenä vielä Titan of Douro White 2019. Tässä aineksina Rabigatoa, Gouveioa ja Verdelhoa sekä tuoksusta päätelleen reippaanlaisesti tammitynnyriä. Väri sitruksinen, aavistuksen kypsemmän ja syvemmän keltainen kuin Viosinho. Tuoksussa on mantelimassaa, omenapiirakkaa, hillottua sitruunaa, keltaista luumua, vaaleita kukkia ja voita. Suussa täyteläinen, alkoholinen, merkittävästi matalahappoisempi kuin edellinen. Pitkä loppu jossa hieman bitteriä. Jälkimaku on alun kevyen överiyden jälkeen varsin miellyttäväkin. Ei ehken aivan meidän tyylisemme viini, mutta runsauden ystäville maistuu varmasti sillä viini on tasapainoinen ja sinällään hyvin tehty. Oman tyylinsä edustaja.
Neljä varsin erityylistä viiniä kahdelta varsin erilaiselta alueelta. Viosinho etenkin yllätti positiivisesti, ruokapöydän moniottelija. Myös Loureiro lisäsi käsitystämme kyseisen rypäleen suuresta potentiaalista, lukuisia miellyttäviä viinejä sekä Portugalista että Luoteis-Espanjasta on tullut maistettua .
