Le Corti Chianti Classico

Kuva: Principecorsini.com

Pullo saatu näytteenä maahantuojalta.

Le Corti Chianti Classicoa tuottaa Corsinin suku, joka on yksi vanhoista italialaisista aatelissuvuista: Historiasta löytyy merkkihenkilöitä pankkiirista paaviin ja vakuutusyhtiön perustajasta varakuninkaaseen.

Suku hankki Le Cortin kylästä itselleen tilan jo 1300-luvulla oliivin tuotantoon. 1600-luvulla rakennettiin palatsi. Nykyään suku omistaa lähes 50 hehtaaria sangiovese-tarhoja Chianti Classicossa Le Cortin kylän ympäristössä. Lisäksi tilalla tuotetaan oliiviöljyä ja järjestetään maatilamatkailua historiallisissa puitteissa.

Maistamaamme Chianti Classicoon rypäleet tuotetaan 230-300 m meren pinnan yläpuolella sijaitsevilla etelään viettävillä tarhoilla 15 km Firenzen eteläpuolella San Cascianon kylän liepeillä. Maaperä on sekoitus joenpohjan  kiviä ja savimaata. Viinissä on sangiovesen lisäksi pieni (tarkemmin määrittelemätön) osuus colorinoa. Se käy lömpökontrolloiduissa avosammioissa 20 päivää, ja tämän jälkeen osa viinistä kypsyy sementtisammioissa ja osa suurissa puusammioissa vuoden ajan.

Viinin tuoksussa on runsaasti kypsää punaista marjaa, sopivasti sikarilaatikosta muistuttavaa tupakalla ryyditettyä puu-aromia, makeahkoa mausteisuutta. Suussa viini on viileä vuosi 2013 huomioiden varsin täyteläisen hedelmäinen ja pehmeä. Chiantiksi hapokkuus on maltillinen, mutta viini on kuintekin varsin raikkaan kirsikkainen. Jälkimaku on keskipitkä, haipuvan mausteinen.

Miellyttävä marjainen ja kohtalaisen runsasta hedelmäisyyttä tarjoileva viini, jonka hinta alkossa on kipurajoilla. Nauti pizzan tai pastan seurassa!

Melini Vigneti La Selvanella Chianti Classico 2008

Kuva:Snooth.com

Olemme maistelleet kyseisen viinin aiemminkin, joskaan emme ole kirjoittaneet Chiantista vaan saman tuottajan Brunellosta. Edellinen maistamamme vuosikerta La Selvanellasta oli 2006, jota on laajalti haukuttu yhdeksi viimeisten vuosikymmenten parhaista.

Melini on vanha Chianti-tuottaja, jolla on La Selvanella tilan lisäksi paljon muitakin tarhoja ympäri aluetta. La Selvanella on kuitenkin sikäli erityinen, että se on Chiantin ensimmäinen yhden tarhan viini, jota on tehty vuodesta 1969. Tarhat sijaitsevat Raddassa Panzanon ja Volpaian välillä. Niillä kasvaa vain sangiovese grossoa noin 350 m merenpinnan yläpuolella olevilla, etelään viettävillä rinteillä.

Väriltään rubiininpunainen, keskisyvä. Tuoksu on heti avattua kostean sementtinen,  aavistuksen tunkkainenkin. Puolen tunnin ilmaantuminen lasissa tuo tuoksusta esiin enemmän miellyttäviä piirteitä: Kypsää tummaa kirsikkaa, mausteisuutta, kevyttä tupakanlehteä. Sementtinen mineraalisuus tuntuu edelleen tuoksussa, mutta taka-alalla.Suussa viinin tuntuu ikääntyneeltä. Alussa suutuntuma on hieman hedelmältään valjuhko, mutta muutttuu sitten intensiivisemmäksi. Jälkimaku onkin sitten varsin pitkä ja erittäin hapokas. Marjaisuus korostuu pikku hiljaa suussa, ja happo siivittää sitä mukavasti. Lopputulema on raikas ja miellyttävä. Viini hyötyi selvästi hengittämisestä, joten dekantoisin tätä vähintään tunnin ennen nauttimista.

Hyvä ruokaviini, tämä menisi näin syksyn tullen oivallisesti vaikkapa paistetulle maksalle, jonka seuraksi tarjoaisin uunissa makeaksi kypsennettyjä sipuleita sekä paahdettua palsetnakkaa. Ja koska yllättävän myöhäiset herkkutatit näyttävät sateen myötä nostavan lakkejaan, voisin suositella maksan seuraksi kevyesti sinappista, kermaisaa tattikastiketta!

Isole e Olena Chianti Classico DOCG 2012

Kuva:Superiore.de

Isole e Olena on yksi Chiantin varmoista laatutuottajista. Tila on syntynyt kahdesta maatilasta (Isole ja Olena), jotka de Marchin perhe osti 1950. Tila toimi pioneerina tuomalla alueelle kansainvälisiä lajikkeita  kuten CS:a, Syrahta ja Chardonnayta tarkoituksenaan pehmetää punaisilla lajikkeilla ikääntymistä vaativaa Chianti Classicoa.

Nykyään tilaa vetää 4. polvessa Paolo de Marchi, joka painottaa filosofiassaan viinien alueellista omaleimaisuutta. Niinpä Chianti Classico-viini tehdään kuitenkin pääasiassa perinteisellä Sangiovese-Canaiolo-blendillä. Heikompina vuosina viiniä tosin pehmennetään pienellä määrällä syrah:ta. Muut viljelemänsä kansainväliset rypäleet Paolo di Marchi valmistaa omiksi lajikeviineikseen, jotka on nimetty Collezione de Marci Cabernetiksi, Syrah:ksi ja chardonnayksi.

Vuoden 2012 viinissä on 80 % sangioveseä, 15 % canaioloa ja 5 % syrah:ta. Noin vuoden tynnyrikypsytys. Viinin tuoksussa on hapankirsikkaa, mausteisuutta, voimakasta seetrisyyttä ja aavistus eläimellisyyttä. Suussa äärimmäisen kirpeän, jopa äreän hapokas. Makupaletilla marja-aromit ovat pääosassa, tiivissyinen tammi tuntuu lähinnä jälkimaun lyijykynäisyytenä joka sointuu hyvin yhteen haipuvan marjaisuuden ja kielelle nousevan mineraalisuuden kanssa. Tanniinit yllättävänkin pehmeät.

Viini oli selvästi nuoruuttaan hieman kireä, ja mikäli näitä löytyy kaapeistanne niin suosittelemme ne sinne unohtamaan muutamaksi vuodeksi. Toisaalta jos kaivataan hyvähappoista vastaparia jolle kovin rasvaiselle ja hapokkaalle ruualle, niin tästä se löytyy.

Tryffeliä ja Fonterutolia

Viikonloppuna pääsimme nauttimaan harvinaista herkkua, nimittäin suomalaisia tryffeleitä. Kiitos tästä kuuluu Ripaus Tryffeliä-blogin kirjoittajille, joilta saimme hieman näitä tuoksuvia palleroita. Kyseiset herkut olivat pieniä, sormenpään kokoisia sieniä, joita jäi yli ravintoloille myydyistä.

Valtaosa tryffeleistä meni tryffelivoihin, -öljyyn ja -suolaan, joita on nyt säästössä talven herkutteluhetkiin. Pienen määrän käytimme kuitenkin tuoreena.

Alkuruuaksi teimme tryffelipastaa, joka oli yksinkertaisuudessaan herkkua. Pannussa paistettiin sipulia runsaassa voissa. Tämän joukkoon sekoitettiin al denteksi keitetty pennepasta, ja pannulle lisättiin parmesan-raastetta. Tämä lautaselle ja tryffelilastuja päälle. Tryffeliähän ei kannata kypsentää, koska se menettää siten makuaan. Annos oli herkullinen, tryffelin maku hienostunut ja mielestämme vähemmän päällekäyvä kuin aiemmin maistamiemme italialaisten. Voi toki olla, että näiden tuoreus vaikutti tässä positiivisesti.

Pääruuaksi teimme jäniksenkoipea, vain siitä syystä että Heikki törmäsi näihin hallin Laatulihassa ja totesi ettei ollut ennen jänistä valmistanut. Koipia haudutettiin uunipadassa punaviinissä laakerinlehtien, pippurin ja rosmariininoksan kanssa pari tuntia. Lisukkeeksi tehtiin caponata-tyyppinen tomaattinen kasari, johon tuli munakoisoa, porkkanaa, paprikaa, oliiveja ja tomaattimurskaa. Mausto balsamicolla, pippurilla ja kunnon makeus sokerilla. Toimi. Jänisten haudutusliemi keiteltiin vielä kasaan kastikkeeksi, jolloin käsillä oli maukas kokonaisuus kun tämänkin päälle vielä ripoteltiin tryffeliä. Jänis oli vain aavistuksen riistaisen makuista, melko mietoa itse asiassa. Se toimi kuitenkin hyvin caponatan makeuden kanssa. Tässä annoksessa tryffeli oli enemmän mausteena kuin pääosanesittäjänä, mutta se toi hienon säväyksen annokseen.

Kuva:Superiore.de

Viininä näiden kanssa maisteltiin Fonterutoli Chianti Classicoa 2012. Tällä laatutuottajalla on tarhoja Chianti Classicon alueella, etelämpänä Maremmassa ja myös Sisiliassa. Nyt maistettu viini on perus-classico, mutta Fonterutolilla on myös uuden, kokeimman laatuluokan Gran Selezionen Castello Fonterutoli.

Viini on lasissa hyvin syvän värinen, mikä sangiovesen kohdalla kertoo nuoresta iästä. Tuoksussa on hyvin selkeä hapankirsikka, teenlehtiä sekä jännittävää, jopa aniksesta muistuttavaa mausteisuutta. Suussa viini on kirpeän hapokas. Makuaromeina edellisten lisäksi tuntuu nousevan jotakin appelsiininkukkaista nuottia, joka tuo kauniin vivahteen palettiin. Viini on selvästi nuori, siinä on hieman irrallinen tammisuus vuoden tynnyrikypsytyksestä. Tanniinit ovat pureskelevat, vielä hieman turhan kovat.

Viini toimi hyvin jäniksen kanssa, mutta pasta-annoksen rinnalla se tuntui melko kovalta. Hapokkuus sinänsä pelasi hyvin voisen ja juustoisen pastan kanssa, mutta tanniinit tuntuivat hiukan peittävän hienon pastan makua. Tämä olisi hyötynyt parista kolmesta kellarivuodesta selvästi, mutta tulihan kiirehdittyä. Ei huono, mutta olisi ollut parempi myöhemmin.

Chianti Classico Gran Selezione

Tampereen viinimesuilla pääsimme tutustumaan tuoreeltaan Chianti Classicon korkeimman laatuluokituksen viineihin. Tuo Gran Selezione-kategoria on ollut voimassa vasta tämän vuoden helmikuusta. Tätä ennen viinitaloilla on ollut mahdullisuus lähettää kriteerit täyttäviä viinejään konsortion maistettavaksi, ja tämä porukka sitten on lopulta päättänyt, mitkä viinit kategoriaan kelpuutetaan. 

Kategorian säännöt eivät poikkea mitenkään kovin radikaalisti Classico Riservasta: Gran Selezioneem ei saa käyttää ostettuja rypäleitä vaan kaikki täytyy tulla omilta tarhoilta. Alkoholia täytyy olla 13 % verrattuna Riservan 12,5 %:n. Ikäännyttämisvaatimus on 30 kuukautta Selezionessa, 25 Riservassa. Ikäännyttämisastiaa ei määritellä, mikä tuo luonnollisesti suuria tyylieroja viineihin valmistajien välille. Kuten Riservassa, minimimäärä Sangiovesea on 80 %.

Viinejä ei sinänsä voi pitää tiettyä tarhaa tai kylää edustavina, sillä suuret valmistajat voivat vapaasti sekoitella eri kylien rypäleitä. Tätä osa tuottajista onkin kritisoinut, sillä heidän mukaansa Chianti Classico olisi tarvinnut tarkempaa apellaatioiden määrittelyä Burgundin tapaan.

Maistetuissa viineissä oli kuitenkin reippaasti eroja

Ensin Colle Bereto 2010 (Raddan kylästä): Tiilenpunainen, syvä väri. Tuoksussa kirsikkaa, tupakkaa, mineraalia. Tupakan tuoksu oli tässä miellyttävä, ei tuhkakuppinen. Suussa raikas, pyöreähkö ensihyökkäys. Hapot tulevat keskinkertaista voimakkaampina. Tanniinit pitkät, voimakkaat. Jälkimaussa maistuu mineraali. Viinin hieman avauduttua alkaa löytyä myös tumman suklaan aromeja.

Seuraavana Lilliano Castellina in Chiantista: Tiilenpunainen, aavistuksen edellistä syvempi. Tuoksussa tupakkaa, mustaaa kirsikkaa, hento tammi. Yrttisyyttä sekä tummempaa, märän maan aromia. Suussa edellistä täyteläisempi. Mineraalisuus on edelleen vahva, mutta erilainen kuin edellä: siinä missä Colle Bereto oli graniittinen, tämä on paremminkin tumman vulkaanisen oloinen. 

Sitten Vicciomaggio Greven luoteispuolelta: Tuoksussa paljon edellisiä tummemmat marjat: karhunvatukkaa, luumua. Mineraali tuoksuu edelleen. Suussa tähän mennessä täyteläisin, paksuin. Hapoiltaan aavistuksen kevyempi. Jälkimaku on tähän mennessä hedelmäisin, mutta tupakkaa siinä on edelleen silti aistittavissa.

Neljäntenä maistettiin mielestäni paras viini, Fattoria de Lamolen Vigna Grospoli 2011: Rubiininpunainen syvä väri. Tuoksussa aiemmista poikkeava nuotti: raikkaan kirsikka-aromin lisäksi selkeä kukkainen tuoksu tuoden mieleen orvokin. Lisänä aavistus vihreyttä, joka ei kuitenkaan lainkaan häiritse tässä kombossa. Myös tupakka tuoksuu tuttuun tapaan. Suussa pyöreähkö, mutta aiempia vähemmän hedelmäinen ja enemmän kukkaisella ja mineraalisella puolella. Hieman villiyrtinomainen fiilis. Jälkimaku pitkä. Tanniinit ja hapot vielä varsin napakat, ja hyötyisi takuulla kellaroinnista. Kokonaisuus nytkin jo varsin miellyttävä, ruuan kanssa olisi varmasti omiaan.

Neljäs viini oli Volpaian Il Puro 2010 Raddan pohjoispuolelta: Jälleen värinä tuo rubiininpunainen. Tuoksu raikkaan marjainen, kirsikkainen. Tässä tupakka tuntuu lähinä sikarilaatikkoisuutena. Viini on myös muita hieman yrttisemmän oloinen tuoksultaan. Suussa keskitäyteläistä kevyempi. Hapot ovat keskivoimakkaat, tanniinit sen sijaan melko voimakkaat ja napakat. Paletilla aromimaailma on varsin yrttinen, raikkaiden punaisten marjojen lisäksi tietysti. Tammi tuntuu hienostuneella tavalla tunkematta etualalle.

Viimeisenä Fontodin Vigna Del Sorbo 2010 Panzanosta, Classicon ytimestä: Väri lähes läpinäkymätön, aavistuksen purppuraan taittava tiilenpunainen.  Aiemmista poikkeava tuoksu, mahdollisesti johtuen 10 % CS:sta.  Tuoksussa on selkeä vanilja, herukkainen marjaisuus. Myös punaisempia marjoja on tunnettavissa, tupakka-aromin tilalla kuitenkin on tuo edellä mainittu vaniljainen tammisuus. Suussa tämä on täyteläinen, voimakas ja kulmikas. Happoja ja tanniinia löytyy vaikka muille jakaa. Tämä ei ollut meikäläisen suosikki, liian päällekäyvä ainakin toistaiseksi. Rakennetta oli niin runsaasti, että maistaisin tätä mielelläni 10 vuoden kellaroinnin jälkeen uudelleen.

Uudesta laatuluokituksesta oli muuten hyvä artikkeli viimeisimmässä Decanterissa, jos ammattimaisemma arviot ja mielipiteet kiinnostavat...

Tasting: 4 italialaista testissä.

Parisen viikkoa sitten lauantaina Kalevan viiniklubi maistoi 5 hengen voimin 4 sattumanvaraista punaista yhden pariskunnan kellarista. Italia on meille kaikille varmaan se rakkain viinimaa ja italian eri viinejä löytyy meidän viinikaapista huolestuttavan monta pulloa.

Maistetut viinit olivat Ripensanto corvina 2009, Patrizi nebbiolo d'alba 2008, Greggiano chianti classico 2008 ja Torrepalino etna rosso 2000. Kolme ensimmäistä oli muistojen mukaan tilattu gouromdo.de-nettikaupasta ja viimeinen oli tuliainen pariskunnan Sisilian reissulta. 3 ensimmäistä olivat kaikki hintaluokkaa 7-14 euroa ja viimeinen oli kuulemma ollut hieman kalliimpi.

Ripensanto oli tyypillinen corvina-rypäleestä tehty helpohko siemailuviini, joka oli valmista juotavaksi heti avaamisen jälkeen. Tuoksussa oli punaisia marjoja ja vaniljaa voimakkaimmin. Maku noudatteli hyvin tuoksua, jonka lisäksi kevyt mausteisuus korostui maussa. Viini oli rakenteltaan kevyt, jossa oli myös aika lyhyt maku.

Nebbiolo di Alba 2008 oli heti avaamisen jälkeen todella sulkeutunut ja aromit/tuoksut olivat todella hentoja ja vaikeasti havaittavia. Pari tuntia ja muutama viinilasillinen myöhemmin nebbiolo d'alba pääsi jo oikeuksiinsa ja maku rupesi olemaan todella mahtava. Ensimmäisenä viinissä tuoksui aavistuksen verran raaka paprika, mutta ilmaa saatuaan tuoksussa korostui tummat marjat, yrttisyys ja mausteisuus. Ensisiemauksella maku oli todella kovien tanniinien saattelema, joka kääntyi myöhemmin illalla tummiksi marjoiksi, mausteisuudeksi ja tanniinien pehmennyttyä maku oli todella samettinen ja pitkä.

Greggiano chianti classico 2008 oli heti avattuaan tuttua chiantia ensimmäisestä nuuhkaisuusta lähtien. Hyvin kehittynyt viini, joka parani lasissa koko illan ajan. Tuoksussa oli kirsikkaa ja muita punaisia marjoja, vaniljaa ja tammea. Maku noudatteli pitkälti tuoksua ollessaan keskitäyteläisen marjainen ja vaniljainen. Pehmeät tanniinit yhdistettynä pitkään jälkimakuu teki tästä erinomaisen ruokaviinin.

Torrepalino etna rosso 2000 oli jo heti avaamisenkin jälkeen illan päätähti, josta kaikki pitivät. Tuoksussa oli todella tummia marjoja, kuten karhunvatukkaa ja mustaherukkaa. Vaniljaa, kiveä ja savua löytyi myös tuoksusta. Maku oli ensisiemaisulla todella voimakkaan kivinen ja savuinen yhdistettynä vahvoihin tanniineihin. Ilmaa saatuaan viinin maku muuttui moniuloitteiseksi, jossa karhunvatukka, multa ja vanilja johtivat todella pitkään jälkimakuun. Viinin suutuntuma on täyteläinen, makuaineet varsin konsentroituneet. Siemaisukokemus alkaa voimakkaasti alkoholin ja hapon tuomalla hyvällä rungolla aromiennoustessa nenään. Keskivaiheessa viinin tanniinit alkavat tuntua selkeinä, ja niiden pehmeys saattelee makua mausteisten aromien vilkutellessa takaikkunasta vielä lähes minuutin. Todellisen klassikikon ainesta, joka kuvastaa kasvupaikkaansa hienosti. Jos koskaan Sisiliaan eksymme, niin tätä tulee varmasti tuliaisiksi. Itselle.

Illan voittajaksi selviytyi yksimielisisesti Torrepalino etna rosso ja jaetun kakkossijan nappasi Greggiano chianti classico ja Patrizi nebbiolo d'alba. Huonoa viiniä ei ollut tälläkään kertaa mukana, koska kaikki pullot tyhjenivät illan kuluessa.
-katri-

Viikon valinta: Musiikkia syksyn pimeisiin iltoihin

Hyvää oli, kun pullokin tyhjeni.

Viikon valintana tällä viikolla viinille musiikkia. Kupla rakastaa musiikkia melkein yhtä paljon kuin ruokaa ja kuuntelee sitä käytännössä  päivittäin. Rakkaus musiikkiin tulee jo kotoa ja keittiötyöskentely on pahentanut rakkautta.

Keittiön kaikkien laitteiden melu peitetään käytännössä keittiössä kuin keittiössä sillä, että radio huutaa keittiössä taukoamatta. Jos Kupla saa valita kanavan niin Ylex soi iltaisin uuden musiikin iltavuoron takia, radio rock, jos tiedossa on kiire ilta ja basso tahdittaa yleensä rauhallisia aamuja. Yleensä ravintolan keittiössä soi se kanava, joka rakkaasta radiosta sattuu kuulumaan tai mitä kaikki keittiön jäsenet suostuu kuuntelemaan. Kanavavalinnoista yleensä tapellaan aika usein ja useimmiten se keittiön jäsen voittaa, joka on vanhin eli esimerkiksi nykyään meillä keittiössä kuunnellaan radio Nostalgiaa ja radio Suomipoppia, koska porukan vanhin saa valita.

Tällä viikolla Kupla suosittelee yhdistämään bändin nimeltä The XX ja ennen kaikkea heidän uusimman levynsä Coexist viiniin nimeltä Il Grigio da San Felice 2006. Viini tulee jälleen kerran yhdestä meidän suosikkimaasta Italiasta ja Toscanan Chianti Classico alueelta. Viini on tehty 100% sangiovese-rypäleestä niin kuin chiantit kuuluukin tehdä. Viinin tekijänä on Agricola San Felice.
Viini on tilattu Enoteca lucantoni nimisestä viinikaupasta ja pullo kustantaa tällä hetkellä 11.61 euroa. Päätimme testata viinin, kun etsimme mukavaa perjantaipulloa ja kyseistä viiniä jäi kaappiin vielä 2 kappaletta. Muistiinpanot viinistä sanoo, että tuoksusta löytyy tummaa marjaa, hapankirsikkaa, multaa ja mausteisuutta. Maku mukailee tuoksua hyvin, tanniinit oli vielä aika tiukat heti avaamisen jälkeen, maku oli todella pitkä ja keskitäyteläinen. Viinissä oli todella paljon potentiaalia hintaan nähden, koska viini vaan parani koko viikonlopun ajan. Avaa viini siis hyvissä ajoin ennen nauttimista tai dekantoi. Viinistä saa myös loistavan kumppanin ruualle. Tee vaikka omatekoista pitsaa, johon laitat reilusti tomaattipyrettä, sipulia, valkosipulia, buffalomozzarellaa ja kauden sieniä. Koristele reilulla kasalla rucolaa.

Kuplan suositus on, että laita Coexist soimaan, kaada lasiin hyvin ilmattua viiniä ja nauti viinistä ja musiikista seuraavat 38 minuuttia yksin tai hyvässä seurassa. Anna musiikin viedä ja keskity tekemisen sijasta nauttimaan hyvästä viinistä ja musiikista, joka vie mukanaan. Lähes täydellinen aloitus viikonlopulle rankan työviikon jälkeen.

-Kupla-

Viikonlopun viini:Ciclope Rosso Toscano 2007

Viikonlopun viininä on tällä kertaa suomalaisen Jaakko Peräsen Candialle-viinitilalta Chiantin sydänalueelta tuleva Ciclope (nimi tulee tilan yksisilmäisestä vahtikoirasta Lucasta, jonka kunniaksi viini on nimetty) Rosso Toscano 2007. Viinin rypäleet ovat Merlot 50 %, Sangiovese 40 %, Petit Verdo 5 % ja Syrah 5%. Viiniä on kypsytetty 18 kk ranskalaisissa 228-litran tammitynnyreissä.

Candiallen omistajiksi Jaakko Peränen puolisoineen tulivat vuonna 2002,  ja alusta asti viinitilalla viinejä on viljelty luonnonmukaisin keinoin kestävän viininviljelyn ehdoilla.  Perustana on viinitarhan ymmärtäminen maatalousekosysteeminä. Mielenkiintoinen artikkeli Peräsestä Arto Koskelon kirjoittamana löytyy proresto-lehdestä. Lisätietoa Candialen viineistä löytyy tilan omilta sivuilta.

Avasimme viinin lauantai-aamuna ennen kymmentä, kun Tanniini lähti juoksemaan Helsingin maratonia. Kupla maistoi viiniä heti avaamisen jälkeen ja viini oli silloin vielä todella tanniininen, mutta vahva marjainen tuoksu ja samankaltainen maku lupasi paljon. Viini jätettiin odottomaan maratonilta palaavat Tanniinia, ja viini maistettiin uudestaan reilun 12 tunnin kuluttua. (Ei, maraton meni nopeamin, tämä sisältää autoilun helsinkiin ja takaisin...) Viini hyötyi selvästi hapesta, koska illalla viinin tuoksu oli jo marjaisuuden lisäksi multainen ja aavistuksen verran yrttinen. Maku muistutti mukavasti tuoksua ja tanniinit olivat jo selvästi antaneet periksi jolloin jälkimaku oli todella miellyttävä. Laatuviini taatusti jo 5 vuoden iässä ja maku senkun parani sunnuntaina iltapäivään, jolloin puolet viinistä juotettiin Kuplan ja Tanniinin perheille alkumaljana ennen kanttarellien syömistä. Viini oli Kuplan mielestä parhaimmillaan sunnuntaina iltapäivällä, kun vahvat tanniinit olivat hävinneet ja viinin loistava marjaisuus, lievä mullan ja nahkan maku oli loistavassa tasapainossa keskenään. Harmi, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Jos Candialle-viinit eivät ole vielä tuttuja niin kannattaa pistää nimi ehdottomasti korvan taakse.

Viini on aikoinaan kulkeutunut meille kaverin kautta yhteistilauksella ja rossoa ei enää ole kaapissa, mutta saman vuoden chianti classicoa löytyy vielä yksi pullo. Onneksi, koska rosso oli jo niin hyvää että odotukset on korkealla myös Chianti Classicoa (2007) kohtaan.

-Kupla-