Viinimestarit.com:n valikoimaa sokkoillen

Järkkäsimme Kalevan viiniklubille umpisokkotastingin viinimestarit.com:n Matin suosiollisella avustuksella. Kävin noutamassa 6 folioitua pulloa, jotka avattiin korkkeja katsomatta. Viinit olivat kautta linjan melko kovia heti avaamisen jälkeen, mutta moni niistä hyötyi huomattavasti ilmaantumisesta ja parani siten illan mittaan.

Ensimmäinen viini oli melko maanläheinen, suklaakirsikkainen, boysenmarjainen, melko savuinen, ja lämpimän tuoksuinen. Suussa hapokas, tanniinirakenteeltaan pehmeä. Aromimaailma oli maanläheinen, suussa nousi lisäksi yrttisyyttä. Tätä viiniä veikkasin sokkona merlot-vetoiseksi ranskalaiseksi. Jos viinimestareilla olisi valikoimissaan uuden maailman viinejä, tämä olisi voinut olla jopa argentiinalainen malbec.

Toinen viini oli tuoksultaan makean hedelmäinen, coctailkirsikkainen, hennosti yrttinen. Suutuntuma on heti avaamisen jälkeen kova ja kulmikas, mutta tämä viini hyötyi valtavasti parin tunnin aukiolosta ja pehmeni mukavaksi ruokaviiniksi. Makupaletilla aromeiltaan nuori ja raikkaan punamarjainen. Tanniinit olivat alkuun varsin kireät ja jopa epämiellyttävät, mutta ilmaantuminen ja ruuan kanssa maistelu pehmensivät ne jämäkiksi mutta jo miellyttäviksi.

Kolmas viini oli tuoksultaan mausteinen, punajuureen vivahtava, pippurinen ja kirsikkainen. Suussa se oli keskitäyteläinen ja hapokas. Viinissä oli
hyvä hedelmäisyys, jälkimaku oli kohtalaisen pitkä. Viini oli miellyttävä tasapainoinen kokonaisuus. Veikkasin tätä sokkona Etelä-Rhonelaiseksi syrah-vetoiseksi sekoitteeksi.

Neljäntenä viininä oli tuoksultaan mustaherukkainen, kevyesti lyijykynäinen ja maamainen pullote. Tuoksusta oli välittömästi tunnistettavissa CS. Maku viittasi hieman ikääntyneeseen tuotteeseen, viinin tanniinit olivat jo kivasti pyöristyneet mutta ruokaa tämä silti kaipaili. Arvasimme tämän vasemman rannan Bordeauxiksi.

Viides viini oli katastrofaalisen paha: Tuoksussa paahdetta, mausteisuutta ja epämääräistä epäpuhdasta punaista marjaa. Maku oli vielä epätasapainoisempi: Järjettömät kitalakeen tarraavat tanniinit ja ällöttävä jälkimaku.

Viimeinen viini oli sarjan voittaja: Kukkainen, kevyesti tallintakainen, lämmin, pippurisen mausteinen ja punaisen marjaisa kompleksinen tuoksu. Maku oli pehmeähkö, kuitenkin runsas ja moniulotteinen. Tämän arvasin kukkeuden perusteella oikein Côte Rôtieksi.

Kokonaisuudessaan kattaus oli mielenkiintoinen. Alla linkit viineihin maahantuojan kotisivuille oikeassa järjestyksessä:

viinit vasemmalta oikealle. Kakkosena pommi alkon
valikoimasta, niin pahaa ettei viitsi kuvailla

Alaro Claudion Dolcetto
Pardasin Collita Roja
Pisonin Teroldego
Moulin de Blancon 2009
Rovellotti vespolina (ei valikoimassa)
Domaine Jasmin Côte Rôtie 2012

Kokonaisvaikutelmaksi jäi se, että valtaosin viinimestareiden valikoima tuntuu vaativan dekantointia tai kypsytystä. Kenties dolcettoa lukuunottamatta kaikki maistetut viinit olivat selkeästi ruokaviinejä. Useimmat näistä hyötynevät lisäkellaroinnista ja kestävät sen ongelmitta!

Rovellotti ghemme 2003

Viime kevään Bergamon-reissulla vierailimme myös Rovellottin tilalla Ghemmessä, Piemonten pohjoisosassa. Ajomatka Bergamosta oli ruuhkainen, mutta viinillisesti vierailu kannatti: Sekä Ghemmestä että viereisestä Gattinarasta löytyi loistavan hinta-laatusuhteen nebbioloja.

Nyt maistoimme Rovellottin iäkkäämmän Ghemmen vuodelta 2003. Viini on pääasiassa nebbioloa, seassa aavistus vespolinaa Ghemmelle tyypilliseen tapaan. Viini on kypsynyt 2 vuotta suurissa ja keskikokoisissa tammisammioissa.

Viini on väriltään hieman rusehtavaan taittava rubiini, korkeintaan keskisyvä.

Tuoksussa on erittäin selvästi aistittavissa orvokkista kukkaisuutta, punaista marjaisuutta joka muistuttaa syksyistä metsää hyvin kypsässä puolukkaisuudessaan. Marja-aromi on kirkkaampi kuin esimerkiksi Barolossa, jossa usein on kokemuksemme mukaan enemmän maanläheisyyttä ja tervaisuutta. Viini on näinkin iäkkääksi varsin puhtaan marjainen. Brettin tuomaa tallintausta on vain aavistus, joka tulee esiin vain tarkasti nuuhkimalla. Tässä viinissä se on ehdottomasti kompleksisuutta lisäävä tekijä eikä valmistusvirhe. Suussa viini on nebbioloksi melko hedelmäinen ja kohtalaisen täyteläinenkin. Runko muodostuu voimakkaan, mutta jo ajan pehmentämän tanniinisuuden ympärille. Hapokkuuttakin toki löytyy, mutta etenkin jälkimaussa tanniinit, marjaisuus ja orvokkinen terpeenisyys sekoittuvat ihanaksi, eteeriseksi kokonaisuudeksi.

Viini oli alle 20 e hintaansa nähden loisto-ostos, joka pitkästä aikaa pyöritteli jo sukkia jaloissa. Avasimme pullon ihan yksinkertaisesti sunnuntaipizzan kaveriksi, eikä yhdistelmää voi millään muotoa moittia! Näin syksyn tullen mieleeni nousee kuitenkin syystä tai toisesta jänis, en tiedä miksi. Jos pataan laittaisi vaikkapa jänön, sipuleita, valkosipulia, laakerinlehtiä, mastepippureita, punaviiniä, salviaa ja sen semmoista, antaisi olla uunissa vaikka puoli päivää ja nauttisi illalla tämän mahtavan Ghemmen kanssa, niin luulisinpa että elämä voisi olla inasen loistavaa.

Rovellotti: Ghemmeä kahdessa koossa

Pääsimme viime maanantaina osallistumaan mielenkiintoiseen tastingiin, jossa oli tarkoituksena testata pullokoon vaikutusta viinin kehittymiseen. Maistettavana oli Rovellottin tuottamasta Ghemmestä kolme vuosikertaa -98,-99-00. Rovellotti on vanha ghemmen alueen viinitalo, joka on tuottanut viiniä jo satoja vuosia, mutta laatuun on panostettu tosissaan 1970-luvulta lähtien.

Vuosikerroista 1998 ja 2000 ovat lämpimämpiä, hieman konsentroituneempia viinejä tuottaneita, kun taas 1999 oli viileämpi vuosi. Tämän vuosikerran viini onkin hennompaa ja aromit hienostuneempia.

Viinit olivat väriltään varsin samankaltaisia, pieniä eroja kuitenkin löytyi osan taittaessa enemmän konjakkiin ja toisten ollessa syvempiä rubiininpunaisia. Tuoksussa oli kaikissa viineissä nebbiololle ominaista orvokin ja ruusun aromia, kuten myös sikarilaatikon tuoksua. Selkeimmin muista omasta mielestäni erosi 1999 magnumpullossa ollut viini, joka oli hedelmäisyydeltään hennoin. Siinä oli toisaalta hieno lakritsinen aromi. Hapoiltaan tämä oli mainiossa kunnossa, tanniinit olivat jo hyvin pyöristyneet.

Vanhimman viini aromit löysin 1998-vuoden magnumista, jossa oli selkein tallintauksen tuoksu. Toisaalta tämä viini oli väriltään intensiivisin.

Vuoden 2000 magnumista kaadettu viini oli hieman muita raikkaampi. Tuoksu oli konsentroitunut, marjainen ja orvokkinen. Suussa tämä oli melko täyteläinen, tuoden kenties esiin lämpimämmän vuosikerran piirrettä.

Seuraavaksi edettiin pieniin pulloihin. Ensimmäinen oli vuoden 98 viini. Tämän väri oli konjakkiin taittava. Tuoksu oli melko hento, aavituksen teräksinen. Maultaan tämä oli pyöreä, matalampihappoinen kuin aiemmin maistetut.

Seuraava oli 1999 normipullo. Tämä  oli orvokkinen, puun, tupakan ja tervan tuoksuinen. Suussa viini oli pyöreä tanniineiltaan, mutta kuitenkin hyvähappoinen. Rakenne oli hennompi, hienovaraisempi. Raikas mutta silti kypsynyt viini.

Viimeisenä maistettiin vuoden 2000 pikkupullo. Tämä oli väriltään varsin tumma. Tuoksussa tuntui ruusua, tervaa sekä betoninen mineraalisuus. Suussa tämä oli varsin raikas, mutta silti täyteläine -kenties täyteläisin maistetuista.

Viinit olivat yllättävän erilaisia. Itse sain näistä oikein vuoden 1999 viinit, koska ennakkospekseinä kerrottiin että tämä oli viileämpi vuosi kuin muut. Näiden kohdalla myös pullokoot menivät oikein. Sen sijaan muista en pystynyt arvaamaan pareja saati pullokokoja.

Lopputulema oli siis, että pullokoko vaikuttaa viinin makuun selvästi 14-16 vuoden kypsytyksen myötä. Itse valitsin parhaaksi viiniksi vuoden 1999 magnumin, mutta muutoin en voi kyllä sanoa että magnumista kaadetut olisivat olleet parempia kuin pikkupullot. Tosin voi olla niin, että kypsytysaika oli liian lyhyt näyttämäään kaikkia magnumin etuja. Eli seuraavan kerran etsitään jostain niitä viime vuosisadan puolivälin viinejä ja testaillaan niillä!