Ravintola Nekalan ja Viinikan rajoilla, uhka vai mahdollisuus?

Ennakkotiedot olivat kertoneet tämän boutique-hotel Lillanin ravintolan olevan mahdollisuus, joten erinäisistä syistä peruuntuneen Helsingin reissun sijaan hyödynsimme jo sovitun lapsenhoidon varaamalla lyhyellä varoitusajalla pöydän Lillan Kökistä. Osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi.

Ensimmäinen ongelma tuli vastaan kun aloimme miettiä miten Kissanmaalta nykyään pääsee Viinikkaan julkisilla kulkuneuvoilla. Tampereen liikennelaitoksen sekavien sivujen selailuyrityksen jälkeen päädyimme kävelemään, mikä olikin todennäköisesti nopein ratkaisu (vaikka ravintola tuntuu olevan syrjässä, ei matkaa ole yliopistolta kuin reilu kilometri).

Lillanin ravintolasalissa on vanhan hirsitalon kodikkuutta ja lämpöä. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja ohjattiin pöytään. Tarjolla on illastajille kolme viiden ruokalajin menuvaihtoehtoa: Liha, kasvis ja vegaanivaihtoehdot. Menut oli juuri vaihdettu ja ne olivat tarjoilussa ensimmäistä iltaa, minkä silminnähden asiaa jännittänyt keittiömestari kävi meille aterian aluksi informoimassa. Turhaan jännitti. 

Menun oheen oli tarjolla noin puolikasta pullollista vastaava viinipaketti, joka oli koostettu viinilistallakin olevista juomista. Katselimme listan läpi ja tulimme siihen tulokseen että keskimäärin melko mielenkiinnottomalta listalta löytyi yksi paketin päihittävä pullo: Päädyimme Toni Jostin Jodocus-rieslingiin vuodelta 2012. Valinta osoittautui onnistuneeksi: Esimerkiksi menun liharuokana olleelle porolle Katri pyysi kaadon viinipakettiin kuuluvaa rhonelaista, joka oli varsin harteikas ja rustiikkinen viini ja dominoi yhdistelmässä vahvasti  yli annoksen metsäisen aromimaailman. Jost toimi tässäkin paremmin.

Ateria alkoi talon leivällä ja heinällä savustetulla voilla. Tuo voi oli oikeastaan ainoa huomauttamisen arvoinen asia menussa: Heinäsavu toi voihin aromin, joka ainakin meidän nenäämme muistutti lähinnä eilistä tuhkakuppia. Juureen leivotuissa leivissä sen sijaan ei ollut moitteen sijaa.

Ensimmäinen varsinainen annos oli madetta/lanttua, misoa ja kaalia. Misolla maustettu liemi oli kasvisversiona parempi ja syvemmän makuinen kuin kalaliemi, mutta molemmat annokset olivat herkulliset. 

Toinen annos oli mielestämme koko menun paras. Pohjalla ruskistetulla voilla terästetty perunapyre, päällä kanttarelleja, sipulia ja karpaloa. Tähtenä lihaversiossa poroa ja kasvisversiossa paahdettu sipulikiekko. Annoksessa oli hyvin kauniit syksyiset värit, sen makumaailma oli maanläheinen ja runsas. Herkullinen, kaunis annos.

Kolmantena väliannoksena kurpitsaa ja hapanjuurta: kurpitsa pikkelöitynä ja pyreenä, kastike, siemennäkkileipää ja hapanjuuripölyä. Kurpitsat eri muidoissaan toivat hyviä rakennekontrasteja, maut olivat tasapainoisia. 

Pääruoka-annoksena palsternakasta paistettu kasvispihvi, tofua/haukea ja ruusukaalinlehtiä sekä lehtikaaliöljyllä terästetty kastike. Maistuva annos, jossa tähti ei mielestämme kala-annoksessakaan ollut kala vaan tuo palsteripihvi, joka oli oivallinen. Itse tehty pehmeä tofu oli myös herkullista.

Jälkiruuassa lanttuhilloke, valkosuklaata ja yuzugeeliä. Raikas, mukava päätös aterialle. 

Kokonaisuudessaan Lillan oli positiivinen yllätys. Viinilista oli hieman mielenkiinnoton ja salihenkilökunnan viinitietämyksen taso jätti toivomisen varaa. Onneksi listalle oli tuo Jostin riesling eksynyt, joten saimme miellyttävän juoman joka sopi oikeastaan kaikille annoksille jälkiruokaa lukuunottamatta varsin hyvin. Muutoin tarjoilu toimi hyvin ja luontevasti. Keittiömestari kävi myös itse esittelemässä kunkin annoksen, mikä oli hieno linjaus. Aterian tahti oli sopiva, liian pitkäksi venyviä taukoja ei tullut mutta annosten väliin jäi kuitenkin sopivat tauot. Annokset oli selvästi rakkaudella ja taidolla valmistettu, niiden makumaailma ja visuaalinen ilme olivat onnistuneita kautta linjan. Alun voi-ongelmaa lukuunottamatta täydellinen ateria.

Lillania voi vahvasti suositella. Erittäin positiivista, että Tampereeltakin löytyy keskustan ulkopuolelta tasokas ravintola, jonka annokset ovat hieman bistrohenkisiä mutta kuitenkin täysin fine dining-tasoisia. Yleistunnelma ravintolassa oli rento ja leppoisan kodikas, samoin miljöö. Hinnaltaan menu on järkevissä rajoissa. Lillanissa on myös yöpymismahdollisuus, joten myös muualta tuleville tätä voisi suositella Tampere-reissun illallispaikaksi.

Riesling- ja spätburgunderviikot Tampereella 13.5-26.5.2019

Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa
Taas on toukokuu, joka tuo tuttuun tapaan tullessaan Saksan viinitiedotuksen järjestämät riesling- ja spätburgunderviikot. Jo perinteiseen tapaan kävimme Tampere Food Clubin bloggariporukalla etukäteen maistelemassa (tarjottuna, mikä huomioitava mahdollisena sekoittavana tekijänä) viinejä ja niille eri ravintoloiden sovittamia annoksia. Seuraaavassa jutussa asiaa Finlaysonin palatsista, Tuulensuusta, Winebridgestä, Berthasta ja Periscopesta. Joukkoon mahtui sekä osumia että huteja.

Aloitimme porukalla Finlaysonin palatsista. Tällä ravintolalla on mahdollisesti Tampereen upeimmat puitteet vanhassa Nottbeckin rakentamassa palatsissa Tammerkosken yläjuoksulla. Ravintola on ollut mukana rieslingviikoilla ja pitkään, ja tänäkin vuonna oli valittu varsin mukavia rieslingejä annosten pareiksi.

Ensimmäisenä viininä Saksan vanhimmalta rekisteröidyltä viinitarhalta Rheingausta tuleva Eberbachin Steinberger Riesling Trocken 2015. Tuottaja on todellinen klassikko, ja viinikin oli varsin klassinen tarhariesling jolle muutama vuosi ikää oli tuonut sopivaa pyöreyttä ja petrolista aromia. Viini oli lasissa melko syvän kullankeltainen ja kaadettaessa pirskahteli aavistuksen hiilidioksidia. Tuoksussa hillottua sitruunaa ja juuri sopivasti petrolia. Maku melko runsas ja pitkä, pyöristynyt ja tasapainoinen. Jälkimaussa nousi hieman yrttisyyttä.

Viini oli paritettu parsa-uppomuna-annokselle, jossa oli klassikon henkeä. Maistamissamme annoksissa uppomuna tosin oli mennyt hivenen kypsäksi ja erehdyimmekin sitä hieman etäämmältä luulemaan mozarellapalloksi. Keltuaisen valumattomuus ikään kuin riisti annokselta sen sielun.

Toisena annoksena oli kuorrutettua kuhaa, pinaatti-perunapyrettä ja beurre blancia. Annos oli edellistä onnistuneempi, joskin kastikkeessa olisi ollut pientä hiomista. Tälle annokselle oli paritettu Spanier-Gillotin Kalkglimmer Riesling Trocken -17. Edellistä selkeästi rapsakampi, sitruksinen ja yrttinen viini. Aavistus jäännössokeria ja terhakkaat hapot loivat tasapainoisen kokonaisuuden. Linjakas viini kalan kaveriksi toimi kivasti.

Jälkiruokana keväisesti (ja ehkä hieman mielikuvituksettomasti) raparperipiirakkaa ja jäätelöä. Annoksen seurana 'Schlossgut Dielin Dorsheim Riesling Auslese -15. Klassinen makea riesling, jossa runsas jäännössokeri ja hammaskiilteet räjäyttävä hapokkuus kättelevät keväisessä kukkivassa sitruslehdossa. Can't go wrong with that.

Seuraavana ravintolana jo useampana vuonna viinivalikoimallaan vakuuttanut GP Tuulensuu Hämeenpuiston laidassa. Kyseessä on ravintola, johon päädymme aina kun olemme kaupunkiin kävellessämme miettineet että mihinköhän sitä oikein menisi syömään. Maistoimme useamman loistavan ja erityyppisen viinin, jotka kuitenkin olivat vain ohut siivu tarjonnasta.


Ensin meidät vakuutettiin Raumlandin ikääntyneellä (2005) blanc de noirs sektillä: Paahteinen, runsastuoksuinen viini, jonka aromeissa marjaisuus nousi hyvin taustalta esiin. Erittäin kuiva, mukavasti pyöristynyt, pitkä ja pehmeä jälkimaku. Sanalla sanoen herkullinen viini, joka oli kenties illan viinillinen tähti. Tätä kannataa jokaisen käydä maistamassa.

Seuraavana jotain erilaista, nimittäin Weegmüllerin Scheurebe. Viini tuoksultaan kukkea ja eksoottisen hedelmäinen muistuttaen terpeenisyydessään muscat'a Viini kuitenkin yllättää suussa linjakkuudellaan ja hapoillaan, jotka pitävät hedelmäkorisektorin aisoissa. Kokonaisuus miellyttävä, ja toimii hyvin sekä terassilla siemailtuna että ruokaviininä.


Kolmantena valkoisena vielä Von Winningin riesling gutswein, joka on kukkainen ja yrttinen viini ilman monien rieslingien yltiöilmeistä sitruksisuutta Täysin kuiva, keskitäyteläinen ja arkkityyppistä rieslingiä kevyempihappoinen, minkä vuoksi yhdistettävissä muullekin kuin rasvaa tihkuville makkaroille.

Punaisista maisteltiin Spätburgunderereita, joista Dautel oli enemmän "old school" saksalainen punaviini: Havuaromia, kirpeää karpaloa, metsänpohjaa tuoksussa, suussa runsaat terävähköt hapot ja kepeät tanniinit. Selkeä, herkullinen ja dokailtava makkara/schnizelviini.

Toinen punainen oli runsaampi Mohr Spätburgunder Nahen alueelta, lämpimältä vuodelta 2015.
Tässä oli jo modernimmin kypsää punaista marjaa, sopivasti tynnyrin tuomaa mausteisutta. Viini oli sopivan pyöreä ja kypsä, ja olisi voinut hyvin pärjätä burgundilaiseksi naamioituneena.

Ruokapuolella Tuulensuu tarjoili keväisesti parsaa valmistettuna reilussa pubihengessä: Saimme maistaa kahta annosta, joista molemmissa oli puntillinen parsaa. Toisessa annoksessa keitettynä ja uusien perunoiden kanssa voissa, toisessa taas belgihenkeen uunissa kuorrutteen alla pekonin ja perunoiden kanssa paahdettuna. Rehtejä parsa-annoksia, joiden jälkeen ei takuulla jää nälkä.

Tuulensuu on ehdottomasti ykkösvalinta, jos haluaa lähteä rieslingviikoille viini edellä. Jokaiselle löytyy jotakin, ja henkilökunta availee kiinnostavia pulloja etenkin viikonloppuisin lasitarjoiluun varsin vapaalla kädellä (yhtä paljon kuulemma itse maistettavaksi kuin asiakkaille...)

Seuraavana ravintolana Winebridge, johon petyimme kovasti vieraillessamme heti avaamisen jälkeen. Ravintolassa viinejä meille esitteli Timo "herra itte" Jokinen.

Saimme maistaa Moselin klassikkotuottaja Prümin Wehlener Sonnenuhr Devonia vuodelta -09. Viini oli jo kullankeltainen sävyltään, sen tuoksu valkokukkainen, hieman hunajainen ja aivan aavistuksen petrolinen. Tuoksu oli hienovarainen, eikä mikään komponentti dominoinut ylenmäärin. Suussa aavistuksen jäännössokerinen, joskin ikä oli jo syönyt sokerista terävän makeuden. Happoa oli edelleen mukavasti, kokonaisuus miellyttävän tasapainoinen ja aromimaailma moniulotteinen.

Toisena kuivana viininä simppelimpi Frank John Pfalzista: Hyvä perusriesling, jossa sitruunaa-kukkaa-ruohoa. Vain minimaalisesti makeutta, Pfalz-tuuliin kohtalaisesti bodya ja oiva sitruksinen hapokkuus.

Pieninä ruoka-annoksina tarjoiltiin currywurstia ja kirkasta, etikkaista perunasalaattia. Molemmat annokset olivat klassikkoja, jotka oli toteutettu varmalla kädellä. Viineistä on sanottava, että simppelimpi Frank John toimi näiden ruokien parina paremmin: Runsas nuori hapokkuus vaadittiin rasvaiselle makkaralle, ja etikkainen perunasalaatti tuntui hieman pahoinpitelevän Prümin sinänsä upeaa viiniä.

Makeina maistelimme vielä moselilaiset makeat Urziger Wurzgarten Riesling TBA:t 2010 ja 2007. Näistä etenkin nuorempi oli erittäin äitelän makea, ja vaikka siinä happoa olikin tuntui viini suussa sellaisenaan hieman turhan paksulta ja jätti aavistuksen epämiellyttävän makean kalvon. 2007 oli hieman tasapainoisempi. Jälkiruokana tarjottiin klassinen omenastruudeli, jonka voitaikinakuori oli rapea ja lehtevä kuten asiaan kuuluu. Struudeli ei ollut kuitenkaan kovin makea, joten mielestämme viinit olivat jälkiruuille turhan sokerisia.

Winebridge vaikutti nyt omistajan esittelemänä toimivalta: Pieniä kaatoja ja maistelua pyritään tuomaan mukaan ruokailuun. Ravintolassa myös järjestetään runsaasti teemailtoja, jotka ovat takuulla mielenkiintoisia. Edellisen käynnin perusteella olimme varsin pettyneitä, mutta kenties vuosi on tehnyt tehtävänsä käymme varmasti maistelemassa Winebridgen anteja jatkossa uudemman kerran. Toivottavasti isännän viini-ideologia on välittynyt henkilökunnalle vuoden aikana, sillä viimeksi siitä ei ollut tietoakaan.

 Neljäntenä ravintolana oli Ravinteli Bertha, jossa saimme maistamisen lisäksi kuulla saksalaisen rieslingin historiasta. Ravintolapäällikkö Markus Saavalainen kertoi, että toisen maailmansodan jälkeen maassa oli tarhoja noin 30 000 hehtaaria, ja maahan on pitkään ollut tunnettu ns.bulkkiviineistä. 80-90 luvun vaihteessa paikallinen viininkulutus väheni huomattavasti ja sen jälkeen piti löytää saksalaiselle rieslingille uudet markkinat. Saksan viinitiedotus on tehnyt tässä huikean työn varsinkin pohjoismaissa, jossa riesling on edelleen todella iso juttu -huomattavasti suuremmassa määrin kuin muualla maailmassa. Saksan viinitiedotus on tuonut saksalaisen rieslingin kaikkien huulille tinkimättömällä markkinointityöllä, joka on sisältänyt sekä kuluttajien että ammattilaisten tietoisuuden lisäämistä eri tavoilla. Yksi hyvä esimerkki on jokakeväiset riesling-ja spätburgunderviikot.

Viinit, joita Berthassa maistoimme olivat pääasiassa J.B.Beckerin viinitalolta. J.B Becker on tunnettu erityisesti kuivista Rheingaun rieslingeistä, joista saimme maistaa Walluferin Walkerbergin tarholta tulevaa Spätlese Trockenia vuosikerroissa 2012 ja 1992. Vuosikerta 2012 oli mineraalinen, petroolinen ja sitruksinen tuoksultaan. Maussa mineraalisuus ja sitruksisuus maistuivat hienosti hyvien happojen säestämän. Vuosikerta 1992 oli tuoksultaan huomattavasti petroolisempi ja hunajaisempi kuin vk 2012. Maku oli kuiva, erittäin pitkä ja todella monivihahteinen. Todella hyvin ikääntynyt viini. Oppikirjaesimerkki kuivasta saksalaisesta rieslingistä. Kolmas valkoviini loi Schloss Lieser Niederberg Helden Riesling Auslese 2016 joka oli tuoksultaan makean persikkainen, aavistus limen kuorta ja kukkaisuutta. Maku oli persikkainen, aavistuksen petrolinen ja makean sitruunainen. Pitkä jälkimaku.

Varsinaista erillistä rieslingviikkojen menua ei Berthassa  ole tarjolla vaan viikkojen aikana tarjotaan viinipaketissa valikoima erilaisia rieslingejä-ja spätburgundereita. Maistoimme 3 talon alkuruokaannosta ja taas muistimme miksi Bertha on niin kovatasoinen ravintola. Ensimmäisenä taivaallinen parsa-annos valkoisesta parsasta, kermakastikkesta savustetusta skreiturskasta. Vaatimaton annos ulkonäöltään, mutta suussa varsinainen makujen ilotulitus. Miten joku keksii yhdistää parsan ja raastetun savustetun kalan? Viineistä varsinkin Schloss Lieserin Auslese toimi annoksen kanssa todella hyvin.  Toinen suosikkiannokseni oli paahdettu kuningasosterivinokas, hiivapyre ja mizuna, joka Saavalaisen mukaan jakaa mielipiteitä. Minä rakastin sienen umamia ja hiivakastikkeen makua, mutta osa ei voi sietää hiivasta mieleen tulevaa mielleyhtymää kiljuun. Upea annos joka taas vahvisti minun käsitystäni Berthan sijoitusta kaupungin kovimpien ravintoloiden joukossa.

Ilta päättyi koko bloggaajaporukan osalta Ravintola Periscopeen, jonka maisemat ovat taatusti kaupungin parhaat. Upea miljöö ja uniikki sijainti ei valitettavasti pelastanut hieman ailahtelevaa keittiötä. Osa annoksista oli hyviä, mutta osa kompasteli pahasti. Viineissä ravintolalla oli tarjolla mukava kattaus saksalaisia herkkuja, josta roséviinin ystävien kannattaa maistaa Dautelin rosé.

Viinintekijäillallinen Bernhard Kirstenin kanssa Kajossa

Kun useita kuukausia sitten huomasimme sähköpostissa ilmoituksen Kirstenin viinintekijäillallisesta, varasimme paikat lähes välittömästi. Olimme maistaneet Kirstenin viinejä pitäneet etenkin tämän Moselilaisen tilan omilla juurillaan kasvavien riesling-köynnösten rypäleistä tehdystä Riesling 1904-viinistä, joka on melkoinen helmi. Vähintään yhtä tärkeä syy kuin Kirstenin viinit oli kuitenkin se, että illallinen järjestettiin ravintola Kajossa, josta olemme kirjoittaneet jo aiemminkin.

Illallinen alkoi mukavasti Kirstenin Riesling sektillä, joka on muistaaksemme kahden vuoden 2014 ja 2015 cuveé. Toisin kuin useimmat suuremmassa mittakaavassa valmistetut sektit, tämä tehdään perinteisellä metodilla eli toinen käyminen tapahtuu pullossa. Viini on tuoksultaan kohtalaisen makeankin hedelmäinen, siinä on hillottua sitrusta ja hunajaa. Suussa viini yllättää lineaarisella, puhtaan mineraalisella maullaan: Tuoksu antaa odottaa runsaampaa viiniä, mutta tämä soljuu suussa kuin purovesi. Jälkimaku kuitenkin nostaa taas esiin enemmän sitrusta ja se hunajaisuuskin jää kuiskimaan takanielusta yhdessä raikkaan mineraalisuuden kanssa. Viini on ruokahalun herättävä aperatiivi, mutta toimii varmasti hyvin alkupalojenkin kanssa.

Ensimmäisenä viininä on varsinainen erikoisuus, nimittäin moselilainen sauvignon blanc. Tätä rypälettä viljellään koko Moselissa 9 hehtaarilla, ja yksi näistä on Kirstenillä. Sauvignonia on istutettu, koska viimeiset kymmenen vuotta ovat Bernhard Kirstenin mukaan osoittaneet, että mikäli ilmaston lämpeneminen jatkaa kulkuaan odotetusti, ei Moselissa enää tulevaisuudessa voi tuottaa sellaista rieslingiä mihin on aikojen saatossa totuttu. Niinpä alueen tuottajien tulee sopeutua, ja rypälevailkoiman monipuolistaminen on osa tätä strategiaa.

Viini on tuoksultaan jopa pelottavan SB: Runsas herukan/tomaatinlehtinen viherys, yhdistyneenä jopa passionhedelmäiseen eksoottisuuteen. Aromimaailma kuitenkin kesyyntyy suussa yllättävästi: Viini on hapokas, aivan aavistuksen jäännössokerinen makeus antaa runkoa. Rakenne tasapainottaa tuoksun aromimaailmaa, ja suussa viini on nautittava myös tällaiselle, joka ei varsinaisesti kuulu sauvignon blancin fanikerhoon. Vielä parempi viini oli sille yhdistetyn annoksen kanssa: Herukanlehtiöljyssä konffattu taimen yhdessä villin pikkelöityjä kasviksia sisältävän salaatin kera vei viinistä viimeisenkin herukkaisuuden ja yhdistelmä soi suussa harmonisesti. Överiksi vedetty herukkaisuus tasapainotti jopa viinin tuoksun, ja suussa jäljelle jäi miellyttävä hedelmäisyys ja kirpakka hapokkuus. Viini tuntui annoksen kanssa jollakin tavalla kypsemmältä kuin sellaisenaan. Yksi illan oivaltavimpia ruoka-viinipareja.

Seuraavaksi lasiin kaadettin toinen 'sopeutumisviini', nimittäin pinot Blanc de Noir. Kirsten kutsuu tätä jostain syystä blanc de noiriksi, mutta mielestämme viini oli kyllä selkeästi rosé: väri muistutti hailakkaa provencen roséviiniä. Tuoksussa oli hentoa yrttisyyttä ja kivellisten hedelmien, ehkäpä persikan aromia. Melko runsasrakenteinen, hapokas ja aivan aavistuksen kuorikontaktitanniinia sisältävä viini oli paritettu villille tartarille: Naudanpaistiin oli hakattu sekaan oliivia, lisukkeena muun muassa pikkelöityä koivunlehteä ja kaiken kruununa erittäin syvän makuinen hiiliemulsio. Nimensä mukaisesti villi annos toimi viinin kanssa hyvin, ja massaan jauhetut oliivit leikittelivät mielikuvatasolla viinin Provencesta muistuttavan värin kanssa. Myös makumaailmat kohtasivat, melko runsasarominen ja rakenteikas viini kesti hiilen ja villiyrtit ja hapokkuus leikkasi tartaria nätisti.

Seuraavana laasiin Weissburgunder Barrique: Nimensä mukaisesti tammessa kypsynyt Pinot Blanc, jonka aromimaailma on varsin tuhti: hieman kukkaiselle pohjalle on tammikypsytyksellä rakennettu reilusti pähkinäisyyttä, voita ja aavistus savuisuutta. Viinin rakenne on suussa runsas kuten tuoksu antaa odottaa. Moselin edelleen kuitenkin melko viileässä ilmastossa rypäleet jäävät hapokkaiksi, ja tämä hapon ja tammen tuoman täyteläisen paahteisuuden leikki on tämän viinin juju. Olemme itse asiassa aiemminkin maistaneet reilusti tammitettuja, burgundin valkoisista lajikkeista valmistettuja viinejä joissa sama teema on toiminut oivallisesti. Paras esimerkki näistä lienee Rheinhessenin Weingut Winterin Chardonnay, jota jokaisen siihen törmäävän kannattaa ehdottomasti maistaa.

Kirstenin Weissburgunder sai ruokaparikseen veroisensa annoksen: 300 asteessa mustaksi kokonaisena grillatun lantun, jonka sisus oli tämän jälkeen kaivettu ulos ja maustettu sopivasti. Tämän lisäksi annoksessa oli ainakin kuivattua mustajuurta, kurkkulientä ja melonisalaattia. Viimeinen kuulostaa oudolta, mutta toimi hyvin yllättävästi: Grillattu lanttu oli makeutunut, ja vaikka aromimaailma on melonissa ja lantussa hyvin erilainen, nivoutui annos mukavasti kokonaisuudeksi. Viini toimi myös, kuten voi kuvitellakin: Aromiltaan runsaan paahteinen viini mustaksi grillatun
lantun kanssa oli itsestäänselvä menestys, etenkin kun hapokkuus taittoi annoksen makeutta.

Sitten päästiin asiaan: Riesling 1904, joka on siis sikäli harvinainen viini, että se valmistetaan omilla juurillaan kasvavien yli 100-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Omajuuristen köynnösten sanotaan ilmentävän aivan erityisen hyvin Moselin liuskekivimaaperää, ja näin on ainakin tämän viinin kohdalla: Tuoksu on valkokukkainen, persikkainen ja kypsä. Suussa viini on täyteläinen, aavistuksen makea ja hunajainen. Hapokkuus on melko runsas, viinihappovetoinen. Jälkimaku on moniulotteinen, paletille nousee yrttisyyttä, kypsää sitrusta ja kukkaisuutta.

Viini tarjottiin hyvin reppaasti grillatun possunkyljen ja risoton tapaan valmistetun quinoapuuron sekä grillatun sipulin kera. Tässä parissa viini ei mielestämme täysin päässyt loistamaan, sillä sen hapokkuus on pehmeämpi kuin mitä tämä runsas ja melko rasvainen annos olisi meistä vaatinut nuoren ja terhakkaan omenahappoisen viinin raikastamaan suuta. Annos sinänsä oli varsin maukas, etenkin parmesanilla ryyditetty quinoapuuro oli herkkua.

Loppuun vielä Riesling Feinherb jälkiruuan kera: Puolikuiva viini on aromeitaan edellistä sitruksisempi ja vaaleakukkainen. Suussa viekotteleva makeus tuntuu hentona, hapot kutkuttelevat mukavasti. Jälkiruokaparina tälle mustikkaa ja limesorbeta: Raikas ja kepeä jälkiruoka samankaltaiselle viinille.

Kirstenin viinit olivat jälleen kerran osoitus siitä, että Saksasta tulee nykyään paljon muutakin kuihn rieslingiä, jopa Moselista jota pidetään tuon Saksan kansallisrypäleen mekkana. Kajo vakuutti jälleen kekseliäästi suomalaista ja välimerellistä makumaailmaa yhdistävillä annoksillaan ja mielikuvituksellisilla makupareillaan. Pienenä miinuksena tällä kerralla illan rytmitys: Annosten välit venyivät varsin pitkiksi, ja viiden ruokalajin menun pääruoka tarjoiltiin vasta kolme tuntia aterian alun jälkeen. Lineekö ollut tarkoituksellinen valinta vai keittiön tottumattomuus yhdessä aallossa tapahtuvaan ateriointiin, muuta seuraavana päivänä töihin joutuneen illan pituus pääsi yllättämään. Joka tapauksessa ilta toi taas omaankin ruuanlaittoon ja viinien yhdistämiseen ideoita, ja ainakin hiilellä infusoitu öljy menee takuulla joulun seudussa testiin!

Ja niin, niitä Kirstenin viinejähän saa Delicatukselta.

Tampereella tapahtuu elokuussa 2018

Kuva@ ravintola Henriks

Tamperelaisia ja täällä mahdollisesti vierailevia viinin ja ruuan ystäviä hemmotellaan elokuussa, kun kaupunki tuntuu olevan yhtä ruuan juhlaa. Tapahtumia on niin paljon, että kaikkiin ei ehdi mitenkään osallistua vaikka mieli tekisi.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna on ensinnäkin Gastropub-ketjun järjestämä siideri- ja tapasfiesta pantin talon sisäpihalla 3.-5.8. Tämä on ainoa siidereihin keskittyvä kesätapahtuma Suomessa, joten tänne ainakin aiomme lauantaina iltapäivällä ehtiä maistelemaan siidereitä, joita esittelemässä on tuottajia Suomesta, Espanjasta, Saksasta, Ranskasta sekä Briteistä ja Irlannista. Hauska päästä vertailemaan eri alueiden tyylejä, näin laajaa kattausta on harvoin tarjolla!

Kuva@ Deli 1909 &Wine bar

Perinteiset Pintxo-viikot tulevat 13.-17.8. Tapahtuma on viimeisen parin vuoden aikana räjähtänyt käsiin, ja mukana on tänä vuonna jo 55 ravintolaa. Laajentuminen on osin hieman laskenut laatua, mutta valitsemalla paikat oikein pääsee Tampereella aitoon Baskitunnelmaan muutamalla eurolla per annos. Jos kelit pysyvät yhtä helteisinä kuin tähän saakka, on alkuillan pintxokierros terassilta toiselle  takuuvarma ohjelmanumero.

Näiden tapahtumien lisäksi Ravintola C juhlii kymmenvuotissyntymäpäiviään ja tarjoaa koko elokuun ajan 3 ruokalajin menun 40 eurolla. Koska C on aina loistava, suosittelemme lämpimästi. Varaukset tästä!

Ravintola Henriksissä on elokuun alkupuolella voimassa kesäinen pikkurahan pop-up-menu: alkuruuat pilkkahintaan ja pääruuatkin edullisesti! Tänä vuonna pop up:n pääosassa on kotimaiset järvikalat ja kasvikset.  Koko menu näyttää irtoavan alle kolmella kympillä, joten vahva suositus!

Tämän lisäksi Tampereelle on avattu lukuisia uusia ravintoloita joissa pitäisi ehtiä vierailla: Wine Bridge avasi Hallituskadulle aivan juuri, Ylöjärven Miss Ada on edelleen kokematta, Kajon lounas pitäisi käydä maistamassa. Kuumakin on. Kiire tulee lomalla. 

Riesling & Spätburgunder-viikot Tampereella

Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Pääsimme taasen Tampere Food Clubin bloggareiden voimin kiertämään tamprelaiset riesling-viikoille osallistuvat ravintolat jo neljättä kertaa. Ensimmäisen vuoden virheestä oppineena olimme jakautuneet kolmeen ryhmään, joissa kiersimme kaikki viikoille osallistuvat ravintolat.

Ravitsemusliike Aisti 

Meidän ryhmämme matka alkoi Ravitsemusliike Aistista työväenteatterin talosta. Aisti tunnetaan vatsan täyttävistä annoksista ja kohtuullisesta hinnoittelustaan. Risling-menussa on kolme annosta ja sen saa 39 eurolla.

Alkuruokana maistoimme Savukalalla maustettua kugelhopf-kakkua, jonka seurana suolaheinäkreemiä ja parsaa. Runsas annos, jonka suolaheinäkreemi sitoi hyvin yhteen. Tälle oli valittu viiniksi kuiva BattenfeldSpanierin riesling Rheinhessenistä: Viini oli riesligiyden ytimessä valkoisine kukkineen ja sitruksisine hapokkuuksineen. Kombo toimi hyvin ja viini nosti savukalan makua hyvin esiin.

Pääruokana korvasientä ja possua kuminakastikkeella. Possu oli valitettavasti päässyt kuivaksi ja oli hivenen tympeän makuinen, eikä korvasieni päässyt annoksessa oikein esiin. Viiniksi oli valittu melko runsas Veegmüllerin 3 Schwestern, jossa rypäleinä Cheurebe, Weissburgunder ja Grauburgunder. Viini oli sinällään todella miellyttävä, mutta anoksen kanssa yhdistelmästä jäi suuhun epämiellyttävän tunkkainen maku.

Menun helmi oli jälkiruoka: Mansikkalehdykäiskakku ja parsajäätelöä. Parsajäätelö oli yksi parhaista vähään aikaan syömistäni makeista komponenteista, ja sitä olisi voinut syödä miten paljon vain. Tämän seurana tarjottiin kuivaa Raumlandin Blanc de Noirs-sektiä, joka oli sinällään todella miellyttävää ja toimi joten kuten parsajäätelön kanssa, mutta makean mansikkakakun jälkeen kuivanhapokas viini oli melkoisen räjähtävä kokemus.

1909 Winebar&Deli

winebar & delin ruokalista on lyhyt ja ytimekäs

Aistista siirryimmekin sitten 1909 winebar & deliin. Kirsi oli koonnut laajan listan kiinnostavia rieslingejä ja spätejä ympäri Saksan, ja listalta löytyy varmasti jokaiselle jotain. Ruuiksi näille oli suunniteltu parsa-annoksia savukalasta ja prosciuttosta, parsapiirasta ja makeana sitruunatorttua. Delissä pyrimme itse käymään vielä toistamiseen näiden viikkojen aikana, koska viinilistalta jäi maistamatta lukuisia kiinnostavia tuotteita.

Kiertämistämme ravintoloista Delin viinilista oli laajin ja kiinnostavin, joten viineistä innostuneelle suosittelemme lämpimästi visiittiä. Suosittelemme ainakin Schätzelin riesligejä ja Dautelin spätburgunderia.

Ravintola Hella ja Huone

Delistä suuntasimme omistajaa vaihtaneeseen Hellaan ja Huoneeseen, jossa riesling-viikoille on valittu Pfalzilaisen Faubelin viinit. Arto Rastas luovutti Hellan ja Huoneen vetovastuun sommelier Humberto Pulido Garces ja keittiömestari Ilmari Saarikoskelle huhtikuun lopussa.

 Ensin maistoimme samppanjamenetelmällä tuotetun, erittäin raikkaan sektin, joka on tarhaviini pieneltä hehtaarin hiekka-savipohjaiselta tarhalta. Hunajaa, hilloittua sitrusta, voitaikinaista sitruunapiirasta. Terävät raikkaan kuplat, hyvä hapokkuus. Jälkimaussa miellyttävä häivähdys karvautta.

Tämän kanssa tarjotaan parsaa kolmella tapaa, uppomunaa ja mustapossupancettaa. Valitettavasti emme tätä annosta ehtineet aikataulupaineessa maistaa, mutta kombo kuulostaa varsin toimivalta.

Pääruokana menussa tarjotaan merikrottia, parsaa, omenahollandaisea sekä paahdetusta kukkakaalista valmistettua pyrettä. Annos on hienosti rakennettu, ja mielestämme sen ehdottomana tähtenä loisti erittäin runsaan makuinen kukkakaalipyre, joka sitoi koko annoksen kokonaisuudeksi.

Pääruuan kanssa tarjotaan Faubelin Kirchstück riesling 2016. Viini on rieslingiksi jännittävän tuoksuinen: Ensimmäisenä nokkaan nousee litsiä ja muuta eksoottista hedelmää sekä kukkaisuutta, jonka perusteella viiniä olisi herkästi luullut gewürziksi. Hapokas ja mineraalinen maku kuitenkin palajastaa viinin todellisen luonteen ja nostaa aromipaletille sitruksisempia nuotteja. Viini on melko runsas ja sen jälkimaussa tuntuu jopa pippurista mausteisuutta. Hieman erilainen riesling, joka esittelee hienosti rypäleen monipuolisuutta.

Jälkiruokana oli sitruunatorttu,jonka täytteen alle oli piilotettu hieman puutarhayrttejä tuomaan annokseen vivahteikkuutta. Erittäin klassinen ja keväinen jälkiruoka, jonka kanssa Faubelin Auslese, jossa tuoksu on puhdasta hunajaa, aprikoosia ja hillottua sitruunaa. Makeahko mutta runsashappoinen, raikas viini. Sitruunatortun ja viinin liitto on match made in heaven. Yhdistelmää on haastava kuvata, mutta voimme vakuuttaa että jo tamän takia kannattaa suunnata Salhojankadulle.

Armas viinikuppila

Seuraavana etappina oli jälleen kesäksi ovensa avannut Christina Suomisen emännöimä Armas Viinibaari Tuomiokirkonkadulla. Armaksen konsepti riesling-viikoille on yksinkertaisuudessaan nerokas: Valinnan vaikeus poistuu, kun Christina avaa joka ilta muutaman pullon vähän sen mukaan, millaisesta viinistä illan ensimmäiset asiakkaat pitävät. Ja baarin emännän ammattitaito tuntien jokainen voi luottaa siihen, että mielenkiintoista maistettavaa riittää. Käydessämme auki oli Eva Fricken Wisperwind 2015 ja Shelter wineryn Lovely Lilly Badenista. Erittäin miellyttäviä viinejä molemmat.

Armaksesta saa myös ruokaa: Kevääseen (ja rieslingille) sopien listalta löytyy parsaa noin kymmenen erilaisen pikkuannoksen verran, ja annokset on hinnoiteltu siten että useammankin voi syödä ilman vararikon uhkaa. Täälläkin haluamme vieraille viikkojen aikana vielä toisen kerran, koska vierailu jäi tiivillä kierroksella aivan liian lyhyeksi.

Ravintola Henriks

Illan päätimme tällä kertaa Ravintola Henriksiin, joka on nostanut kovasti tasoaan viimeisten vuosien aikana. Keittiössä tahtipuikkoa heiluttaa uusi keittiömestari Valtteri Hakkarainen (Katrin velipoika), joka on isosiskon mielestä kehittynyt keittäjäna viimeisen parin vuoden aikana huikeasti. Valtterin valmistama ruoka on mielestämme kehittynyt hienostuneemmaksi, kauden raaka-aineita kunniottavaksi ja herkemmäksi. Kiitos tästä kehityksestä kuuluu tietenkin Valtterille, mutta myös Ravinteli Huberille ja viimeisempänä Henriksille, jossa Valtteri on saanut rauhassa kokeilla eri juttuja Tampereen ravintolakentän ravintoloitsijapioneeri Saara Sinivuoren valvovan silmän alla. Hyvänä esimerkkinä vaikka kesän 2017 grill pop-up, jossa tarjolla oli kesäisiä makuja huokeaan hintaan. Isosisko voi reilusti myöntää, että pikkuveli on mennyt ohi kokintaidoissaan ja jännityksellä odotan mitä veli ehtii vielä tulevaisuudessa tekemään.

Katrin toimiessa kiertueen aikana ryhmämme aikataulunatsina olimme ensimmäisten joukossa Henriksissä, vaikka kiersimme illan aikana 5 ravintolaa ja muut ryhmät 4. Onneksi olimme ensimmäisinä paikalla niin pääsimme kurkistamaan Heikin kanssa keittiön valtakuntaan ja saimme jo etukäteen maistaa melkein täydellistä raparperisorbettia. Muita odotellessa nautimme alkuun loistavaa Raumlandin sektiä Marie-Luise Cuveeta, joka toimi mainiosti niin alkumaljana kuin keittiön tervehdyksen parina. Henriksin väki huomioi hienosti seurueemme tarpeen laadukkaille kuville ja oli kattanut sisäpihalle kuvauspisteen. Näin saimme annoksista kauniit kuvat luonnonvalossa. Harmi vain, että Henriksin sisäpihaa ei saa paremmin hyödynnettyä kesäisin, sillä pihalla oli aivan omanlainen tunnelmansa keskellä kaupunkia.

Kun muut olivat saapuneet paikalle ja kuvat otettu oli aika siirtyä pöytään nauttimaan ruuan ja rieslingin liitosta. Alkuun saimme savustettua haukea ja samettisen pehmeää parsakeittoa. Parsakeitto oli mukavaa vaihtelua perinteiselle parsan tarjontatavalle, sillä parsakeittoa saa harvoin ravintolasta muuten kuin lounasannoksena. Kaveriksi Mohr Riesling Trocken Rheingausta. Viini oli perusmukava risukka, jonka maku komppasi mukavasti annosta. Plussaa siitä, että viini on vegaaninen ja luomu.

Pääruuaksi hiillostettua siikaa varhaisperunoiden ja korvasienten kanssa. Kastikkeena annoksessa oli perinteisen kastikkeen sijaan mustatorvista keitetty umaminen liemi, joka toi hienosti annoksen komponentit yhteen. Annoksesta olin saanut esimakua jo what's app-keskustelun perusteella, kun valtteri kysyi Katrilta muutama viikko sitten tuleeko liikaa sientä, jos on ''poltettua siikaa'', varhaisperunaa, korvasientä ja sieniliemi. Vastaus annoksen perusteella on, että ei tule vaan sienen maku oli loistava annokseen. Annokselle viininä oli Moselista tulevan Markus Molitorin Haus Klosterberg riesling 2016. Viini oli mineraalinen, hapokas, aavistuksen petrolinen ja jälleen tuttu, mutta laadukas esitys. Viinin hapokkuus raikasti annoksen yleisilmettä mukavasti.

Jälkiruuaksi jogurttimoussea, melkein täydellistä raparperisorbettia, mansikoita ja touillekeksiä. Kaunis, kesäinen ja herkkä jälkiruoka, joka päätti illan mainiosti. Yksi illan parhaista annoksista yksinään ehdottomasti. Viininä Schmitges Treppchen Riesling Auslese 2016, jonka runsaus ja sitruksinen maku korosti annoksen komponentteja upeasti.

Kiitos illasta ja seurasta Sivumaku, Kipparin Morsian, Savusuolaa, Optimistia ja Energiaa, Ranteita myöten taikinassa, Ripaus tryffeliä, Mansen Muijat, Asikaine, ja Kohokohdat Tampere. Tämä ilta herätti kesän kaipuun ja toivottavasti kesästä 2018 tulee kulinarisesti upea.