Loistavia ruokia ja onnella valittuja viinejä

Blogi on kulkenut viime aikoina ykkösvaihteella madellen, koska Heikin aika on kulunut suurelta osin väitöskirjan viimeistelyyn. Nyt tuo työ kuitenkin sai päätöksensä perjantain väitöstilaisuudessa, jonka jälkeen vietettiin perinteistä karonkkaa. Koska sukulaisia pitää suosia ja toisaalta tutun keittiömestarin kanssa oli helppo suunnitella menua, vietettiin näitä juhlia Ravintola Henriksissä. Kaiken muun hyvän lisäksi sain luvan valita viinit ruuille vapaasti Tampereen viinitukun valikoimasta, ja ravintola ystävällisesti tilasi karonkkaa varten erikoiserän. Seuraavassa lyhyesti menusta ja etenkin fiilispohjalta varsin hyvin onnistuneista viinipareista.

Alkumaljaksi ja samalla alkuruuan viiniksi olin valinnut Trentinon tyylikkään kuohuviinin: Alueen perinteisellä menetelmällä usein chardonnaysta valmistetut kuohuvat eivät paahteisuudessaan ja runsaudessaan jää jälkeen samppanjasta, ja hinta-laatusuhde on erittäin hyvin kohdallan. Ferrari Brut on alueen perinteikkään tuottajan varmakätinen taidonnäyte, jonka kukkainen toisaalta pähkinäisen paahteinen tuoksu oli aistittavissa huoneen toiseen päähän saakka pullojen avaamisen jälkeen. Viinin toimi hienosti parina alkuruuaksi tarjoillun paahdetusta selleristä valmistetun ja paahdetuilla pähkinöillä koristellun salaatin parina. Kuten viinin kuvailusta saattaa arvata, makupari oli onnistunut.

Paras viini-ruokapari oli sekä allekirjoittaneen että juhlavieraiden mielestä väliruuaksi tarjoillun veriappelsiinirisoton ja Montsantin valkoviinin liitto. Vierailimme La Universalin viinitilalla viime lokakuussa, ja ihastuimme tilan semisti funkkiin tyyliin. Kun tiesin menun ja selailin viinitukun valikoimaa, tiesin Dido Blanciin törmätessäni että tässä on pari risotolle, ja niinhän se oli: Dido on aavistuksen tammea nähnyt garnacha blanca, jonka tuoksussa on appelsiininkukkaa, aprikoosista hedelmää yhdistettynä aavistuksen funkkiin, belgihiivaa muistuttavaan jännyyteen. Suussa viinin jälkimakuun kuuluu pieni bitterinen mineraalisuus, joka teki tästä täsmäparin veriappelsiinirisotolle. Viinin aromaailma komppasi ruokaa ja sen runko runsaahko runko toimi hyvin täyteläisen (ja täydelliseen kypsyyteen jääneen) risoton kaverina. Jos siis joskus haet hittiruoka veriappelsiinirisotelle viiniparia ja Dido on saatavilla, kannattaa tarttua vinkkiin!

Pääruuaksi saimme silakkaa Provence-twistillä: Hiillostetun silakan kanssa oli tarjolla perunarösti, jonka massaan oli tuotu täyteläisyyttä kuivatulla silakkamurulla. Lisäksi fenkolia ja rouillea, jotka veivät ajatus- ja makumaailmaa kivasti kohti Etelä-Ranskaa. Viiniksi olin valinnut Aix Rosén, ensisijaisesti siksi että se oli saatavissa sopivan kokoisessa jeroboamissa. Suuri on kaunista! Sellainen moka minulle kuitenkin kävi etten huomannut viinin olevan vanhaa vuosikertaa 2016. Näin vuosikerran vasta kun pullo tuotiin tarjolle ja jännitys viinin kunnosta nousi. Pelko oli kuitenkin turha ja vanha vuosikerta saattoi olla jopa onni, sillä silakan voimakas kalaisuus olisi voinut törmäillä huomattavan hedelmäiseen viiniin kivuliaasti. Nyt ikä oli kuitenkin vienyt viinistä terävimmän persikkaisuuden, ja jäljellä oleva viini oli ennen kaikkea tekstuurillisesti hyvä pari annokselle: Viinissä oli jäljellä provencen roseelle ominainen mineraalinen katkeruus ja ikään nähden hyvä hapokkuus, jotka komppasivat ruokaa mukavasti. Annos myös osoitti, että silakka taipuu moneen!

Välijuuston jälkeen saimme jälkiruuaksi punajuurta useammalla tavalla, ja tälle olin valinnut Celler Piñolin punaisen Mistelan, Josefina Pinolin. Makean mausteinen, hieman jopa lakritsainen mutta silti tietyllä tapaa tiiviin mehumaisen marjainen viini toimi punajuurijälkiruuan kanssa oivasti, ja kaiken lisäksi viini on pakattu varsin kauniiseen pulloon!

Juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet, kiitos Herra Hakkaraisen ja koko ravintolan henkilökunnan sekä ennen kaikkea loistavien karonkkavieraiden! Kuten on ennenkin tullut sanottua, vieraat tekevät juhlan!

*Disclaimer: Arvio ei todennäköisesti ole objektiivinen, koska keittiömestari Hakkarainen on kirjoittajan lankomiäs.

Roséta sokkona kauniina kesäiltana

Kalevan Viiniklubi täytti 4 vuotta, ja sen kunniaksi vedettiin viimeisen päälle piknik. Tampereen Kalevan kirkon (alias piruntorjuntatorni) taakse Liisankalliolle viritettiin pöydät ja tuolit kymmenelle. Valkoiset liinat, kynttilöitä. Pari kulhollista jäätä. Ruokaa rosélle sopien Provencen tyyliin; Nizzan salaattia, grillattuja kasviksia a la provençale, juustoja, ilmakuivattua kinkkua, marinoituja äyriäisiä, meloni-juustosalaattia...  Ja lisäksi mahtava laskeva aurinko. Jos aletaan, niin tehdään homma kunnolla.


Viineiksi oli valikoitu 6 roséta, joista yksi oli varsinainen kuriositeetti. Viinit maistettiin puolisokkona ja pisteytettiin siten, että kukin osanottaja antoi parhaalle 3, toiseksiparhaalle 2 ja kolmoselle 1 pisteen.

Ensimmäiseksi viiniksi sattui De casta Rosado 2013. Viini oli lohenpunainen, tuoksussa mansikkaa ja herukkaa sekä hento rikkisyys tyyliin halpa libis. Maku kuiva, suutuntuma kulmaton. Hapokuus melko vähäinen. Aavistus mineraalisuutta jälkimaussa. Kokonaisuus jätti aavisutksen lötkön vaikutelman. Tämä sai äänestyksessä 1 pisteen ja päätyi sijalle 5

Toiseksi viiniksi osui toinen Torres, tällä kertaa nuoren polven Chilen tilalta Santa digna CS rose -13. edellistä kirkkaampi punainen väri. Tuoksussa selkeä herukkaisuus, joka paljastaa viinin Cabernet Sauvignoniksi. Lisänä hentoa yrttisyyttä, mutta ennen kaikkea tuoksu antaa mehumaisen vaikutelman. Maku seuraa hienosti tuoksun lupausta, viini on äärimmäisessä hedelmäisyydessään mehumainen. Aromimaailma jatkaa saamaa herukka-mansikkalinjaa, aavistus yrttisyyttä nousee esiin. Tasapaino on kuitenkin hyvä, ja tyylissään viini on aivan mukiinmenvä: Hyvinjää(h)dytettynä kuumana kesäiltana. Tämä sai 12 pistettä ja päätyy jaetulle 2. sijalle.

Kolmantena viininä oli pommi: Kaverit olivat unohtaneet Espanjan matkalta tuodun De Castan kaapinpohjalle lojumaan, ja tämä vuosikerta 2004 oli saanut ikääntyä voimakkaasti vaihtelassa lämpötilassa. Viini oli väriltään ikääntyneen rusehtava. Tuoksu muistutti Italialaista jälkiruokaviiniä: rusinoita, aprikoosia sekä jonkinlainen sherrymäinen suolaisuus, joka vielä korostui maussa. Maku kokonaisuutena oli erikoinen, mutta ei täysin hirveä. Happoa tai hedelmää ei ollut lainkaan, lähinnä tuo suolaisuus oli jäljellä. Viini ole selkeästi hapettunut. Se muistutti hieman Espanjassa maistamaamme maderisoitua rancio-viiniä, mutta kuivana versiona. Hyvin eksoottinen kokemus. Ja tätä lienee lähes mahdoton hankkia... 0 pistettä, jumbosija. yllättäen.

Neljäntenä Chateau d'Aqueria Tavel 2013. Voimakas, kirkas punainen. Tuoksu on mansikkais-vadelmainen, mineraalinen. Maussa tuo kivennäisvettä muistuttava mineraalisuus korostuu, marja aromit tuntuvat enemmän taustalla. Viini on täysin kuiva. Kohtalalaisen hyvät hapot. Mineraalisuus jättää kuitenkin hieman lämmennyttä vissyä muistuttavan fiiliksen ennen jälkimakua, joka on pitkähkö ja haipuvan marjainen. Kokonaisuutena melko hyvä, mutta välissä tuntuva vissymäisyys hieman häiritsi. jaetulla 2. sijalla.

Viidentenä viininä Chateau Miraval rosé -13. Tämän tuoksussa on heti enemmän luonnetta: Punaisten marjojen lisäksi sitrusta, huomattavasti edellisiä selvempi yrttisen vegetaalinen vivahde. Maku on raikkaan hapokas. Hedelmä ei ole läpitunkeva, vaan yrttisyys ja ennen kaikkea mineraalisuus pääsee hyvin esiin.Tässä viinissä mineraali tuntuu selkeimmin pitkässä jälkimaussa kieltä kutittelevana ja veden kielelle herauttavana raikkautena. Todella miellyttävä viini sekä sellaisenaan siemailtavaksi että laajan ruokaskaalan kanssa nautittavaksi. 17 pistettä ja ykkössija.

Viimeisenä aiemminkin maistamamme Clos Canarelli Korsikasta, vuosikerta -13. Viineistä vaaleimman punainen. Tuoksu on valkoviinimäinen, punaisia marjoja ei juuri nimeksikään vaan voimakas välimerellinen yrttisyys ja ruohoisuus sekä hento sitruksisuus. Maku kaikista viineistä mineraalisin. Hapokkuus oli kohtalainen, tasapaino oivallinen. Pelkältään maistettuna jopa hieman liian mineraalinen, mutta marinoitujen äyriäisten kanssa tämä viini nosti taivaaseen. Ehdoton ruokavinkku mereneläville. 12 pisteellä jaetulle 2. sijalle yhdessä Santa Dignan ja d'Aquerian kanssa.

Ilta jatkui viinien maiston jälkeen ruualla, auringonlaskulla ja hyvällä seuralla. Piknikin järjestäminen vaati pientä vaivannäköä, mutta se kannatti: Puistossa nautittuna sekä viinit että ruuat nousivat toiseen potenssiin! Kannattaa kokeilla.

Neiss Pinot Noir Rosé 2013

Kuva:Alko.fi

Neissin talo sijaitsee Pfalzissa, joka on saksalaisella mittapuulla melko lämmin viinialue. Kyseessä on vanha tuottaja, Neissin suku on omistanut viljelmänsä vuosisatoja.

Viini on lasissa hieman oranssiin taittavan hailakka pinkki. Tuoksussa on vadelmaa, punaherukkaa, puolukkaa ja aavistus jotakin vihreää. Suussa melko kypsän marjainen, mutta sopivan hapokas jopa greippiseen tapaan. Mukana on myös aavistus hiilihappoa, joka lisää raikasta fiilistä. Jälkimaku on kypsän vadelmaispuolukkainen, mineraalinen. Maku jää kummittelemaan takanieluun melko pitkäksikin ajaksi, mikä on positiivista.

Kelpo rosé Saksasta.Hinta-laatusuhde on taatusti kohdillaan. Aivan oiva piknikviini, tuhdisti täytettyjä sandwicheja eväskoriin ja tämä raikasteeksi, niin kelpaa. Voisin hyvin kuvitella ostavani toistekin alkosta.


-Heikki-

Domaines Bunan Mas de la Rouvière Rosé 2013

Viime viikolla Suomessa oli todella miellyttävät kesäkelit, joista voi vaan haaveilla helatorstain tihkusateessa. Onneksi tämänkertainen rosé Provencesta Bandolin alueelta tuli testattua helteisen mökkipäivän jälkeen. Tihkusateisen kolean päivän juomaksi roséesta ei oikein ole.

Viini tulee Domaine Bunanilta, joka on ilmeisesti yksi alueen parhaista tuottajista. Tuottaa laajalla skaalalla niin punaista,valkoista kuin rosétakin.

Viinin väri oli kaunis haalean lohenpunainen. Tuoksussa päällimmäisenä tuli esiin punaherukkaa, metsämansikkaa ja villiä vadelmaa. Tuoksussa oli myös yrttisyyttä ja herukan lehtiä, ehkä jopa aavistus sitruunaa. Miellyttävä tuoksu, joka johdatteli hyvin viinin makumaailmaan.

Maussa tulee ensin esiin viinin hyvät hapot yhdistettynä punaherukkaan ja vadelmaan. Viinin maussa on myös loistavavasti mineraalisuutta, joka taittaa marjojen aromeita mukavasti. Pitkä ja tasapainoinen jälkimaku, joka houkuttelee ottamaan toisenkin suullisen viiniä.

Mielestämme erittäin monipuolinen ja mielenkiintoinen rosé. Ehdottomasti tämän kesän valikoimien parhaimmistoa Alkossa, mutta hinta on hieman korkeahko. Suosittelemme  silti lämpimästi tutustumaan tähän Bandolin herkkuun. Muista myös käydä hakemassa alkosta viime vuotista Bandolin alueen roséeta, jos sitä vielä satut löytämään.

Château Vignelaure Rosé 2013

Kuva:Alko.fi

Roseviinit olivat meillä pitkään ei-juotavien tuotteiden listalla. Suurin syy oli meissä itsessämme, kun emme ehtineet näihin perehtyä. Osin syy oli toki muutamassa Alkosta hankitussa random-kokeilussa, jotka olivat perin surkeita esityksiä. Piti löytää tie punaviineistä valkoviineihin ja uskaltaa kokeilla myös tuntemattomia viinejä. Lopulta löytyivät myös roséviinit, parina viime kesänä olemme nauttineet näitä tasaisesti. Viime vuoden parhaita alkon valikoimista oli Provencesta Bandolin alueelta tuleva La Suffréne ja Itävallasta tuleva Jurtschitsch Rose. Harmi, kun kumpaakaan ei löytynyt tänä vuonna Alkon valikoimasta.

Joten ei auttanut muu kuin laittaa edellisen roseflopin jälkeen uutta matoa koukkuun ja maistaa monien hehkuttama Château Vignelaure Rosé 2013. Viini tulee Coteuax d'Aix en Provencen alueelta ja on sekoiteviini Grenachesta(40%), Syrahista(30%) ja Cabernet Sauvignonista(30%).

Viinin väri on kauniin haalean lohenpunainen. Tuoksussa on mansikkaa, persikkaa, vadelmaa ja aavistus yrttisyyttä/villaisuutta. Maku on kuiva ja hapot ovat hyvässä tasapainossa. Maussa on myöa marjoista mansikkaa, vadelmaa ja aavistus punaherukkaa. Mineraalisuus luo makuun miellyttävän kontrastin yhdistettynä makeahkoon mansikkaan. Viini on hyvässä tasapainossa ja jälkimaku on pitkän miellyttävä.

Jotain kuitenkin kaipaisimme viiniin lisää. Ehkä enemmän rakennetta ja kompleksisuutta tasapainottamaan ajoittain makeahkoa marjaisuutta. Ei niin monipuolinen rosee, kuin odotimme. Syynä kyllä taitaa olla se, että viime vuonna oli alkossakin tarjolla kerrassaan loistavia roseita, ja odotukset taisivat olla liian korkealla. Täyttää tehtävänsä kuitenkin mainiosti ruuan seurassa, eikä potki vastaan, jos haluaa nauttia lasillisen tai kaksi kylmää roseviiniä kuumana kesäpäivänä. Ostaisimme kyllä toistekin, vaikka mielestämme liki 20 e hinta on kyllä melko suolainen (etenkin huomioiden winesearcherin näyttämä keskihinta 12 e). Viini sai aikaan reissukuumeen, ja toivottavasti lähivuosina pääsemme vierailemaan roseviinin Mekassa Provencessa.

The end and new beginning

Eli siis suomeksi uuden vuoden kuohusuosituksia seuraa tässä. Erilaisia hyviä ja kiinnostavia kuohuvia tai ainakin pirskahtelevia viinejä on tullut vuosien varrella vastaan, ja yritän jakaa joitakin kanssanne. Katri on tämän talouden kuohuviini'expertti', mutta tuo on valitettavasti työkiireinen, joten joudutten tyytymään minun suosituksiini...

Ensin aloitetaan tällä Pannierin kuivalla samppanjalla, jota saa kahden hengen vuodenvaihtajaisiin sopivasti puolikkaassa pullossa. Hintakin on kohtalaisen sovinnollinen, joten jos porukkaa on enemmän niin näitä voipi ostaa kaksi. 

Tätä kuohua nautin hiljattain syntymäpäivän aamun yllätyksenä ennen lähtöä helsinkiin juhlimaan ikääntymistä. Lähtö tapahtui aamupäivällä, ja Katri halusi yllättää samppanja-aamiaisella. Olinkin jo keitellyt itselleni ison lautasen kaurapuuroa, jonka kanssa tämä ranskalainen kansantuote nautittiin. Viini oli melko paahteinen, varsin raikas. Raikkaus toimi hyvänä vastapainona kovin täyteläisen tärkkelyksiselle kaurapuurolle, ja voisilmä sitoi paahtoleipäisen hiivasakka-aromin mukavasti kokonaisuuteen. Tämä toimii varmasti hyvin myös sinällään vuodenvaihtajaisissa rakettien loisteessa.

Toinen hyvä puolikkaassa saatavilla oleva samppanja on Jacquartin mosaique brut rose. Tätä vuorostaan on nautittu Katrin syntymäpäivien kunniaksi muutamanakin vuonna. Jos tykkää punaisesta, niin tämä on ykkösvalinta. Kuiva, raikas, puolukkainen. Selvästi vähemmän paahteinen kuin edellinen. Oiva valinta tämäkin. 

Kolmantena vaihtoehtona tarjoan todellista vaihtoehtoa. Ei samppanjaa enää, vaan sen sijaan viime vappuna maistettu Ridgeview Cavendish brut maistettiin taannoin puolisokkona vappuhuvittelussa. Viini on väriltään hivenen punertava, tuoksultaan varsin paahteinen ja maultaan kuiva. Muistaakseni tässä oli jopa hieman savuisia aromeja aistittavissa. Jos siis lojaliteettisi nojaavat kanaalin pohjoispuolelle, niin valitset tämän mielenkiintoisen joskin kalliihkon kuohuviinin.

Viimeisenä vaihtoehtona tarjoan pirskahtelevaa viiniä makean ystävällä. Tämä uppoaa melko varmasti sellaiseenkin, joka on vasta aloittamassa kulkunsa viinipolulla. Raikas, makeaa siideriä muistuttava La Caliera moscato d'asti on Italian lahja mansikoille, joiden kanssa tätä on perinteisesti nautittu kauniina kesäpäivänä. Mutta miksipä tätä ei kokeilisi uuden vuoden räntäsateessa? Silmät kiinni, suu auki ja kohti kesää!

Viikon valinta: Viini sorsalle!

Kun kerran metsälintujen metsästyskausi on ollut jo hetken käynnissä niin tämän viikon valinta on viini ja ruokapari. Ruokana on tällä kertaa Rosepaahdettua sorsaa ja lakritsikastiketta/kuohuviini-sahramikastiketta. Kaksi eri kastiketta kahdelle eri viinisuositukselle. Sorsan rinta on Pullon henkelän yksi lempiruuista ja pirun helppo meidän mielestä tehdä. Tässä aikaisempia esimerkkejä meidän blogista
 nro 1, nro 2, nro 3. Ei muuta kuin kysymään paikallisesta lihatiskistä sorsan rintaa sekä villi että kasvatettu versio käy loistavasti.

Resepti Sorsalle
-1 kpl sorsan rintaa/hlö
-öljyä/voita paistamiseen
-suola
-mustapippuri

Poista sorsan rintafileestä ylimääräiset sulat ja tunnustele rinta läpi, jos käsissäsi on villisorsanrinta. Jos rinnassa on reikä ja ulostulo reikää ei näy on fileen sisällä todennäköisesti pieni nuppineulanpään kokoinen hauli. Haulin voit poistaa viillolla fileen mahapuolelta. Kun filee on siivottu, tee nahkaan ristiviillot lihan pintaan asti, mutta ei fileeseen sisään. Lämmitä paistinpannu keskilämpöiseksi, sulata voi-öljyseos ja ota fileeseen nätti väri ensin nahkapuolelle ja sitten mahapuolelle. Tämän jälkeen laita sorsan fileet uunipellille ja 180- asteiseen uuniin. Kypsennä 6-8 minuuttia tai 48-asteiseksi, niin sorsa on sisältä kauniin rosee. Laita sorsa folion sisällä muutamaksi minuutiksi vetäytymään ja leikkaa tämän jälkeen sorsa syitä vasten ohuiksi viipaleiksi.

Kuohuviini-sahramikastike

1 sipuli
2-3 kynttä valkosipulia
1/3 pussi sahramia
5 dl kanalientä
3 dl kuohuviiniä
1 dl kermaa
suolaa
hunajaa
valkopippuria
voita

Pilko sipulit ja valkosipuli pieniksi. Kuullota sipulit öljyssä, kunnes ovat hieman pehmenneet. Lisää joukkoon sahrami ja kuullota vielä hetki. Sahramista irtoaa maku parhaiten kuullottamalla sitä öljyssä. Lisää kanaliemi ja kuohuviini. Keitä kastiketta kasaan 1-1.5 tuntia miedolla lämmöllä. Lopulta pitäisi olla jäljellä noin puolet määrästä. Lisää joukkoon kerma ja mausta suolalla, hunajalla ja valkopippurilla. Voit siilata kastikkeesta sattumat pois, jos haluat. Suurusta kastike lopuksi maizena-vesiseoksella ja lisää pehmeät voikuutiot kastikkeeseen, jotta saat kastikkeeseen kauniin kiillon.



Lakritsikastike

50-100 gr sokeritonta lakua
5 dl espangnole-kastikepohjaa
1 sipuli
2-3 kynttä valkosipulia
3 dl punaviiniä
suolaa
sokeria
mustapippuria
voita

Pilko sipulit ja valkosipulit pieniksi. Kuullota sipulit öljyssä, kunnes ovat hieman pehmenneet. Lisää lakut, punaviini ja lihaliemi. Sekoita hetki ettei lakut pala pohjaan. Anna kastikkeen kiehua kasaan 1-1.5 tuntia miedolla lämmöllä, jotta maut syvenevät. Lopuksi pitäisi olla jäljellä noin puolet alkuperäisestä määrästä. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla, pippurilla ja sokerilla. Jos maku on liian pehmeä voit lisätä joukkoon hiukan punaviiniä terävyyttä antamaan. Lisää juuri ennen tarjoilua kastikkeeseen pehmeitä voikuutioita muutama kappale ja sekoita. Näin saat kastikkeeseen kauniin kiillon.

Tarjoa sorsa ja lakritsikastike/kuohuviini-sahramikastike vaikka uunijuuresten ja kukkakaali-perunapyreen kanssa.

Viinisuosituksena meillä on kaksi erilaista pinot noir-viiniä. Rosekuohuviini, kuten vaikka  espanjalainen Codorniu rose brut. Tämä kuohuva on meidän mielestä oivallinen valinta sorsalle, jos seurueessa on henkilöitä, jotka eivät juuri perusta punaviineistä.  Yhdistä tämän viinin kanssa kuohuviini-sahramikastike.

Lakritsikastikkeelle meidän suosittelema vaihtoehto on australialainen Weemalan tilan Pinot Noir 2011. Weemalan tilalta tulevat mielestäni tasaisen hyviä ja myös yllättävän monipuolisia viinejä, joista PN 2011 ei ole poikkeus.

Molemmat vaihtoehdot ovat mielestämme niitä monopolin hyviä löytöjä, joita voi myös omalla rahalla lunastaa A-liikkestä. Miksi sitten Pinot Noir ja Sorsa? No siksi, että hienostunut pinot noir kaipaa kaverikseen villiä ja voimakasta makua, jota sorsasta löytyy ilman ylitsejyräävää hallitsevuutta.

-Kupla-

Viikonlopun viinit: Korsika ja Beaujolais

Viikonloppuna maistettiin tällä kertaa useampi viini ystävien kyläillessä. Maistetut viinit olivat tietysti viime viikolla saapuneesta Vinatiksen tilauksesta, koska näiden maistelua oli lupailtu sekä ystäville että tämän blogin satunnaisille lukijoille.

Iltaa varten oli varattu pientä syötävää, kuten bruscetta-leipäsiä, tuoretta leipää, tuorehernepestoa, oliiveja ja juustoja. Viinien maistelu aloitettiin etelästä, Korsikan saarelta. Kyseessä oli Clos Canarelli 2011 Rose. Tästä aloitettiin, koska kaikki viinit olivat vielä vieraiden tullessa kaapissa, ja rose kehotettiin tarjoamaan 12-15 asteen lämpöisenä. Suoraan viinikaapista, siis.

Rose oli erittäin positiivinen yllätys. Sen paremmin Kupla kuin Tanniinikaan eivät voi tunnustautua suuriksi rose-viinin ystäviksi, ehkä paremminkin päin vastoi. Viime aikoina tosin on löytynyt muutama hyvä kuohuva rose, kuten alkon valikoimaan puolikkaassa pullossakin kuuluva Jacquartin rose-shamppis. Nyt maistettu viini oli kuitenkin jotakin muuta kuin tyypillinen 'karvaanmakea' vaaleanpunainen kokemus. Väriltään viini on melko syvä rosee, lähinnä lohenvärinen. Tuoksu on melko mieto, hentoa persikkaista hedelmää. Maku oli miedon tuoksun jälkeen hyvinkin positiivinen yllätys. Viini on suussa keskitäyteläinen olematta kuitenkaan tippaakaan raskas. Hapokkuus on kohtalaisen hyvä, pitää viinin raikkaana. Aromeissa tuntuu nyt persikkaisen hedelmän ohessa marjaisempia makuja, ja näiden lisäksi selkeää yrttisempää mausteisuutta. Jälkimaku on pitkä ja miellyttävän raikas. Suosittelen kokeilemaan, jos vinatikselta viinejä tilailetta. Upposi hyvin koko seurueeseen, vaikka kukaan ei erityisemmin roseista perusta. Sopisi hyvin esimerkiksi kalaisalle salaatille.

Seuraavaksi aukesi hetken jääkaapissa viilentynyt valkoinen, Kyseessä oli Beaujolaisin valkoinen Beaujolais blanc Elevage en Fut Jean-Paul Brun Doamine des Terres Dorees 2010. Viini tulee alueelta, joka punaisella puolella tuottaa Beaujolaisin voimakkaimpia Gamay-viinejä. Myös tämä valkoinen oli varsin voimakas. Väriltään se oli kullankeltainen. Tuoksussa oli päärynää ja eksoottistakin hedelmää, ja näiden ohella tuntui heikko paahtoleipäinen aromi. Maku oli voimakas ja täyteläinen, allekirjoittaneille  hieman liian Chardonnaymainen. Maussa tuntui edellä mainittujen lisäksi jopa hentoa savuisuutta, merkkinä ilmeisesti tynnyrikypsytyksestä. Viini ei ollut huono, joskaan ei ehken paras mahdollinen jos rakastaa valkoviineissään ennen kaikkea raikkautta. Juustoista etenkin vuohenjuusto kuitenkin kesytti tätä viiniä, ja kyse onkin selvästi ruokaviinistä.

Viimeisenä oli saman edellisen tuottajan punainen Moulin au Vent  Jean-Paul Brun Domaine des Terres Dorees 2011 Veilles Vignes. Nuori viini oli heti avaamisen jälkeen varsin mitäänsanomaton tuoksultaan, aivan hentoa marjaisuutta oli aistittavissa . Makua hallitsi hapokkuus, jonka ohessa tuntui hento marjan aromi. Lasissa hengitettyään sekä tuoksu että maku paranivat huomattavasti. Mansikkainen marja-aromi alkoi tuntua selkeämmin. Tuoksuun ja makuun tuli mausteisuutta ja lisäksi pientä savuisuutta, ja ainakin Tanniinin mielestä viini muistutti jossain määrin argentiinalaista Malbecia. Happo pehmeni, eivätkä tanniinit olleet (varmaankin rypäleestä johtuen) kovin voimakkaat. Auki oltuaan viini kehittyi miellyttäväksi 'easy drinking'- siemailujuomaksi, jossa oli kuitenkin hieman enemmän 'juttua' kuin perusbeaujolais'ssa. Not Bad.

Tällaisia meillä tällä erää. Vinatis oli positiivinen kokemus, ja saatetaanpa kyseiseen kauppaan tehdä tilausta myöhemminkin. Suosituksia saa antaa, jos jollakulla lukijoista on hyviä kokemuksia.

Shampanjaa ja baroloa

Viime viikko oli taasen mielenkiintoinen joskin melko raskas maisteluviikko. Keskiviikkona oli Tampereen viiniklubin Riesling-tasting teemalla Alsace vs. muu maailma. Rieslingit ovat sekä kuplan että meikäläisen suosikkiviinejä, joten teema oli meille mieluinen. Ajankohtakin oli kuukautta ennen Alsacen matkaa varsin passeli.

Maistettavina viineinä oli kaksi alsacelaista rieslingiä (Le kottabe 2008, Muenschberg Cran cru riesling 2008), yksi saksalainen laaturiesling (Hochheim Domdechaney Riesling Erstes Gewächs
Cabinetkeller 2009), itävaltalainen (chloss Gobelsburg Riesling Heiligenstein 2008 Kamptal) ja yllätyksenäaustralialainen Eden valleyn Gun metal riesling. Näistä yllätyksen tuottivat lähinnä Le kottabe, joka oli tuoksultaan lähes rusinainen ja toi mieleen italialaisen recieton. Maku oli kuitenkin mineraalinen ja 'rieslinginen'. Toinen yllätys oli gun metal. Viinissä eli korostettu rieslingin petroliaromi niin yliampuvaksi, että viini oli hyvin epämiellyttävä. Jäi juomatta, ja se kertoo jotain se.

Perjantaina tuli kuluneeksi 10 vuotta Kuplan ja Tanniinin yhteistä taivalta, ja sen kunniaksi maistettiin Jacquartin rutikuivaa Rose-shampanjaa. Molemmilla on varautunut suhde kaikenlaisiin rosé-viineihin, mutta tämä oli varsin mukava tuttavuus. Viinissä oli hyvässä tasapainossa pinot noirin kuorikontaktista saatua marjaisaa aromia, paahtoleipäisyyttä ja mineraalisuutta. Kuplat tosin olivat shampanjaksi suurehkot. Maku oli kuitenkin raikas ja tasapainoinen, ja puolikas pullo

sopi kahden hengen juhlaan!

Shampanjan maistelun jälkeen lähdettiin syömään Ravinteli Berthaan, mutta koska pöytävaraukseen oli aikaa käytiin matkalla toisessa tamperelaisessa suosikkiravintolassa -Vinoteca del Piemontessa- lasillisella. Lasiin eksyi hiljan markkinoille saatu Jyrki ja Riikka Sukulan Barolo Meriame 2007. Nuoresta barolosta odotin lähinnä takaraivolle asti ulottuvaa tanniinihyökkäystä, mitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Tuoksu viinissä oli hennon marjaisa, toi mieleeni vanhan kunnon kettukarkin. Maku oli näin nuoreksi baroloksi varsin pehmeä, tanniinia toki oli mutta jollakin taikakonstilla enologi on saanut tanniinit pehmenemään uskomattoman nopeasti. Sopivan ruuan kanssa tämä viini olisi täysin valmista nautittavaksi.

Samaa ei voi sanoa saman ikäluokan nebbioloista, joita maistettiin pari viikkoa takaperin Gajan tastingissa samaisessa ravintolassa. Mutta Meriame oli todellinen ylläys, ilmeisesti tilan ensimmäinen barolo on haluttu juomakuntoon nopeasti ja valmistusmenetelmät valittu sitä silmälläpitäen. Piemonten henkilökunnan mukaan Sukulan enologeilla oli apunaan Spinettan ammattilaisia, jotka takuulla tietävät kaikki niksit.

Ilta jatkui Ravinteli Berhassa, ja kokemus oli mahtava. Ruoka oli hyvää, mutta ennen kaikkea tarjoilun ammattimaisuus ja luonnollisuus tekivät illasta miellyttävän. Kiitokset vielä Berhan pojille, jos tänne sattuvat! Suosittelen kaikille, sijainti on Tampereella helppo, rautatieaseman ovelta oikealle etuviistoon. Vanhan Suleima kebabin naapurissa, jos tuo paljasjalkaisia helpottaa...