Joulukalenterin 18.luukku: Lahjoja viininystävälle

Jos haluat antaa viininystävälle lahjaksi jotain muuta kuin sitä itseään, on seuraavassa joitakin vinkkejä:

Lehtitilaus on aina hyvä vaihtoehto. Suomalaisista lehdistä Viini-lehteen on viimeisen vuoden aikana ilmaantunut viinillistäkin sisältöä, ja Mika Vanteen kolumni on aina viihdyttävä. Ulkomaisista lehdistä suosittelemme ehdottomasti Decanteria, joka on eurooppalaisista viinilehdistä lähinnä must. Jos Decanter haiskahtaa liikaa brittiläiseltä yläluokalta, kannattaa tutustua Noble Rot-lehteen. Tämä lehti pitää hyvin trendien aallonharjalla ja vie kevyellä rebel-asenteella tuntemattomaan.

Myös kirjoista löytyy hyviä lahjoja viinistä kiinnostuneille. Tuore tapaus on esimerkiksi Jane Ansonin Wine Revolution, joka keskittyy tämän hetken kovimpiin luomu- ja artesaaniviineihin.
Samppanjan ystävälle voi suositella suomalaista, nimittäin Essi Avellanin Champagne-kirjaa joka sopii niin alueelle viinimatkaa suunnittelevalle kuin samppanjasta muutoin kiinnostuneille.

Keskustan eduskuntaryhmälle suosittelemme lämpimästi tutustumista ainakin tähän perusteokseen.  Jos ystäväsi sattuu kuulumaan edellä mainittuun ryhmään, suosittemme tuon teoksen tulostamista lahjaksi fonttikoolla 32. Jos omistat väritulostimen, käytä vihreää.

Myös ravintolalahjakortti on hyvä idea viinistä ja ruuasta innostuvalle ystävälle. Tampereella viininystävälle sopiva paikka on esimerkiksi Winebar & Deli 1909, josta löytyy aina jotain kiinnostavaa. Myös Gastropub Tuulensuussa on varsin kiinnostavia viinejä. Naapurikunnasta Ylöjärveltä löytyy Miss Ada, jossa emme ole vielä ehtineet vierailla mutta josta huhujen mukaan saa loitavaa bistroruokaa ja kiinnostavia viinejä. Helsingissä viimeaikoina suurimman vaikutuksen tehnyt viiniravintola on Kallion Wino. Myös BasBas saa toki edelleen vahvan suosituksen. Hämeenlinnastakin löytyy nykyään paikka viininystävälle, nimittäin Nooran Viinibaari.

Tässäpä ideoita ei-nestemäisiksi lahjoiksi

Sommelierit esiin!: Humberto Pulido-Garcés, Ravintola Hella&Huone

Ravintola Hella ja Huone on Arto Rastaan fine dining-ravintola Tammelassa Salhojankadulla. Kyseinen ravintola on itse asiassa Heikin ensimmäinen varsinainen fine dining-elämys noin viisi vuotta sitten. Tuolloin kokemus ei ollut kovin positiivinen: Joka annoksessa oli vaahtoa ja palvelu jäykähköä. Niinpä kului muutama vuosi, joiden aikana ravintola oli poissa laskuista valitessa illallispaikkaa.

Viime vuonna kävimme H & H:ssa rieslingviikoilla, ja tuolloinen kokemus vakuutti: Ravintolan ruokakonsepti oli muuttunut lähituotteita kunnioittavaksi ja vähemmän konstailevaksi, aidommaksi ruuaksi. Saliin oli ilmaantunut uusi sommelier Humberto Pulido Garces, joka onnistui luomaan arvokkaan mutta luontevan ja vapautuneen ilmapiirin. 

Humberton tarina on kiehtova. Hänen iso-isoisä on lähtöisin Espanjasta, mies on syntynyt Kuubassa, tullut opiskelemaan Moskovaan vuonna 1986 keskelle Neuvostoliiton kuolinkamppailua. Suuren ja Mahtavan viimein hajottua vuonna 1991 Humberto haki turvapaikkaa Suomesta ja sai sen viimein 1990-luvun puolivälissä. 

Mies hakeutui ravintola-alalle taloudellisesta pakosta. Samassa ravintolassa työskennelleiden kavereiden kanssa syntyi unelma omasta ravintolasta, ja kaikki hakeutuivat ravintolakouluun. Humberto oli kuitenkin ainoa, joka jatkoi loppuun saakka. Omasta paikasta ei sitten tullut mitään, mutta ravintolakoulussa syttyi vanha, lapsuudessa syntynyt kiinnostus ruokaa ja juomaa kohtaan. Humberto kertoo lapsuudenmuiston, jossa isoisä kysyi jokaisen aterian alussa että "Dondé está mi tinto?" Tämä oli ensimmäinen kosketus viiniin.

Mieleenpainuvimpana ruoka-viinimuistona Humberto kertoo matkasta taannoisessa Neuvostoliitossa: Georgian Tbilisissä nautittu Nauta-Lammasriisi ja suoraan amforasta nautittu saperavi-viini ovat jääneet lähtemättömästi mieleen kokemuksen autenttisuuden vuoksi.

Ravintolakoulun jälkeen Humberto teki tarjoilijantöitä pääasiassa ketjuravintoloissa. Samalla hän suoritti kuitenkin Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa baarimestarikurssin, koska koki juomapuolen kiinnostavaksi. Pian tutkinnon suorittamisen jälkeen hän huomasi ilmoituksen avoimesta sommelierin paikasta Hellassa ja Huoneessa, kävi juttelemassa ravintoloitsija Arto Rastaan kanssa ja tuli valituksi. Humberto on toiminut Hellan ja Huoneen sommelierinä nyt reilut kaksi vuotta, ja pitää työstään valtavasti.

Humberto kertoo, että hänestä paras osa sommelierin työtä on se, että saa käyttää luovuuttaan annosten viinipareja laadittaessa. Hän kuitenkin pitää myös muista työhön kuuluvista tehtävistä, ja kokee kunnia-asiakseen sen että ravintolassa on ovien auetessa kaikki viimeisen päälle järjestyksessä. Tämä on hänen tapansa kunnioittaa asiakasta ja nähdä oman työn jäljet käytännössä. Hän pitää myös asiakaspalvelusta, joka sujuu häneltä luontevasti: korrektisti mutta ei kuitenkaan jäykästi. Humberto vastustaakin mielikuvaa, jossa fine dining on jäykkää pönötystä kravatit kaulassa. Hänen mielestään fine diningin pitäisi olla myös fun diningia, mitä siitä on hänen mukaansa nuorempien asiakkaiden myötä tulossakin.

Kuten aiemminkin haastattelemillemme sommeliereille, myös Humbertolle viinien ja ruokien yhdistäminen on varsin intuitivista. Annoksen komponenttien perusteella mieleen nousee mahdollisia vaihtoehtoja. Sommelierin ja keittiön suhde Hellassa ja Huoneessa on tiivis, ja valinta mahdollisista vaihtoehdoista tarkentuu kyselemällä keittiömestarilta annoksen valmistustekniikoista ja makuprofiilista. Viinien valintaan vaikuttaa luonnollisesti myös niiden sisäänostohinta: jotta viinipaketista ei tulisi kohtuuttoman kallis tulee viinien keskihinta pitää kurissa.

Humberto pitää viinin laadun ja sopivuuden lisäksi tärkeänä myös sitä, että viini on kiinnostava: Jos on mahdollista valita vaikkapa chardonnay tai vaihtoehtoisesti jokin vähän tunnettu italialainen alkuperäislajike, niin Humberton valinta kallistuu jälkimmäiseen. Hänestä on tärkeää tuoda asiakkaille uusia kiinnostavia ja avartavia viinikokemuksia.

Humbertolla tuntuu olevan jatkuvasti jokin uusi projekti käynnissä. Edelliseen listaan oli yhdistetty annoksille sakeja, maaliskuun listaan jokaiselle ruualle on olut- tai siiderivaihtoehto. Suunnitelmissa on ollut myös drinkkivaihtoehto, mutta tämä on toistaiseksi jäänyt toteuttamatta 'logistisista syistä'. Henkilökohtaisena projektina ja haaveena Humbertolla on suunnitteilla viinimestaritutkinto.

Olemme saaneet maistella Hellan ja Huoneen ruokia ja viini-ruokapareja pariin kertaan viimeisen vuoden aikana, emmekä ole pettyneet. Viinit ovat sopineet ruuille hyvin, ja olemme saaneet maistaa joitakin meille aiemmin tuntemattomia viinityylejä. Humberton myötä Hellan ja Huoneen atmosfääri on muuttunut leppoisammaksi, ja aterioinnista on tullut sitä miehen peräänkuuluttamaa "Fun Diningia". Suosittelemme lämpimästi kokeilemaan!

Sommelierit esiin! Tuula Tikkanen, Champagne Bar Santé

Tampereella on tunnetusti hyviä olutravintoloita, joista osasta saa myös viiniä. Varsinaisia viinibaareja täältä ei kuitenkaan ole löytynyt ennenkö Tuula Tikkanen perusti Santén Hatanpään valtatien alkuun. Samppanjabaari kaupungin ensimmäiseksi puhtaaksi viinibaariksi kuulostaa rohkealta vedolta ja kuvastaakin hyvin Tuula Tikkasen asennetta.

Tikkanen omaa pitkän uran yrittäjänä. Hän pyöritti Keskustorin Kahvilaa vuodesta 1993, vaihtoi sen salaateistaan ja lounasviineistään tunnettuun Bistro Venlaan 2001. Tämän kanssa päällekkäin hän pyöritti Pirkkalan Golfglubin ravintolaa ja suoritti viinimestaritutkintoa, jolloin aika ei käynyt pitkäksi. Tikkasen energisyydestä kertoo sekin, että yhtä aikaa näiden projektien kanssa hän onnistui treenaamaan maratonille. Ja aikaa jäi vielä rakkaalle golf-harrastuksellekin. Melkoinen suoritus.


Tikkasen peruskoulutus on kaupalliselta alata, ja ruoka- ja juomapuolen koulutusta hän on hakkinut tarpeeseen. Jo keskustorin kahvilalla oli a-oikeudet, ja Venlassa viinit nousivat myös esiin. Tikkanen hakeutui siis viinimestarikoulutukseen, jotta pystyi paremmin ymmärtämään myymiään tuotteita. Koulutus kuitenkin iski sarjayrittäjään kipinän ja haaveen omasta, puhtaasti viineihin keskittyneestä paikasta. Kun hiljaisessa myynnissä olleelle Venlalle ilmaantui kuin tilauksesta ostaja, uuden rakentamista ja suunnittelua rakastava Tikkanen päätti tarttua haasteeseen.

Santén idea oli tarjota Tamperelaisille paikka, johon voi pistäytyä lasilliselle töiden jälkeen, ennen illallista ja sen jälkeen. Tikkanen halusi baaristaan rauhallisen paikan, jossa voi keskustella ja nauttia hyvistä juomista. Samppanja nousi baarin teemaksi osin siksi, että se on viinien valtavassa kirjossa kapeampi, paremmin hallittava kokonaisuus: Asiakkaille on mahdollista tarjota kattavampi kirjo kapeasta sektorista kuin kaikkien viinityylien valtavasta merestä.

Keskustelimme myös siitä, että ravintoloitsijan on vaikea pitää yllä tasoa jos yrittää takoa liian montaa rautaa yhtä aikaa: Tikkanen myi Bistro Venlan ennen Santén perustamista koska koki, että jos jakaa liikaa huomiotaan ei pysty luomaan ja ylläpitämään laatua. Hän katsoo, että ravintolayrittäjien tulee joko keskittyä rajalliseen määrään paikkoja tai vaihtoehtoisesti delegoida vastuuta ja etäännyttää itsensä suorittavasta työstä suunnittelemaan, kehittämään ja valvomaan laatua.

Santé tarjoaa siis ensisijaisesti samppanjaa, joskin myynnissä on myös joitakin muiden alueiden kuohuviinejä ja myös kuplimattomia. Samppanja on sikäli helppo artikkeli, että brändi on hyvin vahva ja viestii asiakkaille vahvasti laadusta. Tämän vuoksi sitä en helpompi myydä hieman peruslasillista kalliimmallakin hinnalla: Esimerkiksi englantilainen kuohuviini on viininystävien keskuudessa vielä sikäli tuntematon, että sitä ei saa myytyä katteella koska ostohinta on samaa luokkaa kuin samppanjassa. Sama pätee myös Franciacortaan, joka sekin on hieman tuntemattomampi laatukuohuva. Samppanjan osuus baarin myynnistä on tällä hetkellä 80 %, mikä on mielestämme Tampereella kunnioitettava luku!

Santén valikoimassa olevat viinit tulevat useammalta eri maahantuojalta: Yksttäisen maahantuojan valikoimana ei useinkaan kovin montaa eri samppanjaa kuulu. Tuotteet Tikkanen valitsee maahantuojien tastingeissa, jotka ovat hänelle ensisijainen tapa pysyä kartalla siitä mitä Suomen viinialalla tapahtuu. Tikkanen harmittelee sitä, että kaikki viinitapahtumat keskittyvät Helsinkiin. Hän toivoisi lisää ammattilaisten maistelutilaisuuksia myös Tampereelle.

Maahantuojien maistelutilaisuuksien lisäksi ravintoloitsija päivittää viinitietämystään alan kotimaisista lehdistä ja samppanja-aiheisista kirjoista. Viimeisimpänä luvussa on ollut Jukka Sinivirran Samppanja. Tikkanen matkustaa golf-harrastuksen ohjaamana ja käy matkoilla maistelemassa myös viinejä, jos sopiva alue sattuu matkakohteen lähistölle. Santélla on maahantuontilupa, mutta toistaiseksi omia hankintamatkoja ei ole vielä tehty. Asia on kuitenkin vireillä, joten ehkäpä saamme jatkossa Santésta myös sellaisia samppanjoita joita ei muualta Suomesta löydä.

Tulevaisuudelta Tuula Tikkanen toivoo ravintolakulttuurin eurooppalaistumista. Hän uskoo, että pieneen kaupunkiimme mahtuu vielä lisää viinibaareja eri teemoilla: Italia, Espanja, valkoviinit tai  punaviinit voivat toimia teemana siinä missä samppanjakin. Hän toivoo myös yleistä tapojen eurooppalaistumista: linja-autossa saalaa kitatun oluen sijaan ihmisten toivoisi löytävän tiensä ravintoloihin, joissa juomasta voi todella nauttiakin. Tätä kulttuurimuutosta Tikkanen toivoisi päättäjien tukevan vaikkapa ravintoloiden maksaman verokannan alennuksella: Jos ravintoloissa tarjoillun alkoholin vero olisi matalampi kuin kaupassa myydyn, kannustaisi tämä ihmisiä nauttimaan juomansa seurassa ja hallitummissa olosuhteissa.

Tikkanen toivoo, että Santén löytäisivät myös ihmiset jotka eivät ole koskaan maistaneet samppanjaa. Hän haluaa tarjota uusia kokemuksia, rikkoa ennakkoluuloja ja laajentaa asiakkaiden makupalettia. Samppanjaan aiemmin tutustumattomille hän lupaa, että sitä omaa lempityyliä voidaan etsiä yhdessä useampia erityylisiä juomia maistellen. Santén filosofiana on jakaa samppanjan ilosanomaa mahdollisimman laajalle yleisölle, ja Tikkanen uskoo että valikoimasta löytyy jokaiseen suuhun sopiva juoma.

Jos siis haluat Tampereella tutustua jaloihin kuohujuomiin, niin suuntaa kulkusi Santé:n!

Ravintola Hella & Huone: Helmikuun herkkuja

Ravintola Hella & Huone on Arto Rastaan lippulaiva Tampereella. Tämän lisäksi ravintoloitsijalla tuntuu olevan jatkuvasti monta rautaa tulessa: Bar Burritot ovat jo parin vuoden ajan tarjonneet laadukasta pikaruokaa, Lempäälän Villa Hakkari on tunnettu loistavana juhlapaikkana ja tilausravintolana. Uusimpana uutena avautui Dining 26 Tampereen Aleksanterinkadulle, josta alkaakin muodostua Tampereen ravintolaskenen ydin.

Saimme Humbertolta, Hellan ja Huoneen sommelierilta, kutsun tulla maistamaan ravintolan uutta ruokalistaa ja sille yhdistettyjä juomia. Menu oli selvästi suunniteltu alkavaa kevättä ajatellen kevyemmäksi, ja viinien lisäksi ruuille oltiin yhdistetty toisena vaihtoehtona olut tai siideri.

Hellan ja Huoneen filosofia on viimeisten vuosien aikana muuttunut klassisen ranskalaisesta lähinnä pohjoismaiseksi. Annoksista löytyy paljon kotimaisia ja lähellä tuotettuja raaka-aineita, vaikka tuontitavaraakin käytetään jos se on laadultaan hyvää. Esimerkkinä tästä listalla ollut lammastartar, joka valmistetaan islantilaisesta lampaasta. Pääkokki Roni Toivarin mukaan islantilainen lammas on laadultaan aivan erilaista kuin suomalainen, koska näitä lampaita laidunnetaan samaan tapaan vapaana luonnossa kuin suomalaisia poroja.

Ateria alkoi keittiön tervehdyksillä: Saimme eteemme kuivatulla etikalla maustettua kanansydänsipsiä sekä perunalettua, mätiä ja smetanaa tillinkukilaa koristettuna. Kanansydänsipsin maku oli erittäin syvä, ja kuivattu etikka toi mukaan kirpakkuutta. Perunalettu-mätisuupala ei jäänyt lainkaan jälkeen: Sopiva suola, sopivassa suhteessa mätiä ja smetanaa. Siianmäti jäi mukavalla tavalla maistumaan suuhun, ja suolaisia mätirapsauksia löytyi suusta pitkään suupalan jälkeen. Vahva avaus ehdottomasti.

Ensimmäinen varsinainen alkuruoka sisälsi simpukkaa, pikkelöityä kyssäkaalia, raakaa omenaa ja sitrunaverbenakastiketta. Kastike oli raikas, ja sen aromimaailma vei ainakin meidän ajatuksemme Kaakkois-Aasiaan. Pikkelöity kyssäkaali istui hyvin mukaan kuvaan, samoin omena.

Viiniksi annokselle oli valittu Eric  Louis:n Sancerre. Sauvignon blancin herukkainen aromi pääsi tässä viinissä esiin juuri sopivasti. Sancerrelle leimallinen tulitikun raapaisua muistuttava rikki-aromi oli taustalla hentona, muttei noussut häiritsevään osaan. Viini oli sauvignonille tyypilliseen tapaa hapokas, ja se tuki hyvin annoksen kirpakkaa kastiketta. Reduktiivinen mineraalisuus pelasi yhteen simpukoiden kanssa, ja herukkainen aromimaailma istui myös hyvin hieman eksoottisen mausteiseen kastikkeeseen.

Olutvaihtoehto oli kuitenkin kenties vielä parempi: Ausmanin Saison on maustettu sitruunaruoholla, jonka aromi osui juuri sopivan lähelle annoksen sitrunaverbenakastikketta. Olut ei ollut pelkältään maistettuna aivan niin hapan kuin olisimme saisonilta toivoneet, mutta yhdessä simpukoiden kanssa maisteltuna hapokuus oluessa korostui ja se alkoi maistua juuri siltä, miltä saisonin pitää: Hiivaiselta, hapokkaalta ja aavistuksen tallintakuiselta.

Toisena alkuruokana sitä islantilaista lammasta tartarina. Lisänä tässä oli muun muassa savustettua keltuaista ja mukulaselleriä. Tartar oli pilkottu juuri sopivaksi, se oli täydellisen mureaa ja maku oli tosiaan aivan erityinen. Savun maku annoksessa oli melko voimakas, ja sellerin syvä maku riitti hyvin tartarin pariksi. Mahtava annos!

Tälle alkuruualle tarjottiin viinipariksi taattua laatua Beaujolais:sta. Pironin Chenas Quarz on hiilihappokäymisen ansiosta hyvin marjainen, raikas ja hieman hiiva-arominen. Makuprofiilin kuvailu lainkaan asiaa kaunistelematta suoraan muistiinpanoista: Helvetin hapokas ja sopivasti mineraalinen. Juuri tämän hapokkuuden ansiosta viini toimii tartarille kuin porkkana lumiukon nenäksi. Happo raikastaa suun niin upeasti, että seuraavaa suupalaa odottaa kuin kuuta nousevaa. Jostain syystä hiilihappokäyminen tuntuu tuottavan aromimaailman, joka sopii todella hyvin yhteen annoksen savuisen aromin kanssa. Tätä yhdistelmää tulemme varmasti kokeilemaan kotona muilla viineillä ja ruuilla.

Ensimmäisenä pääruokana täydellistä turskaa, lisäkkeenään punajuurta,persiljapuuroa ja mantelia. Turska on haudutettu upeaan kypsyyteen, sen rakenne on liki täydellinen. Punajuuri tuntuu aluksi erikoiselta lisäkkeeltä vaalealle kalalle, mutta se toimii kuitenkin hienosti. Manteli kalan päällä tuo annokseen täyteläisyyttä samoin kuin tuhti mutta raikas kastike.

Viiniksi tälle oli valittu takuuvarma Matteo Corregian roero arneis Piemontesta. Viinissä  on vaaleaa kukkaisuutta, pähkinäisyyttä ja päärynää. Viini on melko täyteläinen ja hieman öljyinen. Hieman yllättäen viini sopii erityisen hyvin yhteen annoksessa olevan punajuuren kassa, ja se sitookin annoksen upeaksi kokonaisuudeksi. Pähkinäisyys ja manteli pelittävät myös hyvin yhteen.Humberto olikin lähtenyt etsimään ensisijaisesti viini-ruokaparia annoksessa punajuurelle, koska punajuuri oli annoksessa dominoivin.

Toinen pääruoka on haudutettua possunniskaa, sipulia eri muodoissaan sekä sinapinsiemen-siiderikastiketta. Täydellisen mureaa possua ja kirpakaa kastiketta täydennettynä sipulin hieman karamelisilla syvillä aromeilla. Hienona yksityiskohtana pääkokki Toivari oli piilottanut sipulikeittoa perunakroketin sisään. Tässä ensimmäisen päivän versiossa keitto oli tiivistynyt hieman liikaa eikä valahtanut kroketista ulos kuten oli tarkoitus, mutta asia hioutunee täydelliseksi varsin nopeasti.

Viininä Piemonten alkuperäislajikkeesta nascettasta valmistettu viini. Braidan Nascetta 2014 on päärynäinen, omenainen viini, jonka aromit ovat melko hentoisia. Viini on kuitenkin tasapainoinen ja annokselle riittävän hapokas, joten yhdistelmä on harmoninen.

Parempi kombo syntyi kuitenkin annokselle yhdistetystä siideristä: Pierre Huetin Pays d'Augen aromimaailmassa oli (kuten muistiinpanoissamme lukee) "lantaa, hiivaa, omenaa ja sen kotaa". Siiderinen kastike, murea possu ja syvä sipuli veivät sideristä pahimman lantaisuuden, ja yhdistelmä toimi kuin kone. Hiilihappoinen siideri raikasti suun hieman liiankin nopeasti jos haarukassa oli vain sipulia ja lihaa, mutta kun annospalaan lisäsi hieman perunaa niin elämys oli täydellinen.

Välijuustona Juustoportin vuohen Gyerere, punasipulihilloketta ja suolaa. Tälle oli yhdistetty osuva olut, islantilainen Einstök Dobbelbock. Karamellinen, pihkainen, siirappinen ja maltainen olut toimi täyteläisen ja umamisen juuston kassa hyvin.

Viinivaihtoehtona juustolle on Chateau Wantzin iäkkäämpi Pinot Gris vuodelta 2008. Viinissä on omenankotaa, siideriomenaa ja hiivaisuutta. Suutuntuma öljyinen, iän vuoksi melko matalahappoinen. Juusto kuitenkin korostaa hapokkuutta, jolloin viinin rakenne tuntuu oikein mukavalta. Viini lisäksi avautui hyvin lasissa ja kehitti uusia aromikerroksia, joten tätä voi jemmailla lasiin ja maistella uudelleen vielä jälkiruuan jälkeen.

Jälkiruoka on suklaan juhlaa: Maitosuklaata, ilmattua suklaata, karamellia ja pronssifenkolia jäätelönä. Kuva kertoo kaiken: Kaunis ja tuhti lopetus aterialle.

Annokselle oli yhdistetty viiniksi hyvin klassisesti Banyuls, eikä tässä luonnollisesti voitu mennä metsään. Banyuls on vin doux naturel Ranskasta Pyreneiden kainalosta. Se on hapokas ja samalla marjainen väkevöity viini, joka on erittäin klassinen pari suklaalle. Toimi.

Oluen kanssa tehtiin täysi kehä, sillä kuten alkuruualle myös jälkiruualle oli tarjolla Ausmanin tuote. Kirsikkaportteri oli aromeiltaan kirsikkainen, suklainen ja mämminen. Se toimi erittäin hyvin annoksessa olleen karamellin kanssa, mutta ei ollut huono pari myöskään suklaakomponenteille.

Kokonaisuutena ateria oli hieno kokonaisuus. Annokset olivat erittäin kauniita kuten kuvat kertovat, Roni Toivarilla on selvästi lahjoja visuaalisesti kauniiden annosten luomiseen. Myös maut olivat jo hyvin kohdallaan, vaikka olimme maistamassa uutta menua ensimmäisessä kattauksessa. Viini- ja olutparit olivat kiinnostavia ja toimivia. Molempia voi suositella!

Pitkä menu maksaa 72€/hlö+juomat. Hinta-laatusuhde oli jo nyt kohdallaan ja hioutuu varmasti vielä paremmaksi, kun kaikki menun osat loksahtavat paikoillee.

Uutta ruokalistaa voi suositella kaikille, jotka nauttivat monipuolisista mauista ja kauniista annoksista!

Kiitos Humberto ja Roni upeasta illallisesta.

Barcelonan gastronomiset ja viinilliset tärpit

Teimme 2 viikon reissun Kataloniaan, ja matkalle osui monta herkullista viinikauppaa, ravintolaa, baaria ja kauppahallia. Barcelonassa on ruuan ja viinin ystävälle varmaan satoja kiinnostavia kohteita, mutta seuraavassa muutamia.

Olimme vuokranneet asunnon Poble Secin aluuelta Avenida Paral-lelin varrelta. Alueesta on vuoden verran kuiskittu, että sinne on noussut valtavasti kiinnostavia ruokapaikkoja. Tieto piti paikkansa! Aivan läheltä löytyi kymmeniä pintxo-ravintoloita, oivallinen viinibaari, kahviloita ja kauppahalli. Ja tietysti myös valtavasti puistoa kaksivuotiaallemme vain parin sadan metrin päässä alkavalta Montjuicin alueelta.

Tapas- ja pintxoravintolat olivat keskittyneet Carrer Blai:lle. Monet näistä oli nimetty yksinkertaisesti numeron mukaan, ja paras näistä oli mielestämme Blai 9. Pintxot olivat tuoreita, näyttäviä, innovatiivisia ja maukkaita. Plussaa tämä paikka sai siitäkin, että valtaosaa pitxoista ei oltu kasattu leivälle kuten yleensä, joten niitä jaksoi maistella useampia. Hinnat olivat 1-1,5 e kappale.

Monissa espanjalaisissa ravintoloissa viinivalikoima on suppeansorttinen, tarjolla on yleensä pari valkoista ja pari punaista vaihtoehtoa sekä cavaa. Toista maata oli kuitenkin Els Sortidors del Parlamet Carrer Parlamentilla, joka alkaa Paral-lelin ja Blain kulmauksesta. Listalta löytyi valikoima simppeleitä ruokia ja oivallinen lista sekä espanjalaisia että muun maailman viinejä ja paikallisia oluita. Raflaan voi mennä hyvin joko lasille tai aterialle.

Muutaman askeleen päästä edellisestä löytyykin sitten Sant Antonin kauppahalli, jonka remontti valmistuu lopullisesti ensi vuonna. Tällä hetkellä halli on evakkotiloissa Ronda de Sant Antonin varrella, mutta kala- liha- kasvis- gourmetsäilyke- ja juustokauppiaita oli lähes sata. Ja erotuksen Boquerian hallista suurin osa asiakkaista oli paikallisia, joten meininki oli aitoa.

Jokaisen viiniharrastajan mekka Barcelonassa on Vila Viniteca Riberan alueella lähellä pääpostia. Valikoima on espanjalaisista viineistä kiinnostuneelle taivaallinen, eivätkä hinnat todellakaan ole pilvissä. Esimerkiksi monien hehkuttamia Tondonian vanhempia vuosikertoja löytyy parinkympin pullohinnalla.

Ravintola Piemonte, Tampere

Kävimme Piemontessa aikanaan varsin usein, mutta nyt on ollut vuoden tauko ennen viimeisimpiä visiittejä. Tämä aikana ravintolan omistaja on vaihtunut Gastropub-ketjusta yksityiseksi. Ravintolassa oli gastropub-ketjun alla hyvä viinilista ja laadukkaat ruuat, mutta ennen kaikkea osaava ja ammattitaitoinen, siitä huolimatta leppoisa henkilökunta. Miinuspuolena tuolloin olivat kuitenkin viinien todella kovat hinnat ja loppua kohti vaihtuvan ruokalistan yksitoikkoistuminen.

Nyt kävimme ravintolassa pari viikkoa sitten lounaalla ja aivan hiljattain illallisella. Ruuan ja viinien hintoja on laskettu reippaasti, ja etenkin viineistä osa vaikutti jopa edullisilta. Suosittelen kaikkia tutustumaan ravintolan viinilistaan, mm. Gajan Barolo irtoaa alle satasella.

Söimme illallisella kuuden ruokalajin maistelumenun ja sen kanssa nautimme viinipaketin. Viinejä tuli jokaiselle ruualle, ja kaadot olivat varsin runsaita. Jos olisin kaikki kaadetut viinit juonut loppuun, olisin ollut todennäköisesti tuhannen päissäni illan päättyessä. Viinit olivat varsin laadukkaita, ruuat samoin. Yhdistelmätkin toimivat kyllä pääosin hienosti. Ainoa hämmentävä seikka oli se, että viinit kaadettiin aina vasta annoksen jo tultua pöytään. Jostain syystä olemme tottuneet päivastaiseen järjestykseen.

Ensin saimme aivan loistavasti marmoroitua Carpacciota ja sen kanssa Alois Ladagerin Lagrein Roséeta. Itse en tuosta melko hapottomasta ja kohtalaisen punaviinimäisestä roséesta erityisesti välittänyt, mutta täytyy myöntää että liha-annos nosti viiniä otollisempaan asemaan. Etenkin pippuri carpaccion päällä sai muutoin hieman vetelään viiniin virtaa.

Toisena ruokana ihanan simppeli timjamirisotto tryffeliöljyllä. Risotto oli täydellisen al dente, ja maut ihanassa tasapainossa. Viiniksi tälle saimme Matteo Corregian Barbera d'Albaa, jonka punaisen marjaisa raikkaus toimi timjamin aromin ja risoton täyteläisyyden kanssa varsin hyvin.

Sitten seurasi aterian paras annos ja paras viini: Paistettuja ahvenfileitä, fenkoli-perunapaistosta ja hollandaisea. Ahvenet olivat tuoreita, perunat uusia ja hollandaise paksun voista. Viiniksi tälle oli yhdistetty Spinettan Langhe Bianco 2004. Viini oli huomattavan mielenkiintoinen, kohtalaisen runsaan tammikypsytyksen saanut SB Piemontesta. Tuo tammitettu iäkäs sauvignon blanc toimi yllättävänkin hienosti. Viinissä oli vain aavistus rypäleelle tyypillistä herukka-aromia. Tuoksu oli hieman voinen, aavistuksen vaniljainenkin. Se toi etäisesti mieleen jopa Sauternesin, vaikka jalohomeisista rypäleistä tätä ei olekaan tehty. Maku oli tuoksun kermaisuuteen nähden yllättävän hapokas ja freesi, ja tämän vuoksi viini toimikin annokselle mahtavasti: Hapokkuus taittoi rasvaista kastiketta ja toimi vaalean kalan kanssa, ja toisaalta täyteläinen rakenne viinissä täydensi kastikkeen täyteläisyyttä. Hieno yhdistelmä!

Yllättäen menussa seurasi toinen pääruoka: Karitsanfileetä tummalla kastikkeella ja linssipedillä. Viiniksi Corregian barolo Val dei Preti 2011. Yhdistelmä toimi, eikä tämä barolo yllättäen ollut överin tanniininen vaan täysin nautittavissa: Melko hedelmäinen modernin tyylinen barolo.

Sitten vielä väliin Taleggiota ja barberaa, ja lopuksi vielä hienona jälkiruokana rosmariinilla maustettua mustikkamoussea Bracetton kanssa. Rosmariini ja mustikka olivat hienosti toimiva ja yllättävä yhdistelmä.

Kokonaisuutena ateria toimi hyvin, ja olimme tyytyväisiä tähän "uuteen" Piemonteen. Vanhaan verrattuna ruokalista on saanut uutta verta, ja viinien hinnat tulleet roimasti alas: Kuuden kaadon kohtalaisen laadukas viinipaketti 40 eurolla on suomalaisessa ravintolassa melko poikkeuksellinen. Toisaalta aiemmalla ravintolapäälliköllä oli nykyiseen verrattuna ylivoimainen viiniosaaminen. Tarjoilu myös ontui aavistuksen, sillä useat annokset tulivat pöytään ennen aterimia tai viinejä. Palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja yritys kova. Viini-ruoka-yhdistelmät toimivat hyvin, ja osa niistä oli yllättäviäkin kuten tuo tammi-SB ahvenille.

Kannattaa siis mielestämme vierailla, ja tuo 6 ruokalajin maistelumenu kannattaa kyllä.