Chardonnay on yksi maailman laajimmin viljellyistä valkoisista rypälelajikkeista. jos airen jätetään pois laskuista, vain trebbiano taitaa olla sitä suositumpi. Sillä on monia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä sekä kuluttajien että tuottajien suosikkirypäleen. Chardonnay viihtyy hyvin erilaisissakin ilmastoissa viileästä Champagnesta -nykyisin jopa Englannista- Kalifornian ja Australian aurinkoon. Itse rypäleellä ei ole voimakkaita ominaispiirteitä, joten se ilmentää hyvin sekä terroiria että viininvalmistukseen liittyviä valintoja Chardonnaysta saadaankin siksi aikaan hyvin erityyppisiä viinejä riippuen siitä missä rypäleet on kasvatettu ja mitä niille on tehty kellarissa.
60-luvulle saakka chardonnayta viljeltiin lähes ainoastaan Burgundissa ja Champagnessa. Se levisi kuitenkin laajasti uuden maailman viinialueille, joista ensimmäisenä nousivat tunnettuuteen Kalifornian viinit. Alkuvaiheessa Kaliforniassa pyrittiin Burgundilaistyyppisiin, hillittyihin chardonnay-viineihin. Amerikkalainen kuluttaja kuitenkin halusi täyteläisempiä, hedelmäisempiä, tammitetumpia ja makeampia viinejä, ja niitähän tehtiin. Ehkä paras esimerkki on Kendall-Jacksonin Vintners reserve, joka oli alunperin lähes täysin kuiva viini. 70- luvun lopulla kävi kuitenkin kerran niin, että käyminen pysähtyi kesken. Viini jäi makeaksi. Myi kuin häkä. Ja katso, uusi tyyli oli syntynyt!
Tärkeimmät chardonnay-alueet ovat nykyään Bourgogne, Champagne, Kalifornia, Australia ja Etelä-Afrikka, näissä paikoissa lajike on valta-asemassa. Bourgognen alueella tuotetaan hyvin erityylisiä viinejä Chablis:n teräksisen mineraalisista ja viiltävän hapokkaista Mersault:n kultaisen pähkinäisiin ja paahteisen tammisiin viineihin. Chardonnayn huipentuma osuu kuitenkin Montrachet-kyliin näiden välille Cote d'Oriin. Näiden alueiden chardonnay käy kypsymässä tammessa ja läpikäy malolaktisen käymisen. Viinit ovat hienostuneita, alkuperäänsä ilmentyviä ja upeasti ikääntyviä.
Kalifornian chardot ovat täyteläisempiä, eksoottisen hedelmäisiä ja usein reippaasti tammitettuja. Toisaalta, kuten Bourgognessa on myös kaliforniassa erityyppisiä alueita: Carneros ja Sonoma Coast tuottavat viileämpinä alueina hapokkaampia ja hienovaraisempia viinejä, kun taas Napa tuottaa 'sitä' Kalifornian chardonnayta.
Australiassa tehtiin pitkään kalifornian tyyppisiä 'paksuja' chardonnay-viinejä, mutta nykyään tyylissä pyritään hillitympiin viineihin, joita tulee etenkin Länsi-Australian eteläosista, Adelaide Hillsin alueelta ja Tasmaniasta, jossa tehdään jopa laadukkaita kuohuvia chardonnay-viinejä. Australian mantereen ongelma on kuitenkin paahtava kuumuus, mikä kypsyttää charadonnay-rypäleet nopeasti ja laskee viinien hapokkuuden niin matalaksi, että hapon lisääminen on standardikäytäntö.
Uuden Seelannin chardonnaysta ei puutu happoja, sen sijaan ongelmana saattaa olla rypäleiden saaminen täysin kypsäksi. Ongelmana on ollut myös teollinen viinintuotanto, joka on ajanut satomääriä ylös ja samalla laatua alas. Viime aikoina on kuitenkin alkanut ilmaantua yhä enemmän kunnianhimoisia tuottajia, joilla on malttia rajoittaa satomääriä ja panostaa siten rypäleiden ja viinien laatuun,
Etelä-Afrikka on viininviljelyhistorialtaan uuden ja vanhan maailman välissä, sillä siellä on viljelty rypäleitä ja tuotettu viiniä jo 1700-luvulta lähtien. Etelä-Afrikan viinialueet sijaitsevat maan lounaisosassa, missä Atlantilta puhaltavat tuulet ja Antarktiksen suunnalta tulevat merivirrat viilentävät muutoin kuumaa 33. leveyspiirin ilmastoa. Viljellyin lajike on chenin blanc, mutta chardonnay on nykyään lähellä kärkeä. Chardonnayt ovat isoja, hedelmäisiä ja usein paahteisia tynnyrikypsytyksen seurauksena. Hapokkaampia ja raikkaampia viinejä on alkanut tulla markkinoille, kun viinitarhoja on istutettu aina vain lähemmäs viilentävää rannikkoa.
Chardonnayta siis viljellään lähes kaikkialla missä se vain on mahdollista. Lauantaina maistamme viinejä Chablis:ta, Pouilly Fuissessesta, Kaliforniasta, Etelä-Afrikasta ja Uudesta Seelannista. Tällainen pintaraapaisu laajimmin maailman viinialueille levinneeseen rypäleeseen antaa vain hyvin hataran kuvan koko chardonnay-kirjosta, mutta parempi tämäkin kuin ei mitään. Kattavan kuvan saamiseksi näitä pitäisi maistella vuosia: eri alueita ja ala-alueita, eri ikäisiä viinejä, eri valmistustekniikoita... Todennäköinen lopputulema lauantain tastingista on se, että ei olemassa tyypillistä chardonnayta. Mutta saa nähdä, fiiliksiä luvassa myöhemmin.
