Priorat. Taas.

Edellisestä visiitistä (ja blogijutusta) on jo kolme vuotta, joten on siis aika jälleen hehkuttaa Prioratin hienoutta.

Meillä oli siis Katalonian reissulla vuokralla asunto Castelldefelsistä asunto, ja alun perin olimme ajatelleet että teemme sieltä vierailuja läheisille Penedesin viinitiloille. Juuri ennen reissua päätimme kuitenkin varata yhden hotelliyön meille läheisen Prioratin viinialueen "pääkaupungista" Falsetista.

Gratallops, taustalla montsantin massiivi.
Huomaa maaperän värin muutos massiivin
rinteessä!

Castelldefelsistä (tai Barcelonan lentokentältä) ajaa Falsetiin puolisentoista tuntia. Olimme sopineet käynnin pienelle Celler Devinssin viinitilalle, jossa olemme käyneet joka reissulla. Devinssi sijaitsee Gratallopsissa, joka on Prioratin kylistä kenties tunnetuin: Siellä on muun muassa Clos Mogador.

Lähdimme ajamaan aamulla ja olimme Gratallopsissa perillä kymmenen maissa. Matkalla ajoimme Falsetin ohi ja jatkoimme siitä ohi Siurana-joen laaksossa sijaitsevan Mas Martinetin viinitilan Prioratin sydämeen Gratallopsiin. Olemme saapuneet kylään muutamaan kertaan kävellen ja useita kertoja autolla, ja kylää ympäröiville rinteille levittäytyvät karut viinitarhat ovat aina yhtä upea näky.

Kävimme kahvilla kukkulalla sijaitsevan Gratallopsin kylän 'huipulla' hotelli cal de llopissa. Muistimme heti, miksi rakastamme aluetta (maisemien ja viinien lisäksi): Ihmisten ystävällisyys on Barcelonan seudun peruskohteliaseen suhtautumiseen verrattuna kuin toiselta planeetalta. Prioratissa ollaan maalla, ja ihmiset ovat aitoja.

Pengerrettyjä tarhoja Gratallopsin ympärillä

Kahvin jälkeen Devinssille, jossa maistelimme (aikanaan Pietarista emigroituneen) PR-vastaavan Jordin kanssa talon viinit, joihin oli tullut uusia tuttavuuksia:

Mas de Les Valls Blanc on kuiva täyteläinen viini, johon käytetään Pedro Ximenes - Garnacha Blanca-sekoitusta. Jännittävä hieman mantelinen, yrttinen ja mineraalinen viini, joka toimii hyvin esimerkiksi alueella suosittujen kanaruokien kanssa.

Valikoimaan oli tullut myös Montsantin alueen viini 1068 D'Illia, joka oli varsin hedelmäinen ja täyteläinen. Garnacha-rypäleet kasvavat savimaalla, ja viinissä oli runsaasti etäisesti merlot'sta muistuttaavaa maanläheisyyttä yhdistettynä kevyeen savuisuuteen. Viini oli varsin pehmeä eikä aivan meidän suuhumme istuva.

Hienoin uutuus oli kuitenkin vin doux naturel, joka oli syntynyt vahingossa tilan CS-tarhojen kypsyttyä hieman yli. Rypäleet jätettiin riippumaan ja konsentroitumaan poikkeuksellisen kuivana syksynä 2013. Tämän jälkeen konsentroituneet rypäleet laitettiin käymään, mutta korkean sokeripitoisuuden vuoksi hiivat toimivat hyvin hitaasti ja käyminen kesti pitkään. Käymisen jälkeen viini kypsyi vielä tammitynnyreissä, ja lopputulos oli varsin kiinnostava: Makea CS-viini, jossa aromimaailma on pohjimmiltaan rusinainen. Taustalla on kuitenkin pieni henkäys vegetaalisuutta ja herukkaa, mikä tekee tuoksusta kiinnostavan. Viini on suussa makea, täyteläinen ja mausteinen. Jälkimaussa on hapokkuutta makeuden vastapainoksi, joten kokonaisuus on tasapainoinen. Tätä ostimme joulua ajatellen kotiinviemisiksi.

Finca Rocapoll

Maisteluiden jälkeen päätimme lähteä kävelylle viinitarhojen lomitse kulkevaa tietä myöden, koska aamupäivä oli vielä suhteellisen viileä. Kävelimme tuttua reittiä Devinsin vanhalle Finca Rocapoll-nimiselle Carineña-tarhalle, jonka ikivanhat, alle puolen metrin korkuiset viiniköynnösvanhukset tuottavat pitkäikäistä, moniulotteista viiniä. Jatkoimme tästä vielä matkaa, ja pian olimme rinteen harjalla. Toisella puolella sijaitsevat runsaasta aluskasvillisuudesta tunnistettavat, luomuviljellyt Clos Mogadorin tarhat. Jatkoimme matkaa, ja pian olimme hieman eksyksissä. Pienen harhailun jälkeen pääsimme kuitenkin takaisin tutulle tielle ja palasimme Gratallopsiin. Yllättävästi pidentynyt kävely valmisti sopivasti paikalliseen tapaan kahdeksi varatulle lounaalle.

kylmänä alkuruokana marinoitua sardiinia

Söimme lounaan aina loistavassa Celler de l'Aspicissa Falsetissa. Tämä on ravintola, johon olemme kaikilla viime vuosien Katalonian reissuillamme päätyneet. Ravintola on osa espanjalaista lähiruokaliiketta Km0:a, joten annokset koostetaan pääosin alueen omista raaka-aineista. Menu sisälsi
muutaman alkuruuan ja kaksi pääruokaa: Sienikeittoa, munakoisotartaria, marinoitua sardiinia, paistettua kummeliturskaa, pitkään haudutettua, revittyä ja prässättyä lähikanaa ja lopuksi vielä lajitelma jälkiruokia.

Sienikeittoa

Viiniksi pyysimme sommelieriltä raikkaamman pään punaisen Prioratin, ja pienen ääneenpohdinnan jälkeen saimme Ferrer Bobetin vanhojen köynnösten viinin, jonka rypäleet kasvavat Falsetin ja Porreran kylien välisellä harjanteella korkealla. Korkeus tekee tarhasta suhteellisen viileän, joten rypäleet säilyttävät hyvin hapokkuutensa tuottaen verraten hapokasta, raikkaan hedelmäistä viiniä joka toimi aterian kanssa vallan mainiosti.

turskaa ja kurpitsaa

Falsetin kylä oli arki-iltanakin pirteä: aperetiivien nauttijoita oli (ne muutamat) terassit täynnä, kaupoissa oli jonoa ja puheensorina kaduilla vilkasta ja äänekästä. Kiertelimme hiukan kylää ja  kävimme nauttimassa vermutit kylän perinteisen majoitusliikkeen Hostal Sportin terassilla. Söimme paikallisittain erittäin aikaisen pienen illallisen hotellimme ravintolassa ja painuimme pitkän päivän jälkeen nukkumaan.

Lähtö pois tältä sympaattiselta ja meille hyvin läheiseltä alueelta harmitti, mutta pois ajaessa sovimme jo perheen kesken että parin vuoden sisään tullaan taas uudestaan!

Pardas, Penedesin pieni suuri tuottaja

Kävimme viikon lomalla Kataloniassa, jossa jaomme aikammme rannan ja Penedèsin sekä Prioratin viinitilojen välillä. Olimme vuokranneet asunnon Castelldefelsistä, parikymmentä kilometriä Barcelonan lounaispuolelta. Paikka oli varsin kätevä rantatukikohta, josta ajoi alle puolessa tunnissa Penedèsin viinialueen ytimeen Vilafrancan ja Sant Sadurni d'Anoian ympäristöön.

Penedèsin alue on tietenkin tunnetta Cavatuotannostaan, joka ei kuitenkaan ole Penedèsin alueen yksinoikeus: Cavaa saa tuottaa muuallakin Espanjassa, ja laatutuottajat ovatkin kärsineet Cavan maineesta halpana rantaviininä. Vastauksena tähän Penedésin alueen kuohuviineille luotiin vuonna 2014 uusi laatuluokka Clàssic Penedés, jonka tuotantokriteerit ovat tiukemmat: Rypäleet tulee kasvattaa täysin luomumenetelmin Penedèsin alueella, ja viinien täytyy kypsyä pullossa vähintään 15 kuukautta ennen liikkeellelaskua. Tarkempia säännöksiä löytyy D.O. Penedésin kotisivuilta.

kartta: D.O. Penedes

Viinialue sijatsee Katalonian keskiosassa ulottuen rannikolla Barcelonan lentokentästä kaakkoon lähelle Tarragonaa noin 80 kilometrin matkan. Rannikolta alue leviää viitisenkymmentä kilometriä sisämaahan lähelle Igualadan kaupunkia. Alue jaetaan rannikolta sisämaahan mennessä kolmeen vyöhykkeeseen: Maritim rannikolla, Central keskellä ja Superior sisämaassa. Suurin osa tuottajista sijaitsee keskimmäisellä vyöhykkeellä paikoin suoraan merestä nousevien Garrafin rannikkovuorten takaisessa laaksossa ja rinteillä. Alueella on vuoristojen ja laaksojen ansiosta lukuisia erilaisia mikroilmastoja rannikon tarhoita Penedés Soperiorin 800 metriin yltäviin tarhoihin. Maaperä on vaihtelevaa. Tämän vuoksi alueella voidaan tuottaa monen eri tyylisiä viinejä raikkaista valkoviineistä runsaisiin punaviineihin.

Rannikkovyöhykkeellä kasvatetaan eniten punaisia lajikkeita: Garnachaa, Carineñaa (=Samsó) ja Tempranilloa (Ull de llebre), mutta myös makeita viinejä tuottavaa Malvasia de Sitgesiä ja Moscatel de Alexandriaa. Sisämaahan mentäessä valkoiset lajikkeet Macabeo ja Xarel-lo yleisyvät, ja sisämaan korkeimmilla tarhoilla menestyy Parellada. Toki alueella kasvatetaan myös kansainvälisiä lajikkeita Cabernet Sauvignonia, Merlot'a ja Syrahta ja Pinotia.  Korkeammilla tarhoilla kasvaa nykyisin myös Rieslingiä ja Sauvignon Blancia.

Vaikka alue on tunnettu ennen kaikkea kuohuviineistään, on tuotannosta silti suurin osa on kuplattomia (miksei suomessa ole vastinetta englannin still winelle?). Cavatuottajista suuri osa on isompia yrityksiä, kun taas pientuottajien on helpompi valmistaa kuplimattomia viinejä: Niitä ei tarvitse varastoida ja kypsyttää kalliisti useita vuosia.

Vierailimme yhdellä pienellä mutta varsin arvostetulla tilalla, joka tuottaa yksinomaan kuplimattomia laatuvuunejä. Pardasin tilan ovat perustaneet Ramon Perrera ja Jordi Arnan vuonna 1996, jolloin he hankkivat Can Comasin tilan ja alkoivat istuttaa tarhoja. Ensimäinen liikkeelle laskettu vuosikerta oli 2004: tätä ennen rypäleet myytiin suurille tuottajille, koska Perreran mielestä nuorten köynnösten viineistä ei tullut kelvollista viiniä. Herran asenne oli muutenkin se, että liikkeelle ei lasketa mitään mistä ei voi olla aidosti ylpeä.

Can Comas on 60 hehtaarin tila, jolla kasvaa viinien lisäksi metsää, viljoja ja laitumia. Viinitarhojen maaperät ovat kalkkikiveä ja toisaalta kivistä savimaata. Tämän Torrelavitin ulkopuolella sijaitsevan tilan lisäksi tarhoja on 5 kilometriä pohjoisempana Ainoia-joen laaksossa, jossa kasvaa erittäin vanhoja Xarello- ja Sumoll-köynnöksiä.

Löysimme viinitalon melko pitkän etsimisen jälkeen peltojen keskeltä peltoja (when you come to Torrelavit turn left, drive upphill through the village and out of it. Then continue for some 500 meters until you see a big white house with a tower on your left). Ajoimme hivenen ränsistyneeseen pihapiiriin, jossa tapasimme hivenen varautuneen oloisen Ramon Perreran. Mies vei meidät sisään yhdistettyyn tuotantotilaan ja maisteluhuoneeseeen ja totesi että "let's get into the busines" ja kaivoi esiin pulloja valitellen että valkoiset ovat nyt lämpimiä kun viinikaappi on rikki.

Maistelimme ensin Rupestrista, joka on xarel-lo-voittoinen blendi jossa kukkeutta tuomassa pieni osuus malvasia de sitgestä. Kullankeltaisen viinin tuoksussa on sitrusta ja kivellisten hedelmien aromia, hunajamelonia (malvasia?) sekä tuntuvaa yrttisyyttä tuomassa ryhtiä. Maku on melko täyteläisen hedelmäinen ja runsas, mutta suutuntuma on hapokkuuden ja pienen kuorikontaktin tuoman tanniinisuuden ansiosta ryhdikäs. Viini ei kärsinyt lämpimänä tarjoilusta, vaan olisi toiminut huoneenlämpöisenäkin hyvin ruokaviininä. Viilennettynä menisi varmasti runsaan hedelmäisenä viininä hyvin aperetiivinakin.

Tämän jälkeen punainen Sumol-viini Sus Scrofa. Sumol on paikallinen lajike, jonka viljely ja valmistaminen hyväksi viiniksi on Perreran mukaan haastavaa: lajike kypsyy myöhään, siinä on hapokkuuta etenkin liian aikaisin poimittuna kitkeryyttä, joka tekee viineistä epämiellyttäviä. Siksi lajike onkin väistynyt sivuosaan, ja sen viljelyala on enää noin 100 hehtaaria. Sus Scrofa oli kuitenkin selvästi tuotettu taidolla, koska viini oli sekä tuoksultaan että maultaan raikkaan hedelmäinen, hieman yrttinen ja mukavalla tavalla rustiikkinen viini, joka oli kokonaisuudessaan erittäin kulauteltava. Erittäin hyvä arkiviini yksinkertaisille aterioille tai viileänä ihan sellaisenaankin nautittuna.

Tämän jälkeen maistomme cabernet franc-voittoista negre francia, jossa edellä mainitun lisäksi CS:a ja sumolia. Tyyli on hyvin erilainen kuin usein hieman vegetaalisissa loiren cab franceissa: Viini on runsaan tummahedelmäinen, jopa hieman luumuhilloinen. Tukena kuitenkin runsasta ja melko terävää mauseisuutta ja hieman kitkerää yrttisyyttä. Maku on täyteläisen hedelmäinen mutta raikkaan hapokas, toistaa hyvin tuoksuaromeja joitden lisäksi esiin  nousee tammikypsytyksen tuomaa sikarilaatikkohenkeä ja myös aavistus maatuvien lehtien henkäystä. Yllättävänkin moniulotteinen viini etenkin hintaansa nähden.

Viinejä Etnan varjosta: Tenuta di Fessina

Viileän kesän lopuksi pääsimme viikoksi nauttimaan Sisilian (ennätys-) helteistä. Ensimmäisen päivän hautovan +36-asteen jälkeen lämpö laski onneksi hieman siedettävämmäksi. Lisäksi siirryimme majapaikkaamme 600 metriä merenpinnan yläpuolelle Piedimonte Etneon kylän liepeille tulivuoren koillisrinteelle. Lämpötila laski korkeuden vuoksi, ja lisäksi rinteessä sijaitsevan talomme terassille puhalteli viilentävä tuuli käytännössä koko viikon.

Majapaikka oli valittu strategisesti rannikon ja Etnan pohjoisrinteellä sijaisevien viinitilojen puolivälistä. Myös etelärinteellä on viinintuotantoa ja etenkin valkoisia rypälelajikkeita kasvatetaan eteläpuolella runsaasti, mutta varsinainen Etna Wine Road kuitenkin kulkee pohjoisrinnettä Lingualossasta Randazzoon, ja tämän tien varrella sijaitse suurin osa maineikkaimmista tuottajista, mm Cornelissen ja Girolamo Russo Passopischiarossa.

Tenuta di Fessina on Silvia Maestrellin vuonna 2007 perustama viinitalo. Maestrelli on vanhan yrittäjäsuvun tytär, joka sai kipinän viiniin isältään, joka puolestaan aikanaan hankki viinitilan Toscanasta. Maestrelli osti Rovitellosta vanhan viinitilan, joka oli ollut Musmecin suvun omistuksessa.

Talon tarhat ja tuotantotilat sijaitsevat Rovitellossa, 670 metriä merenpinnan yläpuolella. Tarhat ovat kahden vanhan laavavirran välissä ja rajautuvat siten samaan tapaan kuin Burgundin clos-tarhat. Tarhojen maaperä on ohut ja se koostuu laavakivestä, hiekasta ja paikoittain savesta. Maaperässä on erittäin runsaasti rautaa, mangaania, kalsiumia ja kaliumia. Tarhoilla kasvaa eri ikäisiä köynnöksiä, mutta sen ydin on keskellä sijaitseva vanhojen, jopa 120-vuotiaiden köynnösten muodostama vyöhyke. Osa näistä kasvaa omilla juurillaan, sillä ilmavassa ja kuivassa maaperässä viinikirva ei menesty.

Fessinalle oli helppo löytää, talo miltei viinitien varressa rautatien pohjoispuolella. Meidät otettiin vastaan erittäin ystävällisesti. Ensin pääsimme kierrokselle tarhoille, jossa samalla valaistiin viljelymenetelmiä: Tiheään istutetuilla tarhoilla kaikki tehdään käsin, sillä koneet eivät köynnösten väliin mahdu. Köynnökset kasvavat noin metrin korkuisina gobelet-pensaina, ja niiden sato jää alle kiloon per köynnös. Mikäli rypäleitä muodostuu liikaa, niitä poistetaan kasvukauden aikana paremman aromikonsentraation saavuttamiseksi. Kasveja suojataan vain luomuviljelyn sallimilla kupariyhdisteillä.

Kierroksen jälkeen pääsimme vielä näkemään vanhan palmento-rakennuksen, jossa tilan viinit ennen vanhaan tuotettiin. Palmentossa oli säilynyt vuosisatoja vanha viinipuristin, jonka alkuperäisen mallin saarelle toivat jo roomalaiset. Historiallisen kierroksen jälkeen siirryimme kellareihin, jotka myös ovat alkuperäisessä tilassaan lukuunottamatta uusia tynnyreitä ja sammioita.

Talon viinit kypsyvät osin suurissa botti-sammioissa ja osin burgundi-tynnyreissä. Valtaosa viineistä saa käydä betoni- tai terästankeissa, mutta lippulaivavalkoviini A'Puddara saa myös käydä bottissa.

Kellarikierroksen jälkeen siirryimme maistamaan. Talo tuottaa kahdeksaa eri viiniä, jotka kaikki olivat miellyttäviä. Selkeimmin mieleen kuitenkin jäivät vanhoista köynnöksistä tuotettu Il Musmeci Etna Rosso DOC Riserva. Puhdas Nerello Mascarlese vanhoista yli 100-vuotiaista köynöksistä on kukkainen, kirsikkainen ja hapokas. Maistamamme 2014 oli edelleen varsin nuori ja tanniininen ja hyötyy varmasti viiden vuoden kypsytyksestä.

Vielä suuremman vaikutuksen teki valkoinen A'Puddara, jonka valkoisetet carricante-rypäleet tulevat vuokratarhalta Etnan etelärinteeltä 900 metrin korkeudesta. Viini on saanut nimensä A'Puddara-tähtikuvion mukaan: Tämä tähtitkuvio auttoi saaren itärannikon kalastajia osaamaan yön pimeydessä takaisin kotiin. Viini käy tammisammiossa, jossa alkoholikäymisen jälkeen tapahtuu malolaktinen käyminen. Viini kypsyy tammessa ja pullossa, ja se muodostuu erittäin moniulotteiseksi: Lasissa melko raskasliikkeinen kullankeltainen viini. Tuoksussa on persikkaa, vaaleita kukkia, hentoa savuisuutta ja yrttisyyttä. Maku on melko täyteläinen, kukkainen. Suussa aromeista korostuu vihertävää yrttisyyttä. Jälkimaku on erittäin pitkä, intensiivisen mineraalinen ja pehmeällä tavalla hapokas. Tämä oli ehdottomasti yksi reissun parhaista valkoviineistä ellei kaikkein paras !

Suosittelemme visiittiä Fessinalle, mikäli olet kiinnostunut viineistä ja matkustat Etnalle. Suuri bonus oli hyvä englanninkieli, jota ei todellakaan kannata pitää itsestäänselvyytenä. Kiinnostava moderni viinitalo, joka ottaa kaiken irti vanhoista tarhoista ja kellareista!

Cantina Castello di Torre in Pietra: Vierailun arvoinen viinitila Rooman kupeessa

Kun varasimme lennot Roomaan ja talon Bracciano-järven rannalta noin 50 km Rooman pohjoispuoleleta emme suunnitelleet viinimatkaa. Käsityksemme Lazion viineistä ei ole ollut järin korkea, mutta koska alueella viiniä kuitenkin tehdään ja mukana oli ihmisiä joille vierailu viinitilla oli uusi kokemus niin piti joku visiitti varata.

Nettisivujen selailun kautta päädyimme varaamaan maistelun ja kellarikierroksen Torrimpiertrassa Rooman luoteispuolella sijaitsevasta Cantina Castello di Torre in Pietrasta. Valinta oli sattumanvarainen mutta osoittautui onnistuneeksi. 

Tilalla on pitkä historia, sillä se on osa paavi Sixtus V itselleen 1500-luvulla hakkimaa valtavaa maatilaa. Viininviljely alkoi jo tuolloin ja nykyisin käytössä olevat tarhat osoittautuivat vuosisatojen saatossa parhaiksi paikoiksi viljellä köynnöksiä: Maccaresen kunnassa sijaitsevat tarhat ovat erittäin lähellä rannikkoa, jossa merituuli pitää köynnökset terveinä ja tuo hapokkuutta säilyttävää viileyttä.

Vuosisatojen kuluessa tila vaihtoi omistajaa useasti ja päätyi lopulta kymmenistä tuhansista s

hehtaareista 150:n kutistuneena nykyiselle omistajasuvulle, Albertineille 1926. Osan Corriere della Serasta omistanut Luigi Albertini ehosti tilaa ja kehitti viinintuotantoa. 1930-luvulla kaivettiin nykyisinkin käytössä olevat viinikellarit Torrimpietran linnan takana olevaan tuufakivikallioon. Nykyisen muotonsa tuotantotilat saivat 1970- ja 80-luvuilla Filippo Antonellin valvonnassa. 

Viiniköynnöksiä kasvaa nykyisin 50 hehtaarilla tilan 150:stä. Maaperä on hietasavea, jossa on joukossa merenpohjasta nousseita kalkkisia äyriäisjäänteitä. Valkoiset lajikkeet (fiano, vermentino, malvasia puntinata, chardonny, trebbiano) kasvavat hiekkaisemmilla mailla ja punaiset (sangiovese, montepulciano, cesanese, syrah, merlot) savisemmassa maassa. Tarhoja viljellään luomumenetelmin, mikä on kuulemma kohtalaisen helppoa koska aivan meren äärellä tautipaine on melko vähäinen. 

Kellaritilat sijaitsevat Torrimpietran pienessä kylässä vanhan linnan vieressä sijaitsevaan kallioon kaivetussa luolassa. Viinejä käytetään terästankeissa ja suurissa betonisammioissa, punaisia kypsytetään osin burgundityyppisissä tammitynnyreissä ja osaa suuremmissa botti-tammisammioissa.

Maistelimme tilan viineistä kolme, ja ne kaikki yllättivät positiivisesti. 

Chardonnay on korka-alkoholinen ja täyteläinen mutta silti yllättävän raikas ja ruokaystävällinen viini, jonka aromimaailmasta nousee olkea, vaaleaa kukkeutta ja täyteläisempää ananakseen vivahtavaa tuoksua. Suussa täyteläinen, kuitenkin yllättävän hapokas ja mineraalinen.  

Seará on 100 % syrah-rypäleestä tehty rosé. Viini on melko tummanpunainen 6-8 tunnin kylmämaseraation jäljiltä. Tuoksussa mansikkaa, kirsikkaa ja kukkaisuutta sekä häivähdys syrah:n mausteisuutta. Suussa raikas ja naukkailtava. Erittäin hyvä aperetiivirosé Italian lämpimiin iltoihin! 

Terre di Breccia on 60-40-sekoitus montepulcianoa ja sangiovesea. 9 kuukautta ranskalaisessa tammessa kypsynyt viini on luonteeltaan erittäin italialainen: Tuoksussa on hapankirsikkaa ja hentoa tupakanlehteä sekä montepuncianon tuomaa maanläheisyyttä. Tammen jäljiltä aistittavissa hentona lämmintä mausteisuutta. Suussa tämäkin viini oli varsin hapokas. Makupaletilla hedelmäisyys nousee esiin runsaampana ja kypsempänä, sitä tukee mukavasti tammen antama mausteisuus. Keskipitkä jälkimaku on miellyttävä.

Viinejä ei luonnollisesti Suomesta saa, mutta systembolagetista niitä kuulemma löytyy. Myyntijohtajan mukaan tila kuitenkin etsii maahanuojaa Suomesta, joten jos joku kiinnostuu hintaansa nähden laadukkaista Lazion viineistä niin  myyntijohtaja kehotti pyytämään näytteitä!

Tila oli hieno vierailukohde: ajomatka kylään on maisemallisesti kaunis ja linna sekä pieni kylä ovat jo sinänsä näkemisen arvoiset. Suosittelemme lämpimästi kaikille Rooman seudulla vieraileville viininystäville visiittiä. Tilalla on myös ravintola, joten suosittelemme visiitin ajoittamista lounasajan ympärille!

Weingut Wedekind ja Saksan luomuviinit

Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa.

Saksan luulisi olevan luomutuotannon luvattu maa, sillä Steinerin antroposofinen ajattelutapa on maassa voimissaan: Taannoisella työmatkalla yritin ostaa apteekista kortisonivoidetta sillä seurauksella että sain saarnan sen vaarallisuudesta ja suosituksen lukuisista homeopaattisista valmisteista. Sama biodynamiikka ei kuitenkaan ole muodostunut kovin suosituksi viininviljelijöiden keskuudessa. Syynä tähän lienee hankala ja epävarma ilmasto sekä -kuten joku viinikirjoittaja hiljan epäili- saksalainen suunnitelmallinen ja epävarmuutta karttava mielenlaatu.

Luomuviinien määrä on kuitenkin Saksassakin kasvussa. Kävimme Saksan Viinitiedotuksen järjestämällä matkalla vierailulla Niersteinissä sijaitsevalla Weingut Wedekindin

talolla, joka tuottaa kaikki viininsä luomumenetelmin. Wedekind on pariskunnan perustama viinitalo, joka on aloittanut toimintansa vuonna 2005. Tarhoja viljeltiin alusta saakka luomuperiaattein, ja sertifikaatin Wedekind sai 2008. Tällä Rheinhessenin tuottajalla on valikoimassaan paitsi perinteisiä Rieslingejä ja Spät-/Weisburgundereita myös uusia Piwi-lajikkeita, joista tuotetut viinit olivat täysin uusi tuttavuus.

Piwi on lyhenne pilswiderstandsfähige-sanasta, joka tarkoittaa homeelle vastustuskykyistä. Lajikkeet ovat vitis vinifera-hybridejä, jotka on aikaansaatu vuosikymmeniä kestäneen tietoisen lajikkeenjalostustyön seurauksena. Näihin on risteytetty eurooppalaisia ja aasialaisia lajikkeita tavoitteena aikaansaada homeille vastutstuskykyisiä lajikkeita, joista pystyttäisiin tuottamaan laadukkaita viinejä ilman tarvetta torjunta-aineiden käytölle. Koska näitä lajikkeita ei tarvitse suojella torjunta-ainella, ne sopivat oivallisesti luomutuotantoon.

Maistoimme Wedekindillä kolmesta eri piwi-lajikkeesta valmistettuja viinejä.

Cabernet Blanc on pienisatoinen lajike, josta valmistetuissa viineissä on sauvignon blancista muistuttava aromimaailma: Maistamamme Cabernet Blanc 2015 oli tuoksultaan tomaatinlehtimäinen, ruohoinen, luumuisen hedelmäinen. Maku oli hapokas, täysin kuiva. Jälkimaku oli vihreä ja pitkähkö. Tämä olisi varmasti oiva parsaviini.

Johanniter on vuonna 2001 lisensoitu aikaisin kypsyvä valkoinen lajike. Johanniter 2015:n tuoksussa hento aromi, jossa leikattua ruohoa ja keltaista luumua. Pyöreähkössä maussa hedelmäiset aromit nousivat paremmin esiin. Hapokkuus oli edellistä vähäisempää ja viini oli täyteläisempi. Tämä voisi toimia vaikkapa lohikalojen kanssa.

Punaisista maistoimme Cabernet Juraa vuodelta 2014. Tämä oli tuoksultaan kirsikka-mansikkainen, mausteinen ja hieman tamminen. Suussa keskitäyteläinen, hyvärunkoinen ja melkoisen tanniininen. Tämän maku jäi valitettavasti hieman lyhyeksi.

Nämä lajikkeet olivat kiinnostavia. Phillip Wedekind arveli, että niillä on todellista potentiaalia tulevaisuudessa: Laatu oli jo nyt hyväksyttävä, vaikka tuottajilla ei vielä ole kovin pitkää kokemusta ja tietämystä rypäleistä. Ajan myötä laata todennäköisesti vielä paranee, kun tuottajat löytävät näille lajikkeille optimaaliset kasvupaikat ja oppivat parhaat kellarikäsittelymenetelmät. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan!

Weingut Krebs, Freinsheim, Pfalz

Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Weingut Krebs oli yksi parhaista viinitaloista joilla vierailimme Saksan Viini-instituutin järjestämällä matkaal Rheinhesseniin ja Pfalziin. Viinit olivat loistavia kautta linjan entry-level-viineistä Grosses Gewächs-laatuun. Etenkin hinta-laatusuhde oli kaikissa aivan uskomaton.

Krebsin tila sijaitsee Freinsheimin kylässä Pfalzissa, ja heillä on on köynnöksiä kuudella eri tarhalla kylän ympärillä. Talo on nuorehko, he ovat pullottaneet viinejä vasta 1980-luvun alusta. Vastuu viininvalmistuksesta on hiljattain siirtynyt toiselle sukupolvelle, joka on osin säilyttänyt vanhaa perinnettä mutta toisaalta tuonut uusia tuulia tuotantoon: Talo on alkanut käyttää enemmän tammitynnyreitä ja vanhoja tammisammioita myös valkoviinien kypspytyksessä. Tämä on tuottanut hyviä tuloksia etenkin pinot blancin ja pinot gris:n kanssa, mutta myös tammisammiossa kypsytetty, pullossa oikäntynyt riesling oli upea viini.

Talolla on tarhoja Freinsheimiä ympäröivällä, maaperältään erittäin vaihtelevilla alueilla. 6 eri tarhaa, kuusi eri terroiria tuottavat erilaisia rypäleitä, joita parustason viineissä sekoitetaan sopivan balanssin aikaansaamiseksi ja toisaalta parhaat rypäleet viiniytetään erikseen tarhaviineinä, jotka ilmentävät kasvupaikkaansa.

Aloitimme vierailun piknik-lounaalla Musikantenbuckelin viinitarhan viereen rakennetussa puutarhassa, josta oli upeat näköalat kevätauringossa kylpeville viinitarhoille ja Freinsheimin kylään.  Talon viinien maistamisen aloitimme lounaan ohessa auringonpaisteisessa puutarhassa: perustason Weisburgunder oli kuiva ihanan raikas, sitruksinen ja yrttinen viini, jota voi lämpimästi suositella  juurikin vaikkapa piknikin ohessa nautittavaksi. Weisburgunderit (eli pinot blancit) yllättivät koko reissulla yleisestikin laadullaan ja tyylikirjollaan.

Talo tuottaa pariakymmentä eri viiniä neljässä eri laatukategoriassa: Gutsweine-kategorian viinit ovat sekoitteita eri alueilta, Ortsweinet kyläviinejä, Erste Lagen-viinit tarhaviinejä ja ”Beste Lagen”-viinit yksittäisten tarhojen erityisen hyvistä osista tulevia viinejä. Esimerkkinä tällaisesti on Himmelreich, joka on osa Honigsack-tarhaa. Maistoimme saman vuosikerran Honigsackin ja Himmelreichin, ja jälkimmäinen oli selvästi täyteläisempi rakenteeltaan mutta samalla hillitympi ja hienostuneempi aromimaailmaltaan. 

Pikniklounaan jälkeen siirryimme viinitalolle, jossa kiersimme kellaritilat ja jatkoimme maistelua. Talolla maistetuista (kautta linjan loistavista) viineistä joukosta erottui ensinnäkin Honigsack ”Halbstück” 2010. Vanhoissa tammisammioissa sakoilla käytetty ja kypsytetty, pitkään pullossa levännyt ja ikääntynyt viini oli upean täyteläisen tuoksuinen, siihen oli alkanut kehittyä juuri sopivasti ikääntyvän rieslingin petrolista muistuttavia mineraalisia nuotteja. Viini oli myös rakenteeltaan loistava: Täyteläinen, hunajainen suutuntuma jota seurasi juuri sopivan napakka happopuraisu, joka kantoi makua todella pitkään. Erittäin monikäyttöinen ruokaviini, jossa oli runsautta hieman raskaampienkin annosten vastapainoksi mutta toisaalta myös reippaasti suuta puhdistavaa hapokkuutta. 

Talo tuottaa valkoisten ohella myös punaviinejä. Lajikekirjo oli itselleni hieman yllätys, sillä vaikka Krebs keskittyy punasista spätburgunderiin, löytyy punaviineistä lisksi paitsi perinteinen marjaisa dorfelder myös puhdas CS ja Merlot/CS-blendi. Ilmastonmuutoksen myötä nämäkin lajikkeet on mahdollista saada alueella useimpina vuosina kypsiksi. Myös saksalainen Viognier oli itselleni uutuus: Vaikka viini ei syvyydeltään aivan Condrieu ollutkaan, niin saksalainen hapokkuus toi mielestäni hyvän lisän hieman öljyiseen viognierin rakenteeseen. Omaan suuhuni tämä istui jopa paremmin kuin moni edullisempi rhonelainen viognier. 

Punaisista maistoimme nyt ainoastaan nuoren 2014-vuoden Spätburgunderin, jossa oli hyvä havumetsänpohjan ja kypsän puolukan aromimaailma yhdistettynä kohtalaisen reiluun hedelmärunkoon, napakkaan hapokkuuteen ja edelleen varsin tiukkaan tanniinisuuteen, joka lupaa viinille pitkää ikää.

Vierailu oli kaiken kaikkiaan yksi reissun parhaista, ja tilan laadusta kertonee se, että pääasiassa ravintola-alan ammattilaisista koostuneesta ryhmästä varsin moni halusi ostaa pulloja myös kotiin. 

Chateau du Pibarnon ja Domaine Tempier: Bandolin klassikot

Vietimme ensimmäisen viikon Provencen lomastamme Bandolin viinialueella, Toulonin ja Marseillen välillä. Olimme vuokranneet talon Saint Cyr sur meristä, joka oli pieni rantakylä heti Bandolin kaupungin luoteispuolella. Bandolin alue on pieni, joten kaikki viinitilat olivat lyhyen ajomatkan päässä.

Kävimme vierailulla alueen legendaarisilla tiloilla Ch. de Pibarnonilla ja Domaine Tempierillä.

Pibarnon sijaitsee Bandolin kaupungista pohjoiseen noin kymmenen kilometriä Plan du Casteletin kylän yläpuolella (lähes kirjaimellisesti, siinä määrin jyrkkä oli nousu ylö 300 metriselle kukkulalle jolle viinitila on rakennettu. Tie nousi välillä niin jyrkästi, että nelivedollakin teki tiukkaa jyrkimpien neulansilmämutkien jälkeen. Tien varressa kasvoi arkkityyppistä välimeren mäntymetsää.

Tilan päärakennus sijaisee kukkulalla, jolla on aiemmin sijainnut Pariisin ja Toulonin yhdistäneen optisen merkinantolinjan torni. Näköalat ovat siten ymmärrettävästi upeat. Ne kruunaa kellarin ovelta avautuva näkymä talon tarhoille, jotka sijaitsevat suljetussa amfiteatterissa vuosisatoja sitten pengerretyillä rinteillä. Maaperä on erityistä, sillä se on miljoonia vuosia vanhempaa kuin ympäröivällä alueella: Alppien poimuuntuminen nosti tämän kukkulan merenpohjasta, ja maaperässä on siitä syystä paljon fossiilista kalkkia. Ympyränmuotoinen amfiteatteri mahdollistaa eri lajikkeiden viljelyn optimaalisessa aurinkokulmassa: Valkoiset lajikkeet kasvavat pohjoiseen suuntaavilla rinteillä ja punaiset lämpimämmillä etelärinteillä.

Alueelle tyypillinen Mourvedre tarvitseekin kaiken tämän auringon, sillä se on erittäin myöhään kypsyvä lajike jota käytetään päälajikkeena varsin vähän. Bandolissa se kuitenkin saavuttaa täyden kypsyyden runsaan auringonpaisteen vuoksi. Toisaalta viilentävä meri on lähellä ja yöt etenkin korkeilla paikoilla tuulen viilentämiä. Kypsyminen tapahtuu siten hitaasti ja rypäleet saavuttavat hyvän fenolisen kypsyyden.

Tullessamme Pibarnonille mistral-tuuli oli edellisenä päivänä ollut erittäin voimakas ja sähköt tilalta olivat poikki. Siten pääsimme maistelemaan viinejä erittäin tunnelmallisessa kynttilävalaistuksessa.

Ensin maistamamme valkoviini oli erittäin positiivinen yllätys: Clairetten ja Bourboulencin sekoitus on mineraalinen, hedelmäinen ja raikas valkoviini, joka sopinee hyvin alueen äyriäisruuille.

Punaviineistä maistoimme Chateau Pibarnon Rougen, joka oli täyteläinen, tummamarjainen ja intensiivisen tuoksuinen punaviini, jossa oli erittäin runsaasti konsentraationta ja tiukan napakkaa tanniinisuutta. vuosikerta 2012 oli aivan nuorukainen, tämä kestänee kellarissa hyvinkin vuosikymmenen.

Viinit olivat erittäin loistavia, samoin viinitilan sijainti oli aivan upea. Suosittelemme kaikille Bandolin suunnalla vieraileville ehdottomasti käyntiä Pibarnonilla!

Toinen klassikkotuottaja alueella on Domaine Tempier, joka on ollut sen perustaneen suvun omistuksessa 1830-luvulta lähtien. Viinien tyyli on pyryitty pitämään perinteitä kunnioittavana. Talolla on useita viinitarhoja Beaussetissa, Casteletissa ja Plan du Casteletissa. Tarhoja viljellään luonnonmukaisia periaatteita noudattaen vaikkei varsinaista luomusertifikaattia tilalla olekaan. Viinitilan päärakennus sijaitsee Plan du Casteletissa, melko lähellä Pibarnonia mutta kuitenkin huomattavasti helpommin saavutettavissa lähellä kyläkeskusta.

Tempieriä 1940-luvulta eteenpäin johtanut Lucien Peyraud kehitti ja promosi perinteisen Mourvedren viljelyä alueella, ja häntä on suurelta osin kiittäminen sen uudesta tulemisesta viinikirvakan tuhottua valtaosan köynnöksista 1800-luvun lopulla.

Tempierin tilan päärakennus sijaitsee siis Plan du Casteletin kylän pohjoispuolella viinitarhojen keskellä. Pihassa kasvaa upea rivi sypressejä, ja vaikka näköala ei Pibarnonille vedäkään vertoja on se silti kaunis ja idyllinen.

Tempierillä maistoimme ehkäpä elämämme parhaan roséen: Tässä on sekoituksena Mourvedre-Grenache-Cinsault-Carignan suhteessa 50/28/20/2. Viini on tuotettu saignee- menetelmällä. Viini on väriltään lohenpunainen, melko syvän värinen. Tuoksu on punamarjainen, joukossa kivellisten hedelmien aromeja ja melko tuntuvaa yrttisyyttä. Viini suutuntuma on intensiivinen, hapokas ja roséksi täyteläinen. Erittäin loistava ruokarosé, joka sopii mahtavasti vaikkapa bouillabaissen tai ratatouillen seuraksi.

Myös tilan punaviinit ovat loistavia, mutta erityisesti suosittelemme visiittiä tämän rosén vuoksi! Vastaanotto Tempierillä oli muuten erittäin ystävällinen huolimatta ranskantaidottomuudestamme. Jo tämän vuoksi kannattaa tilaa harkita vierailukohteena, sillä useissa paikoissa viholliskielen käyttö sai aikaan varsin penseän suhtautumisen.

Viinitaloja Prioratissa ja Monsantissa

Priorat on viinituristin kannalta siitä kiitollinen paikka, että pieneltä alueelta löytyy liki parisataa viinitaloa, joista suurin osa on varsin pieniä. Alueen kuuluisin tila lienee alueen uuden aallon aloittajiin kuuluvan René Barbierin Clos Mogador Gratallopsin reunamilla. Mogador järjestää kierroksia, jolle emme kuitenkaan ole koskaan osallistuneet. Tietoja löytyy täältä.

Aivan Falsetin laitamilta löytyy toinen Barbierin perustama talo, Celler Laurona. Talo perustettiin aikanaan siksi, että Barbier halusi edistää Montsantille omaa D.O.-statusta tuottamalla alueella laadukkaita viinejä. Kävimme kellarikierroksella ja maistelimme talon viinit ilman sen kummempia kustannuksia. Jos haluaa kierroksensa englanniksi, kannattaa sopia asia etukäteen ja varmistaa vielä paria päivää ennen ajankohtaa. Espanjaksi esittely onnistui vain pistäytymällä. Talon perinneviini Laurona on loistava, perinteinen esitys Montsantista edulliseen hintaan, Plini sen sijaan pyöristellympi ja täyteläisempi, uuden maailman tyyliin nojaava.

Gratallopsista löytyy myös toinen meille tuttu pieni talo, Celler Devinssi. Meillä on pitkäkestoinen suhde taloon, sillä viime reissun vierailun perusteella adoptoin Katrille lahjaksi kaksi carinena-köynnöstä tilan huipputarhalta. Tilan PR-mies Jordi erikoinen tapaus sikäli, että hän on syntyisin Pietarista ja päättänyt kymmenisen vuotta sitten että haluaa muuttaa Kataloniaan. Mies opetteli kielen kirjasta ja lähti. Nyt hän vetää perustellisia kierroksia tilan tarhoille ja minimaaliseen, autotallin kokoisiin valmistustiloihin ja vielä pienempään kellariin. Vierailu antaa hyvän kuvan viininteosta ihmisen mittakaavassa

Upealla paikalla vuoren harjanteella Gratallopsin ja Villela Baixan välillä siajitsee Buil & Gine, joka on yksi alueen suurimmista viinitaloista. He valmistavat viinejä sekä Prioratissa että Montsantissa, ja valtaosa näistä menee vientiin. Buil & Ginen valmistustilat ovat varsin modernit, samoin tastingtila. Kierros oli jokseenkin geneerinen, joten useampia viininvalmistamoja nähneen ei välttämättä kannta kierrosta tehdä. Paikka on kuitenkin upea, ja ylimmästä kerroksesta löytyy ravintola mahtavilla näköaloilla.

Escala Dein kylästä löytyy saman niminen viinitalo, jonka kellarit ja tastingtilat sijaitsevat kylän keskusaukiolla. Viinit ovat alueella klassikoita, joten kannattaa käydä vierailulla.

Lähellä Falsetia on Capcanesin kylä, josta löytyy kooperatiivi Celler Capcanes. Kyseinen talo tuottaa sekä massatuotantoviinejä että tyyriitä terroir-pulloja. Capcanesin ympäristö on luonnoltaa erittäin kaunista, joten siinäkin mielessä vierailu kannattaa.

Lomalla vihdoinkin on aikaa vierailla viinitiloilla

Keväinen Italian reissu pikkuneidin kanssa oli niin onnistunut, että melkein samantien reissusta kotiuduttua varasimme lennot kesälomamatkalle. Viininystäviä kun olemme, loma varattiin syyskuulle jotta viinialueet Euroopassa olisivat kauneimillaan sadonkorjuun aikaan. Alunperin tarkoitus oli lähteä jonnekin ihan muualle kuin Espanjaan, mutta tuttuun ja turvalliseen Kataloniaan tie vie taas kerran.

Tällä kertaa olemme 5 päivää aina niin ihanassa Barcelonassa, viikon verran meidät 3 vuotta sitten hurmanneessa Prioratissa. Edellisen reissun vaelluskokemukset pääsee lukemaan näistä linkeistä, osa 1, osa 2,  osa 3. Prioratiin palaamme siksi, että edellisellä vaelluksella puhuimme paljon siitä, kuinka kiva sieltä olisi vuokrata talo isommalla porukalla ja tutustua auton kanssa kunnolla Prioratin ja Montsantin viinialueisiin. Reissu päätetään viettämällä viimeiset 2 päivää rannalla Sitgesissä, koska kaupunki vaikutti oikein mukavalta parin vuoden takaisella reissulla.

Meistä kun on kyse, niin pääpaino tälläkin reissulla tulee olemaan hyvässä ruuassa ja viinissä. Barcelonassa on katsattettu jo valmiiksi parhaat viinikaupat ja baarit, ravintoloita unohtamatta. Prioratin viikolle olemme varanneet nyt 3 viinitilavierailua ja lisäksi osallistumme Devinssin viinitilalla mielenkiintoiseen sunnuntaipäivään, johon sisältyy viinitilan tiloissa kiertely, tasting ja mahdollisuus tutustua heidän tapaansa kerätä viinirypäleitä, jos sadonkorjuu on syyskuun puolivälissä tilalla jo aloitettu. Lisäksi aiomme verestää vaellusmuistoja Prioratin jylhissä maisemissa. Tietenkin kun reissulla on mukana perheen pikkuneiti tulee kohteiden leikkipuistotkin kierrettyä varmaan tarkasti. 

Jokaiselle jotakin: Vanhemmille tarpeeksi hyvää ruokaa ja mielenkiintoisia viinejä ja pikkuneidille tarpeeksi puistoja joissa temmeltää. Odotamme kovasti myös parhaimmassa kypsyydessä olevia viikunoita, manteleita ja paikallisia arbequina-oliiveja.

Innolla odotamme syyskuun alussa starttaavaa reissua, kun kelit alkaa kuulemme täällä Suomessa juuri sopivasti viilenemään...

Pares Balta, viinimatkojemme loistavin vierailu tähän mennessä

rivien välit kasvavat palkokasvia typen sitomiseksi

Recaredon omistautuneisuus asialleen ja viinifilosofialleen teki meihin valtavan vaikutuksen, joten suunnatessamme kohti Pares Baltaa Vilafrancan liepeillä ajattelimme, että edeltävä visiitti oli päivän ehdoton kohokohta. Olimme kuitenkin väärässä, sillä Pares Balta ylitti odotukset moninkertaisesti.

Vastaanotto oli ystävällinen, henkilökunta puhui loistavaa englantia (ei todellakaan itsestäänselvyys Kataloniassa...).  ParasBalta on suuri, Cusinen perheen omistama viinitalo, jolla on tarhoja Penedesissä, Terra altassa, Prioratissa ja Ribera del Duerossa.  Meitä kierrätti tarhoilla Prioratissa sijaitsevan Gratavinumin enologi, joka oli valtavan innostunut asiastaan.

Pares Baltan viinit ovat jo jonkin aikaa olleet luomusertifioituja, mutta nyt tarhoja on alettu muuttaa biodynaamisen viljelyn periaatteiden mukaisiksi. Tästä muutoksesta ja biodynaamisen viljelyn perusteista isäntämme Jordi Fernandes teki meille 4 tunnin kierroksen aikana melko yksityiskohtaisesti selkoa, ja ainakin minä jouduin muuttamaan käsitystäni biodynaamisen viljelyn järkiperäisyydestä.

Up there we will go!

Sinänsä tuntuu melko järkiköyhältä haudata maahan vuodeksi sarvi täynnä paskaa. Mutta toisaalta: Kun hautaat maahan täydellistä ravintoa maan mikro-organismeille, saat ne lisääntymään tehokkaasti. Kun sitten kaivat tuon mikroskooppisia ökkimönkäisiä kuhisevan sarven keväällä ylös ja sotket sen lietteiseen kompostiin, jota vielä vatkaat edestakaisin, niin kyllä takuulla saat vahvistettua tarhojen mikroskooppista eliömaailmaa ruiskuttamalla tuota liuosta. Vähän niin kuin jogurttia tekisi...

Joka tapauksessa kierros oli hieno: Kiersimme penedesin tarhoja alangolta nousten pikku hiljaa vuorille 850 metrin korkeuteen, jossa sijaitsevat mm rieslingiä, gewurstramineria ja pinot noiria kasvavat tarhat. Osa tarhoista oli raivattu vanhaan mäntymetsään, jossa oli vuosisatoja vanhoja viljelypenkereitä. Muilta osin tila oli suojellut omistamansa metsän, alaltaan useita satoja hehtaareja.

Pares baltan tuoterepertuaari on hieno: Heillä on perussarjan tuotteet, joita tuotetaan valtavia määriä ja joilla tehdään tulos. Tämän lisäksi ovat exclusive-tyyppiset laatutuotteet, joiden lisäksi on vielä microcuvé-sarja. Viimeiseen kuuluu kokeilutyyppisiä tuotteita erikoisemmista rypäleistä tai muuten kummallisia viinejä. Esimerkkinä näistä Syrahista tuotettu rosé Radix. Viini näyttää aivan punaviiniltä, mutta maistuu rosélta. Toinen loistava viini oli Mas Irene, (Cab. Franc-Merlot) jolle kalpenee moni St Emilionin viini.



Kierroksen jälkeen maistelimme vielä läpi suurimman osan Pares Baltan viineistä sekä penedesistä että Prioratista (Gratavinum) ja Duerosta (Dominio Romana). Matkamuistojen ostamisen jälkeen odotimme vielä talon export manageria, joka oli innostunut suomesta ja halusi tavata meidät ennen lähtöämme. Vaihdoimme muutaman sanan, ja saimme muutamia mahtavia

ravintolasuosituksia evääksi.

Loistava visiitti. Suosittelemme kaikille !

Priorat, true part 1

Edellinen postaus jäi kuvan väärän tiedostomuodon vuoksi hyvinkin torsoksi, joten aloitettakoon uudelleen.

Prioratiin siis suunnattiin rinkat selässä 4 päivän vaellukselle. Lennot kulkivat Lufthansan lakkoilusta huolimatta, ja perille Barcelonaan päästiin maanantai-illaksi. Viime hetkellä varattu huone hostel Bahiassa oli pitkään aikaan ala-arvoisin majoituskokemus, joten kyseistä läävää Plaza Cataloñialla kannatta välttää kuin ruttoa.

edellisessä kuvassa mantelipuu, tässä viinitarhaa ja maisemaa

Aamulla napattiin juna etelään, Tarragonan kautta Falsetin pikkukaupunkiin. Falset sijaitsee Prioratin alueen eteläreunalla, varsinaisesti kaupunki kuuluu vielä DO Montsantin alueeseen. Montsant ympäröi Prioratia kaikkialta muualta paitsi idästä. Yöpaikka oli varattu Marcan kylästä, pari kilometriä Falsetista etelään.

Falsetissa etsittiin pitkään ja hartaasti GR 174-vaellusreitin alkua. Turistitoimistossa ei kyseistä reittiä tunnettu, eikä kartta auttanut kaupunkialueella. Parin tunnin harhailun jälkeen kyseinen reitti kuitenkin löytyi seuraavaa päivää varten. Lounasta syötiin kylän ainoan hotellin, Hostal Sportin ravintolassa. Tapakset olivat maistuvia, mutta mitenkään ihmeellisenä ravintolaa ei voinut pitää.

Yritimme varata illaksi pöytää Celler L'aspic-nimisestä ravintolasta, mutta meille selvisi että ravintola on iltaisin auki ainoastaan perjantaina ja lauantaina. Näin olikin sitten kaikissa kylän ravintoloissa. Pikaisesti päätettiin hankkia ruokarpeet kaupasta, samalla saatiin eväät seuraavan päivän vaellukselle. Leipää, manchegoa, jamon serranoa, oliiveja, tomaatteja, lisäksi Buil en Ginen Gine-nimistä punaista viiniä (Garnacha tinta ja Samsó). Viini oli vasta avattuna melkoinen tykki mineraalitykki, hedelmäinen, mineraalinen, todella hapokas ja tanniininen. Juuston kanssa upposi kuitenkin ihan kivasti. Nälkä lähti hienosti, ja päivän reissaamisen jälkeen uni tuli silmään varsin nopeasti.

Majapaikan emäntä valmisti aamulla hyvän aamiaisen, johon kuului tyypillinen tomaattileipä eli pan con tomate, joka on siis paahdettu leipä oliiviöljyllä, pintaan lisäksi hierottu tomaattia. Tarjolla oli myös serranoa ja manchegoa. Aamiaisen jälkeen emäntä tarjosi vielä autokyydin Falsetiin, joten ensimmäinen vaelluspäivä lyheni mukavasti. Tosin autotien varressa tarpominen ei mitenkään mieltä ylentävää koskaan ole.

Falsetista lähdettiin polulle, joka alkoi helppona hiekkatienä kohti Belmunt del Prioratin kylää. Tien varrella kasvoi tasaisilla pelloilla valtavasti mantelipuita ja pähkinäpensaita, joiden hedelmät olivat juuri parhaimmillaan. Alun tasaisen osuuden jälkeen päästiin ensimmäisiin rinteisiin ja törmättiin ensimmäisiin prioratin viinitarhoihin.

Maaperä oli hyvin karua, lähes aavikkomaisen kuivaa. Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet alueella poikkeuksellisen vähäsateisia, ja sen huomasi. Maaperä on kuitenkin liuskekiveä, joka läpäisee varsin hyvin vettä. Alueen korkeampiin osiin kertyy talvella lunta, ja keväällä tästä syntyy runsaasti sulamisvettä, joka painuu syvälle maan sisään. Syvemmällä kosteus jakautuu huokoiseen kallioon, josta se ei auringon paahteesta huolimatta haihdu. Alueen viiniköynnökset kasvattavatkin tyypillisesti jopa 20 metriset juuret, joiden avulla köynnös pysyy hengissä hyvinkin pitkään ilman sateen tuomaa kosteutta. Alueelle tyypillinen leikkaus on En Vaso oli ranskalaisittain En Gobelet. Köynnökset leikataan hyvin pieneksi, jotta minimoidaan kosteuden haihtuminen lehtien kautta. Siten sato jää hyvin pieneksi, mutta rypäleet keräävät sitäkin intensiivisemmän mineraalisen ja mausteisen aromin.

Belmuntiin päästiin noin puolentoista tunnin melko kevyellä kävelyllä. Lämpötilakin oli aamupäivällä siedettävä, 20 asteen paikkeilla. Belmuntista löydettiin kysymällä kahvila, jossa luettiin karttaa ja nautittiin virvokkeita.

Belmuntista oli tarkoitus jatkaa GR 174:sta Lloariin. Reitti kuitenkin hävisi kylässä täysin. Vajaan tunnin etsimisestä huolimatta jatkoa ei löytynyt, joten päätimme lopulta siirtyä eteenpäin pikkutietä pitkin. Tunti sitten käveltiinkin asvalttitie reunaa melkoisessa kuumuudessa. Lopulta kuitenkin pääsimme takaisin reitille ennen seuraavaa kylää. Lloarissa ei ollut juuri mitään, joten kylä ohitettiin nopeasti. Kylän ulkopuolella pysähdyttiin eväslounaalle melkoiseen rinteeseen, jota oli kylästä laskeuduttu kohti Riu Siurana-joen laaksoa. Lounaan ohessa lipiteltiin loput edellispäivän viinistä.

Clos Mogador

Lounaan jälkeen olikin aika jatkaa viimeistä osuutta kohti senpäiväistä päämäärää, Gratallopsin kylää. Heti lähdön jälkeen törmättiin kuitenkin villiin viikunapuuhun, josta napsittiin uskomattoman makeita hedelmiä jälkiruuaksi. Ensimmäinen jyrkähkö lasku muutaman viinilasillisen jälkeen oli jännittävä, sen jälkeiset nousut melko raskaita. Lämpötila nousi, ja etenkin etelään viettävillä rinteillä paahde oli melkoinen.

Perille päästiin lopulta, Kylään saavuttiin Prioratin ensimmäisten modernien viinitilojen, Rene Barbierin 70-luvun alussa perustaman Clos Mogadorin ja toisen vanhan tilan, Clos del Obacin ohi. Kyselemällä löytyi myös paikallisen viiniosuuskunnan ylläpitämä majoituspaikka, Hostal Elvira.

Suihkun jälkeen lähdettiin etsimään Devinssi Wineryä, johon oli etukäteen sovittu vierailu.

Lisää kuvateksti

Devinssi löytyi, ja lopulta myös vierailun isäntä. Viinitalo on varsin pieni, tuotanto vain 10.000 pulloa vuodessa. Tuotantotilat sijaitsevat kylän keskustassa vanhassa oliiviöljypuristamossa, joka on kunnostettu ja muutettu viinivalmistamoksi. Tilat olivat hyvin pienet, suuren autotallin kokoiset. Isäntä esitteli innokkaasti käymistankit, joitka ovat yksinkertaiset terästankit. Lämpötilan kontrollointiin käytetään maidon jäähdyttimiä, jotka upotetaan viiniin jos lämpötila nousee liiaksi. Kuorimäskiä sekoitetaan käsin. Kypsytyskellari sijaitsi viereisessä tilassa. Pullotukseen käytetään pientä pumppua, korkitus hoituu mekaanisella käsikäyttöisellä laitteella. Uutuutena esiteltiin laite, jolla etiketit saadaan liimattua suoraan tarranauhalta. (Pienissä määrissä tuotettuihin pulloihin etiketit kuitenkin liimataan käsin, tarranauha kun on kallista.)

Rocapoll. Kuivaa ja matalaa carineñaa

Sitten käynti kylän lähellä sijaitsevalla viinitarhalla, jossa kasvavaa vanhoja Carineña-köynnöksiä. Tarhan nimi on Rocapoll, ja sen sadosta tuotetaan samannimistä single vineyard-viiniä. Tarhalta voi myös 'adoptoida' viiniköynnöksiä, jolloin tila lähettää adoptoijalle säännöllisin välein uutiskirjeen tarhan kuulumisista. Adoptiohintaan kuuluu laatikko viiniä, ja niin haluttaessa vierailu tilalle. 

Tarhalla käynnin jälkeen maistettiin vielä talon viinit: Cupatge, Mas de los Valls ja Il.lia. 

viini rivissä

Cupatge on nuori cuvee (Garnacha, Carineña, Syrah, Merlot, CS). Hyvin marjainen, tanniininen ja hapokas. Sopii hyvin grillatuille ruuille.

Mas de Los Valls (Garnacha, Carineña, CS) on hedelmäinen, mutta selvästi pehmeänpi. Pidemmän tynnyrikypsytyksen ansiosta tanniinit ovat pehmeämmät, tammen aromi aistittavissa. Viinissä on myös aavistus yrttistä mausteisuutta. Keskipitkä maku, hapot melko pehmoiset.

Il.lia on tuotettu vanhojen köynnösten marjoista, rypäleet kuten edellisessä. Tynnyrikypsytys on pidempi. Vanhojen tarhojen syväjuuristen köynnösten tuoma mineraalisuus on huomattavasti voimakkaampi kuin edellisessä. Pidempi kypsytys on tuonut viiniin vaniljaisia ja kanelisia maustearomeja. Viini on suutuntumalta pehmeä, sopii sellaisenaankin siemailuun. Toisaalta sopii hyvin myös ruokaviiniksi, tätä voisin yhdistää esimerkiksi riistaan tai tummiin, sieniä sisältäviin ruokiin.

Tilavierailun jälkeen lähdettiin etsimään ruokapaikkaa illaksi. Gratallopsissa on ravintola Piro, jota oli suositeltu kovasti. Se ei kuitenkaan ole arkisin auki kuin lounasaikaan (Espanjalaisittain siis klo 14-16:30). Niinpä päädyimme syömään kylän hotellin, Cal Llopin (Sudenpesä) ravintolaan. Saimmekin oikein hyvän aterian, mm. Viiriäistä pähkinäisellä salaattipedillä, Paistettuja pikkumustekaloja, Bacalao-kalaa, suussasulavia lampaanribsejä.

Ruuan jälkeen suunnattiin majapaikkaan ansaituille unille.