Herkullinen Garnacha Alkon helmikuun erikoiseristä!

   Kuukausittaiset erikoiserät ovat tavallaan mukava lisä monopolin valikoimaan, mutta melko usein niihin tahtoo tulla kovasti joko kovasti ylihinnoiteltuja "kultti"tuotteita tai muuten vain meidän suuhumme sopivattomia viinityyppejä. Nyt helmikuun satsista osui kuitenkin silmiin maltillisesti viidetoista euron paikkeille hinnoiteltu Madridin puolelta Serra de Gredosta tuleva garnacha. Kyseinen Gredoksen vuoristo on yksi garnacha-rypäleelle parhaiten sopivista alueista Espanjassa, kuten kirjoitimme viime kesäkuussa. Alkon valikoimassa alueen viinejä ei ole juuri (Comando G:n tilausvalikoiman pullotteita lukuunottamatta) näkynyt. Niinpä tätä tulokasta täytyi käydä hakemassa muutama pullo (maistamatta ja riskillä).

Las Moradas de San Martin on suhteellisen nuori viinitalo, jonka 21 hehtaarin Pago de Los Castillejos-nimiset tarhat sijaitsevat Madridin, Toledon ja Avelan rajaseudulla San Martin de Valdeiglesias-nimisessä kylässä.  Hiekkapohjaiset tarhat ovat lähes 900 metrin korkeudessa merenpinnasta. Luomuna viljellyt vanhat garnacha-köynnökset kasvavat pensasmuodosssa (joka on kuivilla aluilla käytännössä ainoa järkevä vaihtoehto).

Las Moradas de San Martin Senda 2018 on käynyt villihiivoilla, ekstraktio on varovainen ja maseraatioaika lyhyt viini on  nähnyt maltillisesti 10 kk eri-ikäistä ranskalaista tammea  500-litraisten tynnyreiden muodossa ennen pullotusta. 

Väriltään  viini on keskisyvän tiilenpunainen. Viinin tuoksussa on kirsikkaa, kirpakkaa luumua, aavistus marsipaania ja taustalla välimeren kovia yrttejä. Suussa nuorekkaan marjaisa,  raikkaan hapokas, melko täyteläinen ja suuntäyttävä. Suussa maku on edelleen raikkaan marjaisa, keskipaletilla ehkä jopa hieman karkkinen mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Jälkimaussa yrttisyyttä, sopiva viipyilevä tanniinisuus. Erittäin yhtenäinen kokonaisuus, joka ei jätä suussa aukkoja vaan jatkuu siemauksen alusta viipyilevään jälkimakuun. Tämä viini ei ole millään tapaa tajuntaaräjäyttävän moniulotteinen, tuntien nuuhkimista ja pohdintaa edellyttävä ja todellista luonnettaan piilottelevahienohelma. Senda menee sen sijaan nuorekkaassa ja iloisessa hedelmäisyydessään suoraan sydämeen, ja jos nyt Alkon valikoimasta jonkun viinin pitäisi sanoa olevan glouglou, niin tässä olisi sitä osastoa.  

Tällä yläpeukku ja Alkon suuntaan toive että lisää vastaavaa. 

Planeta nocera

kuva: alko.fi

Pikainen arvio syyskuun erikoiserän sisilialaisesta Planeta Nocerasta: 

Viini tulee Sisilian koilliskolkasta Messinan alueelta, Capo Di Milazzon niemimaalta. La Baronian tarha sijaitsee aivan meren äärellä, vain 30 metrin korkeudessa joten ilmasto on mitä merellisin. Messinin alueen ilmastoa määrittääkin laajalti kuumuutta lievittävän ja lämpötilan vuorokausivaihteluita tasaavan meren läheisyys.

Nocera on vanha lajike, josta ei Wine Grapes-teoksen mukaan ole juuri lajikeviinejä valmistettu vaan sitä on käytetty sekoitteissa, lähinnä Etnan alueen nerellojen kanssa. Nopealla haulla tämän Planetan viinin lisäksi ei löydy muita nocera-lajikeviinejä.

Syvä rubiininen väri.

Tuoksussa mourvedremäistä lihaisuutta, välimeren yrttejä, hyvin kypsää -jopa hillottua- tummaa marjaa. Kokonaisuutena melko tyypillinen lämpimän alueen viinin tuoksu, joka ei ole aivan täysin puhdas. Tässä on jotakin yhteistä edullisemman pään nero d'avola-viineihin ja ehkäpä jopa chileläiseen carmenereen.

Suussa varsin täyteläinen. Yrttisyys ja lihaisuus korostuvat aromeista, marjaisuus jää hivenen piiloon (joskaan se ei tuoksussakaan ole määräävä piirre). Hapokkuus on kohtalainen ja pitää viileänä paketin jotenkin kasassa. Tanniinit ovat runsaat ja melko kovat, lisäksi jälkimaussa on hieman epämiellyttävää bitterisyyttä.

Not our style. Emme kokeneet tätä hintansa arvoiseksi, reilulla kympillä saa vastaavia sisilialaisia. Viinilehden Berghuumon arvio tästä oli suopea, minkä olisi periaatteessa pitänyt soittaa hälytyskelloja; Meidän makumme kohtaavat varsin harvoin  Olemme aiemmin maistaneet Messinan alueelta Palarin viinejä, joissa noceraa on mukana. Planetan lajikeviinistä ja Palareista ei kyllä voi puhua samana päivänä.

loxarel a pel merlot 2017

Maistoimme taannoin Loxarelin a Pél Blancon, kuorikontaktivalkkarin Penedesistä, Vilafrancan pohjoispuolella sijaitsevalta Josep Mitjansin omistamalta tilalta. Tilasta ja valkoisesta a Pélistä löytyy juttua tästä puolentoista vuoden takaisesta jutusta.

Nyt alkon erikoiserissä oli viinin punainen versio, jonka myös hankimme maistoon. A Pél Negre on sekoitus garnacha tintaa ja merlota (joskin alkon sivut mainitsevat vain jälkimmäisen). Tarhoja, joilla rypäleet ovat kasvaneet viljellään biodynaamisin periaattein. Garnacha-köynnökset kasvavat Alt Penedesin alueella 500 metrissä, merlot-köynnökset Vilafrancan lähellä 250 metrissä.

Viini on käynyt amforassa, ja sitä on kypsytetty 3 kuukautta 500 litran tammitynnyreissä ja 3 kuukautta suurissa, yli 700 litran amforoissa. Valmistuksen yhteydessä viiniin ei ole lisätty sulfiittia.

Viini on väriltään erittäin syvän purppurainen. Tuoksu on ensisijaisesti mausteinen, ja maanläheinen, mutta taustalla on muhevaa kypsää marjaisuutta. Tällä en tarkoita hilloisuutta, vaan maanpohjan ja kypsän punaisten marjojen aromin yhdessä luomaa aromia. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen, melko teräväkulmainen: hapokkuus on voimakas ja tanniinisuus ikeniä pureskeleva. Viini nuori ikä on selkeästi rakenteessa aistittavissa. Kokonaisuus on kuitenkin etenkin ruuan kanssa tasapainoinen ja miellyttävä, raikas mutta täyteläinen. Natuviiniksi hyvin puhdas, todennäköisesti reippaan hapokkuuden ansiosta.

Viini-lehden ikiraati piti viiniä ryöstöhintaisena (20 e) ja antoi sille 2/5 tähteä. Me emme aivan tähän arvioon yhdy. Napakkarakenteinen, merlot'n maanläheisiä ja garnachan marjaisia aromeja mukavasti yhdistävä raikas viini on kiinnostava tuttavuus. Etenkin ruokaviininä varsin monipuolisesti yhdistettävissä runsaan hapokkuutensa ja nuoren, terävähkön tanniinirakenteensa ansiosta. Erottuu juuri sopivasti massasta, mikä tekee tuotteesta kiintoisan.

Sitzius Rothenberg Riesling Spätlese Goldkapsel Trocken

Kuva Alko.fi

Sitziuksen viinit tulevat Nahen alueelta, joka on yksi Saksan pienemmistä viinialueista. Se sijaitsee laajan Rheinhessenin alueen länsipuolella Moselin ja Reinin laaksojen välisillä kukkuloilla. Nahen maaperä on hyvin vaihtelevaa, joten myös alueella varsin läheisiltäkin palstoilta tuotetut viinit voivat poiketa toisistaan vahvasti. Nahen maaperästä löytyy niin tuliperäisiä, liuskekivisiä kuin hienojakoisemmiksi rapautuneita maalajeja. Ilmasto on melko leuto eikä halla yleensä aiheuta ongelmia.

Viljellyistä rypäleistä valkoiset ovat pääosassa, punaisia lajikkeita on vain 25 % reilun 4000 hehtaarin tarha-alasta. Viljellyin rypälelajike on riesling, jonka osuus lähentelee kolmea kymmentä prosenttia. Nahen viineistä valtaosa myydään suoraan tuottajalta kuluttajille, joten ne ovat Saksan ulkopuolella selvästi harvinaisempia tuttavuuksia kuin esimerkiksi Moselin tai Pfalzin viinit.

Weingut Sitzius on perheomisteinen tila, joka on ollut saman suvun hallussa historiansa alusta saakka, ja tilalla väitetään valmistetun viiniä yhtäjaksoisesti 450 vuoden ajan. Nykyinen omistaja on Wilhelm Sitzius, joka on modernisoinut tuotantoa ja edistänyt etenkin punaisten lajikkeiden viljelyä. Tarhoja talolla on 16 hehtaaria  Oberhausenin, Neiderhausenin ja Langenloisheimin kylissä. Lisäksi rypäleitä ostetaan sopimusviljelijöiltä.

Rothenberg risling on väriltään haalean sitruunankeltainen. Tuoksussa on sitrusta, omenaa ja vaaleaa kukkaisuutta, mukana häivähdys vihreää yrttisyyttä. Suussa viini on melko täyteläinen ja aavistuksen jopa vahamainen herättäen mielleyhtymiä Rheingaun risling-viineihin. Viini on makuaromeiltaan ennnekaikkea mineraalinen, hedelmä ei tunnu ylettömän runsaana vaan mukaan nousee voimakkaammin vihreää yrttisyyttä. Happoja on runsaasti (8,5 g/l), mutta pieni jäännössokeri ja sakkakypsytyksen tuoma runsaus tasapainottavat maun kauniisti sopusointuiseksi kokonaisuudeksi.

Hapokkaana ja aromeiltaan hienovaraisena viininä tämä on omiaan vaaleiden kalojen seuraan, etenkin jos kalaan yhdistää hieman runsaamman kastikkeen joka tasapainottaa viinin happoja edelleen. Kaiken kaikkiaan nätti viini parilla kympillä Alkon erikoiseristä.

Nikolaihof Vom Stein Riesling Federspiel -16

Joitakin vuosia sitten itävaltalaiset grüner- ja riesling-viinit olivat meillä kovassa kulutuksessa, koska niiden laatu tuntui olevan tasaisen korkea. Jostain syystä muutama viime vuosien aikana ostettu itävaltalainen riesling on tuntunut vähän turhankin teräksiseltä, emmekä ole alppimaan valkkareita aivan entisessä määrin maistelleet emmekä niistä siten kovasti kirjoittaneetkaan. Nyt kuitenkin Alkoon heinäkuun erikoiserässä tullut Nikolaihofin riesling sytytti siinä määrin, että siitä kannattaa kirjoittaakin.

Wachaun alue sijaitsee aivan Itävallan länsirajan tuntumassa Tonavan varrella. Wachaussa vilijellään lähinnä rieslingiä ja grüner veltlineriä. Riesling kasvaa Tonavan varren jyrkkien rinteiden yläosassa, jossa gneissikallion päällä on hyvin niukasti irtomaata. Grüner sen sijaan menestyy paremmin alarinteillä, johon on kertynyt eroosion aikaansaamaa ja tuulen ja veden kuljettamaa lössimaata. Vuosisatojen viljelyhistorian aikana jyrkimmille rinteille on rakennettu terasseja, joilla riesling-köynnökset kasvavat tänäkin päivänä. Etenkin ylärinteillä paljaat kalliot ja terassiseinämät imevät päivällä auringon lämpöä, joten tarhan suunnalla auringon suhteen on suuri vaikutus mikroilmastoon ja lopputuotteeseen.

Wachaun tuottajilla on oma laatuluokituksensa kuiville viineilleen: Keveimpiä, alle 11,5 % viinejä kutsutaan Steinfedereiksi, keskitäyteläiset 11,5-12,5 % viinit ovat Federspielejä ja kaikkein runsaimmat, yli 12,5 % alkoholia sisältävät ja usein viimeisenä korjatuista rypäleistä valmistetut viinit ovat Smaragdeja. Nyt maistettu Nikolaihof kuuluu siis keskimmäiseen kategoriaan.¨

Nikolaihofin tilan historia viinintuotannossa alkaa jo roomalaisten ajalta, sillä paikalla on sijainnut roomalaisten linnoitus. Roomalaisten jälkeen keskiajalla viinintuotantoa paikalla harjoittivat Kremsmünsterin luostarin munkit. Nykyisen omistajasuvun, Saahsien haltuun Nikolaihof päätyi vuonna 1894. Tila aloitti biodynaamisen viljelyn ensimmäisenä alueella 1971, ja nykyisin tila on yksi Wachaun arvostetuimmista tuottajista. 

Nyt maistamamme riesling on sitruunankeltainen ja keskisyvä väriltään, melko kevyt liikkeiltään. Tuoksu on melko intensiivinen, siinä on vaaleaa kukkaisuutta, hunaijaista makeutta ja sitruunaa. Tuoksun kukkeus tuo mieleen vienon kuusamantuoksun, johon joka leijailee joskus vastaan puistoissa piilossa kasvavista tuoksukuusamista. Suussa viini on huomattavasti keskimääräistä itävaltalaista rieslingiä runsaampi ja pyöreämpi, mahdollisesti tämä on saanut ainakin hetken kypsyä hiivasakkojen päällä ? (tietoa ei tuottajan tai maahantuojan sivuilta löydy). Kypsän sitruksinen aromi korostuu makupaletilla, mutta toisaalta se saa vastaparikseen mineraalista, hivenen bitteristä nuottia ja ruohoistakin aromia. Suussa tuoksun makeus häviää ja viini on täysin kuiva vaikkakin kypsän sitruksinen. Jälkimaku on pitkä ja nautittava, mineraalisen sitruunainen. 

Viinin maistoimme yksinkertaisen tuoreen, oliiviöljyssä rapeanahkaiseksi paistetun nieriäfileen, uusien perunoiden ja herneiden kanssa. Runsaahko viini toimi punaisen kalankin kanssa aivan mainiosti, ja kuvittelisin tämän kestävän jopa grillatun possunfileen. Erittäin positiivinen itävaltalainen: Monipuolisesti yhdisteltävä ruokaviini, jota kulauttelee viileänä myös sellaisenaan!