La Stoppa Macchiona 2011

Kuva: lastoppa.it

La Stoppan viinitila sijaitsee Emiliassa, Parman länsipuolella. Seudulla ei ole mainetta huippuviinialueena, mutta La Stoppa on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuottaja. Tila on tätä nykyä tunnettu ennen kaikkea non-interventionistisista viineistään, jotka saavat maseroitua pitkään ja siten maistuvat erittäin juurevilta.  Viinit valmistetaan alkuperäislajikkeista barberasta ja bonardasta. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina, vaan välillä seikkailtiin vahvasti kansainvälisten lajikkeiden maailmassa.

Tilan on perustanut 1800-luvun jälkipuoliskolla lakimies Giancarlo Ageno, joka löysi paikan ja piti sitä suotuisana viinintuotantoon. Pantaleonin perhe hankki tilan omistukseensa 1970-luvulla. Tila sai mainetta, joka perustui alkuun kuitenkin kansainvälisiin lajikkeisiin. 1990-luvulla Elena Pantaleoni otti vastuun tilasta, ja pian havaitsi että paikalliset lajikkeet tuottavat mielenkiintoisempia viinejä. Cabernet sauvignon-köynnökeset saivat väistyä barberan ja bonardan tieltä.

Tilan 58 hehtaarista reilu 30 on viiniviljelmiä, loput luonnontilassa tilan biodiversiteetin turvaamiseksi. Tarhoja viljellään luonnonmukaisin menetelmin. Torjunta-aineina käytetään vain rikki- ja kupariyhdisteitä (joiden luonnonmukaisuudesta voi toki olla mitä mieltä haluaa). Tarhoilla kasvaa punaisia barberaa ja bonardaa sekä valkoisia malvasia di candiaa, ortugoa ja trebbianoa. Pantaleoni käyttää iäkkäiden köynnösten rypäleet pitkään ikääntyviin viineihin ja nuorten köynnösten  rypäleet nuorena juotaviin.

Viinit käyvät teräs- tai sementtitankeissa, ja ne saavat maseroitua pitkään kuortensa kanssa. Myös osa valkoisista viiniytetään tällä tavoin. Käyminen tapahtuu luonnonhiivoilla. Käymisen jälkeen viinit ikääntyvät neutraaleissa tammitynnyreissä ja saavat 'hengittää', minka katsotaan olevan välttämätöntä näille kuumassa ja kuivassa ilmastossa kypsyneille rypäleille. Viinit ikääntyvät pitkään myös pullossa, ja Elena Pantaleoni laskee viinit markkinoille vasta, kun katsoo niiden olevan optimaalisessa kunnossa.

Macchiona on 50/50 blendi barberaa ja bonardaa. Käsin poimitut rypäleet maseroituvat 40 päivää teräs-ja sementtisammioissa, käyvät suurissa tammisammioissa. Sulfiittia ei lisätä, viiniä ei kirkasteta.

Tuoksusta nousee ensin volatiilia happoa, joka nostaa heti perässään erittäin raikasta kirsikkaista marjaa. Tuoksussa on aavistus brettaa, yrttistä mausteisuutta ja jopa appelsiininkuorta. Suussa varsin täyteläinen viini, jonka hapokkaan rungon ympärille on rakennettu lihaksikkan täyteläinen raami. Viinin ikä huomioiden primääri marjaisuus on upeasti säilynyt ja korostuu edelleen suussa. Mausteisuus nousee esiin suun takaosassa. Tanniinirakenne on yllättävän runsas. Viini on tasapainoinen alusta loppuun, jälkimaku on pitkä.

Tämä oli hieno viini, jossa barbera ja bonarda esittelivät parhaita puoliaan. Pitkä maseraatioaika tuntuu rungokkuutena, jota näihin lajikkeisiin ei aina yhdistetä. La Stoppan viinejä saa italialaisista nettikaupoista, eivätkä niiden hinnatkaan ole laatuun nähden aivan valtavia. Lisäksi Vindirekt tuo La Stoppaa Suomeen, joten näihin voi törmätä myös ravintoloissa. Suosittelemme vahvasti maistamaan!!!

COS nero di Lupo 2015: Sisilian aurinko pullossa

Elokuun Sisilian matkalta tarttui mukaan lukuisia mielenkiintoisia pulloja, ja yksi niistä avattiin nyt harmaassa ja sateisessa lokakuussa. Sisilian aurinko palasi hetkeksi silmiin ja pettymys koskaan saapumattomasta kesästä lieveni.

COS on yksi eteläisen Sisilia Vittorian alueen tunnetuimmista tuottajista. Viinitalo on kolmen ystävyksen Giambattista Cilian, Cirino Stranon ja Giusto Occhipintin perustama. Talo syntyi, kun kolmikko sai haltuunsa Cilian isältä viinitarhat ja tuotantotilat Bastonacan kylässä Vittorian kaupungin pohjoispuolella. Ensimmäinen vuosikerta tuotettiin vuonna 1980, ja talon toimintatapa muutti pikku hiljaa käsityksen alueesta lähinnä bulkkiviinien tuottajana.

COS:n tarhoilla noudatetaan biodynaamisia viljelyperiaatteita, mikä oli tuohon saakka ollut alueella ennenkuulumatonta. Viinit käytettiin savisammioissa, jolloin rypäleiden omat aromit pääsivät loistamaan. Vuosien saatossa toiminta laajeni, rakennettiin uusia tuotantotiloja ja hankittiin lisää tarhoja. Vuonna 2005 tuotettiin ensimmäin DOCG-laatuluokiteltu viini: Luokituksen saaminen Vittorian alueelle oli pitkilti COS:n tekemän työn tulosta. Uusien tuotantotilojen myöstä siirryttiin käyttämään viinien viinien kypsyttämiseen tynnyrien sijaan amforoita.

Nero di Lupo puhdas nero d'avola. Köynnökset ovata keskimäärin 15-vuotiaita, kasvavat 250 m merenpinnan yläpuolella hiekan ja kalkkikiven sekaisessa maaperässä. Rypäleet kerätään luonnollisesti käsin, viini käy spontaanisti kuorten kanssa sementtitankeissa ja kypsyy samaten sementissä ja lisäksi pullossa vuodesta puoleentoista.

Tiilenpunainen, keskisyvä väri. Viinin tuoksu on heti lasiin kaatamisen jälkeen jopa hyökkäävä: siinä on pistävää lannantuoksua ja volatiilia asetonintuoksua, joka yhdessä peittää alleen marjaisen tausta-aromin. Viini kuitenkin tuulettuu lasissa ja muuttuu kymmenessä minuttissa täysin: Asetoni on tiessään, bretta asettuu kompleksisuutta tuovaksi hennoksi tallintaukseksi ja hikiseksi satulaksi. Marjapuolelta löytyy mansikkaa ja kypsää tumma kirsikkaa, näiden lisänä aavistus lämmintä mausteisuutta. Suussa viini on hyvin raikas, mikä ainakin osin johtuu siitä että tässä on aivan aavistus hiilihappoa. Muukin hapokkuus on runsas ja viini siten raikas. Aromipaletilla edellä mainittuun marjaisuuteen liittyy voimakkaasti välimerellistä yrttisyyttä, ja suussa viinin moniulotteisuus lisääntyy edelleen. Tanniinit ovat korkeintaan keskivoimakkaat ja hienosyiset. Viini on ilmaannuttuaan yllättävänkin kepeä ja marjainen.

Erittäin kiinnostava viini, joka kehittyi lasissa upean moniulotteiseksi. Tätä tulee ehdottomasti dekantoida tai tuulettaa lasissa ennen nauttimista vähintään puolisen tuntia. Suosittelemme nauttimaan tämän hieman viileänä, jolloin viinin marjaisuus ja hapokkuus pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Ruokapariksi tälle sopivat esimerkiksi paahdetut, yrteillä maustetut kasvikset, tomaattiset kastikkeet ja umamiset juustot. Varsinaisena pihviviininä tätä ei voi pitää, mutta tomaattisessa kastikkeessa haudutettu lammas sopii viinille varmasti.

Envínate Albahra

Envínate on neljän espanjalaisen viinintekijän yhteisprojekti: Laura Ramos, Jose Martínez, Alfonso Torrente ja Roberto Santana tapasivat opiskellessaan enologiaa Alicanten yliopistossa ja päättivät perustaa projektin, joka tuottaa kasvupaikkaansa ilmentäviä viinejä eri puolilta maata. Heillä on tarhoja Ribeira Sacrassa, Extremadurassa, Kanariansaarilla ja Almansassa, josta nyt maistettu Albahra tulee.

Nelikon viinit tuotetaan mahdollisimman terroir- ja rypälevetoisesti. Tarhoilla ei käytetä torjunta-aineita, rypäleet poimitaan käsin, kellarissa käytetään perinteisiä välineitä ja menetelmiä eikä viiniin lisätä käymisvaiheessa sulfiitteja. Näin pyritään tuomaan esiin rypäleen ja maaperän omimmat aromit.

Albahra tulee siis Castilla-La Manchasta, Valencian lounaispuolella sijaitsevasta Almansasta. Kalkkikivestä ja savesta koostuvat tarhat sijaitsevat 800 m korkeudessa välimerellisessä ilmastossa. Tarhalla kasvaa 25-vuotiaita Garnacha Tintorera- (aka Alicante Bouchet) köynnöksiä. Viini käytetään villihiivoilla avoimissa 5200 litran sementtisammioissa, ja 30 % rypäleistä käy rankoineen. Viiniä kypsytetään samoissa sammoissa 8 kuukautta ennen pullotusta.

Viini on lähes läpinäkymättömän purppurainen. Sen tuoksussa on merlot:a muistuttavaa maamaista aromia, runsaasti tummia kypsiä marjoja. Ensin viini tuo mieleen portugalilaiset maanläheiset viinit. Viinin runsaan marjainen tuoksu on toisaalta hieman kuin nuoren Beaujolais:n. Viinin tuoksua voi kuvailla muhevan runsaaksi. Suussa melko täyteläinen, alkuun pehmeä, runsas ja tuoksun aromimaailmaa noudatteleva. Sellaisenaan hieman raskas. Jälkimaussa nousee kuitenkin reipasta tannisuutta ja aromipaletille nousevaa mausteisuutta, joka antaa viinille rakennetta ja kallistaa mielikuvaa enemmän Portugaliin kuin edellä mainittuun Beaujolais:n. 

Kyseessä on nuori, herkullisen marjainen ja maanläheinen viini, joka kannattaa nauttia syksyn pataruokien seurassa hieman viilennettynä. Miellyttävä ja kiinnostava viini, jonka perusteella herää halu maistaa nelikon muitakin tuotteita. Decantalosta näitä saisi, mutta koska Euroopasta tilattu viini on turmiollista ei näitä tietenkään enää Suomeen saa.

Natural wine: Mitä, mistä, miksi ?

Tampereella järjestettiin 25.-27. elokuuta viinifiesta Deli 1909 & Winebarin sisäpihalla. Tapahtuman teema oli natural-viinit, ja paikalla oli useita pieniä ja hieman suurempia maahantuojia esittelemässä pääosin natural wine- valikoimaansa. Olimme fiestassa yhdessä Viinikartan kirjoittajan Jannen kanssa, ja koska ennakkosuhtautumisemme naturaaliviineihin on (ainakin ennen tapahtumaa oli) varsin erilainen, päätimme kirjoittaa molemmat jutun naturaaliviineistä omista näkökulmistamme. Tässä siis meidän näkemyksemme asiasta. Kenties erilaisesta katsantokannasta voit lukea asiasta Viinikartan Blogista. Tässä vaiheessa pahoittelut pitkästä ja rönsyilevästä tekstistä.

Alun kankea kieli osoittaa, että naturaaliviinille ei ole hyvää suomennosta. Luomuviinistä ei voida puhua, koska kaikki luomuviinit eivät ole naturaaleja eivätkä kaikki naturaalit ainakaan sertifioitua luomua. Suomeksi on puhuttu myös alkuviinistä, mutta mielestämme tästä tulee mieleen alkukantainen antiikinaikainen viini, joka oli todennäköisesti hyvin epäpuhdasta ja oksidoitunutta. Olemme kuulleet käytettävän myös termiä "elävä viini", mikä itse asiassa tavoittaa kohtalaisen hyvin naturaaliuden ydinajatuksen: ei tapeta viinistä valmistusprosessin aikana siihen vivahteita tuovia hiivoja ja muita mikrobeja keinotekoisesti, vaan toimitaan viinitarhalta lähtien siten, että rypäleet ovat puhtaita ja mahdollistavat luonnollisen käymisprosessin rypäleiden kuorissa ja ympäristössä olevien villihiivojen avulla.

Naturaaliviinille ei ole olemassa tiukkaa määritelmää, eikä sellaista välttämättä tarvitakaan. Erään maahantuojan edustaja sanoja mukaillen: naturaalituottajaa ei välttämättä määritä niinkään se miten hän tekee viininsä vaan se, millaisessa tuottajaporukassa hän pyörii. Toisaalta viljely- ja viinivalmistustavat määrittävät sitä, mihin porukoihin pääsee sisään, joten kaikki lähtee kuitenkin viinitahalta ja -kellarista. Hyvä katsaus naturaaliviinien perusteisiin löytyy Jamie Gooden blogista vuosien takaa.

Naturaaliviinintuottajien usein jakama filosofia viljelyn suhteen on kestävän ekosysteemin luominen tilalle, ja siten näiden tuottajien tiloilta löytyy usein myös karjaa ja muita viljelykasveja kuin viiniköynnöksiä. Tässä suhteessa viljelyfilosofia lähestyy biodynaamista viljelyä, ja osa naturaalituottajista noudattaakin biodynamiikan periaatteita. Toisaalta kaikki eivät usko astrologiaan ja preparaatteihin, joten naturaaliviinejä voi tuottaa myös ilman kuukalenteria, lehmänsarvia ja yksisarvisia. (Oma ajatuksemme biodynaamisuudesta on sellainen, että filosofia yrittää selittää maagisesti asioita, joiden tieteellinen peruste on myöhemmin selvinnyt ja tehnyt aiemmat selityket tyhjäksi. Harva uskoo enää ukko ylijumalan heittelevän salamia (saati chorizoa) vaunuistaan.) Kokonaisekosysteemin lisäksi viljelyä määrittää torjunta-aineiden ja kemiallisten lannoitteiden loistaminen poissaolollaan. Naturaaliviineihin käytettyjen rypäleiden suojaamiseen ei käytetä myöskään kuparisulfaattia, jota luomuviinitarhoille ruiskutellaan huonompina vuosina surutta.

Kuten rypäleiden viljelyä, myös viinivalmistusta voidaan kuvata lyhyesti "mitään lisäämättä, mitään poistamatta". (Tämä ei toki täysin pidä paikkaansa, sillä ainakin kuoret ja siemenet poistetaan). Idea on kuitenkin se, että rypäleiden ja niiden kuorissa olevien mikrobien lisäksi viiniin ei lisätä mitään. Tämän katsotaan korkealaatuisten rypäleiden lisäksi olevan se tekijä, joka tuottaa naturaaliviinien usein moninaisemman aromimaailman. Tavanomaisessa viininvalmistuksessa rypälemehu puhdistetaan ennen käymisen aloitusta sulfiitilla, jotta varmistutataan siitä että käyminen tapahtuu puhtaasti ilman epätoivottujen mikrobien tuottamia virhearomeja. Naturaaliviinien tuotannossa virhearomit pyritään sen sijaan minimoimaan tuottamalla ja poimimalla rypäleet puhtaasti.

Suuri osa viineissä olevista aromiyhdisteistä syntyy hiivojen metabolian aikaansaamana käymisprosessin aikana. Eri hiivakannat tuottavat erilaisia aromeja, joten on ymmärrettävää että rypäleiden kuorista ja ympäristöstä tulevien lukuisten eri hiivakantojen avulla tapahtuma "villi" käyminen tuottaa laajemman aromiskaalan kuin yhden tai korkeintaan muutaman hiivalajin sisältämän kaupallisen hiivan avulla aikaansaatu. Toki tällä tavoin myös virhearomit ovat harvinaisempia ja lopputulos ennalta-arvattavampi samankaltainen vuodesta toiseen.

(Villihiivoja käytettäessä myös käymislämpötilan vaikutus on suuri, sillä alkoholipitoisuuden noustessa vallitsevaksi lajiksi jää myös villipopulaatiosta lähes aina s. cerevisiae. Jos käyminen tapahtuu hitaasti matalassa lämpötilassa, on muillakin hiivalajeilla enemmän aikaa tuottaa aromikomponentteja ennen alkoholipitoisuuden nousua näille kannoille toksiselle tasolle.)

Puhtauden lisäksi vaaditaan tavanomaista suurempaa huolellisuutta rypälemehun suojaamisessa hapettumiselta, sillä puhdistamisen lisäksi sulfiitteja käytetään oksidaation estämiseen. Rypälemehun oksidoitumisen estämiseksi rypäleet täytyy saada tankkiin ehjinä, joten poimiminen ei voi tapahtua koneellisesti.

Näitä viinejä ei kypsytetä ainakaan uusissa tammitynnyreissä, koska useimmat naturaalituottajat katsovat uuden tammen tuomien aromien olevan jotain muuta kuin rypäleistä ja hiivoista syntyneet tuoksu- ja makuyhdisteet ja siten epätoivottavia.

Koska viineistä halutaan myös ottaa mahdollisimma vähän pois, ei naturaaliviinejä useimmiten suodateta eikä kirkasteta albumiinilla tai muilla vastaavilla tuotteilla. (Nämä sopivat siten myös tiukimmille vegaaneille, mikäli hyväksyvät sienet eivätkä vain pelkkiä kasvikunnan tuotteita. You never know.)

Usein naturaaliviineistä puhutaan sulfiitittomina, mutta sitä ne eivät tietenkään ole: rypäleissä on itsessän sulfiitteja ja käymisprosessikin niitä usein tuottaa. Monet naturaaliviinintuottajat myös lisäävät aavistuksen sulfiittia pullotusvaiheessa, jotta vältetään viinin pilaantuminen kuljetuksen ja mahdollisen korkeammassa lämpötilassa tapahtuvan varastoinnin yhteydessä. Lisäys on vähäinen, ja markkinoille tuotavan viinin sulfiittipitoisuus pitää olla matala. Decanterin toukokuun numerossa oli ensimmäinen natural wine review lehden historiassa, ja tuohon hyväksyttiin viinit joissa oli sulfiittia alle 70 mg litrassa.

Sinänsä se, että Decanter julkaisee naturaaliviinejä arvioivan artikkelin kertoo jotain näiden asemassa tapahtuneesta kehityksestä: Naturaaliviineistä ei ole tullut valtavirtaa, mutta ne eivät toisaalta ole enää myöskään pienten suljettujen piirien juttu vaan helposti tavallisen kuluttajan saatavilla ainakin vapaissa maissa.

Oma suhteemme naturaaliviineihin alkoi viitisen vuotta sitten. Ihastuimme tuolloin keveisiin, hapokkaisiin Beaujolais:n cru-viineihin, ja yksi ensimmäisistä suosikeistamme oli Marcel Lapierren Morgon. Viini valikoitui sattumalta Vinatiksen (joka ei kiitos tullin enää toimita Suomeen) valikoimasta, ja myöhemmin speksejä googlettaessa ilmeni että tuottaja on natural wine-liikkeen 'isä': Lapierre koki 1970-luvun lopulla tuottavansa viiniä, jota ei halunnut juoda: manipuloitua ja homogenisoitua. Hän haki apua Jules Chauvetilta, joka oli viinituottaja-kemisti ja tutkinut viinin tuottamista ilman sulfiittilisäystä. Chauvetin oppien avulla Lapierre ja hänen ystävänsä onnistuivat tuottamaan kiinnostavia ja moniulotteisia viinejä, joiden tuottama uusi perinne on viime aikoina nostanut koko Beaujolais:n profiilia.

Juodessamme ensimmäisiä naturaaliviinejämme emme siis ymmärtäneet niiden olevan naturaaleja, pidimme vain niiden raikkaasta hedelmäisyydestä ja moniuloitteisesta aromimaailmasta. Tämän jälkeen olemme maistaneet mielenkiinnolla vastaan tulleita naturaaliviinejä, ja suhtautumisemme niihin on ollut sama kuin kaikkeen viiniin: Paras viini on aiemmin maistamaton.

Viime vuosina olemme kuitenkin löytäneet täysin uusia makumaailmoja huomattavasti useammin naturaaliviinejä kuin 'perinteisiä' viinejä maistaessamme, ja tämä on lisännyt kiinnostusta edellä mainittuja kohtaan.

Emme pidä viinien tuottamista edellä kuvautuilla menetelmillä itseisarvona. Emme suhtaudu fanaattisesti sulfiittipitoisuuksiin, emmekä usko väitteisiin näiden luonnollisten yhdisteiden terveyshaitoista. Luonnonmukaisille viljelymenetelmille annamme arvoa ympäristöystävällisyyden vuoksi, biodynamiikan maagisille osa-alueille emme niinkään. Mielestämme viinit, jotka on tuotettu tavanomaista vähemmän käymisprosessia manipuloiden ovat potentiaalisesti moniulotteisempia kuin perinteisesti tuotetut, ja niistä voi siten löytää makumaailmoja joita perinteisissä viineissä ei ole. Viinin valmistaminen näiden menetelmien mukaan on kuitenkin haastavaa, eikä välttämättä kaikilla tuotantoalueilla edes mahdollista hankalien sääolosuhteiden vuoksi.
Naturaaliudella ei mielestämme voi perustella selkeitä virheitä. Näissä viineissä on toki usein elementtejä, joita voidaan pitää jossain mielessä virheinä: Brettanomyceksen tuomia maanläheisiä aromeja, volatiilia happoa ja kevyttä oksidaatiota. Näiden kokeminen virheenä tai kompleksisuutta lisäävinä elementteinä on henkilökohtaista samoin kuin muiden viinin elementtien; Joku ei siedä brettaa, toinen ei siedä tammen tuomia aromeja. Totuus kuitenkin on, että kaikkia näitä elementtejä esiintyy myös klassikoina pidetyissä viineissä eikä niitä koeta virheellisiksi. Olemme kuitenkin maistaneet joitakin naturaaleja, jotka ovat olleet selkeästi virheellisiä: täysin oksidoituneita, hapottomia ja epämiellyttävän kellarimaisen tuoksuisia. Tällaisista viineistä naturaalius ei teen sen parempia. Paha viini on aina pahaa, eikä sille kannata tuhlata aikaa tai sanoja.

Todella viallisia pulloja on kuitenkin ollut vain aivan muutama. Aivan ehdoton valtaosa naturaaliviineistä on ollut aivan täysin kunnossa ja miellyttäviä. Naturaaleja on vähintään yhtä montaa tyyliä kuin perinteisiäkin viinejä, joten mitään selkeää yhdistävää piirrettä näille on vaikea löytää. Monissa valkoisissa tuntuu olevan aavistus tai runsaamminkin ikääntyneelle valkoviinille ominaista omenankodan aromia, joka lienee seurausta kevyestä oksidaatiosta. Monissa punaisissa tuntuu olevan runsaasti marjaisuutta ja raikasta hapokkuutta, joka toimii raikkauden tuojan roolin lisäksi säilyvyyttä lisäävänä tekijänä. (Korkea happopitoisuus nostaa vapaan sulfiitin pitoisuutta, joten hapokas viini säilyy paremmin vähäiselläkin kokonaissulfiitilla.) Viinit ovat usein parhaimmillaan ruuan kanssa: Punaisten hapokkuus ja valkoisten runsaus toimii paremmin, kun niiden pariksi saa ruokaa.

Naturaaliviini on siinä mielessä huono termi, että se herättää ajatuksen muiden viinien 'epäluonnollisuudesta'. Naturaaliviiniliikkeessä on varmaan tällaisiakin mielipiteitä, mutta itse koemme vastakkainasettelun turhaksi. Perinteisille viineille on paikkansa, ja nykyinen kemiantuntemus ja sen suoma kontrolli on pelastanut meidät valtavalta määrältä pahaa viiniä. Toisaalta se on tuonut mukanaan homogeenisuutta, jota vastaan naturaaliviiniliike on syntynyt.

Naturaalius ei kuitenkaan ole on/off-ilmiö. Viineistä löytyy 'naturaaliuden' eri asteita hardcorenaturaalista sopivan naturaalin kautta ihan perinteisiin viineihin, ja se pitäisikin mielestämme nähdä kontrollin ja ennustettavuuden määrää kuvaavana jatkumona. Viime vuosina myös 'perinteisiä' viinejä valmisatavat tuottajat ovat alkaneet ottaa vaikutteita naturaaliliikkeeltä, ja suuremmiltakin tuottajilta on alkanut ilmestyä ilman sulfiittilisäystä käytettyjä viinejä. Olemme maistaneet "naturaaleina" pidettyjä viiniä skaalan useasta eri kohdasta, ja seuraavassa joitain esimerkkejä.

Valkosista esimerkiksi Trentinolainen Pisoni tuottaa Nosiola-valkoviiniä, joka on varsin mukavan hapokas ja moniulotteisen hedelmäinen, mutta sokkona maistaessa tätä ei välttämättä veikkasi ensimmäisenä naturaaliksi. Sulfiitittomuuteen skeptisesti suhtautuvan on hyvä aloittaa tutustuminen vaikkapa tästä. (Viinimestarit.com:n valikoimissa.)

Punaisista raikkaita, hapokkaita ja marjaisia naturaaliviinejä tulee Beaujolais:sta, jossa viinit tuotetaan perinteisesti ainakin osin oksidaatiolta ja pilaantumiselta suojaavan hiilihappomaseraation avulla. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa aiemminkin mainittu Lapierren Morgon (erityisesti Cote du Py on loistava).

Loiren punaisista cabernet franc-viineistä löytyy usein hieman vihreyttä ja brettanomycestä, joten ainakin osa maistuu hieman enemmän 'natutraalille'. Esimerkkinä vaikkapa AOC51:n maahantuomat Baudryn Chinonit. Myös le Briseaun viinit ovat sytyttäneet, esimerkiksi Pineau de Aunis-rypäleestä tehty Patapon. Tämä on maullisesti jo kohtalaisen pitkällä naturaaliskaalalla, vaikka ei vielä varsinaista HC-tavaraa.

Loiren valkoisia voisinkin sitten hehkuttaa vaikka kuinka pitkää, sillä herkullisen hunajaiset ja kukkaiset, täyteläiset mutta silti niin hapokkaat chenin blancit ovat erittäin lähellä sydäntämme. Esimerkiksi tämä pari vuotta sitten sytyttänyt Robinot.

Tässä välissä mainittakoon vielä Pétillant Naturel (pet-nat)-viinit, jotka valmistetaan useimmiten "simamenetelmällä": Kesken käymisen viini pullotetaan ja suljetaan kruunukorkilla. Ei kirkastusta tai suodatusta. Näihin jää usein (ei kuitenkaan aina) hieman jäännössokeria ja viinit ovat hyvin hedelmäisiä, joten nämä ovat aivan mahtavia kesäjuomia. Esimerkiksi Ribambulles Verdier-Logelilta on oivallinen esimerkki, jos sitä jostain vielä käsiinsä saa.

Oranssit viinit ovat myös sykähdyttäneet, etenkin ruokaviineinä. Etenkin georgialaiset qvevrissä tehdyt viinit ovat useimmiten kuorikontaktivalkoisia, ja näistä on löytynyt monia kiinnostavia tuotteita. Esimerkiksi hiljattain maistamamme Orko's Rkatsiteli sopii hyvin lähtökohdaksi, sillä viinissä on 'naturaalia' vain kevyt omenankotainen oksidaatio. Erittäin herkullinen ruokaviini. Georgian lisäksi naturaaleja tulee Italiasta Friulista ja viereisestä Sloveniasta, ja lajikkeena tuntuu usein olevan Ribolla Gialla.

Myös Italian toisesta päästä olemme maistaneet loistavia naturaaleja: Sisilialainen Porta del Vento tuottaa punaisten puolella varsin helposti lähestyttäviä naturaaleja, Occhipinti kenties hieman pidemmällä natujanalla sijaitsevia. Occhipintilta etenkin SP68 Bianco on loistava.

Naturaaleja tulee nykyään aivan joka puolelta maailmaa, jota teollisen viinintuotannon mekasta Chilestä: Luyt:n viinejä olemme maistaneet kerran jos toisenkin.

Nämä viinit ovat ainakin meille avanneet uusia makumaailmoja, mikä on ollut viiniharrastuksemme ytimessä alusta lähtien. Suosittelemme näiden maistamista, jos olet kiinnostunut moniulotteisista ja hieman uudenlaisista viineistä. Sopivasti valitessa nämä vievät juuri passelisti epämukavuusalueelle ja opettavat uutta. Toisaalta jos tiedät olevasi suurten ja pehmoisen hedelmäisten viinien ystävä ja Parkerin suositukset kolahtavat, ei valtaosa naturaaliviineistä välttämättä ole sinun juttusi. Tärkeintä viiniharrastuksessa on mielestämme tietää mistä itse pitää ja miksi.

Maahantuojista Flaskalla, Carelia Winesilla, Soil Wine Groupilla, Gusto Partnersilla ja AOC51:llä on kattavat naturaalivalikoima, ja myös Viinitieltä ja Vindirektiltä löytyy naturaaleja. Edellä mainituilta maahantuojilta on joitakin viinejä jopa Alkossa, esimerkiksi Vindirektiltä Beck Ink tai Envínate Albarha ja Viinitieltä Lam Pinotage. Helsingin ravintoloiden tarjontaa tunnemme puutteellisesti, mutta ainakin Grönissä on hyvä valikoima natuviinejä. Tampereella parhaat mahdollisuudet törmätä näihin lienevät Gastropub Tuulensuussa ja 1909 Deli & Winebarissa sekä Taannoisen Rekola-Pop Up:n jälkeen kenties myös Ravintola C:ssä. Kotiin näitä voi saada esimerkiksi Vino Nostrumilta, jolla on ainakin edellä mainittuja Sisilialaisia.

(Edit 4.9. Lisätty alkon valikoimassa olevia naturaaliviinejä)

Ravintola Grön: syvänmakuisia ruokia ja rohkeita viinejä

Onnistuimme sattumalta varaamaan pöydän Grönistä muutamaa päivää ennenkö ravintola valittiin vuoden 2017 ravintolaksi Gastronomisen seuran puolesta. Niinpä junailimme pari viikkoa sitten eräänä lauantaina juhlimaan Katrin synttäreitä Gröniin. Olemme molemmat seuranneet mielenkiinnolla Grönin tarinan syntyä. Heikkiä viehätti ravintolan kasvispainotteisuus ja Katri ravintolan tapa säilöä raaka-aineita. Etukäteen ajattelimme, että tulemme pitämään ravintolasta, kun rakastimme myös samaan ruuanlaiton filosofiaan pohjautuvaa Chef&Sommelieria.

Saavuimme paikalle täpötäyteen ja erittäin pieneen ravintolaan lauantai-iltana kahdeksan maissa. Vastaanotto oli lämmin henkilökunnan puolesta ja naapuripöytiin tuodut annokset herättivät ruokahalun heti. Sommelier tuli esittelemään meille rennosti ravintolan idean ja sai meidät heti luottamaan viinisuosituksiin, kun alkumaljaksi oli tarjolla loistavan makuista pet-nat kuohuviiniä Loiresta.

Valitsimme talon 4 ruokalajin menun viinisuosituksineen ja jäimme odottelemaan mitä tuleman piti.

Heti alkuun meille tarjottiin talon juurileipää, mustaherukalla maustettua vaahdotettua voita, suolaa ja paahdettuja seesaminsiemeniä. Leipä oli todella hyvää ja kuori täydellisen rapeaa. Tämän kanssa saimme PetNat-kuplivaa, joka oli kuivahko ja loistavan tasapainoinen tapaus. Valitettavasti nimi tai kuva ei tarttunut mieleen, kannattaa kuitenkin kysellä jos Gröniin eksytte.

Alkuruuaksi molemmille tuli tattarileipää, hapankermaa ja suolattuja metsäsieniä. Annos oli todella hyvä ja tasapainoisen villi maultaan. Viininä oli katalonialainen kuorikontaktilla tehty Costadorin Metamorphika, joka on käytetty pääasiassa rousanne-rypäleistä amforassa. Vain lievästi funkki, täyteläinen, lievästi bitterinen valkoviini joka toimi hyvin sienten kanssa.

Toiseksi alkuruuaksi Katrille tuli Tartar talon tapaan ja Heikille tartar härkäpavuista. Molemmat annokset olivat hyviä, mutta voiton vei kyllä Heikin härkäpaputartar tässä kisassa. Viininä annoksilla oli Guignierin Granite, takuuvarma naturaalibojo lähinnä Fleurien alueelta. (Tämä on kuitenkin tehty perusrebeltyyliin Vin de France-luokitukseen) Hapokas ja puhtaan hedelmäinen kuten odottaa saattoi mieheltä, jonka filosofiana on tuotta hyvää mehua ja antaa sen käydä ilman suurempaa interventiointia. Toimi!

Pääruokana meillä molemmilla oli turskaa, gratinoitua purjoa, purjokreemiä ja paahdettua voikastiketta. Turskan kypsyys oli täydellinen, purjokreemi toi annokseen makeutta ja paahdettu voikastike oli liian hyvää. Viininä oli Arndorferin Grüner Veltliner Strasser Weinberge. Siinä missä edellinen viini oli tuotettu varsin suoraviivaisesti, oli tämän eteen nähty vaivaa kellarissakin: 20 % kävi teräksessä ja 80 % vanhassa tammessa, osa luonnonhiivoilla ja osa teollisilla. Osa viinistä läpikävi malolaktisen fermentaation ja viinistä puolet kypsyi vanhassa tammessa ja puolet teräksessä hiivasakoilla. Monimutkainen valmistus tuotti tulosta: Viini oli grüneriksi täyteläisen hedelmäinen, ei lainkaan teräksinen kuten monet. Hedelmä oli keskivertoa kypsempää sitrusta, ei greipinkuorta. Erittäin hyvä pari turskalle!

Välijuustoja tarjottiin hauskasti vehnänäkkileivän päällä tyrnihilloa ja raastettua Westerbotten juustoa. Uusi tapa meille tarjota välijuustot, mutta erittäin toimiva. Viininä tälle annokselle oli japanilainen luumuviini, joka komppasi annosta mainiosti. Karvasmanteli-aromi oli voimakas ja miellyttävä. Intensiivinen viini vahvalle juustolle

Jälkkärinä nautimme maitojäätelöä, paahdettuja auringonkukan siemeniä, vihreitä kahvipapuja ja auringonkukkien siemenistä tehtyä kinuskia. Jälleen kerran hyvin luova ja monipuolinen annos, jossa oli käytetty eri raaka-aineiden rakennetta luomaan luova päätös illalle. Viininä oli makea Montbazillac, jonka kuivattujen kivellisten hedelmien ja mausteiden aromimaailma toimi hyvin yhteen siementen ansiosta aavistuksen bitterisen jälkiruuan kanssa.

Illan päätti sommelierin itsetekemä tyrnilikööri, joka vei ajatukset jo tulevaan kesään ja sen marjasatoihin.

Ravintolan rennolle, mutta asiantuntevalle tarjoilulle täytyy antaa täydet 10 pistettä illasta. Viinit olivat mielenkiintoisia, mutta tasapainoisia kokonaisuuksia. Vaikka kyseessä oli alkuviinit läpi aterian niin listalle oli löydetty genren hyvinvalmistetut versiot, jotka toimivat loistavasti yhteen ruokien kanssa. Ruoka oli meidän mielestä selkeästi rakennettu maku edellä ja osa annoksista oli virkistävän yksinkertaisia tämän tason ravintolassa. Mitä sitä turhaan leikkimään annoksen ulkonäöllä, jos maku on loppuun asti kohdallaan. Melkein toivoisi, että olisi kesälle uusi varaus ravintolaan plakkarissa.

Le Briseau Patapon: Mausteinen marjapommi Loiresta

Christian Chaussardin vaikutus Loiren natural wine-liikkeeseen on kiistaton. Mies aloitti työuransa ranskan julkisella sektorilla, opiskeli viininvalmistusta aikuisiällä ja opetti sitä 1990-luvulla samalla kun pyöritti viinitilaa Vouvrayssa. Mies joutui kuitenkin luopumaan tästä tilasta, kun toisiaan seuranneet epäsuotuisat sääolosuhteet veivät tuotannon perikatoon.

Chaussard kuitenkin tapasi sveitsiläisen näyttelijä-enologi Nathalie Graubicherin. Pariskunta perusti sittemmin vuonna 2002 Coteaux-du-Loireen Domaine le Briseaun, joka erikoistui tekemään viiniä chenin blancista ja ennen kaikke punaisesta, lähes unohtuneesta loirelaisesta pineau de aunis-lajikkeesta. Kyseistä rypälelajiketta viljellään vain reilun 400 hehtaarin alueella loiressa, ja pääosa tuosta menee sekoiteviineihin ja crémantien pohjaviiniksi.

Kaikki tilan viinit tuotettiin biodynaamisten periaatteiden mukaan, mahdollisimman vähän viiniä valmistuksen yhteydessä manipuloiden. Chaussard toimi La Mission de l'Association des Vins Naturels-yhdistyksen puheenjohtajana, kunnes kuoli traagisesti traktorionnettomuudessa vuonna 2012.  Tämän jälkeen Graubicher on jatkanut viinintuotantoa tilalla naapuritilallisten suosiollisella avustuksella.

Patapon on puhdas pineau de aunis, johon on sekoitettu rypäleitä eri ikäisiltä tarhoilta. Viini on luonnollisesti tuotettu biodynaamisesti ja mahdollisimman vähän manipuloiden natural wine-periaatteiden mukaan. Viinistä on hankala löytää faktoja, mutta maun perusteella voisin veikata, että ainakin osa viinistä on tehty hiilihappomaseraatiolla.
Viinin väri on melko ohut ja tiilenpunainen. Tuoksussa on ihastuttavaa ryppäleistä, kirpeää marjaisuutta, lihaista täyteläisyyttä sekä varsin eksoottista mausteisuutta: Olen aistivinani neilikkaa ja maustepippuria. Lisäksi tuoksussa on mukana havupuusta muituttava pihkainen resiinisyys. Maku seuraa marjaista tuoksua hyvin: Se on kirpeän marjainen, aromimaailma on kirsikkainen, mansikkainen ja vadelmainen. Runkoa määrittää enemmän hapokkuus kuin tanniinit, joita kuitenkin jälkimaussa tuntuu riittävästi pidentämään suutuntumaa. Viini on erittäin mielenkiintoinen tuttavuus: se onnistuu olemaan samaan aikaan äärimmäisen raikas mutta toisaalta aromimaailmaltaan täyteläinen. Erittäin tasapainoinen kokonaisuus.

Tämä viini toimii hyvin sellaisenaan siemailtuna, mutta tämä ruuaksi tälle yhdistäisin jotakin juurevan makuista: lihoista vaikkapa pitkään haudutettu porsaanlapa voisi sopia hyvin, jos kastikkeessa on riittävää mausteisuutta ja hapokkuutta. Toisaalta tämä voisi toimia oivallisesti aromaattisten juurespohjaisten kasvisruokien kanssa, etenkin jos näihin hakee täyteläisyyttä pikantista juustosta: Punajuuri ja sinihomejuusto nousevat ensinnä mieleen, mutta myös juuriselleri-saksanpähkinäpasta voisivat olla aikas passeli pari!

Mielenkiintoinen natural wine Chenin blancista

Jean-Pierre Robinot on natural wine-liikkeen ranskalainen isä, joka perusti 80-luvulla Pariisiin Natural Wine Barin. 2000-luvun alussa hän palasi kotiseudullen Loiren alueelle viljelemään viiniä. Hän omistaa kaksi palstaa, joita viljellään biodynaamisesti. Valkoviineissä hän käyttää chenin blancia, punaviinit on tehty pineau d'aunis-rypäleestä.

Kaikki Robinot'n viinit saavat kypsyä melko pitkään vanhoissa tammitynnyreissä ja terästankeissa, mikä tuo niihin täyteläisyyttä ja syvyyttä. Ainakaan maistamastamme Le charme du loir Chenin Blancista vuodelta 2008 ei kuitenkaan puuttunut pätkääkään raikkautta, vaikka aromimaailma olikin varsin makean hedelmäinen ja osin hiivasakkaisenkin oloinen.

Viini on lasissa syvän kullankeltainen ja kohtalaisen raskasliikkeinen. Sen tuoksu on voimakkaan kukkainen,  oksidatiivisen omenankotainen, hieman hiivainen. Suussa varisn täyteläinen, öljyinen. Hapokkuus kuitenkin tanssittaa täyteläisiä hedelmä-aromeja suussa kepeästi, ja mineraalisuus luo täpäkän taustapoljennon. Viinin aromimaailma levenee suussa edelleen, siinä alkaa tuntua jopa ikääntyneen viinin hentoa tallintaustaa, joka ei kuitenkaan missään nimessä ole ylilyövä vaan täydentävä piirre tässä hienosti ikääntyneessä viinissä. Käytetty tammi ei juuri maistu, vaan sen käytön havaitsee lähinnä oksidatiivisesta aromimaailmasta.

Tämä oli pitkästä aikaa päräyttävää viini, joka herätti jälleen mielenkiinnon loirea ja etenkin sen chenin-viinejä kohtaan. Muscadeteja olemme maistelleet enemmän, mutta avautui jälleen uusi maailma tutkittavaksi.
The road goes on and on.

Jotain hyvää Balkanilta: Bolfan Primus Pinot Crni

Bolfan Primus Pinot Crni löytyi alkon hyllystä sattumalta, ja alkuperämaa herätti mielenkiinnon. Kroatia sijaitsee optimaalisella viininviljelyalueella,varsin lähellä Italiaa. Joten miksi kroatialainen viini ei voisi olla hyvää?

Ongelma näissä entisissä sosialistimaissa on sama kuin monen muunkin diktatuurin kanssa: viinikulttuuri onnistuttiin tuhoamaan tehotuotantovaatimuksilla lähes tyystin. Toki tähän on päästy monin paikoin myös puhtaasti demokraattisin markkinatalousperiaattein. Eräänlainen diktatuuri tämäkin, ainakin tuottajalle.

Bolfanissa kuitenkin on viinikulttuuri voimissaan: Tila tuottaa viininsä täysin luonnollisesti, ilman kasvatettuja hiivakantoja, torjunta-aineita tai agrokemiallisia lannoitteita. Tila sijaitse Pohjois-Kroatiassa Hrascinan kylässä, Zagrebista koilliseen.  Tarhat 250-380  metrin korkeudessa, etelään ja kaakkoon viettävillä rinteillä

Lasissa viini on pinot noiriksi melko intensiivisen purppurainen. Tuoksussa pihlajanmarjaa, karpaloa, puolukkaa. Tammi tuntuu kohtalaisen selvästi, tuo itsensä ilmi sikarilaatikkoisena ja tavallaan metsäisenä. Lisäksi löytyy jonkinlainen suklainen nuotti.

Maku on raikkaan hapokas. Tammi tuntuu alussa yhdessä marja-aromin kanssa. Jälkimaussa on maanläheisyyttä ja jännittävä suklainen nuotti, joka tuo kummasti mieleen portviinin, vaikka makeus on tästä kaukana. Keskitäyteläinen tapaus.

Lyhyesti: Alkuperämaahan nähden yllättävän moniulotteinen pinot. Tyyliltään soutaa jossakin NZ-pinotin ja vanhan maailman välisillä vesillä, mielestäni: hieman enemmän täyteläisyyttä kuin esimerkiksi pohjois-italiasissa pinot neroissa, mutta ei kuitenkaan mitään övereitä.  Tykkäsin tästä. Alkon hintaan parikymmentä euroa ei nyt mikään löytö, mutta saattaisin hyvin ostaa toistekin.

Ilolla ja mielenkiinnolla seuraamme vuosituhansien viinikulttuurin omaavien maiden kuten Kreikan, Kroatian ja entisen itä-blokin maiden uutta viinillistä nousua. Luulen, että näistä maista tulee paljon mielenkiintoista seuraavan 10 vuoden aikana.