Crudo negroamaro rosato

kuva: maremagnum wines

Tänä keväänä roséviinien maistelu jäi luvattoman vähäiseksi. Syynä tähän lienee ainakin osittain Provencen alueella erittäin heikoksi jäänyt vuoden 2017 sato: Alkoon ei ole tullut viimevuosien tavoin kovinkaan kattavaa valikoimaa ranskalaisia roseita. Itse asiassa olemme juoneet koko kevään aikana vain yhden pullon provencelaista, ja sekin oli Bandol vuodelta 2016.

Provencelaisten sijaan olemme maistelleet joitakin italialaisia ja espanjalaisia pinkkejä. Viimeisimpänä lasiin päätyi Italian Pugliasta tuleva Crudo Negroamaro Rosato. Viinin tuottaa Mare Magnum, jolla on viinintuotantoa lähes joka puolella Italiaaa ja nykyisin myön uudessa maailmassa. Olemme aiemmin suositelleet helposti lähestyttävänä ja edullisena yleisviininä saman tuottajan valkoista Crudoa, joka tulee Sisiliasta.

Negroamaro on tummakuorinen rypälelajike, jonka koti on Pugliassa Italian saappaankannassa. Siitä tuotetaan etenkin Salenton alueella (malvasia neralla terästettynä) runsaan hedelmäisiä punaviinejä, joissa on runsaan tummamarjainen aromimaailma ja hieman bitterinen jälkimaku. Negroamaroa käytetään kuitenkin  yleisesti myös runsaiden roséviinien valmistukseen.

Crudo Negroamaro valmistetaan luomumenetelmin viljellyistä rypäleistä. Sadonkorjuu tapahtuu tuottajan mukaan käsin, viini käy terästankeissa. Kuorikontaktiaikaa ei tuottajan sivuilta löydy.

Viini on väriltään keskisyvä pinkki. Tuoksu on erittäin runsaan punamarjainen: Tummaa kirsikkaa, ja etenkin vadelmaa löytyy reilusti. Hento yrttinen vivahde, joka voimistuu hieman makupaletilla. Makuaromitkin ovat kuitenkin alkuun vahvasti punaisten marjojen johtamat, jälkimakuun nosee tosin hieman kypsää sitrusta ja edellä mainuttua yrttisyyttä. Suutuntuma on (osin 10 g jäännössokerinkin ansiosta) runsas. Viinissä on kuitenkin miellyttävä hapokkuus ja mukava bitterisyys jälkimaussa, joten aivan mansikkahilloksi tämä ei mene vaan muodostuu miellyttäväksi kokonaisuudeksi.

Viini ei ole mitenkään tajuntaa räjäyttävän moniulotteinen kokonaisuus, mutta kun tarvitaan simppeliä roséta nautittavaksi pizzan, pastan tai vaikkapa savulohen seurana niin tämä toimii mainiosti. Viini ei pelästy myöskään pientä mausteisuutta, joten pieni chilipuraisukin ruuassa sallitaan. Pienen jäännössokerin vuoksi loppupullon voi hyvin nauttia vaikkapa terassilla auringonlaskua katsellen, sillä tämä on aivan nautittavaa ihan sellaisenaankin.

Scolca Gavi dei Gavi

Tilasimme nimeltämainitsemattomasta nettikaupasta pari kuukautta sitten laatikon, jossa oli pääasiassa puolikkaita viinipulloja: Kyseisellä kaupalla oli laaja valikoima viinejä pikkupulloissa, muun muassa monia italialaisia klassikkoviinejä Piemontesta ja pohjoisen Alto Adigesta.

Pienet pullot ovat käteviä arkikäytössä, kun haluaa ruokansa kanssa vain tilkan viiniä: Pikkupullosta saa neljä pientä lasillista, joten siitä riittää kahdelle hengelle kahdeksi päiväksi. Pikkupullot ovat myös ruuanlaittoviineissä käteviä: Risottoon voi kaataa sen lasillisen, jolloin juomaa jää vielä valmiin ruuan kanssa nautittavaksi. Alkon pienten pullojen valikoiman laatu jätti pitkään huomattavasti toivomisen varaa, mutta viimeisten parin vuoden aikana monopoliinkin on ilmaantunut vallan päteviä viinejä pikkupulloissa. Juuri nyt alkoon tuli erikoiserä puolikkaita pulloja, ja tähän nostettakoon vaikkapa Guigalin Côte-Rôtie, Ettore Germanon Barolo ja Jadot'n Pouilly-Fuisse.

Nyt avasimme paistetun kuhan kaveriksi viinin Piemonten itäkolkasta läheltä Lombardian ja Ligurian rajoja. Gavin alueella tuotetaan Cortese-rypäleestä melko yksinkertaisia ja hinnaltaan kilpailukykyisiä viinejä, joita ei ole tarkoitettu tajuntaa räjäyttäviksi laatuviineiksi. Cortese on rypäleenä samankaltainen kuin esimerkiksi trebbiano ja carganega: vähäarominen ja mineraalinen. Maaperä Gavin alueella on kalkkikivipitoista savea, mikä korostaa rypäleen mineraalisuutta.

Scolca on Gavin alueen suurimpia tuottajia. Nyt maistettu viini on talon perustason Gavi. Se on väriltään haalean sitruunankeltainen. Tuoksussa hento meloni, aavistus yrttisyyttä ja kukkaisuutta. Matala-arominen, hento, hienovarainen tuoksu. Suussa keskitäyteläinen, melko hyvähappoinen. Vihreys hieman korostuu, hedelmäisyys vähäinen. Tekstuuri karkeahko. Hieman bitterinen loppu.

Viini toimi pannussa paistetun kuhan ja erityisesti lisäkkeinä olleiden uunipaahdettujen palsternakkojen ja porkkanoiden kanssa loistavasti. Palsternakan mineraalisuus komppasi viinin bitterisyyttä ja porkkanan makeus sai haposta ja mineraalisuudesta vastaparin. Viini on aromeiltaan melko neutraali, enemmän teksturaalinen kuin aromaattinen. Se toimi hyvin tällaisten yksinkertaisten ja mietojen ruokien kanssa, sillä viini ei peitä esimerkiksi tuoreen vaalean kalan hienovaraisia makuja.

Gavi on hyvä yleisviini, joka kannattaa pitää mielessä. Ja Alkon erikoiserän pikkupullovalikoimaa kannattaa myös vilkaista!

Terlan lagrein, vanha tuttu

Alto Adigessa Italian Alpeilla viinejä tuottava Cantina Terlan on vanha tuttu. Tämän ko-operatiivin Lagrein on yksi ensimmäsiä viinejä, joita tilasimme eurooppalaisista nettiviinikaupoista, tuolloin 2010-luvun alussa vielä Suomeen toimittaneelta saksalaiselta gourmondolta. Nuo normaalin avotalouden ajat ovat muisto vain, mutta koska nyt satuimme tätä viiniä jälleen saamaan ja maistamaan niin pakkopa siitä on muutama sana kirjoittaa.

Alto Adige on yksi Italian pienimmistä viinintuotantoalueista. Se sijaitsee Adigen laaksossa Alppien juurella aivan Italian ja Itävallan rajan tuntumassa Bolzanon kaupungin ympärillä. Alue on pieni, mutta sen tuottamista viineistä peräti 98 % on DOC-luokiteltuja laatuviinejä. Lajikevalikoima on laaja ja etenkin valkoisissa lajikkeissa heijastaa saksankielisten maiden läheisyyttä: pinot blanc, pinot grigio, sauvignon blanc ja gewürztraminer ovat yleisimmät lajikeet kansainvälisen chardonnayn ohella. Punaviinilajikkeista yleisimmät ovat pinot nero, schiava, lagrein sekä kaikkialle tunkeneet merlot ja cs.

Alto Adigen maaperä on tuliperäistä kvartsiseosta. Maaperä on hyvin vettä läpäisevää ja lämpiää keväällä nopeasti alppien etelärinteille paistavan auringon vaikutuksesta. Rinteillä on runsaasti erilaisia mikroilmastoja riippuen kallistussuunnasta: Etelärinteet soveltuvat hyvin punaisille lajikkeille jotka vaativat enemmän lämpöä. Tarhoja on laajalla korkeusskaalalla 250-900 metriä merenpinnasta, mikä yhdessä eri suuntiin laskevien tarhojen kanssa sallii runsaan lajikekirjon.

Cantina Terlano on 1800-luvun lopussa perustettu ko-operatiivi, johon kuuluu nykyisin 143 viljelijää, jotka yhdessä tuottavat 165 viljelmiltä 1,4 miljoonaa pulloa vuosittain. Kaikki tuotetut viinit ovat DOC-luokiteltuja.

Lagrein on yksi Trentinon ja Alto Adigen alueiden alkuperäislajikkeista. Se on DNA-analyysien perusteella tunnistettu Teroldegon ja tuntemattoman lajikkeen risteymäksi. Paksukuorinen rypäle vaatii lämpimän kasvupaikan ja hyötyy alueen suurista vuorokautisista lämpötilavaihteluista.

Terlan Lagreinin rypäleet on poimittu käsin, rangattu ja käytetty terästankeissa lämpökontrolloidusti. Viini on kypsynyt suurissa puusammiossa 7 kuukautta ennen pullotusta.

Viini on syvän rubiininpunainen. Tuoksussa on runsaasti makeaa punaista marjaisuutta, pippurista mausteisuutta ja laakerinlehdestä muistuttavaa yrttisyyttä. Tuoksussa on mukana edellisten lisäksi varsin runsaasti maanläheistä, hieman likaista rustiikkisuutta joka ei ole täysin miellyttävää. Suussa viini on punamarjainen ja mausteinen. Siinä on hyvä, terävähkö tanniinisuus joka tarraa hanakasti ikeniin ilman ruokaa nautittaessa. Jälkimaku on keskipitkä ja yrttinen. Viini parani selkeästi ilmaannuttuaan, sillä happeutuminen toi esiin makeampaa marjaisuutta ja vei tuoksusta maamaista runstiikkisuutta.

Viini ei ollut aivan niin hyvä kuin muistimme, mutta tämä on varsin edullinen viini joten se on kyllä hintansa väärti. Tämä on mielestämme enemmän ruoka- kuin siemailuviini, ja sopisi rustiikkisena hyvin vastaavalle ruualle. Esimerkkinä tulee mieleen vaikkapa vanha kunnon paistettu maksa yrttisellä kermakastikkeella.

Jermann Vinnae Ribolla Gialla

kuva: www.jermann.it/en/

Jermannin viinitalo sijaitsee Italian koillisosassa Friuli Venezia Giulian alueella. Talon perustanut Anton Jermann oli kotoisin Itävallan Burgenlandista, josta hän päätyi Slovenian kautta Friuliin Collion alueelle. Viinitila on pysynyt suvun omistuksessa, ja 1970-luvulta lähtien se on Silvio Jermannin ohjaksissa laajentunut voimakkaasti: Nykypäivänä tilaan kuuluu 160 hehtaaria viinitarhoja, joilla kasvaa alueen perinteisiä lajikkeita mutta myös kansainvälisiä tulokkaita.

Ribolla Gialla on alueen perinteinen lajike, ja sen viljelystä on merkintöjä jo 1200-luvulta. Lajikkeen juuret ovat mahdollisesti Kefalonian saarella kreikassa, missä sitä kutsutaan Robolaksi. Lajike on aromeiltaan sitruksinen ja kukkainen, ja se tuottaa varsin hapokkaita ja raikkaita keskitäyteläsiä viinejä.

Vinnae on pääasiassa Ribolla Giallaa, mausteena Tocai Friulianoa ja Risling Renanoa. Rypäleet kasvavat Collion alueella hiekkakiven ja rapautuneen kalkkikiven seosta. Alue sijaitsee kukkuloilla Alppien juurella melko lähellä Adrianmeren rannikkoa, josta puhaltavat viileät tuulet auttavat säilyttämään rypäleissä hyvän hapokkuuden. Osa viinistä kypsyy puoli vuotta Slavonialaisessa tammessa.

Väriltään viini on kullankeltainen ja keskisyvä+. Tuoksussa savuisuutta, vihreää yrttisyyttä ja kukkaisuutta, hentoa melonia ja eksoottista sitrushedelmää. Maku on melko täyteläinen, hunajameloni nousee makupaletilla ensin selvemmin esiin. Retronasaalisesti vihreä yrttisyys nousee hallitsevaksi aromiksi, ja jälkimaussa edellämainitut komponentin muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Jälkimaussa on aistivinaan myös makeutta, joka lienee todellisuudessa viinin alkoholin ja hedelmäisten aromien aikaansaama harha, jäännössokeria tässä tuskin on.

Nauttisin tätä mieluusti vaaleiden kalojen tai äyriäisten kanssa. Muistutti hieman nuorta, kuivaa ja hieman runsaampaa rieslingiä. Kokonaisuudessaan hyvä ja tasapainoinen, mineraalinen ja rakkaan hapokas viini.

Viinejä Etnan varjosta: Tenuta di Fessina

Viileän kesän lopuksi pääsimme viikoksi nauttimaan Sisilian (ennätys-) helteistä. Ensimmäisen päivän hautovan +36-asteen jälkeen lämpö laski onneksi hieman siedettävämmäksi. Lisäksi siirryimme majapaikkaamme 600 metriä merenpinnan yläpuolelle Piedimonte Etneon kylän liepeille tulivuoren koillisrinteelle. Lämpötila laski korkeuden vuoksi, ja lisäksi rinteessä sijaitsevan talomme terassille puhalteli viilentävä tuuli käytännössä koko viikon.

Majapaikka oli valittu strategisesti rannikon ja Etnan pohjoisrinteellä sijaisevien viinitilojen puolivälistä. Myös etelärinteellä on viinintuotantoa ja etenkin valkoisia rypälelajikkeita kasvatetaan eteläpuolella runsaasti, mutta varsinainen Etna Wine Road kuitenkin kulkee pohjoisrinnettä Lingualossasta Randazzoon, ja tämän tien varrella sijaitse suurin osa maineikkaimmista tuottajista, mm Cornelissen ja Girolamo Russo Passopischiarossa.

Tenuta di Fessina on Silvia Maestrellin vuonna 2007 perustama viinitalo. Maestrelli on vanhan yrittäjäsuvun tytär, joka sai kipinän viiniin isältään, joka puolestaan aikanaan hankki viinitilan Toscanasta. Maestrelli osti Rovitellosta vanhan viinitilan, joka oli ollut Musmecin suvun omistuksessa.

Talon tarhat ja tuotantotilat sijaitsevat Rovitellossa, 670 metriä merenpinnan yläpuolella. Tarhat ovat kahden vanhan laavavirran välissä ja rajautuvat siten samaan tapaan kuin Burgundin clos-tarhat. Tarhojen maaperä on ohut ja se koostuu laavakivestä, hiekasta ja paikoittain savesta. Maaperässä on erittäin runsaasti rautaa, mangaania, kalsiumia ja kaliumia. Tarhoilla kasvaa eri ikäisiä köynnöksiä, mutta sen ydin on keskellä sijaitseva vanhojen, jopa 120-vuotiaiden köynnösten muodostama vyöhyke. Osa näistä kasvaa omilla juurillaan, sillä ilmavassa ja kuivassa maaperässä viinikirva ei menesty.

Fessinalle oli helppo löytää, talo miltei viinitien varressa rautatien pohjoispuolella. Meidät otettiin vastaan erittäin ystävällisesti. Ensin pääsimme kierrokselle tarhoille, jossa samalla valaistiin viljelymenetelmiä: Tiheään istutetuilla tarhoilla kaikki tehdään käsin, sillä koneet eivät köynnösten väliin mahdu. Köynnökset kasvavat noin metrin korkuisina gobelet-pensaina, ja niiden sato jää alle kiloon per köynnös. Mikäli rypäleitä muodostuu liikaa, niitä poistetaan kasvukauden aikana paremman aromikonsentraation saavuttamiseksi. Kasveja suojataan vain luomuviljelyn sallimilla kupariyhdisteillä.

Kierroksen jälkeen pääsimme vielä näkemään vanhan palmento-rakennuksen, jossa tilan viinit ennen vanhaan tuotettiin. Palmentossa oli säilynyt vuosisatoja vanha viinipuristin, jonka alkuperäisen mallin saarelle toivat jo roomalaiset. Historiallisen kierroksen jälkeen siirryimme kellareihin, jotka myös ovat alkuperäisessä tilassaan lukuunottamatta uusia tynnyreitä ja sammioita.

Talon viinit kypsyvät osin suurissa botti-sammioissa ja osin burgundi-tynnyreissä. Valtaosa viineistä saa käydä betoni- tai terästankeissa, mutta lippulaivavalkoviini A'Puddara saa myös käydä bottissa.

Kellarikierroksen jälkeen siirryimme maistamaan. Talo tuottaa kahdeksaa eri viiniä, jotka kaikki olivat miellyttäviä. Selkeimmin mieleen kuitenkin jäivät vanhoista köynnöksistä tuotettu Il Musmeci Etna Rosso DOC Riserva. Puhdas Nerello Mascarlese vanhoista yli 100-vuotiaista köynöksistä on kukkainen, kirsikkainen ja hapokas. Maistamamme 2014 oli edelleen varsin nuori ja tanniininen ja hyötyy varmasti viiden vuoden kypsytyksestä.

Vielä suuremman vaikutuksen teki valkoinen A'Puddara, jonka valkoisetet carricante-rypäleet tulevat vuokratarhalta Etnan etelärinteeltä 900 metrin korkeudesta. Viini on saanut nimensä A'Puddara-tähtikuvion mukaan: Tämä tähtitkuvio auttoi saaren itärannikon kalastajia osaamaan yön pimeydessä takaisin kotiin. Viini käy tammisammiossa, jossa alkoholikäymisen jälkeen tapahtuu malolaktinen käyminen. Viini kypsyy tammessa ja pullossa, ja se muodostuu erittäin moniulotteiseksi: Lasissa melko raskasliikkeinen kullankeltainen viini. Tuoksussa on persikkaa, vaaleita kukkia, hentoa savuisuutta ja yrttisyyttä. Maku on melko täyteläinen, kukkainen. Suussa aromeista korostuu vihertävää yrttisyyttä. Jälkimaku on erittäin pitkä, intensiivisen mineraalinen ja pehmeällä tavalla hapokas. Tämä oli ehdottomasti yksi reissun parhaista valkoviineistä ellei kaikkein paras !

Suosittelemme visiittiä Fessinalle, mikäli olet kiinnostunut viineistä ja matkustat Etnalle. Suuri bonus oli hyvä englanninkieli, jota ei todellakaan kannata pitää itsestäänselvyytenä. Kiinnostava moderni viinitalo, joka ottaa kaiken irti vanhoista tarhoista ja kellareista!

Maailman ympärimatka Italiassa: Jälkiruuaksi Tiramisua, tietenkin

Italian jälkiruokien kuningatar on tiramisu, siitä on varmaan yhtä monta reseptiä kuin on tekijääkin. Teimme tiramisun tällä kertaa Italiassa Katrin äidin syntymäpäivämatkalla. Etsimme paikallisessa 'siwassa' aineksia ja kysyimme kaupan sedältä, että mistä löydämme tiramisuun käytettäviä ''kissankieli''-keksejä. Mies lähti etsimään ja tuli hetken päästä takaisin kolmen erilaisen keksipussin kanssa. Valikoimassa oli perinteisesti tiramisuun käytetyt keksit, keksit, joita miehen äiti käyttää ja miehen vaimon käyttämät keksit. Valitsimme miehen äidin käyttämät keksit ja hetken päästä mies otti meidät vielä kiinni kaupan käytävällä ja kävi vielä varmistamassa, että olemme löytäneet kaikki muut ainekset. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta ruoka yhdisti tälläkin kertaa.

Tiramisu

2 valkuaista
4 keltuaista
150 g tomusokeria
400g mascarponea
vajaa pari desiä vahvaa kahvia
marsalaa
200g tummaa suklaata
kaakaojauhetta pinnalle
200g kissankieliä

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Sekoita keltuaiset ja sokeri, vatkaa nekin vaahdoksi. Sotkota mascarpone varovasti keltuais-sokerimassaan. Kääntele valkuaisvaahto kaveriksi. Lado vadin (tai lasien) pophjalle keksikerros, kostuta kahviin sekoitetulla marsalalla. Lisää kerros vaahtoa, sitten keksejä, kostuta, vaahtoa, keksejä, nestettä jne kunnes vaahto loppuu. Juuri ennen tarjoamista pinnalle kaakaojauhetta, tai sen puutteessa suklaalastuja kuten meillä: 80 % suklaa tuo tiramisuun hapokasta terää, kannattaa kokeilla.

Juomasuositus

Suosittelemme viiniksi annokselle samaa marsalaa kuin tiramisun tekoonkin. Mitä sitä hyvää klassikkoyhdistelmää rikkomaan. Pellegrino Marsala Superiore Riserva Oro alkon valikoimasta on ainakin hyvän hinta-laatusuhteen omaava juoma.

Maailman ympäri Italiassa: Tattirisottoa!!!

Elokuussa alkaa Suomesta löytyä herkkutatteja, joten tämä italialaisten herkku on Suomessa nyt sesonkiruokaa. Italiassa tatteja löytyy etenkin Alppiseuduilla ja Apenniinien vuorilta, ja tiettävästi ihmisiä kuolee silloin tällöin tattionnettomuuksissa, kun innokkaat sienestäjät ryntäävät jyrkille rinteille aamuhämärissä päästäkseen apajille ennen muita.

Herkkutattirisotto: 

4:lle
2 dl risottoriisiä (itse käytämme risottoon Bomba-paellariisiä)
vajaa litra kasvislientä
1 dl raastettua pecorinoa
2dl valkoviiniä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
puoli kiloa herkkutattia sekä muutama pieni ja napakka koristeeksi
persiljaa
salviaa
suolaa
öljyä

Valmista ensin pikkutateista koristeet: Leikkaa parin millin siivuiksi ja paista matalahkossa lämmössä runsaassa öljyssä kunnes ovat hieman rapsakoita. Nosta sivuun paperille ja ripottele päälle suolaa.

Silppua sipuli ja valkosipuli hyvin hienoksi. Freesaa hetki öljyssä. Lisää hienonnetut tatit, jatka paistamista kunnesenimmät nesteet ovat haihtuneet. Kaada pannulta sivuun odottoamaan. Lämmitä kasvisliemi kiehuvaksi. Freesaa kasarissa riisiä, kunnes jyviin alkaa ilmestyä ensimmäisiä rusehtavia läiskiä. Lisää viini, annan imeytyä. Lisää kuumaa kasvislientä pari desiä kerrallaan, kunnes jyvät alkavat hajota. Pidä koostumus löysähkönä. Lisää lopuksi tattiseos riisien ollessa vielä aavistuksen raakoja, annan pehmetä sitten vielä hetki. Voit tehdä risoton etukäteen tähän vaiheeseen ja kypsentää sen loppuun juuri ennen tarjoamista. Kun riisit ovat kypsiä (purutuntumaa pitää jäädä kohtalaisen reilusti), lisää juusto ja silputut yrtit. Nosta lautaselle, koristele tattisiivuilla.

Juomasuositus

Viinisuositus on pitkällinen suosikkimme, Fontanafreddan Langhe Nebbiolo. Laadukas nuorempi ja raikas nebbiolo, jonka hapokkuus ja runsas tanniinisuus leikkaavat hyvin runsasta risottoa. Nebbiolon kukkainen ja hieman tervainen aromimaailma on kuin tehty tattien pariksi!

Maailman ympäri Italiassa: Alkuruuaksi tomaatti-mozzarellasalaattia

Italian ruokakulttuuri on monipuolinen: Pohjoisessa ruuat ovat runsaita ja usein kermaisia, niissä käytetään etenkin Alppien alueella riistaa ja naudanlihaa. Rannikoilla syödään kalaa ja äyriäisiä: Napolin fritto misto tästä oivana esimerkkinä. Etelään mentäessä kerma ja voi vaihtuvat oliiviöljyyn, ja monien ruokien pohjana ovat satoina eri lajikkeina kasvavat tomaatit.

Yksi Italian tunnetuimmista juustoista on mozzarella, jota tuotetaan etenkin Campanian alueella puhvelinmaidosta. (Puhvelit ovat tulleet alueelle aikanaan maurilaisten valloittajien mukana Afrikasta ja viihtyvät hyvin alueen kuumassa ja kosteassa ilmastossa.)

Tomaatti-mozzarellasalaatti

Tässä alkuruuassa yhdistyykin monta leimallisesti italialaista raaka-ainetta:
Mozzarellaa (noin 100 g / syöjä)
Tomaattia
Basilikaa
Oliiviöljyä
Ikääntynyttä modenalaista balsamiviinietikkaa
Suolaa

Leikkaa tomaatti viipaleiksi. Levitä laakealle vadille. Valuta päälle oliiviöljyä ja ripottele suolaa. Revi tomaattien päälle mozzarellaa ja pirskotele vielä kaiken päälle balsamicoa. Viimeistele basilikanlehdillä. Nauti alkuruokana hyvän rapeakuorisen leivän kanssa.

Viinisuositus

Viiniksi tälle alkuruualle sopii kevyt Chianti tai rosso di montepulciano. Näitä löytyy alkosta runsaasti, mutta tässä kannattaa olla tarkkana tammen kanssa: Etenkin monet Chianti Classicot ovat melko tammisia, mikä ei välttämättä toimi salaatin kanssa kovin hyvin. Siten kannattaa valita kevyt (ja usein edullisempi) perus-Chianti kuten vaikkapa Vernaiolo Chianti. Raikas, melko hapokas ja helposti lähestyttävä sangiovese-vetoinen viini toimii hyvin tomaatti-mozzarellasalaatin kera.

Toisena vaihtoehtona paljon parjattu lambrusco: Viineillä oli pitkään huono maine lähinnä siksi, että maahan tuotiin vain teollisesti tuotettuja heikkolaatuisia viinejä. Alkon tilausvalikoimasta löytyy kuitenkin myös muutama laadukkaampi Lambrusco. Medici Ermete Concerto tulee Emilia-Romagnan alueelta jossa pirskahteleva lambrusco on valtaviini. Raikas ja kevyesti kuohuva punaviini sopii erittäin hyvin sekä aperetiiviksi että tämän klassikkoalkuruuan kanssa nautittavaksi!

Cantina Castello di Torre in Pietra: Vierailun arvoinen viinitila Rooman kupeessa

Kun varasimme lennot Roomaan ja talon Bracciano-järven rannalta noin 50 km Rooman pohjoispuoleleta emme suunnitelleet viinimatkaa. Käsityksemme Lazion viineistä ei ole ollut järin korkea, mutta koska alueella viiniä kuitenkin tehdään ja mukana oli ihmisiä joille vierailu viinitilla oli uusi kokemus niin piti joku visiitti varata.

Nettisivujen selailun kautta päädyimme varaamaan maistelun ja kellarikierroksen Torrimpiertrassa Rooman luoteispuolella sijaitsevasta Cantina Castello di Torre in Pietrasta. Valinta oli sattumanvarainen mutta osoittautui onnistuneeksi. 

Tilalla on pitkä historia, sillä se on osa paavi Sixtus V itselleen 1500-luvulla hakkimaa valtavaa maatilaa. Viininviljely alkoi jo tuolloin ja nykyisin käytössä olevat tarhat osoittautuivat vuosisatojen saatossa parhaiksi paikoiksi viljellä köynnöksiä: Maccaresen kunnassa sijaitsevat tarhat ovat erittäin lähellä rannikkoa, jossa merituuli pitää köynnökset terveinä ja tuo hapokkuutta säilyttävää viileyttä.

Vuosisatojen kuluessa tila vaihtoi omistajaa useasti ja päätyi lopulta kymmenistä tuhansista s

hehtaareista 150:n kutistuneena nykyiselle omistajasuvulle, Albertineille 1926. Osan Corriere della Serasta omistanut Luigi Albertini ehosti tilaa ja kehitti viinintuotantoa. 1930-luvulla kaivettiin nykyisinkin käytössä olevat viinikellarit Torrimpietran linnan takana olevaan tuufakivikallioon. Nykyisen muotonsa tuotantotilat saivat 1970- ja 80-luvuilla Filippo Antonellin valvonnassa. 

Viiniköynnöksiä kasvaa nykyisin 50 hehtaarilla tilan 150:stä. Maaperä on hietasavea, jossa on joukossa merenpohjasta nousseita kalkkisia äyriäisjäänteitä. Valkoiset lajikkeet (fiano, vermentino, malvasia puntinata, chardonny, trebbiano) kasvavat hiekkaisemmilla mailla ja punaiset (sangiovese, montepulciano, cesanese, syrah, merlot) savisemmassa maassa. Tarhoja viljellään luomumenetelmin, mikä on kuulemma kohtalaisen helppoa koska aivan meren äärellä tautipaine on melko vähäinen. 

Kellaritilat sijaitsevat Torrimpietran pienessä kylässä vanhan linnan vieressä sijaitsevaan kallioon kaivetussa luolassa. Viinejä käytetään terästankeissa ja suurissa betonisammioissa, punaisia kypsytetään osin burgundityyppisissä tammitynnyreissä ja osaa suuremmissa botti-tammisammioissa.

Maistelimme tilan viineistä kolme, ja ne kaikki yllättivät positiivisesti. 

Chardonnay on korka-alkoholinen ja täyteläinen mutta silti yllättävän raikas ja ruokaystävällinen viini, jonka aromimaailmasta nousee olkea, vaaleaa kukkeutta ja täyteläisempää ananakseen vivahtavaa tuoksua. Suussa täyteläinen, kuitenkin yllättävän hapokas ja mineraalinen.  

Seará on 100 % syrah-rypäleestä tehty rosé. Viini on melko tummanpunainen 6-8 tunnin kylmämaseraation jäljiltä. Tuoksussa mansikkaa, kirsikkaa ja kukkaisuutta sekä häivähdys syrah:n mausteisuutta. Suussa raikas ja naukkailtava. Erittäin hyvä aperetiivirosé Italian lämpimiin iltoihin! 

Terre di Breccia on 60-40-sekoitus montepulcianoa ja sangiovesea. 9 kuukautta ranskalaisessa tammessa kypsynyt viini on luonteeltaan erittäin italialainen: Tuoksussa on hapankirsikkaa ja hentoa tupakanlehteä sekä montepuncianon tuomaa maanläheisyyttä. Tammen jäljiltä aistittavissa hentona lämmintä mausteisuutta. Suussa tämäkin viini oli varsin hapokas. Makupaletilla hedelmäisyys nousee esiin runsaampana ja kypsempänä, sitä tukee mukavasti tammen antama mausteisuus. Keskipitkä jälkimaku on miellyttävä.

Viinejä ei luonnollisesti Suomesta saa, mutta systembolagetista niitä kuulemma löytyy. Myyntijohtajan mukaan tila kuitenkin etsii maahanuojaa Suomesta, joten jos joku kiinnostuu hintaansa nähden laadukkaista Lazion viineistä niin  myyntijohtaja kehotti pyytämään näytteitä!

Tila oli hieno vierailukohde: ajomatka kylään on maisemallisesti kaunis ja linna sekä pieni kylä ovat jo sinänsä näkemisen arvoiset. Suosittelemme lämpimästi kaikille Rooman seudulla vieraileville viininystäville visiittiä. Tilalla on myös ravintola, joten suosittelemme visiitin ajoittamista lounasajan ympärille!

Joulukalenterin 12. luukku: Italian punaisia vol 1.

Italia on iso maa, joten viinityylejä löytyy punaisissa yhtä lailla kuin valkoisissakin. Seuraavassa joitakin Manner-Italian hyväksi todettuja punaviinejä:

Ensimmäisenä suosituksena viini Alto-Adigesta. Alueen alkuperäislajike lagrein tuottaa paahteisen mausteisia, punamarjaisen hapokkaita viinejä. Lagrein tarvitsee runsaasti aurinkoa kypsyäkseen, mutta menestyy siitä huolimatta tällä pohjoisella alueella. Bolzanon laaksoon Alppien etelärinteelle konsentroituu lämpöä, joka kypsyttää lagrein-rypäleet upeasti. Hyvä esimerkki on Cantina Terlan-ko-operatiivin Terlaner Lagrein "Gries" Riserva 2013: Punaisia marjoja, luumua, mausteisuutta. Lopussa pehmeähköt tanniinit jäävät kutittelemaan kitalakea. Haudutelluille lihoille, myös suurriistasta valmistetuille pataruuille.

Toinen suositus tulee jälleen Kampaniasta. Alueen alkuperäislajikkeisiin kuuluu anglianico-rypäle, jota on viljelty Kampaniassa hyvin pitkään. Lajikkeen nimi viittaa Kreikkaan: Anglianico on sanan "Ellenico" korruptoitunut muoto. Kuuluisimmat anglianicot tuleveat Taurasin alueelta, jonka viinit lienevät maakunnan kuuluisimpia. Mastroberardino tuottaa myös loistavaa Taurasia, josta Superiorelta on saatavilla sopivasti ikääntynyt vuosikerta 2010. Viini on täyteläinen, siitä löytyy punaisia marjoja, tupakan ja makeiden mausteiden aromeja. Tanniinit ovat sopivasti iän pehmentämiä, ja hyvä hapokkuus pitää paketin napakkana kokonaisuutena. Loistoviini, joka kokemuksemme mukaan myös ikääntyy upeasti jopa parikymmentä vuotta.

Kolmantena suosituksena viini Piemontesta. Kuuluisimpia piemontelaisia viinejä ovat nebbiolo-rypäleestä valmistetut Barolot ja Barbarescot, jotka kuitenkin tahtovat olla varsin tyyriitä ja usein vaativat melko pitkää kypsyttelyä saavuttaakseen täyden nautittavuuden. Valtaosa tuottajista kuitenkin tekee myös edullisempaa ja usein nopeammin lähestyttävää nebbiolo-viiniä Langhe DOC-alueluokituksen alla. Näissä on usein Baroloita hedelmäisempi aromimaailma, mutta ainakin Pio Cesaren Langhe Nebbiolosta löytyy myös ruusuisia ja hennosti tervaisia aromeja, jotka tekevät nebbiolosta kiehtovan ja moniulotteisen rypäleen. Tämä on hintaansa nähden hyvä viini, joka on omiaan juuri ruokapöydässä.

Torrepalino Etna rosso 1981

Viini osui silmään eBay:ssa, ja koska minulla ei ollut aavistustakaan miten Etna rosso ikääntyy oli pakko huutaa pari putelia. Viinistä tai tuottajasta ei löydy juuri infoa googlettamalla. Yksi saksalainen nettikauppa mainosti vuosikertaa 2001, ja tästä löytyi jotakin speksejä: Tarhat 800-900 m merenpinansta, 80-90 vuotiaat köynnökset (tuolloin eli vuosikerralle -81 sitten 60-70 v, mikäli tuotettu samalta tarhalta). Käytetty terästankeissa ja kypsytetty 5 (!) vuotta slavonialaisissa tammitynnyreissä, joiden kokoa tai ikää ei ole sen tarkemmin määritelty.

Viini on väriltään ruskea, red alen (tai esimerkiksi Rodenbach:n) värinen. Tuoksussa sherryaromit, tallintaus, kirsikka taustalla. Ikään nähden edelleen erittäin hyvä hapokkuus, tanniinit pehmenneet erittäin hienoiksi ja silkkisiksi. Pitkä jälkimaku, joka mineraalisuudessaan nostaa veden kielelle.

Viini oli hienosti säilynyt varmastikin osin pitkän tammikypsytyksen vuoksi. Oivallinen löytö joka tapauksessa, tämä kannustaa jatkamaan tutkimusmatkaa iäkkäiden Etna rossojen ihmeellisessä maailmassa vastakin.

Elena Walch Chardonnay

Alto Adigessa tuotetaan mielestämme Italian parhaat raikkaat valkoviinit. Alue sijaitsee aivan Itävallan rajan tuntumassa Alppien etelärinteillä. Alueen perinteisiin rypäleisiin kuuluvat Gewürstraminer joka on saanut nimensä alueella sijaitsevasta Traminin kylästä. Myös rieslingiä, pinot grigiota, sauvignon blancia ja chardonnayta.

Elena Walch on yksi Alto Adigen tunnetuimpia tuottajia. Talo on perheomisteinen, ja naiset ovat aina olleet tärkeässä asemassa viinintekijöinä. Heillä on tarhoja Traminissa ja siitä pohjoiseen sijaitsevassa Caldarossa. Talon filosofiana on tuottaa viinejä, jotka heijastavat viinitarhan maaperää, ilmastoa ja viljelytapaa. Johtava ajatus on, että viinin laatu syntyy tarhalla, ei kellarissa. Tuotannossa pyritään noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita viinitarhalta aina pakkauslinjalle saakka.

Maistamamme chardonnay on tammettamaton, raikas valkoviini. Se on väriltään haalean oljenkeltainen. Tuoksussa on eksoottisempia sitrushedelmiä kuten limettiä, kukkaisuutta, hieman vihertävää heinäisyyttä. Viini on suussa melko täyteläisenkin hedelminen. Suutuntuma on yllättävän öljyinen, mutta runsaan hapokkuuden vuoksi viini ei ole raskas. Maussa sitrus-aromit nousevat jopa hieman hillottuina esiin, kukkaisuus alkaa tuoda mieleen vaaleita alppikukkia. Jälkimaussa on hyvää mineraalisuus, joka yhdessä happojen kanssa raikastaa suun ruuan kanssa nautittuna ja saa odottamaan seuraavaa haarukallista ja raikastavaa suullista viiniä.

Oiva viini moneen käyttöön. Runsaahko hedelmäisyys antaa mahdollisuuksia yhdistää tätä esimerkiksi mozzarellasalaatille. Tämä voisi toimia hyvin myös kevyemmän riistan tai porsaan seurassa, etenkin jos näissä on kermainen kastike reippaan hapokkuuden vastapainoksi.

Hirviviinejä Italiasta ja Chilestä

Kalevan viiniklubi maisteli taannoin kuusi viiniä kauteen sopivan hirviteemaisen menun kyljessä.  Viineistä kolme oli italialaisia ja kolme chileläisiä, kolme oli meidän valitsemaamme ja toiset kolme Viinikartan Jannen.

Menuun oli haettu mahdollisimman erityyppisiä makuja ja rakenteita, jotta päästiin kokeilemaan erilaisten ruokien vaikutusta viineihin. Aluksi hirvi- ja punajuuricarpacciota aurajuustolla, sitten savuista kurpitsa-valkosipulikeittoa, pääruuaksi ensin kermaista hirvipataa, sitten hirvenpaistia roseena, välijuustot ja sitten vielä aronia-tiramisua jälkiruuaksi. Eri annokset todella muuttivat viinejä, joten kannatti näpertää.

Viinit maistettiin ensin ilman ruokaa, minkä jälkeen ne äänestettiin paremmuusjärjestykseen. Tämän jälkeen maisteltiin ruokien kanssa ja yritettiin arvioida, miten viinit ja ruuat reagoivat keskenään.

Wwb

Ensimmäinen viini oli Borgo Salcetino Lucarello Riserva 2011. Tämä oli tiilenpunainen, keskisyvä viini. Tuoksussa on mausteita, hapankirsikkaagyftf, kevyttä lyijykynästä muistuttavaa tammisuutta. Suussa viini on pyöreähkö, rungoltaan hapokas ja ensisijaisesti kirsikkaisen marjainen. Tanniinit ovat kevyehköt, maku keskipitkä. Tasapainoinen tapaus, ccråcyvubuuvwhyvä chianti joskaan ei nyt varsinaisesti päräyttävimmästä päästä.

Toisena viininä Planetan Santa Cecilia 2010, puhdas nero d'Avola Sisiliasta. Tuoksu on (Planetan tyyliin ?) savuinen, makean joulumausteinen, vaniljaisen tamminen ja marja-aromeiltaan lähinnä mansikkainen. Maku on tuoksuun aluksi turhankin pyöreä, hyvin täyteläinen. Happoa tuntuu puttuvan. Tanniinia on kohtalaisen runsaasti, mutta jälkimaussa selkein piirre on katkeruus, joka tuntuu jollain tavalla raa'an epäpuhtaalta. Marjaisuus hukkuu paletilla tammeen ja tanniineihin. Viini tuntuu epätasapainoiselta.

Kolmantena viininä Ebaysta huudettu Radicin Taurasi 1986. Rusehtavan tiilenpunainen lasissa. Tuoksussa edelleen hyvä hedelmä, suklaakirsikkaa ja mansikkaa. Brettin tuomaa tallintakusta on vain juuri ja juuri nimeksi, ei lainkaan dominoivasti vaikka kyseessä on jo reippaaseen ikään ehtinyt vinkku. Viinin hapokkuus on jo varsin ohut, mutta marjaisuutta on edelleen ja suussa kokonaisuus tuntuu ilman ruokaa maistellen hienovaraiselta, keskitäyteläistä keveämmältä. Tanniinit ovat pehmenttyneet hienosti. Viinin hienovarainen jälkimaku on kohtalaisen pitkä, joskaan ei millään tavalla intensiivinen: suuhun jää haipuva kirsikkaisuus ilman kiristelyä ikenissä.

Sitten siirrytään chileläisiin. Neljäntenä viininä Leyda Canelo Syrah 2012. Väri on purppurainen ja melko syvä. Tuoksu on hämmentävä: siinä tuntuu kostean sementtistä maa-aromia, punajuurta muistuttavaa juureksista vegetaalisuutta ja pippurista kirpakkaa mausteisuutta sekä märän koiran eläimellistä aromia. Maku on hapokkaan raikas, mutta aromit ovat paletilla vähintään yhtä epämiellyttävät kuin tuoksussa. Keskitanniininen. Viini on omaan suuhuni rakenteeltaan kohtalaisen miellyttävä, mutta tämä raikkaus on ilmeisesti saavutettu fenolisen kypsyyden kustannuksella.

Viides viini on kiinnostava kuivaviljelty vanhojen köynnösten Carignan Maulen laaksosta. Torresin Cordillera Carignan 2009 on osa Maulen tuottajien Vigno-projektia, jonka ideana on edistää alueen Carignan-viinien laatua ja tunnettuutta. Projektin logoa saa käyttää, jos viini tulee Maulen kuivaviljellyltä Secano-alueelta ja rypäleet ovat peräisin vanhoista köynnöksistä. Projektissa on mukana 15 tuottajaa, joista yksi on siis Miquel Torres Chile. Viini on lasissa syvän purppurainen. Tuoksussa on raikasta punaista marjaa: mansikkaa, vadelmaa. Tammisuus on melko vähäinen. Suussa viini on hyvin hapokas ja varsin tanniininen, rungoltaan runsas ja kulmikaskin. Perusfiilis paletilla on kuintekin freesi marjaisuus. Oiva viini mielestämme.

Viimeisenä vielä yleisön suosikki, Colhaguan laakson Apaltan viinitarhoilta tuleva Ventisqueron Pangea Syrah 2007. Janne oli valinnut viinin maistettuaan sitä messuilla ja siihen ihastuttuaan. Viinin tuoksussa on hyvin tummaa marjaisuutta, herukkaa, pölyisyyttä, karvasmantelia ja suklaistakin mausteisuutta. Suussa hyvin täyteläinen, kypsän hedelmäinen. Viinissä on hyvä runko, happoa on riittävästi pitämään hedelmäisyyden kurissa. Tanniinia on reippaasti, mutta viinillä on jo sen verran ikää että tanniinit ovat hyvin pehmenneet. Kyseessä on iso viini, josta 10 hengen maistajaporukkamme kovasti piti. Omaan suuhuni tämä oli hieman tuhti, mutta erittäin hyvin tehty viini jos pitää runsaammasta tyylistä.

Ruoka muutti viinejä huomattavasti. Selkeimmin ruuan vaikutuksen huomasi hieman jo turhankin iäkkäästä Taurasista: Viini kuoli täysin kermaisen hirvipadan kanssa ja toimi taas huomattavasti paremmin paistin kanssa. Ilmeisimmin happo oli jo siinä määrin vähäinen, että siitä ei ollut kermaisuuden vastapainoksi.

Savustetussa keitossa oli jonkin verran potkua pippurista ja savupaprikasta, ja tämä toi etenkin chileläisistä viineistä esiin korkean alkoholisuuden polttavuutena. Tämän kanssa matala-alkoholinen ja hieman makeakin valkkari olisi toiminut paremmin.

Täyteläinen pata paransi pelkältään  raa'an makuista Leyda Caneloa, hapokkuus ei tuntunut tuhdin padan rinnalla niin epämiellyttävältä, ja myös ikävä juuresaromi lieveni. Ei kuitenkaan edelleenkään mitenkään erityisen miellyttävä viini. Cordillera ja Chianti toimivat padan kanssa parhaiten, niissä riitti happoa taklaamaan kermaisuutta.

Roséksi jätetty paisti oli melko hyvä yhdistelmä kaikille viineille, mutta parhaiten sen kanssa toimivat Chianti, Cordillera ja Pangea. Pangeasta voisi sanoa, että se oli siinä määrin iso viini, ettei se juuri elänyt ruuan kanssa lukuunottamatta hieman pippurista keittoa, joka nosti viinistä esiin alkoholin poltteisuuden.

Maistelu oli kaikin puolin kiinnostava tutkimusmatka ruuan vaikutukseen viineihin. Suosittelemme kokeilemaan kotona!

Rovellotti ghemme 2003

Viime kevään Bergamon-reissulla vierailimme myös Rovellottin tilalla Ghemmessä, Piemonten pohjoisosassa. Ajomatka Bergamosta oli ruuhkainen, mutta viinillisesti vierailu kannatti: Sekä Ghemmestä että viereisestä Gattinarasta löytyi loistavan hinta-laatusuhteen nebbioloja.

Nyt maistoimme Rovellottin iäkkäämmän Ghemmen vuodelta 2003. Viini on pääasiassa nebbioloa, seassa aavistus vespolinaa Ghemmelle tyypilliseen tapaan. Viini on kypsynyt 2 vuotta suurissa ja keskikokoisissa tammisammioissa.

Viini on väriltään hieman rusehtavaan taittava rubiini, korkeintaan keskisyvä.

Tuoksussa on erittäin selvästi aistittavissa orvokkista kukkaisuutta, punaista marjaisuutta joka muistuttaa syksyistä metsää hyvin kypsässä puolukkaisuudessaan. Marja-aromi on kirkkaampi kuin esimerkiksi Barolossa, jossa usein on kokemuksemme mukaan enemmän maanläheisyyttä ja tervaisuutta. Viini on näinkin iäkkääksi varsin puhtaan marjainen. Brettin tuomaa tallintausta on vain aavistus, joka tulee esiin vain tarkasti nuuhkimalla. Tässä viinissä se on ehdottomasti kompleksisuutta lisäävä tekijä eikä valmistusvirhe. Suussa viini on nebbioloksi melko hedelmäinen ja kohtalaisen täyteläinenkin. Runko muodostuu voimakkaan, mutta jo ajan pehmentämän tanniinisuuden ympärille. Hapokkuuttakin toki löytyy, mutta etenkin jälkimaussa tanniinit, marjaisuus ja orvokkinen terpeenisyys sekoittuvat ihanaksi, eteeriseksi kokonaisuudeksi.

Viini oli alle 20 e hintaansa nähden loisto-ostos, joka pitkästä aikaa pyöritteli jo sukkia jaloissa. Avasimme pullon ihan yksinkertaisesti sunnuntaipizzan kaveriksi, eikä yhdistelmää voi millään muotoa moittia! Näin syksyn tullen mieleeni nousee kuitenkin syystä tai toisesta jänis, en tiedä miksi. Jos pataan laittaisi vaikkapa jänön, sipuleita, valkosipulia, laakerinlehtiä, mastepippureita, punaviiniä, salviaa ja sen semmoista, antaisi olla uunissa vaikka puoli päivää ja nauttisi illalla tämän mahtavan Ghemmen kanssa, niin luulisinpa että elämä voisi olla inasen loistavaa.

Melini Vigneti La Selvanella Chianti Classico 2008

Kuva:Snooth.com

Olemme maistelleet kyseisen viinin aiemminkin, joskaan emme ole kirjoittaneet Chiantista vaan saman tuottajan Brunellosta. Edellinen maistamamme vuosikerta La Selvanellasta oli 2006, jota on laajalti haukuttu yhdeksi viimeisten vuosikymmenten parhaista.

Melini on vanha Chianti-tuottaja, jolla on La Selvanella tilan lisäksi paljon muitakin tarhoja ympäri aluetta. La Selvanella on kuitenkin sikäli erityinen, että se on Chiantin ensimmäinen yhden tarhan viini, jota on tehty vuodesta 1969. Tarhat sijaitsevat Raddassa Panzanon ja Volpaian välillä. Niillä kasvaa vain sangiovese grossoa noin 350 m merenpinnan yläpuolella olevilla, etelään viettävillä rinteillä.

Väriltään rubiininpunainen, keskisyvä. Tuoksu on heti avattua kostean sementtinen,  aavistuksen tunkkainenkin. Puolen tunnin ilmaantuminen lasissa tuo tuoksusta esiin enemmän miellyttäviä piirteitä: Kypsää tummaa kirsikkaa, mausteisuutta, kevyttä tupakanlehteä. Sementtinen mineraalisuus tuntuu edelleen tuoksussa, mutta taka-alalla.Suussa viinin tuntuu ikääntyneeltä. Alussa suutuntuma on hieman hedelmältään valjuhko, mutta muutttuu sitten intensiivisemmäksi. Jälkimaku onkin sitten varsin pitkä ja erittäin hapokas. Marjaisuus korostuu pikku hiljaa suussa, ja happo siivittää sitä mukavasti. Lopputulema on raikas ja miellyttävä. Viini hyötyi selvästi hengittämisestä, joten dekantoisin tätä vähintään tunnin ennen nauttimista.

Hyvä ruokaviini, tämä menisi näin syksyn tullen oivallisesti vaikkapa paistetulle maksalle, jonka seuraksi tarjoaisin uunissa makeaksi kypsennettyjä sipuleita sekä paahdettua palsetnakkaa. Ja koska yllättävän myöhäiset herkkutatit näyttävät sateen myötä nostavan lakkejaan, voisin suositella maksan seuraksi kevyesti sinappista, kermaisaa tattikastiketta!

Etna Rosso, Sisilian outo lintu

                                      

Sisiliasta tulee mieleen paahtava kuumuus ja täyteläisen hedelmäinen, mausteinen Nero di Avola. Sisisliasta löytyy kuitenkin viinialue, joka on jotain aivan muuta kuin tämä mielikuva. Etna on Euroopan aktiivisin tulivuori, joka puskee laavavirtoja säännöllisin väliajoin. Tulivuoren rinteillä myös ilmasto poikkeaa täysin siitä, mitä Sisilia tuo mieleen: Sadetta saadaan kuusinkertainen määrä muuhun saareen verrattuna, ja talvella sade saattaa tulla lumena.

Viinialue kiertää tulivuorta reilun sadan kilometrin levyisenä kehänä. Tämän seurauksena Etna Rossoa viljellään kaikkiin eri ilmansuuntiin kaltevilla tarhoilla, mikä vaikuttaa voimakkaasti viineihin. Myös maaperä on hyvin erilaista hyvinkin lähellä toisiaan sijaitsevilla tarhoilla, sillä historian saatossa laavavirrat ovat nostaneet pintaan erityyppisiä maa-aineksia ja -rakenteita. Parhaiden tarhojen katsotaan sijaitsevan vuoren pohjoisrinteillä, jossa sijaitsevat Caldera Sottanan, Santo Spiriton, Guardiolan ja Feudo di Mezzon ala-alueet. Etnan alueen alkuperäislajike on Nerello Mascarlese, johon sekoitetaan useinpieniä määriä Nerello Capucciota. Mascarlese tuottaa osaavissa käsissä mausteisia, yrttisiä ja mineraalisia viinejä, joissa sanotaan olevan jopa Burgundin pinot noireja tai baroloa muistuttavaa aromien kompleksisuutta.

Tenuta delle Terre Nere on yksi laatutuottajista, joka omistaa noin 30 ha tarhoja Etnan pohjoisrinteillä. Köynnöksiä viljellään luomumenetelmin, ja rypäleet kaikilta tarhoilta kerätään jo tarhojen jyrkkyyden vuoksi käsin. Tilan tavoitteena on tuottaa niin hyviä rypäleitä, että kellarissa valmistusprosessi voidaan pitää mahdollisimman puuttumattomana. Tarhoja on kaikilla pohjoisrinteen ala-alueilla, eikä niiden viinejä sekoiteta vana pyrkimyksen ä on ilmentää kuntkin ala.-alueen ominaispiirteitä mahdollisimman puhtaina. Tila on melko tuore, sen ensimmäinen vuosikerta on 2002. Tarhat ovat kuitenkin vanhoja, sillä muutamaa hiljattain istutettua hehtaaria lukuunottamatta köynnökset ovat 50-100-vuotiaita, yhdellä viinikirvalta välttyneellä tarhalla jopa 150-vuotiaita.

Caldera Sottana on pohjoisrinteen ala-alueista kivisin. Itse asiassa maaperää ei näe lainkaan tuliperäisistä kivisä koostuvan maton alta. Caldera-nimitys viittaa kattilaan tai pataan, ja tämä juontaa juurensa siitä että tummat tuliperäiset kivet varastoivat päivällä auringon lämpöä vapauttaen sitä yöllä. Korkeus merenpinnasta on 600-700 metriä.  Kuvat tarhoilta näyttävät melko hurjilta.

Caldera Sottana 2011 on lasissa läpikuultava, tiilenpunainen. Sen tuoksu on hyvin moniulotteinen: ensin tuntuu tummien marjojen kuten suklaakirsikan ja hyvin kypsän mansikan aromeita. Tarkemmin tuoksutellessa alkaa nousta esiin myös ruusun terälehtiä muistuttavaa floraalisuutta. Mukana on myös aavistus tallintaustaa sekä kivistä maaperän tuoksua. Suussa viini on ehdottomasti raikkaalla puolella. Brett-aromi nousee suussa hieman selkeämpänä esiin, eikä viinin hedelmäisyys ole yhtä voimakkaasti etualalla kuin tuoksussa. Maku on hyvähappoinen, pitkä ja keskitäyteläinen. Jälkimaku on pitkä, ja sen määrittävänä piirteenä tuntuu olevan mineraalisuus, joka jättää suun kosteaksi.

Erittäin elähdyttävä viini, jota suosittelemme hankkimaan jos jossain tähän törmää. Caldera Sottanaa ei tällä hetkellä löydy superioren valikoimasta, mistä tämä aikanaan hankittiin. Sen sijaan löytyy Feudo di Mezzo 2012, jonka tilaamista täytyy vakavasti harkita!

Isole e Olena Chianti Classico DOCG 2012

Kuva:Superiore.de

Isole e Olena on yksi Chiantin varmoista laatutuottajista. Tila on syntynyt kahdesta maatilasta (Isole ja Olena), jotka de Marchin perhe osti 1950. Tila toimi pioneerina tuomalla alueelle kansainvälisiä lajikkeita  kuten CS:a, Syrahta ja Chardonnayta tarkoituksenaan pehmetää punaisilla lajikkeilla ikääntymistä vaativaa Chianti Classicoa.

Nykyään tilaa vetää 4. polvessa Paolo de Marchi, joka painottaa filosofiassaan viinien alueellista omaleimaisuutta. Niinpä Chianti Classico-viini tehdään kuitenkin pääasiassa perinteisellä Sangiovese-Canaiolo-blendillä. Heikompina vuosina viiniä tosin pehmennetään pienellä määrällä syrah:ta. Muut viljelemänsä kansainväliset rypäleet Paolo di Marchi valmistaa omiksi lajikeviineikseen, jotka on nimetty Collezione de Marci Cabernetiksi, Syrah:ksi ja chardonnayksi.

Vuoden 2012 viinissä on 80 % sangioveseä, 15 % canaioloa ja 5 % syrah:ta. Noin vuoden tynnyrikypsytys. Viinin tuoksussa on hapankirsikkaa, mausteisuutta, voimakasta seetrisyyttä ja aavistus eläimellisyyttä. Suussa äärimmäisen kirpeän, jopa äreän hapokas. Makupaletilla marja-aromit ovat pääosassa, tiivissyinen tammi tuntuu lähinnä jälkimaun lyijykynäisyytenä joka sointuu hyvin yhteen haipuvan marjaisuuden ja kielelle nousevan mineraalisuuden kanssa. Tanniinit yllättävänkin pehmeät.

Viini oli selvästi nuoruuttaan hieman kireä, ja mikäli näitä löytyy kaapeistanne niin suosittelemme ne sinne unohtamaan muutamaksi vuodeksi. Toisaalta jos kaivataan hyvähappoista vastaparia jolle kovin rasvaiselle ja hapokkaalle ruualle, niin tästä se löytyy.

Travaglini, Gattinara

Bergamon reissulla ehdimme tehdä päiväretken myös Piemonten pohjoisosaan. Matka sinänsä ei ollut pitkä, mutta Milanon ympäristön ruuhkat hidastivat reissua melkoisesti. Menomatka kesti reilut pari tuntia, tästä valtaosa ruuhkassa seisoessa.

Ensimmäisenä oli suuntana Gattinara ja alueen suurin ja suomalaisille tunnetuin tuottaja, Travaglini. Talo omistaa noin puolet koko DOCG-alueen viiniviljelmistä, ja siten se on ainoa talo joka pystyy tarjoamaan riittävän määrän viiniä alkon vaatimuksiin. Monopolista löytyy talon perus-Gattinara, tällä hetkellä vuosikerta 2009.

Travaglini on perustettu vuonna 1920-luvulla, ja se on edelleen Travaglinin suvun omistuksessa. Tällä hetkellä taloa luotsaa Perustaja Clemente Travaglinin pojan pojan tytär Cinzia Travaglini ja viininteosta vastaa hänen miehensä Massimo Collauto.

Gattinaran alueella viinien perustana on sama nebbiolo-rypäle kuin etelämpänä Piemontessa, mutta monet tuottajat sekoittavat siihen Vespolinaa pehmentääkseen jyrkkätanniinista nebbioloa ja tuodakseen väriä hentoihin viineihin. Travaglini kuitenkin tuottaa nebbiolo-viininsä puhtaina.  Gattinarassa maaperä on köyhempää kuin etelämpänä Barolon ja Barbarescon tuotantoalueilla, ja tästä syystä viineistä tulee mineraalisempia ja hapokkaampia. Maaperässä on alppien graniitin lisäksi rautamineraalia, joka tuottaa oman lisänsä.

Travaglinin Gattinara ja Gattinara riserva kypsyvät ainoastaan suurissa slovenian tammesta tehdyissä sammioissa, joita talon kellarissa on eri kokoisia suuresta valtavaan. Vain nuorempana nautittavaksi tarkoitettu Tre Vigne kypsyy barrique-tynnyreissä, siitäkin tosin vain 20 % 10 kk ajan.

Meidät otettiin hyvin vastaan tilalla, jonka löysimme Gattinaran kaupungin ulkopuolelta helposti. Meitä kierrätti kellareissa talon export manager, ja tämän jälkeen maistelimme talon viineistä Perus-DOCG:n, riservan ja Tre Vignen. Näistä pidimme enemmän kahdesta ensimmäisestä, jotka olivat upealla tavalla hapokkaita, tervan ja ruusun aromimaailmassa liikkuvia viinejä. Niissä molemmissa oli hyvin tuntuva tanniinisuus, mutta vaikka kyse oli varsin nuorista 2009 viineistä, ne olivat jo täysin nautittavissa (vaikkakin riserva vähän siinä rajoilla ilman ruokaa). Monikaan klassisen tyylin barolo ei näin nuorena olisi ollut vielä lähestyttävä, ja tilan edustaja painottikin sitä, että Gattinara on mineraalisuutensa ja suhteellisen keveytensä vuoksi lähestyttävissä aiemmin kuin Barolot. Tre vigne oli täysin nautittava, täyteläisempi ja lämpimämmän mausteinen viini, joka kentien istuisi hyvin alkonkin valikoimaan.

Kierroksen jälkeen ostimme vielä muutaman tuliaispullon ja jatkoimme matkaa kohti Ghemmeä ja Rovellottin tilaa.

Loma, mikä ihana tekosyy lähteä räntää pakoon Bergamoon, Italiaan.

Vietimme pääsiäisen pyhät ja muutaman arkipäivän niiden jälkeen Italiassa Bergamossa. Valitsimme kohteen sen perusteella, että Ryanair lentää suoraan sinne Tampereelta. Koska kyseessä oli perheen pienimmän ensimmäinen lentomatka, emme halunneet lentää minnekään kovin kauas. 3 tuntia melkein kotiovelta halpaan hintaan sinetöi lomapäätöksen helposti. Olimme aikaisemmin vierailleet Italiassa Como-järvellä viitisen vuotta sitten, mutta Bergamo ei ollut meille tuttu.

Vuokrasimme asunnon uuden kaupungin 3 minuutin kävelymatkan päästä pääkadusta. Kämppä oli loistava valinta seurueellemme, johon kuului kolmen aikuisen lisäksi yksi 1.5-vuotias pikkuneiti. Olemme ennenkin vuokranneet asunnon hotellin sijaan, ja lapsen kanssa asunnon vuokraus oli todella kätevää. Aamu-ja iltapalat sai tehdä kämpillä ja lapsella oli tilaa touhottaa melkein 100 neliöisessä asunnossa. Lisäksi tälläkin kertaa kämpän vuokraaminen oli halvempaa kuin hotellissa olo, joten suosimme vaihtoehtoa jatkossakin.

Koska lensimme bergamoon pitkänäperjantaina, vietimme pääsiäisen pyhät Bergamossa ja lähialuiella. Vanhassa kaupungissa Citta Altassa vierailimme loman aikana melkein joka päivä, koska autottoman keskustan vanhoilla kujilla oli mukava haahuilla lapsenkin kanssa. Lisäksi kaupungin mielenkiintoisimmat kaupat ja ravintolat löytyivät vanhasta kaupungista upeiden maisemien kera.

Yhtenä iltapäivänä ajalimme tutustumaan San pellegrinon veden alkulähteille pieneen vuoristokylään, jonka kujilla sai helposti kulumaan muutaman tunnin. Erityisesti kaupungin kuuluisat kylpylät ovat kuulemma testaamisen arvoisia, mutta harmiksemme kylpylät olivat kiinni pääsiäissunnuntaina.

Auringon ja lämmön vihdoin saapuessa myös Pohjois-Italiaan otimme suunnaksi Iseo-järven, joka on vähiten tunnetuin Pohjois-Italian järvistä. Paikallisilla on tapana käydä pääsiäismaanantaina piknikillä vuorilla ja me otimme myös neuvosta vaarin. Bergamosta ajaa Iseolle vajaassa tunnissa moottoritietä pitkin. Järven itärannalla kulkee vanha roomalainen tie, jota vaellusreitit noudattavat.

Me löysimme ensimmäisenä päivänä helposti reitille ja kävelimme muutaman tunnin aikana upeiden maisemien ympäröivänä kohtuullisen helppoa reittiä vajaat 10 kilometriä. Toisella kerralla eksyimme reitiltä ensimmäisen mutkan jälkeen ja nousimme vajaassa tunnissa 400 metriä ylös vuoristoon ja tulimme sitten myös samaa reittiä alas, kun roomalainen tie ei todellakaan kulkenut niin korkealla. Nousun rankkuudesta huolimatta maisemien takia kannatti kiivetä hieman vaikeatakin reittiä. Onneksi olut oli alhaalla kahvilassa kylmää ja mukaan pakatut eväät hyviä.

Alunperin tarkoituksena oli vierailla myös Venetsiassa tai Venetossa, mutta yleinen hengailu Bergamossa vei voiton alkuperäisiltä suunnitelmilta. Onneksi vei, koska lomalla tuli kerrankin levättyä.

Rivetto Langhe Nebbiolo 2011

Kuva:wine-searcher.com

Viime lauantaina viinikaappia tonkiessamme törmäsimme laivalta tuliaisina tuottuun Rivetton suvun nebbioloon Langhen alueelta. Halusimme viiniä joka pärjäisi sekä sienille että karitsan kareelle, plussaa tulisi, jos toimisi vielä munakoisonkin makuparina. Varsin nappivalinta oli viini hintaansa nähden (13.90€/tallink silja), koska odotukset eivät olleet kovin korkealla. Viini kuitenkin yllätti todella positiivisesti ja oli jokaisen euron arvoinen, ehkä jopa ylikin.

Viinin väri oli haaleakon tiilenpunainen, jopa hieman läpinäkyvä. Tuoksu oli taattua nebbioloa: punaisia marjoja, orvokkia, ruusua, hieman tallintakusta ja nahkaisuutta. Maku oli pehmeähkön tanniininen, punaisten marjojen kuten puolukan ja punaherukan sävyttämä. Maussa oli myös aavistus  tuoksussakin hyvin esille tullutta mausteisuutta. Mielestämme viinin tanniinirakenne oli hyvässä tasapainossa ja kepeähkö makumaailma toimi erinomaisesti ruokien kanssa.

Sienitortellinien kanssa viinin hyvä rakenne taittoi mukavasti tortelliinien raskautta ja sienten umamimaku täydensi hyvin viinin kukkaista makumaailmaa.
Paahdetun munakoisosalaatin kanssa viini toimi kohtalaisesti, mutta ei kuitenkaan peittänyt täysin salaatin raikasta makumaailmaa.
Mediumiksi kypsennetyn karitsankareen ja sitruunalla ja salvialla maustetun mascarponekastikkeen kanssa viini oli nappivalinta. Viinin tanniinit taittuivat hienosti lihan kanssa ja mascarponekastike nosti viinistä esiin hyvin happoja ja rakennetta.

Kerrassaan mainio ja monikäyttöinen yleisviini Italialaisten viinien ystäville. Ei ehkä kaikkein monimutkaisin nebbiolo-viini, mutta arkikäyttöön loistava. Hinta-laatusuhde oli todellakin kohdillaan.