Tampereella tapahtuu elokuussa 2018

Kuva@ ravintola Henriks

Tamperelaisia ja täällä mahdollisesti vierailevia viinin ja ruuan ystäviä hemmotellaan elokuussa, kun kaupunki tuntuu olevan yhtä ruuan juhlaa. Tapahtumia on niin paljon, että kaikkiin ei ehdi mitenkään osallistua vaikka mieli tekisi.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna on ensinnäkin Gastropub-ketjun järjestämä siideri- ja tapasfiesta pantin talon sisäpihalla 3.-5.8. Tämä on ainoa siidereihin keskittyvä kesätapahtuma Suomessa, joten tänne ainakin aiomme lauantaina iltapäivällä ehtiä maistelemaan siidereitä, joita esittelemässä on tuottajia Suomesta, Espanjasta, Saksasta, Ranskasta sekä Briteistä ja Irlannista. Hauska päästä vertailemaan eri alueiden tyylejä, näin laajaa kattausta on harvoin tarjolla!

Kuva@ Deli 1909 &Wine bar

Perinteiset Pintxo-viikot tulevat 13.-17.8. Tapahtuma on viimeisen parin vuoden aikana räjähtänyt käsiin, ja mukana on tänä vuonna jo 55 ravintolaa. Laajentuminen on osin hieman laskenut laatua, mutta valitsemalla paikat oikein pääsee Tampereella aitoon Baskitunnelmaan muutamalla eurolla per annos. Jos kelit pysyvät yhtä helteisinä kuin tähän saakka, on alkuillan pintxokierros terassilta toiselle  takuuvarma ohjelmanumero.

Näiden tapahtumien lisäksi Ravintola C juhlii kymmenvuotissyntymäpäiviään ja tarjoaa koko elokuun ajan 3 ruokalajin menun 40 eurolla. Koska C on aina loistava, suosittelemme lämpimästi. Varaukset tästä!

Ravintola Henriksissä on elokuun alkupuolella voimassa kesäinen pikkurahan pop-up-menu: alkuruuat pilkkahintaan ja pääruuatkin edullisesti! Tänä vuonna pop up:n pääosassa on kotimaiset järvikalat ja kasvikset.  Koko menu näyttää irtoavan alle kolmella kympillä, joten vahva suositus!

Tämän lisäksi Tampereelle on avattu lukuisia uusia ravintoloita joissa pitäisi ehtiä vierailla: Wine Bridge avasi Hallituskadulle aivan juuri, Ylöjärven Miss Ada on edelleen kokematta, Kajon lounas pitäisi käydä maistamassa. Kuumakin on. Kiire tulee lomalla. 

TFC goes Pizzarium, mukana myös lapset

Saimme viime viikolla viestiä Tampere food clubin kautta, että kiinnostaisiko meitä maistella tampereen Pizzariumin uusia pyöreitä pizzoja. Viestin mukaan myös jälkikasvun sai ottaa mukaan, joten innostuimme kovin. Onneksi tänä maanantaina oli illalla vapaata ja Katri ottikin mukaan pikkuneidin ja suuntasi ravintolaan. Pizzalla ja meidän perheellä on intohimoinen suhde. Syömme perheen kesken, joka sunnuntai Heikin tekemää pizzaa, jonka salaisuus on vehnäjuuri. Kolmessa vuodessa Heikistä on kehittynyt jo aikamoinen pizzataituri. Osaamme arvostaa hyvää pizzaa, jota myös pizzarium tarjoaa.

Tammikuinen masentavan pimeä maanantai-ilta muuttui asteen verran paremmaksi, kun otimme neidin kanssa suunnan kohti Hämeenkatua ja Pizzariumia. Paikka on meille jo tuttu aikaisimmalta vierailulta, kun olemme käyneet kaveriperheiden kanssa pikaisella lounaalla PikkuKakkosen puistotreffien jälkeen tai hakeneet pizzapaloja mukaan puistoon. Tällöin ruuat ovat kadonneet nopeasti isompiin ja pienempiin suihin eikä tämäkään maanantai tehtyt poikkeusta.

Pikkuneitiä ei jännittänyt ravintolassa vierailu (koska se on meillä jokaviikkoinen tapahtuma) vaan muut lapset eli Janican ja Emmin jälkikasvu. Aivan turhaan jännitti, koska 15 minuuttia ja ravintolassa leikki 4 hengen lapsiporukka. Ja mikä parasta, se ei haitannut ketään. Lasten ilo osallistumisesta vanhempien ''blogileikkiin'' oli niin silmiin pistävää, että toivon meidän jatkossakin vierailevan Tampere Food Clubin porukalla ravintoloissa laajennetulla maisteluporukalla.Lasten kanssa  ravintoloissa vierailu ei tietenkään ole sama asia kuin vain aikuisten kesken, mutta ainakin yhtä hauskaa se on.

Hanna Mäkelä, Pizzariumin ravintolapäällikkö, esitteli meille raflan uudet pyöreät pizzat ja kertoi niiden syntytarinasta. Samalla pöytään kannettiinkin maistiaisia Pizzariumin vegaanipizzoista ja jeesus, että ne olivat hyviä. Jos haluat maistella niitä niin ota Pizzarium suunnaksi maanantaina 6.2, jolloin Pizzariumissa on ensimmäinen vegaanimaanantai. Vegaanipizzojen jälkeen pöytään tuotiin Arancineja sekä tavallisina että vegaaniversioina. Kummatkin olivat loistavia, mutta meidän talouden suosikit taisi löytyä vegaaniversioista.

Viimein pöytään saapuivat juuri ravintolan valikoimaan saapuneet pyöreät pizzat, joista erikoismaininnan ansaitsevat ainakin Zucca e Porcini, jossa pizzan pohjalla ollut kurpitsakreemi oli ihan sairaan hyvää ja Prosciutto e Zucchine, joka maistui perheiden pienimmille loistavasti.

Aina on kiva nähdä TFC:n bloggaajia ja jutella yhdessä samanhenkisten kanssa ruuasta, ravintoloista ja kaikesta muusta. mutta erityisen kivaa oli ottaa mukaan oma tyttö ja viettää aikaa perheinä ravintolassa. Kiitos rentouttavasta maanantai-illasta mukana olleille a kiitos Pizzariumille illan tarjottavien tarjoamisesta (niiden tiskien tiskaamisesta meidän puolesta). Ilta oli juuri sitä mitä tarvitsemme tammikuun pimeyden keskellä. Sivumaun Janin slogania lainatekseni maailma muuttuu kun vaaditaan ja sama juttu on Suomessa myös lapsiperheillä ja ravintoloilla. Miten ne lapset muuten oppivat käyttäytymään ravintoloissa, kuin vierailemalla niissä tarpeeksi usein...

Yhteistyössä Pizzariumin ja Tampere Food Clubin kanssa. 

Hemmotellun kakaran marinaa

Pakko taas avautua, kun olen ihmetellyt jo pidempään erinäisiä aukioloaikoja ja niiden vaikutuksia suomalaiseen ruokakulttuuriin.

Ensimmäkin torit. Tamperella on kesäisin vireä Tammelantori, jossa itsekin asioimme lähes joka lauantai. Siis aina lauantaina, koska muita mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti ole. Kesällä tori oli kokeiluluontoisesti auki perjantaisin pidempään, mutta kokeilu lopetettiin kun asiakkaita ei kuulemma loppuiltapäivästä riittänyt.

Säännöllisessä päivätyössä olevalla torin aukiolo arkisin klo 7-14 on ongelma. Luulisin tämän olevan ongelma myös torikauppiaille, joiden myynti ei varmasti yllä todelliseen potentiaaliinsa. Ymmärrän tokin senkin, että useimmat kauppiaat ovat yksityisyrittäjiä eivätkä voi päivystää torilla kellon ympäri. Mutta kysymys kuuluukin, miksei tori voi jonakin arkipäivänä aueta myöhemmin, vaikka puolen päivän aikaan? Tällöin työssäkäyville tarjoutuisi hieman valinnanvaraa torillakäyntipäivän suhteen, usein kuitenkin viikonlopuiksi on suunnitelut muita menoja eikä torille silloin ehdi lainkaan.

Koen, että torikauppiaiden (joista osa on tuottajia jotka myyvät tuotteitaan suoraan kuluttajalle) tukeminen on arvokasta ja mahdollistaa suoran kontaktin tuottajan ja kuluttajan välillä. Tämä on nykyisessä elintarvikeketjussa harvinaista.

Torikauppiaiden kokemus siitä, ettei asiakkaita perjantaisin riittänyt iltapäivän viimeisille tunneille voi liittyä kokeilun ajankohtaan: Kesällä moni on lomalla, jolloin torille ehtii aiemminkin. Toisaalta ne, jotka ovat töissä suuntaavat usein perjantai-iltapäivänä suoraan kesämökeilleen, jolloin torille ei ehdi.

Pohdinta sai alkunsa siitä, kun juttelin sunnuntaisin Pyynikin näkötornilla pysähtyvän Iloisen Pojan kauppa-auton kauppiaan kanssa. Hän juuri valitteli, että Tammelantori on ollut kuollut pysähtymispaikka. Auto on pysähtynyt Tammelantorille perjantaina aamupäivällä, joten enpä ihmettele. Tuolloin paikalla on lähinnä eläkeikäisiä, joista ainakin osalle kauppa-auton laadukkaista lähituotteista koostuva valikoima saattaa olla hinnaltaan yläkanttinen. Kauppias oli päättänyt korvata Tammelantorin Tampellan Pellavantorilla. Pelkään kuitenkin, ettei paikan vaihto paljon kävijämääriä kasvata mikäli ajankohta pysyy samana. Jos ajankohdasta haluaa pitää kiinni, niin kannattaisi etsiä paikka jossa on mahdollisimman paljon läpikulkuliikennettä ja työpaikkoja. Jos itse tuota autoa ajaisin, niin harkitsisin vakavasti tullinaukiota, joka täyttää edelliset.

(Kaikille yrityksen perustamista ja tulevaa sijaintia pohtiville suosittelen lämpimästi Jane Jacobsin kaupunkisuunnettelua käsittelvää klassikkoa The Death And Life Of Great American Cities. Kaupungininsinööritkin voisivat tutustua.)

Toivoisimme siis todella, että rakas Tammelantorimme olisi auki joskus myös alkuillasta ja säilyttäisi siten elinvoimansa. Torista vastaavat kaupunginvirkailijat (ja torin kauppiaat) voisivat pohtia tuleeko heille mieleen ruokakauppaa, joka olisi auki maanantaista lauantaihin kello 7-14 ?

Kaleva Brewing Bitter

Nyt on pakko uskaltautua oluiden arvioinnin outoon maailmaan. Tampereella on käynnissä varsinainen pienpanimobuumi, joka alkoi jo vuosikymmeniä sitten Plevnasta, sai vauhtia Pyynikin käsityöläispanimosta ja kiihtyi huippuunsa Nordic Breweryn ja Kaleva Brewingin myötä. Koska Kaleva Brewingin tilat sijaitsevat takapihallamme, on pakko uskaltautua tälle kaltevalle pinnalle.

Kaleva Brewingin bitter on meripihkanvärinen, kohtalaisen syvä olut. Sen tuoksusta henkii hieman yrttiin vivahtavaa humalaisuutta, joka aivan etäisesti tuo mieleen suopursun. Tuoksusta löytyy myös aavistus karamellista makeutta. Suutuntuman alku hieman alemainen. Bitterisyys nousee keskimaussa, joka on täyteläinen. Hiilihapokkuutta on juuri sopivasti raikastamaan jälkimakua ja tuomaan vastapainoa katkerudelle. Alkoholisuus ei juuri maistu. Olut on tasapainoinen kokonaisuus.

Sanalla sanoen: Hyvä bisse. Ei tätä tuoppitolkulla kisko, mutta pienen tuopin tai pari upottaa mielellään!

Sommelierit esiin: Kirsi Seppänen, Ravinteli Huber

Kirsi Seppänen on tuttu kasvo useammastakin Tampereen ravintolasta. Kunnianhimoinen nuori nainen toimii tällä hetkellä Ravinteli Huberissa tarjoilijana ja osallistuu aktiivisesti juomatuotteiden, etenkin viinien valintaan. Hän on myös viimeisen vuoden aikana osallistunut eri kilpailuihin, kuten viime- ja tämän vuoden trophee Parés Baltá-kilpailuun ja Viiniexpon yhteydessä järjestettyyn Vuoden Nuori Sommelier-kisaan.

Seppänen on valmistunut 2010 kotikaupunkinsa Jyväskylän ammattikoulusta, jossa suoritti tarjoilijan tutkinnon yhdistettynä lukioon. Hän oli töissä vuoden valmistumisen jälkeen, ja muutti sitten Tampereelle syksyllä 2011. Täällä hän oli ensin useammissa Restamax-ravintoloissa, joissa jo pyrki kehittämään kouluajoista asti tuntemaansa kiinnostusta viinejä kohtaan. Lopullisesti viinit veivät mennessään parin vuoden ajan jatkuneessa työssä ravintola Vinoteca Del Piemontessa, jossa etenkin Italialaiset viinit tulivat hyvin tutuiksi.

Jo Piemontessa työskentelyn alkuaikana Lappalaiset kannustivat osallistumaan kilpailuihin, mutta sopivaa valmentajaa ei tuolloin löytynyt ja asia jäi odottamaan sopivampaa ajankohtaa. Viime vuoden  Trophee Parés Baltá-kilpailuun kuitenkin löytyi valmentajaksi C:n Heidi Mäkinen, joka yhdessä Matti Kuukkanen-Fagerin kanssa otti Kirsin siipiensä suojaan ja kannusti eteenpäin.

Kisoihin Kirsi valmistautui lukemalla kaikkea ja mahdollisimman laajasti: Nuori Sommelier-kisan teoriaosassa voidaan kysyä käytännössä mitä vain, joten tietoa täytyy hakkia mahdollimman laajasti. Teoriaosan lisäksi kyseisessä kisassa on käytännön osuus, joka koostuu viinisokosta, samppanjan tarjoilusta ja oikeaoppisesta dekantoinnista. Näitäkin Seppänen harjoitteli runsaasti ennen kisaa.

Kilpailuihin Seppänen kertoo lähteneensä siksi, että on jo kouluajoista lähtien ollut kilpailuhenkinen: Hän osallistui nuori tarjoilija-kilpailuihin jo ammattikouluaikana. Hän myös tiedosti, että kilpailuihin valmistautuminen kannustaa ja potkii hankkimaan tietoa ja taitoja määrätietoisella tavalla. Etenkin viinien analysoinnista ja teoriatiedon karttumisesta nuori sommelier hyötyy jokapäiväisessä työssään huomattavasti: Hän kokee, että on varmempi omista mielipiteistään, ja myös viinin ja ruokien yhdistämiseen on tullut varmuutta.

Tulevaisuudessa Seppänen haluaa hankkia lisää koulutusta viineistä: Suunnitelmissa on Viinimestarikoulutus tai vaihtoehtoisesti WSET-tutkinto. Tällä hetkellä hän hankkii tietoa kahlaamalla läpi Oxfor copanion to wine-järkälettä ja erinäisiä muita Janciksen teoksia.

Kysyimme Kirsiltä laajemman viini-ruokayhdistämisfilosofian sijaan kinkkisen kysymyksen: Mitä viiniä tarjota burgerille, jossa on pihvi, kastikkeet ja suolakurkkua sekä seurana coleslaw. Vastaukseksi saimme spätburgungerin, Anjou Blancin ja Pale Alen. Pätevät vinkit, mielestämme.

Rypäleistä Nebbiolo on viimeistään Piemonten ajoista ollut lähellä Kirsi Seppäsen sydäntä. Hän kertoo olevansa viehättynyt sen laajaan aromi- ja tyylikirjoon: Rypäleestä voi tuotta kevyitä viinejä, kuohuvia, isorakenteisia punaviinejä ja kaikkea siltä väliltä. Tämän hetken suosikkeja ovat toisaalta naturaaliviinit, joita kaikki viininystävät tuntuvat tällä hetkellä hypettävän (me mukaan luettuina). Seppänen toivoo, että tämän kesän trendiksi nousisivat Crémantit, joissa on hänen mukaansa loistava hinta-laatusuhde.

Tulevaisuuden realistisena tavoitteena Kirsillä on päästä asemaan, jossa voi saada oman kädenjälkensä näkyviin ravintolan viinilistalla: Jokaisella sommelierilla on oma persoonallinen tyylinsä, ja hän haluaa päästä näyttämään omansa.

Ja epärealistisempana unelmana onkin sitten oma pieni ravintola Thaimaassa. Toivottavasti Kirsi laittaa viestiä kun tämä on pystyssä niin piipahdellaan!

Riesling- ja Spätburgunder-viikot Tampereella

Innokas bloggaaja matkalla Finlaysonin palatsiin

 Saksan viinitiedotus on jo useampana  vuonna järjestänyt keväällä saksalaisten viinien promoviikot, jolloin ravintolat ovat ottaneet valikoimaansa saksalaisia riesling- ja spätburgunderviinejä ja luoneet niille sopivia ruoka-annoksia. Tampereella viikkoja vietetään 9.5-22.5.2016. Osalla osallistuvista ravintoloista viikot voivat kestää koko toukokuun ajan.

Kiersimme Tampere Food Clubin voimin viikoille osallistuvat tamperelaiset ravintolat. Viime vuoden  eeppisestä 7 raflan kierroksesta viisastuneina jakauduimme kahteen ryhmään. Me kävimme maistelemassa Finlaysonin Palatsin, Sampanjabaari Santén, Masuunin, Ravintola C:n ja Hella & Huoneen viinejä ja ruokia. Koska monet muut kirjoittavat ruuista paremmin, me keskitymme viineihin.

Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa.

Finlaysonin palatsi

Finlaysonin palatsi sijaitsee upeassa 1800-luvun rakennuksessa vanhalla tehdasalueella. Rakennuksessa toimii ravintola ja aurinkoinen kesäterassi.

Saimme maistella kolme annosta ja 4 viiniä: Ensin aperetiivina Graf Von Schönbornin Sekt Rheingausta. Hyvää sitruksista, charmant-menetelmän säilömää hedelmää, vaaleita kukkia. Reipas mousse, hyvä rapsakka hapokkuus ja hieman jäännössokeria. Raikas, kesäinen sekt jolle ehdoton peukku.

Alkuruuaksi klassinen Parsaa Hollandaise, sen kanssa yksi illan helmistä: Carl Loewenin Alte Reben -14 Moselista. Tuoksu täyteläisen keltaluumuinen, mehiläisvahainen, hyvin runsaan aromaattinen. Viini tuoksuu siltä kuin se olisi nähnyt hieman tammea, mutta tosiasiassa tuoksu tulee vanhojen köynnösten rypäleiden tuomasta konsentraatiosta. Suussa keskitäyteläistä runsaampi, runsaan hapokas ja mineraalinen. Viini muutui vielä raikkaammaksi annoksen kanssa, hollandaisen rasvaisuus nosti esiin hapokkuutta. Viinin ja parsan mineraalisuus toimivat hyvin yhdessä.

Seuraavana annoksena viiriäistä, juuresröstiä ja maissipyrettä, viininä spätburgunder. Shelter Winery Spätburgunder 2013 Badenista: Avosammiossa käytetty viini, joka päätyi malolaktisen käymisen kautta 16 kuukaudeksi pääosin vanhaan tammeen. Tuoksu lämmin, hyvin runsaan hedelmäinen. Tammen tuoksu puskee hieman läpi, marjaisuus jää taustalle. Suussa tammi edelleen korostuu, hapokkuutta jäämme kaipaamaan lisää. Viini tuntuu alkumaun perusteella tukevan annosta hyvin, se raikustuu viiriäisen rasvan ansiosta. Jälkimaku on kuitenkin erittäin epämiellyttävä, jostain syystä viinin tammi ja viiriäisen rasva saavat suussa aikaan eltaantuneen rasvan maun. Saattaa tosin olla että pääasiallisen kasvissyöjänä Heikki on tälle hieman yliherkkä.

Jälkiruokana vielä sitruunatartaletti, jonka kanssa Paulinshofin Kestener Paulinshofberg Auslese 2001.Tuoksu on makean rieslingin arkkityyppi: Hunajaa ja aprikoosia. Suussa makeutta tasapainottavaa happoa on riittävästi, joten viini on miellyttävän raikas huolimatta runsaasta jäännössokerista. Leivoksen kanssa tämä ei kuitenkaan valitettavasti toimi, koska sitruunan happo latistaa viinin täysin. Kun aromimaailmakin vielä on hyvin samankaltainen, ei kontrastia synny lainkaan ja viini 'katoaa'.

Champagne Bar Santé

Seuraavaksi siirryimme Champagne Bar Santé:n, jossa oli tarjolla kolme laadukasta sektiä. Riesling-sektit tuotetaan usein charmant-menetelmällä tankissa, mutta kaikki Santé:ssa tarjolla olevat sektit on tuotettu klassisella sampanjamenetelmällä eli käyttämällä viini toiseen kertaan pullossa hiivasakan päällä.

Moselista tuleva Dr. Pauly-Bergweilerin sekt tuoksuu hieman ikääntyneeltä rieslingiltä: siinä on petrolia, sitruunaa ja kukkaisuutta. Suussa melko täyteläisen hedelmäinen viini, jossa kuitenkin sellaisenaan nautittuna hieman kitkerä jälkimaku. Tämä tuntuu ainakin meidän suussamme selvästi ruokaviiniltä, joka toimisi hyvin vaikkapa kylmäsavulohileivän kanssa.

Markus Molitor on yksi Moselin nimekkäimpiä tuottajia, ja Haut Klosterberg Riesling Sekt on maineen arvoinen. Viini on Santén sekteistä kevyin, raikkaan mineraalinen ja greippisen hapokas. Aavistus makeutta tekee viinistä erittäin kulauteltavan tuttavuuden, ja viini sopiikin hyvin alkumaljaksi tai terassilla auringossa nautittavaksi.

Seurueen valtaosan suosikki oli Manufactory Lieserin Belle Epoque. Tämä on sekteistä hedelmäisin ja täyteläisin. Tuoksussa on kypsää hedelmää, lähinnä keltaista luumua. Viini on suussa täyteläinen, siinä on hiivasakkakypsytyksen ja kypsien rypäleiden tuomaa bodya. Tämäkin on mielestämme hyvin ruokaa kestävä viini, esimerkiksi lohikalat tai hieman mausteisemmat äyriäsiruuat sopinevat hyvin.

Ravintola Masuuni

Santésta ylitimme kadun ja siirryimme Masuuniin hotelli Ilveksen alakertaan. Masuunin Riesling-menu koostuu neljästä annoksesta, joista ehdimme tiukan aikataulun vuoksi maistaa alku- ja pääruuan. Molemmissa annoksissa oli rohkeaa kokeilullisuutta, mutta toteutus vaatii vielä hiomista. Toisaalta olimme paikalla toisena päivänä ruokalistan vaihtumisen jälkeen, joten sinänsä hapuilu oli ymmärrettävää.

Alkuruoka-annos oli lautasella hieman epämääräisen näköinen mutta makumaailmaltaan hyvin rohkea: Savustettua kukkakaalia, parsaa ja kahvivinagrettia.  Annos tuoksui hyvin savuiselta, mielestämme jopa hieman liikaa sillä savuisuus peitti herkän parsan täysin. Suussa kokonaisuus kuitenkin toimi rohkeudessaan: Kahvivinagretti ja savu sulautuivat hyvin yhteen vaikka parsa ei juuri päässytkään esiin. Annos oli kuitenin intensiiviseen makuunsa nähden hyvin suuri, näin voimallisen makuinen annos olisi ollut toimivampi muutaman haarukallisen kokoisena.

Bloggaajat työssään...

Viininä alkuruualla oli alkon vakiovalikoimastakin löytyvä Zimmermann-Graef Riesling Classic Pfalzista. Tuoksultaan nimensä mukaisesti klassinen riesling, josta löytyi sitruunaa ja vaaleita kukkia. (Alkuun tosin tuoksusta oli vaikea saada irti mitään, koska viinin tarjoilulämpötila oli jääkaappikylmä miinus.) Makupaletilla sitrushappoisuuden jälkeen nousee aivan aavistuksenomainen petrolinen mineraalisuus. Hyvä tasapainoinen ja kohtalaisen hedelmäinen viini, joka ei kuitenkaan valitettavasti toiminut annoksen kanssa lainkaan: Vaikka makuyhdistelmä aluksi vaikutti lupaavalta, jäi jälkimauksi edellispäivän tuhkakuppia muistuttava  vaikutelma.

Pääruualla jatkettiin hieman yllättäen edelleen vegelinjalla: toisena parsa-annoksena parsaa, uppomunaa, hollandaise-kastiketta briossileivällä. Makumaailmaltaan toimiva annos, jos uppomuna vain olisi hiemna valuvampi kuin meidän saamissamme annoksissa. Viininä Schloss Reinhartshausenin Preussens Gloria. Edellistä kuivampi ja kukkaisempi tuoksu, sitruunainen hedelmäisyys jää tässä sivuosaan. Hienostuneempi ja varovaisempi aromimaailma. Suussa mineraalinen, hapokas ja saksalaisen täsmällinen viini, joka raikastaa melkoisen tuhtia briossileipäannosta mukavasti.

Ravintola C

 

Masuunista siirryimme pitkäaikaiseen suosikkiravintolaamme C:n Rautatienkadulle. C:n Christina Suominen on valinnut tämän vuoden teemaksi makeat rieslingit, joita ei hänen mukaansa kuitenkaan ollut kovin helppo löytää.

Odotuksemme loistavista viineistä täyttyivät -jälleen. Saimme ensin alkupalksi muun muassa blue kongo-sipsejä ja kuivattua etikkaa. Viininä alkunaposteltavien kanssa Sekthaus Solterin ihana salottisipulinkuorenpunainen rosé-sekt: Tuoksusta löytyy vadelmaa ja kirsikkaakin. Maku on lähes kuiva pienestä jäännössokerimäärästä huolimatta, sillä viinissä on erittäin rapsakka hapokkuus. Lempeä mousse tekee viinistä erittäin nautittavan aperetiivin.

C:ssä ei ole laadittu erityistä menua teemaviikoille, vaan teemaviinit yhdistetään kevään alati muuttuvan ruokalistan annoksiin. Ilkka Isotalo käyttää annoksissaan aina niitä raaka-aineita jotka ovat parhaimmillaan, ja keväällä tilanne muuttuu tältä osin liki päivittäin. Listalla on ainakin kukkoa, haukea (joka myöhemmin korvataan ahvenella) sekä kuhaa. Saimme maistaa annoksen, jossa oli viskilän kukkoa, persiljapyrettä, pikkelöityjä sieniä, maahumalaa ja koiranputkea.

Viiniksi kauniille anokselle oli valittu Toni Jostin Bacharachen Hanh Riesling Kabinett 2014. Tuoksu on valkokukkainen, mineraalisen petrolinen. Sitrusaromit leijailevat hyvin hentona taustalla, mutta viinin tuoksussa ne eivät ole lainkaan määräävässä asemassa. Viini on suussa makeahko ja hunajainen, kuitenkin happojen ansiosta raikas. Makupaletilla sitruuna pääsee hieman enemmän esiin, mutta edelleen mineraalisuus säilyy johtavana piirteenä. Viini toimii kukolle hyvin, tasapainoinen viini tasapainoiselle annokselle.

Saimme maistaa myös jälkiruokaa, jossa oli maa-artisokkaa ja hillaa. Yllättävistä (tai Isotalon tyylin tuntien ei niin yllättävistä) raaka-aineista rakennettu annos oli kerrassaan loistava, ei niin makea herkku. Tämän kanssa tarjottuun Korellin makeaan ausleseen ihastuin kuitenkin aivan täydellisesti. Sen tuoksusta olin löytävinäni ananasta, kirsikankukkaa, hedelmäkaramellia ja ruusua. Maku on makea mutta hapokas, makuaromit täydelliset. Vain tämän viinin vuoksi kannattaa suunnata C:n!

Ravintola Hella & Huone

 Ravintola oli illan viimeinen etappi, johon kokoonnuimme porukalla. Meidän ryhmä ehti paikalle ensi, mutta  Näsinneulan, Tuulensuun, Henriksin ja Dappalin kiertänyt ryhmä saapui pian meidän jälkeemme. Aluksi Ravintoloitsija Arto Rastas kertoi muutaman sanan Hellan ja Huoneen pop-upista, joka alkaa 1.7.2016. Pop upin ideana on toimia nollahävikkiravintolana, jossa kaikki käytetään ja esimerkiksi tarjoiluastiatkin syödään. Pop upin jälkeen ravintolatilaa remontoidaan ja syksyllä saammekin sitten nauttia tampereella Hella ja Huone 2.0:sta eli täysin uudistetusta ravintolasta.

Riesling-ja Spätburgunder-viikkojen neljän ruokalajin illallisesta nautimme tällä kertaa kolme ruokalajia. Ilta aloitettiin kevyesti suolatun siian, pikkelöidyn raparperin ja fenkolisalaatin kera. Viininä annokselle oli rennon letkeä puolikuvia J.Bäumer Organic Riesling 2014 Rheinhessenistä. Viini oli paritettu annokselle osittain siksi, että ensimmäinen riesling jota Sommelier Humberto koskaan maistoi oli Blue Nun. Hieman samaa viinissä filosofiaa viinissä oli kuin Blue Nunnissa, mutta huomattavasti laadukkaampi ja maukkaampi viini oli kuitenkin kyseessä. Viinin tuoksu oli limettisen raikas ja viheromenainen. Maku oli puolikuiva, hapokas, limettinen ja aavistuksen mineraalinen. Annoksen kanssa viini toimi hyvin eikä säikähtänyt edes raparperin kirpeyttä. Oikein mukava viini, jossa dokabiliteetti oli taas kohdallaan.

Pääruuaksi tarjottiin glaseerattua karitsan niskaa ja punajuurta 4 eri tavalla: pyreenä, paahdettuna, liemenä ja kuivattuna. Kaveriksi vielä loistavan makuista mallasleipää ja kirnuvoita. Viininä todella loistavalle annokselle oli Meyer-Näkel ''S'' Spätburgunder 2013, jonka tuottaja on laadukkaiden spätburgundereiden tekijä Ahrista, Moselin alueen pohjoispuolelta. Viini on kypsynyt isoissa tammitynnyreissä ja tuottaja hakee viineiltää Burgundin tyyliä. Viinin tuoksu oli tuhti, kypsän punamarjainen, olimme aistivamme tuoksusta ainakin karpaloa ja vadelmaa, ehkä myös hiukan kirsikkaa. Viinin maku oli kirsikkainen, mausteinen ja siinä oli todella hyvä hapokkuus. Viini pelitti todella hyvin annoksen kanssa ja erityisesti punajuuren eri muotojen kanssa viini pääsi loistamaan. Todella hieno spätburgunder, jota Humberto lupasi myydä myös laseittain 12€ hintaan. Jos et muuten osallistu viikoille niin tätä viiniä kannattaa käydä maistamassa. 

''Raskaan'' ravintolakierroksen päätti tällä kertaa yksi illan parhaista jälkiruuista. Annoksessa oli valkosuklaaavanukasta, raparperisorbettia, raparperivaahtoa ja paahdettua valkosuklaakristallia. Mausteena annoksessa toimivat myös muutamat korianterinlehdet, jotka toivat suklaalle ja raparperille ihan uusia ulottuvuuksia. Jälkiruokaviininä oli Weingut Andreas Schmitgesin 2010 Erdener Treppchen Riesling Auslese. Viiniä on maseroitu kuorikontakissaa ja sen jälkeen se on saanut käydä kylmäkäymisen terästankeissa ilman happea. Sokeri viinissä on 120 g/l. 

Viinin tuoksu oli aavistuksen petroolinen, sitruksinen ja hunajameloninen. Maku seuraili hyvin tuoksun johdattelemaa makumaailmaa. Viini oli kokonaisuutena hyvinkin raikas ja hyvähappoinen auslese, joka toimi jälkiruuan kanssa hyvin. Raparperin kirpeys taittoi viinin sokeria, mutta makeutta viinissä oli kuitenkin riittävästi myös valkosuklaan pariksi. Oikein mukava päätös illalle. 

Ilta antoi meille taas muistutuksen siitä, kuinka monipuolinen rypäle Riesling on, ei sitä turhaan sanota rypäleiden kuningattareksi. Spätburgundereita emme tänä vuonna maistelleet kuin 2 punaista ja yhden kuohuvan vaihtoehdon, mutta niiden laatu vakuutti jälleen kerran. Loistava tapa viettää tiistai-ilta Tampereella, joten jos etsit ensi viikolle tekemistä suosittelemme lämpimästi tutustumaan viikkojen antiin. Kiitos seuralaisille hauskasta illasta, kyllä se hyvä ruoka ja viini on vaan aina niin parempaa hyvässä seurassa nautittuna!

Muiden mukana olleiden bloggaajien raportit löydät tästä.

Kipparin morsian
Sivumaku 
Ripaus tryffeliä
Savusuolaa
Emmi Nuorgam
Mansen muijat

Hella & Huone: Maaliskuun menun viiniyhteistyö

Kuten aiemmin kerroimme, pääsimme valitsemaan viinit Ravintola Hella & Huoneen uudelle menulle. Projekti alkoi jo kuukautta ennen menun vaihtumista: Saimme tietoomme annosten raaka-aineet, jolloin aloimme heitellä ilmoille ajatuksia mahdollisesti sopivista tuotteista. Pian tämän jälkeen saimme tietoomme tukut, joista saimme viinejä tilata. Meille asetettiin tietty keskimääräinen pullohintakatto, joka hieman rajoitti valintoja.

Nyt listan vaihduttua pääsimme maistamaan menun viineineen, ja olimme kohtalaisen tyytyväisiä tulokseen. Yksikään yhdistelmä ei ollut katastrofi, ja muutama kombo oli jopa loistava. Toki nämä ovat täysin subjektiivisia mielipiteitä, koska emme pysty puolueettomasti omia valintojamme arvioimaan.

Alkusnackina saimme perunasipsiä tryffelillä ja ankanmaksamacaronsia. Maistuva aloitus!

Ensimmäisenä varsinaisena annoksena melko vahvasti savustettua ja sopivan suolaista taimenta, parsakaalia friteerattuna ja lastuna, tillivinagrettia ja tillimajoneesia. Viiniksi olimme valinneet Savannieresistae Papinin Clos de Coulainen chenin blanc 2012:n. Viini oli mineraalinen, kypsän keltaluumuisen hedelmäinen. Suussa viini oli melko täyteläinen ja rakenteeltaan hieman vahamainen. Viini kesti hyvin savuisen kalan ja se toimi hyvin myös parsakaalin kanssa, mikä mielestämme oli annoksen riskikohta viiniä ajatellen.'

Toisena alkuruokana saimme savustettu karitsan kieltä, gnoccheja, gyerereä ja ruskeavoikastiketta. Viiniksi valitsimme muutamien kompromissien jäkeen Gobelsburgin Zweigelt 2012:n. Saimme kuulla henkilökunnalta, että annokseen jouduttiin tuomaan aiottua enemmän täyteläisyyttä lisäämällä gyereren määrää, koska alkuperäinen versio oli kohtalaisen voimakasrakenteiselle viinille liian hento. Tuunattu annos kuitenkin toimi hyvin marjaisen, mausteisen ja kohtalaisen hapokkaan viinin kanssa aivan moitteetta.

Kolmas viini-ruokapari oli kaikkien mielestä illan hitti. Annoksessa oli Sinisimpukkaa, muikunmätiä, kyssäkaalia, persiljakeksiä, persiljanversoa ja simpukka-kermakastiketta. Annos oli visuaalisesti kaunis ja maistui upealle. Viinipari oli täysi nappi: Romate Manzanilla Sherry on suolainen, raikkaan pään sherry joka toisti annoksen merellistä makumaailmaa aivan mahtavasti. Huippupari, ainakin omasta mielestämme.

Neljäntenä annoksena wallenberg vasikasta, perunapyreetä, kateenkorvaa sekä havulientä lisäkkeenään kermaan muhennettua kaalia ja vasikanposkea. Annokselle halusimme raikkaan viinin, joka keventää muutoin melko kermaista kokonaisuutta. Valitsimme Pinot Noirin Italian Alto Adigesta: Alois Lagederin viinissä oli jotakin burgundilaisen pinotin ja spätburgunderin välimaastosta, ja se tuki annosta oikein hienosti. Viinissä oli sellaisenaan aavistuksen karvas jälkimaku, mutta annoksen täyteläisyys taittoi tuon karvauden oudosti makeudeksi.

Juustoannoksena savuhilmaa seuranaan rosmariini-omenahilloa ja puolukkasuolaa. Tämän annoksen viiniä emme päässeet maistamaan, koska se oli tippunut pois tukun kuormasta. Annos sellaisenaan oli kuitenkin oiva.

Jälkiruokana oli samettikukan versolla maustettua jäätelöä, lakritsia, tuorejuustopannacottaa ja sitruunaliköörivaahtoa. Annos sinällään oli raikas. Viiniksi valitsimme jälleen chenin blancia Loiresta, ja vieläpä samalta tuottajalta kuin alkuruuan viinin. Kyseessä oleva Coteaux du Layon Rochefort toimi etenkin jälkiruuassa olevan lakritsin kanssa kuin kone! Viinissä oli sopivasti makeutta, mutta myös erittäin hyvä hapokkuus raikastamaan pannacottan kermaisuutta.

Kokonaisuutena voimme sanoa, että viinivalinnat olivat melko onnistuneita huomioiden sen, että emme olleet maistaneet sen paremmin annoksia kuin valtaosaa viineistäkään. Omien kätten jälkiä on kuitenkin hankala arvioida, joten toivoisimme että ne lukijat jotka tästä innostuneena päättävät mennä maistamaan Hellan ja Huoneen antimia kommentoivat vaikkapa tämän tekstin kommenttikenttään mielipiteitään viineistä ja yhdistelmistä!

Sommelierit esiin! Tuula Tikkanen, Champagne Bar Santé

Tampereella on tunnetusti hyviä olutravintoloita, joista osasta saa myös viiniä. Varsinaisia viinibaareja täältä ei kuitenkaan ole löytynyt ennenkö Tuula Tikkanen perusti Santén Hatanpään valtatien alkuun. Samppanjabaari kaupungin ensimmäiseksi puhtaaksi viinibaariksi kuulostaa rohkealta vedolta ja kuvastaakin hyvin Tuula Tikkasen asennetta.

Tikkanen omaa pitkän uran yrittäjänä. Hän pyöritti Keskustorin Kahvilaa vuodesta 1993, vaihtoi sen salaateistaan ja lounasviineistään tunnettuun Bistro Venlaan 2001. Tämän kanssa päällekkäin hän pyöritti Pirkkalan Golfglubin ravintolaa ja suoritti viinimestaritutkintoa, jolloin aika ei käynyt pitkäksi. Tikkasen energisyydestä kertoo sekin, että yhtä aikaa näiden projektien kanssa hän onnistui treenaamaan maratonille. Ja aikaa jäi vielä rakkaalle golf-harrastuksellekin. Melkoinen suoritus.


Tikkasen peruskoulutus on kaupalliselta alata, ja ruoka- ja juomapuolen koulutusta hän on hakkinut tarpeeseen. Jo keskustorin kahvilalla oli a-oikeudet, ja Venlassa viinit nousivat myös esiin. Tikkanen hakeutui siis viinimestarikoulutukseen, jotta pystyi paremmin ymmärtämään myymiään tuotteita. Koulutus kuitenkin iski sarjayrittäjään kipinän ja haaveen omasta, puhtaasti viineihin keskittyneestä paikasta. Kun hiljaisessa myynnissä olleelle Venlalle ilmaantui kuin tilauksesta ostaja, uuden rakentamista ja suunnittelua rakastava Tikkanen päätti tarttua haasteeseen.

Santén idea oli tarjota Tamperelaisille paikka, johon voi pistäytyä lasilliselle töiden jälkeen, ennen illallista ja sen jälkeen. Tikkanen halusi baaristaan rauhallisen paikan, jossa voi keskustella ja nauttia hyvistä juomista. Samppanja nousi baarin teemaksi osin siksi, että se on viinien valtavassa kirjossa kapeampi, paremmin hallittava kokonaisuus: Asiakkaille on mahdollista tarjota kattavampi kirjo kapeasta sektorista kuin kaikkien viinityylien valtavasta merestä.

Keskustelimme myös siitä, että ravintoloitsijan on vaikea pitää yllä tasoa jos yrittää takoa liian montaa rautaa yhtä aikaa: Tikkanen myi Bistro Venlan ennen Santén perustamista koska koki, että jos jakaa liikaa huomiotaan ei pysty luomaan ja ylläpitämään laatua. Hän katsoo, että ravintolayrittäjien tulee joko keskittyä rajalliseen määrään paikkoja tai vaihtoehtoisesti delegoida vastuuta ja etäännyttää itsensä suorittavasta työstä suunnittelemaan, kehittämään ja valvomaan laatua.

Santé tarjoaa siis ensisijaisesti samppanjaa, joskin myynnissä on myös joitakin muiden alueiden kuohuviinejä ja myös kuplimattomia. Samppanja on sikäli helppo artikkeli, että brändi on hyvin vahva ja viestii asiakkaille vahvasti laadusta. Tämän vuoksi sitä en helpompi myydä hieman peruslasillista kalliimmallakin hinnalla: Esimerkiksi englantilainen kuohuviini on viininystävien keskuudessa vielä sikäli tuntematon, että sitä ei saa myytyä katteella koska ostohinta on samaa luokkaa kuin samppanjassa. Sama pätee myös Franciacortaan, joka sekin on hieman tuntemattomampi laatukuohuva. Samppanjan osuus baarin myynnistä on tällä hetkellä 80 %, mikä on mielestämme Tampereella kunnioitettava luku!

Santén valikoimassa olevat viinit tulevat useammalta eri maahantuojalta: Yksttäisen maahantuojan valikoimana ei useinkaan kovin montaa eri samppanjaa kuulu. Tuotteet Tikkanen valitsee maahantuojien tastingeissa, jotka ovat hänelle ensisijainen tapa pysyä kartalla siitä mitä Suomen viinialalla tapahtuu. Tikkanen harmittelee sitä, että kaikki viinitapahtumat keskittyvät Helsinkiin. Hän toivoisi lisää ammattilaisten maistelutilaisuuksia myös Tampereelle.

Maahantuojien maistelutilaisuuksien lisäksi ravintoloitsija päivittää viinitietämystään alan kotimaisista lehdistä ja samppanja-aiheisista kirjoista. Viimeisimpänä luvussa on ollut Jukka Sinivirran Samppanja. Tikkanen matkustaa golf-harrastuksen ohjaamana ja käy matkoilla maistelemassa myös viinejä, jos sopiva alue sattuu matkakohteen lähistölle. Santélla on maahantuontilupa, mutta toistaiseksi omia hankintamatkoja ei ole vielä tehty. Asia on kuitenkin vireillä, joten ehkäpä saamme jatkossa Santésta myös sellaisia samppanjoita joita ei muualta Suomesta löydä.

Tulevaisuudelta Tuula Tikkanen toivoo ravintolakulttuurin eurooppalaistumista. Hän uskoo, että pieneen kaupunkiimme mahtuu vielä lisää viinibaareja eri teemoilla: Italia, Espanja, valkoviinit tai  punaviinit voivat toimia teemana siinä missä samppanjakin. Hän toivoo myös yleistä tapojen eurooppalaistumista: linja-autossa saalaa kitatun oluen sijaan ihmisten toivoisi löytävän tiensä ravintoloihin, joissa juomasta voi todella nauttiakin. Tätä kulttuurimuutosta Tikkanen toivoisi päättäjien tukevan vaikkapa ravintoloiden maksaman verokannan alennuksella: Jos ravintoloissa tarjoillun alkoholin vero olisi matalampi kuin kaupassa myydyn, kannustaisi tämä ihmisiä nauttimaan juomansa seurassa ja hallitummissa olosuhteissa.

Tikkanen toivoo, että Santén löytäisivät myös ihmiset jotka eivät ole koskaan maistaneet samppanjaa. Hän haluaa tarjota uusia kokemuksia, rikkoa ennakkoluuloja ja laajentaa asiakkaiden makupalettia. Samppanjaan aiemmin tutustumattomille hän lupaa, että sitä omaa lempityyliä voidaan etsiä yhdessä useampia erityylisiä juomia maistellen. Santén filosofiana on jakaa samppanjan ilosanomaa mahdollisimman laajalle yleisölle, ja Tikkanen uskoo että valikoimasta löytyy jokaiseen suuhun sopiva juoma.

Jos siis haluat Tampereella tutustua jaloihin kuohujuomiin, niin suuntaa kulkusi Santé:n!

Ravintola C: Kaunista, maukasta, innovatiivista ja iloista

Ravintola C:n on ehdoton suosikkimme Tampereen ravintoloista, kuten lukijoille ehkä on aiemmista hehkutuksista käynyt ilmi. Innostus oli kova, kun pääsimme osana Tampere Food Clubin bloggariporukkaa maistamaan ravintolan uutta menua. Ilkka Isotalo oli jällen luonut taikurimaisesti erittäin innovatiivisia makumaailmoja hyvin yksinkertaisista raaka-aineista.

Mestari Ilkka kerrankin asiakkaan roolissa.

Viinit menulle ovat valinneet ravintolan nuoremmat sommelierit Heidi Mäkinen ja Matti Kuukkanen-Fager. Meille kuitenkin tarjoiltiin viinit, jotka Christina Suominen olisi annoksille parittanut. Muutama yhdistelmä oli varsin sykähdyttävä.

Ensin saimme laseihimme Balfour roséta. Hush Healthin tilalta Englannin Kentistä tuleva kuohuviini on tituleerattu Englannin parhaaksi Rosé-kuohuvaksi, ja nyt maistettuamme ymmärrämme miksi. Tässä perinteisessä samppanjablendissä maistuvat kypsä karpalo ja mansikka, mutta mukana on myös yrttisyyttä ja valkopippuria. Paahteisuus on hillitty. Suussa viini on räväkän marjaisa, mutta jälkimaku on jännittävällä tavalla bitterinen. Tämä tekee viinistä oivan ruokajuoman.

Aluksi saimme snackeinä juures- ja hapankaalisipsejä sekä peltilihapiirakkaa: voitaikinaan käärittynä omenaa, hapankaalia ja possunkylkeä. Viini toimi näiden kanssa upeasti. Etenkin lihapiirakan hapankaali ja viinin bitterisyys sopivat yhteen. Vielä paremmin se toimi keittiön tervehdyksenä tulleen tattiblinin juomana. Blinin lisukkeena oli lasimestarin kuhaa, kuivattua sipulia, siianmätiä ja smetanaa. Tässä hyvin happoinen kuha ja hieman katkera sipuli nostivat viinin marjaisuutta upeasti.

Ensimmäisenä varsinaisena alkuruokana sipulikeittoa mateella. Made oli paistettu nahkoineen rapeaksi, sen seuraksi lautaselle oli aseteltu paahdettua sipulia, friteerattua purjoa, pikkelöityä mustikkaa, karamellisoitua sipulipyreetä ja tilliöljyä. Päälle kaadettiin liemi, joka oli valmistettu paahdetusta, jopa aavistuksen poltetusta sipulista. Liemessä oli syvä, karamellinen mutta toisaalta hieman katkera maku joka oli annoksen kantava voima. Mateen paistaminen nahkoineen toi siihen lisää makua. Annos oli sipulin juhlaa ja osoitti kuinka laajan makupaletin voi saada irti yhdestä ainoasta kasviksesta.

Toisena alkuruokana keltajuurta: jogurtilla maustettuna pyreenä, raakamarinoituna ja ihrassa haudutettuna. Lisänä oli siivu grillattua ruoveden villisikaa sekä makua tuomassa vielä  hapatettua lepän lehteä ja kuivattua maahumalaa. Kastike oli valmistettu villisian luista. Annoksessa oli lihaa varsin pieni siivu, mutta sen maku oli puhtaan keltajuuren kanssa erittäin syvä.

Viiniksi annokselle oli paritettu Pio Cesaren reilusti tammitettu chardonnay Piemontesta. Viini oli sellaisenaan melko raskas, mausteisen tamminen ja voinen. Siinä oli kuitenkin onnistuttu säilyttämään miellyttävä hapokuus. Tämä viini yhdessä villisian kanssa oli yksi mahtavimmista ruoka-viinipareista aikoihin: Viini nosti lihasta esiin upean riistanmaun, joka jäi suupalan jälkeen jylläämään pitkäksi ajaksi suun takaosaan. Lihaa oli marinoitu katajanmarjoilla, ja tämä muutoin huomaamaton aromi nousi viinin kanssa esiin ginimäisenä mausteisuutena. Huikea kombo.

Ensimmäisenä pääruokana kania, palsternakkaa ja sieniä. Annoksessa oli mustatorvisienimurekkeella täytetty kanin reisi, savustettua palsternakkaa, kanttarelleja säilöttynä ja kuivattuna, pinaattipyreetä sekä mustatorvisienijauhetta. Lisänä oli kanivaahtoa tuomassa ilmavuutta ja volyymia. Annoksen hienoin osa oli savustettu palsternakka, jossa oli saatu säilytettyä palsternakan ominaisaromi hennolla sivusavulla. Kani oli kania, sienet upeita kuten aina.

Viiniksi tälle Chateau Léoube Secret-rose. Sekoittteessa grenache, cinsault ja cs. Vaalea possunpunainen väri. Tuoksussa sitrusta ja hentoa persikkaa. Maku sopivasti marjainen ja mineraalisen hapokas. Tasapainoinen viini tasapainoiselle, elegantille annokselle.

Toisena pääruokana vielä Pyhäjärven haukea, sammettikukkaohraa, punajuurta ja sametikukka-viinietikkavaahtoa sekä talkkuna-perunarieskaa. Punajuuri oli upea visuaalinen elementti, ja se myös maistui loistavalle. Hauki oli täydellisesti kypsennetty, puhtaan kalan makuinen. Samettikukalla maustettu ohra ja perunarieska toivat annokseen ruokaisuutta, ja etenkin tuo rieska oli yllättävä komponentti. Kaunis annos, jossa ainoastaan kalaan olisimme kaivanneet aavistuksen lisää suolaa.

Viininä tälle Dautelin Lemberger Würtembergistä oli raikas punaviini, joka toimi tälle kala-annokselle oivasti hapokkuutensa ja raikkaan marjaisuutensa ansiosta.

Ennen jälkiruokia vielä hieman juustoja. Tällä kertaa Kolatun juustolan Valdemar, jonka kaverina Christinan pihan kriikunoista tehtyä hilloa ja juureen leivottua näkkileipää. Näkkileivän reseptin Ilkka oli jakanutkin jo osalle porukasta ja saimme samalla myös vinkkejä siitä miten he saavat näkkileivästä niin ohutta. Salaisuus oli leivonnassa käytetty pieni paletti-niminen työkalu... Itse annoskin oli ihanan freesi kokonaisuus ja Valdemar-juuston nimi täytyy laittaa korvan taakse.

Ennen varsinaisia jälkiruokia saatiin annos koivua: Koivuhalolla maistettua vanukasta, koivunlehtimarenkia, puolukkagranitea sekä koivunmahlasta kuivattua sokeria. Annos maistui kermaiselta juhannussaunalta, mikä oli näin keskellä talvea positiivinen mielleyhtymä. Arvuuttelimme pitkään mitä muuta raaka-ainetta annoksessa on kuin puolukkaa. Koivu vaikka tuttu tuoksu suomalaisille onkin ei todellakaan tullut ensimmäisenä mieleen... Loistava osoitus jälleen siitä, että luonnosta löytyy vaikka mitä aineksia ruuanlaittoon, kun osaa oikein katsoa.

Varsinainen jälkkäri ruususta ja vadelmasta oli puhdas taideteos: Valkosuklaata, villivadelmasorbeeta, vadelma- ja ruusunmarjalastuja, juhannusruusukreemiä, ruusulunta ja sekä paistettua juustokakkua. Kuva kertokoon, makujen kirjon kuvailuun eivät tahdo sanat riittää.

Jälkiruuan kanssa juomana aina loistavaa Limoux'n Antechia, makeaa kuohuvaa Etelä-Ranskasta.

Aterian jälkeen kannattaa ehdottomasti ottaa kahvi, koska sen kanssa saa eteensä mahtavan laatikon itse tehtyjä makeisia ja petit foureja.  Tällä kertaa parhaita olivat talon omaan täysjyvävehnäjuureen tehdyt lakritsit ja butterscotchit, jotka oli pöyritelty lakritsijauheessa. Loistava päätös herkulliselle illalle.

Menun hinta on 68€/hlö ilman juomia. Mielestämme hinnalla saa todellakin vastinetta rahoilleen.

Katrin mielestä C:ssä on aina mahtava käydä syömässä, koska vierailu tuo mukanaan aina uusia ideoita omaan ruuanlaittoon. Vaikka kuvittelenkin tietäväni aika paljon ruuasta ja sen tekemisestä niin Ilkka Isotalon taito muokata yksinkertaisista perusraaka-aineista todellisia kulinaarisia helmiä on mykistyttävä. Ei voi kuin ottaa kuvitteellisen hatun pois päästä ja ihailla sitä taitoa mikä C:n keittiöstä löytyy.

C on loistava paikka asettaa oma viini- ja ruokatietämyksensä ja taitonsa oikeaan perspektiiviin. Ruuat ovat taidetta ja viinien paritukset taikaa! Go see the show!

Tampere food clubin muiden bloggarijäsenten raportit illasta, olkaa hyvä.
Mansen muijat
Kipparin morsian
Sivumaku
Savusuolaa
Emmi Nuorgam
Asikaine
Magicpoks

Kiitos mukana olleille mukavasta illasta. Hyvä ruoka ja viini on aina parempaa jaettuna kokemuksena!

Joulukalenterin 8.luukku: Vieraile jouluostosten ohessa Armas kuppilassa Tuomiokirkonkadulla

Kävimme tutustumassa Tampere Food Clubin bloggaajaporukalla Armas Kuppilan tarjontaan joulukuun alussa. Paikka sai alkunsa jo vuosia takaperin, kun Heikki Ahopelto perusti Tuomioikirkonkadulle maitokaupan. Kaupan maito- ja jauhomyynti takkuili, joten kaupasta kehittyi ensin kahvila, sitten kebabeja tarjoillut lounaspaikka. Viime syksynä ravintola vaihtoi omistajaa, ja nykyään paikan taustalla toimivat ravintola C:stä tutut Cristina Suominen ja Ilkka Isotalo. Kovaa tasoa siis osattiin odottaa.

Kuppilan filosofiana on tehdä konstailematonta ruokaa, jossa käytetään mahdollisimman paljon lähellä tuotettuja raaka-aineita. Ravintola C:ssä Isotalolla on tiukka linja kotimaisuuden suhteen, eikä ulkomailta tuotuja raaka-aineita juuri ole käytössä. Kuppilassa herra on antanut vapaammat kädet: Raaka-aineet ovat pääosin lähellä tuotettuja, mutta niistä toteutetuissa annoksissa maistuvat eksoottiset maut Lähi-Idästä Kaakkois-Aasiaan.

Illan aikana saimme maistiaisia listalla olevista annoksista, eikä yksikään ollut pettymys. Alkuruokana olleessa kaakkoisaasialaisessa nuudeli-kanakeitossa oli syvän makuinen kasvis-kalaliemi, limettistä raikkautta ja sopivaa chilisyyttä. Lämmittävä aloitus.

Seuraavaksi maistelimme pizzaa, joka oli leivottu perinteisen pohjan sijaan erityisen ohuelle perunarieskalle. Täytteenä simppelisti Ahlmanin juustoa ja Luumäkeläisen P.O.R.K.:n ilmakuivattua kinkkua. Kasvisversio toimi myös loistavasti. Rieskapohja oli miellyttävä, helposti leikattava ja hieman perunaisen makea.

Ateria jatkui kebabilla. Täytteenä oli revittyä possua, jonka mausteet toivat ainakin minulle mieleen Intian: Garam masala-tyyppinen mausteseos ja chiliä, ehkä? Joka tapauksessa kebab toimi mauiltaan hyvin, täytettä oli runsaasti. Voittaa Suleiman 100-0.

Viimeisenä pääruoka-annoksista maisteltiin banh-mi-patonkia, joka oli illan tähti. Täytteenä oli mausteista punajuuritahnaa, pikkelöityjä kasviksia sekä aivan mahtavaa sokerisuolattua lohta. Hyvin raikas annos, jonka vuoksi suuntaamme Armakseen jatkossa huomattavasti useamminkin.

Väliruokana nautimme hieman juustoja, päärynä-palsternakkahilloketta ja spelttinäkkäriä. Loistava annos vaikka jaettavaksi. Juustot tulevat Armakseen Stockmannin juustotiskiltä, koska he haluavat tarjota vaihtelua suomi-juustoille. Valikoima elää kuulemma viikottain. Juustolautanen toimi muuten mainiosti talon makean sherryn kanssa, joten suosittelemme kokeilemaan.

Välijuustojen jälkeen oli jälkiruokien aika ja mikä tykitys sieltä tulikin. Kaikki jälkiruuat ovat Ilkka Isotalon itse tekemiä ja todella herkullisia. Katri rakasti gluteenitonta minttusuklaaleivosta pähkinä-tai mantelipohjalla ja mansikkamarenkeja. Lisäksi tarjolla oli ainakin glögikakkua, itse tehtyä rocky roadia ja erilaisia pikkuleipiä. Harmi vaan, että maha oli jo aika täynnä jälkiruokien kohdalla. Suosittelemme myös testaamaan yhdistelmän minttusuklaaleivos ja Pyynikin käsityöläispanimon vahvaportteri. Voi taivas, mikä yhdistelmä.

Kuppilassa oli rento meininki ja leppoisalla tavalla loistavat safkat. Iltalistan kaikki annosten hinnat olivat kaikki alle 10€/kpl, joten hinta-laatusuhde ol todellakin kohdillaan. Tarjolla on pieni valikoima oluita ja viinejä, ainakin maistamamme kuiva sherry toimi yllättävän hyvin mausteisemmillekin annoksille. Kannattaa kokeilla!

Armas on auki arkisin lounaalla, tiistaista lauantaihin iltaisin tarjolla katuruokaa klo 21 saakka. Lisäksi lauantaisin tarjotaan brunssia 11-15, tämä kannattaa pitää mielessä niitä loskaisia jouluruuhkalahjashoppailutuskapäiviä silmällä pitäen. Kuppilan brunssi olisi myös loistava joululahjaidea hyvän ruuan ystävälle!