Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bründlmayer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bründlmayer. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kevään ensimmäinen rosékolmikko

Kevät on tehnyt hidasta tuloaan ja sen myös myös rosé on taas ilmaantunut pöytäämme. Olemme maistaneet viimeisten viikkojen aikana kolme Alkon vakiovalikoiman pinkkiä viiniä vuodelta 2016, ja näistä yksi nousee yli muiden.

kuva: Chateau de Berne
Ensin köykäisin: Terres de Berne on pullotettu kantikkaaseen (pinoamisen kannalta näppärään) pulloon. Viini on väriltään melko haalean pinkki, sen tuoksussa on aprikoosia, hentoa punaista marjaisuutta ja hento vihreyden häivähdys. Suussa kevyt ja hieman vetinenkin, keskimaku on kevyen marjainen. Hapokkuus kohtalainen, jälkimaussa selkeää karvautta. Toimii kevyenä viininä rakenteeltaan runsaampien mutta mauiltaan kohtalaisen neutraalien ruokien seurassa, mausteisempien annosten kanssa viini jää jalkoihin.

kuva: Alko.fi
Toisena itävaltalainen Josef & Philipp Bründlmayerin Zweigelt-rosé: Hieman tummempi väri. Tuoksussa on sitrushedelmää, punaisia puutarhamarjoja kuten herukkaa ja vadelmaa. Suussa edellistä hieman täyteläisempi ja hapokkaampi, jälkimaku mineraalinen ja happojen kantama. Hyvä yleisrosé siemailtavaksi hyvin jäähdytettynä, lämpimänä muuttui hieman katkeraksi ja valjuksi. Savulohelle, palkoherneille ja uusille perunoille juhannukseen ? (* tuottaja ei ole SE Kamptalin Weingut Bründlmayer vaan tila sijaitsee Kremstalissa.)



Sitten kolmikon voittaja: Domaine Valdaray tulee Bandolista, jossa tuotetaan paljon punaviiniä mutta myös täyteläisiä ja ikääntymiskykyisiäkin roséviinejä. Mourvedre-grenache-cinsault-blendi on alueelle melko tyypillinen, ja tässä mourvedre tuo viiniin täyteläisyyttä jota monista muista Provencen roseista ei löydy. Valdaray on väriltään lohenpunainen. Sen aromimaailma on kypsän punamarjainen ja runsas, siitä löytyy lisäksi selkeää aniksista yrttisyyttä. Suussa kolmikon täyteläisin, maukupaletilla punaisten marjojen lisäksi kivellistä hedelmää jälkimaussa korostuva yrttisyys. Happoa löytyy riittävästi ja viini on kokonaisuutena varsin rungokas tapaus. Tässä oivallinen viini sekä sellaisenaan siemaltavaksi että etenkin ruokaviiniksi vaikkapa kevyemmille lihoille tai runsaasti yrteille mausteluille, tomaattisille kasvisruuille.

Kolmikko meni meillä järjestykseen Valdaray-Bründelmayer-Berne. Bandolin viini on joukon kallein mutta silti mielestämme hinta-laatusuhteeltaan paras. Terres de Berne on Itävaltalaista tyyriimpi, joten näistä priorisoisin jälkimmäistä.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Viinilehden vuoden parhaat 2013


KalevanViiniklubi aktivoitui jälleen maistamaan viinilehden ehdokkaat vuoden puna- ja valkoviineiksi. Tänä vuonna ehdokkaat olivat keskimäärin hieman viimevuotista kalliimpia, keskimääräinen pullohinta meni yli kahdenkymmen euron. Punaisissa finalistiehdokkaissa oli aavistus toistoa: Vina Pedrosa crianza oli ehdolla tänäkin vuonna, vuosikerta  toki oli seuraava. Muina ehdokkaina olivat Te Kairanga Runholder Pinot Noir 2009 ja NortonPrivada 2010. Valkoisella puolella pysyttiin tiukemmin vanhassa maailmassa, ehdolla oli klassinen alsacelainen riesling, Trimbach reserve 2010, Chablis Laroche 1er cru Vaudevey 2009 ja viimevuotiseen tapaan itävaltalainen viini, tällä kerralla riesling Bründmayer 2011.

Maistamassa oli yhdeksän viiniklubilaista, ja ensiksi maistettiin valkoisia puolisokkona. 

Ensimmäisessä lasissa tuoksu oli hillitty, hennon omenainen,kostean kivinen.Osalle tuli siitä mieleen katkarapu. Suussa tämä viini oli melko hento, maistui voimakkasti mineraaliselle ja aavistuksen omenaiselle. Hedelmä-aromit olivat melko lailla taka-alalla. Hapot olivat todella raikkaat. Maku oli pitkähkö, mineraalisen villasukkainen. Vaatii ehdottomasti ruokaa kylkeen, vaikkapa niitä katkarapuja ? Hyvä viini, vaatii keskittymistä. Aukesi hetken lasissa oltuaan ja hieman lämmettyään anteliaammaksi.

Toinen viini oli vuoltu eri kivestä. Tuoksussa oli perikkaa, kukkaisuutta, hunajaa, aivan aavistus petrolia. Suussa viini on keskitäyteläinen, aavistuksen makea. Hapokkuus pitää kokonaisuuden raikkaana. Maku on keskipitkä, haipuvan hedelmäinen. Tämä, kuten mielestämme suurin osa jäännössokeria sisältävistä viineistä, hyötyisi ruuasta: Possua, tai vaihtoehtoisesti kalaa runsaalla kastikkeella vastapainoksi hapokkuudelle ja makeudelle. Tämä voisi periaatteessa toimia melko hyvin joulupöydässä, kenties.

Kolmas valkoinen oli väriltään vaalea. Tuoksu oli vahvasti sitruksinen ja hieman kukkaisa. Maku oli ennen kaikkea raikas. Greippiä, hieman raakaakin kivellistä hedelmää, sekä runsas mineraalisuus. Tämän viinin juttu oli raikkaus: Kuin kirkas jääkylmä vuoristopuro. Englannin sanaa 'crisp' on vaikea kääntää, mutta se kuvaa viiniä jo onomatopoeettisestikin. Tämä oli hienopiirteinen viini, jossa herkät aromit yhdistyivät erittäin raikkaaseen mutta tasapainoiseen rakenteeseen.


Ensimmäisenä punaisena tuli vastaan väriltään ohuin, läpikuultavan tiilenpunainen viini. Tuoksussaan oli mansikkaa, karhunvatukkaa ynnä muita punaisia puutarhamarjoja. Lisäksi tuoksussa tuntui yllättävänkin voimakas mausteisuus, joka toi viiniin moniulotteisuutta. Maku oli keskitäyteläinen, hapokas ja melko kevyttanniininen. Maussa tumman paahteisia nuotteja. Tasapainoisen raikas ja moniulotteinen viini, joka kestää voimakkaampiakin makuja.

Toisena oli täysin erilainen tapaus: Väriltään erittäin syvä purppura, lähes musta. Tuoksussa ylikypsiä, miltei hillomaisia marja-aromeja: Herukkaa, karhunvatukkaa. Lisänä tietty savuisuus, joka toi jo tuoksussa paksun vaikutelma. Maku allekirjoitti tämän: Erittäin täyteläinen, melko matalahappoinen ja hillomaisen marjainen. Isoa ja ilmeistä.

Viimeisenä viininä oli vain hieman edellistä intensiivisemmän värinen punkku. Tuoksussa erittäin selkeä vanilja, tumman hedelmäinen, mausteinen. Vanilja tuntuu jotenkin irraalisena tuoksussa, ja on sitä myös suussa. Hapokkuus on kohtalaisen hyvä, tanniinisuus kuitenkin korostettu. Hyötyi hapesta ja parani illan mittaan.

Sitten tulos: Valkoviineissä ensimmäisessä lasissa oli tietenkin Chablis, joka ei saanut kovinkaan suurta kannatusta. Tähän saattoi toki vaikutta se, että viini ei ollut saanut yhtään happea eikä sen seurana ollut ruokaa. Toisessa lasissa oli Trimbachin riesling, jota äänesti muutama klubilainen. Viimeisenä maistetun Bründmayerin rieslingin tasapainoisuus ja raikkaus ihastutti kaikkia, ja tämä saikin vahvimman kannatuksen vuoden valkkariksi. Meistä molemmat pitivät tätä ehdottomasti parhaana. Chablis:n puolustukseksi sanottakoon, että ainakin allekirjoittanut piti sitä ruokien kanssa maistettuna varsin hyvänä ja hienovaraisena viininä.

Punaisissa klubi oli jakautuneempi. Ensimmäisessä lasissa ollut Te Kairanga miellytti monia suhteellisen raikkaalla ja marjaisalla maullaan. Myös sen mausteisuutta kiiteltiin, ei ollut tyypillinen uuden maailman marjahyökypinot. Toisessa lasissa ollut Norton oli useimpien mielestä turhan tuhti, mutta sai tämäkin hajaäänen. Viimeisenä oli jäljellä Ribera del Dueron Pedrosa, joka taisi saada eniten lempiviini-ääniä. Melko täyteläinen, kuitenkin hapokkuuden ansiosta tasapainoisempi ja raikkaampi kuin Norton. 

Kaiken kaikkiaan viinit olivat mielestämme tyypillisiä alueensa edustajia, ja ne erottuivat toisistaan puolisokkomaistossa helposti. Kaikki viinit olivat hyviä, toki myös melko tyyriitä. (Tätä ei tietenkään alkon kanssa asioidessaan voi välttää. ) Valistunut arvauksemme Berglund-Rintahuumojen valinnoiksi ovat ison markkinointibudjetin Itävalta ja aina niin ihastuttava Uusi-Seelanti. Eli Bründlmayer ja Te Kairanga (Alueensa suurimpia tuottajia tämäkin, yllättäen). Saa nähdä osuuko

 -Heikki