Lyrarakis Vilana

Kreetalaisia viinejä ei ole alkossa aiemmin paljon näkynyt, mutta tällä hetkellä valikoimassa näyttäisi olevan ainakin 4 kreetalaista valkoviiniä. Mielikuva näistä viineistä on viime aikoihin saakka perustunut pitkälti viidentoista vuoden takaisiin kokemuksiin eikä ole ollut kovin mairitteleva. Mutta kuten monella viinintuotantoalueella, on Kreetallakin tapahtunut kehitystä jossa laatua on alettu suosia määrän kustannuksella. Viimeisen vuoden aikana maistamamme kreikkalaiset valkoviinit ovat olleet järjestään positiivisia yllätyksiä.

Lyrarakis on Itä-Kreetalla Pezan viinialueella, lähellä Iraklionia sijaitseva viinitila. Kyseinen viinialue tuottaa sekä puna- että valkoviinejä, mutta erityisen tunnettu se on vilana-lajikkeesta tuotetuista valkoviineistä. Valtaosa vilana-tarhoista sijaitsee Pezan tasangolla, mutta Pezan korkeimmat tarhat nousevat yli 700 metriin merenpinnasta ja tuottavat rauhallisempaan tahtiin kypsyvistä rypäleistä hapokkaampia ja parempirakenteisia viinejä.

Ensimmäiset viinit Lyrarakiksen omalla nimellä on pullotettu 1990-luvulla, vaikka tila onkin tuottanut viiniä jo vuodesta 1966 lähtien. Lyrarakis on perheomisteinen, 14 hehtaarin alalla pääasiassa perinteisiä kreetalaisia lajikkeita viljelevä viinitila. Tarhat sijaitsevat keskimäärin 500 metrin korkeudessa merenpinnasta ja ovat maaperältään sorapeitteistä kalkkikiveä.

Vilana on Kreetan saaren viljellyin valkoinen lajike, jonka tärkemmät viljelyalueet ovat itäisellä Kreetalla. Pezan alueella viinien tulee olla 100 % vilanaa. Köynnökset ovat herkkiä sienitaudeille, minkä vuoksi korkealla, merituulista nauttivilla rinteillä viljellyt köynnökset pysyvät terveempinä kuin tasangon tarhat. Tuottaa herkästi ylisuuria satoja, joten tässäkin mielessä kuivat soratarhat ovat etu.

Lyrarakiksen vilana tulee pohjoisenpuoleisilta 500 m kokeudessa sijaitsevilta tarhoilta, jonka tuotto 9 tonnia hehtaarilta. Sato korjataan käsin, tertut rangataan ilman murskausta minkä jälkeen rypäeet saavat maseroitua hetken kuorineen ennen puristusta. Käyminen tapahtuu terästankeissa erittäin viileässä 16-18 asteen lämpötilassa.

Hailakan sitruunankeltaisen viinin tuoksussa on vihreää yrttisyyttä, kukkaisia aromeja, päärynää ja siturusta. Lisäksi selkeä hasselpähkinän aromi. Suussa freesin hapokas, hyvärakenteinen. Lämpimän alueen viiniksi kevyt 12 % alkoholipitoisuus, täysin kuiva viini tuottaa keskitäyteläisen suutuntuman. Body ja raikas hapokkuus kuitenkin hyvässä balanssissa. Takanielusta nousee mausteisuutta, jälkimaku hapokas ja vihertävä.

Erittäin tasapainoinen viini, joka toimi erittäin hyvin kalaruokien kanssa: Teimme neulamuikkuna fritto misto-tyyliin ohuessa frityyritaikinassa, kuumassa öljyssä rapsakaksi paistettuina.  Viinin hyvä hapokkuus pelasi hyvin muikkujen rasvaisen kalaisuuden kassa, ja aromimaailman kevyt pähkinäisyys toi kokonaisuuteen oman pienen ekstransa. Viini on saatavilla Alkosta helmikuun erikoiserästä, ja on mielestämme hyvin siitä pyydetyn 15 euron arvoinen.

Joulukalenterin 19. Luukku: Varmat valkoiset lahjasuositukset.

Lahjasuositusten kanssa vanhat varmat-politiikka sen kuin jatkuu. Seuraavat ovat viinejä, jotka ovat vuodesta ja kerrasta toiseen hyviä. Näitä tuttuja ja turvallisia viinejä voi varauksetta suositella kaikille.

Alkon kuva

Ensimmäisenä suosituksena suuren Alsacelaisen tuottajan, Trimbachin, Riesling Réserve. Tämä viini on takuuvarma täyteläisempi, hedelmäinen riesling, johon on kehittynyt orastavaa petrolisuutta. Runsaampi riesling on hyvä jo nyt, mutta mikäli lahjan saaja haluaa säästää viiniä tulevia nautiskeluja varten, voi tätä hyvin säilytellä ilman huolta parasta ennen-päivästä.

Alkon kuva

Toinen riesling-suositus Saksan puolelta: Weingut Witnter on Rheinhessenin riesling-taituri, jonka kyläviini Dittelsheim Riesling löytyy Alkon valikoimasta. Viini on edellistä kepeämpi, sen aromimaailma selkeästi sitruksisempi verrattuna alsacelaiseen. Viinissä on melko viiltävä hapokkuus, joten hammaskiilteidensä puolesta huolestuneelle se ei lahjaksi sovi. Jos lahjan saaja harrastaa (meidän tavoin) blinejä uutena vuotena, voi tämän lahjoittaa tarpeeseen!

Alkon kuva

Kolmas suositus tulee Italiasta eikä ole riesling. Punaisista suosittelimme Mastroberardinon Taurasia, ja nyt valkoisella puolella suosittelemme saman tuottajan Fiano di Avellinoa. Tämän viinin taika on mielestämme siinä, että sitä voi säilyttää ties kuinka pitkään erittäin positiivisin tuloksin. Nautimme pari vuota sitten 70-luvun Fianon, joka oli kerrassan upea viini. Tämän viinin siis lahjoittaisimme kärsivälliselle viiniharrastajalle. Takaamme, että tätä kun kypsyttää kymmenisenkin vuotta niin saa jotakin aivan upeaa!

Sitzius Rothenberg Riesling Spätlese Goldkapsel Trocken

Kuva Alko.fi

Sitziuksen viinit tulevat Nahen alueelta, joka on yksi Saksan pienemmistä viinialueista. Se sijaitsee laajan Rheinhessenin alueen länsipuolella Moselin ja Reinin laaksojen välisillä kukkuloilla. Nahen maaperä on hyvin vaihtelevaa, joten myös alueella varsin läheisiltäkin palstoilta tuotetut viinit voivat poiketa toisistaan vahvasti. Nahen maaperästä löytyy niin tuliperäisiä, liuskekivisiä kuin hienojakoisemmiksi rapautuneita maalajeja. Ilmasto on melko leuto eikä halla yleensä aiheuta ongelmia.

Viljellyistä rypäleistä valkoiset ovat pääosassa, punaisia lajikkeita on vain 25 % reilun 4000 hehtaarin tarha-alasta. Viljellyin rypälelajike on riesling, jonka osuus lähentelee kolmea kymmentä prosenttia. Nahen viineistä valtaosa myydään suoraan tuottajalta kuluttajille, joten ne ovat Saksan ulkopuolella selvästi harvinaisempia tuttavuuksia kuin esimerkiksi Moselin tai Pfalzin viinit.

Weingut Sitzius on perheomisteinen tila, joka on ollut saman suvun hallussa historiansa alusta saakka, ja tilalla väitetään valmistetun viiniä yhtäjaksoisesti 450 vuoden ajan. Nykyinen omistaja on Wilhelm Sitzius, joka on modernisoinut tuotantoa ja edistänyt etenkin punaisten lajikkeiden viljelyä. Tarhoja talolla on 16 hehtaaria  Oberhausenin, Neiderhausenin ja Langenloisheimin kylissä. Lisäksi rypäleitä ostetaan sopimusviljelijöiltä.

Rothenberg risling on väriltään haalean sitruunankeltainen. Tuoksussa on sitrusta, omenaa ja vaaleaa kukkaisuutta, mukana häivähdys vihreää yrttisyyttä. Suussa viini on melko täyteläinen ja aavistuksen jopa vahamainen herättäen mielleyhtymiä Rheingaun risling-viineihin. Viini on makuaromeiltaan ennnekaikkea mineraalinen, hedelmä ei tunnu ylettömän runsaana vaan mukaan nousee voimakkaammin vihreää yrttisyyttä. Happoja on runsaasti (8,5 g/l), mutta pieni jäännössokeri ja sakkakypsytyksen tuoma runsaus tasapainottavat maun kauniisti sopusointuiseksi kokonaisuudeksi.

Hapokkaana ja aromeiltaan hienovaraisena viininä tämä on omiaan vaaleiden kalojen seuraan, etenkin jos kalaan yhdistää hieman runsaamman kastikkeen joka tasapainottaa viinin happoja edelleen. Kaiken kaikkiaan nätti viini parilla kympillä Alkon erikoiseristä.

Nikolaihof Vom Stein Riesling Federspiel -16

Joitakin vuosia sitten itävaltalaiset grüner- ja riesling-viinit olivat meillä kovassa kulutuksessa, koska niiden laatu tuntui olevan tasaisen korkea. Jostain syystä muutama viime vuosien aikana ostettu itävaltalainen riesling on tuntunut vähän turhankin teräksiseltä, emmekä ole alppimaan valkkareita aivan entisessä määrin maistelleet emmekä niistä siten kovasti kirjoittaneetkaan. Nyt kuitenkin Alkoon heinäkuun erikoiserässä tullut Nikolaihofin riesling sytytti siinä määrin, että siitä kannattaa kirjoittaakin.

Wachaun alue sijaitsee aivan Itävallan länsirajan tuntumassa Tonavan varrella. Wachaussa vilijellään lähinnä rieslingiä ja grüner veltlineriä. Riesling kasvaa Tonavan varren jyrkkien rinteiden yläosassa, jossa gneissikallion päällä on hyvin niukasti irtomaata. Grüner sen sijaan menestyy paremmin alarinteillä, johon on kertynyt eroosion aikaansaamaa ja tuulen ja veden kuljettamaa lössimaata. Vuosisatojen viljelyhistorian aikana jyrkimmille rinteille on rakennettu terasseja, joilla riesling-köynnökset kasvavat tänäkin päivänä. Etenkin ylärinteillä paljaat kalliot ja terassiseinämät imevät päivällä auringon lämpöä, joten tarhan suunnalla auringon suhteen on suuri vaikutus mikroilmastoon ja lopputuotteeseen.

Wachaun tuottajilla on oma laatuluokituksensa kuiville viineilleen: Keveimpiä, alle 11,5 % viinejä kutsutaan Steinfedereiksi, keskitäyteläiset 11,5-12,5 % viinit ovat Federspielejä ja kaikkein runsaimmat, yli 12,5 % alkoholia sisältävät ja usein viimeisenä korjatuista rypäleistä valmistetut viinit ovat Smaragdeja. Nyt maistettu Nikolaihof kuuluu siis keskimmäiseen kategoriaan.¨

Nikolaihofin tilan historia viinintuotannossa alkaa jo roomalaisten ajalta, sillä paikalla on sijainnut roomalaisten linnoitus. Roomalaisten jälkeen keskiajalla viinintuotantoa paikalla harjoittivat Kremsmünsterin luostarin munkit. Nykyisen omistajasuvun, Saahsien haltuun Nikolaihof päätyi vuonna 1894. Tila aloitti biodynaamisen viljelyn ensimmäisenä alueella 1971, ja nykyisin tila on yksi Wachaun arvostetuimmista tuottajista. 

Nyt maistamamme riesling on sitruunankeltainen ja keskisyvä väriltään, melko kevyt liikkeiltään. Tuoksu on melko intensiivinen, siinä on vaaleaa kukkaisuutta, hunaijaista makeutta ja sitruunaa. Tuoksun kukkeus tuo mieleen vienon kuusamantuoksun, johon joka leijailee joskus vastaan puistoissa piilossa kasvavista tuoksukuusamista. Suussa viini on huomattavasti keskimääräistä itävaltalaista rieslingiä runsaampi ja pyöreämpi, mahdollisesti tämä on saanut ainakin hetken kypsyä hiivasakkojen päällä ? (tietoa ei tuottajan tai maahantuojan sivuilta löydy). Kypsän sitruksinen aromi korostuu makupaletilla, mutta toisaalta se saa vastaparikseen mineraalista, hivenen bitteristä nuottia ja ruohoistakin aromia. Suussa tuoksun makeus häviää ja viini on täysin kuiva vaikkakin kypsän sitruksinen. Jälkimaku on pitkä ja nautittava, mineraalisen sitruunainen. 

Viinin maistoimme yksinkertaisen tuoreen, oliiviöljyssä rapeanahkaiseksi paistetun nieriäfileen, uusien perunoiden ja herneiden kanssa. Runsaahko viini toimi punaisen kalankin kanssa aivan mainiosti, ja kuvittelisin tämän kestävän jopa grillatun possunfileen. Erittäin positiivinen itävaltalainen: Monipuolisesti yhdisteltävä ruokaviini, jota kulauttelee viileänä myös sellaisenaan!

Scolca Gavi dei Gavi

Tilasimme nimeltämainitsemattomasta nettikaupasta pari kuukautta sitten laatikon, jossa oli pääasiassa puolikkaita viinipulloja: Kyseisellä kaupalla oli laaja valikoima viinejä pikkupulloissa, muun muassa monia italialaisia klassikkoviinejä Piemontesta ja pohjoisen Alto Adigesta.

Pienet pullot ovat käteviä arkikäytössä, kun haluaa ruokansa kanssa vain tilkan viiniä: Pikkupullosta saa neljä pientä lasillista, joten siitä riittää kahdelle hengelle kahdeksi päiväksi. Pikkupullot ovat myös ruuanlaittoviineissä käteviä: Risottoon voi kaataa sen lasillisen, jolloin juomaa jää vielä valmiin ruuan kanssa nautittavaksi. Alkon pienten pullojen valikoiman laatu jätti pitkään huomattavasti toivomisen varaa, mutta viimeisten parin vuoden aikana monopoliinkin on ilmaantunut vallan päteviä viinejä pikkupulloissa. Juuri nyt alkoon tuli erikoiserä puolikkaita pulloja, ja tähän nostettakoon vaikkapa Guigalin Côte-Rôtie, Ettore Germanon Barolo ja Jadot'n Pouilly-Fuisse.

Nyt avasimme paistetun kuhan kaveriksi viinin Piemonten itäkolkasta läheltä Lombardian ja Ligurian rajoja. Gavin alueella tuotetaan Cortese-rypäleestä melko yksinkertaisia ja hinnaltaan kilpailukykyisiä viinejä, joita ei ole tarkoitettu tajuntaa räjäyttäviksi laatuviineiksi. Cortese on rypäleenä samankaltainen kuin esimerkiksi trebbiano ja carganega: vähäarominen ja mineraalinen. Maaperä Gavin alueella on kalkkikivipitoista savea, mikä korostaa rypäleen mineraalisuutta.

Scolca on Gavin alueen suurimpia tuottajia. Nyt maistettu viini on talon perustason Gavi. Se on väriltään haalean sitruunankeltainen. Tuoksussa hento meloni, aavistus yrttisyyttä ja kukkaisuutta. Matala-arominen, hento, hienovarainen tuoksu. Suussa keskitäyteläinen, melko hyvähappoinen. Vihreys hieman korostuu, hedelmäisyys vähäinen. Tekstuuri karkeahko. Hieman bitterinen loppu.

Viini toimi pannussa paistetun kuhan ja erityisesti lisäkkeinä olleiden uunipaahdettujen palsternakkojen ja porkkanoiden kanssa loistavasti. Palsternakan mineraalisuus komppasi viinin bitterisyyttä ja porkkanan makeus sai haposta ja mineraalisuudesta vastaparin. Viini on aromeiltaan melko neutraali, enemmän teksturaalinen kuin aromaattinen. Se toimi hyvin tällaisten yksinkertaisten ja mietojen ruokien kanssa, sillä viini ei peitä esimerkiksi tuoreen vaalean kalan hienovaraisia makuja.

Gavi on hyvä yleisviini, joka kannattaa pitää mielessä. Ja Alkon erikoiserän pikkupullovalikoimaa kannattaa myös vilkaista!

Joulukalenterin 7. luukku: Runsaammat valkoviinit

Kesällä ja keväällä nautimme keveämpien kesäruokien kanssa lähes yksinomaan raikkaita ja hapokkaita valkoviinejä, mutta joulunajan kylmänkostea sää ja tuhdimmat ruuat vaativat myös valkoviineiltä runsaampaa runkoa. Näitä viinejä ei välttämättä kannata yhdistää kaloille, mutta kinkun ja laatikoiden parina valkoviini voi olla hyvinkin toimiva vaihtoehto.

Ensimmäisenä suosituksena aina niin oivallinen Chateau Musar White. Musarin punaviineissä on rypäleinä pääosin Bordeaux-tyyppinen sekoite, mutta valkoiseen musariin käytetään Libanonin natiivilajikkeita obaidehia ja merwahia. Nämä tulevat omilla juurillaan kasvavista 60-90-vuotiaista köynnöksistä. Viini on eritäin intensiivinen, kypsän hedelmäinen, aavistuksen paahteisen tamminen 

mutta silti hyvähappoinen. Tämä sopii oivasti kinkulle tai lohikaloille.

Toisena suosituksena tammitettu burgundin valkoviini, joka ei kuitenkaan ole chardonnay: Bouzeronin viinit valmistetaan aligote-rypäleestä, joka tuottaa selkeästi hedelmäisempiä ja hieman aromaattisempia viinejä kuin chardonnay. Viinin aromimaailmassa on kypsää persikkaa ja runsasta tammista voimaisuutta, se on suussa melko täyteläinen mutta hapokkuutensa ansiosta tasapainoinen.

Kolmantena suosittelemme Xavierin valkoista Chateauneuf-du-Papea. Alue on ehdottomasti tunnetumpi punaviineistään, mutta myös alueen valkoiset ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Rypälesekoitteena on yleensä bourboulenc, clairette, grenache blanc ja rousanne. Viinit ovat ovat runsaita, suutuntumaltaan täyteläisiä ja aromeiltaan kypsän hedelmäisiä ja mausteisia. Nämä sopivat hyvin runsaammille kala- tai lintuannoksille. 

Viimeisänä suosituksena tähän kategoriaan vielä vakiovalikoiman tuote: Etelä-afrikkalainen Bellinghamin The Bernard Series Old Vine Chenin Blanc on hyvin paahteinen, jopa savuinen. Viini on hyvin runsas, mutta siinä on hyvin tallella chenin blancin upea hapokkuus, jonka ansiosta tämä toimii hyvin runsaiden ja kermaisten ruokien parina.

Kuvat alko.fi

Jermann Vinnae Ribolla Gialla

kuva: www.jermann.it/en/

Jermannin viinitalo sijaitsee Italian koillisosassa Friuli Venezia Giulian alueella. Talon perustanut Anton Jermann oli kotoisin Itävallan Burgenlandista, josta hän päätyi Slovenian kautta Friuliin Collion alueelle. Viinitila on pysynyt suvun omistuksessa, ja 1970-luvulta lähtien se on Silvio Jermannin ohjaksissa laajentunut voimakkaasti: Nykypäivänä tilaan kuuluu 160 hehtaaria viinitarhoja, joilla kasvaa alueen perinteisiä lajikkeita mutta myös kansainvälisiä tulokkaita.

Ribolla Gialla on alueen perinteinen lajike, ja sen viljelystä on merkintöjä jo 1200-luvulta. Lajikkeen juuret ovat mahdollisesti Kefalonian saarella kreikassa, missä sitä kutsutaan Robolaksi. Lajike on aromeiltaan sitruksinen ja kukkainen, ja se tuottaa varsin hapokkaita ja raikkaita keskitäyteläsiä viinejä.

Vinnae on pääasiassa Ribolla Giallaa, mausteena Tocai Friulianoa ja Risling Renanoa. Rypäleet kasvavat Collion alueella hiekkakiven ja rapautuneen kalkkikiven seosta. Alue sijaitsee kukkuloilla Alppien juurella melko lähellä Adrianmeren rannikkoa, josta puhaltavat viileät tuulet auttavat säilyttämään rypäleissä hyvän hapokkuuden. Osa viinistä kypsyy puoli vuotta Slavonialaisessa tammessa.

Väriltään viini on kullankeltainen ja keskisyvä+. Tuoksussa savuisuutta, vihreää yrttisyyttä ja kukkaisuutta, hentoa melonia ja eksoottista sitrushedelmää. Maku on melko täyteläinen, hunajameloni nousee makupaletilla ensin selvemmin esiin. Retronasaalisesti vihreä yrttisyys nousee hallitsevaksi aromiksi, ja jälkimaussa edellämainitut komponentin muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Jälkimaussa on aistivinaan myös makeutta, joka lienee todellisuudessa viinin alkoholin ja hedelmäisten aromien aikaansaama harha, jäännössokeria tässä tuskin on.

Nauttisin tätä mieluusti vaaleiden kalojen tai äyriäisten kanssa. Muistutti hieman nuorta, kuivaa ja hieman runsaampaa rieslingiä. Kokonaisuudessaan hyvä ja tasapainoinen, mineraalinen ja rakkaan hapokas viini.

Occhipinti sp68 bianco

kuva: www.agricolaocchipinti.it

Occhipintin SP68 rossoa kehuimme aivan hiljattain, ja nyt on valkoisen vuoro! Maistoimme tätä viiniä ensimmäisen kerran BasBas and Staff-viinibaarissa kevättalvella ja ihastuimme heti. Keväällä saimme kotiin muutaman pullon osana Vino Nostrumin Occhipinti-pakettia.

SP68 Bianco on sekoitus albannello- ja zibibbo- (AKA muscat) rypäleistä. Albanello on Sisilian kaakkoisosien paikallinen rypälelajike. Arvellaan, että kreikkalaiset toivat sen saarelle koska sen viljely oli keskittynyt Syrakusan kreikkalaiskaupungin ympäristöön. Lajikkeen luultiin 1900-luvun puolivälissä jo hävinneen, mutta vanhoja köynnöksiä kuitenkin löytyi, ja 1970-luvulta lähtien lajiketta on viljelty hitaasti lisääntyvissä määrin Catanian ja Vittorian alueilla. Muscat on tunnetumpi lajike, jonka erittäin kukkaiset aromit ovat viineistä melko helposti tunnistettavissa.

SP68 on saanut maseroitua 15 päivää kuorikontatissa, selvästi pidempään kuin useimmat valkoviinit. Käymisen jälkeen viiniä on kypsytetty 6 kk sementtitankeissa ja tämän jälkeen tasoiteltu kuukausi pullossa ennen liikkeellelaskua.

Viini on väriltään kullankeltainen, keskisyvä ja suodattamattomana hieman samea.
Tuoksussa ylikypsää melonia, eksoottista yrttisyyttä, voimakasta terpeenistä kukkaisuutta. Maku yllättävän raikas, hapokas. Melko runsaan alkoholinen runko, jossa aromipaletilla kypsää hedelmäisyyttä, yrttisyyttä ja mineraalisuutta. Jälkimaussa aivan hento katkeruus kuorikontaktista.

Täyteläinen runsas valkoviini runsaasti yrteillä maustettujen, öljyisten ruokien kaveriksi.

Saksalaisten valkkareiden sekatasting

Maistelimme Kalevan viiniklubin kesken viisi saksalaista valkkaria ideana ottaa mukaan muitakin lajikkeita kuin rieslingiä. Saksa on toki tunnetuin rieslingeistään, jotka ovat ainakin täällä pohjoismaissa jättäneet monet muista lajikkeista valmistetut viinit varjoonsa. Saksasta tulee kuitenkin tätä nykyä yhä enemmän loistavia weissburgundereita (eli pinot blanceja), grauburgundereita (pinot gris) ja silvanereja muiden lajikkeiden ohessa.

Ensimmäisenä viininä maistoimme Rheingaun Schloss Johannisbergin Riesling Gelblack Trockenin vuodelta 2015. Tämä oli tyypillisen valkokukkainen, persikkainen ja sitruunainen tuoksultaan. Hyvin hapokas, aavistus jäännössokeria. Erittäin tasapainoinen viini, joka oli tästä viisikosta varmasti paras sellaisenaan naukkailtavaksi.

Seuraavana viisikon jumbo, Pfalzin Eymann Gönnheimer Weissburgunder Trocken 2016. Aluksi viinissä oli selkeän reduktiivinen, epämiellyttävän savuinen ja likainen tuoksu, joka kuitenkin haihtui varsin nopeasti. Tämän jälkeen tuoksussa oli aistittavissa kypsiä kivellisiä hedelmiä ja eksoottista sitrushedelmää. Suussa viini oli kohtalaisen täyteläinen, enemmän mineraalinen kuin hedelmäinen. Jälkimaussa oli karvautta, joka teki viinistä sellaisenaan kovan ja kiukkuisen tuntuisen. Ruuan kanssa tämä toimi huomattavasti paremmin. 17 e hintaansa nähden heikohko esitys.

Kolmantena varsinainen herkku: Dautelin Weissburgunder Gipskeuper 2014 oli tuoksultaan vihertävän yrttinen ja sitruksinen. Tuoksu oli varsin tasapainoinen ja neutraali, mikään selkeä aromikomponentti ei noussut määräävään asemaan. Maultaan keskitäyteläinen, lähes täysin kuiva. Yrttinen ja mineraalinen makupaletti. Pitkä, hapokas jälkimaku. Loistoviini etenkin savukalan ja uusien perunoiden seurana.

Neljäs viini oli himan yllättävä ja sinänsä loistava ruokaviini. Dreissigackerin Bechtheimer Silvaner 2012 on jotain, mitä yleensä simppeleitä arkiviinejä tuottavalta lajikkeelta ei odota: Tuoksu on tammisen paahteinen, voinen, runsas. Siinä on hedelmäaromeista aistittavissa kypsää kivellistä hedelmää ja lisäksi runsasta yrttisyyttä. Suussa viini on myös runsas, kuitenkin selkeästi hapokas ja mineraalinen. Erittäin hyvä valkoviini, jos grillaat porsasta tai siipikarjaa!

Viimeisenä viininä maisteltiin vielä hieman makeampi Bassermann-Jordanin Ruppertsberg Auslese 1997 Pfalzista. 20-vuotias riesling oli vielä täydessä vedossa: Kullankeltainen, tuoksultaan hunajainen, aprikoosinen ja hillotun sitruksinen. Suussa puolimakea, hapokkuuden ansiosta tasapainoinen. Loistava viini marjajälkiruuille, mansikat ja vaniljajäätelö toimivat tämän kanssa mukavasti.

Näitä viinejä oli vaikea laittaa mihinkään selkeään paremmuusjärjestykseen: Pienten napostelavien ohessa siemailisin Schloss Johannisbergiä, kalojen kanssa nauttisin ehdottomasti Dautelia ja runsaampien sapuskoiden seurassa Dreissigackeria. Ja jälkiruuan kanssa (tai jälkiruuaksi) Bassermannin ausleseä.

Joulukalenterin 11. luukku: Valkoisia ympäri Italiaa

Italialaisia valkoviinejä pidetään usein bulkkisoave-kokemusten perusteella hieman mitäänsanomattomina ja laihoina viineinä, mutta viiniharrastajat toki tietävät tämän ajatuksen täysin virheelliseksi. Seuraavassa suosittelemme eri tyylisiä valkoviinejä eri puolilta Italiaa.

Kuva: Superiore.de

Ensimmäinen suositus pohjoisesta Alto-Adigen alueelta. Kyseisellä aluella sijaitsee Traminin kylä, josta mausteinen ja hedelmäinen gewürztraminer-lajike on saanut nimensä. Kellerei Traminin Nussbaumer GW 2014 on aromimaailmaltaan hunajainen ja hyvin trooppinen. Gewürzin suutuntuma on täyteläinen ja runsas. Viini on hapokkaampi kuin esimerkiksi monet Alsacen alueelta tulevat serkkunsa. Loistovalinta kinkulle!

Toinen valkoviinisuositus tulee Kampanian alueelta. Fiano on alueen alkuperäislajike, ja siitä tehdyt viinit ikääntyvät erittäin tyylikkäästi. Nautimme taannoin parikymmenvuotiasta Mastrobernardinon Fiano di Avellinoa, ja se oli aivan loistava. Tuoreemmat vuosikerrat ovat mineraalisia, yrttisiä ja kukka-aromisia viinejä, jotka sopivat hyvin kala- ja äyriäisruuille. Mastrobernardinon Fiano vuosikertaa 2015 irtoaa varsin edukkaasti

Varsin läheltä Kampaniaa, Italian itärannikon Marchesta tulee myös loistovalkoviinejä, nimittäin Jesin Verdicciot. Mineraalisia, hieman mantelisia viinejä jotka sopivat aivan loistavasti kalaruuille. Umani Ronchi on alueen klassikkotuottaja, jonka Verdiccio dei Castelli di Jesi Classico Reserva "Plenio" 2013 on klassinen alueensa viini, ja sen hinta-laatusuhde on kohdallaan!

Kuva: Superiore.de

Sitten palataan hieman pohjoiseen. Italian koilliskulmasta löytyy Friulin alue, joka on tunnettu laadukkaista valkoviineistään (ja oransseista viineistä, mutta niistä myöhemmin). Friulin alkuperäislajike on friuliano, josta tuotetut viinit ovat tyypillisesti yrttisiä ja kukkaisia, raikkaita valkoviinejä miedohkojen juustojen ja vaikkapa kinkun tai muuden vaaleiden lihojen seuraksi. Livio Fellugan Friuliano Colli Orientali taisi olla hetken alkonkin valikoimassa, mutta Superiorelta sitä löytyy edelleen!

Joulukalenterin 5. luukku: loistovalkkareita Vinatikselta

Tästä luukusta paljastuu muutama valkoviinisuositus Vinatiksen valikoimasta. Kuten monet muistakin suosittelemistamme viineistä, nämä ovat hitusen hinnakkaampia tuotteita. Kun tilaamme tuotteita nettikaupoista, emme pääasiassa keskity etsimään niitä halvempia tuotteita: Alko kattaa hyvin niin sanotun kulutusviinikategorian, mutta sen sijaan joukosta erottuvia helmiä löytyy huomattavasti enemmän ulkomailta tilaamalla.

Ensimmäisenä suosituksena Alsacen oman tiensä kulkijan, Marcel Deissin Engelgarten 2014. Alsacessa valtaosa viineistä on lajikeviinejä, mutta Deiss luottaa field blendeihin. Engelgarten on viiden lajikkeen riesling-vetoinen, hyvin aromaattinen ja hedelmäinen viini, joka sopii hyvin joulupöydänkin ruuille.

Toisena hieman edukkaampi suositus, Chablis:n ko-operatiivin tuottama vanhojen köynnösten viini La Chablisienne Veilles Vignes 2012. Edellistä mineraalisempi viini, joka klassisesti sopii erityisesti äyriäisten pariksi mutta toimii hyvin myös vaikkapa pähkinäisten kasvisruokien tai linruruokien kanssa.

Kuvat@vinatis.co.uk

Franck Peillot Roussette QV 2013

Savoien alueen viinit ovat meille melko tuntemattomia. Saimme maistella muutamia viinibloggareiden kevättapaamisessa, ja tämän perusteella innostuimme tilaamaan muutaman pullon Vins Etonnats:lta.

Savoien alue sijaitsee Juran eteläpuolella Kaakkois-Ranskassa, Geneve-järven eteläpuolella. Alue on Alppien juurilla, ja monet viinitarhoista sijaitsevat varsin korkealla merenpinnasta. Vaikka kyseessä on siis kohtalaisen eteläinen alue, on mikroilmasto viinitarhoilla viileä. Alueella viljellään lukuisia alkuperäislajikkeita, joista tärkeimmät ovat valkoisista Altesse aka Roussette, Jacquére ja Sveitsissäkin viljelty Chasselas. Punaisista tärkein on paikallinen Mondeuse.


Tärkein ala-alue on AC Roussette, jossa päälajikkeena on luonnollisesti altesse. Nyt maistamamme viini tulee kuitenkin vähemmän tunnetulta Bugeyn alueelta Savoien länsiosasta. Franck Peillot lienee alueen tunnetuin tuottaja, jonka viinit muistuttavat hieman läheisen Juran viinejä.

Tämän nyt maistetun altesse-rypäleestä valmistetun viinin aromimaailma muistuttaa jonkin verran rieslingiä: siitä löytyy reipasta sitruunaisuutta, kukkaisuutta ja hentoa hunajaisuuttakin. Lisänä näihin rieslingisiin piirteisiin kuitenkin löytyy hentoa pähkinäisyyttä, joka tuo aromimaailmaan lisävivahteita. Myös maku erottaa tämän rieslingistä: se on kuiva, rieslingiä vähemmän hapokas. Aromeissa nousee makupaletilla esiin hieman kivellisiäkin hedelmiä. Jälkimakua saattelee hieman vahamainen tuntuma, ja hedelmä haipuu kauniisti kitalaessa.

Miellyttävä tuttavuus, joka toimi hyvin parsa-bulgursalaatin ja manchegon kanssa. Luulisin tämän hieman täyteläisempänä pelittävän kesällä hyvin vaikkapa grillatun possunfileen tai ihan vain grillimakkarankin kanssa.

Edit: Ks kommentit ja unohda kaikki yllä oleva. Vinkku oli kuitenkin hyvää.

Vina gravonia 1984

R. Lopez de Heredia on erittäin klassinen Rioja-tuottaja, jonka viinitalo Harossa, Rioja Altan 'pääkäupungissa' on kaupungin vanhin edelleen toiminnassa oleva viininvalmistamo. Talo sai alkunsa, kun perustaja Rafael Loped de Heredia y Landeta tuli alueelle ranskalaisten viinikauppiaiden perässä näiden etsiessä korvaavia viinejä viinikirvan raunioittaman raskalaisen tuotannon tilalle. 

Bodegan tilojen suunnittelu alkoi vuonna 1877, ja talo on Riojan kolmen ensimmäisen joukossa. Viinit valmistetaan edelleen vanhalla kaavalla, kypsyttäen erittäin pitkään amerikkalaisissa tammitynnyreissä. Filosofiaa noudattaen bodega valmistaa itse myös kaikki tynnyrinsä, koska ne koetaan erittäin oleelliseksi osaksi viininvalmistusprosessia. 

Talolla on Rioja Altassa 4 viinitarhaa: Tondonia, Bosconia, Cubillo ja Zaconia. Näistä ensimmäinen ja kuuluisin on Tondonia, joka sijaitsee aivan Ebro-joen rannassa amfiteatterimaisessa painaumassa. Tämän tarhan viineistä valmistetaan lippulaivaviini Viña tondonia, josta tehdään loistavina vuosina myös Gran Reservaa, jota kypsytetään tammessä lähes järjettömän pitkiä aikoja. 

Vina Gravonian rypäleet tulevat Zaconian tarhalta, joka on etelään suuntaava kivinen rinne 438-489 m korkeudessa. Tarhalla kasvaa vain Viuraa, ja köynnösten keski-ikä on 45 vuotta. 

Kuten kuva kertoo, on viinin väri kultaan taittava ja melko syvän keltainen. Tuoksu on moniulotteinen, siitä löytyy ainakin lievän oksidaation tuomaa omenankotaa ja siiderimäisyyttä, keltaista luumua ja hunajamelonia. Lisäksi tuoksussa on pitkän tammituksen ansiosta vaniljaista lämmintä mausteisuutta ja pähkinäisyyttä. Suussa viini on melko täyteläinen ja lämmin, täysin kuiva. Runko on tukeva, viinissä on kohtalaisesti alkoholia joka rakentaa pääosan rungosta mutta myös happoja on yllättävän hyvin jäljellä keventämässä kokonaisuutta. Jälkimakuun tuntuu tulevan myös tammen tuomaa tanniinisuutta, joka ei kuitenkaan peitä muuta rakennetta alleen. Viini herää henkiin ilmaannuttuaan useita tunteja, ja tämän jälkeen rakenne on erittäin hyvässä tasapainossa. 

Kyseessä oli aivan loistavan moniulotteinen, kauniisti ikääntynyt Riojan valkoviini. Tätä nautti ilokseen ihan sellaisenaankin, mutta viinin ja kovan alppijuuston yhdistelmä oli pitkästä aikaa sellainen että se sai sukat pyörimään varpaiden ympärillä! 

Joulukalenterin 18.luukku: Lahjapullot valkoviinin ystäville

Valkoviinit ovat tehneet vahvasti tuloaan viimeisen kymmenen vuoden ajan. Meistä valkoviineissä tuntuu olevan laajempi aromikirjo kuin punaisissa, mikä tekee niistä kiinnostavia. Syystä tai toisesta on ajateltu, että valkkarin tulee olla edullisempaa kuin punaviinin. Ehkä tästä syystä valkoviinejä on pidettykin Suomessa punaviinejä vähempiarvoisina: Valkoviinistä tuntuu olevan punaista helpompi tehdä epämiellyttävän makuista, ja valitettavasti hinta monen viinin kohdalla heijastelee laatua. Eli siitä valkoviinistä kannattaa hieman maksaa, niin saa rahoilleen vastinetta!

Ensimmäisenä suosittelemme viiniä Italian Marchesta. Fiano on rypäle, joka oli kuolla sukupuuttoon kunnes Mastroberardinon talo elvytti rypäleen katoamisen partaalta paikalliseksi tähdeksi. Mastroberardino Fiano di Avellino on erittäin kiinnostava viini. Alkon nuoressa vuosikerrassa 2014 on mineraalisuutta, vihreää yrttisyyttä, sitruksista hapokkuutta ja kypsää hedelmäisyyttä. Nautimme kuitenkin hiljattain 1990-luvun vuosikerran samasta viinistä, ja se oli yksi upeimmin ikääntyneistä valkoviineistä mitä olemme koskaan maistaneet: Pähkinäisyyttä, omenankotaa, edelleen yrttisyyttä. Loistava hedelmärunko oli säilynyt oivallisesti ja hapokkuuttakin oli riittävästi jäljellä. Sopii siis hyvin lahjaksi myös keräilijälle!

Toisena vaihtoehtona viini runsaammasta tyylistä pitävälle: Lapostole cuvée alexandre chardonnay 2013 tulee Chilen keskuslaaksosta. Viinin tuoksu on vaniljainen ja tamminen, makean omenainen. Maku tuoksua vastaten täyteläinen, mutta varsin hapokas tuoksun luomaan odotukseen nähden. Kokonaisuutena tasapainoinen tapaus, jossa hapokkuus pitää paketin paletilla kasassa. Pitkä jälkimaku jättää täyteläisen mutta freesin fiiliksen.

Viimeisenä klassikko Saksan Rheingausta: Kloster Eberbach on tuottanut alueella viinejä jo keskiajalta, jolloin sistersiläiset munkit aloittivat viininviljelyn Reinin jyrkillä rinteillä. Hochenceimer  Domdechaneu Riesling Grosses Gewächs 2012 on taattua saksalaista laaturieslingiä: sitruksisen hapokas, persikkainen, kukkainen ja moniulotteinen. Viinissä on erittäin runsas hedelmäuutos, joka tuo täyteläistä tuntua paletille. Rieslingin aromaattisuus mahdollistaa hankalammatkin ruokayhdistelmät, mutta tämä on erittäin passeli viini joulun maustetuille kaloille!

Joulukalenterin 13. luukku: Joulupöydän valkoiset

Joulupöydässä pärjäävät mielestämme paremmin valko- kuin punaviinit: niistä löytyy usein hyvä hapokkuus puhdistamaan palettia täyteläisten laatikoiden ja rasvaisten kalojen jälkeen, ja toisaalta valkoviiniksi voi valita hieman jäännössokeria sisältävän pullon, joka laittaa kampoihin makeille laatikoille ja sokerisuolatuille kaloille. Seuraavassa kolme vaihtoehtoa alkon valikoimasta.

Osa alla olevista on saatu näytteenä maahantuojalta!

Edellisestä huolimatta aloitetaan kuivasta. Olemme aiemminkin kehuneet etelä-afrikkalaista Bellinghamin The Bernard Series Old Vine Chenin Blancia. Viini on kuiva, röyhkeän savuisestii  tammitettu, pähkinäinen ja täyteläisen alkoholinen. Viinissä on kuitenkin loistava hapokkuus, jonka ansiosta viini toimii hyvin savulohelle ja graavikalalle sekä kinkulle. Makeammat kalat saattavat tosin olla tälle viinille haastavia, mutta jos et ole silakoiden ystävä niin go for it!

Toisena täsmävaihtoehtona laatikoille suosittelemme täyteläisen hedelmäistä, kukkeaa ja hieman jäännössokeria sisältävää alcaselaista, nimittäin Wolfbergerin (W)3:a. Viinin täyteläinen hedelmä ja pieni makeus pitävät viinin pinnalla tuhtien ja imelienkin laatikoiden rinnalla.

Moselin rieslingit ovat tyypillisesti viiltävän hapokkaita, ja niihin on usein jätetty tätä hapokkuutta tasapainottavaa makeutta. Tällainen yhdistelmä on täysosuma joulun kalapöydälle, jossa on sekä hyvin rasvaisia (happoa vaativia) lohikaloja että sokerisuolattuja silakoita. Alkon valikoimasta löytyy Carl Lowen Quant Riesling 2014. Koska viinin tulee aina mielellään olla hieman ruokaa makeampi, toimii tämä 14 g/l sokeria sisältävä riesling hienosti.

Kuvat: Alko.fi

Fiano, Campanian helmi

Italialaisista valkoviineistä tulevat usein mieleen helpot terassilla siemailtavat pinot grigiot. Niille on toki paikkansa, mutta Italia tuottaa myös vakavastiotettavia ja ikääntymiskykyisiä valkoviinejä.

Fiano on yksi viime aikoina arvostukseen noussut italialainen rypäle. Kyseessä on Campaniassa viljeltävä rypäle, jonka historia ulottuu todennäköisesti muinaisten kreikkalaisten aikoihin. Se oli käytännössä sukupuuton partaalla, kunnes Mastroberardinon talo elvytti viljelmät henkiin.

Fiano tuottaa voimakkaita, hyvärakenteisia viinejä joiden aromimaailma on pähkinäinen, savuinen ja mineraalinen. Viinit kestävät hienosti ikää, kuten nyt maistettu pullokin osoitti. Etenkin Mastroberardinon korkeammalla, jopa 600 metrin korkeudessa sijaitsevilta tarhoita tulee hyvin vivahteikkaita viinejä jotka ikääntyvät elegantisti.

Mastroberardino Radici Fiano di Avellino on talon lippulaivaviinin valkoinen versio. Vuosikerran 2000 pullo löytyi eBay:n huutokaupasta ja kotiutui edukkaasti.

Viini on lasissa kauniin kullankeltainen. Tuoksu on hyvin moniuloitteinen, siitä löytyy pähkinää, makeaa kukkaisuutta, hentoa savuisuutta, hunajaa, aavistus yrttisyyttä. Tuoksu on makeahko tuon kukkaisuuden ansiosta, savuisuus ja hunajaisuus tuovat etäisesti mieleen vanhan rieslinginkin. Suussa viini on ikäänsä nähden aivan yllättävän rungokas. Täyteläisyyttä on runsaasti, happo on aivan oivassa kunnossa. Jälkimaku on pitkä, hapokkuuden ja mineraalisuuden kantamaa kukkaisuutta.

Viinissä riittää runkoa vaaleille liharuuillekin, ja toisaalta hapokkuus on riittävää raikastamaan suuta rasvaisemman ruuan kanssa. Voisin hyvin käyttää tätä rieslingin tapaan possun kanssa. Kesäiltana söimme tämän kanssa yksinkertaisesti savustettua kirjolohta ja suoraan maasta kattilaan nostettua siikliä. Kalan savuisuus pelasi hyvin viini aromimaailmaan, ja perunat voilla kruunattuna solahtelivat mukavasti rinnalla.

Tämä oli yksi kiinnostavimmista nauttimistani iäkkäistä valkkareista. Mastroberardinoa saa jopa alkosta, joten jos sinulla on kellari niin suosittelen jemmaamaan näitä vaikkapa kymmeneksi vuodeksi sinne pohjalle.

Chardonnay-tasting fiiliksiä

Toissa viikonloppuna maistettiin siis Kalevan viiniklubin kanssa 6 eri chardonnay-viiniä. Yritimme saada valikoimaan mahdollisimman erilasia.

Valitsimme kaksi ranskalaista, kaksi chileläistä, kalifornialaisen ja uusiseelantilaisen chardonnayn. Ranskasta masitettavana oli Chablis La Joucére, vuosikertana tuore 2014. Perinteinen tammittamaton Chablis: haalean sitruunankeltainen, tuoksussa sitruunaa, vihreää omenaa, mineraalisuutta ja kosteita kiviä. Suussa puhtaan sitruksinen ja hyvähappoinen. Raikas ja pirteä viini!'

Toisena maistettiin Uuden-Seelannin Marlborough:sta tuleva Saint Clair Pioneer´s block chardonnay 2012. Tämän kanssa oltiin aivan eri maailmassa: Koko satsi on saanut tammea, josta 40% uutta. Malolaktinen käyminen ja 10 kk sakkakypsytys. Tuoksu on hämmentävän sauvignon blanc-tyyppinen, vihreää tomaatinlehteä, passionhedelmää, reippaasti hiivaisuutta. Suussa edelleen varsin hapokas, edelleen vihreyden ja eksoottisen hedelmäisyyden taistelua. Erikoinen chardonna, kenties tyypillinen Uudelle Seelannille. Maan vihreän ylihedelmäinen tyyli ei siis näemmä koske vain SB:a.

Kolmantena jälleen ranskalainen, La Soufrandise Pouilly-Fuisse 2012. Hillitympi tammitus, jonka huomaa ensinuuhkaisulla, Tuoksussa on piikiveä, kypsää omenaa, basilikaa muistuttavaa yrttisyyttä, lakritsiakin. Maku on melko tasapainoinen, siinä on aistittavissa aavistus tanniinia. Keskihapokas. Tammiaromi on suussa paremmin tasapainossa kuin pelkästään tuoksun perusteella voisi arvioida.

Neljäntenä viininä positiivinen yllätys Chilen keskuslaaksosta. Lapostole Cuvée Alexandren tuoksu on vaniljainen, hyvin tamminen ja makean omenainen. Maku on tuoksua vastaten täyteläinen, mutta jokseenkin odotusten vastaisesti tässä on erittäin hyvä hapokkuus joka pitää paletin täysin kasassa ja fiiliksen raikkaana. Pitkä maku, joka jättää tuoksuun nähden yllättävän freesin fiiliksen. Tämä oli omasta mielestäni positiivisin yllätys joukossa.

Viidentenä toinen chileläinen, Limarin laaksosta tuleva Marques Casa Concha 2013. Tämä oli tuoksultaan jokseenkin samantyyppinen kuin edellinen, kypsä ja täyteläinen. Tässä lisäksi mukana sementtisyyttä ja mantelisia pähkinä-aromeja. Tämä oli vähemmän hapokas ja siksi raskaampi.

Viimeisenä Kendall- Jackson Vintner´s reserve 2012. Suoraan sanottuna kamala viini. Tuoksu oli ananaksinen, paksun hillotun hedelmäinen muistuttaen ensisijaisesti tokajia tai sauternesia. Maku on puolimakea, kitkerä ja löllö. Ei jatkoon, vaikka klassikko olikin.

Yleisöäänestyksen voitti Chablis, jonka raikkautta kaikki porukassamme arvostivat. Toiselle sijalle tuli yllättäen Lapostole, joka omasta mielestäni oli positiivisin yllätys: odotin löllömpää esitystä! Kolmanneksi ylsi Pouilly-Fuisse, tasainen muttei mikään mieläjärisyttävä esitys. Kokonaisuutena maistelu oli pintaa raapaiseva avaus chardonnay-maailmaan. Tästä voisi jatkaa noin pari vuotta.

Mielenkiintoinen natural wine Chenin blancista

Jean-Pierre Robinot on natural wine-liikkeen ranskalainen isä, joka perusti 80-luvulla Pariisiin Natural Wine Barin. 2000-luvun alussa hän palasi kotiseudullen Loiren alueelle viljelemään viiniä. Hän omistaa kaksi palstaa, joita viljellään biodynaamisesti. Valkoviineissä hän käyttää chenin blancia, punaviinit on tehty pineau d'aunis-rypäleestä.

Kaikki Robinot'n viinit saavat kypsyä melko pitkään vanhoissa tammitynnyreissä ja terästankeissa, mikä tuo niihin täyteläisyyttä ja syvyyttä. Ainakaan maistamastamme Le charme du loir Chenin Blancista vuodelta 2008 ei kuitenkaan puuttunut pätkääkään raikkautta, vaikka aromimaailma olikin varsin makean hedelmäinen ja osin hiivasakkaisenkin oloinen.

Viini on lasissa syvän kullankeltainen ja kohtalaisen raskasliikkeinen. Sen tuoksu on voimakkaan kukkainen,  oksidatiivisen omenankotainen, hieman hiivainen. Suussa varisn täyteläinen, öljyinen. Hapokkuus kuitenkin tanssittaa täyteläisiä hedelmä-aromeja suussa kepeästi, ja mineraalisuus luo täpäkän taustapoljennon. Viinin aromimaailma levenee suussa edelleen, siinä alkaa tuntua jopa ikääntyneen viinin hentoa tallintaustaa, joka ei kuitenkaan missään nimessä ole ylilyövä vaan täydentävä piirre tässä hienosti ikääntyneessä viinissä. Käytetty tammi ei juuri maistu, vaan sen käytön havaitsee lähinnä oksidatiivisesta aromimaailmasta.

Tämä oli pitkästä aikaa päräyttävää viini, joka herätti jälleen mielenkiinnon loirea ja etenkin sen chenin-viinejä kohtaan. Muscadeteja olemme maistelleet enemmän, mutta avautui jälleen uusi maailma tutkittavaksi.
The road goes on and on.

Santorinin assyrtiko, ikivanhojen köynnösten taikaa

Santorinin tuliperäinen saari on Kreikan kenties arvostetuimman valkoisen rypäleen koti. Assyrtikoa tiedetään viljellyn jo vuosisatoja ennen ajanlaskun alkua, ja kysessä on yksi maailman vanhimmista rypälelajikkeista.

Santorini on siitä erikoinen paikka, että valtaosa saaren köynnöksistä kasvaa alkuperäisillä juurillaan. Saaren maaperä on puhtaan tuliperäinen, eikä viinikirva säily hengissa maassa, jossa ei ole lainkaan savea. Siten varttamista ei tarvita. Saarella käytetään lisäksi perinteistä tapaa uudistaa vanhat köynnökset leikkaamalla ne lähes maanpinnan tasoon, jolloin vanha juurakko kasvattaa uuden köynnöksen. Tämä voidaan tehdä juurakolle viisikin kertaa, ja koska köynnösten elinvoima hiipuu usein vasta lähempänä 100 vuoden ikää voi kukin itse laskea kuinka vanhoja nämä köynnösten juuret todella ovat. Harvalta muulta alueelta voimme maistaa viiniä 500-vuotiailta juurilta.

Santorinin ilmasto on hyvin kuuma ja kesällä äärimmäisen vähäsateinen. Köynnökset kasvatetaan matalina, lähes maata pitkin jotta ne kestävät kovat pohjoisesta puhaltavat, viilentävät tuulet. Matala kasvutapa myös mahdollistaa sen, että yöllä kertyvä kaste jää paremmin köynnöksen käyttöön lehtikatteen alle.

Gaia on perustettu 1994, ja sillä on viininvalmistamot (Mikä on winery suomeksi, prkl) Santorinilla ja Nemeassa. Santorinilla viini valmistetaan vanhassa -70-luvulla suljetussa tomaattisäilyketehtaassa, johon on kunnostettu moderni laitos viinintekoon. Kaikki talon Santorinilla tuottamat viinit ovat assyrtiko-lajikeviinejä. Suomesta saatava Thalassitis on tammittamaton, eikä se ole läpikäynyt malolaktista käymistä. Muut assyrtikot ovat wild ferment thalassitis ja oak aged thalassitis, joita olisi myös hyvin mielenkiintoista päästä maistamaan tämän rinnalla.

Viinin tuoksussa on vihreää yrttisyyttä, suolaisuutta, vaaleita kukkia ja hillittyä sitruksista hedelmäisyyttä. Suussa viini jatkaa aromipaletiltaan moniulotteisena, ja luo hyvän tasapainon merenrannan kiville kuivuneen suolan kaltaisen mineraalisuuden ja hedelmä-aromien välille. Tuntumaltaan viini on hyvin hapokas ja melko konsentroitunut, maku on pitkä ja aromikirjo elää suussa tämän pitkään tuntuvan makuaistimuksen aikana.

Thalassitis on loistava esimerkki nousevasta kreikkalaisesta laatuviinituotannosta. Tämän maistamista voi erittäin lämpimästi kaikille suositella.

Gramona Font Jui 2013

Kuva:alko.fi

Puhtaat, kuplimattomat xarello-lo-viinit ovat nousseet kansainväliseen tietoisuuteen viimeisen viiden vuoden aikana, ja niitä on pikku hiljaa saatu Suomeenkin. Keväällä uutuutena alkoon tullut Font Jui on laadukkaista cavoistaan tunnetun Gramonan puhdas xarel-lo. Siihen käytettävät rypäleet kasvatetaan nimen mukaisella 4 ha tarhalla, jonka maaperä on ravinneköyhää saven ja kalkkikiven sekoitusa. Köynnökset ovat kohtalaisen iäkkäitä, 40-vuotiaita. Viljely tapahtuu luomumenetelmin.

Viini on lasissa kullankeltaiseen vivahtava, keskisyvä. Tuokssa on persikkaa, päärynää ja eksoottisempaakin hedelmää. Tuoksua selkeimmin määrittävä piirre on kuitenkin mielestäni melko vahva aniksinen yrttisyys sekä yleinen vihreys, joka tuo mieleen etäisesti jopa hillityn tyylin SB:n.

Vihreys saattaa johtua ainakin osin reduktiivisesta, vuoden kestävästä pullokypsytyksestä. Osa viinistä myös kypsyy 4 kk tynnyreissä sakkojen päällä, mikä sekin suojaa oksidaatiolta ja mahdollisesti tuo esiin näitä vihreitä piirteitä.

Suussa viini on melko täyteläinen ja  hapokas, makupaletilla hedelmien ja aniksisen aromin lisäksi tuntuu melko reipasta mineraalisuutta. Jälkimaussa mineraalisuus kääntyy jopa greippiseksi katkeruudeksi. Alkoholi tuntuisi olevan melko korkea.

Kokonaisuutena kiinnostava viini, jonka yhdistäminen eri tyyppisille mereneläville oli helppoa. Kokeile vaikka jättirapusalaatin kanssa.