Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa
Taas on toukokuu, joka tuo tuttuun tapaan tullessaan Saksan viinitiedotuksen järjestämät riesling- ja spätburgunderviikot. Jo perinteiseen tapaan kävimme Tampere Food Clubin bloggariporukalla etukäteen maistelemassa (tarjottuna, mikä huomioitava mahdollisena sekoittavana tekijänä) viinejä ja niille eri ravintoloiden sovittamia annoksia. Seuraaavassa jutussa asiaa Finlaysonin palatsista, Tuulensuusta, Winebridgestä, Berthasta ja Periscopesta. Joukkoon mahtui sekä osumia että huteja.
Aloitimme porukalla Finlaysonin palatsista. Tällä ravintolalla on mahdollisesti Tampereen upeimmat puitteet vanhassa Nottbeckin rakentamassa palatsissa Tammerkosken yläjuoksulla. Ravintola on ollut mukana rieslingviikoilla ja pitkään, ja tänäkin vuonna oli valittu varsin mukavia rieslingejä annosten pareiksi.
Ensimmäisenä viininä Saksan vanhimmalta rekisteröidyltä viinitarhalta Rheingausta tuleva Eberbachin Steinberger Riesling Trocken 2015. Tuottaja on todellinen klassikko, ja viinikin oli varsin klassinen tarhariesling jolle muutama vuosi ikää oli tuonut sopivaa pyöreyttä ja petrolista aromia. Viini oli lasissa melko syvän kullankeltainen ja kaadettaessa pirskahteli aavistuksen hiilidioksidia. Tuoksussa hillottua sitruunaa ja juuri sopivasti petrolia. Maku melko runsas ja pitkä, pyöristynyt ja tasapainoinen. Jälkimaussa nousi hieman yrttisyyttä.
Viini oli paritettu parsa-uppomuna-annokselle, jossa oli klassikon henkeä. Maistamissamme annoksissa uppomuna tosin oli mennyt hivenen kypsäksi ja erehdyimmekin sitä hieman etäämmältä luulemaan mozarellapalloksi. Keltuaisen valumattomuus ikään kuin riisti annokselta sen sielun.
Toisena annoksena oli kuorrutettua kuhaa, pinaatti-perunapyrettä ja beurre blancia. Annos oli edellistä onnistuneempi, joskin kastikkeessa olisi ollut pientä hiomista. Tälle annokselle oli paritettu Spanier-Gillotin Kalkglimmer Riesling Trocken -17. Edellistä selkeästi rapsakampi, sitruksinen ja yrttinen viini. Aavistus jäännössokeria ja terhakkaat hapot loivat tasapainoisen kokonaisuuden. Linjakas viini kalan kaveriksi toimi kivasti.
Jälkiruokana keväisesti (ja ehkä hieman mielikuvituksettomasti) raparperipiirakkaa ja jäätelöä. Annoksen seurana 'Schlossgut Dielin Dorsheim Riesling Auslese -15. Klassinen makea riesling, jossa runsas jäännössokeri ja hammaskiilteet räjäyttävä hapokkuus kättelevät keväisessä kukkivassa sitruslehdossa. Can't go wrong with that.
Seuraavana ravintolana jo useampana vuonna viinivalikoimallaan vakuuttanut GP Tuulensuu Hämeenpuiston laidassa. Kyseessä on ravintola, johon päädymme aina kun olemme kaupunkiin kävellessämme miettineet että mihinköhän sitä oikein menisi syömään. Maistoimme useamman loistavan ja erityyppisen viinin, jotka kuitenkin olivat vain ohut siivu tarjonnasta.
Ensin meidät vakuutettiin Raumlandin ikääntyneellä (2005) blanc de noirs sektillä: Paahteinen, runsastuoksuinen viini, jonka aromeissa marjaisuus nousi hyvin taustalta esiin. Erittäin kuiva, mukavasti pyöristynyt, pitkä ja pehmeä jälkimaku. Sanalla sanoen herkullinen viini, joka oli kenties illan viinillinen tähti. Tätä kannataa jokaisen käydä maistamassa.
Seuraavana jotain erilaista, nimittäin Weegmüllerin Scheurebe. Viini tuoksultaan kukkea ja eksoottisen hedelmäinen muistuttaen terpeenisyydessään muscat'a Viini kuitenkin yllättää suussa linjakkuudellaan ja hapoillaan, jotka pitävät hedelmäkorisektorin aisoissa. Kokonaisuus miellyttävä, ja toimii hyvin sekä terassilla siemailtuna että ruokaviininä.
Kolmantena valkoisena vielä Von Winningin riesling gutswein, joka on kukkainen ja yrttinen viini ilman monien rieslingien yltiöilmeistä sitruksisuutta Täysin kuiva, keskitäyteläinen ja arkkityyppistä rieslingiä kevyempihappoinen, minkä vuoksi yhdistettävissä muullekin kuin rasvaa tihkuville makkaroille.
Punaisista maisteltiin Spätburgunderereita, joista Dautel oli enemmän "old school" saksalainen punaviini: Havuaromia, kirpeää karpaloa, metsänpohjaa tuoksussa, suussa runsaat terävähköt hapot ja kepeät tanniinit. Selkeä, herkullinen ja dokailtava makkara/schnizelviini.
Toinen punainen oli runsaampi Mohr Spätburgunder Nahen alueelta, lämpimältä vuodelta 2015.
Tässä oli jo modernimmin kypsää punaista marjaa, sopivasti tynnyrin tuomaa mausteisutta. Viini oli sopivan pyöreä ja kypsä, ja olisi voinut hyvin pärjätä burgundilaiseksi naamioituneena.
Ruokapuolella Tuulensuu tarjoili keväisesti parsaa valmistettuna reilussa pubihengessä: Saimme maistaa kahta annosta, joista molemmissa oli puntillinen parsaa. Toisessa annoksessa keitettynä ja uusien perunoiden kanssa voissa, toisessa taas belgihenkeen uunissa kuorrutteen alla pekonin ja perunoiden kanssa paahdettuna. Rehtejä parsa-annoksia, joiden jälkeen ei takuulla jää nälkä.
Tuulensuu on ehdottomasti ykkösvalinta, jos haluaa lähteä rieslingviikoille viini edellä. Jokaiselle löytyy jotakin, ja henkilökunta availee kiinnostavia pulloja etenkin viikonloppuisin lasitarjoiluun varsin vapaalla kädellä (yhtä paljon kuulemma itse maistettavaksi kuin asiakkaille...)
Seuraavana ravintolana Winebridge, johon petyimme kovasti vieraillessamme heti avaamisen jälkeen. Ravintolassa viinejä meille esitteli Timo "herra itte" Jokinen.
Saimme maistaa Moselin klassikkotuottaja Prümin Wehlener Sonnenuhr Devonia vuodelta -09. Viini oli jo kullankeltainen sävyltään, sen tuoksu valkokukkainen, hieman hunajainen ja aivan aavistuksen petrolinen. Tuoksu oli hienovarainen, eikä mikään komponentti dominoinut ylenmäärin. Suussa aavistuksen jäännössokerinen, joskin ikä oli jo syönyt sokerista terävän makeuden. Happoa oli edelleen mukavasti, kokonaisuus miellyttävän tasapainoinen ja aromimaailma moniulotteinen.
Toisena kuivana viininä simppelimpi Frank John Pfalzista: Hyvä perusriesling, jossa sitruunaa-kukkaa-ruohoa. Vain minimaalisesti makeutta, Pfalz-tuuliin kohtalaisesti bodya ja oiva sitruksinen hapokkuus.
Pieninä ruoka-annoksina tarjoiltiin currywurstia ja kirkasta, etikkaista perunasalaattia. Molemmat annokset olivat klassikkoja, jotka oli toteutettu varmalla kädellä. Viineistä on sanottava, että simppelimpi Frank John toimi näiden ruokien parina paremmin: Runsas nuori hapokkuus vaadittiin rasvaiselle makkaralle, ja etikkainen perunasalaatti tuntui hieman pahoinpitelevän Prümin sinänsä upeaa viiniä.
Makeina maistelimme vielä moselilaiset makeat Urziger Wurzgarten Riesling TBA:t 2010 ja 2007. Näistä etenkin nuorempi oli erittäin äitelän makea, ja vaikka siinä happoa olikin tuntui viini suussa sellaisenaan hieman turhan paksulta ja jätti aavistuksen epämiellyttävän makean kalvon. 2007 oli hieman tasapainoisempi. Jälkiruokana tarjottiin klassinen omenastruudeli, jonka voitaikinakuori oli rapea ja lehtevä kuten asiaan kuuluu. Struudeli ei ollut kuitenkaan kovin makea, joten mielestämme viinit olivat jälkiruuille turhan sokerisia.
Winebridge vaikutti nyt omistajan esittelemänä toimivalta: Pieniä kaatoja ja maistelua pyritään tuomaan mukaan ruokailuun. Ravintolassa myös järjestetään runsaasti teemailtoja, jotka ovat takuulla mielenkiintoisia. Edellisen käynnin perusteella olimme varsin pettyneitä, mutta kenties vuosi on tehnyt tehtävänsä käymme varmasti maistelemassa Winebridgen anteja jatkossa uudemman kerran. Toivottavasti isännän viini-ideologia on välittynyt henkilökunnalle vuoden aikana, sillä viimeksi siitä ei ollut tietoakaan.
Neljäntenä ravintolana oli Ravinteli Bertha, jossa saimme maistamisen lisäksi kuulla saksalaisen rieslingin historiasta. Ravintolapäällikkö Markus Saavalainen kertoi, että toisen maailmansodan jälkeen maassa oli tarhoja noin 30 000 hehtaaria, ja maahan on pitkään ollut tunnettu ns.bulkkiviineistä. 80-90 luvun vaihteessa paikallinen viininkulutus väheni huomattavasti ja sen jälkeen piti löytää saksalaiselle rieslingille uudet markkinat. Saksan viinitiedotus on tehnyt tässä huikean työn varsinkin pohjoismaissa, jossa riesling on edelleen todella iso juttu -huomattavasti suuremmassa määrin kuin muualla maailmassa. Saksan viinitiedotus on tuonut saksalaisen rieslingin kaikkien huulille tinkimättömällä markkinointityöllä, joka on sisältänyt sekä kuluttajien että ammattilaisten tietoisuuden lisäämistä eri tavoilla. Yksi hyvä esimerkki on jokakeväiset riesling-ja spätburgunderviikot.
Viinit, joita Berthassa maistoimme olivat pääasiassa J.B.Beckerin viinitalolta. J.B Becker on tunnettu erityisesti kuivista Rheingaun rieslingeistä, joista saimme maistaa Walluferin Walkerbergin tarholta tulevaa Spätlese Trockenia vuosikerroissa 2012 ja 1992. Vuosikerta 2012 oli mineraalinen, petroolinen ja sitruksinen tuoksultaan. Maussa mineraalisuus ja sitruksisuus maistuivat hienosti hyvien happojen säestämän. Vuosikerta 1992 oli tuoksultaan huomattavasti petroolisempi ja hunajaisempi kuin vk 2012. Maku oli kuiva, erittäin pitkä ja todella monivihahteinen. Todella hyvin ikääntynyt viini. Oppikirjaesimerkki kuivasta saksalaisesta rieslingistä. Kolmas valkoviini loi Schloss Lieser Niederberg Helden Riesling Auslese 2016 joka oli tuoksultaan makean persikkainen, aavistus limen kuorta ja kukkaisuutta. Maku oli persikkainen, aavistuksen petrolinen ja makean sitruunainen. Pitkä jälkimaku.
Varsinaista erillistä rieslingviikkojen menua ei Berthassa ole tarjolla vaan viikkojen aikana tarjotaan viinipaketissa valikoima erilaisia rieslingejä-ja spätburgundereita. Maistoimme 3 talon alkuruokaannosta ja taas muistimme miksi Bertha on niin kovatasoinen ravintola. Ensimmäisenä taivaallinen parsa-annos valkoisesta parsasta, kermakastikkesta savustetusta skreiturskasta. Vaatimaton annos ulkonäöltään, mutta suussa varsinainen makujen ilotulitus. Miten joku keksii yhdistää parsan ja raastetun savustetun kalan? Viineistä varsinkin Schloss Lieserin Auslese toimi annoksen kanssa todella hyvin. Toinen suosikkiannokseni oli paahdettu kuningasosterivinokas, hiivapyre ja mizuna, joka Saavalaisen mukaan jakaa mielipiteitä. Minä rakastin sienen umamia ja hiivakastikkeen makua, mutta osa ei voi sietää hiivasta mieleen tulevaa mielleyhtymää kiljuun. Upea annos joka taas vahvisti minun käsitystäni Berthan sijoitusta kaupungin kovimpien ravintoloiden joukossa.
Ilta päättyi koko bloggaajaporukan osalta Ravintola Periscopeen, jonka maisemat ovat taatusti kaupungin parhaat. Upea miljöö ja uniikki sijainti ei valitettavasti pelastanut hieman ailahtelevaa keittiötä. Osa annoksista oli hyviä, mutta osa kompasteli pahasti. Viineissä ravintolalla oli tarjolla mukava kattaus saksalaisia herkkuja, josta roséviinin ystävien kannattaa maistaa Dautelin rosé.
Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #saksanviinit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #saksanviinit. Näytä kaikki tekstit
maanantai 13. toukokuuta 2019
lauantai 13. toukokuuta 2017
Riesling- ja spätburgunderviikot Tampereella!
Taas on jokakeväisten Riesling- ja Spätburgunderviikkojen aika! Viikot ovat Saksan viinitiedotuksen järjestämä tapahtuma, jossa ravintolat tarjoavat saksalaisia riesling- ja spätburgunder-viinejä ja niille sovitettuja ruoka-annoksia. Tampereelta tapahtumaan osallistuu 11 ravintolaa, joista osassa kävimme saksan viinitiedotuksen kutsumana tutustumassa tarjontaan. Seuraavassa vinkkejä Tampereen tarjonnasta.
Aloitimme kierroksen Hellasta ja Huoneesta, jossa on tarjolla 4 ruokalajin menu. H&H on rohkeasti parittanut koko menulle kuohuvaa, eikä mitä tahansa sektiä: Rheinhessenin alueella toimiva Raumland on kenties Saksan tunnustetuin sekt-tuottaja, jonka viinit ovat laadultaan varsin lähellä samppanjaa. Tarjolla on 3 viiniä: Blanc de noirs-viinit cuvée Marie-Luise brut ja Katharina brut. Ensimmäinen on käynyt terästankissa ja toinen tammessa. Lisäksi tarjolla on jälkiruualle paritettu Riesling Brut. Marie-Luise on teräksinen ja sitruksinen, erittäin hapokas viini. Katharina on huomattavasti täyteläisempi, pähkinäinen ja paahteinen viini, jota erehtyisi herkästi luulemaan samppanjaksi. Riesling oli hedelmäisempi viini, jossa hapokkuudella ryyditettyä sitrusta, vihreää yrttisyyttä ja hentoa hunajaisuutta.
Annoksina tarjolla on ensin alkuruuaksi friteerattua kampasimpukkaa ja paahdettua keräsalaattia, Pääruokana on ensin hiillostettua silakka ja sitten lampaan sydäntä, saksanpähkinäpestoa ja valkoista parsaa. Jälkiruokana mantelituille, raparperia ja vaniljaa.
Viinit kaadetaan kaikki laseihin aterian alussa, joten ruokailija voi parittaa niitä haluamallaan tavalla. Mielestämme kampasimpukalle sopii Katharina, silakalle Marie-Luise samoin kuin lihapääruualle. Jälkiruuan parina kuiva riesling-sekt oli aivan yllättävä mutta loistava yhdistelmä: Se nosti esiin jälkiruuasta makeutta ja korosti vaniljan aromin kolmanteen potenssiin !
Viikkojen paras viinilista löytyy ehdottomasti gastropub tuulensuusta: kolme sivua saksalaisia viinejä, myös harvoin Suomessa nähtäviltä Itä-Saksan alueilta Saale-Unstrutin ja Würtembergin aluilta. Saimme maistella muutaman viinin, joista parhaiten toimivat Saale-Unstrutissa toimivan Lützkendorfin Riesling Karsdorfer Höhe Gräte GG, joka oli aromeiltaan keltaluumuinen ja persikkainen, hieman hunajainen ja alkavan petrolinen. Paletilla viini oli erittäin hapokas, mikä teki siitä oivallisen parin kermaiselle haukimurekkeelle. Tätä paria suosittelemme kokeilemaan!
Ravintola Aistin viinivalikoima oli kapeampi, mutta muutama helmi sieltäkin löytyi. Aisti tarjoaa 3 ruokalajin Riesling-menua varsin kilpailukykyiseen 38 euron hintaan. Alkuruoka oli hieman sekava, siinä kun tuntui yhdistyvän kaksi eri annosta samalle lautaselle: Annoksessa oli veripalttu, puolukkaa ja puffattua tattaria, mikä olisi muodostanut varsin perinteisen annoskokonaisuuden. Samalta lautaselta löytyi kuitenkin myös turskanposkea, hernepyrettä ja pikkelöytyjä kasviksia. Nämä annokset kannattaisi mielestämme tarjota erikseen, koska makumaailma muodostui näin varsin sekavaksi. Annoksen kanssa tarjottu Basserman-Jordanin Pfalzilainen riesling ei myöskään oikein toiminut veripaltun kanssa, sen sijaan hernepyreen ja turskanposken parina se oli varsin kulauteltava.
Pääruuassa oli sesongin mukaisesti parsaa: Parsaflan, keitetty parsa, suolaheinäkastike ja paistettu lohi muodostivat loogisen kokonaisuuden. Parsaflan ja suolaheinäkastike olivat maukkaita, flanissa parsa saatiin annokseen hieman totutusta eroavassa muodossa. Viineinä annokselle paritettiin kaksi erilaista rieslingiä:
Triks Trinks on nuori pariskunnan vetämä luomuviinitalo Rheingausta. Tarjolla oli heidän Im Schorchen-rielinginsä vuodelta 2014. Viini on juuri sopivassa iässä, siinä on vielä mukavasti keltaisten kivellisten hedelmien aromia, hentoa vaaleaa kukkaisuutta mutta myös kehittyvää petrolia, joka tuo aromimaailmaan moniulotteisuutta. Viini on lähes kuiva, kohtalaisen täyteläinen mutta varsin hapokas nuorehko riesling. Toimii hyvin annoksen kanssa, suolaheinäkastike nostaa viinistä makeutta ja hedelmää ja viinin happo tasapainotta parsaflanin rasvaisuutta. Erinomainen esimerkki Rheingaun rieslingistä!
Toisena viininä tarjolla viinitien maahantuoma pfalzilaisen perinteikkään Koehler-Ruprechtin Kallstadter Annaberg Riesling Trocken vuodelta 2008. Viini on aromeiltaan jo ylittänyt petrolisuuden, sen tuoksu on lähinnä pakokaasuinen, hieman asetoninenkin. Viini on käynyt tammitynnyreissä, mikä tuo tuoksuun ja etenkin makuun pyöreää runsautta. Suussa viini on kuiva, täyteläinen, jopa suolaisen mineraalinen. Kuvaus kuulostaa kenties epämiellyttävältä, mutta viini toimi ruuan kanssa aivan loistavasti. Tässä oiva perinteisestä eurooppalaisesta viinistä, joka ei ole varsinainen nautinto sellaisenaan mutta nousee uuteen ulottuvuuteen ruuan kanssa.
Jälkiruokana Aisti tarjoilee kaunista, keväistä annosta joka sisältää raparperipiirasta, raparperihyytelöy, mansikkatuillea ja -sorbet'a sekä parsaparfait'a. Kuva kertokoon.
Jos heikki vieraili Tuulensuussa, Masuunissa ja aistissa niin Katrin vierailu listalla oli sitten Finlaysonin Palatsi, Champagne Bar Sante, Bertha ja illan päättänyt C.
Ravinteli Bertha oli Riesling-ja spätburgunderviikoilla mukana ensimmäistä kertaa ja toivottavasti osallistuminen ei jää vain tähän vuoteen. Ravintolan juomatuotteesta vastaava Matti Kuukkanen-Fager kertoi meille, että he olivat ostaneet viikoille juuri niitä viinejä joista he pitävät. Joitakin 60 pulloa ja joitakin vain 6 pulloa. Me maistoimme ravintolassa viikkojen annoksista 3 ja viineistä 7. Kaikki taattua laatua, mutta parhain ruuista oli itkettävän hyvä grillattu parsa kera paahdettua kerman, kuivatun mateenmädin ja kuivatun tyrnin. Meille tuli Lauran ja Maijun kanssa melkein tappelu siitä, kuka saa syödä viimeisen haarukallisen annoksesta.
Viineistä mieleen jäi punaisista parhaiten mieleen Aoc51:sen maahantuoma Weingut Holger Koch Pinot Noir 2013. Tämä oli saksalaista pinottia Katrin mielestä parhaimmillaan. Hento, mutta punamarjainen tuoksu. Maku oli erittäin hienostuneen marjainen ja todella tasapainoinen. Viini johon piti keskittyä hetken ajan, jotta aromimaailma löytyi.
Valkoisista Katriin kolahti parhaiten Weingut Martin Müllen Trarbacher Hühberber Spätlese Trocken 2008 Moselin varrelta. Viinistä mielenkiintoisen tekee se, että tarhat sijaitsevat Moselissa poikkeuksellisesti muualla kuin joen varressa. Matti oli dekantoinut viiniä pari tuntia ennen tarjoilua ja kertoi viinin rauhoittuneen dekantoinnin aikana huomattavasti. Itse viini oli hyvin epätyypillinen moselin alueen riesling, joka on tehty tosi kypsistä rypäleistä. Maultaan viini oli aavistuksen petrolinen, yrttinen ja mausteinen. Ikä oli tuonut viiniin syvyyttä ja rakennetta. yksi illan parhaista nautiskeluviineistä.
Ilta päättyi meillä kaikille osallistujilla yhteisestä toivomuksesta Ravintola C:hen, jossa keittiömestari Ilkka Isotalo otti meidät vastaan. Teemaviikkojen viinimenu oli rakentunut Christina Suomisen käsissä ajatuksella, että kaikille annoksille on tarjolla A ja B viinipaketit, joissa tuodaan esille viinin ilosanomaa ja sitä, että samalla ruualle voi yhdistää monta viiniä. Seurue voi siis tilata kaksi erilaista viinipakettia ruuille ja maistella samalla enemmän erilaisia viinejä. Nerokasta ja asiakasta palvelevaa. Ennen varsinaista alkuruokaa saimme maistella porukalla kasan Ilkan loihtimia amuseja, joista paras oli ehdottomasti Pariloitu kuhanposki kanaemulsion ja pikkelöityjen mustaherukan silmujen kanssa.
Varsinainen alkuruoka oli taattua laatua C:ltä, jossa maussa ei oltu kitsasteltu. Heinillä savustettua hauenmätiä, heinäcreemiä, mallaskeksi, possun niskaa capocolla ja ylikypsää selleripyrettä ja pakastekuivattua puolukkaa. Niin hyvää ja runsaanmakuista. Harva suomessa uskaltaa yhdistää mädin kanssa muuta kuin sipulin ja smetanan, mutta C:n loistokas annos kehottaa yhdistämään mädin kanssa muutakin. Viineinä annoksella oli Santesta (ja viime vuodelta C:stä) tuttu Solterin spätburgunder rose, joka toi annokseen mukavasti raikkautta. Toinen viini annoksella oli Herouxin Akuutti riesling, joka löytyy myös Alkon tilausvalikoimasta. Viini oli puolikuiva, mineraalinen ja tasapainoinen, jossa dokabiliteetti on taatusti kohdillaan. Annoksen kanssa viini toimi myös loistavasti ja nosti annoksesta esiin eri piirteitä kuin Solterin rose.
Jälkiruokana ja illan päättäjänä meille tuotiin pöytään pienet hattarat, jossa oli sisällä mustaherukkatikkari. Herkullista ja niin C:n tyylistä. Tähän päättyi meidän osalta, mutta osa porukasta jatkoi vielä iltaa Tampereen ainoaan salakapakkaan.
Riesling-ja spätburgunderviikot ovat lunastaneet paikkansa ainakin Tampereella kevään avaajana. Suosittelemme lämpimästi vierailemaan 11 upeassa ravintolassa, jotka ovat viikkojen ajaksi nostaneet saksalaiset viinit pääosaan ruuan kanssa. Kiitos Saksan viinitiedotus ja Tampere Food Clubin bloggarit kierroksesta.
Muiden kertomuksia illasta
Savusuolaa
Asikaine
Kipparin Morsian
Sivumaku
Missä olet Laura
Mansen Muijat
| Raumland = sekt |
| Friteerattua kampasimpukkaa ja piimäkastiketta |
Viinit kaadetaan kaikki laseihin aterian alussa, joten ruokailija voi parittaa niitä haluamallaan tavalla. Mielestämme kampasimpukalle sopii Katharina, silakalle Marie-Luise samoin kuin lihapääruualle. Jälkiruuan parina kuiva riesling-sekt oli aivan yllättävä mutta loistava yhdistelmä: Se nosti esiin jälkiruuasta makeutta ja korosti vaniljan aromin kolmanteen potenssiin !
| Tuulensuun haukimureke |
| Lützkendorf oli hyvää! |
Ravintola Aistin viinivalikoima oli kapeampi, mutta muutama helmi sieltäkin löytyi. Aisti tarjoaa 3 ruokalajin Riesling-menua varsin kilpailukykyiseen 38 euron hintaan. Alkuruoka oli hieman sekava, siinä kun tuntui yhdistyvän kaksi eri annosta samalle lautaselle: Annoksessa oli veripalttu, puolukkaa ja puffattua tattaria, mikä olisi muodostanut varsin perinteisen annoskokonaisuuden. Samalta lautaselta löytyi kuitenkin myös turskanposkea, hernepyrettä ja pikkelöytyjä kasviksia. Nämä annokset kannattaisi mielestämme tarjota erikseen, koska makumaailma muodostui näin varsin sekavaksi. Annoksen kanssa tarjottu Basserman-Jordanin Pfalzilainen riesling ei myöskään oikein toiminut veripaltun kanssa, sen sijaan hernepyreen ja turskanposken parina se oli varsin kulauteltava.
Pääruuassa oli sesongin mukaisesti parsaa: Parsaflan, keitetty parsa, suolaheinäkastike ja paistettu lohi muodostivat loogisen kokonaisuuden. Parsaflan ja suolaheinäkastike olivat maukkaita, flanissa parsa saatiin annokseen hieman totutusta eroavassa muodossa. Viineinä annokselle paritettiin kaksi erilaista rieslingiä:
Triks Trinks on nuori pariskunnan vetämä luomuviinitalo Rheingausta. Tarjolla oli heidän Im Schorchen-rielinginsä vuodelta 2014. Viini on juuri sopivassa iässä, siinä on vielä mukavasti keltaisten kivellisten hedelmien aromia, hentoa vaaleaa kukkaisuutta mutta myös kehittyvää petrolia, joka tuo aromimaailmaan moniulotteisuutta. Viini on lähes kuiva, kohtalaisen täyteläinen mutta varsin hapokas nuorehko riesling. Toimii hyvin annoksen kanssa, suolaheinäkastike nostaa viinistä makeutta ja hedelmää ja viinin happo tasapainotta parsaflanin rasvaisuutta. Erinomainen esimerkki Rheingaun rieslingistä!
| Aistin pääruualle parittamat viinit olivat molemmat loistavia |
Jälkiruokana Aisti tarjoilee kaunista, keväistä annosta joka sisältää raparperipiirasta, raparperihyytelöy, mansikkatuillea ja -sorbet'a sekä parsaparfait'a. Kuva kertokoon.
| Aistin keväinen jälkiruoka |
Finlaysonin palatsi tarjoaa viikkojen aikana 3 ruokalajin hyvällä tavalla perinteistä menua. Riesling-viikoille ravintola oli valinnut viinit yhdeltä sympaattiselta ja kohtuullisen pieneltä perhetilalta Borell-Diehliltä Pzalzista. Perhe on valmistanut viiniä alueella jo yli 80 vuoden ajan.
Klassisen parsa-annoksen pari oli Borell-Diehl Buntsandstein Kabinett Riesling Trocken 2015. Buntsandstein viinin nimessä tarkoittaa alueella olevaa maaperää eli punaista hiekkakiveä, joka murenee helposti. Viini muistutti Katrin mielestä hieman ranskalaisia Alsacen alueen rieslingejä ja sehän ei ole mikään ihme, koska Pzalz ja Alsace sijaitsevat todella lähellä toisiaan. Parsa ja viini pelasivat hyvin yhteen ja annoksen makumaailma oli miellyttävä.
Toisena annoksena maistoimme Mansikka-raparperi parfaita ja mehustettuja tuoreita mansikoita. Itse jälkiruoka oli yksi kierroksen parhaista. Makeahko parfait, mansikat ja Borell-Diehl Riesling Auslese 2015 olivat todella miellyttävä pari yhdessä. Finlaysonin palatsi tarjoaa Riesling-teemaviikkojen menua koko toukokuun ajan.
Champagne Bar Sante on taas riesling- ja spätburgunderviikkojen aikana keskittynyt siihen mitä parhaiten osaa eli tarjoamaan loistavia kuohuviinejä laseittain. Tällä kertaa tarjolla on 4 saksalaista sektiä lasitarjoilussa: jo Hellassa ja Huoneessa maistetuista Raumlandeista Riesling Brut, joka oli pelkältään nautittuna enemmän aperetiivi kuin H&H:ssa raparperin kanssa tarjottuna. Lisäksi tarjolla oli Cuvee Mariea Louise. Uutena tuttavuutena heillä on tarjolla myös Solterin viinitalolta Rheingausta tulevat Sektit Riesling Brut ja Spätburgunder Rose. Katri ihastui etenkin Solterin kauniin lohenpunaiseen roseeseen, joka viritti kylmässä kelissä fiilikset jo helteisiin terassikeleihin kylmän roseen kanssa.
Jos haluat maistella viikkojen aikana vain kuohuvia niin suuntaa silloin Santeen. Muista myös heidän muut loistavat kuohuvat, joista useimmat tarjolla laseittain. Kiitos Tuula Tikkaselle todella innostavasta esittelystä viinien osalta. Oli ilo seurata, kuinka suurella sydämellä Tuula etsii tuotteita Santen valikoimaan. Jäämme jännityksellä odottamaan mitä helmiä hän löytää Santeen tulevilta reissuiltaan.
![]() |
| Berthan täydellistä valkoista parsaa |
![]() |
| Osa Berhan riesling-ja spätburgunderviikkojen annista. |
Valkoisista Katriin kolahti parhaiten Weingut Martin Müllen Trarbacher Hühberber Spätlese Trocken 2008 Moselin varrelta. Viinistä mielenkiintoisen tekee se, että tarhat sijaitsevat Moselissa poikkeuksellisesti muualla kuin joen varressa. Matti oli dekantoinut viiniä pari tuntia ennen tarjoilua ja kertoi viinin rauhoittuneen dekantoinnin aikana huomattavasti. Itse viini oli hyvin epätyypillinen moselin alueen riesling, joka on tehty tosi kypsistä rypäleistä. Maultaan viini oli aavistuksen petrolinen, yrttinen ja mausteinen. Ikä oli tuonut viiniin syvyyttä ja rakennetta. yksi illan parhaista nautiskeluviineistä.
Ilta päättyi meillä kaikille osallistujilla yhteisestä toivomuksesta Ravintola C:hen, jossa keittiömestari Ilkka Isotalo otti meidät vastaan. Teemaviikkojen viinimenu oli rakentunut Christina Suomisen käsissä ajatuksella, että kaikille annoksille on tarjolla A ja B viinipaketit, joissa tuodaan esille viinin ilosanomaa ja sitä, että samalla ruualle voi yhdistää monta viiniä. Seurue voi siis tilata kaksi erilaista viinipakettia ruuille ja maistella samalla enemmän erilaisia viinejä. Nerokasta ja asiakasta palvelevaa. Ennen varsinaista alkuruokaa saimme maistella porukalla kasan Ilkan loihtimia amuseja, joista paras oli ehdottomasti Pariloitu kuhanposki kanaemulsion ja pikkelöityjen mustaherukan silmujen kanssa.
Varsinainen alkuruoka oli taattua laatua C:ltä, jossa maussa ei oltu kitsasteltu. Heinillä savustettua hauenmätiä, heinäcreemiä, mallaskeksi, possun niskaa capocolla ja ylikypsää selleripyrettä ja pakastekuivattua puolukkaa. Niin hyvää ja runsaanmakuista. Harva suomessa uskaltaa yhdistää mädin kanssa muuta kuin sipulin ja smetanan, mutta C:n loistokas annos kehottaa yhdistämään mädin kanssa muutakin. Viineinä annoksella oli Santesta (ja viime vuodelta C:stä) tuttu Solterin spätburgunder rose, joka toi annokseen mukavasti raikkautta. Toinen viini annoksella oli Herouxin Akuutti riesling, joka löytyy myös Alkon tilausvalikoimasta. Viini oli puolikuiva, mineraalinen ja tasapainoinen, jossa dokabiliteetti on taatusti kohdillaan. Annoksen kanssa viini toimi myös loistavasti ja nosti annoksesta esiin eri piirteitä kuin Solterin rose.
Jälkiruokana ja illan päättäjänä meille tuotiin pöytään pienet hattarat, jossa oli sisällä mustaherukkatikkari. Herkullista ja niin C:n tyylistä. Tähän päättyi meidän osalta, mutta osa porukasta jatkoi vielä iltaa Tampereen ainoaan salakapakkaan.
Riesling-ja spätburgunderviikot ovat lunastaneet paikkansa ainakin Tampereella kevään avaajana. Suosittelemme lämpimästi vierailemaan 11 upeassa ravintolassa, jotka ovat viikkojen ajaksi nostaneet saksalaiset viinit pääosaan ruuan kanssa. Kiitos Saksan viinitiedotus ja Tampere Food Clubin bloggarit kierroksesta.
Muiden kertomuksia illasta
Savusuolaa
Asikaine
Kipparin Morsian
Sivumaku
Missä olet Laura
Mansen Muijat
Tunnisteet:
#rsviikot2017,
#saksanviinit,
ravintolaelämyksiä,
Riesling,
riesling-ja spätburgunderviikot 2017,
spätburgunder herkkua,
tampere food club,
viini ja ruoka,
viiniblogi
keskiviikko 3. toukokuuta 2017
Weingut Winter: Riesling Riesling Riesling (ja vähän chardonnay)
Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa.
Vierailimme Saksan Viinitiedotuksen järjestämällä matkalla viimeisenä Weigut Winterillä, jossa maistoimme aivan huikeita rieslingejä ja yhden parhaista koskaan maistamistani tammitetuista chardonnay-viineistä.
Weingut Witerin Stefan Winter on kuuluisa taidostaan tuottaa omaleimaisia, maaperää ja kasvupaikkaa ilmentäviä riesling-viinejä. Winter on erikoistunut tarhaviineihin, joissa maistuu kasvyympäristön lisäksi myös vuosikerta: Viinit eivät ole samanlaisia vuodesta toiseen, mutta Winter kuuluu niihin viinitaloihin, joiden viinit 'vaikeilta' vuosilta eivät ole huonoja vaan päin vastoin pitkää ikäännyttämistä kestäviä helmiä.
Winterin viinitila sijaitsee Dittelsheimin kylässä Rheinhessenissä. Dittelsheim on hieman kauempana Reinistä korkeammalla maalla, joten lämpötilavaihtelut ovat voimakkaampia kuin aivan joen varressa sijaitsevilla tarhoilla. Winter kuuluu laatuviinien tuottajien VDP-järjestelmään.
Winterillä on viinejä 4 kategoriassa: Gutsweinit sekoitteita tilan tarhoilta koko Rheinhessenin alueella, Ortsweinit tulevat Dittelsheimin kylän tarhoilta ja Grosse Lage-viinit tulevat yksittäisiltä tarhoilta, joita Winterillä on kolme: Leckeberg, Geyersberg ja Kloppberg.
Kaikila Grosse Lage-tarhoilla kasvaa vain riesling-köynnöksiä, joilla on ikää noin 40 vuotta. Kaikki Grosse lage-viinit käytetään luonnonhiivoilla terästankeissa. Geyersbergin maaperä on merkeli-saviseosta, ja se sijaitsee korkealla kukkulalla Dittelsheimin yläpuolella. Kloppberg on merkelin ja kalkkikiven seosta ja sijaitsee tuulisella paikalla tuottaen raikkaita mineraalisia riesligejä. Leckeberg on maaperältään pääasiassa kalkkikiveä ja sijaitsee jyrkästi etelään viettävillä rinteillä. Leckebergin viinit ovat tiukan mineraalisia.
Saimme maistella ison kasan Winterin viinejä, ja tässä niistä omaan suuhuni parhaat:
Ortswein Dittelsheim Riesling 2015 oli kypsän hedelmäinen, sitruksinen ja jo nuorena hentoa petrolista mineraalisuutta kehittänyt viini, joka oli suussa varsin täyteläinen, aivan aavistuksenomaisesti makea ja erittäin (8,5 g/l) hapokas viini. Pitkä jälkimaku. Tämä oli Winterin viineistä paras sellaisenaan kulauteltavaksi, mutta sopii hyvin yleisrieslingiksi vaikkapa kalaruuille.
Grosse Lage Kloppberg 2015 oli selkeästi ruokaviini tuhdimmillekin ruokalajeille. Viinissä oli vihreää omenaa, kivistä mineraalisuutta. Tuoksu oli huomattavasti hillitympi ja hienovaraisempi kuin edellisessä. Suussa tämä oli täyteläinen, täysin kuiva ja jollain tavalla karhea. Happoa oli jälkimaussa varsin riittävästi. Viini pelasi selkeästi enemmän suutuntumalla kuin aromaattisuudella, mikä tekee tästä hyvän viinin hienovaraisillekin annoksille.
Ortswein Dittelsheim Weissburgunder 2014 oli yrttinen, pähkinäinen ja kermaisen runsas tuoksultaan. Suussa glykolinen, täytäläinen, pyöreä mutta silti jälkimaultaan hapokas ja raikas. Ehdottomasti ruokaviini vaaleille lihoille.
Chardonnay Reseve 2013 oli yksi parhaista chardoista joita olen maistanut: yleensä chardonnay ei tuota kovin aromaattisia viinejä, mutta Winterin viinistä ei puuttunut primaareja hedelmä-aromeja. Ihastuttavaa raikasta omenaa ja sitrusta täydellisessä tasapainossa hienovaraisen tammisen mausteisuuden kanssa. Suussa runko pelaa happorakenteen varassa, viinin jälkimaku on lähes järjettömän pitkä. Suosittelen ehdottomasti maistamaan, jos jossain tulee vastaan!
Weingut Witerin Stefan Winter on kuuluisa taidostaan tuottaa omaleimaisia, maaperää ja kasvupaikkaa ilmentäviä riesling-viinejä. Winter on erikoistunut tarhaviineihin, joissa maistuu kasvyympäristön lisäksi myös vuosikerta: Viinit eivät ole samanlaisia vuodesta toiseen, mutta Winter kuuluu niihin viinitaloihin, joiden viinit 'vaikeilta' vuosilta eivät ole huonoja vaan päin vastoin pitkää ikäännyttämistä kestäviä helmiä.
Winterin viinitila sijaitsee Dittelsheimin kylässä Rheinhessenissä. Dittelsheim on hieman kauempana Reinistä korkeammalla maalla, joten lämpötilavaihtelut ovat voimakkaampia kuin aivan joen varressa sijaitsevilla tarhoilla. Winter kuuluu laatuviinien tuottajien VDP-järjestelmään.
Winterillä on viinejä 4 kategoriassa: Gutsweinit sekoitteita tilan tarhoilta koko Rheinhessenin alueella, Ortsweinit tulevat Dittelsheimin kylän tarhoilta ja Grosse Lage-viinit tulevat yksittäisiltä tarhoilta, joita Winterillä on kolme: Leckeberg, Geyersberg ja Kloppberg.
Kaikila Grosse Lage-tarhoilla kasvaa vain riesling-köynnöksiä, joilla on ikää noin 40 vuotta. Kaikki Grosse lage-viinit käytetään luonnonhiivoilla terästankeissa. Geyersbergin maaperä on merkeli-saviseosta, ja se sijaitsee korkealla kukkulalla Dittelsheimin yläpuolella. Kloppberg on merkelin ja kalkkikiven seosta ja sijaitsee tuulisella paikalla tuottaen raikkaita mineraalisia riesligejä. Leckeberg on maaperältään pääasiassa kalkkikiveä ja sijaitsee jyrkästi etelään viettävillä rinteillä. Leckebergin viinit ovat tiukan mineraalisia.
Saimme maistella ison kasan Winterin viinejä, ja tässä niistä omaan suuhuni parhaat:
Ortswein Dittelsheim Riesling 2015 oli kypsän hedelmäinen, sitruksinen ja jo nuorena hentoa petrolista mineraalisuutta kehittänyt viini, joka oli suussa varsin täyteläinen, aivan aavistuksenomaisesti makea ja erittäin (8,5 g/l) hapokas viini. Pitkä jälkimaku. Tämä oli Winterin viineistä paras sellaisenaan kulauteltavaksi, mutta sopii hyvin yleisrieslingiksi vaikkapa kalaruuille.
Grosse Lage Kloppberg 2015 oli selkeästi ruokaviini tuhdimmillekin ruokalajeille. Viinissä oli vihreää omenaa, kivistä mineraalisuutta. Tuoksu oli huomattavasti hillitympi ja hienovaraisempi kuin edellisessä. Suussa tämä oli täyteläinen, täysin kuiva ja jollain tavalla karhea. Happoa oli jälkimaussa varsin riittävästi. Viini pelasi selkeästi enemmän suutuntumalla kuin aromaattisuudella, mikä tekee tästä hyvän viinin hienovaraisillekin annoksille.
Ortswein Dittelsheim Weissburgunder 2014 oli yrttinen, pähkinäinen ja kermaisen runsas tuoksultaan. Suussa glykolinen, täytäläinen, pyöreä mutta silti jälkimaultaan hapokas ja raikas. Ehdottomasti ruokaviini vaaleille lihoille.
Chardonnay Reseve 2013 oli yksi parhaista chardoista joita olen maistanut: yleensä chardonnay ei tuota kovin aromaattisia viinejä, mutta Winterin viinistä ei puuttunut primaareja hedelmä-aromeja. Ihastuttavaa raikasta omenaa ja sitrusta täydellisessä tasapainossa hienovaraisen tammisen mausteisuuden kanssa. Suussa runko pelaa happorakenteen varassa, viinin jälkimaku on lähes järjettömän pitkä. Suosittelen ehdottomasti maistamaan, jos jossain tulee vastaan!
tiistai 25. huhtikuuta 2017
Weingut Wedekind ja Saksan luomuviinit
Saksan luulisi olevan luomutuotannon luvattu maa, sillä Steinerin antroposofinen ajattelutapa on maassa voimissaan: Taannoisella työmatkalla yritin ostaa apteekista kortisonivoidetta sillä seurauksella että sain saarnan sen vaarallisuudesta ja suosituksen lukuisista homeopaattisista valmisteista. Sama biodynamiikka ei kuitenkaan ole muodostunut kovin suosituksi viininviljelijöiden keskuudessa. Syynä tähän lienee hankala ja epävarma ilmasto sekä -kuten joku viinikirjoittaja hiljan epäili- saksalainen suunnitelmallinen ja epävarmuutta karttava mielenlaatu.
Luomuviinien määrä on kuitenkin Saksassakin kasvussa. Kävimme Saksan Viinitiedotuksen järjestämällä matkalla vierailulla Niersteinissä sijaitsevalla Weingut Wedekindin
talolla, joka tuottaa kaikki viininsä luomumenetelmin. Wedekind on pariskunnan perustama viinitalo, joka on aloittanut toimintansa vuonna 2005. Tarhoja viljeltiin alusta saakka luomuperiaattein, ja sertifikaatin Wedekind sai 2008. Tällä Rheinhessenin tuottajalla on valikoimassaan paitsi perinteisiä Rieslingejä ja Spät-/Weisburgundereita myös uusia Piwi-lajikkeita, joista tuotetut viinit olivat täysin uusi tuttavuus.
Piwi on lyhenne pilswiderstandsfähige-sanasta, joka tarkoittaa homeelle vastustuskykyistä. Lajikkeet ovat vitis vinifera-hybridejä, jotka on aikaansaatu vuosikymmeniä kestäneen tietoisen lajikkeenjalostustyön seurauksena. Näihin on risteytetty eurooppalaisia ja aasialaisia lajikkeita tavoitteena aikaansaada homeille vastutstuskykyisiä lajikkeita, joista pystyttäisiin tuottamaan laadukkaita viinejä ilman tarvetta torjunta-aineiden käytölle. Koska näitä lajikkeita ei tarvitse suojella torjunta-ainella, ne sopivat oivallisesti luomutuotantoon.
Maistoimme Wedekindillä kolmesta eri piwi-lajikkeesta valmistettuja viinejä.
Cabernet Blanc on pienisatoinen lajike, josta valmistetuissa viineissä on sauvignon blancista muistuttava aromimaailma: Maistamamme Cabernet Blanc 2015 oli tuoksultaan tomaatinlehtimäinen, ruohoinen, luumuisen hedelmäinen. Maku oli hapokas, täysin kuiva. Jälkimaku oli vihreä ja pitkähkö. Tämä olisi varmasti oiva parsaviini.
Johanniter on vuonna 2001 lisensoitu aikaisin kypsyvä valkoinen lajike. Johanniter 2015:n tuoksussa hento aromi, jossa leikattua ruohoa ja keltaista luumua. Pyöreähkössä maussa hedelmäiset aromit nousivat paremmin esiin. Hapokkuus oli edellistä vähäisempää ja viini oli täyteläisempi. Tämä voisi toimia vaikkapa lohikalojen kanssa.
Punaisista maistoimme Cabernet Juraa vuodelta 2014. Tämä oli tuoksultaan kirsikka-mansikkainen, mausteinen ja hieman tamminen. Suussa keskitäyteläinen, hyvärunkoinen ja melkoisen tanniininen. Tämän maku jäi valitettavasti hieman lyhyeksi.
Nämä lajikkeet olivat kiinnostavia. Phillip Wedekind arveli, että niillä on todellista potentiaalia tulevaisuudessa: Laatu oli jo nyt hyväksyttävä, vaikka tuottajilla ei vielä ole kovin pitkää kokemusta ja tietämystä rypäleistä. Ajan myötä laata todennäköisesti vielä paranee, kun tuottajat löytävät näille lajikkeille optimaaliset kasvupaikat ja oppivat parhaat kellarikäsittelymenetelmät. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan!
Luomuviinien määrä on kuitenkin Saksassakin kasvussa. Kävimme Saksan Viinitiedotuksen järjestämällä matkalla vierailulla Niersteinissä sijaitsevalla Weingut Wedekindin
talolla, joka tuottaa kaikki viininsä luomumenetelmin. Wedekind on pariskunnan perustama viinitalo, joka on aloittanut toimintansa vuonna 2005. Tarhoja viljeltiin alusta saakka luomuperiaattein, ja sertifikaatin Wedekind sai 2008. Tällä Rheinhessenin tuottajalla on valikoimassaan paitsi perinteisiä Rieslingejä ja Spät-/Weisburgundereita myös uusia Piwi-lajikkeita, joista tuotetut viinit olivat täysin uusi tuttavuus.
Piwi on lyhenne pilswiderstandsfähige-sanasta, joka tarkoittaa homeelle vastustuskykyistä. Lajikkeet ovat vitis vinifera-hybridejä, jotka on aikaansaatu vuosikymmeniä kestäneen tietoisen lajikkeenjalostustyön seurauksena. Näihin on risteytetty eurooppalaisia ja aasialaisia lajikkeita tavoitteena aikaansaada homeille vastutstuskykyisiä lajikkeita, joista pystyttäisiin tuottamaan laadukkaita viinejä ilman tarvetta torjunta-aineiden käytölle. Koska näitä lajikkeita ei tarvitse suojella torjunta-ainella, ne sopivat oivallisesti luomutuotantoon.
Maistoimme Wedekindillä kolmesta eri piwi-lajikkeesta valmistettuja viinejä.
Cabernet Blanc on pienisatoinen lajike, josta valmistetuissa viineissä on sauvignon blancista muistuttava aromimaailma: Maistamamme Cabernet Blanc 2015 oli tuoksultaan tomaatinlehtimäinen, ruohoinen, luumuisen hedelmäinen. Maku oli hapokas, täysin kuiva. Jälkimaku oli vihreä ja pitkähkö. Tämä olisi varmasti oiva parsaviini.
Johanniter on vuonna 2001 lisensoitu aikaisin kypsyvä valkoinen lajike. Johanniter 2015:n tuoksussa hento aromi, jossa leikattua ruohoa ja keltaista luumua. Pyöreähkössä maussa hedelmäiset aromit nousivat paremmin esiin. Hapokkuus oli edellistä vähäisempää ja viini oli täyteläisempi. Tämä voisi toimia vaikkapa lohikalojen kanssa.
Punaisista maistoimme Cabernet Juraa vuodelta 2014. Tämä oli tuoksultaan kirsikka-mansikkainen, mausteinen ja hieman tamminen. Suussa keskitäyteläinen, hyvärunkoinen ja melkoisen tanniininen. Tämän maku jäi valitettavasti hieman lyhyeksi.
Nämä lajikkeet olivat kiinnostavia. Phillip Wedekind arveli, että niillä on todellista potentiaalia tulevaisuudessa: Laatu oli jo nyt hyväksyttävä, vaikka tuottajilla ei vielä ole kovin pitkää kokemusta ja tietämystä rypäleistä. Ajan myötä laata todennäköisesti vielä paranee, kun tuottajat löytävät näille lajikkeille optimaaliset kasvupaikat ja oppivat parhaat kellarikäsittelymenetelmät. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan!
torstai 6. huhtikuuta 2017
Weingut Krebs, Freinsheim, Pfalz
Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa
Krebsin tila sijaitsee Freinsheimin kylässä Pfalzissa, ja heillä on on köynnöksiä kuudella eri tarhalla kylän ympärillä. Talo on nuorehko, he ovat pullottaneet viinejä vasta 1980-luvun alusta. Vastuu viininvalmistuksesta on hiljattain siirtynyt toiselle sukupolvelle, joka on osin säilyttänyt vanhaa perinnettä mutta toisaalta tuonut uusia tuulia tuotantoon: Talo on alkanut käyttää enemmän tammitynnyreitä ja vanhoja tammisammioita myös valkoviinien kypspytyksessä. Tämä on tuottanut hyviä tuloksia etenkin pinot blancin ja pinot gris:n kanssa, mutta myös tammisammiossa kypsytetty, pullossa oikäntynyt riesling oli upea viini.
Talolla on tarhoja Freinsheimiä ympäröivällä, maaperältään erittäin vaihtelevilla alueilla. 6 eri tarhaa, kuusi eri terroiria tuottavat erilaisia rypäleitä, joita parustason viineissä sekoitetaan sopivan balanssin aikaansaamiseksi ja toisaalta parhaat rypäleet viiniytetään erikseen tarhaviineinä, jotka ilmentävät kasvupaikkaansa.
Aloitimme vierailun piknik-lounaalla Musikantenbuckelin viinitarhan viereen rakennetussa puutarhassa, josta oli upeat näköalat kevätauringossa kylpeville viinitarhoille ja Freinsheimin kylään. Talon viinien maistamisen aloitimme lounaan ohessa auringonpaisteisessa puutarhassa: perustason Weisburgunder oli kuiva ihanan raikas, sitruksinen ja yrttinen viini, jota voi lämpimästi suositella juurikin vaikkapa piknikin ohessa nautittavaksi. Weisburgunderit (eli pinot blancit) yllättivät koko reissulla yleisestikin laadullaan ja tyylikirjollaan.
Talo tuottaa pariakymmentä eri viiniä neljässä eri laatukategoriassa: Gutsweine-kategorian viinit ovat sekoitteita eri alueilta, Ortsweinet kyläviinejä, Erste Lagen-viinit tarhaviinejä ja ”Beste Lagen”-viinit yksittäisten tarhojen erityisen hyvistä osista tulevia viinejä. Esimerkkinä tällaisesti on Himmelreich, joka on osa Honigsack-tarhaa. Maistoimme saman vuosikerran Honigsackin ja Himmelreichin, ja jälkimmäinen oli selvästi täyteläisempi rakenteeltaan mutta samalla hillitympi ja hienostuneempi aromimaailmaltaan.
Pikniklounaan jälkeen siirryimme viinitalolle, jossa kiersimme kellaritilat ja jatkoimme maistelua. Talolla maistetuista (kautta linjan loistavista) viineistä joukosta erottui ensinnäkin Honigsack ”Halbstück” 2010. Vanhoissa tammisammioissa sakoilla käytetty ja kypsytetty, pitkään pullossa levännyt ja ikääntynyt viini oli upean täyteläisen tuoksuinen, siihen oli alkanut kehittyä juuri sopivasti ikääntyvän rieslingin petrolista muistuttavia mineraalisia nuotteja. Viini oli myös rakenteeltaan loistava: Täyteläinen, hunajainen suutuntuma jota seurasi juuri sopivan napakka happopuraisu, joka kantoi makua todella pitkään. Erittäin monikäyttöinen ruokaviini, jossa oli runsautta hieman raskaampienkin annosten vastapainoksi mutta toisaalta myös reippaasti suuta puhdistavaa hapokkuutta.
Talo tuottaa valkoisten ohella myös punaviinejä. Lajikekirjo oli itselleni hieman yllätys, sillä vaikka Krebs keskittyy punasista spätburgunderiin, löytyy punaviineistä lisksi paitsi perinteinen marjaisa dorfelder myös puhdas CS ja Merlot/CS-blendi. Ilmastonmuutoksen myötä nämäkin lajikkeet on mahdollista saada alueella useimpina vuosina kypsiksi. Myös saksalainen Viognier oli itselleni uutuus: Vaikka viini ei syvyydeltään aivan Condrieu ollutkaan, niin saksalainen hapokkuus toi mielestäni hyvän lisän hieman öljyiseen viognierin rakenteeseen. Omaan suuhuni tämä istui jopa paremmin kuin moni edullisempi rhonelainen viognier.
Punaisista maistoimme nyt ainoastaan nuoren 2014-vuoden Spätburgunderin, jossa oli hyvä havumetsänpohjan ja kypsän puolukan aromimaailma yhdistettynä kohtalaisen reiluun hedelmärunkoon, napakkaan hapokkuuteen ja edelleen varsin tiukkaan tanniinisuuteen, joka lupaa viinille pitkää ikää.
Vierailu oli kaiken kaikkiaan yksi reissun parhaista, ja tilan laadusta kertonee se, että pääasiassa ravintola-alan ammattilaisista koostuneesta ryhmästä varsin moni halusi ostaa pulloja myös kotiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






