Viinilehden vuoden parhaat 2013

KalevanViiniklubi aktivoitui jälleen maistamaan viinilehden ehdokkaat vuoden puna- ja valkoviineiksi. Tänä vuonna ehdokkaat olivat keskimäärin hieman viimevuotista kalliimpia, keskimääräinen pullohinta meni yli kahdenkymmen euron. Punaisissa finalistiehdokkaissa oli aavistus toistoa: Vina Pedrosa crianza oli ehdolla tänäkin vuonna, vuosikerta  toki oli seuraava. Muina ehdokkaina olivat Te Kairanga Runholder Pinot Noir 2009 ja NortonPrivada 2010. Valkoisella puolella pysyttiin tiukemmin vanhassa maailmassa, ehdolla oli klassinen alsacelainen riesling, Trimbach reserve 2010, Chablis Laroche 1er cru Vaudevey 2009 ja viimevuotiseen tapaan itävaltalainen viini, tällä kerralla riesling Bründmayer 2011.

Maistamassa oli yhdeksän viiniklubilaista, ja ensiksi maistettiin valkoisia puolisokkona. 

Ensimmäisessä lasissa tuoksu oli hillitty, hennon omenainen,kostean kivinen.Osalle tuli siitä mieleen katkarapu. Suussa tämä viini oli melko hento, maistui voimakkasti mineraaliselle ja aavistuksen omenaiselle. Hedelmä-aromit olivat melko lailla taka-alalla. Hapot olivat todella raikkaat. Maku oli pitkähkö, mineraalisen villasukkainen. Vaatii ehdottomasti ruokaa kylkeen, vaikkapa niitä katkarapuja ? Hyvä viini, vaatii keskittymistä. Aukesi hetken lasissa oltuaan ja hieman lämmettyään anteliaammaksi.

Toinen viini oli vuoltu eri kivestä. Tuoksussa oli perikkaa, kukkaisuutta, hunajaa, aivan aavistus petrolia. Suussa viini on keskitäyteläinen, aavistuksen makea. Hapokkuus pitää kokonaisuuden raikkaana. Maku on keskipitkä, haipuvan hedelmäinen. Tämä, kuten mielestämme suurin osa jäännössokeria sisältävistä viineistä, hyötyisi ruuasta: Possua, tai vaihtoehtoisesti kalaa runsaalla kastikkeella vastapainoksi hapokkuudelle ja makeudelle. Tämä voisi periaatteessa toimia melko hyvin joulupöydässä, kenties.

Kolmas valkoinen oli väriltään vaalea. Tuoksu oli vahvasti sitruksinen ja hieman kukkaisa. Maku oli ennen kaikkea raikas. Greippiä, hieman raakaakin kivellistä hedelmää, sekä runsas mineraalisuus. Tämän viinin juttu oli raikkaus: Kuin kirkas jääkylmä vuoristopuro. Englannin sanaa 'crisp' on vaikea kääntää, mutta se kuvaa viiniä jo onomatopoeettisestikin. Tämä oli hienopiirteinen viini, jossa herkät aromit yhdistyivät erittäin raikkaaseen mutta tasapainoiseen rakenteeseen.

Ensimmäisenä punaisena tuli vastaan väriltään ohuin, läpikuultavan tiilenpunainen viini. Tuoksussaan oli mansikkaa, karhunvatukkaa ynnä muita punaisia puutarhamarjoja. Lisäksi tuoksussa tuntui yllättävänkin voimakas mausteisuus, joka toi viiniin moniulotteisuutta. Maku oli keskitäyteläinen, hapokas ja melko kevyttanniininen. Maussa tumman paahteisia nuotteja. Tasapainoisen raikas ja moniulotteinen viini, joka kestää voimakkaampiakin makuja.

Toisena oli täysin erilainen tapaus: Väriltään erittäin syvä purppura, lähes musta. Tuoksussa ylikypsiä, miltei hillomaisia marja-aromeja: Herukkaa, karhunvatukkaa. Lisänä tietty savuisuus, joka toi jo tuoksussa paksun vaikutelma. Maku allekirjoitti tämän: Erittäin täyteläinen, melko matalahappoinen ja hillomaisen marjainen. Isoa ja ilmeistä.

Viimeisenä viininä oli vain hieman edellistä intensiivisemmän värinen punkku. Tuoksussa erittäin selkeä vanilja, tumman hedelmäinen, mausteinen. Vanilja tuntuu jotenkin irraalisena tuoksussa, ja on sitä myös suussa. Hapokkuus on kohtalaisen hyvä, tanniinisuus kuitenkin korostettu. Hyötyi hapesta ja parani illan mittaan.

Sitten tulos: Valkoviineissä ensimmäisessä lasissa oli tietenkin Chablis, joka ei saanut kovinkaan suurta kannatusta. Tähän saattoi toki vaikutta se, että viini ei ollut saanut yhtään happea eikä sen seurana ollut ruokaa. Toisessa lasissa oli Trimbachin riesling, jota äänesti muutama klubilainen. Viimeisenä maistetun Bründmayerin rieslingin tasapainoisuus ja raikkaus ihastutti kaikkia, ja tämä saikin vahvimman kannatuksen vuoden valkkariksi. Meistä molemmat pitivät tätä ehdottomasti parhaana. Chablis:n puolustukseksi sanottakoon, että ainakin allekirjoittanut piti sitä ruokien kanssa maistettuna varsin hyvänä ja hienovaraisena viininä.

Punaisissa klubi oli jakautuneempi. Ensimmäisessä lasissa ollut Te Kairanga miellytti monia suhteellisen raikkaalla ja marjaisalla maullaan. Myös sen mausteisuutta kiiteltiin, ei ollut tyypillinen uuden maailman marjahyökypinot. Toisessa lasissa ollut Norton oli useimpien mielestä turhan tuhti, mutta sai tämäkin hajaäänen. Viimeisenä oli jäljellä Ribera del Dueron Pedrosa, joka taisi saada eniten lempiviini-ääniä. Melko täyteläinen, kuitenkin hapokkuuden ansiosta tasapainoisempi ja raikkaampi kuin Norton. 

Kaiken kaikkiaan viinit olivat mielestämme tyypillisiä alueensa edustajia, ja ne erottuivat toisistaan puolisokkomaistossa helposti. Kaikki viinit olivat hyviä, toki myös melko tyyriitä. (Tätä ei tietenkään alkon kanssa asioidessaan voi välttää. ) Valistunut arvauksemme Berglund-Rintahuumojen valinnoiksi ovat ison markkinointibudjetin Itävalta ja aina niin ihastuttava Uusi-Seelanti. Eli Bründlmayer ja Te Kairanga (Alueensa suurimpia tuottajia tämäkin, yllättäen). Saa nähdä osuuko

 -Heikki

Tasting: Vuoden viini-finalistit testissä

Viikonloppuna maistettiin vuoden viini-kilpailun finalistit, kolma valkoista ja kolme punaista viiniä. Kyseiset viinit on esitelty viinilehden sivuilla. Maistelemassa oli kuplan ja tanniinin lisäksi Tanniinin vanhemmat, lankomies ja kuplan äiti. Vanhempi polvi ei aiemmin juuri viinejä ole maistellut näin järjestelmälllisesti, vaikka kaikki viineistä pitävät ja niitä säännöllisesti nauttivat.

Maistelu aloitettiin valkoisista, ja ensimmäisenä maistettiin Schloss Gobelsburg Grüner veltliner 2011 Kamptalista Itävallasta. Viini tuoksui hennosti persikalle, mineraalilli ja  pippurille. Suussa raikas, kohtalaisen täyteläinen. Hyvät hapot, jotka kantoivat makua pippuria korostavaan loppuun. Kiva kokonaisuus. Ei välttämättä siemailtavaksi, mutta ruuan loistava.

Seuraavana kaikista alkoista jo loppunut  Kung Fu Girl Riesling 2011 Washingtonista USA:sta. Herra Charles Smithin tuottama viini on noussut suosion harjalle, ei vähiten Viinipirun kannustamana. Viini väriltään hailakka sitruuna. Tuoksussa petrolia, sitruunaa. Petrolin tuntu keskivoimakas. Jonkinlaista hunajaista makeutta tuoksussa tuntuu myös, eikä se petä: Viini on aavistuksen makea, suussa melko täyteläinen ja silti raikas. Petroli korostuu jälkimaussa. Varsinaisen maistelun viinejä testattiin erilaisten pikkusuolaisten kanssa, ja tämä sopi erityisen hyvin brucettan päälle levitetyn avokado-pastakastikkeen kera. Kyseisessä kastikkeessa on varsin itämainen twisti limen ja chilin ansiosta, mutta viini kesti hyvin.

Viimeisenä valkoisena Villa Maria SB -11 Marlborough'sta Uudesta Seelannista. Oljenkeltainen viini tuoksui kesäpäiväle: Herukkaa, ruohoa, aurinkoa... Kuitenkin jotain muutakin kuin halvemman hintaluokan NZ-Sauvignonit: Tuoksusta löytyi myös yrttisempää vivahdetta. Maku oli suuntäyttävä, herukkaisen vihreä ja raikas. Jälkimaku keskipitkä.

Valkoisista päädyttiin lopuksi äänestystulokseen 2-4-0. Tanniini piti Itävallan puolia, mutta Rieslingin pieni makeus teki siitä mukavan siemailuviinin, joka kesti tällä kertaa viinin seuraan tehdyt, melko voimakkaatkin ruuat mainiosti. Go USA ! Tätä lisää siltä suunnalta, toivomme me.

Sitten oli aika punaisten. Näissä viineissä oli huomattavaa tyylieroa, joten niiden asettaminen paremmuusjärjestykseen osoittautui huomattavan vaikeaksi. Lopputulemaksi jäi, että kaikki viinit olivat hyviä ja kukin on omassa tilanteessaan paras.

Ensimmäisenä Vina Pedrosa Crianza Espanjan Ribera Del Duerosta. Viini purppurainen väriltään. Tuoksussa voimakkaana nahkaa ja eläimellisyyttä, amerikkalaistyyppinen tammi myös selvästi aistittavissa. Marjapuolella liikutaan selvästi punaisella kirsikka-osastolla. Suussa viinin tuntuma on alussa pettymys, ensituntuma on heikko. Myöhemmin auki olon ja ilmaantumisen myötä tämä ongelma osin poistuu. Maussa korostuvat mausteet ja tammi. Tanniinit kohtalaisesti pehmenneet mutta selvästi tuntuvat. Ei kuitenkaan mikään nuori crianza, onhan vuosikerta 2008.

Seuraavaksi maistettiin Regolo. Tämä on italialainen ripasso eli amarone-mäskillä pehmennetty veneton lahja siemailuviinikategoriaan. Sellaisena tämäkin toimi loistavasti. Viini on valmistettu Corvinasta. Väri siinä hieman läikuultavan tiilenpunainen. Tuoksu on selkeän marjainen, kirsikkainen. Jouluiset mausteet tuoksuvat myös. Suussa helposti soljuva pehmeä viini, jonka maku toistaa hyvin tuoksua. Maku jää melko lyhyeksi edelliseenkin crianzaan verrattuna.

Viimeisenä Esporao reserva, jota maistettiin jo taannoin Portugali-tastingissa. Viini tulee siis Alentejosta lissabonin kaakkoispuolelta. Väriltään viini on tumman purppurainen. Tuoksussa mausteita, eläimellisyyttä ja maanläheistä tallintaustaa. Maistetuista tämän aromimaailma on moniulotteisin. Viinin suutuntuma heti avaamisen jälkeen on jäätävä: Tanniinit puraisevat ilman ruokaa kunnolla, happo kannattelee makua pitkään ja kieli liimautuu kitalakeen vielä minuutin kuluttua. Ei siemailuviini, ainakaan heti... Mausteisuus ja tammisuus tuntuvat pitkään, pitkään, pitkään. Myös marjaisuus jää elämään vienona kutkutteluna suuhun. Viini pehmenee pari tuntia auki oltuaan siemailtavaksikin, mutta sitä ennen sitä pehmennettiin kovilla juustoilla ja pähkinöillä, onnistuneesti.

Punaisista ei selvää konsensusta löytynyt. Pedrosa sai vähiten kehuja, Regolo toimi parhaiten siemailuviininä ja sitä moni alkuun pitikin parhaana. Aika ja ruoka kuitenkin nostivat Esporaon vahvasti rinnalle.


Kaikki maistetut viinit olivat oikein hyviä. Hinta-laatusuhteella loistivat Regolo ja Kung Fu Girl. Tässä suhteessa heikoiten pärjäsi Villa Maria, joka ei 20e hinnastaan huolimatta ole niin kovin luonteikas SB.