Kävimme kaveriporukalla viettämässä iltaa Tampereen uusimmassa herkkusyöttölässä, ja kokemus oli myönteinen. Porukassa oli 8 täysin erilaista ravintolankuluttajaa, ja rafla tuntui uppoavan kaikille. Jotakin moitittavaakin tosin, mutta ennen kaikkea: herkkua.
Bistro le Pot on siis Arto "hellahuone" Rastaan uusi ravintola vanhan Sevillan tiloissa Tampereen rautatieaseman itä- (eli oikealla) puolella. Sijainti lienee liikepaikkana varsin hyvä. Alue on ollut aiemmin laitapuolen kulkijoiden kansoittama läpikulkuväylä, mutta ratapihankatu, Tullintorin kauppakeskuksen remontti, Tornihotelli sekä läheinen Tamperetalo tuonevat asiakkaita. Näitä toki tarvitaankin suuren ravintolan täyttämiseksi.
Konseptina on ranskalainen bistro, ja tätä on onnistuttukin toteuttamaan melko hyvin. Tosin bistron listalla tuskin löytyisi näin valtavaa valikoimaa erilaisia patoja, mutta kuitenkin.
Tila on melko suuri, mutta sitä on onnistuttu jakamaan kahteen pienempään sivuhuoneeseen ja avaraan ravintolasaliin, joten hallimaista tunnelmaa ei synny. Sisustus on varsin puinen, ja osa seurueesta piti ravintolaa hieman liiaksi vanhan Sevillan oloisena. Tämä ei ole Sevillan tason muistaen positiivista. WC-tilat saivat myös kommentteja, muistuttivat hieman uimahallin vessaa huolimatta pöydälle levitellyistä hygieniatuotteista miestenkin WC:ssä.
Baarissa palvelu oli sisään tullessa loistavaa. Baarimestari tyytyi kysymään, onko tiskillä olut- vai siideri-ihminen ja teki drinkin tämän perusteella. Saamamme bitterinen juoma sisälsi viskiä, konjakkia, benedictineä ja appelsiinia, ja oli mahtavaa.
Seurueen ollessa lopulta kasassa siirryttiin sivuhuoneeseen pöytään. Kyseessä oli fonduehuone, ja joka pöydässä oli myös raclettepannu. Näitä ei nyt kuitenkaan käytetty, vaan tilasimme annosruokia listalta. Tosin tarjoilija oli tullessamme varsin vakuuttunut, että syömme kaikki fondueta. Kukaan ei tiedä miksi... Tarjoilijalla tuntui myös olevan kiire, kun kolmannen kerran tiedusteltiin että joko tilaatte, alkoi tuntua hieman kiusalliselta. Tällöin pyysimme viinilistaa, jota ei vielä oltu tarjottu. Alkukankeutta, toivottavasti.
Viiniksi emme saaneet haluamaamme Rhonelaista magnumpulloa, vaan kaksi pientä samalta alueelta. Varsin mehuinen ja mielestäni alueelle epätyypillinen viini, josta ei sen enempää tässä. Tai käsitykseni rhonelaisista on virheellinen, tiedä häntä.
Alkuruuaksi söin simpukkapannua pastisvoilla. Tästä kai turha sanoa muuta kuin että jos rakastaa pastista ja simpukoita, niin on myyty. Kuten minä.
Pääruuaksi söin papu-kasviscassoulet:n vuohenjuustolla gratinoituna. Tämä oli yksi yksinkertaisimmista ja parhaista kasvistuuista, mitä olen koskaan Suomessa ravintolassa syönyt. (Kiina on näissä aivan omassa kastissaan.) Pata oli syvän makuista, pavut maistuivat mutta eivät hallinneet. Itse cassoulet oli niin maukasta, että edes chevreta ei olisi tarvittu. Mahtavaa. Annos tarjottiin laudalla, jossa oli pieni keraaminen pata cassoulelle. Lisäkkeenä pienessä annoskulhossa oli uunijuureksia, joita kiitelivät kaikki niitä tilanneet. Ja muille tuli annostkateus. Juuri sopiva kypsyys ja makeus, sekä palsternakan tuoma aromaattisuus sokoituksessa. Myös muut seurueen ruuat olivat kiiteltyjä, etenkin karitsa bourgognen tapaan sekä ankka punakaalin kanssa. Ruoka annosteltiin itse lautaselle omaan tahtiin, eikä se jäähtynyt kannen alla pikku padassaa. Sai nautiskella rauhassa lämpimänä loppuun saakka. Toimii, sekä maku että esillelaitto!
Kokemus oli kerrassaan positiivinen. Mahtavia makuja ja toimiva konsepti. Täytyy vain toivoa, että tampererelainen yleisö löytää ravintolan ja mieltyy näihin makuihin. Tämä ei ole fine diningia, vaan aitoa ruokaa. Ja ennen kaikkea, hyvänmakuista. Vaikka kokonaisuudessa ei kaikki ollutkaan aivan viimeisen päälle kohdallaan, voi sen ottaa bistromaisena rouheutena. Ja keskittyä ensisijaisesti siihen tärkeimpään eli ruuan makuun, joka vetää meidät varmasti takaisin vielä jatkossakin.
-Heikki-
