Viimeinkin!

Keväästä meni kolme kuukautta käymättä ravintolassa, mikä on meille varsin poikkeuksellista. Koronaepidemia piti ravintoloiden ovet kiinni, eikä epidemiauutispyörityksessä ja muissa kevään kiireissä ravintolakäyntejä niin muistanut kaivatakaan. Viikko sitten ensimmäistä kertaa ulkona syödessämme muistimme, miten hienoja elämyksiä ravintolaruokailut ovat.

Viimeisten vuosien ajan olemme aina keväisin käyneet juhlistamassa tytön kesäloman alkua kevätjuhlaviikonloppuna ravintolassa, emmekä tänä vuonna tehneet poikkeusta koska haluamme osaltamme olle tukemassa sitä, että vielä sykylläkin on ravintoloita joissa syödä. Niinpä meillä oli pöytä varattuna Ravinteili Berthasta heti sen ensimmäisenä aukiololauantaina. Käynti kannatti, sillä bertha tuntui jollakin tavalla palanneen juurilleen: Kolmen ruokalajin järkihintainen menu oli simppeli, huolella valmistettu ja herkullinen. Viinit oli valittu taiten ja ennen kaikkea palvelu oli loistavaa.

Aloitimme väljässä ravintolasalissa perinteiseen tapaan samppiksella (ja nuorin neiti veriappelsiinilimulla) skoolaten kesän alulle ja osittaisen normaalin paluulle. Maistelimme kuivaa, aavistuksen paahteista ja aavistuksen tulitikun reduktiivista samppista, väritimme värityskirjan kukkasia ja odottelimme ensimmäistä annosta.

Ensin saimme kuitenkin laseihimme alkuruuan viinit. Pyysimme toiselle punaisen ja toiselle valkoisen viinipaketin, joten pääsimme maistelemaan joka annoksella muutamaa eri juomaa. Alkuruualle kaadettiin punaisena J.B. Beckerin tyylikkäästi ikääntynyt vanhan liiton spätburgunder vuodelta -06. Viini oli tuoksultaan moniuloitteisen maatuvalehtinen, aivan aavistuksen tallintakainen ja enää hennosti marjaisa. Rakenteeltaan edelleen hyvässä kunnossa ja kokonaisuutena kaunis helmi. 

Valkoisena vaihtoehtona Chenun Bourgogne Aligote -17. Kypsän hedelmäinen, raikas, mineraalinen ja melko runsas viini, joka tuki hyvin alkuruokana tarjoiltua annosta: Hevosta, varhaiskaalia, sinappista vinagrettia ja peltokanankaalia. Annos oli tyylikkään yksinkertainen, maut täydellisesti kohdillaan ja harmoniassa. Viinit toimivat molemmat annoksen kanssa kauniisti, mutta niiden suhde siihen oli erilainen: Aligote korosti annoksen makuja ja lihan umamisuutta ja toimi tukiroolissa, kun taas spätburgunder otti yhdistelmässä johtoroolin ja sai uusia nyansseja ruuasta. Hyvä kombo molemmin päin!  

Pääruuaksi tarjoiltiin kirjolohta sellaisenaan paistettuna ja kalakakkuna, kukkakaalia, nuorta horsmaa ja piimäkastiketta. Jälleen annos, jossa komponenttien määrä oli rajallinen ja maut selkeitä ja toisiaan tukevia. Tälle annokselle paritettu valkoinen oli illan voittajaviini: Olemme hehkuttaneet Piuzen Chablis-viinejä ennenkin, eikä kulttimaineen saaneen tuottajan viini pettänyt nytkään. Piuzen hienovarainen tammenkäyttö chablin alueen viinejä pyöristämässä on yksinkertaisesti upea, ja kaikkien kannattaa näitä viinejä etsiä käsiinsä jos vain suinkin onnistuu. Ja jos päädytte syömään berthaan, voisi tätä annokselle paritettua Piuzen Butteaux'a suositella tilaamaan vaikkapa pullon koko menulle, sikäli hyvä ja monipuolinen viini oli kyseessä.

Annokselle paritettu Cote du Beunen alueen punainen Bechey-Legros Maranges Le Goty toimi raikkaana pinot-viininä myös hyvin ja oli maistamisen arvoinen kokemus: Yli 70-vuotiaat köynnökset tuottavat intensiivisen marjaisan  ja pinotiksi syvänvärisen viinin jossa on punaisia metsämarjoja ja kevyttä mausteisuutta. Viinissä on hyvä hapokkuus ja kohtalainen tanniinirakenne, joiden ansiosta se toimii lohen kanssa hyvin. Paahdettu kukkakaalikin sopii aromimaailmaltaan viinin pariksi yllättävästi.

Jälkiruuaksi saimme vielä kaudenmukaisesti raparperia parilla tavalla hasselpähkinäjäätelön kanssa. Kaunis ja maukas annos sai viinikavereikseen kuohuvaa gamayta PUR:n tapaan sekä Juranconin makeaa. Näistä etenkin korostetun mansikkainen PetNat-gamay oli hyvin kesäinen pari hyvin kesäiselle jälkiruualle ja päätti aterian miellyttävästi.

Ensimmäinen ravintolavisiitti uudelleen vapautuneessa maailmassa oli mukava aloitus kesälle. Tänä viikonloppuna vuorossa on uudessa osoitteessa avannut Hella ja Huone, josta olemme kuulleet alustavasti hyvää. Odotamme jo illan ruokaelämyksiä, joista lisää myöhemmin!

Ravintola LiV: Rennosti retro

Alarantaan entisen Wistub Alsacen tiloihin avautuin reilu kuukausi sitten uusi bistrohenkinen ravintola, jonka salia luotsaavat Tiiliholvista siirtynyt Mika Lintula ja Rosendalissa vaikuttanut Kalle Viljakainen. Keittiötä komentaa monessa liemessä keitetty (liemiä keitellyt) Montgomery Dahl. Salista löytyy siis juomaosaamista ja keittiö on hyvissä käsissä, joten varasimme pöydän Katrin syntymäpäiväksi.

Ravintolan sali on pieni, asiakaspaikkoja on korkeintaa viitisenkymmentä. Vanhan talon pohjakerroksessa sijaitseva tila on tyylikäs ja sopii ravintolan bistrohenkeen teemaan hyvin. Ulkoasu on ajattoman tyylikäs. Saimme tiistai-illan ensimmäisinä asiakkaina paikat ikkunapöydästä. Alkuun tilasimme kuohuvaa, ja crémantin päästyä loppumaan jouduimme tyytymään blanc de noirs-samppanjaan joka ei ollut laikaan huono aloitus illalle.

Listoja silmäiltyämme toinen meistä päätti syödä alku- ja pääruuan sijaan kolme alkuruokaa, koska alkuruuan valinta hyvistä vaihtoehdoista oli haastavaa. Pyysimme ruokien kanssa pieniä kaatoja niille sopivia viinejä jättäen valinnat Lintulalle ja Viljakaiselle. Kaksikko onnistui parituksissa hyvin.

Ensimmäisenä alkuruokana Katri sai häränhäntäkeittoa ranskalaisen sipulikeiton tapaan tarjoiltuna ja Heikki talvisalaattia, jossa oli juuriselleriä, punajuurta, linssejä ja kikherneitä. Häränhäntäkeitto on Tampereella jokseenkin rohkea veto. Esillelaitto ei ollut silmiä hivelevä, mutta kunnioitti kyllä hienosti ranskalaista keittötaidetta ajalta ennen nouvelle cuisinea. Ja se maku! Ensimmäisen lusikallisen jälkeen ulkonäkö unohtui, sillä keiton maku oli uskomattoman syvä. Tämän kanssa oli paritettu CS-merlot-blendi Toscanasta, ja melko runsas ja pehmeä viini toimi hyvin keiton kanssa. Vielä paremmin meidän mielestämme toimi kuitenkin toinen viini, jonka Heikki sai pääruokana syömänsä häränhäntäkeiton kanssa: Ch la Rogue du By on sama blendi Medocista. Tässä oli hieman enemmän kulmikkuutta ja kipakkaa tanniinisuutta, joka tarjosi täyteläisen syvälle keitolle vastusta.

Tavisalaatti oli myös loistava alkuruoka, ja juuriselleri salaatissa on hieman harvinaisempi raaka-aine. Sen yltiöpäinen aromaattisuus oli kuitenkin taltutettu hienosti, ja annoksen maut olivat hyvässä tasapainossa. Tälle paritettu  osin tammitettu Pouilly-Fume oli aivan passeli pari. Tammikypsypsytys oli muuntanut SB:n usein vihertävän aromimaailman enemmän aprikoosiseksi, hunajaiseksi ja hedelmäiseksi, mikä teki siitä hyvän vastakohdan mineraaliselle ja aromaattiselle annokselle.

Toiseksi alkuruuaksi saimme lohitartarin kananmunan ja kaviaarink kera. Esillelaitto oli kenties kultaiselta 80-luvulta, mutta tartar ja sille paritettu saksalainen Paulinshofin Kabinet Trocken olivat makuparina erittäin toimiva yhdistelmä: rasvainen, melko vähäsuolainen tartar nousi hapokkaan, hedelmäisen rieslingin avulla lentoon.

Pääruokana Katri söi nieriää ja kasviksia surf & turf-hengessä valkoviini-chorizo-kastikkeella. Tuore kala oli hyvin paistettu, kasvikset napakoita ja kastike sitoi annoksen hyvin yhteen. Annoksen parina tarjottu Chablis oli varma pari: mineraalia ja napakkaa hapokkuutta sekä lämpimän 2015-vuosikerran viinissä myös riittävää hedelmäisyyttä chorizokastikkeenkin kaveriksi.

Hyvin kypsytetyn Comten jälkeen saimme täydellisen suklaakohokkaan, jonka kaverina oli itse tehtyä Madagaskarin vaniljalla maustettua jäätelöä. Pinnalta rapea, sisältä sula kohokas oli yksinkertaisesti täydellinen.

Kokonaisuudessaa illallinen oli miellyttävä kokemus. Ilmapiiri ravintolassa oli leppoisa, Lintula ja Viljakainen ovat selvästi ravintolasalissa kotonaan ja saavat tämän kotoisuuden tarttumaan myös asiakkaaseen. Tiistai-iltana liki tyhjästä ravintolasalista huolimatta tunnelma ei ollut pönöttävä tai vaivaantunut, vaan hyvällä tavalla intiimi. Palvelu oli luontevaa ja henkilökohtaista, ja siitä paistoi ylpeys omasta ravintolasta ja sen tarjonnasta. Ja tämä on juuri sitä mitä ainakin me ravintolalta haluamme: halua tuottaa hienoja makukokemuksia ja elämyksiä ja ylpeyttä siinä onnistumisesta.

LiVin annokset eivät ole välttämättä kaikkein fotogeenisimpiä, mutta toisaalta tämä on instagram-annosten aikakaudella virkistävää vaihtelua. Dilemmahan on tuttu kotikeittiöstäkin: Maistuvimmat ruuat ovat usein pitkään haudutettuja tai muuten koostumukseltaan esillelaitollisesti haasteellisia. LiVissä maku meni selkeästi ulkonäön edelle klassiseen ranskalaiseen tapaan. Toki annoksen ulkonäkö vaikuttaa myös makukokemukseen, koska ihmisen aistit eivät ole toisistaan eristyksissä. Mutta me ainakin kunnioitamme LiVin liemenkeittelyä siinä määrin, että voisimme syödä häränhäntäkeiton vaikka muovirasiasta.

Pidimme myös siitä, että ravintolan annokset huusivat viiniä kaverikseen. Esimerkiksi lohitartar toimi tuhanesti paremmin rieslingin kanssa kuin ilman. Viinilista ilmentää asiantuntemusta ja se on selkeästi mietitty ravintolan annoksia silmällä pitäen.

Suosittelemme mielellämme kaikille visiittiä LiVissä. Meiltäkin jäi alkuruuista maistamatta loppumaan päässyt kateenkorvacrostini, joten joudumme valitettavasti vierailemaan ravintolassa lähiaikoina uudelleen...

Barcelonan gastronomiset ja viinilliset tärpit

Teimme 2 viikon reissun Kataloniaan, ja matkalle osui monta herkullista viinikauppaa, ravintolaa, baaria ja kauppahallia. Barcelonassa on ruuan ja viinin ystävälle varmaan satoja kiinnostavia kohteita, mutta seuraavassa muutamia.

Olimme vuokranneet asunnon Poble Secin aluuelta Avenida Paral-lelin varrelta. Alueesta on vuoden verran kuiskittu, että sinne on noussut valtavasti kiinnostavia ruokapaikkoja. Tieto piti paikkansa! Aivan läheltä löytyi kymmeniä pintxo-ravintoloita, oivallinen viinibaari, kahviloita ja kauppahalli. Ja tietysti myös valtavasti puistoa kaksivuotiaallemme vain parin sadan metrin päässä alkavalta Montjuicin alueelta.

Tapas- ja pintxoravintolat olivat keskittyneet Carrer Blai:lle. Monet näistä oli nimetty yksinkertaisesti numeron mukaan, ja paras näistä oli mielestämme Blai 9. Pintxot olivat tuoreita, näyttäviä, innovatiivisia ja maukkaita. Plussaa tämä paikka sai siitäkin, että valtaosaa pitxoista ei oltu kasattu leivälle kuten yleensä, joten niitä jaksoi maistella useampia. Hinnat olivat 1-1,5 e kappale.

Monissa espanjalaisissa ravintoloissa viinivalikoima on suppeansorttinen, tarjolla on yleensä pari valkoista ja pari punaista vaihtoehtoa sekä cavaa. Toista maata oli kuitenkin Els Sortidors del Parlamet Carrer Parlamentilla, joka alkaa Paral-lelin ja Blain kulmauksesta. Listalta löytyi valikoima simppeleitä ruokia ja oivallinen lista sekä espanjalaisia että muun maailman viinejä ja paikallisia oluita. Raflaan voi mennä hyvin joko lasille tai aterialle.

Muutaman askeleen päästä edellisestä löytyykin sitten Sant Antonin kauppahalli, jonka remontti valmistuu lopullisesti ensi vuonna. Tällä hetkellä halli on evakkotiloissa Ronda de Sant Antonin varrella, mutta kala- liha- kasvis- gourmetsäilyke- ja juustokauppiaita oli lähes sata. Ja erotuksen Boquerian hallista suurin osa asiakkaista oli paikallisia, joten meininki oli aitoa.

Jokaisen viiniharrastajan mekka Barcelonassa on Vila Viniteca Riberan alueella lähellä pääpostia. Valikoima on espanjalaisista viineistä kiinnostuneelle taivaallinen, eivätkä hinnat todellakaan ole pilvissä. Esimerkiksi monien hehkuttamia Tondonian vanhempia vuosikertoja löytyy parinkympin pullohinnalla.

PopUp Hurlumhei 25.8-28.8.2015 Tampereella

Arto Rastaan pitämä PopUp-ravintola Hurlumhei avasi ovensa täksi viikoksi Itsenäisyydenkadun vanhan Bar Burriton tiloihin. Ideana on testata 4 päivän ajan Arton mieluisimpia street food-makumuistoja ja ruokaideoita eri puolilta maailmaa. Tarkoitus on kokeilla, josko niistä tulisi vaikka myöhemmin jotain isompaa. Annos maksaa 5 €/kpl ja juomia (myös alkoholipitoisia) saa ostaa myös 5€/kpl. Tiistaina herkuteltiin korealaisella burgerilla, keskiviikkona me maistelimme marokkalaisin maustettua lammaskebabia ja torstaina on tarjolla tomaattikeittoa ja toastia,  jos oikein kuulimme. Päivän annosta tehdään 100 kappaletta ja tarjoilu alkaa klo 11.00 ja jatkuu niin kauan kuin tuotetta on jäljellä.

Me kävimme keskiviikkona paikan päällä maistelemmassa lammaskebabia 4 aikuisen ja yhden lapsen voimin. Kebabissa oli meistä kaikki enemmän kuin kohdillaan. Leipä oli pehmeää, nyhtölammas ihanan mureaa ja nokkelasti kanelilla maustettua. Jogurttikastikeessa oli tarpeeksi raikkautta ja makua tasoittamaan lihan mausteisuutta. Lisänä kebabissa oli vielä oivallista kaali-porkkana-sipulipikkelsiä, reilusti korianteria ja kerrankin jotakin muuta salaattia kuin jäävuorisalaattia. Kaiken kaikkiaan loistava annos, josta lähti myös nälkä. Mieluusti tälläisiä kebabeja söisi Tampereella useamminkin. Korianteri toi annokseen myös mainiosti jotakin uutta, mutta saattaa myös jakaa mielipiteitä. Perheen 2-vuotias söi myös hyvällä ruokahalulla osuutensa kaikkien 4 aikuisen annoksesta. Proteiinihirmu lapsemme arvosti erityisesti hyvin maukasta lammasta. Kyytipojaksi nautimme todella fressin makuista inkivääri-herukanlehtijuomaa, joka täydensi makumaailman loistavasti.

Meistä on hienoa, että Tamperelainen ravintolakulttuuri elää selkeästi kukoistuksen kauttaan. Uusia tapahtumia/ravintoloita syntyy kuin sieniä sateella ja taso vain nousee. Toivottavasti näemme ehkä tulevaisuudessa Arto Rastaan vetämän kebabpaikan myös Tampereella. Niin vakuuttava esitys ainakin keskiviikon PopUp Hurlumhei oli. Hintaa voisi näin raikkaasta kebabista pyytää pari kolme euroa enemmänkin, jolloin bisnes tulisi kannattavaksi. Tällaisen voi syödä lounaaksi ihan tavallinen istumatyöläinenkin ilman edeltävää puolimaratonia Kaupissa tai kaupungin yössä.

Käy ihmeessä testaamassa PopUp:n antimet torstain tai perjantain aikana Itsenäisyydenkadun 2 tiloissa.

Riesling- ja spätburgunderviikot, ravintola Hella & Huone

C:n upean kokemuksen jälkeen jatkoimme vielä viimeiselle rastille, ravintola Hella & Huoneeseen Sorsapuiston laidalle. Arto Rastaan luotsaama ravintola on aiemmin tehnyt kunnianhimoista ranskalais-skandinaavista fine diningia. Nyt vuoden alusta linja on kuitenkin päivittynyt puhtaasti skandinaaviseksi, mikä istuu sekä ravintoloitsijan että keittiöpäällikön lähituotteita painottavaan filosofiaan.

Ravintola oli perjantai-iltana melko täysi, mutta meidät otettiin hyvin vastaan. Saimme maistettavaksemme neljän ruokalajin teemamenusta kolme annosta. Menun ruuat olivat ylistyslaulu suomalaisille puhtaille raaka-aineille, joista oli saatu nousemaan esiin myös aivan uudenlaisia puolia. Hellassa ja huoneessa menu oli toteutettu niin, että ensin oli valittu viinit ja annokset suunniteltu niille sopiviksi.

Ensimmäinen maistamamme annos oli riimihevosta Sääksmäeltä. Hevosen liha oli sokerisuolattu, jotta siinä saatiin säilymään lihan täyteläinen ja puhdas maku. Hevonen valittiin, koska haluttiin lihaisuus muttei kuitenkaan riistan makua. Annoksen upein osa olivat kuitenkin mielestämme "sipuli-asiat": Pyree, friteerattu, karamellisoitu, tuore kevätsipuli...
Viininä tälle Kloster Eberbachin Pinot noir Crescentia 2011. Tuoksussa kirsikkaa, hyvin kypsää puolukkaa, savua ja lakritsiakin. Maku on keskitäyteläinen ja marjaisen hapokas. Etenkin sipulit nostavat viinistä esiin mausteisia piirteitä. Viinin hapokkuus tuo vastapainoa makeille, jota sipuli-asioista löytyy melko reippaasti.

Pääruuaksi saamme taas yhden mahtavan version pyhäjärven kuhasta. Kala on savustettu heinällä pinnastaan ja kypsennetty tämän jälkeen ennen tarjoamista nokkosöljyssä. Lisukkeena annoksessa on tuoretta kevätporkkanaa, fermentoitua porkkanaa, maahumalaa ja aivan upeaa voiherakastiketta. Annos on kaunis, ja fermentoitu porkkana on aivan järjettömän hyvää. Vieläkin parempaa on voiherasta valmistettu kastike, jonka upea hapokkuus toimii annoksen määrittävänä piirteenä.

Viininä tälle Max Ferdinand Ricterin Riesling perinteinen Moselin riesling. Klassinen, hieman makea ja petrolinen riesling on klassinen yhdistelmä vaalealle kalalle. Viinin makeus ja hapokkuus pelaavat hienosti annoksen hapokkaan kastikken ja puhtaan makuisen kalan kanssa. Petrolisuus toistaa hyvin kalassa olevaa hentoa savu-aromia.

Jälkiruokana oli raparperiä, joka oli ollut keittiöpäällikön vaatimus menuun. Tämän kohdalla siis oli ensin valittu jälkiruuan pääraaka-aine, sitten sille sopiva viini ja lopuksi viilattu annos täydellisesti viiniin sointuvaksi. Annoksessa oli raakaa, marinoimalla pehmennettyä juuri noussutta raparperiä, kermaviili-aniscremeä, anismarenkia, raparperisorbe'ta sekä kesän ensimmäisiä kukkia. Kaunis, moniulotteinen ja keväinen annos. Viininä tälle Ferdinand Ricterin Juffer-Sonnenuhr Auslese 2013. Makea, äärimmäisen hapokas klassinen Moselin makea viini. Tuoksussa hunajaa, sitrusta, ananasta. Hapokkuutensa vuoksi keveä viini, jonka pitkä ja hunajainen maku tuntuu suussa pitkään. Tämä viini maistettiin jo aiemmin Näsinneulassa, mutta tämän annoksen kanssa sitä ei tunnistanut samaksi. Raparperin nosti viinistä sellaisen hapokkuuden, että viinissä ei ollut häivähdystäkään raskaudesta. Hieno pari!

Kokonaisuutena Hella & Huoneen uusi skandinaavinen linja vakuutti. Lähituotteita oli käsitelty kunnioittaen ja kekseliäästi. Keittiöpäälliköstä paistoi intohimo ja rakkaus puhdasta raaka-ainetta kohtaan. Tämä yhdistettynä kauniiseen kädenjälkeen vie pitkälle!

Go to Goto

Teimme kesäretken Raumalle, jossa kaverimme on ollut keikkatöissä jo pari vuotta. Reissu piti tehdä jo viime kesänä, mutta nyt viimein löysimme sopivan vapaapäivän keskeltä helteistä viikkoa.

Ajelimme parin tunnin matkan Raumalle ja Poroholman leirintäalueelle, josta olimme varanneet mökin yöksi. Majoitus oli melkoinen järkytys, 110 e hinnalla olimme kuvitelleet yöpyvämme kohtalaisen mukavasti varustellussa mökissä. Näin ei kuitenkaan ollut: noin 20 neliön mökissä oli varusteina jääkaappi, mikroaaltouuni, mikroWC ja muoviset kertakäyttölakanat. Jos majoituksesta maksaa saman kuin hyvästä hotellista Helsingin keskustassa, niin odottaa ehken jotain muuta...

Mökin aiheuttamasta ketutuksesta aloimme kuitenkin toipua nopeasti, kun saimme ex tempore varattua pöydän kehutusta ravintola Gotosta.  Myös alkumaljana kävelyn lomassa nautitulla samppanjapullolla saattoi olla osansa ketutuksen vähentymisessä... Käppäilimme parin kilometrin matkan leirintäalueelta vanhaan Raumaan, ihastuttavaan vanhojen puutalojen ja mukulakivikatujen maailmaan.

Puurauman keskeltä, torin laidalta löytyi Goto punaisesta puutalosta, jonka julkisivu oli remontoitu moderniksi suurine ikkunoineen. Sisältä ravintolasali oli valoisa, kaunis yhdistelmä vanhaa ja uutta. Vanhoja hirsiseiniä oli jätetty esiin, keittiö oli avoin salin suuntaan. Tiistai-iltanakin ravintolassa oli kohtalaisesti asiakkaita, noin puolet pöydistä oli varattuna.

Ravintola kertoo sivuillaan pyrkivänsä tekemään yksinkertaisia, selkeän makuisia annoksia lähellä tuotetuista, korkealaatuisista tuotteista. Tätä ilmensi ainakin syömämme menu Goton alkuruoka, jossa oli porkkanamoussea, pikkelöityä kukkakaalia ja retisiä. Annos oli juuri sitä mitä haettiin, selkeä makuinen ja tuore. Pääruokavaihtoehtoina oli joko Iberico-possua BBQ tai puna-anturaa meuniere. Itse en aivan ymmärrä, miksi Suomen rannikolla tarjotaan kalana puna-anturaa, jos tarkoitus on tehdä ruokaa lähellä tuotetuista tuoreista raaka-aineista. Lisäkkeenä oli perunoita ja kauden raaka-aineena kanttarelloja. Annos oli maukas, mutta lisäkkeenä tarjotut kermaiset kanttarellit näin sienifriikin näkökulmasta hieman mielikuvituksettomat. Iberico-possu oli todella maukas ja rapsakka.

Jälkiruokana saimme todella kauniin annoksen samppanjaparfait'a ja mansikoita. Huippujälkkäri, jonka syöminen jo silmillä oli ilo.

Menun suositusviinit toimivat hienosti. Alkuruualle Sancerrea, Kalalle chardonnayta Maconista ja jälkiruualle loistava Moscato d'Alba.

Goto oli siis miellyttävä kokemus, jota suosittelemme Raumalla vieraileville. Muutenkin Vanha Rauma oli viehättävä kesäkaupunki, johon kannattaa lähteä päiväretkelle. Ruuasta innostuneiden kannattaa toki käydä myös luomukauppa Lumossa, hieman kauempana torin toisella puolella. Emme kuitenkaan missään nimessä voi suositella yöpymistä leirintäalueella mökeissä, sillä vuokramökkejä voi kuvata lähinnä sanalla ryöstö. Sen sijaan asuntoautolla kyllä kannattaa suunnata poroholmaan.

Tervetullut lisä Tampereen ravintolakenttään: Pikkubistro Kattila

Nyt heinäkuun alussa avattiin Tampereen keskustan uusin ravintola, Pikkubistro Kattila Hallituskadulle. Ravintolasta on puhuttu jo pitkään, ja kovasti olemme sitä odottaneet. Nyt pääsimme viimein maistamaan ravintolan lounaan, joka oli ehdottoman positiivinen kokemus.

Ravintolan osakkaina ovat Mikko Reinikka, Silvia Castaño, Kauko Leppänen ja Anu Meuronen. Ravintolan kantavana ideana on luomu ja lähiruoka, mikä onkin luontevaa Tila kaupungissa-luomukaupan naapurissa. Ravintolaan tulee paljon tuotteita myös suoraan lähiseudun tuottajilta, muun muassa lihaa Pajuniemen tilalta.

Ravintolatila on valoisa. Ovesta tullaan suoraan tiskille, johon saimme jättää lounastilauksemme. Lounasvaihtoehtoina on päivittäin kasvis- kala- ja liharuoka. Lounasannoksilla on kaikilla sama 10 euron edullinen hinta. Pöydät on ravintolassa sijoitettu ikkunoiden ja puoliavoimen keittiön väliin, ja tunnelma onkin varsin intiimi; Vähän kuin olisimme syömässä jonkun kotona. Myös 9 kuukauden ikäinen tättähäärämme arvosti avointa ja ilmeisen kiinnostavaa näkymää keittiöön. Sisustuksessa on muutenkin yhdistelty onnistuneesti perinteistä ja modernia. Upeat massiivilankkuiset pöydät, moderni  ikkunaseinä ja kiiltävä keittiön puoli pelaavat hyvin yhteen.

Alkuun saimme lounaaseen kuuluvat salaatit: Simppelisti aivan tuoreita salaatinlehtiä hyvän oliiviöljyn, balsamicon ja leivän kanssa. Kaunis, pieni ja ruokahalun herättävä aloitus.

Varsinaisena ruokana söimme molemmat lohta, joka tarjoiltiin paistettujen juuresten ja voikastikkeen kera. Annos oli koottu kauniisti, ja maut olivat juureksissa ja kastikkeessa täysin kohdallaan. Lohimedaljongin puolikas oli sen sijaan paistettu aavistuksen liian kuivaksi. Voisen, herkullisen kastikkeen kanssa tuo ei kuitenkaan turmellut annosta.

Palvelu oli ystävällistä ja miellyttävää huolimatta siitä, että lapsukaisemme selvitti asioitaan ajoittain hyvin kuuluvasti ja heitteli lattian täyteen leivänpalasia. (Jos joku ravintolan henkilökunnasta lukee tätä, niin pahoittelumme...)

Viininä maistoin ruuan kanssa lasillisen suositeltua Vogtin rieslingiä Alsacesta. Alsacelaiseksi melko kevyt ja sitruunainen riesling, jossa huomattava mineraalisuus. Täysin kuiva ja sitruunainen viini toimi lohen kanssa hienosti.

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen ravintola aivan Tampereen keskustorin kupeessa. Intiimi ja tervetulleeksi toivottava miljöö. Ruoka oli mauiltaan loistavaa ja tuoretta, palvelu asiantuntevaa ja ystävällistä. Annokset lounaalla oli mitoitettu istumatyöläisen kulutuksen mukaan, eli aamuisen tennispelin jälkeen hieman naftisti. Toisaalta tätä voi pitää suurena plussana, ravintolassa voi hyvin lounastaa päivittäinkin keräämättä suurempaa vararengasta.

Kokeilemisen arvoinen lounas. Me aiomme takuulla palata illallisaikaan. Ja ilman lasta.

Bistro le pot: upeat maut simppelissä paketissa

Kävimme kaveriporukalla viettämässä iltaa Tampereen uusimmassa herkkusyöttölässä, ja kokemus oli myönteinen. Porukassa oli 8 täysin erilaista ravintolankuluttajaa, ja rafla tuntui uppoavan kaikille. Jotakin moitittavaakin tosin, mutta ennen kaikkea: herkkua.

Bistro le Pot on siis Arto "hellahuone" Rastaan uusi ravintola vanhan Sevillan tiloissa Tampereen rautatieaseman itä- (eli oikealla) puolella. Sijainti lienee liikepaikkana varsin hyvä. Alue on ollut aiemmin laitapuolen kulkijoiden kansoittama läpikulkuväylä, mutta ratapihankatu, Tullintorin kauppakeskuksen remontti, Tornihotelli sekä läheinen Tamperetalo tuonevat asiakkaita. Näitä toki tarvitaankin suuren ravintolan täyttämiseksi.

Konseptina on ranskalainen bistro, ja tätä on onnistuttukin toteuttamaan melko hyvin. Tosin bistron listalla tuskin löytyisi näin valtavaa valikoimaa erilaisia patoja, mutta kuitenkin.

Tila on melko suuri, mutta sitä on onnistuttu jakamaan kahteen pienempään sivuhuoneeseen ja avaraan ravintolasaliin, joten hallimaista tunnelmaa ei synny. Sisustus on varsin puinen, ja osa seurueesta piti ravintolaa hieman liiaksi vanhan Sevillan oloisena. Tämä ei ole Sevillan tason muistaen positiivista. WC-tilat saivat myös kommentteja, muistuttivat hieman uimahallin vessaa huolimatta pöydälle levitellyistä hygieniatuotteista miestenkin WC:ssä.

Baarissa palvelu oli sisään tullessa loistavaa. Baarimestari tyytyi kysymään, onko tiskillä olut- vai siideri-ihminen ja teki drinkin tämän perusteella. Saamamme bitterinen juoma sisälsi viskiä, konjakkia, benedictineä ja appelsiinia, ja oli mahtavaa.

Seurueen ollessa lopulta kasassa siirryttiin sivuhuoneeseen pöytään. Kyseessä oli fonduehuone, ja joka pöydässä oli myös raclettepannu. Näitä ei nyt kuitenkaan käytetty, vaan tilasimme annosruokia listalta. Tosin tarjoilija oli tullessamme varsin vakuuttunut, että syömme kaikki fondueta. Kukaan ei tiedä miksi... Tarjoilijalla tuntui myös olevan kiire, kun kolmannen kerran tiedusteltiin että joko tilaatte, alkoi tuntua hieman kiusalliselta. Tällöin pyysimme viinilistaa, jota ei vielä oltu tarjottu. Alkukankeutta, toivottavasti.

Viiniksi emme saaneet haluamaamme Rhonelaista magnumpulloa, vaan kaksi pientä samalta alueelta. Varsin mehuinen ja mielestäni alueelle epätyypillinen viini, josta ei sen enempää tässä. Tai käsitykseni rhonelaisista on virheellinen, tiedä häntä.

Alkuruuaksi söin simpukkapannua pastisvoilla. Tästä kai turha sanoa muuta kuin että jos rakastaa pastista ja simpukoita, niin on myyty. Kuten minä.

Pääruuaksi söin papu-kasviscassoulet:n vuohenjuustolla gratinoituna. Tämä oli yksi yksinkertaisimmista ja parhaista kasvistuuista, mitä olen koskaan Suomessa ravintolassa syönyt. (Kiina on näissä aivan omassa kastissaan.) Pata oli syvän makuista, pavut maistuivat mutta eivät hallinneet. Itse cassoulet oli niin maukasta, että edes chevreta ei olisi tarvittu. Mahtavaa. Annos tarjottiin laudalla, jossa oli pieni keraaminen pata cassoulelle. Lisäkkeenä pienessä annoskulhossa oli uunijuureksia, joita kiitelivät kaikki niitä tilanneet. Ja muille tuli annostkateus. Juuri sopiva kypsyys ja makeus, sekä palsternakan tuoma aromaattisuus sokoituksessa. Myös muut seurueen ruuat olivat kiiteltyjä, etenkin karitsa bourgognen tapaan sekä ankka punakaalin kanssa. Ruoka annosteltiin itse lautaselle omaan tahtiin, eikä se jäähtynyt kannen alla pikku padassaa. Sai nautiskella rauhassa lämpimänä loppuun saakka. Toimii, sekä maku että esillelaitto!

Kokemus oli kerrassaan positiivinen. Mahtavia makuja ja toimiva konsepti. Täytyy vain toivoa, että tampererelainen yleisö löytää ravintolan ja mieltyy näihin makuihin. Tämä ei ole fine diningia, vaan aitoa ruokaa. Ja ennen kaikkea, hyvänmakuista. Vaikka kokonaisuudessa ei kaikki ollutkaan aivan viimeisen päälle kohdallaan, voi sen ottaa bistromaisena rouheutena. Ja keskittyä ensisijaisesti siihen tärkeimpään eli ruuan makuun, joka vetää meidät varmasti takaisin vielä jatkossakin.

-Heikki-

Ruokaa ja juomaa Espanjan malliin

Meidän lomilla yllättäen ruualla ja juomalla on suuri vaikutus siihen, oliko loma onnistunut vai ei. Calafellin ruokatarjonnasta kerrottiin jo aikaisemmin, mutta lisäksi lomalle osui kaksi muuta melkein täydellistä ravintolakohdetta. Ensimmäinen osui kohdalle reissun ainoana Barcelona-päivänä, jolloin vierailtiin Pares Baltalta saatujen suositusten perusteella modernia tapasruokaa tarjoilevassa Comerc 24-ravintolassa, joka on ensimmäinen Carles Abellanin avaamista ravintoloista Barcelonassa. Comerc 24 on avattu vuonna 2001 ja aiheutti avaamishetkellään valtavan keskustelun tavallaan käyttää tapaksia menussaan. Abellan kutsuu ravintolan menua glokaaliksi, jossa yhdistyy perinteinen tapaskulttuuri yhdistetttynä Italialaiseen, meksikolaiseen ja aasialaiseen keittiöön. Juuri tätä saimmekin kokea, kun pääsimme maistelemaan ravintolan herkkuja. Otimme molemmille lounaaksi päivän 7-ruokalajin tapasmenun; voi sitä makujen ilotulitusta.

Alkuun meille tarjottiin 6 erilaista amusea, joista parhaimmat ja yllättivimmät makuelämykset löytyivät pitsasta, joka sisälsi mansikoita, anjovista ja mozzarellaa. Tämä versio menee taatusti testiin myös kotona.

Tapaksista parhaita olivat  sardiinit appelsiinisalaatin ja tuoreen wasabin kera, samoin kuin Pekingin ankan tapaan tehty vasikan poski lisukkeiden kera. Kaikki tapakset olivat todella kekseliäitä ja makua oli todella paljon tarjolla annoksessa kuin annoksessa. Oli suorastaan harmi, että ei ollut aikaa syödä 12-ruokalajin Gran-menua, kun muu seurue odotti jo.


Viineinä nautittiin alkuun jo tuttua Recaredon brut naturea 2007, joka oli suorastaan halpaa verrattuna Suomen hintoihin. 6  euroa hyvästä cava-lasillisesta, miksi tätä ei koskaan tapahdu Suomessa. Amusten ja kala-tapasten kanssa nautittiin Abellan-Bobet Acido 2012, jossa rypäleinä oli albarinhon ja rieslingin sekoitus. Kerrassaan loistava viini, jossa molemmat rypäleet pääsivät oikeuksiinsa nimen mukaisella tavalla. Liha-tapasten kanssa nautittiin Furvus 2009, joka tulee jo edellisellä reissulla tutuksi tulleelta Monsantin alueelta. Viini oli Garnachan ja Merlotin sekoitus ja jälleen kerran hyvä osoitus siitä, kuinka pitäisi muistaa tutustua enemmän Espanjan ei-tunnetuihin viinialueisiin.

Jälkiruuista minun on ainakin hankala valita parasta, koska kaikki sulivat suuhun. Kaikista mielenkiintoisin oli ravintolan tavaramerkki ConGuitos c24, jossa suklaakonvehti oli täytetty crema catalanin kaltaisella maitoseoksella. Ei voi kuin ihmetellä miten niin ohuen suklaan sisään on saatu maitoliemi ja annos vielä saadaan pöytään asti.

Lounaan kruunasivat petit foursit, jotka olivat todella kekseliäitä ja upeasti toteuttetuja. Parhaimpia olivat oreo-keksit mautstettuna mustalla seesaminsiemenellä ja matchasta tehty suklaa, joka maistui suussa vielä puoli tuntia ravintolasta lähdön jälkeenkin.

Kerrassaan upea lounas jälleen kerran ja ehdottomasti suosittelemme paikkaa, jos etsitte Barcelonasta hyvää ravintolaa, joka käyttää kekseliäästi eri raaka-aineita.

Koska meillä oli talo vuokrattuna viikon verran reissusta läheltä Sant Celonia, teimme usein talolla ruokaa illalla itse. Mikäs siinä tehdessä, koska raaka-ainevalikoima oli aavistuksen verran parempi kuin Suomessa edes parhaimpaan sesonkiaikaan. Viikon aikana kävimme kuitenkin kerran lounaalla ja kerran illallisella läheisessä kylässä sijainneessa  can marc-nimisessä maaseuturavintolassa, jota ei voi kun kehua. Jälleen kerran michelinin oppaan bib gourmand-suositukset ovat osuneet kohdalleen.


Lounaan hinta veden ja viinin/juoman kanssa oli n.25-30 euroa ja 6 ruokalajin tapasillallinen oli juomineen 50-60 e, joten hinta-laatusuhde oli todellakin kohdallaan. Illallinen oli kertakaikkiaan upea kokonaisuus, jossa oli hyödynnetty todella hyvin paikallisia raaka-aineita ja valmistustapoja.





Illallisen parasta antia oli hanhenmaksa mansikoiden ja balsamicon kera sekä kananpojalla täytetyt raviolit bechamel-kastikkeen kera. Myös ensimmäisenä jälkkärinä tarjottu eukalyptuksella maustettua omenaa kera vihreä tee-sorbetin. Annos oli todella raikas ja kaikilla seurueen jäsenillä kesti todella kauan tajuta, että millä omena on oikein maustettu. Illallisen tunnelmaa nosti ruuan lisäksi sijainti, koska keli oli kohdallaan saimme nauttia illallisen ravintolan sisäpihalla olevassa teltassa joen virratessa vieressä. Kerrassaan mainio päätös onnistuneelle lomalle.