Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


tiistai 9. marraskuuta 2021

Ravintola Nekalan ja Viinikan rajoilla, uhka vai mahdollisuus?




Ennakkotiedot olivat kertoneet tämän boutique-hotel Lillanin ravintolan olevan mahdollisuus, joten erinäisistä syistä peruuntuneen Helsingin reissun sijaan hyödynsimme jo sovitun lapsenhoidon varaamalla lyhyellä varoitusajalla pöydän Lillan Kökistä. Osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi.

Ensimmäinen ongelma tuli vastaan kun aloimme miettiä miten Kissanmaalta nykyään pääsee Viinikkaan julkisilla kulkuneuvoilla. Tampereen liikennelaitoksen sekavien sivujen selailuyrityksen jälkeen päädyimme kävelemään, mikä olikin todennäköisesti nopein ratkaisu (vaikka ravintola tuntuu olevan syrjässä, ei matkaa ole yliopistolta kuin reilu kilometri).

Lillanin ravintolasalissa on vanhan hirsitalon kodikkuutta ja lämpöä. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja ohjattiin pöytään. Tarjolla on illastajille kolme viiden ruokalajin menuvaihtoehtoa: Liha, kasvis ja vegaanivaihtoehdot. Menut oli juuri vaihdettu ja ne olivat tarjoilussa ensimmäistä iltaa, minkä silminnähden asiaa jännittänyt keittiömestari kävi meille aterian aluksi informoimassa. Turhaan jännitti. 

Menun oheen oli tarjolla noin puolikasta pullollista vastaava viinipaketti, joka oli koostettu viinilistallakin olevista juomista. Katselimme listan läpi ja tulimme siihen tulokseen että keskimäärin melko mielenkiinnottomalta listalta löytyi yksi paketin päihittävä pullo: Päädyimme Toni Jostin Jodocus-rieslingiin vuodelta 2012. Valinta osoittautui onnistuneeksi: Esimerkiksi menun liharuokana olleelle porolle Katri pyysi kaadon viinipakettiin kuuluvaa rhonelaista, joka oli varsin harteikas ja rustiikkinen viini ja dominoi yhdistelmässä vahvasti  yli annoksen metsäisen aromimaailman. Jost toimi tässäkin paremmin.

Ateria alkoi talon leivällä ja heinällä savustetulla voilla. Tuo voi oli oikeastaan ainoa huomauttamisen arvoinen asia menussa: Heinäsavu toi voihin aromin, joka ainakin meidän nenäämme muistutti lähinnä eilistä tuhkakuppia. Juureen leivotuissa leivissä sen sijaan ei ollut moitteen sijaa.

Ensimmäinen varsinainen annos oli madetta/lanttua, misoa ja kaalia. Misolla maustettu liemi oli kasvisversiona parempi ja syvemmän makuinen kuin kalaliemi, mutta molemmat annokset olivat herkulliset. 

Toinen annos oli mielestämme koko menun paras. Pohjalla ruskistetulla voilla terästetty perunapyre, päällä kanttarelleja, sipulia ja karpaloa. Tähtenä lihaversiossa poroa ja kasvisversiossa paahdettu sipulikiekko. Annoksessa oli hyvin kauniit syksyiset värit, sen makumaailma oli maanläheinen ja runsas. Herkullinen, kaunis annos.

Kolmantena väliannoksena kurpitsaa ja hapanjuurta: kurpitsa pikkelöitynä ja pyreenä, kastike, siemennäkkileipää ja hapanjuuripölyä. Kurpitsat eri muidoissaan toivat hyviä rakennekontrasteja, maut olivat tasapainoisia. 

Pääruoka-annoksena palsternakasta paistettu kasvispihvi, tofua/haukea ja ruusukaalinlehtiä sekä lehtikaaliöljyllä terästetty kastike. Maistuva annos, jossa tähti ei mielestämme kala-annoksessakaan ollut kala vaan tuo palsteripihvi, joka oli oivallinen. Itse tehty pehmeä tofu oli myös herkullista.

Jälkiruuassa lanttuhilloke, valkosuklaata ja yuzugeeliä. Raikas, mukava päätös aterialle. 

Kokonaisuudessaan Lillan oli positiivinen yllätys. Viinilista oli hieman mielenkiinnoton ja salihenkilökunnan viinitietämyksen taso jätti toivomisen varaa. Onneksi listalle oli tuo Jostin riesling eksynyt, joten saimme miellyttävän juoman joka sopi oikeastaan kaikille annoksille jälkiruokaa lukuunottamatta varsin hyvin. Muutoin tarjoilu toimi hyvin ja luontevasti. Keittiömestari kävi myös itse esittelemässä kunkin annoksen, mikä oli hieno linjaus. Aterian tahti oli sopiva, liian pitkäksi venyviä taukoja ei tullut mutta annosten väliin jäi kuitenkin sopivat tauot. Annokset oli selvästi rakkaudella ja taidolla valmistettu, niiden makumaailma ja visuaalinen ilme olivat onnistuneita kautta linjan. Alun voi-ongelmaa lukuunottamatta täydellinen ateria.

Lillania voi vahvasti suositella. Erittäin positiivista, että Tampereeltakin löytyy keskustan ulkopuolelta tasokas ravintola, jonka annokset ovat hieman bistrohenkisiä mutta kuitenkin täysin fine dining-tasoisia. Yleistunnelma ravintolassa oli rento ja leppoisan kodikas, samoin miljöö. Hinnaltaan menu on järkevissä rajoissa. Lillanissa on myös yöpymismahdollisuus, joten myös muualta tuleville tätä voisi suositella Tampere-reissun illallispaikaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti