Ravintola Alpha Tampere

Kävimme viime viikonloppuna syömässä Arto Rastaan kesäravintola Alphassa, joka toimii Hella & Huoneen tiloissa tämän kuun loppuun. Ravintolan idea on pyrkiä ruuan suhteen nollahävikkiin eli siihen, että ravintolassa ei synny biojätettä vaan raaka-aineet valitaan siten, että niistä voidaan käyttää kaikki osat.

Tarjolla on kolme menua, joista yksi on 3 ruokalajin kasvismenu, toinen 3 ruokalajin sekasyöjän menu. Lisäksi tarjolla on syömämme pitkä menu, joka yhdistää edelliset ja lisää vielä välijuuston. Hinnat ovat kohdillaan, sillä pitkä menu viinipaketilla irtosi alle satasella.
Viinit olivat suurelta osin naturaaleja tai biodynaamisia, ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta toimivat loistavasti. Tarkempi analyysi jää tällä kerralla muistiinpanojen puutteessa tekemättä.

Ensimmäisenä saimme kasvismenun alkuruuan, jossa oli gaspacho, itse tehtyä piimäjuustoa ja pikkelöityä selleriä. Gaspacho oli pehmeä eikä lainkaan karvas, ja pikkelöinti oli vienyt selleristä pahimman vihreyden. Miellyttävä annos!

f

Seuraavana vuorossa silliä ja uutta perunaa: kevyesti suolattu pieni silli, pikkelöityä sinapinsiementä, itse tehtyä jogurttia. Tämä annos oli Heikin suussa edellistä heikompi, silliin olisi kaivattu enemmän pikanttisuutta. Katri piti tästä enemmän. Raaka-aineena silli oli teemaan istuva valinta, sillä perkuujätteitä ei synny.Viininä oli puolikuiva riesling Saksasta, toimi kohtalaisesti.

Kaalilaatikko oli ensimäinen pääruoka, ja siinä oli sitä jotain: Kaikki kaalilaatikon komponentit ja maut vietynä hienostuneeksi ravintola-annokseksi:Pohjalla kermaan muhennettua kaalia, päällä hiillostettua kesäkaalia ja päällä vielä uunissa paahdettua, rapsakkaa ja suolaista lehtikaalisipsiä. Kermainen meiramikastike viimeisteli kaalilaatikkoisuuden. 

Lihapääruokana possunkyljystä niin mureana kuin sen vain voi kuvitella, kesäkurpitsaa, persiljakastiketta ja perunapyrettä. Syvän makuinen annos, joka toimi kuin... No, jätetään se nyt tässä yhteydessä sanomatta.

Kaksi jälkiruokaa on aina hyvä päätös menulle. Ensimmäisessä punajuurijäätelöä, mallascrumblea ja vuohenjuustomoussea. Jäätelö ja crumble toimivat hyvin ja täydensivät toisiaan, mutta mielestämme vuohenjuusto ei tässä oikein pelittänyt: hieman kypynyt juusto nousi yhdistelmässä esiin pistävänä. 

Sen sijaan toinen sitruunajälkiruoka ei jättänyt toiveen sijaa: Raikas mutta täyteläinen annos, josta löytyi yksi vähään aikaan ylättävin ja paras makuyhdistelmä: Korianteri ja sitruunamousse olivat vain yksinkertaisesti hiivatin hyvä yhdistelmä, jota en olisi osannut pienessä päässäni kuvitellakaan toimivaksi.

Pääsimme vielä aterian päätteeksi katsomaan ravintolan kellariin kasvilamppujen turvin rakennetun puutarhan, jossa annoksissa kasvavat yrtit viljellään. Hieno konsepti, jota on tarkoitus jatkaa vielä talvikaudellakin. Alun oppikauden jälkeen kasvatettavien tuotteiden repertuaari fokusoituu, jolloin puutarhasta saadaan vieläkin enemmän irti.

Suosittelemme lämpimästi visiittiä vihreään Alphaan, aikaa on vielä parisen viikkoa!

Sommelierit esiin!: Humberto Pulido-Garcés, Ravintola Hella&Huone

Ravintola Hella ja Huone on Arto Rastaan fine dining-ravintola Tammelassa Salhojankadulla. Kyseinen ravintola on itse asiassa Heikin ensimmäinen varsinainen fine dining-elämys noin viisi vuotta sitten. Tuolloin kokemus ei ollut kovin positiivinen: Joka annoksessa oli vaahtoa ja palvelu jäykähköä. Niinpä kului muutama vuosi, joiden aikana ravintola oli poissa laskuista valitessa illallispaikkaa.

Viime vuonna kävimme H & H:ssa rieslingviikoilla, ja tuolloinen kokemus vakuutti: Ravintolan ruokakonsepti oli muuttunut lähituotteita kunnioittavaksi ja vähemmän konstailevaksi, aidommaksi ruuaksi. Saliin oli ilmaantunut uusi sommelier Humberto Pulido Garces, joka onnistui luomaan arvokkaan mutta luontevan ja vapautuneen ilmapiirin. 

Humberton tarina on kiehtova. Hänen iso-isoisä on lähtöisin Espanjasta, mies on syntynyt Kuubassa, tullut opiskelemaan Moskovaan vuonna 1986 keskelle Neuvostoliiton kuolinkamppailua. Suuren ja Mahtavan viimein hajottua vuonna 1991 Humberto haki turvapaikkaa Suomesta ja sai sen viimein 1990-luvun puolivälissä. 

Mies hakeutui ravintola-alalle taloudellisesta pakosta. Samassa ravintolassa työskennelleiden kavereiden kanssa syntyi unelma omasta ravintolasta, ja kaikki hakeutuivat ravintolakouluun. Humberto oli kuitenkin ainoa, joka jatkoi loppuun saakka. Omasta paikasta ei sitten tullut mitään, mutta ravintolakoulussa syttyi vanha, lapsuudessa syntynyt kiinnostus ruokaa ja juomaa kohtaan. Humberto kertoo lapsuudenmuiston, jossa isoisä kysyi jokaisen aterian alussa että "Dondé está mi tinto?" Tämä oli ensimmäinen kosketus viiniin.

Mieleenpainuvimpana ruoka-viinimuistona Humberto kertoo matkasta taannoisessa Neuvostoliitossa: Georgian Tbilisissä nautittu Nauta-Lammasriisi ja suoraan amforasta nautittu saperavi-viini ovat jääneet lähtemättömästi mieleen kokemuksen autenttisuuden vuoksi.

Ravintolakoulun jälkeen Humberto teki tarjoilijantöitä pääasiassa ketjuravintoloissa. Samalla hän suoritti kuitenkin Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa baarimestarikurssin, koska koki juomapuolen kiinnostavaksi. Pian tutkinnon suorittamisen jälkeen hän huomasi ilmoituksen avoimesta sommelierin paikasta Hellassa ja Huoneessa, kävi juttelemassa ravintoloitsija Arto Rastaan kanssa ja tuli valituksi. Humberto on toiminut Hellan ja Huoneen sommelierinä nyt reilut kaksi vuotta, ja pitää työstään valtavasti.

Humberto kertoo, että hänestä paras osa sommelierin työtä on se, että saa käyttää luovuuttaan annosten viinipareja laadittaessa. Hän kuitenkin pitää myös muista työhön kuuluvista tehtävistä, ja kokee kunnia-asiakseen sen että ravintolassa on ovien auetessa kaikki viimeisen päälle järjestyksessä. Tämä on hänen tapansa kunnioittaa asiakasta ja nähdä oman työn jäljet käytännössä. Hän pitää myös asiakaspalvelusta, joka sujuu häneltä luontevasti: korrektisti mutta ei kuitenkaan jäykästi. Humberto vastustaakin mielikuvaa, jossa fine dining on jäykkää pönötystä kravatit kaulassa. Hänen mielestään fine diningin pitäisi olla myös fun diningia, mitä siitä on hänen mukaansa nuorempien asiakkaiden myötä tulossakin.

Kuten aiemminkin haastattelemillemme sommeliereille, myös Humbertolle viinien ja ruokien yhdistäminen on varsin intuitivista. Annoksen komponenttien perusteella mieleen nousee mahdollisia vaihtoehtoja. Sommelierin ja keittiön suhde Hellassa ja Huoneessa on tiivis, ja valinta mahdollisista vaihtoehdoista tarkentuu kyselemällä keittiömestarilta annoksen valmistustekniikoista ja makuprofiilista. Viinien valintaan vaikuttaa luonnollisesti myös niiden sisäänostohinta: jotta viinipaketista ei tulisi kohtuuttoman kallis tulee viinien keskihinta pitää kurissa.

Humberto pitää viinin laadun ja sopivuuden lisäksi tärkeänä myös sitä, että viini on kiinnostava: Jos on mahdollista valita vaikkapa chardonnay tai vaihtoehtoisesti jokin vähän tunnettu italialainen alkuperäislajike, niin Humberton valinta kallistuu jälkimmäiseen. Hänestä on tärkeää tuoda asiakkaille uusia kiinnostavia ja avartavia viinikokemuksia.

Humbertolla tuntuu olevan jatkuvasti jokin uusi projekti käynnissä. Edelliseen listaan oli yhdistetty annoksille sakeja, maaliskuun listaan jokaiselle ruualle on olut- tai siiderivaihtoehto. Suunnitelmissa on ollut myös drinkkivaihtoehto, mutta tämä on toistaiseksi jäänyt toteuttamatta 'logistisista syistä'. Henkilökohtaisena projektina ja haaveena Humbertolla on suunnitteilla viinimestaritutkinto.

Olemme saaneet maistella Hellan ja Huoneen ruokia ja viini-ruokapareja pariin kertaan viimeisen vuoden aikana, emmekä ole pettyneet. Viinit ovat sopineet ruuille hyvin, ja olemme saaneet maistaa joitakin meille aiemmin tuntemattomia viinityylejä. Humberton myötä Hellan ja Huoneen atmosfääri on muuttunut leppoisammaksi, ja aterioinnista on tullut sitä miehen peräänkuuluttamaa "Fun Diningia". Suosittelemme lämpimästi kokeilemaan!

Ravintola Hella & Huone: Helmikuun herkkuja

Ravintola Hella & Huone on Arto Rastaan lippulaiva Tampereella. Tämän lisäksi ravintoloitsijalla tuntuu olevan jatkuvasti monta rautaa tulessa: Bar Burritot ovat jo parin vuoden ajan tarjonneet laadukasta pikaruokaa, Lempäälän Villa Hakkari on tunnettu loistavana juhlapaikkana ja tilausravintolana. Uusimpana uutena avautui Dining 26 Tampereen Aleksanterinkadulle, josta alkaakin muodostua Tampereen ravintolaskenen ydin.

Saimme Humbertolta, Hellan ja Huoneen sommelierilta, kutsun tulla maistamaan ravintolan uutta ruokalistaa ja sille yhdistettyjä juomia. Menu oli selvästi suunniteltu alkavaa kevättä ajatellen kevyemmäksi, ja viinien lisäksi ruuille oltiin yhdistetty toisena vaihtoehtona olut tai siideri.

Hellan ja Huoneen filosofia on viimeisten vuosien aikana muuttunut klassisen ranskalaisesta lähinnä pohjoismaiseksi. Annoksista löytyy paljon kotimaisia ja lähellä tuotettuja raaka-aineita, vaikka tuontitavaraakin käytetään jos se on laadultaan hyvää. Esimerkkinä tästä listalla ollut lammastartar, joka valmistetaan islantilaisesta lampaasta. Pääkokki Roni Toivarin mukaan islantilainen lammas on laadultaan aivan erilaista kuin suomalainen, koska näitä lampaita laidunnetaan samaan tapaan vapaana luonnossa kuin suomalaisia poroja.

Ateria alkoi keittiön tervehdyksillä: Saimme eteemme kuivatulla etikalla maustettua kanansydänsipsiä sekä perunalettua, mätiä ja smetanaa tillinkukilaa koristettuna. Kanansydänsipsin maku oli erittäin syvä, ja kuivattu etikka toi mukaan kirpakkuutta. Perunalettu-mätisuupala ei jäänyt lainkaan jälkeen: Sopiva suola, sopivassa suhteessa mätiä ja smetanaa. Siianmäti jäi mukavalla tavalla maistumaan suuhun, ja suolaisia mätirapsauksia löytyi suusta pitkään suupalan jälkeen. Vahva avaus ehdottomasti.

Ensimmäinen varsinainen alkuruoka sisälsi simpukkaa, pikkelöityä kyssäkaalia, raakaa omenaa ja sitrunaverbenakastiketta. Kastike oli raikas, ja sen aromimaailma vei ainakin meidän ajatuksemme Kaakkois-Aasiaan. Pikkelöity kyssäkaali istui hyvin mukaan kuvaan, samoin omena.

Viiniksi annokselle oli valittu Eric  Louis:n Sancerre. Sauvignon blancin herukkainen aromi pääsi tässä viinissä esiin juuri sopivasti. Sancerrelle leimallinen tulitikun raapaisua muistuttava rikki-aromi oli taustalla hentona, muttei noussut häiritsevään osaan. Viini oli sauvignonille tyypilliseen tapaa hapokas, ja se tuki hyvin annoksen kirpakkaa kastiketta. Reduktiivinen mineraalisuus pelasi yhteen simpukoiden kanssa, ja herukkainen aromimaailma istui myös hyvin hieman eksoottisen mausteiseen kastikkeeseen.

Olutvaihtoehto oli kuitenkin kenties vielä parempi: Ausmanin Saison on maustettu sitruunaruoholla, jonka aromi osui juuri sopivan lähelle annoksen sitrunaverbenakastikketta. Olut ei ollut pelkältään maistettuna aivan niin hapan kuin olisimme saisonilta toivoneet, mutta yhdessä simpukoiden kanssa maisteltuna hapokuus oluessa korostui ja se alkoi maistua juuri siltä, miltä saisonin pitää: Hiivaiselta, hapokkaalta ja aavistuksen tallintakuiselta.

Toisena alkuruokana sitä islantilaista lammasta tartarina. Lisänä tässä oli muun muassa savustettua keltuaista ja mukulaselleriä. Tartar oli pilkottu juuri sopivaksi, se oli täydellisen mureaa ja maku oli tosiaan aivan erityinen. Savun maku annoksessa oli melko voimakas, ja sellerin syvä maku riitti hyvin tartarin pariksi. Mahtava annos!

Tälle alkuruualle tarjottiin viinipariksi taattua laatua Beaujolais:sta. Pironin Chenas Quarz on hiilihappokäymisen ansiosta hyvin marjainen, raikas ja hieman hiiva-arominen. Makuprofiilin kuvailu lainkaan asiaa kaunistelematta suoraan muistiinpanoista: Helvetin hapokas ja sopivasti mineraalinen. Juuri tämän hapokkuuden ansiosta viini toimii tartarille kuin porkkana lumiukon nenäksi. Happo raikastaa suun niin upeasti, että seuraavaa suupalaa odottaa kuin kuuta nousevaa. Jostain syystä hiilihappokäyminen tuntuu tuottavan aromimaailman, joka sopii todella hyvin yhteen annoksen savuisen aromin kanssa. Tätä yhdistelmää tulemme varmasti kokeilemaan kotona muilla viineillä ja ruuilla.

Ensimmäisenä pääruokana täydellistä turskaa, lisäkkeenään punajuurta,persiljapuuroa ja mantelia. Turska on haudutettu upeaan kypsyyteen, sen rakenne on liki täydellinen. Punajuuri tuntuu aluksi erikoiselta lisäkkeeltä vaalealle kalalle, mutta se toimii kuitenkin hienosti. Manteli kalan päällä tuo annokseen täyteläisyyttä samoin kuin tuhti mutta raikas kastike.

Viiniksi tälle oli valittu takuuvarma Matteo Corregian roero arneis Piemontesta. Viinissä  on vaaleaa kukkaisuutta, pähkinäisyyttä ja päärynää. Viini on melko täyteläinen ja hieman öljyinen. Hieman yllättäen viini sopii erityisen hyvin yhteen annoksessa olevan punajuuren kassa, ja se sitookin annoksen upeaksi kokonaisuudeksi. Pähkinäisyys ja manteli pelittävät myös hyvin yhteen.Humberto olikin lähtenyt etsimään ensisijaisesti viini-ruokaparia annoksessa punajuurelle, koska punajuuri oli annoksessa dominoivin.

Toinen pääruoka on haudutettua possunniskaa, sipulia eri muodoissaan sekä sinapinsiemen-siiderikastiketta. Täydellisen mureaa possua ja kirpakaa kastiketta täydennettynä sipulin hieman karamelisilla syvillä aromeilla. Hienona yksityiskohtana pääkokki Toivari oli piilottanut sipulikeittoa perunakroketin sisään. Tässä ensimmäisen päivän versiossa keitto oli tiivistynyt hieman liikaa eikä valahtanut kroketista ulos kuten oli tarkoitus, mutta asia hioutunee täydelliseksi varsin nopeasti.

Viininä Piemonten alkuperäislajikkeesta nascettasta valmistettu viini. Braidan Nascetta 2014 on päärynäinen, omenainen viini, jonka aromit ovat melko hentoisia. Viini on kuitenkin tasapainoinen ja annokselle riittävän hapokas, joten yhdistelmä on harmoninen.

Parempi kombo syntyi kuitenkin annokselle yhdistetystä siideristä: Pierre Huetin Pays d'Augen aromimaailmassa oli (kuten muistiinpanoissamme lukee) "lantaa, hiivaa, omenaa ja sen kotaa". Siiderinen kastike, murea possu ja syvä sipuli veivät sideristä pahimman lantaisuuden, ja yhdistelmä toimi kuin kone. Hiilihappoinen siideri raikasti suun hieman liiankin nopeasti jos haarukassa oli vain sipulia ja lihaa, mutta kun annospalaan lisäsi hieman perunaa niin elämys oli täydellinen.

Välijuustona Juustoportin vuohen Gyerere, punasipulihilloketta ja suolaa. Tälle oli yhdistetty osuva olut, islantilainen Einstök Dobbelbock. Karamellinen, pihkainen, siirappinen ja maltainen olut toimi täyteläisen ja umamisen juuston kassa hyvin.

Viinivaihtoehtona juustolle on Chateau Wantzin iäkkäämpi Pinot Gris vuodelta 2008. Viinissä on omenankotaa, siideriomenaa ja hiivaisuutta. Suutuntuma öljyinen, iän vuoksi melko matalahappoinen. Juusto kuitenkin korostaa hapokkuutta, jolloin viinin rakenne tuntuu oikein mukavalta. Viini lisäksi avautui hyvin lasissa ja kehitti uusia aromikerroksia, joten tätä voi jemmailla lasiin ja maistella uudelleen vielä jälkiruuan jälkeen.

Jälkiruoka on suklaan juhlaa: Maitosuklaata, ilmattua suklaata, karamellia ja pronssifenkolia jäätelönä. Kuva kertoo kaiken: Kaunis ja tuhti lopetus aterialle.

Annokselle oli yhdistetty viiniksi hyvin klassisesti Banyuls, eikä tässä luonnollisesti voitu mennä metsään. Banyuls on vin doux naturel Ranskasta Pyreneiden kainalosta. Se on hapokas ja samalla marjainen väkevöity viini, joka on erittäin klassinen pari suklaalle. Toimi.

Oluen kanssa tehtiin täysi kehä, sillä kuten alkuruualle myös jälkiruualle oli tarjolla Ausmanin tuote. Kirsikkaportteri oli aromeiltaan kirsikkainen, suklainen ja mämminen. Se toimi erittäin hyvin annoksessa olleen karamellin kanssa, mutta ei ollut huono pari myöskään suklaakomponenteille.

Kokonaisuutena ateria oli hieno kokonaisuus. Annokset olivat erittäin kauniita kuten kuvat kertovat, Roni Toivarilla on selvästi lahjoja visuaalisesti kauniiden annosten luomiseen. Myös maut olivat jo hyvin kohdallaan, vaikka olimme maistamassa uutta menua ensimmäisessä kattauksessa. Viini- ja olutparit olivat kiinnostavia ja toimivia. Molempia voi suositella!

Pitkä menu maksaa 72€/hlö+juomat. Hinta-laatusuhde oli jo nyt kohdallaan ja hioutuu varmasti vielä paremmaksi, kun kaikki menun osat loksahtavat paikoillee.

Uutta ruokalistaa voi suositella kaikille, jotka nauttivat monipuolisista mauista ja kauniista annoksista!

Kiitos Humberto ja Roni upeasta illallisesta.

PopUp Hurlumhei 25.8-28.8.2015 Tampereella

Arto Rastaan pitämä PopUp-ravintola Hurlumhei avasi ovensa täksi viikoksi Itsenäisyydenkadun vanhan Bar Burriton tiloihin. Ideana on testata 4 päivän ajan Arton mieluisimpia street food-makumuistoja ja ruokaideoita eri puolilta maailmaa. Tarkoitus on kokeilla, josko niistä tulisi vaikka myöhemmin jotain isompaa. Annos maksaa 5 €/kpl ja juomia (myös alkoholipitoisia) saa ostaa myös 5€/kpl. Tiistaina herkuteltiin korealaisella burgerilla, keskiviikkona me maistelimme marokkalaisin maustettua lammaskebabia ja torstaina on tarjolla tomaattikeittoa ja toastia,  jos oikein kuulimme. Päivän annosta tehdään 100 kappaletta ja tarjoilu alkaa klo 11.00 ja jatkuu niin kauan kuin tuotetta on jäljellä.

Me kävimme keskiviikkona paikan päällä maistelemmassa lammaskebabia 4 aikuisen ja yhden lapsen voimin. Kebabissa oli meistä kaikki enemmän kuin kohdillaan. Leipä oli pehmeää, nyhtölammas ihanan mureaa ja nokkelasti kanelilla maustettua. Jogurttikastikeessa oli tarpeeksi raikkautta ja makua tasoittamaan lihan mausteisuutta. Lisänä kebabissa oli vielä oivallista kaali-porkkana-sipulipikkelsiä, reilusti korianteria ja kerrankin jotakin muuta salaattia kuin jäävuorisalaattia. Kaiken kaikkiaan loistava annos, josta lähti myös nälkä. Mieluusti tälläisiä kebabeja söisi Tampereella useamminkin. Korianteri toi annokseen myös mainiosti jotakin uutta, mutta saattaa myös jakaa mielipiteitä. Perheen 2-vuotias söi myös hyvällä ruokahalulla osuutensa kaikkien 4 aikuisen annoksesta. Proteiinihirmu lapsemme arvosti erityisesti hyvin maukasta lammasta. Kyytipojaksi nautimme todella fressin makuista inkivääri-herukanlehtijuomaa, joka täydensi makumaailman loistavasti.

Meistä on hienoa, että Tamperelainen ravintolakulttuuri elää selkeästi kukoistuksen kauttaan. Uusia tapahtumia/ravintoloita syntyy kuin sieniä sateella ja taso vain nousee. Toivottavasti näemme ehkä tulevaisuudessa Arto Rastaan vetämän kebabpaikan myös Tampereella. Niin vakuuttava esitys ainakin keskiviikon PopUp Hurlumhei oli. Hintaa voisi näin raikkaasta kebabista pyytää pari kolme euroa enemmänkin, jolloin bisnes tulisi kannattavaksi. Tällaisen voi syödä lounaaksi ihan tavallinen istumatyöläinenkin ilman edeltävää puolimaratonia Kaupissa tai kaupungin yössä.

Käy ihmeessä testaamassa PopUp:n antimet torstain tai perjantain aikana Itsenäisyydenkadun 2 tiloissa.

Bistro le pot: upeat maut simppelissä paketissa

Kävimme kaveriporukalla viettämässä iltaa Tampereen uusimmassa herkkusyöttölässä, ja kokemus oli myönteinen. Porukassa oli 8 täysin erilaista ravintolankuluttajaa, ja rafla tuntui uppoavan kaikille. Jotakin moitittavaakin tosin, mutta ennen kaikkea: herkkua.

Bistro le Pot on siis Arto "hellahuone" Rastaan uusi ravintola vanhan Sevillan tiloissa Tampereen rautatieaseman itä- (eli oikealla) puolella. Sijainti lienee liikepaikkana varsin hyvä. Alue on ollut aiemmin laitapuolen kulkijoiden kansoittama läpikulkuväylä, mutta ratapihankatu, Tullintorin kauppakeskuksen remontti, Tornihotelli sekä läheinen Tamperetalo tuonevat asiakkaita. Näitä toki tarvitaankin suuren ravintolan täyttämiseksi.

Konseptina on ranskalainen bistro, ja tätä on onnistuttukin toteuttamaan melko hyvin. Tosin bistron listalla tuskin löytyisi näin valtavaa valikoimaa erilaisia patoja, mutta kuitenkin.

Tila on melko suuri, mutta sitä on onnistuttu jakamaan kahteen pienempään sivuhuoneeseen ja avaraan ravintolasaliin, joten hallimaista tunnelmaa ei synny. Sisustus on varsin puinen, ja osa seurueesta piti ravintolaa hieman liiaksi vanhan Sevillan oloisena. Tämä ei ole Sevillan tason muistaen positiivista. WC-tilat saivat myös kommentteja, muistuttivat hieman uimahallin vessaa huolimatta pöydälle levitellyistä hygieniatuotteista miestenkin WC:ssä.

Baarissa palvelu oli sisään tullessa loistavaa. Baarimestari tyytyi kysymään, onko tiskillä olut- vai siideri-ihminen ja teki drinkin tämän perusteella. Saamamme bitterinen juoma sisälsi viskiä, konjakkia, benedictineä ja appelsiinia, ja oli mahtavaa.

Seurueen ollessa lopulta kasassa siirryttiin sivuhuoneeseen pöytään. Kyseessä oli fonduehuone, ja joka pöydässä oli myös raclettepannu. Näitä ei nyt kuitenkaan käytetty, vaan tilasimme annosruokia listalta. Tosin tarjoilija oli tullessamme varsin vakuuttunut, että syömme kaikki fondueta. Kukaan ei tiedä miksi... Tarjoilijalla tuntui myös olevan kiire, kun kolmannen kerran tiedusteltiin että joko tilaatte, alkoi tuntua hieman kiusalliselta. Tällöin pyysimme viinilistaa, jota ei vielä oltu tarjottu. Alkukankeutta, toivottavasti.

Viiniksi emme saaneet haluamaamme Rhonelaista magnumpulloa, vaan kaksi pientä samalta alueelta. Varsin mehuinen ja mielestäni alueelle epätyypillinen viini, josta ei sen enempää tässä. Tai käsitykseni rhonelaisista on virheellinen, tiedä häntä.

Alkuruuaksi söin simpukkapannua pastisvoilla. Tästä kai turha sanoa muuta kuin että jos rakastaa pastista ja simpukoita, niin on myyty. Kuten minä.

Pääruuaksi söin papu-kasviscassoulet:n vuohenjuustolla gratinoituna. Tämä oli yksi yksinkertaisimmista ja parhaista kasvistuuista, mitä olen koskaan Suomessa ravintolassa syönyt. (Kiina on näissä aivan omassa kastissaan.) Pata oli syvän makuista, pavut maistuivat mutta eivät hallinneet. Itse cassoulet oli niin maukasta, että edes chevreta ei olisi tarvittu. Mahtavaa. Annos tarjottiin laudalla, jossa oli pieni keraaminen pata cassoulelle. Lisäkkeenä pienessä annoskulhossa oli uunijuureksia, joita kiitelivät kaikki niitä tilanneet. Ja muille tuli annostkateus. Juuri sopiva kypsyys ja makeus, sekä palsternakan tuoma aromaattisuus sokoituksessa. Myös muut seurueen ruuat olivat kiiteltyjä, etenkin karitsa bourgognen tapaan sekä ankka punakaalin kanssa. Ruoka annosteltiin itse lautaselle omaan tahtiin, eikä se jäähtynyt kannen alla pikku padassaa. Sai nautiskella rauhassa lämpimänä loppuun saakka. Toimii, sekä maku että esillelaitto!

Kokemus oli kerrassaan positiivinen. Mahtavia makuja ja toimiva konsepti. Täytyy vain toivoa, että tampererelainen yleisö löytää ravintolan ja mieltyy näihin makuihin. Tämä ei ole fine diningia, vaan aitoa ruokaa. Ja ennen kaikkea, hyvänmakuista. Vaikka kokonaisuudessa ei kaikki ollutkaan aivan viimeisen päälle kohdallaan, voi sen ottaa bistromaisena rouheutena. Ja keskittyä ensisijaisesti siihen tärkeimpään eli ruuan makuun, joka vetää meidät varmasti takaisin vielä jatkossakin.

-Heikki-