Natural wine: Mitä, mistä, miksi ?

Tampereella järjestettiin 25.-27. elokuuta viinifiesta Deli 1909 & Winebarin sisäpihalla. Tapahtuman teema oli natural-viinit, ja paikalla oli useita pieniä ja hieman suurempia maahantuojia esittelemässä pääosin natural wine- valikoimaansa. Olimme fiestassa yhdessä Viinikartan kirjoittajan Jannen kanssa, ja koska ennakkosuhtautumisemme naturaaliviineihin on (ainakin ennen tapahtumaa oli) varsin erilainen, päätimme kirjoittaa molemmat jutun naturaaliviineistä omista näkökulmistamme. Tässä siis meidän näkemyksemme asiasta. Kenties erilaisesta katsantokannasta voit lukea asiasta Viinikartan Blogista. Tässä vaiheessa pahoittelut pitkästä ja rönsyilevästä tekstistä.

Alun kankea kieli osoittaa, että naturaaliviinille ei ole hyvää suomennosta. Luomuviinistä ei voida puhua, koska kaikki luomuviinit eivät ole naturaaleja eivätkä kaikki naturaalit ainakaan sertifioitua luomua. Suomeksi on puhuttu myös alkuviinistä, mutta mielestämme tästä tulee mieleen alkukantainen antiikinaikainen viini, joka oli todennäköisesti hyvin epäpuhdasta ja oksidoitunutta. Olemme kuulleet käytettävän myös termiä "elävä viini", mikä itse asiassa tavoittaa kohtalaisen hyvin naturaaliuden ydinajatuksen: ei tapeta viinistä valmistusprosessin aikana siihen vivahteita tuovia hiivoja ja muita mikrobeja keinotekoisesti, vaan toimitaan viinitarhalta lähtien siten, että rypäleet ovat puhtaita ja mahdollistavat luonnollisen käymisprosessin rypäleiden kuorissa ja ympäristössä olevien villihiivojen avulla.

Naturaaliviinille ei ole olemassa tiukkaa määritelmää, eikä sellaista välttämättä tarvitakaan. Erään maahantuojan edustaja sanoja mukaillen: naturaalituottajaa ei välttämättä määritä niinkään se miten hän tekee viininsä vaan se, millaisessa tuottajaporukassa hän pyörii. Toisaalta viljely- ja viinivalmistustavat määrittävät sitä, mihin porukoihin pääsee sisään, joten kaikki lähtee kuitenkin viinitahalta ja -kellarista. Hyvä katsaus naturaaliviinien perusteisiin löytyy Jamie Gooden blogista vuosien takaa.

Naturaaliviinintuottajien usein jakama filosofia viljelyn suhteen on kestävän ekosysteemin luominen tilalle, ja siten näiden tuottajien tiloilta löytyy usein myös karjaa ja muita viljelykasveja kuin viiniköynnöksiä. Tässä suhteessa viljelyfilosofia lähestyy biodynaamista viljelyä, ja osa naturaalituottajista noudattaakin biodynamiikan periaatteita. Toisaalta kaikki eivät usko astrologiaan ja preparaatteihin, joten naturaaliviinejä voi tuottaa myös ilman kuukalenteria, lehmänsarvia ja yksisarvisia. (Oma ajatuksemme biodynaamisuudesta on sellainen, että filosofia yrittää selittää maagisesti asioita, joiden tieteellinen peruste on myöhemmin selvinnyt ja tehnyt aiemmat selityket tyhjäksi. Harva uskoo enää ukko ylijumalan heittelevän salamia (saati chorizoa) vaunuistaan.) Kokonaisekosysteemin lisäksi viljelyä määrittää torjunta-aineiden ja kemiallisten lannoitteiden loistaminen poissaolollaan. Naturaaliviineihin käytettyjen rypäleiden suojaamiseen ei käytetä myöskään kuparisulfaattia, jota luomuviinitarhoille ruiskutellaan huonompina vuosina surutta.

Kuten rypäleiden viljelyä, myös viinivalmistusta voidaan kuvata lyhyesti "mitään lisäämättä, mitään poistamatta". (Tämä ei toki täysin pidä paikkaansa, sillä ainakin kuoret ja siemenet poistetaan). Idea on kuitenkin se, että rypäleiden ja niiden kuorissa olevien mikrobien lisäksi viiniin ei lisätä mitään. Tämän katsotaan korkealaatuisten rypäleiden lisäksi olevan se tekijä, joka tuottaa naturaaliviinien usein moninaisemman aromimaailman. Tavanomaisessa viininvalmistuksessa rypälemehu puhdistetaan ennen käymisen aloitusta sulfiitilla, jotta varmistutataan siitä että käyminen tapahtuu puhtaasti ilman epätoivottujen mikrobien tuottamia virhearomeja. Naturaaliviinien tuotannossa virhearomit pyritään sen sijaan minimoimaan tuottamalla ja poimimalla rypäleet puhtaasti.

Suuri osa viineissä olevista aromiyhdisteistä syntyy hiivojen metabolian aikaansaamana käymisprosessin aikana. Eri hiivakannat tuottavat erilaisia aromeja, joten on ymmärrettävää että rypäleiden kuorista ja ympäristöstä tulevien lukuisten eri hiivakantojen avulla tapahtuma "villi" käyminen tuottaa laajemman aromiskaalan kuin yhden tai korkeintaan muutaman hiivalajin sisältämän kaupallisen hiivan avulla aikaansaatu. Toki tällä tavoin myös virhearomit ovat harvinaisempia ja lopputulos ennalta-arvattavampi samankaltainen vuodesta toiseen.

(Villihiivoja käytettäessä myös käymislämpötilan vaikutus on suuri, sillä alkoholipitoisuuden noustessa vallitsevaksi lajiksi jää myös villipopulaatiosta lähes aina s. cerevisiae. Jos käyminen tapahtuu hitaasti matalassa lämpötilassa, on muillakin hiivalajeilla enemmän aikaa tuottaa aromikomponentteja ennen alkoholipitoisuuden nousua näille kannoille toksiselle tasolle.)

Puhtauden lisäksi vaaditaan tavanomaista suurempaa huolellisuutta rypälemehun suojaamisessa hapettumiselta, sillä puhdistamisen lisäksi sulfiitteja käytetään oksidaation estämiseen. Rypälemehun oksidoitumisen estämiseksi rypäleet täytyy saada tankkiin ehjinä, joten poimiminen ei voi tapahtua koneellisesti.

Näitä viinejä ei kypsytetä ainakaan uusissa tammitynnyreissä, koska useimmat naturaalituottajat katsovat uuden tammen tuomien aromien olevan jotain muuta kuin rypäleistä ja hiivoista syntyneet tuoksu- ja makuyhdisteet ja siten epätoivottavia.

Koska viineistä halutaan myös ottaa mahdollisimma vähän pois, ei naturaaliviinejä useimmiten suodateta eikä kirkasteta albumiinilla tai muilla vastaavilla tuotteilla. (Nämä sopivat siten myös tiukimmille vegaaneille, mikäli hyväksyvät sienet eivätkä vain pelkkiä kasvikunnan tuotteita. You never know.)

Usein naturaaliviineistä puhutaan sulfiitittomina, mutta sitä ne eivät tietenkään ole: rypäleissä on itsessän sulfiitteja ja käymisprosessikin niitä usein tuottaa. Monet naturaaliviinintuottajat myös lisäävät aavistuksen sulfiittia pullotusvaiheessa, jotta vältetään viinin pilaantuminen kuljetuksen ja mahdollisen korkeammassa lämpötilassa tapahtuvan varastoinnin yhteydessä. Lisäys on vähäinen, ja markkinoille tuotavan viinin sulfiittipitoisuus pitää olla matala. Decanterin toukokuun numerossa oli ensimmäinen natural wine review lehden historiassa, ja tuohon hyväksyttiin viinit joissa oli sulfiittia alle 70 mg litrassa.

Sinänsä se, että Decanter julkaisee naturaaliviinejä arvioivan artikkelin kertoo jotain näiden asemassa tapahtuneesta kehityksestä: Naturaaliviineistä ei ole tullut valtavirtaa, mutta ne eivät toisaalta ole enää myöskään pienten suljettujen piirien juttu vaan helposti tavallisen kuluttajan saatavilla ainakin vapaissa maissa.

Oma suhteemme naturaaliviineihin alkoi viitisen vuotta sitten. Ihastuimme tuolloin keveisiin, hapokkaisiin Beaujolais:n cru-viineihin, ja yksi ensimmäisistä suosikeistamme oli Marcel Lapierren Morgon. Viini valikoitui sattumalta Vinatiksen (joka ei kiitos tullin enää toimita Suomeen) valikoimasta, ja myöhemmin speksejä googlettaessa ilmeni että tuottaja on natural wine-liikkeen 'isä': Lapierre koki 1970-luvun lopulla tuottavansa viiniä, jota ei halunnut juoda: manipuloitua ja homogenisoitua. Hän haki apua Jules Chauvetilta, joka oli viinituottaja-kemisti ja tutkinut viinin tuottamista ilman sulfiittilisäystä. Chauvetin oppien avulla Lapierre ja hänen ystävänsä onnistuivat tuottamaan kiinnostavia ja moniulotteisia viinejä, joiden tuottama uusi perinne on viime aikoina nostanut koko Beaujolais:n profiilia.

Juodessamme ensimmäisiä naturaaliviinejämme emme siis ymmärtäneet niiden olevan naturaaleja, pidimme vain niiden raikkaasta hedelmäisyydestä ja moniuloitteisesta aromimaailmasta. Tämän jälkeen olemme maistaneet mielenkiinnolla vastaan tulleita naturaaliviinejä, ja suhtautumisemme niihin on ollut sama kuin kaikkeen viiniin: Paras viini on aiemmin maistamaton.

Viime vuosina olemme kuitenkin löytäneet täysin uusia makumaailmoja huomattavasti useammin naturaaliviinejä kuin 'perinteisiä' viinejä maistaessamme, ja tämä on lisännyt kiinnostusta edellä mainittuja kohtaan.

Emme pidä viinien tuottamista edellä kuvautuilla menetelmillä itseisarvona. Emme suhtaudu fanaattisesti sulfiittipitoisuuksiin, emmekä usko väitteisiin näiden luonnollisten yhdisteiden terveyshaitoista. Luonnonmukaisille viljelymenetelmille annamme arvoa ympäristöystävällisyyden vuoksi, biodynamiikan maagisille osa-alueille emme niinkään. Mielestämme viinit, jotka on tuotettu tavanomaista vähemmän käymisprosessia manipuloiden ovat potentiaalisesti moniulotteisempia kuin perinteisesti tuotetut, ja niistä voi siten löytää makumaailmoja joita perinteisissä viineissä ei ole. Viinin valmistaminen näiden menetelmien mukaan on kuitenkin haastavaa, eikä välttämättä kaikilla tuotantoalueilla edes mahdollista hankalien sääolosuhteiden vuoksi.
Naturaaliudella ei mielestämme voi perustella selkeitä virheitä. Näissä viineissä on toki usein elementtejä, joita voidaan pitää jossain mielessä virheinä: Brettanomyceksen tuomia maanläheisiä aromeja, volatiilia happoa ja kevyttä oksidaatiota. Näiden kokeminen virheenä tai kompleksisuutta lisäävinä elementteinä on henkilökohtaista samoin kuin muiden viinin elementtien; Joku ei siedä brettaa, toinen ei siedä tammen tuomia aromeja. Totuus kuitenkin on, että kaikkia näitä elementtejä esiintyy myös klassikoina pidetyissä viineissä eikä niitä koeta virheellisiksi. Olemme kuitenkin maistaneet joitakin naturaaleja, jotka ovat olleet selkeästi virheellisiä: täysin oksidoituneita, hapottomia ja epämiellyttävän kellarimaisen tuoksuisia. Tällaisista viineistä naturaalius ei teen sen parempia. Paha viini on aina pahaa, eikä sille kannata tuhlata aikaa tai sanoja.

Todella viallisia pulloja on kuitenkin ollut vain aivan muutama. Aivan ehdoton valtaosa naturaaliviineistä on ollut aivan täysin kunnossa ja miellyttäviä. Naturaaleja on vähintään yhtä montaa tyyliä kuin perinteisiäkin viinejä, joten mitään selkeää yhdistävää piirrettä näille on vaikea löytää. Monissa valkoisissa tuntuu olevan aavistus tai runsaamminkin ikääntyneelle valkoviinille ominaista omenankodan aromia, joka lienee seurausta kevyestä oksidaatiosta. Monissa punaisissa tuntuu olevan runsaasti marjaisuutta ja raikasta hapokkuutta, joka toimii raikkauden tuojan roolin lisäksi säilyvyyttä lisäävänä tekijänä. (Korkea happopitoisuus nostaa vapaan sulfiitin pitoisuutta, joten hapokas viini säilyy paremmin vähäiselläkin kokonaissulfiitilla.) Viinit ovat usein parhaimmillaan ruuan kanssa: Punaisten hapokkuus ja valkoisten runsaus toimii paremmin, kun niiden pariksi saa ruokaa.

Naturaaliviini on siinä mielessä huono termi, että se herättää ajatuksen muiden viinien 'epäluonnollisuudesta'. Naturaaliviiniliikkeessä on varmaan tällaisiakin mielipiteitä, mutta itse koemme vastakkainasettelun turhaksi. Perinteisille viineille on paikkansa, ja nykyinen kemiantuntemus ja sen suoma kontrolli on pelastanut meidät valtavalta määrältä pahaa viiniä. Toisaalta se on tuonut mukanaan homogeenisuutta, jota vastaan naturaaliviiniliike on syntynyt.

Naturaalius ei kuitenkaan ole on/off-ilmiö. Viineistä löytyy 'naturaaliuden' eri asteita hardcorenaturaalista sopivan naturaalin kautta ihan perinteisiin viineihin, ja se pitäisikin mielestämme nähdä kontrollin ja ennustettavuuden määrää kuvaavana jatkumona. Viime vuosina myös 'perinteisiä' viinejä valmisatavat tuottajat ovat alkaneet ottaa vaikutteita naturaaliliikkeeltä, ja suuremmiltakin tuottajilta on alkanut ilmestyä ilman sulfiittilisäystä käytettyjä viinejä. Olemme maistaneet "naturaaleina" pidettyjä viiniä skaalan useasta eri kohdasta, ja seuraavassa joitain esimerkkejä.

Valkosista esimerkiksi Trentinolainen Pisoni tuottaa Nosiola-valkoviiniä, joka on varsin mukavan hapokas ja moniulotteisen hedelmäinen, mutta sokkona maistaessa tätä ei välttämättä veikkasi ensimmäisenä naturaaliksi. Sulfiitittomuuteen skeptisesti suhtautuvan on hyvä aloittaa tutustuminen vaikkapa tästä. (Viinimestarit.com:n valikoimissa.)

Punaisista raikkaita, hapokkaita ja marjaisia naturaaliviinejä tulee Beaujolais:sta, jossa viinit tuotetaan perinteisesti ainakin osin oksidaatiolta ja pilaantumiselta suojaavan hiilihappomaseraation avulla. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa aiemminkin mainittu Lapierren Morgon (erityisesti Cote du Py on loistava).

Loiren punaisista cabernet franc-viineistä löytyy usein hieman vihreyttä ja brettanomycestä, joten ainakin osa maistuu hieman enemmän 'natutraalille'. Esimerkkinä vaikkapa AOC51:n maahantuomat Baudryn Chinonit. Myös le Briseaun viinit ovat sytyttäneet, esimerkiksi Pineau de Aunis-rypäleestä tehty Patapon. Tämä on maullisesti jo kohtalaisen pitkällä naturaaliskaalalla, vaikka ei vielä varsinaista HC-tavaraa.

Loiren valkoisia voisinkin sitten hehkuttaa vaikka kuinka pitkää, sillä herkullisen hunajaiset ja kukkaiset, täyteläiset mutta silti niin hapokkaat chenin blancit ovat erittäin lähellä sydäntämme. Esimerkiksi tämä pari vuotta sitten sytyttänyt Robinot.

Tässä välissä mainittakoon vielä Pétillant Naturel (pet-nat)-viinit, jotka valmistetaan useimmiten "simamenetelmällä": Kesken käymisen viini pullotetaan ja suljetaan kruunukorkilla. Ei kirkastusta tai suodatusta. Näihin jää usein (ei kuitenkaan aina) hieman jäännössokeria ja viinit ovat hyvin hedelmäisiä, joten nämä ovat aivan mahtavia kesäjuomia. Esimerkiksi Ribambulles Verdier-Logelilta on oivallinen esimerkki, jos sitä jostain vielä käsiinsä saa.

Oranssit viinit ovat myös sykähdyttäneet, etenkin ruokaviineinä. Etenkin georgialaiset qvevrissä tehdyt viinit ovat useimmiten kuorikontaktivalkoisia, ja näistä on löytynyt monia kiinnostavia tuotteita. Esimerkiksi hiljattain maistamamme Orko's Rkatsiteli sopii hyvin lähtökohdaksi, sillä viinissä on 'naturaalia' vain kevyt omenankotainen oksidaatio. Erittäin herkullinen ruokaviini. Georgian lisäksi naturaaleja tulee Italiasta Friulista ja viereisestä Sloveniasta, ja lajikkeena tuntuu usein olevan Ribolla Gialla.

Myös Italian toisesta päästä olemme maistaneet loistavia naturaaleja: Sisilialainen Porta del Vento tuottaa punaisten puolella varsin helposti lähestyttäviä naturaaleja, Occhipinti kenties hieman pidemmällä natujanalla sijaitsevia. Occhipintilta etenkin SP68 Bianco on loistava.

Naturaaleja tulee nykyään aivan joka puolelta maailmaa, jota teollisen viinintuotannon mekasta Chilestä: Luyt:n viinejä olemme maistaneet kerran jos toisenkin.

Nämä viinit ovat ainakin meille avanneet uusia makumaailmoja, mikä on ollut viiniharrastuksemme ytimessä alusta lähtien. Suosittelemme näiden maistamista, jos olet kiinnostunut moniulotteisista ja hieman uudenlaisista viineistä. Sopivasti valitessa nämä vievät juuri passelisti epämukavuusalueelle ja opettavat uutta. Toisaalta jos tiedät olevasi suurten ja pehmoisen hedelmäisten viinien ystävä ja Parkerin suositukset kolahtavat, ei valtaosa naturaaliviineistä välttämättä ole sinun juttusi. Tärkeintä viiniharrastuksessa on mielestämme tietää mistä itse pitää ja miksi.

Maahantuojista Flaskalla, Carelia Winesilla, Soil Wine Groupilla, Gusto Partnersilla ja AOC51:llä on kattavat naturaalivalikoima, ja myös Viinitieltä ja Vindirektiltä löytyy naturaaleja. Edellä mainituilta maahantuojilta on joitakin viinejä jopa Alkossa, esimerkiksi Vindirektiltä Beck Ink tai Envínate Albarha ja Viinitieltä Lam Pinotage. Helsingin ravintoloiden tarjontaa tunnemme puutteellisesti, mutta ainakin Grönissä on hyvä valikoima natuviinejä. Tampereella parhaat mahdollisuudet törmätä näihin lienevät Gastropub Tuulensuussa ja 1909 Deli & Winebarissa sekä Taannoisen Rekola-Pop Up:n jälkeen kenties myös Ravintola C:ssä. Kotiin näitä voi saada esimerkiksi Vino Nostrumilta, jolla on ainakin edellä mainittuja Sisilialaisia.

(Edit 4.9. Lisätty alkon valikoimassa olevia naturaaliviinejä)

Viini vaatii aikaa ja keskittymistä

Viime aikoina on melko usein tuntunut, että todella innostavia ja kiinnostavia viinejä tulee vastaan aiempaa harvemmin. Olemme miettineet syytä, ja tulleet siihen tulokseen että kyse on puhtaasti tilanteesta, jossa viiniä useimmiten nautimme. Meidän (ehyt:n kriteetein alkoholisoituneessa) perheessämme viiniä juodaan useimpina päivinä viikosta lasillinen illallisen kanssa, on juotu jo vuosia.

Tämä on onnistunut myös pienen lapsen kanssa hyvin, kunnes tämä pienoinen saavutti kriittisen kahden ja puolen vuoden uhmaiän. Viinistä nauttiminen ja sen ulottuvuuksien arvioiminen on aavistuksen haastavaa, kun joku saa vieressä itkupotkuraivarit perunan ollessa väärin päin lautasella. Niinpä viini on usein jäänyt lasiin juomattomana ruuan ajaksi, ja se tulee nautittua sitten myöhemmin lapsen nukahdettua.

Mutta mutta. Luulisi, että tämä pieni rauhallinen hetki olisi nautinto. Kuitenkin usein käy niin, että siinä vaiheessa iltaa viiniin ei jaksa enää keskittyä riittävästi ja osa vivahteista menee sivu suun (ja nenän). Tätä ongelmaa on vielä korostanut se, että kaapista löytyy tällä hetkellä valitettavan vähän hyvin tehtyjä mutta ei-niin-monimutkaisia juomaviinejä, joita olisi helppo nauttia arki-iltana pastan tai salaatin kyljessä. Kirottu eBay, sieltä löytyy liikaa mielenkiintoista tavaraa. Aiemmista tilauksista alkaa olla jäljellä enää ne säästellyt, erityiset pullot joiden avaaminen tiistai-iltana ei tunnu oikein sopivalta.

Toisaalta myös referenssipiste viinien suhteen saattaa olla liikkunut: Maistettu skaala on sikäli laaja, että aivan uudenlaisia ja yllättäviä viinejä tulee harvemmin vastaan. Ja kuten aiemmin on tullut todettua, ainakin Heikille paras viini on se aivan uudenlainen, aiemmin maistamaton juoma joka avaa uusia aistillisia ovia.

Joka tapauksessa: todellinen viinistä nauttiminen vaatii mielestämme aikaa ja keskittymistä, ja toisaalta eri tilanteisiin sopivat erilaiset viinit. Odotammekin kovasti edessä häämöttävää lomaa, jolloin on aikaa keskittyä ja nauttia. Syyskuussakin Mentonissa on vielä lämmintä!

Mistä me pidämme ?

Viinipiru taannoin facebookin puolella perään kuullutti, että jokaisen viinistä jotakin kirjoittavan olisi hyvä määritellä lukijalle minkälaisista viineistä pitää. Ilman, että tiedät mistä kirjoittaja tykkää et voi oikein arvioida sopiiko bloggaajan makuprofiili omaasi. Me päätimme nyt määritellä molemmat omaksi ja lukijoiden iloksi minkälaisista viineistä pidämme ja minkälaiset viinit eivät ole meidän suosiossa.

Katri:
Katrin viinimaistelun taival on alkanut vuodenvaihteessa 1999-2000, kun jollakin piti skoolata tulevalle milleniumille. Laimensin alkon halvinta cavaa pommacilla, jotta sain siitä juomakelpoista. Siitä se sit lähti ja loppua ei ole näkynyt. Punaviinit ovat olleet viimeiset 10 vuotta lähempänä sydäntäni kuin valkoviinit, kunnes opin, että on tarjolla muutakin kuin puolimakeita bulkkivalkoviinejä. Edelleenkin valitsen helposti punaisen valkoisen sijaan, mutta kyse on makuasiasta.

Punaviineissä arvostan raikkautta enemmän kuin täyteläisyyttä ja tammen aromia. Tykkään hapokkaista, keskitäyteläisistä ja marjaisista punkuista enemmän, koska ne on yleensä helpompi yhdistää meidän talouden kala-kasvispainoitteiseen ruokavalioon. Rypäleistä gamay, pinot noir, garnacha, tempranillo ja lagrein ovat eniten minua. Alueista minulle maistuu eniten beaujolais, burgundy, priorat, monsant, navarra ja alto-adige, mutta poikkeuksia mahtuu aina joukkoon.

Valkoisissa arvostan eniten sitä, että viini on kuiva ja mineraalinen. Täyteläiset ja tammitetut valkoviinit on harvemmin minun juttuni. Kaipaan valkoviiniltä eniten raikkautta, puhdasta aromia ja hapokasta suutuntumaa. Mitä kuivempi niin yleensä sitä parempi. Rieslingin on rypäleistä eniten sydäntä lähellä, mutta myös xa-rello, chardonnay(chablis), gruner veltliner  ja albarinho uppoavat. Etsin kyllä aina uusia tuttavuuksia ja viime aikoina olen lämmennyt pikkuhiljaa esim.loiren valkoviineille.

Kuohuvista samppanjat ja cavat ovat selvästi minulle ne kaksi rakkainta aluetta, joihin palaan kerta toisensa jälkeen.

Eniten inhoan överitammitettuja punkkuja, joissa ei maistu mikään muu kuin tammi. Puolimakeat ja makeat valkoviinit ja kuohuviinit saavat myös puistatuksia aikaan. On sitten täysin eri asia, jos kyseessä on juusto-tai jälkiruokaviini.

Heikki:
Aloitin kuten Katrikin punaisista. Tai no, jos lasketaan ensimmäiset festariviinit niin valkoisista unkarilaisista. Mutta ei lasketa. Aloin kiinnostua viineistä enemmän siinä 20-vuotiaana, ja maistelimme tuolloin lähinnä espanjalaisia, portugalilaisia ja edullisia italialaisia. Tällöin pidin voimakkaista, hedelmäisistä ja tanniinisista punaviineistä. Valkoviinit olivat pitkään syrjässä.

Vuosien varrella punaviinimakuni on keventynyt oleellisesti. Nykyään pidän toisaalta nuorehkoista, marjaisista ja hyvähappoisista viineistä. Minua miellyttääkin viini rakenteessa enemmän hapokkuus kuin jättimäinen marjakonsentraatio tai voimakas tanniinisuus. Toisaalta pidän kyllä myös ikäntyneistä viineistä, näissäkin lähinnä niistä kevyemmistä: Sangiovese eri muodoissaan, nebbiolo, pinot. Tallintauksen tuoksu miellyttää. Isosta hedelmästä en piittaa, ja eniten vihaan tuota ylipaahdetun tammen asfalttityömaa-aromi..

Valkoviinin löysin viitisen vuotta sitten, ja nykyisellään pidän siitä ehkä jopa punaista enemmän. Valkoviineissä siedän vähempääkin happoa. Pidän kovin erilaisista valkoisista: Toisaalta tappohappoisista saksalaisista rieslingeistä, mutta toisaalta myös melko täyteläisistä bourgognen chardonnaysta. Jura on yksi viime aikojen suosikkejani. Yllättäen pidän pienestä pähkinäisyydestä valkkiksessa, esimerkkinä nyt vaikkapa Savagnin Jurasta tai Castelli di Jesi. Uuden maailman ylihedelmäisistä Sauvignoneista en pidä pätkääkään. Muutoinkaan liian ilmeinen, täyteläinen marjaisuus tai hedelmäisyys ei ole mieleeni. Valkoviineiltä toivon moniulotteisuutta: Hedelmän lisäksi jotakin twistiä kuten Sur Lie-Musdet.

Tämän kuvauksen perusteella saat karkean käsityksen viinimaustamme. Jos se vastaa edes jossain määrin omia mieltymyksiäsi, kannatta kokeilla suosittelemiamme viinejä. Jos taas pidät toisenlaisista viineistä, voit lukea tätä noin muuten vain. Meidän vuoden 2011 alun viinimausta voit käydä lukemassa blogin aloituspostauksesta.

Ennen kaikkea viinit on meistä mukava harrastus ja aina on mukava maistella uusia viinejä. Olisi mukava myös lukea muiden bloggaajien tarinat siitä minkälaisista viineistä he pitävät. 

Aina mielenkiintoiset tulevaisuuden viinitrendit

Madamoiselle blanc de blanc kirjoitti viini-lehden nettisivuille mielenkiintoisen pohdinnan vuoden 2014 viinitrendeistä. Me olemme tutkineet vuoden 2014 viinitrendien ennustuksia mielenkiinnolla viime viikkoina, rakkaan harrastuksen tulevaisuuden tuulet kiinnostavat. Kuka ei haluaisi olla edelläkävijä asiassa kuin asiassa. Trendien ennustaminen on tunnetusti vaikeata ja ikinä ei voi olla varma mikä lyö läpi suurelle yleisölle. Viime vuosien joitakin trendejä viinimaailmassa on ollut sideways-elokuvan myötä pinot noirin nousu (laadun kustannuksella ?) ja merlotin lasku, kuohuviiniä nautitaan yhä enemmän ja viini on arkipäivästynyt nuorten aikuisten parissa. Suomessa kansainväliset viinitrendit eivät ole kauheasti ottaneet tulta alleen, johtuen pääasiallisesti Suomen nuoresta viinikulttuurista ja jäykästä monopolista. Uskomme kuitenkin vahvasti siihen, että muutoksen tuuleet puhaltavat myös Suomen viinikulttuurissa.

Tulevia trendejä vuodelle 2014 maailmalla tuo eri lähteiden mukaan ainakin milleneum-viinisukupolvi (80-luvulla syntyneet ja sitä nuoremmat), jolle viini on osa arkipäivän elämää. Viini ei heille ole enää vain juhlahetkien juoma vaan osa arkipäivää. Sukupolvi on myös tietoisempi viinien taustoista ja kiinnostunut maistamaan laajalla skaalalla. Itse voimme ainakin allekirjoittaa millenium-sukupolven kulutustottumukset. Meille viini kuuluu arkipäivään ja olemme ruuan lisäksi äärettömän kiinnostuneita kaikesta viiniin liittyvästä.

Toinen suuri viinitrendi 2014 veikataan olevan lähellä tuotetut viinit. Suomessa ja lähialueilla viiniä ei kauheasti valmisteta, mutta olisivatko suomalaiset valmiita siirtymään uuden maailman viineistä Eurooppaan ? Ainakin alkon myyntitilastoja tutkimalla huomaa Saksan kasvavan ja erityisesti rieslingin myynti on kasvantut. Samoista tilastoista tosin selviää, että valitettavan usein tuo saksalainen riesling lähtee mukaan alle 10 euron pullohinnalla.

Jos lähiviinit on maailmalla trendi, niin Suomessa vahva juomatrendi voi tulevaisuudessa olla myös  pienpanimoiden tekämät lähioluet. Käsityölaispanimoita on syntynyt Suomeen viimevuosina kiitettävää tahtia. Ainakin omassa kaveripiirissä huomaa oluen kulutuksen siirtyvän standardeista pienten panimoiden tuotteisiin. Halutaan erottua ja maistaa uusia tuotteita. Lisäksi pienpanimoiden oluet ovat todella laadukkaita ja maitokauppojen olutvalikomat paranevat vuosi vuodelta. Minusta on hauskaa, että kotimme viereinen K-Extra tarjoaa paremman olutvalikoiman kuin yksikään Alko Tampereella. Kiitos kuuluu ennakkoluulottomalle kauppiaalle, joka tilaa kiltisti toivomiasi tuotteita, jos ne ovat maahantuojien valikoimassa. Ehkä tässä on laajemmin kyse uniikeista tuotteista. Halutaan omalla kulutuskäyttäytymisellä tukea paikallista ja viestiä, että tiedän mikä kuplii pinnan alla.

Kolmas suuri trendi vuonna 2014 veikataan olevan Proseccon kulutuksen kasvaminen. Samppanjan kulutus on kasvanut vuosi vuodelta ja myös alkon tilastoita ilmenee, että italialaisten kuohuviinien menekki kasvoi kuohuviinien kategoriassa eniten. Toivottavasti alkoon saadaan entistä enemmän laadukkaita proseccoja ja franciacortan alueen kuohuviinejä ja että niille löytyy myös Suomesta ostajia.

Myös eksoottisempien viinialueiden uskotaan olevan nousussa. Alkoonkin on saatu viimeaikoina melko runsaasti esimerkiksi itä-eurooppalaisia ja Balkanin alueelta tulevia viinejä, jotka ovat olleet osin melko laadukkaitakin. Tästä eksootiikan noususta viinitrendinä kirjoittaa myös J. Robinson, eikä täysin positiiviseen sävyyn.

Pidemmän tähtäimen trendeinä me uskomme Itä-Euroopan laadun paluuseen pitkän neuvostoajan korpivaelluksen jälkeen. Alueella on kuitenkin vuosituhantiset perinteet viininviljelystä, joten varmasti löytyy mielenkiintoisia terroireja.

Uusia nousevia alueita lienevät ilmastonmuutoksesta hyötyvät Britannia ja Saksan pohjoiset alueet. Toisaalta Kiinassa on heräämässä kiinnostus viiniä kohtaan keskiluokan nousun myötä, ja tämä tulee todennäköisesti vaikuttamaan rajusti viinimarkkinoihin. Kiina on toisaalta viininviljelyn kannalta lähes tutkimaton alue, ja saattaapa sieltä löytyä vielä varsin kiinnostavia tuotantoalueitakin. Hallintomalli tosin rajoittanee pientilatoimintaa...

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitkä veikkauksista osuivat kohdalleen ja mikä veikkauksista meni täysin metsään...

Pohdintaa viiniharrastuksen ympärillä

Viimeisen vuoden aikana olen huomannut viinimakuni muuttuneen. Ennen ja joskus harvoin nykyään omasta mielestäni huono viini meni kurkusta alas, koska se sisälsi alkoholia. Nykyään ei todellakaan. Olen kerran jos toisenkin avannut viinikaapista toisen pullon, koska ensimmäinen valinta ei ollutkaan hyvä valinta. Etsin edelleen aktiivisesti hyvää hinta-laatusuhdetta viinistä, mutta huomaan makuni muuttuneen niin, että tasapaksut tyypilliset oman viinityyppinsä edustajat eivät oikein maistu tarpeeksi kiinnostavalta ja jotenkin kaipaan viiniltä ensin luonnetta ja sitten vasta tuttuja makuja. Hyvänä esimerkkinä käy esimerkiksi Juno-viini, joka on taatusti hyvää ja hyvin tehtyä viiniä Etelä-Afrikasta ja hinta-laatusuhde on myös kohdallaan, mutta jotenkin en vaan syty viinin tyypille, vaan kaipaan viiniltä jotain luonnetta. Onko kyse siitä, että olen juonut liikaa Italian maakunnista tulevia persoonallisia viinejä tai Prioratista tulevia viinejä, joissa maaperä maistuu? Vai enkö vaan ole vieläkään löytänyt Uuden Maailman viinejä? Aloitin viinin maistelun Espanjasta ja siirryin sieltä luontevasti Uuteen Maailmaan, mutta siitä huolimatta en ole löytänyt Uuteen Maailmaan takaisin vaikka Espanjan pienet viinialueet ovat tällä hetkellä meillä suuressa huudossa.

Itse ravintolakeittiössä työskentelevänä tiedän hyvin, että käsin tehty ruoka maksaa enemmän kuin puolivalmisteesta tehty, ja oletettavasti sama pätee viineissä. Haluan omalta osaltani etsiä ja tukea pieniä viinintuottajia ennen massatuottajia. Minusta tässä on kyse samasta kuin, että valitsen supermarketin sijaan pienet kivijalkapuodit ja kauppahallit. Maksan mielelläni hieman enemmän siitä, että saan henkilökohtaista palvelua. Samalla minulla tulee kiinnikohtia omaan kaupunkiin, koska on aina yhtä mukavaa asioida Tampereella Juustosopissa, Lempissä tai Keittiöelämässä ja vaihtaa muutama sana kauppiaiden kanssa.

Toinen asia, joka on viime aikoina aiheuttanut keskustelua on harrastukseen kulutettu raha. Ennen viinipullo sai maksaa maksimissaan 15 euroa, nykyään raja menee siinä 50-60 euron välillä. Keskihinta ostamalleni viinipullolle on viime vuosina löytynyt 10-20 euron välistä sisältäen kuljetuskustannukset. Kalliimpia viinejä olemme ostaneet lähinnä lahjaksi toisillemme tai spesiaalitapauksia varten. Nettikaupat ovat muuttaneet ostokäyttäytymistäni täysin ja ostan nykyään 60% juomastani viinistä muualta kuin Alkosta. Jotenkin netistä ostaminen on vaan vaivattomampaa ja valikoima mielenkiintoisempi. Jonkin verran meille tulee viinejä myös eri kimppatilausporukoista, jolloin valikoima on taatusti mielenkiintoinen. On ollut esimerkiksi mielenkiintoista saada tilata vuosittain samalta tilalta eri vuosikerta brunelloja ja muutaman vuoden kuluttua saa pitää jo kunnon horisontaali-tastingia viineistä. Meillä kotona viinikaappi alkaa täyttyä juuri niistä mielestämme mielenkiintoisista viineistä, joiden ostoa ei voi perustella millään muulla kuin fiiliksella. Yhtään ei kaduta, mutta joku roti ehkä pitäisi pitää myös viinin ostossa :)

Ravintoloissa valitsen viinin yleensä suosituksen perusteella ja olen todellakin valmis maksamaan muutaman euron enemmän viinistä, jos tiedän sen olevan parempaa kuin talon halvin viini tai sopivan paremmin mielialaan. Buffet-ruokailuissa juon nykyään olutta tai viiniä vaihdellen sen mukaan mitä on tarjolla. Jos olen illallistamassa ravintolassa valitsen yleensä ruuan kanssa suositusviinit, koska en todellakaan itse osaisi valita viinejä menulle, jonka tekemisessä sommelier on saanut olla vaikuttamassa. Lisäksi arvostan ehdottomasti viinimestareiden ja sommelierin ammattitaitoa niin paljon, että mieluusti jätän viinin valinnan heidän vastuulleen. Kertaakaan ei ole tarvinnut pettyä viinivalintoihin ja monta kertaa olen saanut yllättyä positiivisesti viini ja ruokapareista ja samalla saanut lisää vinkkejä omaan kotiin.  Viimeisin positiivinen yllätys oli Krug 1996 samppanja ja naudan marmorifileetä ja tryffelikastiketta Chef Domiquessa. Jotain ihan käsittömän hyvää enkä olisi ikinä keksinyt yhdistää samppanjaa ja marmorifileetä.

Kolmas asia, jota me olemme kaveripiirissä viime aikoina pohtineet on myös ollut se, että mistä viini tulisi hankkia. Alkosta, jossa on laaja valikoima kaikkia maailman viinejä, nettikaupoista, jotka ovat erikoistuneet eri alueen/maan viineihin vai kimppatilaamalla suoraan tiloilta. Me olemme ratkaisseet asian niin, että viinin ostaminen on  siirtynyt entistä enemmän nettikauppoihin ja kimppatilauksiin. Ostamme siksi viinimme useimmiten jostakin muualta kuin Alkosta, koska silloin saamme valita laajemmasta valikoimasta ja hinta on usein myös edullisempi, jos tilaa useamman kuin yhden pullon. Nettikauppoihin olemme olleet erittäin tyytyväisiä, koska silloin alueiden pienetkin viinintuottajat ovat ulottuvillamme. Decantalosta olemme tilanneet prioratin ja montsantin alueen viinejä, Vinatikselta tilasimme viinejä ympäri Ranskaa ja Enotaca Lucantonista saimme muutamia baroloita ja hyviä juomaviinejä edulliseen hintaan. Alkosta olemme viime vuosina ostaneet lähes tulkoon vain uutuustuotteita sekä viinejä, joista on ollut hyviä arvioita eri lehdissä tai blogeissa. Uutuuksia ei voi kyllä moittia, koska tuskin olisimme muuten maistaneet niin paljon itävaltalaisia viinejä tai unkarilaisia tai slovakialaisia viinejä. Muuten Alkon valikoima ajoittain kyllästyttää, mutta palvelua kyllä täytyy ainakin Tampereen alkoissa kehua. Hieman kaipaisin Alkon valikoimalle muuttuvuutta ja palvelua muillekin kuin halpojen viinien ystäville, mutta kaikkea ei voi saada.

Sokkomaistamisesta on myös ollut porukassa puhetta. Osa on sitä mieltä, että sokkomaistaminen on kiusallista, koska ei tunnista eri viinejä. Me olemme kuitenkin taipuneet siihen suuntaan, että etiketti vaikuttaa väistämättä makuun, sillä kalliimpia tuntuu herkästi arvostelevan eri lähtökohdista kuin halpisviinejä. Kuitenkin halvemmissa tuotteissa on myös kohtalaisen hyviä viinejä, ja toisaalta osa kalliista viineistä ei ole hintansa arvoisia. Kun maistelee viiniä tietämättä viinin tuottajaa tai hintaa, on väkisin rehellinen itsellen. Samalla oppii sen, mistä todella pitää ja mistä ei. Toisaalta on kuitenkin sellaisia viinejä, joita en halua sokkona maistaa: Esimerkkinä tästä matkamuistopullot, joita maistaessa haluan tasan tietää, mikä viini on kyseessä ja samalla muistella, miltä tilalta sen ostin. Olen aivan varma, että tällaisen viinin arvioi tuottajan tietäessään paremmaksi kuin sokkona maistettaessa. Mutta toisaalta, onko siinä jotain pahaa, että saa viinin maistumaan suussa entistäkin paremmalta? Tähän tuskin lienee lopullista vastausta kellään.

Pohdinnan suurin syy on ollut varmaan se, että harrastuksia ja syitä harrastamiseen on välillä pakko pohtia. Ilman pohdintaa me emme ainakaan osaisi nauttia harrastuksestamme niin paljon ja jotenkin se loputon viinin hamstraaminen pitää myös itselleen perustella. Kommentoikaa ja kertokaa meille miten te olette päätyneet harrastamaan viinejä ja mikä on se suurin syy miksi harrastus teillä jatkuu.

-katri ja heikki-