Giesen Hawkes Bay Merlot -19

Emme ole viime aikoina juuri Uuden-Seelannin viineistä innostuneet, mutta nyt alkosta tarttui pitkän pitkästä aikaa mukaan kiiviviini. Pullote oli erikoisvalikoiman Giesenin Hawkes Bay Merlot, joka osoittautui melkoisen runsaaksi tapaukseksi.

Hawkes Bayn alueella sijaitsevat Uuden-Seelannin vanhimmat viinitalot, kuten Te Mata ja Church Road, jotka on perustettu jo 1800-luvun loppupuolella. Nykyaikainen viininviljely alkoi 1970-luvulla ja sai edelleen vauhtia 1990-luvulla, jolloin muutama poikkeuksellisen lämmin vuosi osoitti alueen potentiaalin tyylikkäästi ikääntyvien runsaiden viinien tuotantoalueena. Tuohon aikaan alueen päärypäle oli cabernet sauvignon, joka ei kuitenkaan aina päässyt täysin kypsymään alueen viileähkössä ilmastossa. Nykyisin alueella tuotetaankin enemmän merlot'a, joka kypsyy aiemmin. Myös Malbec ja Syrah ovat lisänneet suosiotaan.

Hawkes Bayn maaperä on vaihtelevaa: Runsaan ja hedelmällisen maakerroksen turvin viheriöivän tarhan vieressä köyhällä ja runsaasti vettä läpäisevällä maalla sijaitseva tarha voi kärsiä kuivuudesta. Nämä kuivat tarhat tuottavat kuitenkin tarkoin säädellyn kastelun turvin laadukkaimmat viinit, sillä niillä rypäleet kypsyvät varmimmin.

Hawkes Bay sijaitsee Uuden-Seelannin pohjoissaaren itärannikolla, ja sitä suojaavat vallitsevilta länsituulilta vuorijono, joka myös vähentää sateita samaan tapaaan kuin vogeesit Alsacessa. Se sijaitsee 39. pituuspiirillä, mutta ilmasto on tästä huolimatta viileämpi kuin 45. pituuspiirillä sijaitsevassa mutta Golfvirran lämmittämässä Bordeauxissa. Lajikekirjo on kuitenkin perinteisesti siis ollut Bordeaux-vetoinen.

Giesenin merlot käytetään kohtalaisen korkeassa lämpötilassa, millä tavoitellaan runsasta pigmentin ja aromiaineiden ekstraktiota. Käymisen jälkene viini kypsyy 10 kk ranskalaisessa tammessa, 10 % siitä uusissa tynnyreissä.

Viini on väriltään on keskisyvää hieman tummemman purppurainen . Tuoksussa maanläheisyyttä, hentoa savuisuutta ja tummapaahtoista kahvia, tummaa metsämarjaa. Maku täyteläinen, mehevä, marjainen. Mukaan nousee mausteisuutta ja kahvipavun paahdetta. Loppu mukavan hapokas, tanniinit nuoreksi viiniksi melko pyöreät.

Täyteläinen ja pyöreä merlot, johon korkea käymislämpötila on lyönyt aavistuksen hillomaisen leiman vaikka hapokkuus pitääkin paketin kohtalaisen raikkaana. Viini oli sinänsä mielenkiintoinen mutta melko persoonaton tapaus, joka muistutti miksi uusiseelantilaiset ovat pitkään jääneet maistamatta. Hintaakin pullolla oli 20 e, ja mielestämme summalla löytyy eurooppalaisista viineistä huomattavasti kiinnostavampia pullotteita.

Chateau de la Dauphine aliarvostetusta Fronsacista Pomerolin naapurista.

Bordeaux:n oikean rannan tunnetuimmat apellaatiot ovat epäilemättä St. Emilion ja Pomerol: Jälkimmäisessä sijaitsee muun muassa chateau Petrus. Näiden alueiden länsipuolella sijaitsee vähän tunnettu Fronsac, jossa kasvatetaan pääasiassa merlot- ja cabernet franc-köynnöksiä 800 hehtaarilla. Maaperä on pääasiassa kalkkikiveä, seassa jonkin verran savea.  Alueen maaperä on tasalaatuista verrattuna suurempiin ja kuuluisampiin itänaapureihinsa, mutta tästä huolimatta alueen viinit ovat aliarvostettuja. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina, sillä aikanaan Fronsacin viineistä on maksettu kovempia hintoja kuin St. Emilionista ja Pomerolista.

Chateau de La Dauphine on 1700-luvun lopulla perustettu viinitalo, joka on viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana vaihtanut omistajaa useasti: Se myytiin vuonna 1985 Petruksen omistavalle Moieux:n perheelle. Jean Halley osti tilan vuonna 2000, ja se siirtyi seuraavalle sukupolvelle tämän kuoleman jälkeen 2011. Guillaume Halley panosti tilaan voimakkaasti ja myi sen lopulta nykyiselle omistajalle, Labrunen yrittäjäsuvulle vuonna 2015. Nykyisin viinintekijäkonsulttina on kuuluisa (pahamaineinen ?) Michael Rolland, mutta maistamamme viini vuodelta 2002 on tehty ennen hänen aikaansa.

Dauphinella on nykyisin 53 hehtaaria tarhoja, joiden maaperä jakautuu kolmeen tyyppiin: Pääosa on kalkkikivipohjaisia tarhoja, ja lisäksi on kalkkikiven ja saven sekaisia tarhoja sekä hiekkaisia savimaita. Tarhoilla kasvaa lähinnä merlota, mutta jonkin verran myös cabernet francia.

Chateau de la Dauphine on 90/10 sekoite merlot:a ja cab. francia. Rypäleet on korjattu käsin ja valikoitu tarkoin ennen viiniyttämistä. Ensin rypäleistä on erotettu saignee-menetelmällä 20 % mehusta, joka on käytetty rosén tuotantoon. Jäljelle jäänyt mehu on puristettu lämpökontrolloiduissa sementtitankeissa tapahtuvan maseraation jälkeen. Viini on kypsynyt vuoden tammitynnyreissä, joista 1/3 on ollut uusia.

Viinin tuoksussa on yllättävän paljon punaista marjaisuutta, joka tuo ensimmäisenä mieleen kypsän mansikan. Tämän marjaisuuden taustamaisemana on maanläheinen, hieman multainen perusvire, josta versoo myös hentoa yrttisyttä ja hyvin intergroitunutta tammea. Viinin tuoksu on ikäänsä nähden mielestämme melko nuorekas. Suussa viini on melko täyteläisen marjainen. Mansikkainen aromi tuntuu voimakkaammin tuoksuttaessa kuin retronasaalisesti, suussa aromimaailman yrttisyys ja maanläheisyys korostuvat. Viinin rakenne on tasapainoinen, siinä on riittävästi hapokkuutta raikastamassa kokonaisuutta. Tanniinit ovat keskivahvat, hyvin pehmenneet ja silkkiset. Jälkimaku jää hivenen lyhyeksi sellaisenaan nautittuna, mutta etenkin lihan tai muun proteiini-rasvakombinaation kanssa nautittuna jälkimaku kantaa syystä tai toisesti pidempään.

Viini oli aivan oivallinen oston ebaysta parilla eurolla. Tämä marjaisena säilynyt viini palauttaa mieleen sen, että Bordeaux ei ole turhaan yksi maailman arvostetuimmista viinialueista. Mekin etsimme monesti niitä eksoottisia uusia ja vähän tunnettuja viinejä, mutta toisinaan kannattaa palata vanhaan ja luotettavaan. Ja kuten Bordeaux:n kotiutunut, Decanteriin säännöllisesti kirjoittava Jane Anson on todennut, on alueen vähemmän tunnetuilla alueilla valtavaa potentiaalia, joka on alkanut lisääntyvien investointien vuoksi viimeisinä vuosikymmeninä realisoitua.

Charles Smith The Velvet Devil 2012

Joulukuun alkupuolella Tallinnassa käydessämme jäi Siljalinen myymälästä käteen tämä Charles 'KungFu Girl' Smithin Merlot.  Charles Smith Wineryn filosofiana on tuottaa nuorena nautittavia viinejä, joissa maistuvat mahdollisimman puhtaana rypälelajikkeelle ominaiset aromit. Alun perin tämä ajateltiin joulupöydän viiniksi, mutte se jäi kuitenkin avaamatta.

Viini tulee Columbian alueelta Yhdysvaltain luoteisosasta (exl. Alaska). Nimestään huolimatta kyseessä ei ole puhdas merlot: vaan mukana on 10 % CS:a eli right bank-tyyppinen blendi. Viiniä on kypsytetty ranskalaisessa tammessa, kestosta en löytänyt tietoa.

Tuoksussa on ensimmäisenä aistittavissa multaisen maan aromeja, ja tämä piirre tuntuu aluksi jyräävän muita aromeja alleen. Tarkemman tutustumisen myötä alkaa kuitenkin nousta esiin myös mansikkaa, tummaa kirsikkaa, sementtistä kivisyyttä, aavistus mustaherukkaa, lakritsaista mausteisuutta. Tuoksua voisi  yleisesti ottaen kuvata muhevaksi. Suussa viini on pyöreä, melko matalahappoinen. Maussa tammikypsytyksen tuomat aromit korostuvat, samoin punaiset marjat maistuvat paremmin tuoksussa tuntuneen multaisuuden yli. Viinissä on kohtalainen tanniinirunko, mutta happoa jäimme hiukan kaipailemaan. Jälkimaku on korkeintaan keskipitkä, marjainen ja mausteinen.

Viini yllättäen parani päivän auki oltuaan: jostain kumman syystä viinin alkuun yltiöpyöreä suutuntuma sai hiukan kulmia ja luonnetta, aromit sulautuivat paremmin kokonaisuudeksi.
Tämä viini nautittiin perinteisen sunnuntaipizzan seurassa, ja tähän tarkoitukseen se olikin oivallinen. Viini sopii hyvin laajasti erilaisille täyteläisemmille liharuuille. Hieman jäähdytettynä tämä voisi mennä mukavasti myös lohen tai muun rasvaisemman kalan kaverina.

Punainen Penedes

Perjantaina pääsin maistelemaan Viinimestarit.com-verkkokaupan mahdollisia tulevia tuotteita, joita herra viinimestari oli tuonut mukanaan Penedesin tilakierrokselta. Laatu oli laidasta laitaan, lajikkeet kansainvälisiä. Osa vakuutti vahvasti, osa ei lainkaan. Viinit maistettiin seitsemän hengen joukkueella ja asetettiin äänestäen järjestykseen. Tässä ne esitetään kuitenkin henkilökohtaisessa nousevassa järjestyksessäni muutamia näistä.

Pahnan pohjimmaisena Antistiana merlot 2008 Mas Comtalilta. Verenpunainen väri, keskisyvä. Hieman samea. Tuoksussa jo sitä epämiellyttävää savuisaa asvalttityömaata, jota en voi sietää. Taustalla luumua, tummaa kirsikkaa. Suussa keskihapokas, ohut tuoksuun nähden. Poltetun tammen aromi korostuu edelleen. Mielestäni surkea viini tilan antamaan 10 e hintaan nähden.

Viidennelle sijalle pääsi Coma Roma Merlot 2011. Verenpunainen, hieman samea tämäkin. Tuoksu punaherukkainen, todella marjaisan raikas: Mummon puolukkamehu pujahtaa mieleen. Ja maistaessa edellinen vaikutelma korostuu: järjettömän hapokas, raikkaan puolukkamehuinen. Keskipitkä hapokas jälkimaku. Sellaisenaan nautittuna täysin epätasapainoinen. Tätä voisi kuiten kin hyvin käyttää vaikkapa hapokkaana kastikepohjana tai raakakypsyttämään lohta tai silakkaa.

Toiselle sijalle tuli Avinyó CS 2008. Väri keskysyvä miinus purppura. Tuoksu on yrttinen, Herukkaisen hedelmäinen mutta kuitenkin hieman vihreä ja vegetaalinen. Suussa esiin nousee voimakas pyöreä punaisenmarjainen hedelmäisyys. Maku on keskipitkä ja marja-arominen. Tanninia on, mutta ei liiaksi. Helpohko yleisviini, joka myisi alkon hyllystä kuin häkä.

Ensimmäisen tilan vei tällä kertaa aivan erilainen espanjalainen. Vuodelta 2006 oleva CS Bolet on väriltään syvän purppurainen. Tuoksussa heti ensi nuuhkaisulla jotain mitä muista maistettavista ei löytynyt: Tallintauksen maatunutta lantaa, maatuvaa lehteä, tummaa marjaa, suklaata, integroitunutta lyijykynäistä tammea. Suussa tammi ja etenkin marjaisuus nousee tuoksun sekundaariaromien takaa upeasti. Viini on ikääntynyt upeasti, toisaalta kuitenkin säilyttänyt marjaisen raikkautensa. Maku on pitkä, pyörityneiden tanniinien kantama.

Mielenkiintoisia tuotteita. Olen maistellut varsin vähän punaisia Penedesin viinejä, sitäkin enemmän eteläisempiä prioratoja ja montsantilaisia. Nämä olivat kaikki kansainvälisistä merlot:sta ja CS:sta tahkottuja, osa onnistuneesti ja osa täysin epäonnistuneeksi. Näistä ainakin Bolet ja Avinyó tulevat kuulemma myyntiin viinimestarit.com:n kautta, jos kiinnostaa. Itse taidan Boletia tilailla...

Viinimestarit.com tarjosi maistelun ja antoi luvan haukkua ja kehua vapaasti.