Ravintola Nekalan ja Viinikan rajoilla, uhka vai mahdollisuus?

Ennakkotiedot olivat kertoneet tämän boutique-hotel Lillanin ravintolan olevan mahdollisuus, joten erinäisistä syistä peruuntuneen Helsingin reissun sijaan hyödynsimme jo sovitun lapsenhoidon varaamalla lyhyellä varoitusajalla pöydän Lillan Kökistä. Osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi.

Ensimmäinen ongelma tuli vastaan kun aloimme miettiä miten Kissanmaalta nykyään pääsee Viinikkaan julkisilla kulkuneuvoilla. Tampereen liikennelaitoksen sekavien sivujen selailuyrityksen jälkeen päädyimme kävelemään, mikä olikin todennäköisesti nopein ratkaisu (vaikka ravintola tuntuu olevan syrjässä, ei matkaa ole yliopistolta kuin reilu kilometri).

Lillanin ravintolasalissa on vanhan hirsitalon kodikkuutta ja lämpöä. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja ohjattiin pöytään. Tarjolla on illastajille kolme viiden ruokalajin menuvaihtoehtoa: Liha, kasvis ja vegaanivaihtoehdot. Menut oli juuri vaihdettu ja ne olivat tarjoilussa ensimmäistä iltaa, minkä silminnähden asiaa jännittänyt keittiömestari kävi meille aterian aluksi informoimassa. Turhaan jännitti. 

Menun oheen oli tarjolla noin puolikasta pullollista vastaava viinipaketti, joka oli koostettu viinilistallakin olevista juomista. Katselimme listan läpi ja tulimme siihen tulokseen että keskimäärin melko mielenkiinnottomalta listalta löytyi yksi paketin päihittävä pullo: Päädyimme Toni Jostin Jodocus-rieslingiin vuodelta 2012. Valinta osoittautui onnistuneeksi: Esimerkiksi menun liharuokana olleelle porolle Katri pyysi kaadon viinipakettiin kuuluvaa rhonelaista, joka oli varsin harteikas ja rustiikkinen viini ja dominoi yhdistelmässä vahvasti  yli annoksen metsäisen aromimaailman. Jost toimi tässäkin paremmin.

Ateria alkoi talon leivällä ja heinällä savustetulla voilla. Tuo voi oli oikeastaan ainoa huomauttamisen arvoinen asia menussa: Heinäsavu toi voihin aromin, joka ainakin meidän nenäämme muistutti lähinnä eilistä tuhkakuppia. Juureen leivotuissa leivissä sen sijaan ei ollut moitteen sijaa.

Ensimmäinen varsinainen annos oli madetta/lanttua, misoa ja kaalia. Misolla maustettu liemi oli kasvisversiona parempi ja syvemmän makuinen kuin kalaliemi, mutta molemmat annokset olivat herkulliset. 

Toinen annos oli mielestämme koko menun paras. Pohjalla ruskistetulla voilla terästetty perunapyre, päällä kanttarelleja, sipulia ja karpaloa. Tähtenä lihaversiossa poroa ja kasvisversiossa paahdettu sipulikiekko. Annoksessa oli hyvin kauniit syksyiset värit, sen makumaailma oli maanläheinen ja runsas. Herkullinen, kaunis annos.

Kolmantena väliannoksena kurpitsaa ja hapanjuurta: kurpitsa pikkelöitynä ja pyreenä, kastike, siemennäkkileipää ja hapanjuuripölyä. Kurpitsat eri muidoissaan toivat hyviä rakennekontrasteja, maut olivat tasapainoisia. 

Pääruoka-annoksena palsternakasta paistettu kasvispihvi, tofua/haukea ja ruusukaalinlehtiä sekä lehtikaaliöljyllä terästetty kastike. Maistuva annos, jossa tähti ei mielestämme kala-annoksessakaan ollut kala vaan tuo palsteripihvi, joka oli oivallinen. Itse tehty pehmeä tofu oli myös herkullista.

Jälkiruuassa lanttuhilloke, valkosuklaata ja yuzugeeliä. Raikas, mukava päätös aterialle. 

Kokonaisuudessaan Lillan oli positiivinen yllätys. Viinilista oli hieman mielenkiinnoton ja salihenkilökunnan viinitietämyksen taso jätti toivomisen varaa. Onneksi listalle oli tuo Jostin riesling eksynyt, joten saimme miellyttävän juoman joka sopi oikeastaan kaikille annoksille jälkiruokaa lukuunottamatta varsin hyvin. Muutoin tarjoilu toimi hyvin ja luontevasti. Keittiömestari kävi myös itse esittelemässä kunkin annoksen, mikä oli hieno linjaus. Aterian tahti oli sopiva, liian pitkäksi venyviä taukoja ei tullut mutta annosten väliin jäi kuitenkin sopivat tauot. Annokset oli selvästi rakkaudella ja taidolla valmistettu, niiden makumaailma ja visuaalinen ilme olivat onnistuneita kautta linjan. Alun voi-ongelmaa lukuunottamatta täydellinen ateria.

Lillania voi vahvasti suositella. Erittäin positiivista, että Tampereeltakin löytyy keskustan ulkopuolelta tasokas ravintola, jonka annokset ovat hieman bistrohenkisiä mutta kuitenkin täysin fine dining-tasoisia. Yleistunnelma ravintolassa oli rento ja leppoisan kodikas, samoin miljöö. Hinnaltaan menu on järkevissä rajoissa. Lillanissa on myös yöpymismahdollisuus, joten myös muualta tuleville tätä voisi suositella Tampere-reissun illallispaikaksi.

Riesling & Spätburgunder-viikot Tampereella

Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Pääsimme taasen Tampere Food Clubin bloggareiden voimin kiertämään tamprelaiset riesling-viikoille osallistuvat ravintolat jo neljättä kertaa. Ensimmäisen vuoden virheestä oppineena olimme jakautuneet kolmeen ryhmään, joissa kiersimme kaikki viikoille osallistuvat ravintolat.

Ravitsemusliike Aisti 

Meidän ryhmämme matka alkoi Ravitsemusliike Aistista työväenteatterin talosta. Aisti tunnetaan vatsan täyttävistä annoksista ja kohtuullisesta hinnoittelustaan. Risling-menussa on kolme annosta ja sen saa 39 eurolla.

Alkuruokana maistoimme Savukalalla maustettua kugelhopf-kakkua, jonka seurana suolaheinäkreemiä ja parsaa. Runsas annos, jonka suolaheinäkreemi sitoi hyvin yhteen. Tälle oli valittu viiniksi kuiva BattenfeldSpanierin riesling Rheinhessenistä: Viini oli riesligiyden ytimessä valkoisine kukkineen ja sitruksisine hapokkuuksineen. Kombo toimi hyvin ja viini nosti savukalan makua hyvin esiin.

Pääruokana korvasientä ja possua kuminakastikkeella. Possu oli valitettavasti päässyt kuivaksi ja oli hivenen tympeän makuinen, eikä korvasieni päässyt annoksessa oikein esiin. Viiniksi oli valittu melko runsas Veegmüllerin 3 Schwestern, jossa rypäleinä Cheurebe, Weissburgunder ja Grauburgunder. Viini oli sinällään todella miellyttävä, mutta anoksen kanssa yhdistelmästä jäi suuhun epämiellyttävän tunkkainen maku.

Menun helmi oli jälkiruoka: Mansikkalehdykäiskakku ja parsajäätelöä. Parsajäätelö oli yksi parhaista vähään aikaan syömistäni makeista komponenteista, ja sitä olisi voinut syödä miten paljon vain. Tämän seurana tarjottiin kuivaa Raumlandin Blanc de Noirs-sektiä, joka oli sinällään todella miellyttävää ja toimi joten kuten parsajäätelön kanssa, mutta makean mansikkakakun jälkeen kuivanhapokas viini oli melkoisen räjähtävä kokemus.

1909 Winebar&Deli

winebar & delin ruokalista on lyhyt ja ytimekäs

Aistista siirryimmekin sitten 1909 winebar & deliin. Kirsi oli koonnut laajan listan kiinnostavia rieslingejä ja spätejä ympäri Saksan, ja listalta löytyy varmasti jokaiselle jotain. Ruuiksi näille oli suunniteltu parsa-annoksia savukalasta ja prosciuttosta, parsapiirasta ja makeana sitruunatorttua. Delissä pyrimme itse käymään vielä toistamiseen näiden viikkojen aikana, koska viinilistalta jäi maistamatta lukuisia kiinnostavia tuotteita.

Kiertämistämme ravintoloista Delin viinilista oli laajin ja kiinnostavin, joten viineistä innostuneelle suosittelemme lämpimästi visiittiä. Suosittelemme ainakin Schätzelin riesligejä ja Dautelin spätburgunderia.

Ravintola Hella ja Huone

Delistä suuntasimme omistajaa vaihtaneeseen Hellaan ja Huoneeseen, jossa riesling-viikoille on valittu Pfalzilaisen Faubelin viinit. Arto Rastas luovutti Hellan ja Huoneen vetovastuun sommelier Humberto Pulido Garces ja keittiömestari Ilmari Saarikoskelle huhtikuun lopussa.

 Ensin maistoimme samppanjamenetelmällä tuotetun, erittäin raikkaan sektin, joka on tarhaviini pieneltä hehtaarin hiekka-savipohjaiselta tarhalta. Hunajaa, hilloittua sitrusta, voitaikinaista sitruunapiirasta. Terävät raikkaan kuplat, hyvä hapokkuus. Jälkimaussa miellyttävä häivähdys karvautta.

Tämän kanssa tarjotaan parsaa kolmella tapaa, uppomunaa ja mustapossupancettaa. Valitettavasti emme tätä annosta ehtineet aikataulupaineessa maistaa, mutta kombo kuulostaa varsin toimivalta.

Pääruokana menussa tarjotaan merikrottia, parsaa, omenahollandaisea sekä paahdetusta kukkakaalista valmistettua pyrettä. Annos on hienosti rakennettu, ja mielestämme sen ehdottomana tähtenä loisti erittäin runsaan makuinen kukkakaalipyre, joka sitoi koko annoksen kokonaisuudeksi.

Pääruuan kanssa tarjotaan Faubelin Kirchstück riesling 2016. Viini on rieslingiksi jännittävän tuoksuinen: Ensimmäisenä nokkaan nousee litsiä ja muuta eksoottista hedelmää sekä kukkaisuutta, jonka perusteella viiniä olisi herkästi luullut gewürziksi. Hapokas ja mineraalinen maku kuitenkin palajastaa viinin todellisen luonteen ja nostaa aromipaletille sitruksisempia nuotteja. Viini on melko runsas ja sen jälkimaussa tuntuu jopa pippurista mausteisuutta. Hieman erilainen riesling, joka esittelee hienosti rypäleen monipuolisuutta.

Jälkiruokana oli sitruunatorttu,jonka täytteen alle oli piilotettu hieman puutarhayrttejä tuomaan annokseen vivahteikkuutta. Erittäin klassinen ja keväinen jälkiruoka, jonka kanssa Faubelin Auslese, jossa tuoksu on puhdasta hunajaa, aprikoosia ja hillottua sitruunaa. Makeahko mutta runsashappoinen, raikas viini. Sitruunatortun ja viinin liitto on match made in heaven. Yhdistelmää on haastava kuvata, mutta voimme vakuuttaa että jo tamän takia kannattaa suunnata Salhojankadulle.

Armas viinikuppila

Seuraavana etappina oli jälleen kesäksi ovensa avannut Christina Suomisen emännöimä Armas Viinibaari Tuomiokirkonkadulla. Armaksen konsepti riesling-viikoille on yksinkertaisuudessaan nerokas: Valinnan vaikeus poistuu, kun Christina avaa joka ilta muutaman pullon vähän sen mukaan, millaisesta viinistä illan ensimmäiset asiakkaat pitävät. Ja baarin emännän ammattitaito tuntien jokainen voi luottaa siihen, että mielenkiintoista maistettavaa riittää. Käydessämme auki oli Eva Fricken Wisperwind 2015 ja Shelter wineryn Lovely Lilly Badenista. Erittäin miellyttäviä viinejä molemmat.

Armaksesta saa myös ruokaa: Kevääseen (ja rieslingille) sopien listalta löytyy parsaa noin kymmenen erilaisen pikkuannoksen verran, ja annokset on hinnoiteltu siten että useammankin voi syödä ilman vararikon uhkaa. Täälläkin haluamme vieraille viikkojen aikana vielä toisen kerran, koska vierailu jäi tiivillä kierroksella aivan liian lyhyeksi.

Ravintola Henriks

Illan päätimme tällä kertaa Ravintola Henriksiin, joka on nostanut kovasti tasoaan viimeisten vuosien aikana. Keittiössä tahtipuikkoa heiluttaa uusi keittiömestari Valtteri Hakkarainen (Katrin velipoika), joka on isosiskon mielestä kehittynyt keittäjäna viimeisen parin vuoden aikana huikeasti. Valtterin valmistama ruoka on mielestämme kehittynyt hienostuneemmaksi, kauden raaka-aineita kunniottavaksi ja herkemmäksi. Kiitos tästä kehityksestä kuuluu tietenkin Valtterille, mutta myös Ravinteli Huberille ja viimeisempänä Henriksille, jossa Valtteri on saanut rauhassa kokeilla eri juttuja Tampereen ravintolakentän ravintoloitsijapioneeri Saara Sinivuoren valvovan silmän alla. Hyvänä esimerkkinä vaikka kesän 2017 grill pop-up, jossa tarjolla oli kesäisiä makuja huokeaan hintaan. Isosisko voi reilusti myöntää, että pikkuveli on mennyt ohi kokintaidoissaan ja jännityksellä odotan mitä veli ehtii vielä tulevaisuudessa tekemään.

Katrin toimiessa kiertueen aikana ryhmämme aikataulunatsina olimme ensimmäisten joukossa Henriksissä, vaikka kiersimme illan aikana 5 ravintolaa ja muut ryhmät 4. Onneksi olimme ensimmäisinä paikalla niin pääsimme kurkistamaan Heikin kanssa keittiön valtakuntaan ja saimme jo etukäteen maistaa melkein täydellistä raparperisorbettia. Muita odotellessa nautimme alkuun loistavaa Raumlandin sektiä Marie-Luise Cuveeta, joka toimi mainiosti niin alkumaljana kuin keittiön tervehdyksen parina. Henriksin väki huomioi hienosti seurueemme tarpeen laadukkaille kuville ja oli kattanut sisäpihalle kuvauspisteen. Näin saimme annoksista kauniit kuvat luonnonvalossa. Harmi vain, että Henriksin sisäpihaa ei saa paremmin hyödynnettyä kesäisin, sillä pihalla oli aivan omanlainen tunnelmansa keskellä kaupunkia.

Kun muut olivat saapuneet paikalle ja kuvat otettu oli aika siirtyä pöytään nauttimaan ruuan ja rieslingin liitosta. Alkuun saimme savustettua haukea ja samettisen pehmeää parsakeittoa. Parsakeitto oli mukavaa vaihtelua perinteiselle parsan tarjontatavalle, sillä parsakeittoa saa harvoin ravintolasta muuten kuin lounasannoksena. Kaveriksi Mohr Riesling Trocken Rheingausta. Viini oli perusmukava risukka, jonka maku komppasi mukavasti annosta. Plussaa siitä, että viini on vegaaninen ja luomu.

Pääruuaksi hiillostettua siikaa varhaisperunoiden ja korvasienten kanssa. Kastikkeena annoksessa oli perinteisen kastikkeen sijaan mustatorvista keitetty umaminen liemi, joka toi hienosti annoksen komponentit yhteen. Annoksesta olin saanut esimakua jo what's app-keskustelun perusteella, kun valtteri kysyi Katrilta muutama viikko sitten tuleeko liikaa sientä, jos on ''poltettua siikaa'', varhaisperunaa, korvasientä ja sieniliemi. Vastaus annoksen perusteella on, että ei tule vaan sienen maku oli loistava annokseen. Annokselle viininä oli Moselista tulevan Markus Molitorin Haus Klosterberg riesling 2016. Viini oli mineraalinen, hapokas, aavistuksen petrolinen ja jälleen tuttu, mutta laadukas esitys. Viinin hapokkuus raikasti annoksen yleisilmettä mukavasti.

Jälkiruuaksi jogurttimoussea, melkein täydellistä raparperisorbettia, mansikoita ja touillekeksiä. Kaunis, kesäinen ja herkkä jälkiruoka, joka päätti illan mainiosti. Yksi illan parhaista annoksista yksinään ehdottomasti. Viininä Schmitges Treppchen Riesling Auslese 2016, jonka runsaus ja sitruksinen maku korosti annoksen komponentteja upeasti.

Kiitos illasta ja seurasta Sivumaku, Kipparin Morsian, Savusuolaa, Optimistia ja Energiaa, Ranteita myöten taikinassa, Ripaus tryffeliä, Mansen Muijat, Asikaine, ja Kohokohdat Tampere. Tämä ilta herätti kesän kaipuun ja toivottavasti kesästä 2018 tulee kulinarisesti upea.

Ravintola LiV: Rennosti retro

Alarantaan entisen Wistub Alsacen tiloihin avautuin reilu kuukausi sitten uusi bistrohenkinen ravintola, jonka salia luotsaavat Tiiliholvista siirtynyt Mika Lintula ja Rosendalissa vaikuttanut Kalle Viljakainen. Keittiötä komentaa monessa liemessä keitetty (liemiä keitellyt) Montgomery Dahl. Salista löytyy siis juomaosaamista ja keittiö on hyvissä käsissä, joten varasimme pöydän Katrin syntymäpäiväksi.

Ravintolan sali on pieni, asiakaspaikkoja on korkeintaa viitisenkymmentä. Vanhan talon pohjakerroksessa sijaitseva tila on tyylikäs ja sopii ravintolan bistrohenkeen teemaan hyvin. Ulkoasu on ajattoman tyylikäs. Saimme tiistai-illan ensimmäisinä asiakkaina paikat ikkunapöydästä. Alkuun tilasimme kuohuvaa, ja crémantin päästyä loppumaan jouduimme tyytymään blanc de noirs-samppanjaan joka ei ollut laikaan huono aloitus illalle.

Listoja silmäiltyämme toinen meistä päätti syödä alku- ja pääruuan sijaan kolme alkuruokaa, koska alkuruuan valinta hyvistä vaihtoehdoista oli haastavaa. Pyysimme ruokien kanssa pieniä kaatoja niille sopivia viinejä jättäen valinnat Lintulalle ja Viljakaiselle. Kaksikko onnistui parituksissa hyvin.

Ensimmäisenä alkuruokana Katri sai häränhäntäkeittoa ranskalaisen sipulikeiton tapaan tarjoiltuna ja Heikki talvisalaattia, jossa oli juuriselleriä, punajuurta, linssejä ja kikherneitä. Häränhäntäkeitto on Tampereella jokseenkin rohkea veto. Esillelaitto ei ollut silmiä hivelevä, mutta kunnioitti kyllä hienosti ranskalaista keittötaidetta ajalta ennen nouvelle cuisinea. Ja se maku! Ensimmäisen lusikallisen jälkeen ulkonäkö unohtui, sillä keiton maku oli uskomattoman syvä. Tämän kanssa oli paritettu CS-merlot-blendi Toscanasta, ja melko runsas ja pehmeä viini toimi hyvin keiton kanssa. Vielä paremmin meidän mielestämme toimi kuitenkin toinen viini, jonka Heikki sai pääruokana syömänsä häränhäntäkeiton kanssa: Ch la Rogue du By on sama blendi Medocista. Tässä oli hieman enemmän kulmikkuutta ja kipakkaa tanniinisuutta, joka tarjosi täyteläisen syvälle keitolle vastusta.

Tavisalaatti oli myös loistava alkuruoka, ja juuriselleri salaatissa on hieman harvinaisempi raaka-aine. Sen yltiöpäinen aromaattisuus oli kuitenkin taltutettu hienosti, ja annoksen maut olivat hyvässä tasapainossa. Tälle paritettu  osin tammitettu Pouilly-Fume oli aivan passeli pari. Tammikypsypsytys oli muuntanut SB:n usein vihertävän aromimaailman enemmän aprikoosiseksi, hunajaiseksi ja hedelmäiseksi, mikä teki siitä hyvän vastakohdan mineraaliselle ja aromaattiselle annokselle.

Toiseksi alkuruuaksi saimme lohitartarin kananmunan ja kaviaarink kera. Esillelaitto oli kenties kultaiselta 80-luvulta, mutta tartar ja sille paritettu saksalainen Paulinshofin Kabinet Trocken olivat makuparina erittäin toimiva yhdistelmä: rasvainen, melko vähäsuolainen tartar nousi hapokkaan, hedelmäisen rieslingin avulla lentoon.

Pääruokana Katri söi nieriää ja kasviksia surf & turf-hengessä valkoviini-chorizo-kastikkeella. Tuore kala oli hyvin paistettu, kasvikset napakoita ja kastike sitoi annoksen hyvin yhteen. Annoksen parina tarjottu Chablis oli varma pari: mineraalia ja napakkaa hapokkuutta sekä lämpimän 2015-vuosikerran viinissä myös riittävää hedelmäisyyttä chorizokastikkeenkin kaveriksi.

Hyvin kypsytetyn Comten jälkeen saimme täydellisen suklaakohokkaan, jonka kaverina oli itse tehtyä Madagaskarin vaniljalla maustettua jäätelöä. Pinnalta rapea, sisältä sula kohokas oli yksinkertaisesti täydellinen.

Kokonaisuudessaa illallinen oli miellyttävä kokemus. Ilmapiiri ravintolassa oli leppoisa, Lintula ja Viljakainen ovat selvästi ravintolasalissa kotonaan ja saavat tämän kotoisuuden tarttumaan myös asiakkaaseen. Tiistai-iltana liki tyhjästä ravintolasalista huolimatta tunnelma ei ollut pönöttävä tai vaivaantunut, vaan hyvällä tavalla intiimi. Palvelu oli luontevaa ja henkilökohtaista, ja siitä paistoi ylpeys omasta ravintolasta ja sen tarjonnasta. Ja tämä on juuri sitä mitä ainakin me ravintolalta haluamme: halua tuottaa hienoja makukokemuksia ja elämyksiä ja ylpeyttä siinä onnistumisesta.

LiVin annokset eivät ole välttämättä kaikkein fotogeenisimpiä, mutta toisaalta tämä on instagram-annosten aikakaudella virkistävää vaihtelua. Dilemmahan on tuttu kotikeittiöstäkin: Maistuvimmat ruuat ovat usein pitkään haudutettuja tai muuten koostumukseltaan esillelaitollisesti haasteellisia. LiVissä maku meni selkeästi ulkonäön edelle klassiseen ranskalaiseen tapaan. Toki annoksen ulkonäkö vaikuttaa myös makukokemukseen, koska ihmisen aistit eivät ole toisistaan eristyksissä. Mutta me ainakin kunnioitamme LiVin liemenkeittelyä siinä määrin, että voisimme syödä häränhäntäkeiton vaikka muovirasiasta.

Pidimme myös siitä, että ravintolan annokset huusivat viiniä kaverikseen. Esimerkiksi lohitartar toimi tuhanesti paremmin rieslingin kanssa kuin ilman. Viinilista ilmentää asiantuntemusta ja se on selkeästi mietitty ravintolan annoksia silmällä pitäen.

Suosittelemme mielellämme kaikille visiittiä LiVissä. Meiltäkin jäi alkuruuista maistamatta loppumaan päässyt kateenkorvacrostini, joten joudumme valitettavasti vierailemaan ravintolassa lähiaikoina uudelleen...

Celler Piñol winemaker dinner Ravintola C:ssä

Loskaisen perjantain piristykseksi pääsimme osallistumaan Celler Piñolin viinintekijäillalliselle Ravintola C:ssä. Juanjo Piñol oli tuonut mukanaan tilan viinejä Terra Altasta ja C:n väki oli suunnitellut näille viineille sopivat annokset. Ilta oli hieno: ruuat olivat tuttuun tapaan Ilkka Isotalon kunnianosoitus lähiseudun raaka-aineille. Myös Christina Suomisella lienee ollut suuri rooli annosten suunnittelussa, sillä ne toimivat viinien kanssa lähes taianmaisesti. (En sano että "toimivat kuin kone", sillä se ei kuvaa mielestäni Suomisen tapaa yhdistää viiniä ja ruokaa. Taianomainen voi olla ylisana, mutta tavoittaa idean paremmin.)

Piñolin tila sijaitsee siis Batean kylässä Katalonian eteläosassa, viitisenkymmentä kilometriä rannikolta sisämaan vuoristoon. Terra Alta tarkoittaa katalaaniksi "korkeaa maata", mikä kuvannee sijaintia hyvin. Alue on hyvin kuivaa ylänköä noin 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Alueella viljellään perinteisesti Garnachaa sekä punaisena että valkoisena versiona, ja etenkin valkoisten garnacha-viinien katsotaan kuuluvan Espanjan parhaimmistoon. Punainen Garnacha on yleinen lajike muillakin Espanjan välimerellisillä viinialueilla kuten läheisissä Prioratissa ja Montsantissa. Sen sijaan Morenillo-lajiketta viljellään vain Terra Altassa ja sielläkin hyvin vähän. Köynnös on hankala viljeltävä, joten lajike oli kuolla sukupuuttoon kunnes sen viljely on viimeisten vuosikymmenten aikana hieman elpynyt.

Ilta alkoi lämmittävällä sipuliöljyllä maustetulla lanttuliemellä, jossa oli varsin syvän juureksinen maku. Tämän jälkeen jatkettiin keittiön tervehdyksillä, joista ensimmäisessä oli Pyhäjärven siikaa, tillinkukintoja, tillimajoneesiä ja keltuaista sekä hieman suomalaista chiliä. Annos oli hienovarainen suupala, joka toimi (kenties chiliä lukuunottamatta) hyvin tämän kanssa tarjotun Portal Blancon kanssa. Viini oli nuorekas, terästankissa käytetty garnacha(85%)-SB(5%)-Viognier(5%)-Macabeo(5%)-sekoite. Aromikas viini, jossa oli runsaasti trooppista hedelmäisyyttä, viognieri kukkeutta ja aavistus mausteisuutta sekä aavistus sauvignonin vihreyttä. Viini oli kohtalaisen runsas mutta silti raikkaan hapokas. Miellyttävä aloitus illalle.

Seuraavassa keittiön tervehdyksessä oli karitsatartaria näkkileivällä, ja tämäkin suupala upposi hienosti.

Seuraavaksi siirryttiin varsinaisiin alkuruokiin, ja ensin saimme savustettua Pyhäjärven kuhaa, sipulia, maitohorsmaa ja peltotaskuruohoa. Kuhassa oli erittäin hienovarainen savu, sen rakenne oli upea ja villiyrtit sekä hiillostettu sipuli tukivat kalan savuisia aromeja hienosti. Viiniksi tälle oli valittu yllättävästi mutta erittäin osuvasti Portal Rosé. Viini on sekoite punaista garnachaa (75%) ja syrah'ta. Väriltään erittäin tummanpunainen, tuoksultaan intensiivisen punamarjainen, aavistuksen pippurinen ja hennosti mineraalinen. Suussa melko täyteläinen, pienen jäännössokerimäärän vuoksi erittäin naukkailtava kohtalaisen korkeasta alkoholipitoisuudesta huolimatta. Viinin aromimaailma toimi savustetun kalan ja villiyrttien kanssa hienosti, etenkin syrah'n tuoma mausteisuus komppasi mielestämme annoksen aromeja mukavasti.

Seuraavaksi viiniksi meille kaadettiin mielestämme illan tähti. L'Avi Arrufí on vanhojen yli 50-vuotiaiden garnacha-köynnösten rypäleistä tehty viini, joka on kypsynyt 7 kuukautta tammessa sakoillaan. Viini on nimetty Juanjo Piñolin isoisän mukaan (myös muilla tilan viineillä on suvun jäsenten nimiä). Viinin tuoksu on erittäin runsaasti kivelisten vaaleiden hedelmien aromeja, kukkaisuutta ja mausteisuutta sekä tammen tuomaa tasapainoista savuisuutta ja voin aromeja. Viinille oli luotu erittäin hieno ruokapari: Villisorsaa, palsteripyrettä, punajuurta ja hapanomenahilloketta sekä hiillostettua punakaalia. Tämä oli illan loistavin viini ja viini-ruokapari. Runsas viini ja riistainen sorsa toimivat yhteen hyvin, mutta suurimmat kicksit löytyivät kun suuhun sai sorsan kanssa hiilollostettua kaalia, joka ei tässä tapauksessa todellakaan ollut viinin vihollinen kuten usein sanotaan. Täydellistä herkkua.

Tämän jälkeen pääsimme maistamaan Finca Morenilloa, joka on tilan kenties omaleimaisin viini: Morenilloa viljellään varsin vähän (10-20 ha) ja puhtaat lajikeviinit ovat vielä harvemmassa, näitä pullottaa vain muutama tuottaja. (harvinaisuudesta kertoo sekin, että sitä ei löydy Jancis Robinsonin Wine Grapes-teoksesta...)  Lajike tuottaa epätasaisen sadon heikon värisiä ja melko matalasokerisia hapokkaita rypäleitä, joten se ei ollut bulkkiviinejä tuottaneiden suosiossa ja siksi oli kadota. Huolella viljeltynä lajikkeesta saadaan kuitenkin runsaan värisiä, punamarjaisia viinejä, joiden runko on melko hento mutta hapokkuus raikas alueen kuumaan ilmastoon nähden. Juanjo Piñol kuvasi morenillon olevan hieman kuin runsas versio Pohjois-Espanjan Menciasta.

Finca Morenillo on 75-vuotiaiden köynnösten tuottama puhdas morenillo, joka on kypsynyt 15 kuukautta suurissa tammitynnyreissä. Viinin tuoksussa on mansikkaa, vadelmaa ja hapanta kirsikkaa  sekä hentoa savuisuutta. Suussa nousee enemmän tammikypsytyksen tuomia savun ja mokan aromeja marjaisuuden oheen. Viini on keskitäyteläinen, sileätanniininen ja lopusta kirpakan hapan. Viiniä pidettiin sikäli omaleimaisena, että sen haluttiin antaa loistaa: Ruokapariksi oli valittu yksinkertaisesti juustoannos, jossa oli Juustoportin vuohen gran reservaa sellaisenaan ja paistettuna. Rasvainen juusto nosti viinin hapokkuutta ja siloitteli tanniineja edelleen, ja viini pääsi todella laulamaan pääosaa.

Pääruuaksi saimme hirveä Hämeenkyröstä, quinoapuuroa, paahdettua porkkanaa ja kuusenkerkkiä. Erittäin voinen quinoapuuro ja vähärasvainen hirvenfile muodostivat lautasella erittin toimivan kokonaisuuden, jonka riistaisia makuja kuusenkerkät korostivat tyylikkäästi. Viiniksi saimme tämän annoksen kanssa Morenilloa runsaamman garnacha-vetoisen Mather Teresina-nimisen viinin. Viinissä on puolet garnachaa, 30 % vanhojen köynnösten cariñenaa ja 20 % morenilloa. Viini on läpikäynyt melko pitkän 20 kuukauden tammikypsytyksen. Sekoite on harmoninen kokonaisuus: hyvin kypsiä punaisia marjoja, jopa hillotun kypsiä nuotteja. Mukana on tuntuvaa mausteisuutta, hienoista savuisuutta ja aavistus (hentoisen brettanomyceksen tuomaa?) balsamisuutta. Suussa viinin runko on runsas, alkoholiakin löytyy liki 15%. Viinissä on kuitenkin sikäli runsas hedelmäaromisuus, että se ei huku alkoholiin. Tanniinit ovat leveät ja huomattavasti morenilloa rakeisemmat, mikä toimii hyvin roséhirven kanssa. Cariñena ja morenillo tuovat sekoitteeseen hyvän hapokkuuden. Viini on annoksen kanssa erittäin miellyttävä pari.

Jälkiruuaksi saimme annoksen, jossa oli miniblinejä, pähkinöityä jäätelöä, pihkasiirappia ja hillottua omenaa. Tämän kanssa tarjottiin vanha tuttumme Josefina Piñol Blanco. Tämä 85-vuotiaiden garnacha blanca-köynnösten rypäleistä valmistettu makea late harvest-viini on aiemminkin todettu hyväksi päätökseksi aterialle. Viinin tuoksussa on hillottua appelsiininkuorta, aprikoosia, makeaa mausteisuutta ja pähkinäisyyttä. Suussa makea mutta silti sopivasti hapokas. Erittäin nautittava viini tarjotun jälkiruuan kera.

Kokonaisuudessan ilta oli upea. Viinit olivat kiinnostavia ja Juanjo Piñol avasi niistä kertoessaan sekä viininvalmistusfilosofiaansa että suvun historiaa, jotka linkittyivät tiiviisti yhteen: Suuri osa viineistä on nimetty suvun henkilöiden mukaan ja pyritty valmistamaan siten, että ne kuvaavat kyseisten henkilöiden luonnetta ja merkitystä perheelle. Myös viineille valmistetut annokset olivat upeita kokemuksia toinen toisensa jälkeen. Ravintola C:n tapa käyttää raaka-aineita on jotakin täysin omanlaistaan. Valmistusmenetelmät voivat olla aikaavieviä ja monimutkaisia, mutta niiden ei koskaan anneta peittää raaka-aineen makua ja luonnetta. Annokset kielivät siitä, että keittiössä osataan nähdä yksinkertaisissa raaka-aineissa sellaisia ominaisuuksi, jotka tavalliselta kotikokkailijalta ja monelta ammattilaiseltakin jäävät piiloon. C on niitä harvoja ravintoloita, josta saa aina uusia inspiraatioita ja näkökulmia. Tuntuu siltä, että vuosien kokemuksella tämän ravintolahelmen keittiössä on opittu tuntemaan sitä kuuluisaa korvasienen sielunelämää.

Loppuun on pakko mainita illan aloittaneesta ikävästä tapauksesta. Pieneen ravintolaan jäi saapumatta varauksen tehnyt 12 hengen seurue, joten neljännes ravintolan asiakaspaikoista jäi käyttämättä. Ilta oli muuten loppuun varattu, joten todennäköisesti moni halukas ei päässyt kuulemaan Piñolia ja nauttimaan illasta. Keittiössä oli luonnollisesti varattu ja valmisteltu raaka-aineet näiden saapumatta jääneiden annoksiin, ja osa näistä meni todennäköisesti haaskuulle. Sanomattakin on selvää, että tällainen toiminta on mielestämme törkeää. Sairastapauksia tai muuta yllättävää voi toki sattua, mutta saapumatta jättäminen ilman minkäänlaista ilmoitusta on hyvin ajattelematonta ja lyhyelläki varoajalla ilmoittaminen on suotavaa. Toivottavasti joku tuntee piston sydämessään. Shame on you.

Ravintola Alpha Tampere

Kävimme viime viikonloppuna syömässä Arto Rastaan kesäravintola Alphassa, joka toimii Hella & Huoneen tiloissa tämän kuun loppuun. Ravintolan idea on pyrkiä ruuan suhteen nollahävikkiin eli siihen, että ravintolassa ei synny biojätettä vaan raaka-aineet valitaan siten, että niistä voidaan käyttää kaikki osat.

Tarjolla on kolme menua, joista yksi on 3 ruokalajin kasvismenu, toinen 3 ruokalajin sekasyöjän menu. Lisäksi tarjolla on syömämme pitkä menu, joka yhdistää edelliset ja lisää vielä välijuuston. Hinnat ovat kohdillaan, sillä pitkä menu viinipaketilla irtosi alle satasella.
Viinit olivat suurelta osin naturaaleja tai biodynaamisia, ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta toimivat loistavasti. Tarkempi analyysi jää tällä kerralla muistiinpanojen puutteessa tekemättä.

Ensimmäisenä saimme kasvismenun alkuruuan, jossa oli gaspacho, itse tehtyä piimäjuustoa ja pikkelöityä selleriä. Gaspacho oli pehmeä eikä lainkaan karvas, ja pikkelöinti oli vienyt selleristä pahimman vihreyden. Miellyttävä annos!

f

Seuraavana vuorossa silliä ja uutta perunaa: kevyesti suolattu pieni silli, pikkelöityä sinapinsiementä, itse tehtyä jogurttia. Tämä annos oli Heikin suussa edellistä heikompi, silliin olisi kaivattu enemmän pikanttisuutta. Katri piti tästä enemmän. Raaka-aineena silli oli teemaan istuva valinta, sillä perkuujätteitä ei synny.Viininä oli puolikuiva riesling Saksasta, toimi kohtalaisesti.

Kaalilaatikko oli ensimäinen pääruoka, ja siinä oli sitä jotain: Kaikki kaalilaatikon komponentit ja maut vietynä hienostuneeksi ravintola-annokseksi:Pohjalla kermaan muhennettua kaalia, päällä hiillostettua kesäkaalia ja päällä vielä uunissa paahdettua, rapsakkaa ja suolaista lehtikaalisipsiä. Kermainen meiramikastike viimeisteli kaalilaatikkoisuuden. 

Lihapääruokana possunkyljystä niin mureana kuin sen vain voi kuvitella, kesäkurpitsaa, persiljakastiketta ja perunapyrettä. Syvän makuinen annos, joka toimi kuin... No, jätetään se nyt tässä yhteydessä sanomatta.

Kaksi jälkiruokaa on aina hyvä päätös menulle. Ensimmäisessä punajuurijäätelöä, mallascrumblea ja vuohenjuustomoussea. Jäätelö ja crumble toimivat hyvin ja täydensivät toisiaan, mutta mielestämme vuohenjuusto ei tässä oikein pelittänyt: hieman kypynyt juusto nousi yhdistelmässä esiin pistävänä. 

Sen sijaan toinen sitruunajälkiruoka ei jättänyt toiveen sijaa: Raikas mutta täyteläinen annos, josta löytyi yksi vähään aikaan ylättävin ja paras makuyhdistelmä: Korianteri ja sitruunamousse olivat vain yksinkertaisesti hiivatin hyvä yhdistelmä, jota en olisi osannut pienessä päässäni kuvitellakaan toimivaksi.

Pääsimme vielä aterian päätteeksi katsomaan ravintolan kellariin kasvilamppujen turvin rakennetun puutarhan, jossa annoksissa kasvavat yrtit viljellään. Hieno konsepti, jota on tarkoitus jatkaa vielä talvikaudellakin. Alun oppikauden jälkeen kasvatettavien tuotteiden repertuaari fokusoituu, jolloin puutarhasta saadaan vieläkin enemmän irti.

Suosittelemme lämpimästi visiittiä vihreään Alphaan, aikaa on vielä parisen viikkoa!

Uudistunut Ravintola Frankly

 Kävimme Tampere Food Clubin bloggariporukalla syömässä ilmaisen illallisen uudistetussa ravintola Franklyssa Hallituskadulla. Ravintola vaihtoi vuosi sitten omistajaa, minkä jälkeen sisätilat kokivat muodonmuutoksen: Remontoidussa ravintolassa on vaaleita pintoja, avaruutta ja valoa. Ulkoinen ilme oli raikas ja muutos positiivinen. Kesä toi ravintolaan myös terassin, johon aurinkokin paistelee päiväaikaan mukavasti.

Ruokalistaakin on muokattu ajankohtaiseksi, ja annoksiin on haettu kesää vasten keveyttä. Terassia varten on laadittu oma lista, jolta löytyy grillityyppisiä nälänpoistajia rentoon oleiluun.

Aloitimme alkuruuilla: Katri söi grillattuja ravunpyrstöjä mangokastikkeella ja Heikki pohjanmeren keittoa. Molemmat annokset olivat kauniita ja niissä oli selkeät maut. Keiton liemessä suola oli mukavuusalueen ylärajoilla, mutta sinänsä maut annoksessa olivat hyvin merelliset ja se tarjoili mielestämme sitä mitä nimi lupasi. Rapuannos oli myös kauniisti esille laitettu, ja sen maut olivat niin hyvin kohdallaan kuin pakastetuissa ravuissa yleensä voi olla.

Alkuruokien jälkeen seurasi lievä pettymys. Pääruokien esillelaitto oli huolimattomampaa ja monet seurueen ruuista olivat mauiltaan alkuruokia heikompia. Useissa annoksissa oli käytetty samoja lisukkeita kuin alkuruuissa. Onnistuneimpia olivat liha-annokset, joissa oli makua ja kokoa.

Viinilistan tuotteet oli järkevästi hinnoiteltu ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta viinejä sai myös laseittain, mistä iso bonus ravintolalle. Ainakin maistamani itävaltalaisen Glosterneuburgin grüner veltliner ja pinot noir olivat hintaansa nähden mukavia viinejä.

Kokonaisvaikutelma jäi kaksijakoiseksi: Alkuruuat ja viinit olivat toimivia, mutta pääruuat jättivät toivomisen varaa. Ruokalista oli kuitenkin hiljattain vaihtunut, joten hapuilu on ymmärrettävääkin. Madollisesti liharuuat toimivat, koska ne lienevät ravintolan myydyimmät ja siksi harjoitelluimmat annokset. Suunnitelmissa on siis uusintakäynti vaikkapa terassille jonain aurinkoisena kesäiltana.

Käy lukemassa muiden bloggaajien raportit illasta:
Savusuolaa
Kipparin Morsian
Sivumaku