Saksalaisten valkkareiden sekatasting

Maistelimme Kalevan viiniklubin kesken viisi saksalaista valkkaria ideana ottaa mukaan muitakin lajikkeita kuin rieslingiä. Saksa on toki tunnetuin rieslingeistään, jotka ovat ainakin täällä pohjoismaissa jättäneet monet muista lajikkeista valmistetut viinit varjoonsa. Saksasta tulee kuitenkin tätä nykyä yhä enemmän loistavia weissburgundereita (eli pinot blanceja), grauburgundereita (pinot gris) ja silvanereja muiden lajikkeiden ohessa.

Ensimmäisenä viininä maistoimme Rheingaun Schloss Johannisbergin Riesling Gelblack Trockenin vuodelta 2015. Tämä oli tyypillisen valkokukkainen, persikkainen ja sitruunainen tuoksultaan. Hyvin hapokas, aavistus jäännössokeria. Erittäin tasapainoinen viini, joka oli tästä viisikosta varmasti paras sellaisenaan naukkailtavaksi.

Seuraavana viisikon jumbo, Pfalzin Eymann Gönnheimer Weissburgunder Trocken 2016. Aluksi viinissä oli selkeän reduktiivinen, epämiellyttävän savuinen ja likainen tuoksu, joka kuitenkin haihtui varsin nopeasti. Tämän jälkeen tuoksussa oli aistittavissa kypsiä kivellisiä hedelmiä ja eksoottista sitrushedelmää. Suussa viini oli kohtalaisen täyteläinen, enemmän mineraalinen kuin hedelmäinen. Jälkimaussa oli karvautta, joka teki viinistä sellaisenaan kovan ja kiukkuisen tuntuisen. Ruuan kanssa tämä toimi huomattavasti paremmin. 17 e hintaansa nähden heikohko esitys.

Kolmantena varsinainen herkku: Dautelin Weissburgunder Gipskeuper 2014 oli tuoksultaan vihertävän yrttinen ja sitruksinen. Tuoksu oli varsin tasapainoinen ja neutraali, mikään selkeä aromikomponentti ei noussut määräävään asemaan. Maultaan keskitäyteläinen, lähes täysin kuiva. Yrttinen ja mineraalinen makupaletti. Pitkä, hapokas jälkimaku. Loistoviini etenkin savukalan ja uusien perunoiden seurana.

Neljäs viini oli himan yllättävä ja sinänsä loistava ruokaviini. Dreissigackerin Bechtheimer Silvaner 2012 on jotain, mitä yleensä simppeleitä arkiviinejä tuottavalta lajikkeelta ei odota: Tuoksu on tammisen paahteinen, voinen, runsas. Siinä on hedelmäaromeista aistittavissa kypsää kivellistä hedelmää ja lisäksi runsasta yrttisyyttä. Suussa viini on myös runsas, kuitenkin selkeästi hapokas ja mineraalinen. Erittäin hyvä valkoviini, jos grillaat porsasta tai siipikarjaa!

Viimeisenä viininä maisteltiin vielä hieman makeampi Bassermann-Jordanin Ruppertsberg Auslese 1997 Pfalzista. 20-vuotias riesling oli vielä täydessä vedossa: Kullankeltainen, tuoksultaan hunajainen, aprikoosinen ja hillotun sitruksinen. Suussa puolimakea, hapokkuuden ansiosta tasapainoinen. Loistava viini marjajälkiruuille, mansikat ja vaniljajäätelö toimivat tämän kanssa mukavasti.

Näitä viinejä oli vaikea laittaa mihinkään selkeään paremmuusjärjestykseen: Pienten napostelavien ohessa siemailisin Schloss Johannisbergiä, kalojen kanssa nauttisin ehdottomasti Dautelia ja runsaampien sapuskoiden seurassa Dreissigackeria. Ja jälkiruuan kanssa (tai jälkiruuaksi) Bassermannin ausleseä.

Markus Molitor Brauneberger Mandelgraben Pinot Noir 2009

Ostin pullon sattumalta löytyneestä viinikaupasta Hampurista ollessani työmatkalla pari vuotta takaperin. Tilaa oli rajallisesti, ja toin tuolloin muistaakseni 5 eri viiniä Moselin kenties kuuluisimmalta tuottjalta Markus Molitorilta.

Molitorin viinitalo sijaitsee Moselin viinialueella parikymmentä kilometriä Trieristä koilliseen. Talolla on yli sadan vuoden historia, ja se on tunnetuin tasokkaista riesling-viineistään. Talo omistaa tarhaa, joista valtaosa äärimmäisen jyrkillä moselin rinteillä. Osalla tarhoista kasvaa varttamattomia vanhoja riesling-köynnöksiä.

Rieslingeissä talon tyyli on keskivertomoselilaista runsaampi: Rypäleet pyritään poimimaan mahdollisimman kypsinä, ja osaa viineistä kypsytetään hiivakkojen päällä runsaamman rakenteen aikaansaamiseksi.

Molitor tuottaa valkoviinien ohella myös Pinot Noir-viiniä, jolla on pitkä historia Moselissa: 100 vuotta sitten alueen köynnöksistä liki puolet oli Pinot Noiria. Molitor käyttää saksalaisten spätburgunder-köynnösten sijaan Dijon-kloonia, koska arvostaa sen pienempiä ja intensiivisemmin aromikkaita rypäleitä.

Mandelgraben tulee nimensä mukaiselta tarhalta. Optimikypsyiset rypäleet on kerätty käsin, käytetty villihiivoilla ja kypsytetty 14 kuukautta tammitynnyreissä (tuottaja ei kerro uusien ja vanhojen suhdetta).

Väriltään viini on rubiininen, keskisyvää haaleampi.

Tuoksussa on kirpeää karpaloa, sopivasti vihreää havumetsänpohjaa, yrttisyyttä, hyvin hentoa mausteisuutta taustalla. Tuoksu on ylivihreän ja tammella korjatun späburgunderin ja klassisen burgundin pinotin väli
maastossa.
Maku on korkeintaan keskitäyteläinen, paremminkin kevyt. Happohyökkäys on raikas ja välitön. Keskimaussa mausteisuus ja pirteä punainen marjaisuus hyvässä tasapainossa, jälkimaku marjavoittoinen ja raikas. Viimeisenä jää haipumaan metsänvihreän bitterin tukema hapokas raikkaus.
Viini on hienossa tasapainossa sekä aromeiltaan että rakenteeltaan. Muutama lisävuosi saattaisi tuoda aromimaailmaan kompleksisuutta, mutta toisaalta tämän hienous piilee täräyttävän hapokkaassa marjaisuudessa, joten lienee parhaimmillaan juuri nyt.

Maailman ympäri maaliskuussa Saksanmaalla

Maaliskuu on kohta eletty ja kevättä kohden mennään varmasti. Huhtikuussa herkutellaan ainakin parsalla ja sauvignon blancilla, mutta palautetaan vielä hetkeksi mieleen maaliskuun herkut Saksasta.

Alkuruuaksi mykyjä ja yrttiöljyä

Pääruuaksi makkaraa ja hapankaali-smetanapaistosta

Jälkiruuaksi omenastruudelia ja limellä maustetua hapankermaa

Maailman ympäri Saksassa: Pääruuaksi hapankaalia ja makkaraa!

Emme ole varsinaisesti saksalaisen ruokakulttuurin asioita, joten kun mietimme mikä pääruoka ensimmäisenä toisi mieleemme Saksan, päädyimme varsin ilmeiseen ratkaisuun. Tämä mielleyhtymä lienee syntynyt taannoisella Alsacen vaelluksella: Vaikka alue on Ranskassa, on alsacelainen ruokakulttuuri saanut enemmän kuin vähän vaikutteita Saksasta. Reissulla söimme lukuisia kertoja annoksia, jossa oli valtava määrä paistettua hapankaalia kruunattuna makkaroilla tai vaihtoehtoisesti vaalealla kalalla. Nyt teimme tästä annoksesta hieman hiotun version.

Hapankaalipaistosta ja makkaraa

400 g hapankaalia
1 granny smith tms hapokas omena
1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
4 siivua pekonia
100 g smetanaa
suolaa
pippuria

1 makkara/syöjä

Kypsennä raakamakkara pannulla keskilämmöllä, kunnes se on kypsää.

Pilko pekoni paloiksi. Silppua sipuli ja valkosipuli, kuutioi omena. Paista pekonia pannussa kunnes silava sulaa. Lisää sipulit ja kuullota hetki. Lisää sitten omena ja hapankaali, pyörittele minuutti pannulla ja lisää sitten smetana. Mausta suolalla ja pippurilla (emme tarjoa miiasaarimääriä, maistele itse).

Makkaraksi suosittelemme raakamakkaraa, joita ainakin Tampereella kannattaa hakea kauppahallin 4 vuodenaikaa delistä. Vaihtoehtoja löytyy kuitenkin nykyään jo marketeistakin. Testasimme tämän myös kuhalla, ja annos toimi hyvin kalallakin.

Viiniksi suosittelemme testin perusteella aavistuksen makeaa, hapokasta rieslingiä. Meillä oli testissä huolella ikäännytetty Robert Weillin Riesling Kabinett Trocken vuodelta 2000. Alkon valikoimasta löytyy (luonnollisesti melko poskettomaan hintaan, ostin taannoin vastaavan pullon työreissulta hampurista kympillä) Molitorin Haus Klosterberg Riesling 2015: Hapokas, sitruksinen ja aavistuksen yrttinen nuori, loistovuoden riesling raikastaa rasvaisen tukevaa annosta oivasti!

Jos haluat viiniksi punaista, toimii raikas ja marjainen spätburgunder/pinot kohtalaisesti. Meillä oli testissä Molitorin Brauneberger Mandelgraben pinot noir 2009. Alkon valikoima on Saksalaisissa punaviineissä rajallinen, mutta oivalliseksi todetun pfalzilaisen tuottajan Friedrich Beckerin Pinot Noir 2012 löytyy valikoimasta. Maistoimme viinin viime keväänä viiniexpossa ja tykästyimme tähän kuten muihinkin tuottajan viineihin: Raikkaan kirpakka pinottisen karpaloinen marjaisuus ja sopivasti tammikypsytyksen tuomaa mausteisuutta. Hyvä hapokkuus toimii tässäkin raikastavana ja annokselle vastapainoisena elementtinä

Bassermann-Jordan Deidesheimer Leinhöhle Kabinett Feinherb 2012

Kuva:Vinexus.de

Tilasimme taannoin vinexukselta laatikollisen rieslingejä ympäri maailmaa. Laatikon täyttämiseksi otimme mukaan viisi Bassermann-Jordanin Rieslingiä eri Pfalzin tarhoilta. Ensimmäisenä näistä avattiin tämä Deidesheimer Leinhöhle. Pfalzin alueen maaperän sanotaan olevan siinä mielessä neutraali, että se tuottaa rieslingiä mahdollimman puhtaasti rypäleen ominaisuuksia ilmentävässä muodossa. Tämä oli ainakin selvästi rieslingisen rapsakka tapaus.

Kirkasväri, joka vihertävän ja sitruunankeltaisen välimaastossa. Tuoksussa on sitrusta, hyvin vihreää omenaa, vaaleaa kukkaisuutta ja greippistä kirpeyttä. Kokonaisuutena tuoksu on hedelmäinen, petrolisuutta ei ole aistittavissa. Makuprofiilia määrittää greippinen hapokkuus, jota vielä voimistaa aavistus hiilihappoa. Nämä yhdessä ovat varsin säväyttävä fyysinen makukokemus. Aromeina makupaletilla tuntuvat greippi ja sitrus kuten tuoksussakin. 'Mineraalisuutta' on aavistus aistittavissa, mutta kokonaisuus on hyvin hedelmävoittoinen. Viinissä on jäännössokeria noin 18 g, mikä ei kuitenkaan maistu lainkaan viinin ollessa hyvin viileää. Hieman lämmettyään viini alkaa antaa enemmän makeitakin nuotteja. 

Tämä on edullinen, alle 10 euron viini ja hintaansa nähden erittäin miellyttävä. Hyvä happo, pieni hiilidioksidin tuoma spriz ja lievä makeus tekevät tästä erittäin hyvän yhdistettävän mausteisille, hapokkaille aasialaisille ruuille. Ensimmäisenä mieleen tulevat kookosmaitoa ja limettiä sisältävät, makean hapokkaat thaimaalaiset tai vietnamilaiset curryt. 

Suosittelemme kokeilemaan.