Beck ink: Mehevän marjainen viini Itävallasta

Kuva: vindirekt.fi

Maistoimme Burgenlandissa Itävallassa viiniä tuottavan Judith Beckin Ink-viiniä ensimmäisen kerran vuoden 2017 alkupuolella, jolloin sen tuore marjaisuus ja siihen yhdistynyt mausteisuus ja aavistuksenomainen rustiikkisuus ihastutti meitä kovasti. Nyt joulun seudussa ostimme kotiin pullon, kun kaipasimme hyvää marjaista pizzaviiniä jouluna nautittujen ikääntyneiden ja hieman haastavienkin viinien jälkeen.

Weingut Beck on 70-luvulta lähtien toiminut perheomisteinen viinitila Burgenlandissa. Tilalla on 15 hehtaaria tarhoja, ja tuotantotilat sijaitsevat Golsissa Neusiedler See-järven koilliskulmassa. Tarhoja viljellään biodynaamisesti, ja talo on keskittynyt perinteisten itävaltalaisten punaisten lajikkeiden viljelyyn.

Viini on valmistettu pääosin zweigeltista, joka on Itävallan viljellyin rypäle. Lajike on sankt laurentin ja blaufränkichin jälkeläinen, joka tuottaa intensiivisen marjaisia, kohtalaisen hyvärakenteisia viinejä. Cuveessa on mukana myös 10 % sankt lauretia, joka on hieman hienostuneempi, usein kirsikkainen lajike. Viiniä on ikäännytetty vanhoissa tammitynnyreissä vuoden päivät.

Tuoksu on varsin intensiivisen marjainen, lähinnä punaherukkainen ja kirsikkainen. Lisäksi löytyy hentoa mausteisuutta ja yrttisyyttä, mutta ennen kaikkea viini on tuoksultaan nuorekkaan marjainen muistuttaen hieman jopa noveau-viinejä. Suutuntumaltaan viini on hyvinkin täyteläinen, marjainen ja raikkaan hedelmähappoinen. Jälkimakuun nousee kevyt tanniinien puraisu, mutta tämä jää melko kevyeksi. Kaikenkaikkiaan mukava, helposti lähestyttävä viini, jota voi hyvin suositella jos kaipaa nautittavaa viiniä jota ei tarvitse sen kummemmin pohdiskella.

Domäne Wachau Riesling Federspiel Terrasen 2016

kuva: alko

Pullo on saatu näytteenä maahantuojalta

Wachaun viinialue sijaitsee Itävallassa Wienistä länteen. Alueen viinitarhat sijaitseva Tonavan varren jyrkillä, pengerretyillä rinteillä. Maaperässä on graniittista gneissiä, joka tuo viineihin tyypillistä mineraalisuutta. Tarhat sijaitsevat pääasiassa joen pohjoispuolella. Kallistussuunnat ja aurinkoisuus vaihtelevat voimakkaasti tarhojen välillä.  Laakso sijaitsee kahden korkean metsäisen ylänköalueen välissä, ja suojaisan sijainnin vuoksi mikroilmasto on suhteellisen lämmin.

Tonavan laaksoa pitkin aluelle virtaa päivisin lämmintä ilmaa idästä Unkarin alangon suunnalta, ja toisaalta yöllä pohjoispuolen korkeilta metsäisiltä aluilta laskeutuu viileää ilmaa laaksoon. Vuorokauden voimakkaat lämpötilavaihtelut säilyttävät viineissä hyvän hapokkuuden.

Alueen tärkeimmät lajikkeet ovat grüner veltliner ja riesling. Ensimmäistä kasvatetaan rinteiden alaosan runsaammassa maaperässä, kun taas riesling viihtyy rinteiden yläosien köyhässä ja kivisessä maaperässä. Alueen rieslingeissä on tyypillisesti sekä lämpimien päivien ja pitkän kasvukauden aikaansaaman fenolisen kypsyyden tuottamaa täyteläistä hedelmäisyyttä että voimakkaiden vuorokauden lämpötilavaihtelujen säilyttämää teräksistä hapokkuutta: Alsace meets Mosel.

Wachaun alueella on oma laatuluokitus: Steinfeder on nuorena juotavaksi tarkoitettu raikas, alle 11 % viini, federspiel taas on tehty hieman kypsemmistä rypäleistä jolloin viinissä on hieman enemmän alkoholia, hedelmää ja ikääntymispotentiaalia. Smaragd-viinit on tehty kypsimmistä rypäleistä, ja viineissä on siten runsaasti konsentraatiota ja alkoholia yli 12,5 %. Smaragdit kestävät loistavasti ikääntymistä.

Domäne Wachau on alueen suurin peluri. Ko-operatiivin osakkaat viljelevät lähes kolmannesta koko Wachaun alueen tarhoista, ja ko-operatiivi tuottaakin perustason terrassen-sarjan ja eri kyläviinien lisäksi yli 20 eri tarhaviiniä.

Maistamamme riesling federspiel on entry level-viini terrassen-sarjasta. Tämä federspiel on lasissa varsin haalean keltainen ja kevytliikkeinen. Tuoksussa on sitruunaa, greippiä, hentona taustalla muscat-viineistä tuttua kukkaisuutta sekä aavistus ruohoista vihreyttä. Maku on täysin kuiva, teräksinen. Tuoksu lupaa kenties enemmän hedelmää kuin maku lopulta antaa, sillä runko jää kevyehköksi ja aromipaletilla sitrus nousee selkeimmäksi. Jälkimaussa hieman greippistä kitkeryyttä ja hyvä sitrushapokkuus.

Viini on tuoksultaan taattua rieslingiä. Makumaailma ja suutuntuma on selkeästi itävaltalainen: Kuiva ja teräksinen. Viini on kokonaisuudessaan mukava tapaus, toimii selvästi paremmin ruuan kanssa kuin sellaisenaan. Ruokapareiksi tulee mieleen tarte flambé tuhteine hapankermapohjineen tai järvikala kermaisen sienikastikkeen kera. Ja jos ruuassa on hyvää itävaltalaista juustoa, niin veikkaan että mikään ei voi mennä vikaan...

Viini irtoaa monopolista 15 eurolla, mikä on mielestämme tästä melko kohtuullinen hinta jos pitää itävaltalaisesta kuivasta riesling-tyylistä ja katselee kuvia Wachaun hengenvaarallisista rinteistä. Joku ne rypäleet sieltä hakee....

Viini on saatu näytteenä maahantuojalta, joten ilmaisen pullon vaikutusta mielikuvaan ei voi poissulkeä.

Rapuja ja rieslingiä Itävallasta

Rapujuhlien sesonki on kovimmillaan tällä hetkellä. Mekin päätimme tänä vuonna ottaa osaa sesonkiin, kun vietimme kavereiden kanssa yhtenä elokuun perjantaina kokkausiltaa. Alkuruuaksi valikoitui tietenkin ravut klassisimmassa muodossa: Keitettyjä täplärapuja, vaaleaa leipää, tilliä ja voisulaa. Ei voi mennä pieleen. Samalla saimme harjoitella rapujen syömistä konkarikaverin ohjauksessa.

Rapujen kaveriksi valikoitu viini Itävallan Wachausta. Jamek Jochinger Berg Riesling Federspiel 2014 oli pirun pitkästä nimestä huolimatta oiva kaveri rapusille. Tuoksu oli sitruksinen, yrttinen, greippinen ja vihreän omenainen. Maku oli ihanan kuiva, hapokas, omenainen ja mineraalinen. Suussa narskui mukavan hapokkaasti, kun nautti viinistä. Toimi mainiosti myös rapujen parina. Oiva suositus rapupöytään, jos haluaa viiniltä hyvää hinta-laatusuhdetta.

Itävallan Pinot Noir

Kuva:alko.fi

Itävallasta tulevat ensisijaisesti mieleen grüner, riesling ja blaufränkish. Maassa on kuitenkin viljelty pinot noiria vuosisatojen ajan, sen toivat maahan samat sistersiläiset munkit jotka viljelivät sitä menestyksekkäästi Burgundissa. Ilmasto on alppimaassa pinotin kannalta arvaamaton, mutta lämpimämmillä alueilla kuten kaakon Burgenlandissa se tuottaa melko voimakkaitakin viinejä.

Heinrichin tila tuottaa viiniä juuri Burgenlandissa. Tämän viinin rypäleet ovat kasvaneet Nuesiedl-järven rannalla, mikäli tulkitsen oikein saksankielistä factsheetiä. Heidän Dorflagen Pinot Noirinsa vuosikerta on hiljattain tullut A-valikoimaan ja sitä maisteltiin:

Tuoksussa on vihreyttä melko reippaasti, toisaalta myös pinottista karpaloa, syksyisen kostean metsänpohjan tuntua sekä kuivaa mausteisuutta. Maku on korkeintaan keskitäyteläinen. Melko terävä hapokkuus. Vihreät vegetaaliaromit ja mausteisuus korostuvat suussa.tanniinit ovat melko kevyet.

Viini vastaa melko hyvin sitä kuvaa joka allekirjoittaneella on  itävallan pinoteista: Terävä happo, raikkaat marjat ja usein vihreitä aromeja. Jos tyyli on uusi, tämä on hyvä vaihtoehto tutustumiseen. Hintaa kuitenkin löytyy alkon tyyliin.

Jamek Jochinger Berg Riesling Federspiel 2013

Nelisen viikkoa takaperin tuli kerrankin vierailtua Alkossa, ja mukaan tarttui Riesling-puteli Itävallasta kohtuulliseen hintaan (14.88€). Pullo valikoitui testattavaksi puhtaasti sillä periaatteella, että Itävallan valkkarit eivät ole juuri pettäneet. Eikä kyllä pettänyt tälläkään kertaa, taattua Wachaun laatua lasissa.

Väriltään viini oli vaalean vihertävän läpikuultava.  Tuoksussa tulee ensimmäisenä vastaan sitrushedelmän tuoksu; aavistus sitruunan kuorta ja limen mehua yhdistettynä. Myös greippiä ja hunajamelonia olen aistivani tuoksusta. Hennosta tuoksusta erottuu myös aavistus mineraalisuutta ja yrttisyyttä.

Maku on kuiva ja erittäin hapokas. Suussa suorastaan narskuu: hapot yhdistettynä sitruunankuoreen, limen mehuun ja greippiin. Jälkimaussa nousee esiin greippisyyttä, ja mineraalisuus ilmenee kivisyytenä. Rutikuiva, todella nautittava alle 15 euron riesling Alkosta. Hinta-laatusuhde on todellakin kohdillaan.

Toimii pelkästään siemailupullona, mutta pelittää aivan varmasti myös äyriäisten ja raskaampien kalojen kanssa. Erittäin kuivan rieslingin ystäville nappivalinta.

Schiefer Pala Blaufränkish 2009

Tällainen hauska Tafellwein-luokiteltu Itävaltalainen Blaufränkish löytyi Noble Wineltä. Viini tulee Burgenlandista itäisestä Itävallasta, Unkarin rajalta. Kyseinen alue on Itävallan lämpimimpiä viinintuotantoalueita.

Lasissa syvän purppurainen. Tuoksu on kirpen marjainen ja kirpeän mausteinen.  Siinä on karpaloa, puolukkaa ja pihlajanmarjaakin. Aavistus vegetaalista fiilistä. Toisaalta kuitenkin melko reippaasti pippurisia nuotteja sekä tiukkasyistä tammea. Suussa viini on heti avaamisen jälkeen varsin kireä tapaus. Hapokkuus ja kirpeys ovat päivän epistola. Toisaalta konsistenssi ja marjaisuus ovat melko suuret, joten missään nimessä tätä ei voi sanoa laimeaksi. Hapokasta luonnetta piisaa. Ensimmäisenä päivänä vaati ehdottomasti ruokaa seurakseen, ja mielellään jotakin täyteläisen lihapataisaa.

Viini pehmeni kummasti päivän aukiololla, ja seuraavana päivänä tätä pystyi jo ilolla nauttimaan sienipiirakan seurana.

Aivan mukiin menevä blaufränkish: Hyvä konsistenssi, todella jäpäkkä hapokkuus ja tanniinit. Ehkä aavistus liikaa tammea, muuta viini voisi jopa hyötyä parin vuoden kulmia hiovasta kaapittelusta.

Viinilehden vuoden parhaat 2013

KalevanViiniklubi aktivoitui jälleen maistamaan viinilehden ehdokkaat vuoden puna- ja valkoviineiksi. Tänä vuonna ehdokkaat olivat keskimäärin hieman viimevuotista kalliimpia, keskimääräinen pullohinta meni yli kahdenkymmen euron. Punaisissa finalistiehdokkaissa oli aavistus toistoa: Vina Pedrosa crianza oli ehdolla tänäkin vuonna, vuosikerta  toki oli seuraava. Muina ehdokkaina olivat Te Kairanga Runholder Pinot Noir 2009 ja NortonPrivada 2010. Valkoisella puolella pysyttiin tiukemmin vanhassa maailmassa, ehdolla oli klassinen alsacelainen riesling, Trimbach reserve 2010, Chablis Laroche 1er cru Vaudevey 2009 ja viimevuotiseen tapaan itävaltalainen viini, tällä kerralla riesling Bründmayer 2011.

Maistamassa oli yhdeksän viiniklubilaista, ja ensiksi maistettiin valkoisia puolisokkona. 

Ensimmäisessä lasissa tuoksu oli hillitty, hennon omenainen,kostean kivinen.Osalle tuli siitä mieleen katkarapu. Suussa tämä viini oli melko hento, maistui voimakkasti mineraaliselle ja aavistuksen omenaiselle. Hedelmä-aromit olivat melko lailla taka-alalla. Hapot olivat todella raikkaat. Maku oli pitkähkö, mineraalisen villasukkainen. Vaatii ehdottomasti ruokaa kylkeen, vaikkapa niitä katkarapuja ? Hyvä viini, vaatii keskittymistä. Aukesi hetken lasissa oltuaan ja hieman lämmettyään anteliaammaksi.

Toinen viini oli vuoltu eri kivestä. Tuoksussa oli perikkaa, kukkaisuutta, hunajaa, aivan aavistus petrolia. Suussa viini on keskitäyteläinen, aavistuksen makea. Hapokkuus pitää kokonaisuuden raikkaana. Maku on keskipitkä, haipuvan hedelmäinen. Tämä, kuten mielestämme suurin osa jäännössokeria sisältävistä viineistä, hyötyisi ruuasta: Possua, tai vaihtoehtoisesti kalaa runsaalla kastikkeella vastapainoksi hapokkuudelle ja makeudelle. Tämä voisi periaatteessa toimia melko hyvin joulupöydässä, kenties.

Kolmas valkoinen oli väriltään vaalea. Tuoksu oli vahvasti sitruksinen ja hieman kukkaisa. Maku oli ennen kaikkea raikas. Greippiä, hieman raakaakin kivellistä hedelmää, sekä runsas mineraalisuus. Tämän viinin juttu oli raikkaus: Kuin kirkas jääkylmä vuoristopuro. Englannin sanaa 'crisp' on vaikea kääntää, mutta se kuvaa viiniä jo onomatopoeettisestikin. Tämä oli hienopiirteinen viini, jossa herkät aromit yhdistyivät erittäin raikkaaseen mutta tasapainoiseen rakenteeseen.

Ensimmäisenä punaisena tuli vastaan väriltään ohuin, läpikuultavan tiilenpunainen viini. Tuoksussaan oli mansikkaa, karhunvatukkaa ynnä muita punaisia puutarhamarjoja. Lisäksi tuoksussa tuntui yllättävänkin voimakas mausteisuus, joka toi viiniin moniulotteisuutta. Maku oli keskitäyteläinen, hapokas ja melko kevyttanniininen. Maussa tumman paahteisia nuotteja. Tasapainoisen raikas ja moniulotteinen viini, joka kestää voimakkaampiakin makuja.

Toisena oli täysin erilainen tapaus: Väriltään erittäin syvä purppura, lähes musta. Tuoksussa ylikypsiä, miltei hillomaisia marja-aromeja: Herukkaa, karhunvatukkaa. Lisänä tietty savuisuus, joka toi jo tuoksussa paksun vaikutelma. Maku allekirjoitti tämän: Erittäin täyteläinen, melko matalahappoinen ja hillomaisen marjainen. Isoa ja ilmeistä.

Viimeisenä viininä oli vain hieman edellistä intensiivisemmän värinen punkku. Tuoksussa erittäin selkeä vanilja, tumman hedelmäinen, mausteinen. Vanilja tuntuu jotenkin irraalisena tuoksussa, ja on sitä myös suussa. Hapokkuus on kohtalaisen hyvä, tanniinisuus kuitenkin korostettu. Hyötyi hapesta ja parani illan mittaan.

Sitten tulos: Valkoviineissä ensimmäisessä lasissa oli tietenkin Chablis, joka ei saanut kovinkaan suurta kannatusta. Tähän saattoi toki vaikutta se, että viini ei ollut saanut yhtään happea eikä sen seurana ollut ruokaa. Toisessa lasissa oli Trimbachin riesling, jota äänesti muutama klubilainen. Viimeisenä maistetun Bründmayerin rieslingin tasapainoisuus ja raikkaus ihastutti kaikkia, ja tämä saikin vahvimman kannatuksen vuoden valkkariksi. Meistä molemmat pitivät tätä ehdottomasti parhaana. Chablis:n puolustukseksi sanottakoon, että ainakin allekirjoittanut piti sitä ruokien kanssa maistettuna varsin hyvänä ja hienovaraisena viininä.

Punaisissa klubi oli jakautuneempi. Ensimmäisessä lasissa ollut Te Kairanga miellytti monia suhteellisen raikkaalla ja marjaisalla maullaan. Myös sen mausteisuutta kiiteltiin, ei ollut tyypillinen uuden maailman marjahyökypinot. Toisessa lasissa ollut Norton oli useimpien mielestä turhan tuhti, mutta sai tämäkin hajaäänen. Viimeisenä oli jäljellä Ribera del Dueron Pedrosa, joka taisi saada eniten lempiviini-ääniä. Melko täyteläinen, kuitenkin hapokkuuden ansiosta tasapainoisempi ja raikkaampi kuin Norton. 

Kaiken kaikkiaan viinit olivat mielestämme tyypillisiä alueensa edustajia, ja ne erottuivat toisistaan puolisokkomaistossa helposti. Kaikki viinit olivat hyviä, toki myös melko tyyriitä. (Tätä ei tietenkään alkon kanssa asioidessaan voi välttää. ) Valistunut arvauksemme Berglund-Rintahuumojen valinnoiksi ovat ison markkinointibudjetin Itävalta ja aina niin ihastuttava Uusi-Seelanti. Eli Bründlmayer ja Te Kairanga (Alueensa suurimpia tuottajia tämäkin, yllättäen). Saa nähdä osuuko

 -Heikki

lasissa tänään!

Tänään aukesi jo aikaa sitten Wienin matkalta mukaan tarttunut tuliainen. Pullo oli pikaisen random-valinnan tulos Wine&Co-liikkeessä ennen työmatkan päättymistä. Kyseinen viini on Schloss Gobelsburgin Gr üner veltliner kamptal 2009.

Lasissa hailakan sitruunan keltainen hennolla vihreällä vivahteella. Tuoksussa on hedelmätarhan henki, omenaa ja päärynää sekä puiden alla kasvavia alppikukkasia. Myös pippuri on kuitenkin tuoksussa mukana, joskaan ei kovin vahvana.

Suussa ensivaikutelma on happo, happo ja happo: Kylmän teräksinen ja rutikuiva, iskee kuin miljoona volttia. Tämän jälkeen pippurin aromi nousee selkeänä esiin, paljon voimakkaammin kuin tuoksusta. Maussa on tuoksumaailman hedelmien lisäksi alppien mineraalisuutta, joka hallitsee jälkimakua pippurin ohella.

Makumaailma tuo jännittävällä tavalla mieleen eri maisemia eri reissuilta: Phu Quockin pippurisaaren Vietnamissa; Läjittäin valkopippureita kuivumassa bambumatoilla talojen edessä. Ja toisaalta, italian matkan alppiniityt ja itävallan puolella siintäneet jylhät lumiset huiput.

Mutta toisaalta, nyt Suomessa on kesä parhaillaan eikä tarvetta tällaiselle mielikuvamatkailulle ole. Viini kulahtaa saattopoikana muikkukeiton rinnalla, aurinko lämmittää, parvekkeen yrtit ja kirsikkatomaatit rehottavat. Satokausi on aluillaan, ensimmäiset kanttarellit ja jopa herkkutatit on poimittu. Tämä on parhautta.

Viini oli kuitenkin hyvä, ei kenties aivan alkon hinnan arvoinen mutta kuitenkin. Hapon ja kohtalaisen hedelmäisyyden kombinaatio vaatii ruualta täyteläisyyttä. Kermainen keitto tai pasta, possu, lohi... whateversuitsyou, my friends.