Terlan lagrein, vanha tuttu

Alto Adigessa Italian Alpeilla viinejä tuottava Cantina Terlan on vanha tuttu. Tämän ko-operatiivin Lagrein on yksi ensimmäsiä viinejä, joita tilasimme eurooppalaisista nettiviinikaupoista, tuolloin 2010-luvun alussa vielä Suomeen toimittaneelta saksalaiselta gourmondolta. Nuo normaalin avotalouden ajat ovat muisto vain, mutta koska nyt satuimme tätä viiniä jälleen saamaan ja maistamaan niin pakkopa siitä on muutama sana kirjoittaa.

Alto Adige on yksi Italian pienimmistä viinintuotantoalueista. Se sijaitsee Adigen laaksossa Alppien juurella aivan Italian ja Itävallan rajan tuntumassa Bolzanon kaupungin ympärillä. Alue on pieni, mutta sen tuottamista viineistä peräti 98 % on DOC-luokiteltuja laatuviinejä. Lajikevalikoima on laaja ja etenkin valkoisissa lajikkeissa heijastaa saksankielisten maiden läheisyyttä: pinot blanc, pinot grigio, sauvignon blanc ja gewürztraminer ovat yleisimmät lajikeet kansainvälisen chardonnayn ohella. Punaviinilajikkeista yleisimmät ovat pinot nero, schiava, lagrein sekä kaikkialle tunkeneet merlot ja cs.

Alto Adigen maaperä on tuliperäistä kvartsiseosta. Maaperä on hyvin vettä läpäisevää ja lämpiää keväällä nopeasti alppien etelärinteille paistavan auringon vaikutuksesta. Rinteillä on runsaasti erilaisia mikroilmastoja riippuen kallistussuunnasta: Etelärinteet soveltuvat hyvin punaisille lajikkeille jotka vaativat enemmän lämpöä. Tarhoja on laajalla korkeusskaalalla 250-900 metriä merenpinnasta, mikä yhdessä eri suuntiin laskevien tarhojen kanssa sallii runsaan lajikekirjon.

Cantina Terlano on 1800-luvun lopussa perustettu ko-operatiivi, johon kuuluu nykyisin 143 viljelijää, jotka yhdessä tuottavat 165 viljelmiltä 1,4 miljoonaa pulloa vuosittain. Kaikki tuotetut viinit ovat DOC-luokiteltuja.

Lagrein on yksi Trentinon ja Alto Adigen alueiden alkuperäislajikkeista. Se on DNA-analyysien perusteella tunnistettu Teroldegon ja tuntemattoman lajikkeen risteymäksi. Paksukuorinen rypäle vaatii lämpimän kasvupaikan ja hyötyy alueen suurista vuorokautisista lämpötilavaihteluista.

Terlan Lagreinin rypäleet on poimittu käsin, rangattu ja käytetty terästankeissa lämpökontrolloidusti. Viini on kypsynyt suurissa puusammiossa 7 kuukautta ennen pullotusta.

Viini on syvän rubiininpunainen. Tuoksussa on runsaasti makeaa punaista marjaisuutta, pippurista mausteisuutta ja laakerinlehdestä muistuttavaa yrttisyyttä. Tuoksussa on mukana edellisten lisäksi varsin runsaasti maanläheistä, hieman likaista rustiikkisuutta joka ei ole täysin miellyttävää. Suussa viini on punamarjainen ja mausteinen. Siinä on hyvä, terävähkö tanniinisuus joka tarraa hanakasti ikeniin ilman ruokaa nautittaessa. Jälkimaku on keskipitkä ja yrttinen. Viini parani selkeästi ilmaannuttuaan, sillä happeutuminen toi esiin makeampaa marjaisuutta ja vei tuoksusta maamaista runstiikkisuutta.

Viini ei ollut aivan niin hyvä kuin muistimme, mutta tämä on varsin edullinen viini joten se on kyllä hintansa väärti. Tämä on mielestämme enemmän ruoka- kuin siemailuviini, ja sopisi rustiikkisena hyvin vastaavalle ruualle. Esimerkkinä tulee mieleen vaikkapa vanha kunnon paistettu maksa yrttisellä kermakastikkeella.

Joulukalenterin 12. luukku: Italian punaisia vol 1.

Italia on iso maa, joten viinityylejä löytyy punaisissa yhtä lailla kuin valkoisissakin. Seuraavassa joitakin Manner-Italian hyväksi todettuja punaviinejä:

Ensimmäisenä suosituksena viini Alto-Adigesta. Alueen alkuperäislajike lagrein tuottaa paahteisen mausteisia, punamarjaisen hapokkaita viinejä. Lagrein tarvitsee runsaasti aurinkoa kypsyäkseen, mutta menestyy siitä huolimatta tällä pohjoisella alueella. Bolzanon laaksoon Alppien etelärinteelle konsentroituu lämpöä, joka kypsyttää lagrein-rypäleet upeasti. Hyvä esimerkki on Cantina Terlan-ko-operatiivin Terlaner Lagrein "Gries" Riserva 2013: Punaisia marjoja, luumua, mausteisuutta. Lopussa pehmeähköt tanniinit jäävät kutittelemaan kitalakea. Haudutelluille lihoille, myös suurriistasta valmistetuille pataruuille.

Toinen suositus tulee jälleen Kampaniasta. Alueen alkuperäislajikkeisiin kuuluu anglianico-rypäle, jota on viljelty Kampaniassa hyvin pitkään. Lajikkeen nimi viittaa Kreikkaan: Anglianico on sanan "Ellenico" korruptoitunut muoto. Kuuluisimmat anglianicot tuleveat Taurasin alueelta, jonka viinit lienevät maakunnan kuuluisimpia. Mastroberardino tuottaa myös loistavaa Taurasia, josta Superiorelta on saatavilla sopivasti ikääntynyt vuosikerta 2010. Viini on täyteläinen, siitä löytyy punaisia marjoja, tupakan ja makeiden mausteiden aromeja. Tanniinit ovat sopivasti iän pehmentämiä, ja hyvä hapokkuus pitää paketin napakkana kokonaisuutena. Loistoviini, joka kokemuksemme mukaan myös ikääntyy upeasti jopa parikymmentä vuotta.

Kolmantena suosituksena viini Piemontesta. Kuuluisimpia piemontelaisia viinejä ovat nebbiolo-rypäleestä valmistetut Barolot ja Barbarescot, jotka kuitenkin tahtovat olla varsin tyyriitä ja usein vaativat melko pitkää kypsyttelyä saavuttaakseen täyden nautittavuuden. Valtaosa tuottajista kuitenkin tekee myös edullisempaa ja usein nopeammin lähestyttävää nebbiolo-viiniä Langhe DOC-alueluokituksen alla. Näissä on usein Baroloita hedelmäisempi aromimaailma, mutta ainakin Pio Cesaren Langhe Nebbiolosta löytyy myös ruusuisia ja hennosti tervaisia aromeja, jotka tekevät nebbiolosta kiehtovan ja moniulotteisen rypäleen. Tämä on hintaansa nähden hyvä viini, joka on omiaan juuri ruokapöydässä.

Pari lagrenia testissä; Colterenzio ja Terlan

Toista viiniä on maistettu aiemminkin, pari vuotta sitten Colterenzion tastingtilaisuudessa Ravintola Piemontessa Tampereella. Edellisestä kerrasta on aikaa. Itse asiassa Heikki maistoi tällä kertaa salaa kaadetun viinin sokkona. Aiemmin tällaiset sokkomaistot ovat osuneet päin mäntyä, joten hakuammunnalla lähdettiin jälleen. Maussa jokin kuitenkin muistutti kovasti Pohjois-Italiasta, ja arvauksena Lagrein oli oikein. Tuottaja meni kuitenkin väärin, luulin tätä Cantina Terlanin Lagreiniksi. Mutta lähelle kuitenkin.

Viini oli väriltään syvän purppurainen, vaalea rengas reunassa varsin kapea. Tuoksu oli punaisen marjainen ja yrttisen paahteinen. Suussa edellisten lisäksi melko tuntuvaa tammisuutta. Viini on tiukan hapokas. Suutuntuma on aluksi melko ohut tuoksun lupaamaan nähden. Lopussa tanniinit kuitenkin potkaisevat melkoisen töyssyn. 

Colterenzion lagrein 2010 oli muistikuvaani ohuempi. Edellisen kerran maistettu oli eri vuosikertaa (2007), ja tämä selittääkin varmaan eron. Tuo kyseinen vuosikerta oli nimittäin tuottajan kertoman mukaan 

paras aikoihin. Huono ei ollut tämäkään, ja me ainakin pidämme lagrein-viinejä yleisesti ottaen hyvinä. 

Alkon valikoimaan on tullut hiljattain Cantina Terlanin Lagrein Gries, josta a-marketti pyytää kohtalaisen suolaista hintaa. Tämän pullon kuitenkin maistoon hankimme vaikka sielua riipaisi. 

Viini oli väriltään syvän purppurainen, melko lähellä edellistä. Tuoksu oli pehmeämpi, mausteisempi. Suussa tämä oli selvästi hedelmäisempi ja täyteläisempi kuin Colterenzio; varsin tamminen ja mausteinen. Pitkä jälkimaku jopa makeahkon vaniljainen. 

Viineistä Colterenzion lagerein on mielestäni uskollisempi rypäleen omille aromeille, Gries ehken hivenen 'pumpattu'. Kumpikin näistä oli kuitenkin varsin nuori lagrein, ja molemmat tulevat varmasti kehittymään mielenkiintoisiksi muutamissa vuosissa. 

Tällaista paluuta Pohjoiseen Italiaan tänään. Etenkin hyvää rakennetta vaativien, selkeiden liharuokien kanssa nämä viinit ovat omiaan. Suosittelemme kuitenkin Lagreineja kaikille voimakkaista, omaleimaisista punaviineistä pitäville!