Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


torstai 23. heinäkuuta 2015

Mielenkiintoinen natural wine Chenin blancista

Jean-Pierre Robinot on natural wine-liikkeen ranskalainen isä, joka perusti 80-luvulla Pariisiin Natural Wine Barin. 2000-luvun alussa hän palasi kotiseudullen Loiren alueelle viljelemään viiniä. Hän omistaa kaksi palstaa, joita viljellään biodynaamisesti. Valkoviineissä hän käyttää chenin blancia, punaviinit on tehty pineau d'aunis-rypäleestä.

Kaikki Robinot'n viinit saavat kypsyä melko pitkään vanhoissa tammitynnyreissä ja terästankeissa, mikä tuo niihin täyteläisyyttä ja syvyyttä. Ainakaan maistamastamme Le charme du loir Chenin Blancista vuodelta 2008 ei kuitenkaan puuttunut pätkääkään raikkautta, vaikka aromimaailma olikin varsin makean hedelmäinen ja osin hiivasakkaisenkin oloinen.

Viini on lasissa syvän kullankeltainen ja kohtalaisen raskasliikkeinen. Sen tuoksu on voimakkaan kukkainen,  oksidatiivisen omenankotainen, hieman hiivainen. Suussa varisn täyteläinen, öljyinen. Hapokkuus kuitenkin tanssittaa täyteläisiä hedelmä-aromeja suussa kepeästi, ja mineraalisuus luo täpäkän taustapoljennon. Viinin aromimaailma levenee suussa edelleen, siinä alkaa tuntua jopa ikääntyneen viinin hentoa tallintaustaa, joka ei kuitenkaan missään nimessä ole ylilyövä vaan täydentävä piirre tässä hienosti ikääntyneessä viinissä. Käytetty tammi ei juuri maistu, vaan sen käytön havaitsee lähinnä oksidatiivisesta aromimaailmasta.

Tämä oli pitkästä aikaa päräyttävää viini, joka herätti jälleen mielenkiinnon loirea ja etenkin sen chenin-viinejä kohtaan. Muscadeteja olemme maistelleet enemmän, mutta avautui jälleen uusi maailma tutkittavaksi.
The road goes on and on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti