Rieslingejä Moselista, Alsacesta ja Rolly Gassmannilta.

Viime viikolla pääsimme maistamaan Delicatuksen valikoimissa olevia rieslingejä Alsacesta ja Moselista. Illan tähtenä oli neljän muun viinin ohella Rolly-Gassmannin Pflaenzerreben de Rorchwihr 2010, joka tulee toki Alsacesta mutta poikkeaa keskiverrosta alsacelaisesta melkoisesti.

Gassmann on oman tiensä kulkija, joka tekee viinit omalla tavallaan ja tyylillään. Monet hänen kaltaisensa luokittelevat laatualueiltakin tulevat viininsä vin de pays-kategoriaan tiukkojen AOC-sääntöjen vuoksi. Gassmann   pullottaa viininsä alsacelaisina, mutta ei tuota lainkaan cru-viinejä vaikka osa talon tarhoista siihen oikeuttaisi. Olemme kirjoittaneet Rolly-Gassmannista aiemminkin, joten kiinnostuneet voivat tutustua.

Minitastingin idea oli maistaa rieslingejä Alsacesta ja Moselista ja hakea tyylillisiä eroja. Alueet poikkevat niin ilmastoltaan, maaperältään kuin viininvalmistusperinteiltäänkin, joten eroja löytyi.

Ensimmäisenä David Ermelin Alsace Riesling 2016 Hunawihristä: Vihertävä, ja sitruksinen tuoksu jossa aavistus syksyistä omenatarhaa ja hento hiivainen häivähdys. Maku on kuiva, sitruksinen. Jälkimaku on mineraalinen ja hapokas, lopussa kääntyy hituseksi greipin kuoren kitkertyyttä. Hyvin tasapainoinen.

Toisena Schmitt Riesling Bollenberg 2017 (Alsace): Nuori viini Bollenbergin kukkulalta, joka muista Alsacen laatutarhoista poiketen sijaitsee Colmarin eteläpuolella erillisellä kukkulalla eikä Vogeesien itärinteellä. Tuoksultaan Ermeliä selvemmin sitruksinen, taustalla vaaleita kukkia. Suussa viini on täysin kuiva, mutta se on tuoksuun hyvin täyteläinen ja suuntäyttävä, ensisiemaisulla jopa hyökkäävän rakenteikas. Viinin runko muodostuu runsaasta konsentraatiosta, kohtalaisesta alkoholipitoisuudesta ja vielä hieman karkeasta mineraalisesta hapokkuudesta. Suussa aromi kääntyy hivenen vihertäväksi, joskin sitrus on edelleen hallitseva. Viini on tällä hetkellä vielä hieman tasapainoton, mutta konsentraatio ja hapokkuus ovat sikäli lupaavat, että tästä tulee todennäköisesti kaunis viini parin vuoden kellarissa rauhoittelulla.

Seuraavana oli vuorossa Gassmannin Pflaenzerreben 2010. Gassmannin tyylin sanotaan eroavan keskivertoalsacelaisesta, ja viini poikkesikin kahdesta edellisestä melkoisesti. Tämän perusteella on kuitenkin hankala tehdä vertailua, koska Gassmannilla on ikää 9 vuotta ja maistetuilla verrokeilla vain 2-3: Riesling kehittää ikääntyessään aromeja petrolisuutta ja vahamaista hunajaisuutta, jotka jotka ovat täysin erilaisia kuin nuoren viinin sitruksiset, kukkaiset ja usein persikkaiset aromit. Niinpä tuottajan tyylien vertailu näin eri ikäisten viinien kohdalla ei ole mielekästä.

Joka tapauksessa Gassmann oli upea viini, joka oli ikääntynyt tyylikkäästi. Viini oli lasissa varsin raskasliikkeinen ja kullankeltainen väriltään. Sen tuoksussa oli selkeää petrolisuutta, mutta ennen kaikkea hunajaa ja huumaavaa, köynnöskuusaman aromaattista kukkaisuutta. Suussa viini on aavistuksenomaisesti makeaan häivähtävä ja hellävaraisen täyteläinen erotuksena Schmittin nuoruuden ärhäkkäästä hallitsevuudesta. Viini on suussa hunajainen ja vahamainen, ja sen aromi-intensiteetti voimistuu suussa ensimmäiset 10 sekuntia viinin siemaisemisen jälkeen. Jälkimaku on äärimmäisen pitkä: Alkuun suuhun jää petrolinen mineraalisuus ja haipuva hunajaisuus, joka jatkuu ja venyy aina minuuttiin saakka. Aivan lopussa jälkimaku kääntyy ennen lopullista häviämistään aavistukseksi greipinkuoren katkeruutta, mikä tässä tapauksessa on toimiva loppuhuipennut. Viini on niin pitkä ja intensiivinen, että pientä tastingannosta saa maistella ja ihmetellä vaikka kuinka pitkään. Tastingin tähti, joka on omassa kategoriasssaan ja jonka vertaaminen muihin on turhaa.

Seuravana siirryttiin Moseliin. Kirstenin Riesling Wolkentanz 2016 on sitruksinen, viheromenainen ja hennosti hunajainen. Suussa viini on kuiva, ja se tuntuu edellisiä hapokkaammalta. Moselin hapokkuus saa tämän tuntumaan suussa aivan aavistuksen poreiselta, vaikka siinä ei hiilihappoa olekaan: Tämän eloisan mineraalisuuden koemme olevan jollakin tapaa leimallinen Moselin rieslingeille. Aromit ja rakenne ovat tasapainossa, ja tämä on hyvä viini näin melko nuorena nautittavaksi.

Seuraavana vielä Kirstenin Feinherb 2017. Tuoksu on hunajainen ja kypsän sitruksinen. Nuoren viinin tuoksussa mukana vihertävää yrttisyyttä. Maku on puolikuiva, mutta viini on kuitenkin selkeästi ruokaviini runsaan tasapainottavan hapokkuutensa vuoksi. Suussa sama hienojakoinen, hieman suolaisenkin tuntuinen mineraalisuus kuin kuivassa moselilaisessa. Pitkä jälkimaku.  Runsaiden ja mausteistenkin ruokien tasapainoinen kaveri, joka kuitenkin hyötynee muutamasta vuodesta aromimaailmaa monipuolistavaa ikääntymistä: Tällä hetkellä viini toiminee hyvin runsaiden ruokien kaverina, mutta iän myötä se tullee ottamaan oman, näkyvämmän roolinsa aterialla.

Tasting oli mielenkiintoinen minivertailu Alsacen ja Moselin tyyleistä ympättynä molemmista poikkeavalla, iäkkäämmällä huippurieslingillä Rolly Gassmannilta. Nopean selvittelyn perusteella Gassmannia ei näyttäisi Suomeen saavan mistään, joten täytynee tehdä tässä joskus liki vuoden jälkeen uusi vaellusreissu Vogeeseille.

Viinintekijäillallinen Bernhard Kirstenin kanssa Kajossa

Kun useita kuukausia sitten huomasimme sähköpostissa ilmoituksen Kirstenin viinintekijäillallisesta, varasimme paikat lähes välittömästi. Olimme maistaneet Kirstenin viinejä pitäneet etenkin tämän Moselilaisen tilan omilla juurillaan kasvavien riesling-köynnösten rypäleistä tehdystä Riesling 1904-viinistä, joka on melkoinen helmi. Vähintään yhtä tärkeä syy kuin Kirstenin viinit oli kuitenkin se, että illallinen järjestettiin ravintola Kajossa, josta olemme kirjoittaneet jo aiemminkin.

Illallinen alkoi mukavasti Kirstenin Riesling sektillä, joka on muistaaksemme kahden vuoden 2014 ja 2015 cuveé. Toisin kuin useimmat suuremmassa mittakaavassa valmistetut sektit, tämä tehdään perinteisellä metodilla eli toinen käyminen tapahtuu pullossa. Viini on tuoksultaan kohtalaisen makeankin hedelmäinen, siinä on hillottua sitrusta ja hunajaa. Suussa viini yllättää lineaarisella, puhtaan mineraalisella maullaan: Tuoksu antaa odottaa runsaampaa viiniä, mutta tämä soljuu suussa kuin purovesi. Jälkimaku kuitenkin nostaa taas esiin enemmän sitrusta ja se hunajaisuuskin jää kuiskimaan takanielusta yhdessä raikkaan mineraalisuuden kanssa. Viini on ruokahalun herättävä aperatiivi, mutta toimii varmasti hyvin alkupalojenkin kanssa.

Ensimmäisenä viininä on varsinainen erikoisuus, nimittäin moselilainen sauvignon blanc. Tätä rypälettä viljellään koko Moselissa 9 hehtaarilla, ja yksi näistä on Kirstenillä. Sauvignonia on istutettu, koska viimeiset kymmenen vuotta ovat Bernhard Kirstenin mukaan osoittaneet, että mikäli ilmaston lämpeneminen jatkaa kulkuaan odotetusti, ei Moselissa enää tulevaisuudessa voi tuottaa sellaista rieslingiä mihin on aikojen saatossa totuttu. Niinpä alueen tuottajien tulee sopeutua, ja rypälevailkoiman monipuolistaminen on osa tätä strategiaa.

Viini on tuoksultaan jopa pelottavan SB: Runsas herukan/tomaatinlehtinen viherys, yhdistyneenä jopa passionhedelmäiseen eksoottisuuteen. Aromimaailma kuitenkin kesyyntyy suussa yllättävästi: Viini on hapokas, aivan aavistuksen jäännössokerinen makeus antaa runkoa. Rakenne tasapainottaa tuoksun aromimaailmaa, ja suussa viini on nautittava myös tällaiselle, joka ei varsinaisesti kuulu sauvignon blancin fanikerhoon. Vielä parempi viini oli sille yhdistetyn annoksen kanssa: Herukanlehtiöljyssä konffattu taimen yhdessä villin pikkelöityjä kasviksia sisältävän salaatin kera vei viinistä viimeisenkin herukkaisuuden ja yhdistelmä soi suussa harmonisesti. Överiksi vedetty herukkaisuus tasapainotti jopa viinin tuoksun, ja suussa jäljelle jäi miellyttävä hedelmäisyys ja kirpakka hapokkuus. Viini tuntui annoksen kanssa jollakin tavalla kypsemmältä kuin sellaisenaan. Yksi illan oivaltavimpia ruoka-viinipareja.

Seuraavaksi lasiin kaadettin toinen 'sopeutumisviini', nimittäin pinot Blanc de Noir. Kirsten kutsuu tätä jostain syystä blanc de noiriksi, mutta mielestämme viini oli kyllä selkeästi rosé: väri muistutti hailakkaa provencen roséviiniä. Tuoksussa oli hentoa yrttisyyttä ja kivellisten hedelmien, ehkäpä persikan aromia. Melko runsasrakenteinen, hapokas ja aivan aavistuksen kuorikontaktitanniinia sisältävä viini oli paritettu villille tartarille: Naudanpaistiin oli hakattu sekaan oliivia, lisukkeena muun muassa pikkelöityä koivunlehteä ja kaiken kruununa erittäin syvän makuinen hiiliemulsio. Nimensä mukaisesti villi annos toimi viinin kanssa hyvin, ja massaan jauhetut oliivit leikittelivät mielikuvatasolla viinin Provencesta muistuttavan värin kanssa. Myös makumaailmat kohtasivat, melko runsasarominen ja rakenteikas viini kesti hiilen ja villiyrtit ja hapokkuus leikkasi tartaria nätisti.

Seuraavana laasiin Weissburgunder Barrique: Nimensä mukaisesti tammessa kypsynyt Pinot Blanc, jonka aromimaailma on varsin tuhti: hieman kukkaiselle pohjalle on tammikypsytyksellä rakennettu reilusti pähkinäisyyttä, voita ja aavistus savuisuutta. Viinin rakenne on suussa runsas kuten tuoksu antaa odottaa. Moselin edelleen kuitenkin melko viileässä ilmastossa rypäleet jäävät hapokkaiksi, ja tämä hapon ja tammen tuoman täyteläisen paahteisuuden leikki on tämän viinin juju. Olemme itse asiassa aiemminkin maistaneet reilusti tammitettuja, burgundin valkoisista lajikkeista valmistettuja viinejä joissa sama teema on toiminut oivallisesti. Paras esimerkki näistä lienee Rheinhessenin Weingut Winterin Chardonnay, jota jokaisen siihen törmäävän kannattaa ehdottomasti maistaa.

Kirstenin Weissburgunder sai ruokaparikseen veroisensa annoksen: 300 asteessa mustaksi kokonaisena grillatun lantun, jonka sisus oli tämän jälkeen kaivettu ulos ja maustettu sopivasti. Tämän lisäksi annoksessa oli ainakin kuivattua mustajuurta, kurkkulientä ja melonisalaattia. Viimeinen kuulostaa oudolta, mutta toimi hyvin yllättävästi: Grillattu lanttu oli makeutunut, ja vaikka aromimaailma on melonissa ja lantussa hyvin erilainen, nivoutui annos mukavasti kokonaisuudeksi. Viini toimi myös, kuten voi kuvitellakin: Aromiltaan runsaan paahteinen viini mustaksi grillatun
lantun kanssa oli itsestäänselvä menestys, etenkin kun hapokkuus taittoi annoksen makeutta.

Sitten päästiin asiaan: Riesling 1904, joka on siis sikäli harvinainen viini, että se valmistetaan omilla juurillaan kasvavien yli 100-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Omajuuristen köynnösten sanotaan ilmentävän aivan erityisen hyvin Moselin liuskekivimaaperää, ja näin on ainakin tämän viinin kohdalla: Tuoksu on valkokukkainen, persikkainen ja kypsä. Suussa viini on täyteläinen, aavistuksen makea ja hunajainen. Hapokkuus on melko runsas, viinihappovetoinen. Jälkimaku on moniulotteinen, paletille nousee yrttisyyttä, kypsää sitrusta ja kukkaisuutta.

Viini tarjottiin hyvin reppaasti grillatun possunkyljen ja risoton tapaan valmistetun quinoapuuron sekä grillatun sipulin kera. Tässä parissa viini ei mielestämme täysin päässyt loistamaan, sillä sen hapokkuus on pehmeämpi kuin mitä tämä runsas ja melko rasvainen annos olisi meistä vaatinut nuoren ja terhakkaan omenahappoisen viinin raikastamaan suuta. Annos sinänsä oli varsin maukas, etenkin parmesanilla ryyditetty quinoapuuro oli herkkua.

Loppuun vielä Riesling Feinherb jälkiruuan kera: Puolikuiva viini on aromeitaan edellistä sitruksisempi ja vaaleakukkainen. Suussa viekotteleva makeus tuntuu hentona, hapot kutkuttelevat mukavasti. Jälkiruokaparina tälle mustikkaa ja limesorbeta: Raikas ja kepeä jälkiruoka samankaltaiselle viinille.

Kirstenin viinit olivat jälleen kerran osoitus siitä, että Saksasta tulee nykyään paljon muutakin kuihn rieslingiä, jopa Moselista jota pidetään tuon Saksan kansallisrypäleen mekkana. Kajo vakuutti jälleen kekseliäästi suomalaista ja välimerellistä makumaailmaa yhdistävillä annoksillaan ja mielikuvituksellisilla makupareillaan. Pienenä miinuksena tällä kerralla illan rytmitys: Annosten välit venyivät varsin pitkiksi, ja viiden ruokalajin menun pääruoka tarjoiltiin vasta kolme tuntia aterian alun jälkeen. Lineekö ollut tarkoituksellinen valinta vai keittiön tottumattomuus yhdessä aallossa tapahtuvaan ateriointiin, muuta seuraavana päivänä töihin joutuneen illan pituus pääsi yllättämään. Joka tapauksessa ilta toi taas omaankin ruuanlaittoon ja viinien yhdistämiseen ideoita, ja ainakin hiilellä infusoitu öljy menee takuulla joulun seudussa testiin!

Ja niin, niitä Kirstenin viinejähän saa Delicatukselta.

Markus Molitor Brauneberger Mandelgraben Pinot Noir 2009

Ostin pullon sattumalta löytyneestä viinikaupasta Hampurista ollessani työmatkalla pari vuotta takaperin. Tilaa oli rajallisesti, ja toin tuolloin muistaakseni 5 eri viiniä Moselin kenties kuuluisimmalta tuottjalta Markus Molitorilta.

Molitorin viinitalo sijaitsee Moselin viinialueella parikymmentä kilometriä Trieristä koilliseen. Talolla on yli sadan vuoden historia, ja se on tunnetuin tasokkaista riesling-viineistään. Talo omistaa tarhaa, joista valtaosa äärimmäisen jyrkillä moselin rinteillä. Osalla tarhoista kasvaa varttamattomia vanhoja riesling-köynnöksiä.

Rieslingeissä talon tyyli on keskivertomoselilaista runsaampi: Rypäleet pyritään poimimaan mahdollisimman kypsinä, ja osaa viineistä kypsytetään hiivakkojen päällä runsaamman rakenteen aikaansaamiseksi.

Molitor tuottaa valkoviinien ohella myös Pinot Noir-viiniä, jolla on pitkä historia Moselissa: 100 vuotta sitten alueen köynnöksistä liki puolet oli Pinot Noiria. Molitor käyttää saksalaisten spätburgunder-köynnösten sijaan Dijon-kloonia, koska arvostaa sen pienempiä ja intensiivisemmin aromikkaita rypäleitä.

Mandelgraben tulee nimensä mukaiselta tarhalta. Optimikypsyiset rypäleet on kerätty käsin, käytetty villihiivoilla ja kypsytetty 14 kuukautta tammitynnyreissä (tuottaja ei kerro uusien ja vanhojen suhdetta).

Väriltään viini on rubiininen, keskisyvää haaleampi.

Tuoksussa on kirpeää karpaloa, sopivasti vihreää havumetsänpohjaa, yrttisyyttä, hyvin hentoa mausteisuutta taustalla. Tuoksu on ylivihreän ja tammella korjatun späburgunderin ja klassisen burgundin pinotin väli
maastossa.
Maku on korkeintaan keskitäyteläinen, paremminkin kevyt. Happohyökkäys on raikas ja välitön. Keskimaussa mausteisuus ja pirteä punainen marjaisuus hyvässä tasapainossa, jälkimaku marjavoittoinen ja raikas. Viimeisenä jää haipumaan metsänvihreän bitterin tukema hapokas raikkaus.
Viini on hienossa tasapainossa sekä aromeiltaan että rakenteeltaan. Muutama lisävuosi saattaisi tuoda aromimaailmaan kompleksisuutta, mutta toisaalta tämän hienous piilee täräyttävän hapokkaassa marjaisuudessa, joten lienee parhaimmillaan juuri nyt.