Loistavia ruokia ja onnella valittuja viinejä

Blogi on kulkenut viime aikoina ykkösvaihteella madellen, koska Heikin aika on kulunut suurelta osin väitöskirjan viimeistelyyn. Nyt tuo työ kuitenkin sai päätöksensä perjantain väitöstilaisuudessa, jonka jälkeen vietettiin perinteistä karonkkaa. Koska sukulaisia pitää suosia ja toisaalta tutun keittiömestarin kanssa oli helppo suunnitella menua, vietettiin näitä juhlia Ravintola Henriksissä. Kaiken muun hyvän lisäksi sain luvan valita viinit ruuille vapaasti Tampereen viinitukun valikoimasta, ja ravintola ystävällisesti tilasi karonkkaa varten erikoiserän. Seuraavassa lyhyesti menusta ja etenkin fiilispohjalta varsin hyvin onnistuneista viinipareista.

Alkumaljaksi ja samalla alkuruuan viiniksi olin valinnut Trentinon tyylikkään kuohuviinin: Alueen perinteisellä menetelmällä usein chardonnaysta valmistetut kuohuvat eivät paahteisuudessaan ja runsaudessaan jää jälkeen samppanjasta, ja hinta-laatusuhde on erittäin hyvin kohdallan. Ferrari Brut on alueen perinteikkään tuottajan varmakätinen taidonnäyte, jonka kukkainen toisaalta pähkinäisen paahteinen tuoksu oli aistittavissa huoneen toiseen päähän saakka pullojen avaamisen jälkeen. Viinin toimi hienosti parina alkuruuaksi tarjoillun paahdetusta selleristä valmistetun ja paahdetuilla pähkinöillä koristellun salaatin parina. Kuten viinin kuvailusta saattaa arvata, makupari oli onnistunut.

Paras viini-ruokapari oli sekä allekirjoittaneen että juhlavieraiden mielestä väliruuaksi tarjoillun veriappelsiinirisoton ja Montsantin valkoviinin liitto. Vierailimme La Universalin viinitilalla viime lokakuussa, ja ihastuimme tilan semisti funkkiin tyyliin. Kun tiesin menun ja selailin viinitukun valikoimaa, tiesin Dido Blanciin törmätessäni että tässä on pari risotolle, ja niinhän se oli: Dido on aavistuksen tammea nähnyt garnacha blanca, jonka tuoksussa on appelsiininkukkaa, aprikoosista hedelmää yhdistettynä aavistuksen funkkiin, belgihiivaa muistuttavaan jännyyteen. Suussa viinin jälkimakuun kuuluu pieni bitterinen mineraalisuus, joka teki tästä täsmäparin veriappelsiinirisotolle. Viinin aromaailma komppasi ruokaa ja sen runko runsaahko runko toimi hyvin täyteläisen (ja täydelliseen kypsyyteen jääneen) risoton kaverina. Jos siis joskus haet hittiruoka veriappelsiinirisotelle viiniparia ja Dido on saatavilla, kannattaa tarttua vinkkiin!

Pääruuaksi saimme silakkaa Provence-twistillä: Hiillostetun silakan kanssa oli tarjolla perunarösti, jonka massaan oli tuotu täyteläisyyttä kuivatulla silakkamurulla. Lisäksi fenkolia ja rouillea, jotka veivät ajatus- ja makumaailmaa kivasti kohti Etelä-Ranskaa. Viiniksi olin valinnut Aix Rosén, ensisijaisesti siksi että se oli saatavissa sopivan kokoisessa jeroboamissa. Suuri on kaunista! Sellainen moka minulle kuitenkin kävi etten huomannut viinin olevan vanhaa vuosikertaa 2016. Näin vuosikerran vasta kun pullo tuotiin tarjolle ja jännitys viinin kunnosta nousi. Pelko oli kuitenkin turha ja vanha vuosikerta saattoi olla jopa onni, sillä silakan voimakas kalaisuus olisi voinut törmäillä huomattavan hedelmäiseen viiniin kivuliaasti. Nyt ikä oli kuitenkin vienyt viinistä terävimmän persikkaisuuden, ja jäljellä oleva viini oli ennen kaikkea tekstuurillisesti hyvä pari annokselle: Viinissä oli jäljellä provencen roseelle ominainen mineraalinen katkeruus ja ikään nähden hyvä hapokkuus, jotka komppasivat ruokaa mukavasti. Annos myös osoitti, että silakka taipuu moneen!

Välijuuston jälkeen saimme jälkiruuaksi punajuurta useammalla tavalla, ja tälle olin valinnut Celler Piñolin punaisen Mistelan, Josefina Pinolin. Makean mausteinen, hieman jopa lakritsainen mutta silti tietyllä tapaa tiiviin mehumaisen marjainen viini toimi punajuurijälkiruuan kanssa oivasti, ja kaiken lisäksi viini on pakattu varsin kauniiseen pulloon!

Juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet, kiitos Herra Hakkaraisen ja koko ravintolan henkilökunnan sekä ennen kaikkea loistavien karonkkavieraiden! Kuten on ennenkin tullut sanottua, vieraat tekevät juhlan!

*Disclaimer: Arvio ei todennäköisesti ole objektiivinen, koska keittiömestari Hakkarainen on kirjoittajan lankomiäs.

Ravintola Henriksin Ruokavuosi osa II: Syksy

Ravintola Henriks aloitti kesällä neliosaisen ruokavuosi-sarjan, jonka tiimoilla ravintola tarjoaa neljä kertaa vuodessa yhden viikonlopun ajan pidempää, vuodenajan raaka-aineisiin pohjaavaa maistelumenua. Kesän viikonlopun aikaan olimme ulkomailla, mutta nyt pääsimme maiselemaan syksyisiä makuja.

Henriks on ollut tunnettu klassisesta, varmasta tyylistään. Tämä on ollut ravintolan vahvuus vakiasiakaskunnan keskuudessa, mutta toisaalta nuoremman asiakaskunnan houkuttelemisessa tämä osan ehken tylsänäkin kokema perinteisyys ei välttämättä ole toiminut kovin hyvin. Tähän on viimeisten parin vuoden aikana alkanut tulla muutosta, ja ravintolan tyyli on ottanut rohkeita askeleita kohti modernia skandityylistä, lähiruokafilosofiasta ja kausiajattelusta ammentavaa keittämistä. Toisaalta rinnalla on onnistuttu tasapainotellen kuljettamaan perinteisyyttä, joka pitää vanhat vakiasiakkaatkin tyytyväisenä. Henriksin keittiö on kehittänyt kyvyn yllättää, mikä on nykyään oleellista uuden asiakaskunnan houkuttelemiseksi: Ravintolasta voi saada ideoita, kun annokset ovat kokeilullisia eikä niiden ohjeita voi lukea suoraan Laroussesta.

9 ruokalahjin sarja alkoi annoksella, jossa oli peuraa, jäkälää ja puolukkamajoneesia. Pieni tyylikäs alkupala, jonka maut ja erilaiset tekstuurit olivat hyvin tasapainossa. Tälle oli paritettu Ainoa Wineryn maailmallakin palkittu mustikkaviini, joka sinällään on marjaviiniksi erittäin laadukas tuote. Sen tuoksu on metsäinen, hieman oksidoituneen oloinen muistuttaen hieman rypäleviinejä. Maku on kuiva, ja viinissä on jopa hieman tanniinisen tuntuista suuta kuivattavaa sävyä. Hapoiltaan viini ei kuitenkaan vastaa rypäleviinejä, ja ehken tämän vuoksi se nosti peurasta esiin hieman tympeän, maksamaisen metallisen maun. Ei siis välttämättä nappipari, mutta idean tasolla mustikkaviini toimi syysmenun aloituksena hyvin.

Toinen annos oli kumarrus saksaan: Henriksin possumakkaraa, maa-artisokkavaahtoa, punakaalia ja pikkelöityjä sinapinsiemeniä. Makkarassa oli aavistus chilipotkua, joka ei hieman leikkasi maa-artisokan hienostuneesta aromista mutta toimi toisaalta hyvin yhteen punakaalin kanssa. Annos oli sinällään toimiva, joskin se oli ehken ideologisesti hieman irrallaan muutoin varsin metsäisestä menusta. Toisaalta, kuuluvathan maa-artisokat ja kaaliruuat melko leimallisesti syksyyn.  Viininä toiselle annokselle Pfalzilainen spätburgunder, joka oli tyylikäs ja tyypillinen lajinsa edustaja karpaloisessa hapokkuudessaan. Viini leikkasi hyvin makkaran rasvaisuutta, mutta ryösti sekin osaltaan maa-artisokkavaahdon hienostunutta aromia, joka olisi voinut olla tämän annoksen tähti. Hyvä esimerkki siitä, miten viini voi vaikuttaa siihen mikä muodostuu ruoka-annoksen määrittäväksi elementiksi.

Seuraavaksi alkoi kumarrus head to tail-ajattelulle: Henriks saa kokonaisia sorsia, jotka pyritään hyödyntämään mahdollisimman tarkkaan. Niinpä saimme nauttia sorsanmaksapateesta briossin kanssa. Tämä annos ei todellakaan pettänyt: Täyteläinen runsaasti voita sisältävä patee oli herkullista. Viiniksi kaadettiin kuiva Fino, joka ei valitettavasti toiminut maksan kanssa lainkaan. Tässä olisi ollut pelipaikka jollekin Ainoan makeammalle tuotteelle, jos niitä haluttiin menuun tuoda.

Tämän jälkeen sorsassa edettiin siipiin, ollaanhan Tampereella. Sorsansiivet tarjottiin karviaisista valmistetun, vain kevyesti tulisen chipotle-kastikkeen ja pikkelöidyllä raparperilla maustetun majoneesin kanssa. Jos siipiä täytyy syödä, niin näitä voisin toistekin maistella. Tälle annokselle paritettu Tampere Brewingin APA osui napakymppiin tavalla, jota ei varmaankaan tarvitse selittää. Siipiä ja kaljaa...

Välissä raikastettiin suu omenasiideristä tehdyllä sorbetilla, jonka jälkeen päästiin aterian parhaisiin annoksiin. Tattiliemessä tarjotut tattiraviolit olivat umaminen tårta på tårta-annos, jonka visuaalinen yksinkertaisuus oli pettävä: annoksessa oli makua enemmän kuin lääkäri määrää, ja sen osaset muodostivat mielekkään kokonaisuuden jossa jokaisella komponentilla oli osansa. Liemi pelkästään maistettuna oli turhan pippurinen, mutta raviolin ja lautasen reunalta löytyneen parmesan-keksin kanssa kokonaisuus oli täydellisessä tasapainossa. Viininä yllättävän hapokas ja miellyttävä merlot Emilian alueelta Keski-Italiasta. Merlot'n maanläheisyys ja hapokkaissa raameissa esiintynyt tumma marjaisuus toimivat varsin hyvin. Aromimaailmaan olisi toki istunut nebbiollo-pohjainen viini, mutta toisaalta täytyy huomioida että 43 euron juomapakettiin kuului 7 kaatoa, jolloin yhden juoma-annoksen hinnaksi jää noin 6 euroa. You get what you pay for.

Sitten vuorossa oli koko menun helmi, nimittäin tattiohratolla täytetty savojinkaalikääryle, jonka kastike oli saanut makunsa mallasleivästä. Älkää kysykö miten, mutta tuo kastike oli yllättävyydessään herkullista. Kuten oli myös itse kääryle, joka oli saanut runsautta voista ja parmesanista. Lautaselle oli vielä  ripoteltu al dente-spelttijyviä ja fritattua kaalia suutuntumaksi, joten tekstuurejakin löytyi pehmoisen ja täytläisen kääryleentäytteen vastapariksi. Viininä Sartorin Marani Apassimento Venetosta. Puolimakea valkoviini, jonka makean omenaista, aavistuksen mausteista tuoksua seurasi kohtalaisen makea mutta yllättävän hapokas ja raikas maku. Olimme aluksi varsin skeptisiä yhdistelmästä, mutta itse asiassa viini osoittautui kaalin ja umamisen tatin kanssa varsin toimivaksi. Tästä kombosta sommelierille pisteet. 

Sitten vielä välijuustona uunijuustoa, karpalonäkkäriä ja lakkahilloa. Klassikko, joka toimi hyvin. Etenkin kun sen seurana tarjottiin shottikokoinen Tampere distilleryn GT puolukoilla ja rosmariinilla. Miksipä ei.

Sitten vielä aterian päätteeksi makeita, ensin luumutarteletti, calvadoskinuskia ja creme patissiere. Annos toimi kokonaisuutena niin hyvin, että eri komponentteja ei tullut juuri analysoitua. Makea ja paahteinen kinuski, kerma ja aavistuksen hapokkuutta tuova luumu tekivät annoksesta nopesti katoavan kokonaisuuden.

Lopuksi vielä Petit Fours, jotka jättivät suun makeaksi ja mielen iloiseksi. Seuraavana ruokavuosi-sarjassa on vuorossa talviateria ensi vuoden alussa. Tätä odotamme mielenkiinnolla ja suosittelemme vahvasti muillekin hyvän ruuan ja mielenkiintoisten kulinaaristen kokemusten ystäville!

Tampereella tapahtuu elokuussa 2018

Kuva@ ravintola Henriks

Tamperelaisia ja täällä mahdollisesti vierailevia viinin ja ruuan ystäviä hemmotellaan elokuussa, kun kaupunki tuntuu olevan yhtä ruuan juhlaa. Tapahtumia on niin paljon, että kaikkiin ei ehdi mitenkään osallistua vaikka mieli tekisi.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna on ensinnäkin Gastropub-ketjun järjestämä siideri- ja tapasfiesta pantin talon sisäpihalla 3.-5.8. Tämä on ainoa siidereihin keskittyvä kesätapahtuma Suomessa, joten tänne ainakin aiomme lauantaina iltapäivällä ehtiä maistelemaan siidereitä, joita esittelemässä on tuottajia Suomesta, Espanjasta, Saksasta, Ranskasta sekä Briteistä ja Irlannista. Hauska päästä vertailemaan eri alueiden tyylejä, näin laajaa kattausta on harvoin tarjolla!

Kuva@ Deli 1909 &Wine bar

Perinteiset Pintxo-viikot tulevat 13.-17.8. Tapahtuma on viimeisen parin vuoden aikana räjähtänyt käsiin, ja mukana on tänä vuonna jo 55 ravintolaa. Laajentuminen on osin hieman laskenut laatua, mutta valitsemalla paikat oikein pääsee Tampereella aitoon Baskitunnelmaan muutamalla eurolla per annos. Jos kelit pysyvät yhtä helteisinä kuin tähän saakka, on alkuillan pintxokierros terassilta toiselle  takuuvarma ohjelmanumero.

Näiden tapahtumien lisäksi Ravintola C juhlii kymmenvuotissyntymäpäiviään ja tarjoaa koko elokuun ajan 3 ruokalajin menun 40 eurolla. Koska C on aina loistava, suosittelemme lämpimästi. Varaukset tästä!

Ravintola Henriksissä on elokuun alkupuolella voimassa kesäinen pikkurahan pop-up-menu: alkuruuat pilkkahintaan ja pääruuatkin edullisesti! Tänä vuonna pop up:n pääosassa on kotimaiset järvikalat ja kasvikset.  Koko menu näyttää irtoavan alle kolmella kympillä, joten vahva suositus!

Tämän lisäksi Tampereelle on avattu lukuisia uusia ravintoloita joissa pitäisi ehtiä vierailla: Wine Bridge avasi Hallituskadulle aivan juuri, Ylöjärven Miss Ada on edelleen kokematta, Kajon lounas pitäisi käydä maistamassa. Kuumakin on. Kiire tulee lomalla.