Maailman ympäri Ranskassa: Pääruuaksi ankkaa, sitruunasiirappia ja tomaatti-munakoisopaistosta

Katri yhdistää Ranskaan jotenkin automaattisesti ankanfileen, joten sitä on tarjolla tällä etapilla pääruokana. Sitruunasiirappi ja tomaatti-munakoisopaistos tuovat makuun ihanan keväisen säväyksen.

Ankanfilettä, sitruunasiirappia ja tomaatti-munakoisopaistosta

Ankkaa ja sitruunakastiketta

1 ankanfile/2 syöjää
suolaa
pippuria

Tee ankan fileen nahkaan salmiakkaviillot ja laita se nahkapuoli alaspäin kylmälle pannulle. Laita levy päälle vaikka teholle 3/6 ja anna rasvan sulaa pois fileestä sillä hiljaisella lämmöllä. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Kun nahassa on tasainen kullanruskea, väri niin käännä filee. Ruskista hetki ja mausta ankka suolalla ja mustapippurilla maun mukaan. Nosta filee nahkapuoli ylöspäin uunipellille ja kypsennä 58-asteiseksi uunissa. Anna vetäytyä 5-10 min foliossa pöydällä. Leikkaa ankka juuri ennen tarjoilua siivuiksi.

Sitruunakastike

3 sitruunan mehu ja raastettu kuori
1 dl sokeria
1/2 dl vettä
ripaus suolaa

Laita kattilaan kaikki muut ainekset paitsi sitruunoiden raastettu kuori. Keitä kastiketta kokoon niin, että nestettä on jäljellä puolet alkuperäisestä. Tarkista maku ja lisää sitruunankuoriraaste kattilaan. Tarjoa heti ankan fileen kanssa.

Tomaatti-munakoisopaistos

2 kypsää tomaattia
1 munakoiso
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
100 g vuohenjuustoa
suolaa, pippuria, oliiviöljyä

Viipaloi munakoiso ohuiksi kiekoiksi ja levitä ne pellille. Ripottele munokoisojen päälle suolaa ja itketä niitä 20-30 minuuttia. Viipaloi tomaatit ohuiksi siivuiksi ja samoin sipulit. Murustele vuohenjuusto kippoon. Laita voideltuun stanssiin/ pieneen vuokaan vuorotellen munakoisosiivu, tomaattisiivu ja sipulisiivu siten, että joka kerroksen väliin tulee pippuria, suolaa ja vuohenjuustoa. Levitä viimeisen kerroksen päälle vielä vuohenjuustokuorrute. Laita vuoka painon alle jääkaappiin 30-60 minuutiksi ja kypsennä sitten paistos 180 asteisessa uunissa 30-45 minuuttia vuoan koosta riippuen. Paistos on kypsää, kun munakoiso on pehmennyt ja juusto on saanut kauniin värin. Tarjoa ankanfileen ja sitruunakastikkeen kanssa.

Juomasuositus

Tällä kertaa suosituksemme tulee vinatikselta, koska alkon pinot noir- valikoima Ranskasta ei oikein vakuuta. Mukava suositus 20€ hintaan on Oliver Quyotin Pinot Noir vuodelta 2014. Jos haluat jotakin muuta kuin pinottia ankan kanssa niin suosittelemme tutustumaan Beaujolaisin alueen punaviinehin. Alkon hyllyvalikoimastakin löytyy Drouhinin Moulin-à-Vent lämpimältä vuodelta 2015. Moulin-á-Ventin gamayt ovat Beaujolais:n täyteläisimpiä, joten tämä toimii varmasti ankan kaverina mainiosti! 

Markus Molitor Brauneberger Mandelgraben Pinot Noir 2009

Ostin pullon sattumalta löytyneestä viinikaupasta Hampurista ollessani työmatkalla pari vuotta takaperin. Tilaa oli rajallisesti, ja toin tuolloin muistaakseni 5 eri viiniä Moselin kenties kuuluisimmalta tuottjalta Markus Molitorilta.

Molitorin viinitalo sijaitsee Moselin viinialueella parikymmentä kilometriä Trieristä koilliseen. Talolla on yli sadan vuoden historia, ja se on tunnetuin tasokkaista riesling-viineistään. Talo omistaa tarhaa, joista valtaosa äärimmäisen jyrkillä moselin rinteillä. Osalla tarhoista kasvaa varttamattomia vanhoja riesling-köynnöksiä.

Rieslingeissä talon tyyli on keskivertomoselilaista runsaampi: Rypäleet pyritään poimimaan mahdollisimman kypsinä, ja osaa viineistä kypsytetään hiivakkojen päällä runsaamman rakenteen aikaansaamiseksi.

Molitor tuottaa valkoviinien ohella myös Pinot Noir-viiniä, jolla on pitkä historia Moselissa: 100 vuotta sitten alueen köynnöksistä liki puolet oli Pinot Noiria. Molitor käyttää saksalaisten spätburgunder-köynnösten sijaan Dijon-kloonia, koska arvostaa sen pienempiä ja intensiivisemmin aromikkaita rypäleitä.

Mandelgraben tulee nimensä mukaiselta tarhalta. Optimikypsyiset rypäleet on kerätty käsin, käytetty villihiivoilla ja kypsytetty 14 kuukautta tammitynnyreissä (tuottaja ei kerro uusien ja vanhojen suhdetta).

Väriltään viini on rubiininen, keskisyvää haaleampi.

Tuoksussa on kirpeää karpaloa, sopivasti vihreää havumetsänpohjaa, yrttisyyttä, hyvin hentoa mausteisuutta taustalla. Tuoksu on ylivihreän ja tammella korjatun späburgunderin ja klassisen burgundin pinotin väli
maastossa.
Maku on korkeintaan keskitäyteläinen, paremminkin kevyt. Happohyökkäys on raikas ja välitön. Keskimaussa mausteisuus ja pirteä punainen marjaisuus hyvässä tasapainossa, jälkimaku marjavoittoinen ja raikas. Viimeisenä jää haipumaan metsänvihreän bitterin tukema hapokas raikkaus.
Viini on hienossa tasapainossa sekä aromeiltaan että rakenteeltaan. Muutama lisävuosi saattaisi tuoda aromimaailmaan kompleksisuutta, mutta toisaalta tämän hienous piilee täräyttävän hapokkaassa marjaisuudessa, joten lienee parhaimmillaan juuri nyt.

Pierre Sparr Crémant d'alsace Rose Brut

Kuva:alko.fi

Tuote on saatu näytteenä maahantuojalta.

Etsitkö kevään/kesän juhliin tasapainoista ja maukasta alkumaljaa. Tässä tulee yksi oiva vaihtoehto. Cremantit ovat meidän mielestä yleensä tasalaatuisia kuohuviinejä, joissa on alkossakin usein hinta-laatusuhde kohdillaan. Seurueemme yksi jäsen kysyi viiniä maistettuaan, että onko kyseessä samppanja. Ei ihan, mutta mausta olisi voinut niin jopa kuvitella.

Pierre Sparrin Cremant löytyy alkon tilausvalikoimasta hintaan 13.90€. Kuohuviinin väri on kauniin lohenpunainen. Kuplat ovat pienet ja kohtuullisen kestävät. Viinin tuoksu oli punaisen marjainen, mansikkaa, karpaloa ja tuoksu oli myös mukavan paahteinen. Mousse suussa oli miellyttävä ja pitkähkö. Maku oli karpaloinen, sitruksinen ja hennon paahteinen.

Suosittelemme lämpimästi viiniä vaikka äitienpäivän aterialle tai kesäisiin juhlahetkiin.

Vylyan Pinot Noir 2009

Postaus on osa suomalaisten viinibloggajien tempausta, jossa maistamme kaikki saman viinin ja julkaisemme tekstin samalla hetkellä. Tarkoituksena on päästä vertailemaan eri blogien tyylejä ja lähestymistapoja sekä mahdollisesti myös sitä, miten erilaiset makukokemukset sama viini voi herättää. Maistettava viini on Vylyan Pinot Noir 2009 Unkarista, eteläiseltä Vilanyn alueelta.

Unkarin viininviljelyllä on pitkät juuret, sillä ensimmäisiä merkintöjä viljelystä on jo 1000-luvulta. Kehitys oli hyvässä vauhdissa 1300-ulvulle tultaessa, mutta ottomaanien invaasio Turkista pysäytti kehityksen. Syynä tähän ei välttämättä ollut niinkään islamin negatiivinen suhtautuminen viininviljelyyn kuin toistuvat taistelut ja väestökato. Ottomaanien valtakayden päätyttyä päästiin taas vauhtiin etenkin Itävalta-Unkarin suurvaltakaudella. 1900-luvun alussa esimerkiksi Vilanyn alueella 11 % viljellystä alasta kasvoi viiniköynnöksiä. Maailmansodat 1900-luvun alussa keskeyttivät kehityksen, ja viimeistään sosialistinen maatalous tuhosi laatuviinien tuotannon.

Kommunismin kaaduttua kehitys on ollut etenkin eteläisellä Vilanyn alueella nopeahkoa, ja alue on houkutellut paljon myös kansainvälisiä sijoituksia ja mielenkiintoa. Nykyään tällä Unkarin eteläisimmällä viinialueella on 2500 ha viljelmiä, joilla kasvaa cs:a, cabernet francia, kadarkaa, portugieseriä, merlot:a ja myös pinot noiria.

Vylyanin viinitalon on perustanut Pal Depreczeni hetipian kommunismin kaaduttua. Ensimmäiset köynnökset istutettiin 1992, ja ensimmäinen viini tuli markkinoille vuonna 1997. Ideana oli alusta alkaen luoda moderni, markkinaystävällisiin laatuviineihin keskittynyt viinitalo. Talo on alueensa ehdottomasti suurin tuottaja, minkä ansiosta heidän viinejään on saatu Suomenkin suljetuille markkinoille. Nykyään viljelyssä on 125 ha jakautuneena viidelle tarhalle, joista nyt maistamamme viinin pinot noir tulee itään viettävältä Gombás:n ja länteen viettävältä Varerdon tarhoilta. 2009 oli aikainen vuosikerta. Rypäleet kerättiin käsin, ne saivat kylmämaseroitua avoimissa tammisammioissa. Tämän jälkeen rypäleet murskattiin, ja käyminen jatkui kaikkiaan 16-24 vuorokautta. Tämän jälkeen viini sai kypsyä unkarilaisessa (tilan omista metsistä valmistetuissa) tynnyreissä vuoden. Tynnyreistä kolmanennes oli uusia, kolmannes vuoden ikäisiä ja loput 2-vuotiaita.

Viini on väriltään rubiininen, pinotiksi melko syvä. Tuoksussa on pinotille ominaista karpaloa ja puolukkaa, mansikkaakin. Viini oli tuoksun perusteella tunnistettavissa pinot noiriksi. Tammisuus tuntuu melko selvästi, se tuo aavistuksen makeaa mausteisuutta ja vienon savuisuuden, joka ei kuitenkaan ole häiritsevän voimakas vaan viinin marjaisuus säilyy viinin määrittävänä piirteenä. Tuoksu muistuttaa mieleen Italian Alto Adigen pinot nerot tai eteläsaksalaiset spätburgunderit. Maku on kohtalaisen täyteläinen, ei kuitenkaan hilloinen vaan raikkaan marjainen. Tanniinirakenne on kohtalainen, hapokkuus melko tuntuva. Kokonaisuutena viini on melko freesi, kohtalaisen yksioikoisen marjainen tapaus. Rakenne on kuitenkin tasapainossa, eikä mikään komponentti ole ylettömän dominoiva.

Viini oli positiivinen yllätys, sillä Itä-Euroopan viinit ovat usein olleet melkoisen tammisia ja usein hieman ylikypsän hedelmäisiä. Tämä viini oli kuitenkin rakenteeltaan miellyttävä, hillitysti tammitettu ja jossain määrin spätburgunder-tyyppinen pinot. Laadukkaat pinot-viinit ovat usein melko tyyriitä, joten tässä hinta vastaa melko hyvin laatua.

Testasimme viinin pähkinäisen suppilovahveropastan kanssa, ja pari toimi melko kivasti. Viinin hapot leikkasivat suppilovahverokastikkeen rasvaisuutta, ja metsäisen marjaisat aromit muodostivat sienten kanssa mielikuvallisesti mukavan kokonaisuuden. Lihoista yhdistäisin tälle klassisesti riistalinnut padassa, ankan kermaisessa sienikastikkeessa tai mahdollisesti jopa kevyen riistanlihan kuten peuran.

Arvioita samasta viinistä voit lukea myös seuraavista blogeista:
Copatinto
Wineserver
Rypäleistä viis!
Blanc de Blancs
Viinihullun päiväkirja
Viinikartta
Loppasuut

-Katri ja Heikki-

Itävallan Pinot Noir

Kuva:alko.fi

Itävallasta tulevat ensisijaisesti mieleen grüner, riesling ja blaufränkish. Maassa on kuitenkin viljelty pinot noiria vuosisatojen ajan, sen toivat maahan samat sistersiläiset munkit jotka viljelivät sitä menestyksekkäästi Burgundissa. Ilmasto on alppimaassa pinotin kannalta arvaamaton, mutta lämpimämmillä alueilla kuten kaakon Burgenlandissa se tuottaa melko voimakkaitakin viinejä.

Heinrichin tila tuottaa viiniä juuri Burgenlandissa. Tämän viinin rypäleet ovat kasvaneet Nuesiedl-järven rannalla, mikäli tulkitsen oikein saksankielistä factsheetiä. Heidän Dorflagen Pinot Noirinsa vuosikerta on hiljattain tullut A-valikoimaan ja sitä maisteltiin:

Tuoksussa on vihreyttä melko reippaasti, toisaalta myös pinottista karpaloa, syksyisen kostean metsänpohjan tuntua sekä kuivaa mausteisuutta. Maku on korkeintaan keskitäyteläinen. Melko terävä hapokkuus. Vihreät vegetaaliaromit ja mausteisuus korostuvat suussa.tanniinit ovat melko kevyet.

Viini vastaa melko hyvin sitä kuvaa joka allekirjoittaneella on  itävallan pinoteista: Terävä happo, raikkaat marjat ja usein vihreitä aromeja. Jos tyyli on uusi, tämä on hyvä vaihtoehto tutustumiseen. Hintaa kuitenkin löytyy alkon tyyliin.

Nuiton-Beaunoy Les Maranges 2012

Kuva: Alko

Tämä alkon edelleen uutuutena markkinoima, lokakuussa valikoimaan tullut Bourgognen punkku oli jokavuotisen viininystävän joulukalenterin satoa. Tuottajana on Cave Des Hautes Côtes, joka joka ostaa rypäleensä suurelta määrältä sopimusviljelijöitä. Talo tuottaa viiniä varsin laajalta alueelta Côte de Orista sekä varsinaisen kultarinteen reuna alueilla Hautes Côtesista. Edustettuja tarhoja on valtaisa määrä

Väri on ohuehkon rubiininen. Tuoksu on tyypillisen pinottinen: Puolukkaa ja karpaloa, pieni säväys yrttisyyttä. Hento tammen aavistus. Viini on suussa hyvähappoinen, korkeintaan keskitäyteläinen. Alussa maku on puhtaan punaisen marjainen, mutta jälkimakuun mukaan nousee selvemmin tammen tuomia suuta kuivattavan lyijykynäisiä piirteitä. Tanniiniineja ei ole liiaksi. Jälkimaku on keskipitkä, ja kokonaisuus tasapainoinen.

Viini oli hyvä ensimmäisenä päivänä, mutta se lässähti yllättävän nopeasti sillä seuraavana päivänä viini tuntui jo jotenkin laimealta ja vesittyneeltä. Ilmeisesti kohtalaisten vähäiset tanniinit pehmenivät liiaksi, ja tämä söi suutuntumasta sen kantavan voiman.

Hintaansa nähden keskinkertainen viini, jota ei kannata avaamispäivän jälkeen paljon säilytellä.

Joseph Swan Cuvée de Trois 2010

Joseph Swanin viini on (tai oli) viimeisiä jäljellä olevia pulloja puolentoista vuoden takaiselta New Yorkin reissulta tuoduista. Viini avattiin perinteisen sunnuntaipizzan seuraksi, ja se toimi hienosti sekä sellaisenansa että pizzan kaverina.

Joseph Swan on tuottanut viiniä Kalifornian pinoteistaan tunnetussa Russian River Valleyssa vuodesta 1973. Nykyään tilaa luotsaa Swanin vävypoika Rod Berglund, joka on ollut tilan viinintekijänä jo yli 20 vuotta. Tila tuottaa pääasiassa pinot-viinejä, mutta myös rhone-lajikkeita, zinfandelia ja valkoisia Gewurzista ja pinot gris:sta. Johtavana ajatuksena on tilan nettisivuston mukaan kaikissa viineissä tuoda esiin Russian Riverin terroiria.

Cuvee de Trois on lasissa melko tumman tiilenpunainen, aavistuksen rusehtava reunaltaan. Tuoksu on kirsikkainen, vadelmainen, puolukkainen, hennosti tamminen, tavallaan itämaisen mausteinen, teenlehtinen. Tammiallergikkoja rauhoittelen, tuoksu ei ole överi. Viinin tunnistaa pinotiksi ensinuuhkaisulla. Viini on kepeähkö, erittäin pirteähappoinen ja marjainen. Jälkimaku on hieman mausteisempi, ja se tammikin pääsee kyllä esiin. Kokonaisuus on kuitenkin kepeähkö ja raikas. Toimi hienosti pizzan kanssa ja pizzaan jälkeen siemailtuna. Tämä voisi olla pelittää todella hyvin hieman voimakkaamminkin (ei kuitenkaan tulisesti) maustetun linturuuan kanssa. Lohelle en lähtisi kokeilemaan, jälkimaku on kuitenkin liian tuhti.

Pitkästä aikaa miellyttävä pinot Kaliforniasta. Keskimäärin maistamamme ovat olleet turhan paksuja vaniljaisia mansikkahilloja. Tässä oli kuitenkin luonnetta: Se tyypillinen jenkkimausteisuus löytyi, mutta oli paketoitu mukavalla tavalla hapokkaiden marjojen kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi. Voimme suositella, jos jossain satutte törmäämään.

Jotain hyvää Balkanilta: Bolfan Primus Pinot Crni

Bolfan Primus Pinot Crni löytyi alkon hyllystä sattumalta, ja alkuperämaa herätti mielenkiinnon. Kroatia sijaitsee optimaalisella viininviljelyalueella,varsin lähellä Italiaa. Joten miksi kroatialainen viini ei voisi olla hyvää?

Ongelma näissä entisissä sosialistimaissa on sama kuin monen muunkin diktatuurin kanssa: viinikulttuuri onnistuttiin tuhoamaan tehotuotantovaatimuksilla lähes tyystin. Toki tähän on päästy monin paikoin myös puhtaasti demokraattisin markkinatalousperiaattein. Eräänlainen diktatuuri tämäkin, ainakin tuottajalle.

Bolfanissa kuitenkin on viinikulttuuri voimissaan: Tila tuottaa viininsä täysin luonnollisesti, ilman kasvatettuja hiivakantoja, torjunta-aineita tai agrokemiallisia lannoitteita. Tila sijaitse Pohjois-Kroatiassa Hrascinan kylässä, Zagrebista koilliseen.  Tarhat 250-380  metrin korkeudessa, etelään ja kaakkoon viettävillä rinteillä

Lasissa viini on pinot noiriksi melko intensiivisen purppurainen. Tuoksussa pihlajanmarjaa, karpaloa, puolukkaa. Tammi tuntuu kohtalaisen selvästi, tuo itsensä ilmi sikarilaatikkoisena ja tavallaan metsäisenä. Lisäksi löytyy jonkinlainen suklainen nuotti.

Maku on raikkaan hapokas. Tammi tuntuu alussa yhdessä marja-aromin kanssa. Jälkimaussa on maanläheisyyttä ja jännittävä suklainen nuotti, joka tuo kummasti mieleen portviinin, vaikka makeus on tästä kaukana. Keskitäyteläinen tapaus.

Lyhyesti: Alkuperämaahan nähden yllättävän moniulotteinen pinot. Tyyliltään soutaa jossakin NZ-pinotin ja vanhan maailman välisillä vesillä, mielestäni: hieman enemmän täyteläisyyttä kuin esimerkiksi pohjois-italiasissa pinot neroissa, mutta ei kuitenkaan mitään övereitä.  Tykkäsin tästä. Alkon hintaan parikymmentä euroa ei nyt mikään löytö, mutta saattaisin hyvin ostaa toistekin.

Ilolla ja mielenkiinnolla seuraamme vuosituhansien viinikulttuurin omaavien maiden kuten Kreikan, Kroatian ja entisen itä-blokin maiden uutta viinillistä nousua. Luulen, että näistä maista tulee paljon mielenkiintoista seuraavan 10 vuoden aikana.

Boedecker Cellars Oregon pinot noir 2011

Kuva:Alko

Alkon lippulaivasta haettiin viiniä viime perjantai-illaksi, ja valintaperusteena oli tällä kerralla hauskasti kierrekorkillisuus. Olimme siis tällä reissulla korkkiruuvittomia, ja sitä paitsi loppupullo piti saada seuraavana päivänä kotiin Tampereelle.

Valinta osui lopulta tähän Willamette Valleyn viileässä kasvaneeseen pinot noiriin, aivan täysin summamutikassa. Viini osoittautui varsin mukavaksi: Melko runsaan hedelmäinen tuoksu, jossa toisaalta reipas mausteisuus mukana. Tammea oli selkeästi enemmän kuin eurooppalaisessa pinotissa.  Suussa keskitäyteläinen, kypsän marjainen ja maanläheinen. Puhtaaksi pinotiksi tämä oli melko täyteläinen, mikä saa hieman epäilemään 75% säännön hyödyntämistä... Viini ei kuitenkaan ollut missään nimessä huono, vaan hyvä raikas happo tasapainoinotti melko täyteläistä suutuntumaa kivasti. Maanläheisyys toi mieleen Uusi-seelantilaisen Central Otagonin pinotit. Tammea tässä oli melko reippaasti, ja se korostui etenkin jälkimaussa.

Hyvä viini, mutta alko parin kympin hintaan ei välttämättä täyttä vastinetta rahoille. NZ-pinoteista löytyy mielestäni tähän hintaan parempia ja edullisemmin yhtä hyviä.

Viikon valinta: Viini sorsalle!

Kun kerran metsälintujen metsästyskausi on ollut jo hetken käynnissä niin tämän viikon valinta on viini ja ruokapari. Ruokana on tällä kertaa Rosepaahdettua sorsaa ja lakritsikastiketta/kuohuviini-sahramikastiketta. Kaksi eri kastiketta kahdelle eri viinisuositukselle. Sorsan rinta on Pullon henkelän yksi lempiruuista ja pirun helppo meidän mielestä tehdä. Tässä aikaisempia esimerkkejä meidän blogista
 nro 1, nro 2, nro 3. Ei muuta kuin kysymään paikallisesta lihatiskistä sorsan rintaa sekä villi että kasvatettu versio käy loistavasti.

Resepti Sorsalle
-1 kpl sorsan rintaa/hlö
-öljyä/voita paistamiseen
-suola
-mustapippuri

Poista sorsan rintafileestä ylimääräiset sulat ja tunnustele rinta läpi, jos käsissäsi on villisorsanrinta. Jos rinnassa on reikä ja ulostulo reikää ei näy on fileen sisällä todennäköisesti pieni nuppineulanpään kokoinen hauli. Haulin voit poistaa viillolla fileen mahapuolelta. Kun filee on siivottu, tee nahkaan ristiviillot lihan pintaan asti, mutta ei fileeseen sisään. Lämmitä paistinpannu keskilämpöiseksi, sulata voi-öljyseos ja ota fileeseen nätti väri ensin nahkapuolelle ja sitten mahapuolelle. Tämän jälkeen laita sorsan fileet uunipellille ja 180- asteiseen uuniin. Kypsennä 6-8 minuuttia tai 48-asteiseksi, niin sorsa on sisältä kauniin rosee. Laita sorsa folion sisällä muutamaksi minuutiksi vetäytymään ja leikkaa tämän jälkeen sorsa syitä vasten ohuiksi viipaleiksi.

Kuohuviini-sahramikastike

1 sipuli
2-3 kynttä valkosipulia
1/3 pussi sahramia
5 dl kanalientä
3 dl kuohuviiniä
1 dl kermaa
suolaa
hunajaa
valkopippuria
voita

Pilko sipulit ja valkosipuli pieniksi. Kuullota sipulit öljyssä, kunnes ovat hieman pehmenneet. Lisää joukkoon sahrami ja kuullota vielä hetki. Sahramista irtoaa maku parhaiten kuullottamalla sitä öljyssä. Lisää kanaliemi ja kuohuviini. Keitä kastiketta kasaan 1-1.5 tuntia miedolla lämmöllä. Lopulta pitäisi olla jäljellä noin puolet määrästä. Lisää joukkoon kerma ja mausta suolalla, hunajalla ja valkopippurilla. Voit siilata kastikkeesta sattumat pois, jos haluat. Suurusta kastike lopuksi maizena-vesiseoksella ja lisää pehmeät voikuutiot kastikkeeseen, jotta saat kastikkeeseen kauniin kiillon.



Lakritsikastike

50-100 gr sokeritonta lakua
5 dl espangnole-kastikepohjaa
1 sipuli
2-3 kynttä valkosipulia
3 dl punaviiniä
suolaa
sokeria
mustapippuria
voita

Pilko sipulit ja valkosipulit pieniksi. Kuullota sipulit öljyssä, kunnes ovat hieman pehmenneet. Lisää lakut, punaviini ja lihaliemi. Sekoita hetki ettei lakut pala pohjaan. Anna kastikkeen kiehua kasaan 1-1.5 tuntia miedolla lämmöllä, jotta maut syvenevät. Lopuksi pitäisi olla jäljellä noin puolet alkuperäisestä määrästä. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla, pippurilla ja sokerilla. Jos maku on liian pehmeä voit lisätä joukkoon hiukan punaviiniä terävyyttä antamaan. Lisää juuri ennen tarjoilua kastikkeeseen pehmeitä voikuutioita muutama kappale ja sekoita. Näin saat kastikkeeseen kauniin kiillon.

Tarjoa sorsa ja lakritsikastike/kuohuviini-sahramikastike vaikka uunijuuresten ja kukkakaali-perunapyreen kanssa.

Viinisuosituksena meillä on kaksi erilaista pinot noir-viiniä. Rosekuohuviini, kuten vaikka  espanjalainen Codorniu rose brut. Tämä kuohuva on meidän mielestä oivallinen valinta sorsalle, jos seurueessa on henkilöitä, jotka eivät juuri perusta punaviineistä.  Yhdistä tämän viinin kanssa kuohuviini-sahramikastike.

Lakritsikastikkeelle meidän suosittelema vaihtoehto on australialainen Weemalan tilan Pinot Noir 2011. Weemalan tilalta tulevat mielestäni tasaisen hyviä ja myös yllättävän monipuolisia viinejä, joista PN 2011 ei ole poikkeus.

Molemmat vaihtoehdot ovat mielestämme niitä monopolin hyviä löytöjä, joita voi myös omalla rahalla lunastaa A-liikkestä. Miksi sitten Pinot Noir ja Sorsa? No siksi, että hienostunut pinot noir kaipaa kaverikseen villiä ja voimakasta makua, jota sorsasta löytyy ilman ylitsejyräävää hallitsevuutta.

-Kupla-

Muutama arvio vielä ennen vappua!

Muutama arvio vielä ennen vappua!

Ennenkö kuplat huuhtovat pään tyhjäksi täytyy postata arviot 

muutamasta maistetusta viinistä.

Sunnuntain päivällisellä avattiin pitkään säästelty, Tanniinin 

aikanaan valmistujaislahjaksi (2008) saama pinot. Lankomies lahjoitti 

tuolloin pullon, ja nyt kyseisen henkilön läsnäollessa se viimein 

korkattiin. Kyseessä oli siis Bourgognelainen Domaine des Perdrex Nuit 

st. Georges premier cru aux Perdrix, vuosikerta 2002.

Viini oli väriltään jo rusehtavaan kääntynyt. Sen tuoksussa oli 

kuitenkin edelleen voimakkaan marjainen aromi, lähinnä puolukka ja 

vieno mansikka nousivat mieleen. Kuitenkin viinissä tuoksui vahvana 

myös tammiaromi. Tuoksu toi jossainmäärin mieleen paahteisen 

hakkuuaukin puolukkämättäineen. Toivottavasti tällainen maalaileva 

kuvailu sallitaan, viini oli niin loistava kokemus että vielä näin 

seuraavanakin päivänä olen ihan fiiliksissä. Maussa oli hyvä 

marjaisuus, hapot olivat loistavassa kunnossa edelleen. Pyöreitä 

tannineja oli sopivasti. Viini täydensi loistavasti ruokaa, lautasella 

pinot noir-risoton päällä loistavan rosé ankanrinta. Tämä oli 

taivaallista.

Perjantaina löytyi toinen loistava makupari. Viikolta jäänyttä, hieman 

intialaisittain maustettua munakoiso-herkkusienipaistosta tuli 

jatkettua kesäkurpitsalla ja hieman liian suurella hyppysellä currya. 

Kurkuman karvaus pyrki karkaamaan kimppuun ruuasta. Auki sattui 

kuitenkin olemaan Columbia Wineryn Small lot riesling, ja siitäpä 

löytyi apu. Aavistuksen makea, voimakkaan petrolinen ja mineraalinen 

jenkkiriesling pehmesi ruokaa, ja toisaalta ruuan karvaus teki 

viinistä raikkaamman ja korosti kivasti makeutta. Kyse lienee samasta 

efektistä kuin aiemmin todettu yhdistelmä vahvasti humaloitu porter + 

gewurztraminer. Kokeilkaa, jos ette usko.

Hauskaa vappuaattoa kaikille!

Drink responsibly.

-Tanniini-

Kolme lasia, yksi viini

Viininä oli viikonloppuna maistossa Fog Head Monterey Pinot Noir 09 USA:sta. Alkoon näytti ilmestyneen runsaasti yhdysvaltalaisia punaviinejä zinfandelista CS-Merlot-sekoitteisiin. Fog head valikoitui Viinilehden perusteella.

Viini sinänsä oli miellyttävä tuttavuus, joskaan ei aivan tyypillinen uuden maailman PN, näin Uuden seelannin tyyliin tottuneelle. NZ-pinotit ovat kaikki olleet tyypiltään hilloisia ja puhtaasti marjaisia. Tässä kalifornialaisessa oli mukana mukava mausteisuus ja jopa paahteisuus, joka toi pinotiin uuden vivahteen.

Bordeaux, Riesling-sangiovese ja Vinum-peruspunaviinilasi

Perusaromeina tuoksussa mansikka, puolukka, hento savuisuus, vanilja, mausteisuus. Viini on pinot noiriksi varsin maanläheinen. Jälleen kerran tunsin tuoksussa hennon appelsiininkuoren aromin, mistä lie sen nenääni sain. Epäilin jo käsiä ja laseja, mutta niissä ei tuota ollut. (jos joku lukija maistaa viiniä, niin kommentoikoon ystävällisesti, löytyykö tuoksusta appelsiininkuorta?)

Maku on suussa täyteläinen. Marjaiset aromit korostuvat, mutta jälkimakuun tulee tamminen, etäisesti rommista muistuttava nuotti. Viini ei siis mielestäni ole lainkaan tyypillinen pn, mutta silti yksi kiinnostavimpia viimeaikoina maistamiani viinejä.

Sitten ne kolme lasia. Pitkästä aikaa ajattelin testata Riedel-sarjaa rinnakkain. Testissä oli Bordeaux, Riesling-Sangiovese ja vinum-peruspunkkulasi.

Bordeaux-lasi korosti eniten tammisuutta ja mausteita, vaniljan aromi tuli nenään voimakkaana. Selvästi valjummin tuoksua antoi Riesling-Sangiovese, josta viiniä sai tuoksuttaa varsin pitkään ennenkö nenä sai hajun päästä kiinni. Tässä lasissa viini tuoksui selvästi raikkaammalta kuin edellisessä, ja tässä sen appelsiininkin tunsi selkeimmin. Viimeisenä peruspunkkulasi. Se antoi selkeimmin hedelmäisen tuoksun, mutta toi mukaan riesling-lasia enemmän mausteisuutta. Tätä saattoi kyllä toisaalta odottaakin, onhan lasin muoto näiden kahden edellisen välimaastosta.

Lopputulemana voisin todeta, että viini toimi kenties parhaiten Bordeaux-lasista, ainakin omasta mielestäni. Lasi korosti viinin pinot noirin marjaisuuden ohella mausteita ja tammea, mikä oli positiivinen lisä ja monipuolisti tuoksua.

Tätä lasien ristiintestailua taidan jatkaa muillakin viineillä, sillä erot olivat varsin selviä ja nautintoon vaikuttavia.

Pikkujoulut kahdelle

Ulkona on satanut viimeaikoina paljon räntää, kuten varmaan kaikki ovat huomanneet. Sää on siten tarjonnut usein hyvän tekosyyn möllöttää kotona kynttilänvalossa viiniä nauttien.

Eilen päätettiin iltapäivällä räntäsateen jälleen alkaessa, että pidetään kahden hengen pikkujoulut pullon hengessä. Iltapäivän joululahjanostoreissu muutti luonnettaan suuntautuessaan Kauppahalliin, Stockmanin herkkuun ja A-markettiin.

Hallissa Nygreniltä hankittiin muutama kampasimpukka ja jättikatkarapuja. Juustosopista  tartttui myös mukaan pieni pussukka. Keittiöelämästä haettiin Puljonkin Demi-glasea, Stockalla hyödynnettiin HeVi-osastoa rankalla kädellä, ja lisäksi bongattiin pakkasaltaasta ankan rintafile. Alkosta hankittiin tällä kertaa vain B-in-B glögiä varten (josta lisää myöhemmin), sillä viinikaapin uumenissa muistettiin olevan illaksi juuri sopivat emmeet iltaa varten.

Ennen iltaa ehdittiin vielä kävelyttää sekarotuista kellarinvartijaamme tihenevässä räntätuiskussa tunti, ja sitten oltiinkin valmiita kunnon kokkailu- ja herkuttelusessioon.

Kupla keitteli pari tuntia salaisella ohjeella punaviinisoosia tähteeksi jääneestä pullonpohjasta ja Puljonkista. Sillä aikaa Tanniini panosti omaan erikoisalaansa eli Thai-henkisen wokkipohjan laatimiseen alkuruualle. Makumaailmana tässä oli tällä kertaa limetti, sitrunaruoho, chilli, valkosipuli ja inkivääri säväytettynä kiinalaishenkisellä tähtianiksella. Wokkipohjana käytettiin porkkanaa, sipulia ja keräkaalia pienellä paprikalla lisättynä.

Kupla sulatteli pannulla ankasta hiljakseen rasvat pois, paahtoi sitten kuumemmalla pannulla odottamaan loppukypsennystä uunissa. Samalla syntyi uuniin kypsymään bataatti-vuohenjuustotorneja ja ratatouille kattilaan kypsymään. Tällä välin tanniini ehti rakennella pienen amusen viikunasta ja Roquefortista, paistella valmiiksi wokin. Kampasimpukat ja ravut paistettiin vasta juuri ennen tarjoamista. Uuniin livahti tässä vaiheessa myös jälkiruoka, punaviinipäärynät.

Sitten aloitettiin yksi  nautinnollisimmista illoista aikoihin. Aluksi syötiin amuse Tanniinin (vielä) salaisella reseptillä laaditum glögin kanssa. Alkuruuan kanssa tarjottavaksi löytyi kaapista Alsacen matkalta hankittu domaine Jean Sippin Trotacker Pinot Gris (Ribeauvillen kylästä). Viini oli persikkaisen mineraalinen tuoksultaan, alsacen pinot grisien tapaan vienosti makea ja hapokas. Makeuden ansiosta viini ei hukkunut mausteisen wokin alle, vaan täydensi makua varsin miellyttävästi. Pullosta säästeltiin puolet juustojen kanssa kokeiltavaksi.

Pääruoka oli kypsynyt uunissa juuri sopivan mediumiksi alkuruuan aikana. Annoksen bataattitornit jäivät hieman al denteäkin raaemmiksi, mikä ei ollut lainkaan huono asia. Bataatti ei mössööntynyt vaan oli kuivunut varsin rapsakaksi, eikä maku ollut liian makea. Ankka oli loistavaa, ja Kuplan kastike aivan taivaallista.

Vielä jumalaisempaa oli viini. Pääruualla tarjottiin vuosi sitten alkon lippulaivasta hankittua Te Kairanga runholder Pinot Noiria Martinboroughsta. Viini oli jotain aivan muuta kuin halvemmat uuden seelannin pinotit tyypiä Matua ja Vicarage lane. Ei puhettakaan vaniljaisesta puolukkahillosta! Tässä viinissä oli hennon marjainen tuoksu, jonka ohessa paahdetta, maata, nahkaa ja lyijykynää. Rakenne oli suussa loistava. Alussa kohtalaisen vahvan happoinen. Tanniinit rauhalliset. Jälkimaku oli pitkä nautinto. Ja etenkin makean punaviinikastikkeen ja mediumiksi jääneen ankanrinnan kanssa tämä oli omillaan. Kuten kupla totesi: "onneksi ollaan kaksistaan, tätä olisi häpeä tarjota kellekään joka ei osaisi arvostaa".

Jälkiruokapäärynät syötiin pikkiriikkisen Baileys-tilkan kera. Sitten nautittiin vielä juustosopin pussukan sisältöä valkoviinin kanssa.

Lopulta oli mukava kellahtaa vierekkäin mahojensa kanssa nukkumaan.

Tällaiset pikkujoulut siis. Suosittelen kokeilemaan!

Spotify ja viinisuositus

Pinot Noir Alsacen reissulla kuvattuna

Allekirjoittanut ei voi elää ilman musiikkia ja musiikkia kuunnellaan meillä kotona rasittavuuteen asti. Tanniini väittää kovasti, että on tottunut kymmenen vuoden aikana Kuplan pakonomaiseen tarpeeseen kuunnella musiikkia...Kai se on pakko, kun ei ole vaihtoehtoja. Allekirjoittaneella musiikki on keino nauttia elämästä, ja niin kuin hyvä ruoka ja viini niin myös musiikki kuuluu mukavaan illanviettoon. Tällä hetkellä Pullon henkelässä eletään punaviinien aikaa ja musiikki on samalla vaihtunut mollivoittoisemmaksi. Suuressa kuuntelussa tällä hetkellä on Spotify-lista nimeltä Dark days,darker nights. Spotify-lista löytyi http://rosvot.fi/-palvelusta, joka kartoittaa kätevästi mitä musablogeissa puhutaan.

Mun mielestäni musiikkinautintoa on kiva täydentää hyvällä juomalla. Näin syksyn pimetessä olen löytänyt punaviinit taas uudestaan, kun valkoviinit alkavat pikku hiljaa pursuilla korvista. Mollivoittoisen musiikin kanssa suosittelen lämpimästi edellisessä postauksessa testattuja Iberian serkuksia ja lisäksi toimivan yhdistelmän olen löytänyt myös Uuden-Seelannin Pinot Noireista, joista yksi suurimmista suosikeistani on   Vicarage Lanen Pinot Noir 2010, joka tulee Canterbyryn viinialueelta. Viinissä tuoksuu mukavasti nuoren Pinot Noirin tuoksu: punaisia marjoja, kuten karhunvatukkaa, mustikkaa ja mansikkaa. Maku jatkaa tuoksun maailmaa, samoja punaisia marjoja, hieman tanniinia ja keskitäyteläinen ja mausteinen pitkä maku, joka täyttää mukavasti suun. Tästä punaviinistä on mielestäni mukava aloittaa talven punaviinien tutustuminen, kohtuullisen kevyestä viinistä voidaan siirtyä sitten aste asteelta tummempaan makumaailmaan. Vielä, kun hyvän musiikkiin ja viiniin yhdistää hyvän seuran tai hyvän kirjan, voidaan puhua lähes täydellisestä illasta.

-Enjoy the dark

-kupla & tanniini-