Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 26. elokuuta 2015

PopUp Hurlumhei 25.8-28.8.2015 Tampereella

Arto Rastaan pitämä PopUp-ravintola Hurlumhei avasi ovensa täksi viikoksi Itsenäisyydenkadun vanhan Bar Burriton tiloihin. Ideana on testata 4 päivän ajan Arton mieluisimpia street food-makumuistoja ja ruokaideoita eri puolilta maailmaa. Tarkoitus on kokeilla, josko niistä tulisi vaikka myöhemmin jotain isompaa. Annos maksaa 5 €/kpl ja juomia (myös alkoholipitoisia) saa ostaa myös 5€/kpl. Tiistaina herkuteltiin korealaisella burgerilla, keskiviikkona me maistelimme marokkalaisin maustettua lammaskebabia ja torstaina on tarjolla tomaattikeittoa ja toastia,  jos oikein kuulimme. Päivän annosta tehdään 100 kappaletta ja tarjoilu alkaa klo 11.00 ja jatkuu niin kauan kuin tuotetta on jäljellä.

Me kävimme keskiviikkona paikan päällä maistelemmassa lammaskebabia 4 aikuisen ja yhden lapsen voimin. Kebabissa oli meistä kaikki enemmän kuin kohdillaan. Leipä oli pehmeää, nyhtölammas ihanan mureaa ja nokkelasti kanelilla maustettua. Jogurttikastikeessa oli tarpeeksi raikkautta ja makua tasoittamaan lihan mausteisuutta. Lisänä kebabissa oli vielä oivallista kaali-porkkana-sipulipikkelsiä, reilusti korianteria ja kerrankin jotakin muuta salaattia kuin jäävuorisalaattia. Kaiken kaikkiaan loistava annos, josta lähti myös nälkä. Mieluusti tälläisiä kebabeja söisi Tampereella useamminkin. Korianteri toi annokseen myös mainiosti jotakin uutta, mutta saattaa myös jakaa mielipiteitä. Perheen 2-vuotias söi myös hyvällä ruokahalulla osuutensa kaikkien 4 aikuisen annoksesta. Proteiinihirmu lapsemme arvosti erityisesti hyvin maukasta lammasta. Kyytipojaksi nautimme todella fressin makuista inkivääri-herukanlehtijuomaa, joka täydensi makumaailman loistavasti.

Meistä on hienoa, että Tamperelainen ravintolakulttuuri elää selkeästi kukoistuksen kauttaan. Uusia tapahtumia/ravintoloita syntyy kuin sieniä sateella ja taso vain nousee. Toivottavasti näemme ehkä tulevaisuudessa Arto Rastaan vetämän kebabpaikan myös Tampereella. Niin vakuuttava esitys ainakin keskiviikon PopUp Hurlumhei oli. Hintaa voisi näin raikkaasta kebabista pyytää pari kolme euroa enemmänkin, jolloin bisnes tulisi kannattavaksi. Tällaisen voi syödä lounaaksi ihan tavallinen istumatyöläinenkin ilman edeltävää puolimaratonia Kaupissa tai kaupungin yössä.

Käy ihmeessä testaamassa PopUp:n antimet torstain tai perjantain aikana Itsenäisyydenkadun 2 tiloissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti