Uusi Hella & Huone: Kohti arkipäivän fine diningia

Hella ja Huone on yksi niistä tamperelaisista ravintoloista, joista emme koe pystyvämme kirjoittamaan objektiivisia arvioita. Olemme tehneet ravintolan sommelierin, nykyisen ravintoloitsija Humberto Pulido-Garcésin kanssa kaksi kertaa projektin jossa pääsimme valitsemaan Hellan ja Huoneen menuille meidän viinimakuamme heijastavat juomat. Näiden myötä H&H:n on muodostunut erityinen suhde, ja tämän vuoksi olemme ilolla seuranneet ravintolan viime aikojen kehitystä.

Hella ja Huone siirtyi keväällä Humberton ja keittiömestari Ilmari Saarikosken omistukseen, ja he ovat lähteneet viemään tyyliä suuntaan, joka vaikuttaa meistä erittäin lupaavalta. Ensinnäkin ravintolan aiemmin hyvin suppeat loppuviikkoon rajoittuneet aukioloajat ovat muuttuneet: Hella ja Huone ei ole nykyään pelkkä viikonloppujen iltaravintola, vaan he avaavat ovensa tiistaista perjantaihin jo kello 16 ja lauantaisin alkuiltapäivästä. Pelkkä iltaravintola kehittyy siis paikaksi, jonne voi poiketa töiden jälkeen haukkaamaan jotain pientä laadukkaan lasillisen kera.

Myös ruokalista heijastelee tätä muutosta, jonka arvelemme ravintoloitsijoiden pyrkimykseksi edistää ajatusta siitä, että ravintolakäyntien ei tarvitse rajoittua viikonloppu-iltoihin vaan ne voivat olla osa arkipäivää. Hellassa ja Huoneessa on nykyisin pelkkien pitkien menukokonaisuuksien lisäksi a la carte-annoksia, joiden joukossa myös hyvin arkipäivien after work-välipalaksi soveltuvia vaihtoehtoja kuten leikkelelautanen tai osterit kappalehinnalla. Mielestämme ravintolan uusi suunta on juuri sitä mihin suomalaista ravintolakulttuuria tulisi viedä: Arkipäivien piristykseksi, vaihteluksi ja ennen kaikkea helpoksi ja rennoksi. Itsekin muistamme vielä ajan ei-niin-kauan-sitten kun Hella ja Huone oli vaahtojen taivas, joten muutos filosofiassa on käänteentekevä.

Olimme Hellassa koko perheen voimin juhlimassa virallisen kalenterikesän ensimmäistä viikonloppua, vaikka kevät onkin ollut jo täyttä kesää vapusta lähtien. Nelivuotiaan kanssa oli sovittu, että kaikkea pitää maistaa kuten aina muuallakin.

Päätimme syödä 5 ruokalajin menun, joka oli näin kevään kunniaksi kalapainotteinen ja kepeä. Otimme menun seuraksi 4 kaadon viinipaketin, jonka jakaminen kahdelle ei tuottanut ongelmia. Alkuun saimme keittiön tervehdyksenä omenaa ja juurisellericarpacciota tryffeliöljyllä. Tryffeli ja suola nostivat sellerin mineraalisen ja aromikkaan makuaamaailman hienosti esiin. Annos nosti veden kielelle ja toimi hyvin myös annoksen kanssa tarjotun cavan kanssa.

Ensimmäisenä varsinaisena ruokana kalakeitto merikrotista perinteiseen tapaan: Kermainen kalaliemi, erikseen napakaksi paistetut porkkanat ja sipulit, perunaa ja merikrottia sekä viimeinen silaus tilliöljyllä. Erittäin syvän makuinen annos, joka maistui koko porukalle.

Seuraavana annoksena osterit, as simple as that. Suolaisessa simpukkaliemessä tarjoiltuna tuore osteri pelitti hyvin lasissa edelleen olleen cavan kanssa.

Ensimmäinen pääruoka oli keväinen kasvisannos: Maassa talven yli levänneitä palsternakkoja, uusia perunoita ja fermentoituja härkäpapuja sekä reulu kasa kevään villiyrttejä ja kukkia. Uuden perunan tärkkelys, aavistus happoa fermentoidusta pavusta ja palsternakan makea aromaattisuus yhdistettynä villeihin ja raikkaisiin kevätyrtteihin oli freesi esitys, joka toimi tämän kanssa tarjotun chileläisen (yllättävän fressin) sauvignon blancin kanssa hyvin. (Pelkältään nautittuna viinin sauvignon blancius korostui ikävästi, mutta annoksen kanssa viini oli miellyttävä)

Pääruokana Kissakalaa, samppanjakastiketta ja suomalaista kaviaaria.  Herkästi kypsennetty kala, täyteläinen, sopivan hapokas kastike ja lisäkkenä sipulia, ruusukaalia, perunaa, retiisiä sekä kruununa kaviaarin suolaisen mineraaliset purskahdukset suussa loivat hienon kokonaisuuden. Viiniksi Laurent-Perrierin runsaan omenainen, sopivasti paahteinen samppanja, joka venytti ruuan makua suussa korostaen etenkin kaviaarin jälkimakua mukavasti.

Väliin hieman juustoja italiasta ja suomesta, sitten vielä jälkiruuaksi kauden mukaan raparperipannacottaa, vaniljaparfait'a, orvokkia ja keksiä. Raikas, ei-niin-makea päätös aterialle kera Faubelin makena rieslingin.

5 Ruokalajia oli juuri sopiva lauantailounas, josta ei tullut ähky eikä jäänyt nälkä. Menun tilaaminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, annoksia voi tilata myös á la carte - listalta mielensä mukaisen määrän. Maistelumenu on kuitenkin mielestämme hyvä tapa tutustua ravintolan tyyliin ja viettää aikaa ystävien tai perheen seurassa: kaksi ja puoli tuntia hurahti ohi huomaamatta.

Hellan ja huoneen uusi rennompi ja ex tempore-tyyppiseen pistäytymiseen kannustava konsepti on askel oikeaan suuntaan. Suosittelemme kaikille visittiä Uudessa Hellassa: Jos et halua syödä pitkän kaavan mukaan, mene after workeille haukkaamaan leikkelelautanen kera samppanjan! Hellassa ei tunnuta karsastavan myöskään (ihmisiksi käyttäytyviä) lapsia, joten uudet aukioloajat tuovat tämän kokemuksen koko perheen ulottuville. Itse olemme sitä mieltä, että lapsi oppii käyttäytymään ravintolassa käymällä ravintolassa.

Viinejä ja fiinejä jouluruokia Hellassa ja Huoneessa

Pääsimme puolitoista vuotta sitten kokeilemaan viiniosaamistamme, kun Hellan ja Huoneen sommelier Humberto kutsui meidät parittamaan viinejä ravintolan menuun. Tehtävä hauska, eimmekä ilmeisesti epäonnistuneet täysin koska yhteistyökutsu uusittiin koskien huomisesta alkaen tarjolla olevaa joulumenua. (Epäilemme tosin että Humbertolla on oma lehmä ojassa, koska hänen omaa viestiään lainataksemme "Jouluruoka is a nightmare".)

Alkuvaiheen suunnitelmia...

Saimme tiedot annoksista kuukausi sitten ja aloimme heitellä ilmoille viini-ideoita laajalla skaalalla. Pallottelimme näitä keskenämme ja myös Humberton kanssa whatsappin välityksellä viikon pari, ja tänä aikana skaala kapeni hieman. Lopullisesti päätimme viinit pari viikkoa sitten tavatessamme, ja mielestämme saimme valittua kiinnostavia viinejä.
 
Itse menu vaikuttaa myös kiinnostavalta, Hellan ja huoneen nykyisen konseptin mukaisesti se sisältää 15 erilaista annosta, joissa perinteisten jouluruokien henkeä on viety fine dining-maailmaan.

Tästä lähdettiin

Lisävaloa annoksista tarjottiin
demonstratiivisin kuvin...

Yhditimme siis viinejä ruuille maistamatta tai näkemättä annoksia. Ideamme oli tuoda juomapareiksi sellaisia tuotteita, jotka ovat kiinnostavia itsessään, kuvastavat osin omaa viinihistoriaamme ja ovat rakenteeltaan ja aromimaailmaltaan annoksiin sopivia. Osa yhdistelmistä perustuu koettuihin yhdistelmiin ja osa en tehty ns. perstuntumalla: Esimerkiksi pääruuissa on villisikaa, jolle päätimme yhdistää etna rosson taannoisella Sisilian matkalla etnan rinteiden rifugio-ravintoloiden annosten perusteella. Toisaalta taas kalapääruoassa on Portugalin kansallisruokaa eli turskaa, joten vinho verde ei yksinkertaisesti voi mennä vikaan. Ehkä.

Nyt on siis hyvä aika varata pöytä Hellasta ja huoneesta: Lupaamme, että viinit ovat kiinnostavia ja osin ehkäpä myös yllättäviä: Saatat maistaa viinityylejä, joihin et ole aiemmin tutustunut. Väännä siis suu ennakkoluulottomaan asentoon ja suuntaa Salhojankadulle!

Itse pääsemme maistamaan uuden menun ja viiniyhdistelmät tuoreeltaan perjantaina, jonka jälkeen lupaamme raportoida yhdistelmien toimivuudesta lisää.

(too ?) Fine dining @ Ravintola Mirazur

Kun varasimme reissun Provenceen kevättalvella, teimme samalla random-varauksen ravintola Mirazuriin nopean googletuksen perusteella tutustumatta tarkemmin ravintolan taustoihin tai maineeseen. Pian varauksen tekemisen jälkeen rafla rankattiin kuudenneksi Worlds 50 best restaurants-listauksessa. Odotukset nousivat kovasti, mutta samalla nousi pelko kovien odotusten pettämisestä.

Mirazurin on perustanut argentiinalais-italialaisten vanhempien lapsi Mauro Colagreco, joka muutti Argentiinasta Provenceen. Ravintolan filosofiana on tulkita välimerellistä keittiötä mahdollisimman tuoreiden raaka-aineiden kautta. Syömistämme annoksista loiti ylpeys alueen mereneläviä ja tuoreita vihanneksia kohtaan. Raaka-aineet hankitaan ravintolan yhteydessä sijaitsevilta puutarhoilta ja rajan takaa Italiasta Ventimiglian jättimäisiltä markkinoilta, josta saadaan ostettua pyyntituoreita mereneläviä ja seudun parhaita kasviksia.

Ravintola Mirazur sijaitsee kukkulalla aivan Italian rajan tuntumassa. (Ravintolaan saapuessamme saimme seurata kuinka ranskan poliisi kuljetti laittomia siirtolaisia takaisin Italian puolelle...). Jos haluat nauttia myös matkasta ravintolaan, kulkee Mentonin vanhan kaupungin yläpuolelta alkava Boulevard de Garavan suoraan ravintolalle pitkin mäenharjannetta, josta on mahtavat näköalat alas Mentonin satamaan. Myös itse ravintolasalista on mahtavat näköalat: Koko rannanpuoleinen seinä on lasia, ja ainakin meidän ikkunapöydästämme oli hieno seurata auringonlaskua samppanjalasillisen ääressä. Mentonin vanhan kaupungin rakennukset ovat kauniin pastellisävyisiä ja ne hohtavat auringonlaskussa upeina. Tässä onkin hyvä syy varata pöytä heti illallistarjoilun alkuun 19.15: ainakin syyskuussa aurinko laski varsin pian.

Päädyimme pikaisen harkinnan jälkeen syömään pitkää menua, jonka läpikäyminen olisi työlästä, kuvat ja menukortti kertokoot tarinaansa. Muutamia juttuja on kuitenkin pakko nostaa esiin:

-Leipä: ensin pöytään kannettiin kokonainen uunilämmin leipä sekä oliiviöljyastia. Mukana seurasi kortti, jossa kerrottiin leivän tärkeästä roolista välimeren maiden tavallisen kansan ruokapöydässä. Leipä oli pehmeää, hieman makeaa ja maustettu kaardemummalla, joten se oli suomalaiseen suuhun jotakin pullan ja leivän väliltä. Hieman kitkerän oliiviöljyn kanssa yhdistelmä oli kuitenkin hyvä. Leivän ja ensimmäisen varsinaisen ruokalajin väliin oli lisäksi jätetty runsaasti aikaa, joten sitä tuli myös mutusteltua. Tämä lienee ollut tarkoituksellinen ja aterian kokonaisuutta ajatellen loistava liike: Leipä vei pahimman nälän, jolloin muiden ruokalajien kohdalla saattoi nauttia ja makustella, ei vain syödä nälkäänsä

- San Remon katkaravut: tarjottuna lähes raakana, merenmakuisena. Lisänä hasselpähkinää ja vadelmaa. Alkuun raa'an katkaravun konsistenssi ja makukin tuntui oudolta, mutta pähkinän ja vademan kanssa yhdistelmä oli taivaallinen. Lisänä ollut yuzu-emulsio toi annokseen happoa. Jännittävä, muutaman suupalan tottumisen vaativa annos joka avasi ainakin meille uusia makumaailmoja. (Sama toistui muutamassa muussakin annoksessa: alkuun makuyhdistelmä saattoi tuntua hieman erikoiselta, mutta vei makuaistia epämukavuusalueelle juuri sopivasti avaten uusia ovia.)

-Mantelitortellinit: Se, että menukortissa on painettu lihavoidulla fontilla 'Almon Tortellini' on harhautusta. Annoksen helmi oli se savustetuista luista keitetty lihaliemi, jonka voittanutta en ole maistanut edes Vietnamissa, missä pho-liemeen suhtauduttiin lievästi sanottuna vakavasti.

-Mustekala: Mustekalan lonkeroista leikatut pastamaiset nauhat olivat rakenteeltaan jotain ennenkokematonta. Niitä ei oltu juuri kypsennetty, mutta ne oli jollain konstilla saatu niin mureiksi, että rakenne muistutti lähinnä hyytelöä (hyvällä tavalla). Olisi tehnyt mieli kysyä mitä näille oli tehty, mutta tuonnempana selviävästä syystä jäi kysymättä... Annos, jota syödessään Katrin teki mieli ruveta itkemään. Niin hyvää se oli!

-Vuohi: Annokseen oli käytetty vuohen maksaa (joka tarjoilijan mukaan oli 'heart'), karetta, niskaa ja sisäfilettä. Mielenkiintoinen makumatka eri osien täysin toisistaan eroaviin makuihin, joita kuitenkin yhdisti 'vuohisuus'. Seesamkastike ja punainen miso sitoivat annoksen syvänmakuiseksi kokonaisuudeksi.

-Tatti ja suklaa: Jälkiruoka oli valtava annos tummaa suklaata ja tattitahnaa. Yhdistelmä oli jälleen yksi esimerkki makuaistia epämukavuusalueelle vievistä annoksista: ensimmäiset suupalat olivat outoja, mutta vaikka takana oli jo kymmenisen annosta päädyin syömään annoksen loppuun.

Ruoka oli siis loistavaa. Mutta sitten seuraa mutta.

Ensinnäkin, tunnelma oli jäykkä. Tämä oli suurin ongelma: Kullakin henkilökunnan jäsenellä oli tarkkaan määriteltu tehtävänsä, joten palvelu oli joustamatonta. Vettä ei kannattanut pyytää väärältä henkilöltä. Palvelu oli myös jäykkää, eikä asiakkaan ja tarjoilijan välisestä vuorovaikutuksesta ollut tietoakaan. Tunnelma oli jotenkin varovainen, ei lainkaan spontaani ja luonnollinen. Tämä lienee ongelma tähtien tavoittelussa: Michelin-arvioijat edellyttävät tietynlaista palvelua, joka ei välttämättä tunnu oman sukupolvemme ravintolassakävijöistä luontevalta. Hiljaa nurkasta hiippailevat tarjoilijat ovat pelottavia, eivät asiakasta kunnioittavia.

Kielimuuri oli toinen ongelma: Tripadvisorin arvioiden mukaan ravintolan henkilökunta puhuu hyvää englantia, mutta tätä emme kyllä voi allekirjoittaa. Hovimestarin kielitaito oli hyvä, mutta ainoa kontakti häneen olikin pöytään ohjaaminen ja ovesta ulos saattaminen. Muun henkilökunnan englanti oli korkeintaan auttavaa, mistä syystä monien annosten koostumus selvisi vasta jälkikäteen aterian päätyttyä mukaan annetusta menukortista. Esimerkiksi 'goat's heart' maistui erehdyttävästi maksalta.

Viinit: Viiniparit olivat toimivia, mutta yhtään varsinaisesti elähdyttävää yhdistelmää ei tullut vastaan. Tässäkin ehkä haluttiin mennä perinteisellä ja turvallisella mutta toisaalta yllätyksettömällä linjalla.

Hitaus aterian päättyessä oli eniten kenkutusta aiheuttanut asia. Aterian alussa meiltä kysyttiin, tarvitsemmeko taksin takaisin kaupunkiin. Vastasimme tarvitsevamme, ja rouva merkitsi jotakin vihkoonsa. Tämän perusteella oletimme, että henkilökunta tilaa taksin aterian ollessa lopuillaan. Kun lopulta saimme 45 minuutin istuskelun (ja ajan  kuluessa vähemmän hienovaraiseksi muuttuneen tarjoilijoille heiluttelun) jälkeen laskun, oletimme taksin odottavan. Väärin. Hovimestari ilmoitti, että taksi olisi pitänyt ymmärtää pyytää tilaamaan: "You (unspoken 'idiot') did not ask to call it at the end of your meal".  Odotimme sitten vielä toiset 45 minuuttia taksin saapumista, joten ravintolasta poistuessa olimme miltei vihaisia. Niinpä tätä kirjoitankin vasta useita viikkoja ravintolakäynnin jälkeen, kun kokemus on saanut hautua.

Kokonaisuus oli siis kaksijakoinen: Ruoka oli loistavaa, emmekä ole koskaan saaneet yhdellä aterialla niin monta wow-yhdistelmää. Tästä ei todellakaan jäänyt sellaista"oltais tehty ite paremmin"-fiilistä, mikä on usein ongelmana casual-syömisessä. Toisaalta jäykkä palvelu onnistui pilaamaan kokemuksen siinä määrin, että ensituntemukset illan jälkeen olivat kiukkuiset.

Ravintola Hella & Huone: Helmikuun herkkuja

Ravintola Hella & Huone on Arto Rastaan lippulaiva Tampereella. Tämän lisäksi ravintoloitsijalla tuntuu olevan jatkuvasti monta rautaa tulessa: Bar Burritot ovat jo parin vuoden ajan tarjonneet laadukasta pikaruokaa, Lempäälän Villa Hakkari on tunnettu loistavana juhlapaikkana ja tilausravintolana. Uusimpana uutena avautui Dining 26 Tampereen Aleksanterinkadulle, josta alkaakin muodostua Tampereen ravintolaskenen ydin.

Saimme Humbertolta, Hellan ja Huoneen sommelierilta, kutsun tulla maistamaan ravintolan uutta ruokalistaa ja sille yhdistettyjä juomia. Menu oli selvästi suunniteltu alkavaa kevättä ajatellen kevyemmäksi, ja viinien lisäksi ruuille oltiin yhdistetty toisena vaihtoehtona olut tai siideri.

Hellan ja Huoneen filosofia on viimeisten vuosien aikana muuttunut klassisen ranskalaisesta lähinnä pohjoismaiseksi. Annoksista löytyy paljon kotimaisia ja lähellä tuotettuja raaka-aineita, vaikka tuontitavaraakin käytetään jos se on laadultaan hyvää. Esimerkkinä tästä listalla ollut lammastartar, joka valmistetaan islantilaisesta lampaasta. Pääkokki Roni Toivarin mukaan islantilainen lammas on laadultaan aivan erilaista kuin suomalainen, koska näitä lampaita laidunnetaan samaan tapaan vapaana luonnossa kuin suomalaisia poroja.

Ateria alkoi keittiön tervehdyksillä: Saimme eteemme kuivatulla etikalla maustettua kanansydänsipsiä sekä perunalettua, mätiä ja smetanaa tillinkukilaa koristettuna. Kanansydänsipsin maku oli erittäin syvä, ja kuivattu etikka toi mukaan kirpakkuutta. Perunalettu-mätisuupala ei jäänyt lainkaan jälkeen: Sopiva suola, sopivassa suhteessa mätiä ja smetanaa. Siianmäti jäi mukavalla tavalla maistumaan suuhun, ja suolaisia mätirapsauksia löytyi suusta pitkään suupalan jälkeen. Vahva avaus ehdottomasti.

Ensimmäinen varsinainen alkuruoka sisälsi simpukkaa, pikkelöityä kyssäkaalia, raakaa omenaa ja sitrunaverbenakastiketta. Kastike oli raikas, ja sen aromimaailma vei ainakin meidän ajatuksemme Kaakkois-Aasiaan. Pikkelöity kyssäkaali istui hyvin mukaan kuvaan, samoin omena.

Viiniksi annokselle oli valittu Eric  Louis:n Sancerre. Sauvignon blancin herukkainen aromi pääsi tässä viinissä esiin juuri sopivasti. Sancerrelle leimallinen tulitikun raapaisua muistuttava rikki-aromi oli taustalla hentona, muttei noussut häiritsevään osaan. Viini oli sauvignonille tyypilliseen tapaa hapokas, ja se tuki hyvin annoksen kirpakkaa kastiketta. Reduktiivinen mineraalisuus pelasi yhteen simpukoiden kanssa, ja herukkainen aromimaailma istui myös hyvin hieman eksoottisen mausteiseen kastikkeeseen.

Olutvaihtoehto oli kuitenkin kenties vielä parempi: Ausmanin Saison on maustettu sitruunaruoholla, jonka aromi osui juuri sopivan lähelle annoksen sitrunaverbenakastikketta. Olut ei ollut pelkältään maistettuna aivan niin hapan kuin olisimme saisonilta toivoneet, mutta yhdessä simpukoiden kanssa maisteltuna hapokuus oluessa korostui ja se alkoi maistua juuri siltä, miltä saisonin pitää: Hiivaiselta, hapokkaalta ja aavistuksen tallintakuiselta.

Toisena alkuruokana sitä islantilaista lammasta tartarina. Lisänä tässä oli muun muassa savustettua keltuaista ja mukulaselleriä. Tartar oli pilkottu juuri sopivaksi, se oli täydellisen mureaa ja maku oli tosiaan aivan erityinen. Savun maku annoksessa oli melko voimakas, ja sellerin syvä maku riitti hyvin tartarin pariksi. Mahtava annos!

Tälle alkuruualle tarjottiin viinipariksi taattua laatua Beaujolais:sta. Pironin Chenas Quarz on hiilihappokäymisen ansiosta hyvin marjainen, raikas ja hieman hiiva-arominen. Makuprofiilin kuvailu lainkaan asiaa kaunistelematta suoraan muistiinpanoista: Helvetin hapokas ja sopivasti mineraalinen. Juuri tämän hapokkuuden ansiosta viini toimii tartarille kuin porkkana lumiukon nenäksi. Happo raikastaa suun niin upeasti, että seuraavaa suupalaa odottaa kuin kuuta nousevaa. Jostain syystä hiilihappokäyminen tuntuu tuottavan aromimaailman, joka sopii todella hyvin yhteen annoksen savuisen aromin kanssa. Tätä yhdistelmää tulemme varmasti kokeilemaan kotona muilla viineillä ja ruuilla.

Ensimmäisenä pääruokana täydellistä turskaa, lisäkkeenään punajuurta,persiljapuuroa ja mantelia. Turska on haudutettu upeaan kypsyyteen, sen rakenne on liki täydellinen. Punajuuri tuntuu aluksi erikoiselta lisäkkeeltä vaalealle kalalle, mutta se toimii kuitenkin hienosti. Manteli kalan päällä tuo annokseen täyteläisyyttä samoin kuin tuhti mutta raikas kastike.

Viiniksi tälle oli valittu takuuvarma Matteo Corregian roero arneis Piemontesta. Viinissä  on vaaleaa kukkaisuutta, pähkinäisyyttä ja päärynää. Viini on melko täyteläinen ja hieman öljyinen. Hieman yllättäen viini sopii erityisen hyvin yhteen annoksessa olevan punajuuren kassa, ja se sitookin annoksen upeaksi kokonaisuudeksi. Pähkinäisyys ja manteli pelittävät myös hyvin yhteen.Humberto olikin lähtenyt etsimään ensisijaisesti viini-ruokaparia annoksessa punajuurelle, koska punajuuri oli annoksessa dominoivin.

Toinen pääruoka on haudutettua possunniskaa, sipulia eri muodoissaan sekä sinapinsiemen-siiderikastiketta. Täydellisen mureaa possua ja kirpakaa kastiketta täydennettynä sipulin hieman karamelisilla syvillä aromeilla. Hienona yksityiskohtana pääkokki Toivari oli piilottanut sipulikeittoa perunakroketin sisään. Tässä ensimmäisen päivän versiossa keitto oli tiivistynyt hieman liikaa eikä valahtanut kroketista ulos kuten oli tarkoitus, mutta asia hioutunee täydelliseksi varsin nopeasti.

Viininä Piemonten alkuperäislajikkeesta nascettasta valmistettu viini. Braidan Nascetta 2014 on päärynäinen, omenainen viini, jonka aromit ovat melko hentoisia. Viini on kuitenkin tasapainoinen ja annokselle riittävän hapokas, joten yhdistelmä on harmoninen.

Parempi kombo syntyi kuitenkin annokselle yhdistetystä siideristä: Pierre Huetin Pays d'Augen aromimaailmassa oli (kuten muistiinpanoissamme lukee) "lantaa, hiivaa, omenaa ja sen kotaa". Siiderinen kastike, murea possu ja syvä sipuli veivät sideristä pahimman lantaisuuden, ja yhdistelmä toimi kuin kone. Hiilihappoinen siideri raikasti suun hieman liiankin nopeasti jos haarukassa oli vain sipulia ja lihaa, mutta kun annospalaan lisäsi hieman perunaa niin elämys oli täydellinen.

Välijuustona Juustoportin vuohen Gyerere, punasipulihilloketta ja suolaa. Tälle oli yhdistetty osuva olut, islantilainen Einstök Dobbelbock. Karamellinen, pihkainen, siirappinen ja maltainen olut toimi täyteläisen ja umamisen juuston kassa hyvin.

Viinivaihtoehtona juustolle on Chateau Wantzin iäkkäämpi Pinot Gris vuodelta 2008. Viinissä on omenankotaa, siideriomenaa ja hiivaisuutta. Suutuntuma öljyinen, iän vuoksi melko matalahappoinen. Juusto kuitenkin korostaa hapokkuutta, jolloin viinin rakenne tuntuu oikein mukavalta. Viini lisäksi avautui hyvin lasissa ja kehitti uusia aromikerroksia, joten tätä voi jemmailla lasiin ja maistella uudelleen vielä jälkiruuan jälkeen.

Jälkiruoka on suklaan juhlaa: Maitosuklaata, ilmattua suklaata, karamellia ja pronssifenkolia jäätelönä. Kuva kertoo kaiken: Kaunis ja tuhti lopetus aterialle.

Annokselle oli yhdistetty viiniksi hyvin klassisesti Banyuls, eikä tässä luonnollisesti voitu mennä metsään. Banyuls on vin doux naturel Ranskasta Pyreneiden kainalosta. Se on hapokas ja samalla marjainen väkevöity viini, joka on erittäin klassinen pari suklaalle. Toimi.

Oluen kanssa tehtiin täysi kehä, sillä kuten alkuruualle myös jälkiruualle oli tarjolla Ausmanin tuote. Kirsikkaportteri oli aromeiltaan kirsikkainen, suklainen ja mämminen. Se toimi erittäin hyvin annoksessa olleen karamellin kanssa, mutta ei ollut huono pari myöskään suklaakomponenteille.

Kokonaisuutena ateria oli hieno kokonaisuus. Annokset olivat erittäin kauniita kuten kuvat kertovat, Roni Toivarilla on selvästi lahjoja visuaalisesti kauniiden annosten luomiseen. Myös maut olivat jo hyvin kohdallaan, vaikka olimme maistamassa uutta menua ensimmäisessä kattauksessa. Viini- ja olutparit olivat kiinnostavia ja toimivia. Molempia voi suositella!

Pitkä menu maksaa 72€/hlö+juomat. Hinta-laatusuhde oli jo nyt kohdallaan ja hioutuu varmasti vielä paremmaksi, kun kaikki menun osat loksahtavat paikoillee.

Uutta ruokalistaa voi suositella kaikille, jotka nauttivat monipuolisista mauista ja kauniista annoksista!

Kiitos Humberto ja Roni upeasta illallisesta.