Hirviviinejä Italiasta ja Chilestä

Kalevan viiniklubi maisteli taannoin kuusi viiniä kauteen sopivan hirviteemaisen menun kyljessä.  Viineistä kolme oli italialaisia ja kolme chileläisiä, kolme oli meidän valitsemaamme ja toiset kolme Viinikartan Jannen.

Menuun oli haettu mahdollisimman erityyppisiä makuja ja rakenteita, jotta päästiin kokeilemaan erilaisten ruokien vaikutusta viineihin. Aluksi hirvi- ja punajuuricarpacciota aurajuustolla, sitten savuista kurpitsa-valkosipulikeittoa, pääruuaksi ensin kermaista hirvipataa, sitten hirvenpaistia roseena, välijuustot ja sitten vielä aronia-tiramisua jälkiruuaksi. Eri annokset todella muuttivat viinejä, joten kannatti näpertää.

Viinit maistettiin ensin ilman ruokaa, minkä jälkeen ne äänestettiin paremmuusjärjestykseen. Tämän jälkeen maisteltiin ruokien kanssa ja yritettiin arvioida, miten viinit ja ruuat reagoivat keskenään.

Wwb

Ensimmäinen viini oli Borgo Salcetino Lucarello Riserva 2011. Tämä oli tiilenpunainen, keskisyvä viini. Tuoksussa on mausteita, hapankirsikkaagyftf, kevyttä lyijykynästä muistuttavaa tammisuutta. Suussa viini on pyöreähkö, rungoltaan hapokas ja ensisijaisesti kirsikkaisen marjainen. Tanniinit ovat kevyehköt, maku keskipitkä. Tasapainoinen tapaus, ccråcyvubuuvwhyvä chianti joskaan ei nyt varsinaisesti päräyttävimmästä päästä.

Toisena viininä Planetan Santa Cecilia 2010, puhdas nero d'Avola Sisiliasta. Tuoksu on (Planetan tyyliin ?) savuinen, makean joulumausteinen, vaniljaisen tamminen ja marja-aromeiltaan lähinnä mansikkainen. Maku on tuoksuun aluksi turhankin pyöreä, hyvin täyteläinen. Happoa tuntuu puttuvan. Tanniinia on kohtalaisen runsaasti, mutta jälkimaussa selkein piirre on katkeruus, joka tuntuu jollain tavalla raa'an epäpuhtaalta. Marjaisuus hukkuu paletilla tammeen ja tanniineihin. Viini tuntuu epätasapainoiselta.

Kolmantena viininä Ebaysta huudettu Radicin Taurasi 1986. Rusehtavan tiilenpunainen lasissa. Tuoksussa edelleen hyvä hedelmä, suklaakirsikkaa ja mansikkaa. Brettin tuomaa tallintakusta on vain juuri ja juuri nimeksi, ei lainkaan dominoivasti vaikka kyseessä on jo reippaaseen ikään ehtinyt vinkku. Viinin hapokkuus on jo varsin ohut, mutta marjaisuutta on edelleen ja suussa kokonaisuus tuntuu ilman ruokaa maistellen hienovaraiselta, keskitäyteläistä keveämmältä. Tanniinit ovat pehmenttyneet hienosti. Viinin hienovarainen jälkimaku on kohtalaisen pitkä, joskaan ei millään tavalla intensiivinen: suuhun jää haipuva kirsikkaisuus ilman kiristelyä ikenissä.

Sitten siirrytään chileläisiin. Neljäntenä viininä Leyda Canelo Syrah 2012. Väri on purppurainen ja melko syvä. Tuoksu on hämmentävä: siinä tuntuu kostean sementtistä maa-aromia, punajuurta muistuttavaa juureksista vegetaalisuutta ja pippurista kirpakkaa mausteisuutta sekä märän koiran eläimellistä aromia. Maku on hapokkaan raikas, mutta aromit ovat paletilla vähintään yhtä epämiellyttävät kuin tuoksussa. Keskitanniininen. Viini on omaan suuhuni rakenteeltaan kohtalaisen miellyttävä, mutta tämä raikkaus on ilmeisesti saavutettu fenolisen kypsyyden kustannuksella.

Viides viini on kiinnostava kuivaviljelty vanhojen köynnösten Carignan Maulen laaksosta. Torresin Cordillera Carignan 2009 on osa Maulen tuottajien Vigno-projektia, jonka ideana on edistää alueen Carignan-viinien laatua ja tunnettuutta. Projektin logoa saa käyttää, jos viini tulee Maulen kuivaviljellyltä Secano-alueelta ja rypäleet ovat peräisin vanhoista köynnöksistä. Projektissa on mukana 15 tuottajaa, joista yksi on siis Miquel Torres Chile. Viini on lasissa syvän purppurainen. Tuoksussa on raikasta punaista marjaa: mansikkaa, vadelmaa. Tammisuus on melko vähäinen. Suussa viini on hyvin hapokas ja varsin tanniininen, rungoltaan runsas ja kulmikaskin. Perusfiilis paletilla on kuintekin freesi marjaisuus. Oiva viini mielestämme.

Viimeisenä vielä yleisön suosikki, Colhaguan laakson Apaltan viinitarhoilta tuleva Ventisqueron Pangea Syrah 2007. Janne oli valinnut viinin maistettuaan sitä messuilla ja siihen ihastuttuaan. Viinin tuoksussa on hyvin tummaa marjaisuutta, herukkaa, pölyisyyttä, karvasmantelia ja suklaistakin mausteisuutta. Suussa hyvin täyteläinen, kypsän hedelmäinen. Viinissä on hyvä runko, happoa on riittävästi pitämään hedelmäisyyden kurissa. Tanniinia on reippaasti, mutta viinillä on jo sen verran ikää että tanniinit ovat hyvin pehmenneet. Kyseessä on iso viini, josta 10 hengen maistajaporukkamme kovasti piti. Omaan suuhuni tämä oli hieman tuhti, mutta erittäin hyvin tehty viini jos pitää runsaammasta tyylistä.

Ruoka muutti viinejä huomattavasti. Selkeimmin ruuan vaikutuksen huomasi hieman jo turhankin iäkkäästä Taurasista: Viini kuoli täysin kermaisen hirvipadan kanssa ja toimi taas huomattavasti paremmin paistin kanssa. Ilmeisimmin happo oli jo siinä määrin vähäinen, että siitä ei ollut kermaisuuden vastapainoksi.

Savustetussa keitossa oli jonkin verran potkua pippurista ja savupaprikasta, ja tämä toi etenkin chileläisistä viineistä esiin korkean alkoholisuuden polttavuutena. Tämän kanssa matala-alkoholinen ja hieman makeakin valkkari olisi toiminut paremmin.

Täyteläinen pata paransi pelkältään  raa'an makuista Leyda Caneloa, hapokkuus ei tuntunut tuhdin padan rinnalla niin epämiellyttävältä, ja myös ikävä juuresaromi lieveni. Ei kuitenkaan edelleenkään mitenkään erityisen miellyttävä viini. Cordillera ja Chianti toimivat padan kanssa parhaiten, niissä riitti happoa taklaamaan kermaisuutta.

Roséksi jätetty paisti oli melko hyvä yhdistelmä kaikille viineille, mutta parhaiten sen kanssa toimivat Chianti, Cordillera ja Pangea. Pangeasta voisi sanoa, että se oli siinä määrin iso viini, ettei se juuri elänyt ruuan kanssa lukuunottamatta hieman pippurista keittoa, joka nosti viinistä esiin alkoholin poltteisuuden.

Maistelu oli kaikin puolin kiinnostava tutkimusmatka ruuan vaikutukseen viineihin. Suosittelemme kokeilemaan kotona!

Chardonnay-tasting fiiliksiä

Toissa viikonloppuna maistettiin siis Kalevan viiniklubin kanssa 6 eri chardonnay-viiniä. Yritimme saada valikoimaan mahdollisimman erilasia.

Valitsimme kaksi ranskalaista, kaksi chileläistä, kalifornialaisen ja uusiseelantilaisen chardonnayn. Ranskasta masitettavana oli Chablis La Joucére, vuosikertana tuore 2014. Perinteinen tammittamaton Chablis: haalean sitruunankeltainen, tuoksussa sitruunaa, vihreää omenaa, mineraalisuutta ja kosteita kiviä. Suussa puhtaan sitruksinen ja hyvähappoinen. Raikas ja pirteä viini!'

Toisena maistettiin Uuden-Seelannin Marlborough:sta tuleva Saint Clair Pioneer´s block chardonnay 2012. Tämän kanssa oltiin aivan eri maailmassa: Koko satsi on saanut tammea, josta 40% uutta. Malolaktinen käyminen ja 10 kk sakkakypsytys. Tuoksu on hämmentävän sauvignon blanc-tyyppinen, vihreää tomaatinlehteä, passionhedelmää, reippaasti hiivaisuutta. Suussa edelleen varsin hapokas, edelleen vihreyden ja eksoottisen hedelmäisyyden taistelua. Erikoinen chardonna, kenties tyypillinen Uudelle Seelannille. Maan vihreän ylihedelmäinen tyyli ei siis näemmä koske vain SB:a.

Kolmantena jälleen ranskalainen, La Soufrandise Pouilly-Fuisse 2012. Hillitympi tammitus, jonka huomaa ensinuuhkaisulla, Tuoksussa on piikiveä, kypsää omenaa, basilikaa muistuttavaa yrttisyyttä, lakritsiakin. Maku on melko tasapainoinen, siinä on aistittavissa aavistus tanniinia. Keskihapokas. Tammiaromi on suussa paremmin tasapainossa kuin pelkästään tuoksun perusteella voisi arvioida.

Neljäntenä viininä positiivinen yllätys Chilen keskuslaaksosta. Lapostole Cuvée Alexandren tuoksu on vaniljainen, hyvin tamminen ja makean omenainen. Maku on tuoksua vastaten täyteläinen, mutta jokseenkin odotusten vastaisesti tässä on erittäin hyvä hapokkuus joka pitää paletin täysin kasassa ja fiiliksen raikkaana. Pitkä maku, joka jättää tuoksuun nähden yllättävän freesin fiiliksen. Tämä oli omasta mielestäni positiivisin yllätys joukossa.

Viidentenä toinen chileläinen, Limarin laaksosta tuleva Marques Casa Concha 2013. Tämä oli tuoksultaan jokseenkin samantyyppinen kuin edellinen, kypsä ja täyteläinen. Tässä lisäksi mukana sementtisyyttä ja mantelisia pähkinä-aromeja. Tämä oli vähemmän hapokas ja siksi raskaampi.

Viimeisenä Kendall- Jackson Vintner´s reserve 2012. Suoraan sanottuna kamala viini. Tuoksu oli ananaksinen, paksun hillotun hedelmäinen muistuttaen ensisijaisesti tokajia tai sauternesia. Maku on puolimakea, kitkerä ja löllö. Ei jatkoon, vaikka klassikko olikin.

Yleisöäänestyksen voitti Chablis, jonka raikkautta kaikki porukassamme arvostivat. Toiselle sijalle tuli yllättäen Lapostole, joka omasta mielestäni oli positiivisin yllätys: odotin löllömpää esitystä! Kolmanneksi ylsi Pouilly-Fuisse, tasainen muttei mikään mieläjärisyttävä esitys. Kokonaisuutena maistelu oli pintaa raapaiseva avaus chardonnay-maailmaan. Tästä voisi jatkaa noin pari vuotta.

Cabernet-taistelu: Maipo vs Barossa

Kalevan viiniklubi päätti palata perusasioiden äärelle. Maistelimme puolisokkona kuusi uuden maailman CS-viiniä, joista kolme shiraz-alueena tunnetusta Barossasta Etelä-Australiasta ja kolme Chilen klassiselta cabernet-alueelta Maiposta. Kultakin alueelta oli valittu kolmen eri hintaluokan viinejä: <15 e, 15-25 e ja >50e.

Molemmilla alueilla on samantyyppinen historia: ensin tuotettiin pieniä määriä laadukkaita viinejä, sitten kysynnän kasvaessa tuotantoa lisättiin rajusti laadun kustannuksella. Australia on jo selvästi ohittanut pahimman boom and bust-vaiheen, Chilessä se on vielä osin päällä vaikka laatuviinejä bulkkimerestä löytyykin.

CS on rypäleenä mielenkiintoinen siksi, että se menestyy kohtalaisen hyvin varsin erilaisissa ilmastoissa ja tuottaa täysin erityyppisiä viinejä viileässä Euroopassa verrattuna vaikkapa Australian lämpimiin alueisiin. Toisaalta se reagoi usein suotuisasti tynnyrikypsytykselle, ja siten myös kellarissa voidaan vaikuttaa lopullisen viinin makuun voimakkaastikin (joko hyvässä tai vallitettavan usein pahassa).

Ensimmäisenä maistettavaksi osui Elderton Estate CS 2010 Barossasta. Mustaherukkaa, savuisia nuotteja, minttua, erittäin lämmintä vaniljaa. Suussa lämpimän täyteläinen ja hedelmäinen, kohtalainen happorakenne. Varsin tiukat tanniinit.

Toisena maistettava viini oli De Martino Estate CS 2012 Maiposta. Tuoksu on jollakin tavalla likainen, äärimmäisen voimakkaan mustaherukkainen heijastaen varmasti osin viinin nuorta ikää. Tuoksusta päälimmäiseksi jää vaikutelma mustaherukan jyräävästä aromista ilman mitään vivahteita. Suussa viini on todella pehmeä, mustaherukkamehumainen ja ohut. Happoa ja rakennetta on niukasti.

Kolmas viini on erään klubilaisen sanoja mukaillen edellisiä mietiskelevämpi. Tuoksusta ei nouse mikään komponentti yli muiden hallitsevaksi. Siinä on hento mustaherukan aromi, joka kuitenkin saa tukea seetrisestä, tiukkasyiseltä vaikuttavasta tammesta. Viinissä on mukana myös terävämpää mausteisuutta ja aavistus tallintausta. Maku on melko raikas, hyvähappoinen. Maku noudattelee aromimaailmaltaan tuoksun hienovaraisuutta raikkaine mustaherukoineen. Kokonaisuutena äärimmäisen tasapainoinen viini, josta mikään aspekti rakenteessa tai aromimaailmassa ei jyrää. Ja kyseessähän oli Ventisqueron Enclave CS Alto Maipon Pirquesta noin 1000 m merenpinnan yläpuolelta.

Neljäntenä Concha y Toron Marques de Casa Conca 2011. Tuoksultaan selvästi puumaisen tunkkainen. Hento savu, aavistus tallintausta sekä selvästi aistittava minttuisuus. Ja toki siis itsestäänselvä mustaherukka, joka löytyi kaikista maistetuista viineistä. Suussa keskitäyteläinen, varsin kireän hapokas ja tanniininen. Puu-aromit korostuvat melko reippaasti.

Viidentenä viininä Alkostakin löytyvä Lehmann Portait Barossa CS 2011. Tässä viinissä tuoksussa selkein vanilja, lämpimän punaisia marjoja, mustaherukkaa. Aavistus epäpuhtautta, jonka aiheuttanee lähinnä allkeirjoittaneen savuaromiallergia. Viini on täyteläinen, mutta rakenne säilyy raikkaana kohtalaisen hapokkuuden ansiosta. Tanniinit melko pehmeät, kuitenkin runsaat (ja hieman sahanpurususpektit).

Viimeisenä Penfolds-Fostersin Bin 407 2008. Tämäkään ei anna tuoksultaan mitään yksittäistä määrittävää nuottia. Aistittavissa on lämmintä mustaherukkaisuutta, aivan aavistus savuisuutta, hennon hentoa lantaisuutta ja melko jämäkkää lyijykynäisyyttä. Tässä on myös mausteisuutta, kuitenkin enemmän pippurisuuntaista kuin kardemumma-vanilja-akselia. Suussa äärimmäisen tasapainoinen. Alku on keskitäyteläinen, keskivaihe raikkaan hapokas ja jälkimaku pitkän tanniininen. Kokonaisuutena hienosti liukuva viini, josta aromikomponentit nousevat maistaessa esiin eri vaiheissa muodostaen lopulta harmonisen kokonaisuuden.

Maistamassa oli 9 henkeä, ja viinit maistettiin siis puolisokkona. Ne äänestettiin paremmuusjärjestykseen siten, että kukin antoi pisteet kolmelle mielestään parhaalle viinille: kolmannelle yhden, kakkoselle kaksi ja ykköselle kolme pistettä.

Selkeäksi voittajaksi äänestyksessä tuli Bin 407, kakkoseksi Elderton ja kolmoseksi Lehmann. Tässä kisassa Barossa siis voitti kaikki mitalisijat. Omassa pisteytyksessäni ykkönen ja kolmonen olivat samat kuin yleisessä äänestyksessä, mutta Enclave pääsi sijalle kaksi Eldertonin sijaan.

Kaikki viinit oli tilattu vinexus.de-nettikaupasta
, koska alkosta ei löytynyt vastaavia viinejä eri hintaluokissa.

Brunello di Montalcino

Ensi viikonloppuna Kalevan Viiniklubilla on pitkään odotettu Brunello-vertikaali. Maistamme luottobrunellomme Bariccin vuosikerrat 2005-2009. Tarkoitus on suorittaa maistaminen puolisokkona ja yrittää huvikseen arvailla vuosikertoja. Seuraavassa hieman taustaa viikonloppuna maistettavasta viinistä sekä tilaisuuteen osallistuville että muille kiinnostuneille.

Brunello sijaitsee siis Keski-Italian Toscanassa, 40 km Sienasta etelään. (Chianti Classicoa tuotetaan Sienan pohjoispuolella). Matkaa välimeren rannikolle on 40 kilometriä, joten ilmasto on melko merellinen. Kesät ovat leutoja, sateet painottuvat kevääseen ja syksyyn. Korkeammilla paikoilla voi sataa talvella luntakin. Maasto on mäkistä. Alempana rinteillä sijaitsevilla viinitarhoilla maaperä on irtonaisempaa ja ravinteikkaampaa, koska aikojen saatossa korkeammalla rapautunut maaperä valuu veden ja painovoiman vaikutuksesta luonnolliseen suuntaan. Korkeammalla maaperä on kivisempää ja pintakerros pääosin kalkkikivisen maaperän päällä ohuempi. Mäkisessä maastossa on myös runsaasti erilaisia mikroilmastoja, jotka vaikuttavat köynnösten kasvuolosuhteisiin ja siten viinin makuun.

Kuva:baricci.it

Consorzio Del Vino Brunello di Montalcino on perustettu 1967, kun alue sai DOC-statuksen. Kyseinen elin laatii säännöt tuotantoon, toimii promoottorina ja valvoo tuottajien etua. Mainittakoon, että Bariccin tilan tuolloinen omistaja on yksi consorzion perustajajäseniä. Brunello-viiniä saa tuottaa vain Montalcinon alueella kasvatetuista sangiovese-rypäleistä. Viini tulee myös pullottaa alueella. Viinin on oltava 100% Sangiovese, sekoitteita ei sallita. Maksimisato tarhoilta on 8000 kg/ha. Viinin tulee kypsyä vähintään 2 vuotta tammessa ja tämän jälkeen 4 kk (reserva 6kk) pullossa. Viiniä ei kuitenkaan saa laskea liikkeelle ennenkö 5 (reserva 6) vuoden päästä vuosikerrasta, joten joko tynnyri- tai pullokypsytysajasta tulee väistämättä pidempi. Valmiissa viinissä tulee olla alkoholia vähintään 12,5% ja happoja vähintään 5 g/l, ja sen tulee olla kuiva. Viini tulee pakata Bordeaux-pulloihin.

Sitten vielä hieman vuosikerroista: 2005 oli vaikea vuosi: kasvukauden alku oli kuiva ja liian kuiva. Sateet alkoivat elokuun puolivälissä, ja sadonkorjuuta edeltävänä aikana sää oli kylmää ja kosteaa. Vuoden viinien laatu vaihtelee huomattavasti, ja parhaat tuottajat onnistuivat vaikeasta vuodesta huolimatta melko hyvin. Viinit eivät ole kovin voimakkaita, mutta niistä pitäisi löytyä miellyttävää hapokkuutta joka edistää säilymistä.

Consorzion arvio 4/5 2006 oli mainio vuosi. Vuosikerta mainitaan klassisen tyylikkääksi . Viineissä on runsaasti konsentraatiota ja hedelmäisyyttä. Lämmin kesä kuitenkin vähensi hieman makujen kompleksisuutta. Hapokkaita viinejä, mutta osa arvioista mainitsee nämä yksioikoisemmiksi.

Consorzio 5/5 2007 kesä oli kuiva, ei kuitenkaan kovin kuuma. Viineissä pitäisi ilmetä erinomaisella tavalla brunellolle tyypillinen ’note balsamiche’, eli mentolin, lakritsin, inkiväärin ja kuivatun lihan tuoksu. Hyvin intensiiviset aromit. 2007-vuosikerran viineille luvataan pitkää ikää.

2008 kesä oli viileä. Ennen sadonkorjuuta sateet ja raekuurot häiritsivät kypsymistä. Tämän vuoksi 2008 viinit mainitaan koviksi ja tiukoiksi. Toisaalta viinestä pitäisi löytyä melko hyvä hedelmäisyys, kirsikkaa ja karhunvatukkaa. Kova hapokkuus toisaalta lupaa pitkää ikää.

2009 oli poikkeava vuosi, kesä oli kuuma ja kuiva. Tämän vuoksi rypäleet kypsyivät ennenaikaisesti, ja niistä puuttuu sen vuoksi sangioveselle ominaista hapokkuutta. Osa viineistä on alkoholisia, hillomaisia ja heikkohappoisia. 2009 ei todennäköisesti tule kypsymään yhtä hyvin kuin edelliset vuosikerrat, ja nämä suositellaan nautittavaksi jo pikapuoliin.

Ensi viikolla sitten luvassa meidän mielipiteet brunelloista.

Mad parsa!

Vappuaattona meillä oli kylässä osa Kalevan viiniklubin vakiokalustoa. Vappua vietettiin visusti sisällä kenkunlaisesta säästä johtuen. Tämä toimi meille, viinit sai nauttia oikeassa lämpötilassa ja ruuat sai kauniisti esille. Piknikiä tietenkään väheksymättä, mutta sen aika tulee myöhemmin. Ainakin tänä keväänä, näemmä.

Tarjolla oli nesteosastosta paria sorttia kuohuvaa ja useampaa kuplimatonta valkoista. Menu oli tällä kertaa varsin vihreä, sillä parsaa nautittiin monessa muodossa. Olimme päättäneet tehdä parsaa with a twist, joten fusion it had to be.

Alkuun tarjottiin vietnamilaisia kevätrullia sekä perinteisesti katkiksilla ja parsalla täytettynä että Parma-Saigoneita parmankinkulla ja parsalla. Toisena alkusnackina 25.4. hesarin ruokasivuilla olleen ohjeen mukaan tehtyjä parsasusheja. Nätit alkuruuat toimivat ruokahalun herättäjinä hyvin. Niiden kanssa tarjoiltiin paahteinen, miltei savuarominen Cavendish brut Ridgeview:lta. Lähes shamppanjan veroinen juoma, joka aiemminkin täällä arvioitu. Ei edelleenkään ole mielestämme hintansa arvoinen.

Varsinaisena alkuruokana tarjosimme kermaista parsa-shampanjakeittoa vuohenjuustovaahdolla. Kyseessä oli Creme ninon-tyyppinen keitto parsasta, kermalla pehmennettynä. Keittopohjassa oli simppelisti kasvislientä, parsaa ja salottisipulia hienoksi paseerattuna. Lopuksi lisättiin kermaa ja sampanjaa, lopuksi vielä päälle vuohenjuustosta ja kermasta liedellä vatkattua vaahtoa. Resepti löytyy edellisestä postauksesta, jos haluat tarkan ohjeen.

Tämän kanssa tarjottiin sitten ihan oikeaa sampanjaa viinikartta.fi-blogin Jenssin tuomana, joka maistui brittikuoharin jälkeen erilaiselle, -no sampanjaiselle.  Samppanja oli tuliainen ruotsin laivalta ja varsin hyvä löyto olikin Champagne foliage extra brut reilun kolmenkympin hintaan. Mineraalinen parsakeitto ja hyvähappoinen, hieman briossinen shamppanja sopivat hienosti yhteen.

 Pääruuaksi teimme kalaa. Ohje löytyi tuoreimmasta Mondon ruoka ja viini-lehdestä, ja kyseessä oli karamellisoitu kala. Ohjeessa käytettiin lohta, jonka korvasimme siialla. Maut olivat yksinkertaiset: chiliä, kalakastiketta, valkosipulia ja riisiviinietikkaa. Kalaa karamellisoitiin padassa keittämällä hetki sokeri-etikkaliemessä. Kalan lisäkkeenä tarjolla oli lämmin villiyrtti-parsasalaatti, joka oli maustettu limellä ja chilillä. Melko herkkua, joskin yrtit menivät lämmittäessä hieman ruttuisiksi ja rumiksi. Ensi kerralla lisätään vasta aivan lopussa... Pääruualla oli tarjolla kaksi viiniä, Alsacelainen Marcell Deiss Riesling Engelgarten ja Espanjalainen Adegas Valminorin L-100, puhdas Loueiro vuodelta 2010. Molemmat olivat tilattu internetin viinikaupoista Vinatikselta ja Decantalosta.

Viineissä oli jotain jännittävän samankaltaista, kukkaista ja hunajaista perusnuottia. Rieslingissä hapokkuus oli kuitenkin parempi ja selvä petrolin aromi tuli mukavana lisänä. Molemmat viinit sopivat ruualle hyvin. Rieslingin hapokkuus oli ehkä pienessä ristiriidassa chilin kanssa, ja sikäli loueiro täydensi kenties ruokaa hivenen paremmin. Pelkältään nauttien riesling sen sijaan oli ainakin omasta mielestäni parempi, raikkaampi viini.

Jälkiruokaan ei laitettu parsaa. Sen sijaan käytettiin raparperia, kolmessa muodossa: Raparperikeittoa, raparperi-filosikari ja raparperi-valkosuklaamoussea. Tämä oli vieraiden kommenttien perusteella aterian selvä kohokohta, jota tarjottu Hoffmann-Simonin Piersporter riesling auslese vielä täydensi hunajaisella makeudellaan.

Sellainen vappumenyy siis tällä erää. Suosittelen kokeilemaan etenkin tuota jälkkärikomboa. Ja toki myös pääruuan karamellisoitua kalaa, jos kaakkois-aasialaisista mauista pitää.

-Heikki-

Hiljaiseloa blogin puolella...

 Kuuluisa elämä otti niskavoiton meistä ja blogi on elänyt muutamat viime viikot hiljaiseloa. Syynä hiljaiselolle on ollut ahkera kolmisen viikkoa kestänyt reissuputki. Yhdessä kävimme pääsiäisen aikana ihmettelemässä ison maailman meininkiä rapakon takana ja lisäksi allekirjoittanut ehti juuri ja juuri purkaa laukut ja pakata uudet vaatteet mukaan, kun Budapest kutsui kera työkavereiden.

Nyt, kun paluu arkeen on alkanut hieman kankeasti niin blogi myös jälleen aktivoituu. Tiedossa on ainakin meidän mielestä New Yorkin parhaita paloja, kuvia Tokajin vierailusta ja arvosteluja viime viikolla Kalevan viiniklubin kanssa maistelluista viineistä. Viime perjantantaina päätimme yhdessä tuumin aloittaa kevään ja testata 4 kuohuviiniä ja 3 ranskalaista chardonnay-viiniä. Viinikartan pojat jo raportoivat maistelun päättäneestä Alkon uutuudet lehdestä löytyvästä kuohuviinistä. Lisäksi tarjolla on viimeistään ensi viikolla meidän talouden parhaat vinkit mitä ihan kohta alkavalla parsakaudella kannattaa parsasta valmistaa.

-Katri-

Tasting: 4 italialaista testissä.

Parisen viikkoa sitten lauantaina Kalevan viiniklubi maistoi 5 hengen voimin 4 sattumanvaraista punaista yhden pariskunnan kellarista. Italia on meille kaikille varmaan se rakkain viinimaa ja italian eri viinejä löytyy meidän viinikaapista huolestuttavan monta pulloa.

Maistetut viinit olivat Ripensanto corvina 2009, Patrizi nebbiolo d'alba 2008, Greggiano chianti classico 2008 ja Torrepalino etna rosso 2000. Kolme ensimmäistä oli muistojen mukaan tilattu gouromdo.de-nettikaupasta ja viimeinen oli tuliainen pariskunnan Sisilian reissulta. 3 ensimmäistä olivat kaikki hintaluokkaa 7-14 euroa ja viimeinen oli kuulemma ollut hieman kalliimpi.

Ripensanto oli tyypillinen corvina-rypäleestä tehty helpohko siemailuviini, joka oli valmista juotavaksi heti avaamisen jälkeen. Tuoksussa oli punaisia marjoja ja vaniljaa voimakkaimmin. Maku noudatteli hyvin tuoksua, jonka lisäksi kevyt mausteisuus korostui maussa. Viini oli rakenteltaan kevyt, jossa oli myös aika lyhyt maku.

Nebbiolo di Alba 2008 oli heti avaamisen jälkeen todella sulkeutunut ja aromit/tuoksut olivat todella hentoja ja vaikeasti havaittavia. Pari tuntia ja muutama viinilasillinen myöhemmin nebbiolo d'alba pääsi jo oikeuksiinsa ja maku rupesi olemaan todella mahtava. Ensimmäisenä viinissä tuoksui aavistuksen verran raaka paprika, mutta ilmaa saatuaan tuoksussa korostui tummat marjat, yrttisyys ja mausteisuus. Ensisiemauksella maku oli todella kovien tanniinien saattelema, joka kääntyi myöhemmin illalla tummiksi marjoiksi, mausteisuudeksi ja tanniinien pehmennyttyä maku oli todella samettinen ja pitkä.

Greggiano chianti classico 2008 oli heti avattuaan tuttua chiantia ensimmäisestä nuuhkaisuusta lähtien. Hyvin kehittynyt viini, joka parani lasissa koko illan ajan. Tuoksussa oli kirsikkaa ja muita punaisia marjoja, vaniljaa ja tammea. Maku noudatteli pitkälti tuoksua ollessaan keskitäyteläisen marjainen ja vaniljainen. Pehmeät tanniinit yhdistettynä pitkään jälkimakuu teki tästä erinomaisen ruokaviinin.

Torrepalino etna rosso 2000 oli jo heti avaamisenkin jälkeen illan päätähti, josta kaikki pitivät. Tuoksussa oli todella tummia marjoja, kuten karhunvatukkaa ja mustaherukkaa. Vaniljaa, kiveä ja savua löytyi myös tuoksusta. Maku oli ensisiemaisulla todella voimakkaan kivinen ja savuinen yhdistettynä vahvoihin tanniineihin. Ilmaa saatuaan viinin maku muuttui moniuloitteiseksi, jossa karhunvatukka, multa ja vanilja johtivat todella pitkään jälkimakuun. Viinin suutuntuma on täyteläinen, makuaineet varsin konsentroituneet. Siemaisukokemus alkaa voimakkaasti alkoholin ja hapon tuomalla hyvällä rungolla aromiennoustessa nenään. Keskivaiheessa viinin tanniinit alkavat tuntua selkeinä, ja niiden pehmeys saattelee makua mausteisten aromien vilkutellessa takaikkunasta vielä lähes minuutin. Todellisen klassikikon ainesta, joka kuvastaa kasvupaikkaansa hienosti. Jos koskaan Sisiliaan eksymme, niin tätä tulee varmasti tuliaisiksi. Itselle.

Illan voittajaksi selviytyi yksimielisisesti Torrepalino etna rosso ja jaetun kakkossijan nappasi Greggiano chianti classico ja Patrizi nebbiolo d'alba. Huonoa viiniä ei ollut tälläkään kertaa mukana, koska kaikki pullot tyhjenivät illan kuluessa.
-katri-