Mustamarja-aronia on tuo pihojen ja puutarhojen koristepensas, jonka marjat ovat paksukuorisia ja karvaita. Marjan aromi on kuitenkin miellyttävä, ja olemme aiemmin tehneet siitä muun muassa makeaa hyytelöä, joka sopii hyvin juustojen kaveriksi. Tänä vuonna keksimme käyttää aronian marjoja perinteisessä jouluglögissä:
Perinteinen viinaan uutettu glögi:
0,7 l viinaa
20 neilikkaa
10 tähtianista
10 kokonaista kaardemummaa tai 2 tl siemeniä
2 kanelitankoa
1 vaniljatanko
2 tl jauhettua lakritsijuurta
1 appelsiinin kuori
1 litra mustamarja-aronioita
2 dl sokeria
Laita mausteet ja sokeri isoon lasipurkkiin. Laita päälle aroniat. Täytä viinalla. Sulje kansi. Anna olla viikko välillä sekoittaen. Viikon päästä siilaa pois mausteet ja marjat. Marjoihin jää kuitenkin runsaasti mehua, joten ne kannattaa puristaa siivilän läpi mukaan nesteeseen jolloin saat kaikki aromit talteen. Glögiliemi laimenee samalla. Liemi on sinällään miellyttävän makuista likööriä, mutta siitä tulee oivaa punaviiniglögiä kun tätä sekoittaa 2 cl desiin punaviiniä ja lisää makunsa mukaan (fariini)sokeria.
Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste glögiresepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste glögiresepti. Näytä kaikki tekstit
tiistai 4. joulukuuta 2018
maanantai 14. joulukuuta 2015
Joulukalenterin 14.luukku: Heikin inkiväärinen glögi
Glögin teko kuuluu perinteisiin jouluvalmisteluihin. Ja koska teemme glögin perinteiseen tapaan uuttamalla mausteet viinaan, tulee prosessi aloittaa viimeistään nyt! Aiempina vuosina glögimme on ollut varsin perinteistä ja punaista. Tänä vuonna päätimme kuitenkin lähteä uskaliaasti uusille urille ja tehdä mausteista glögipohjaa, joka sopii hyvin myös valkoiseen, omenaiseen glögiin.
Pohja:
750 ml viinaa
3 kanelitankoa
iso pala tuoretta inkivääriä
1 appelsiinin kuori
Laita muut aineet viinapulloon ja odota viikko.
Tätä pohjaa voi sekoitella monenlaiseksi glögiksi. Klassiseen versioon tulee 50 cl omenamehua, 50 cl valkoviiniä ja 4 cl pohjaa. Jos haluat pirskahtelevaa glögiä, lämmitä 50 cl omenamehua kuumaksi, lisää siihen 50 cl kuohuviiniä ja 4 cl pohjaa. Jännittävän glögin saa myös lisäämällä 4 cl glögipohjaa haaleaksi lämmitettyyn englantilaiseen omenasiideriin!
Pohja:
750 ml viinaa
3 kanelitankoa
iso pala tuoretta inkivääriä
1 appelsiinin kuori
Laita muut aineet viinapulloon ja odota viikko.
Tätä pohjaa voi sekoitella monenlaiseksi glögiksi. Klassiseen versioon tulee 50 cl omenamehua, 50 cl valkoviiniä ja 4 cl pohjaa. Jos haluat pirskahtelevaa glögiä, lämmitä 50 cl omenamehua kuumaksi, lisää siihen 50 cl kuohuviiniä ja 4 cl pohjaa. Jännittävän glögin saa myös lisäämällä 4 cl glögipohjaa haaleaksi lämmitettyyn englantilaiseen omenasiideriin!
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Joulukalenterin 14.luukku:Miltei perinteinen glögi
Olemme tehneet omaa glögiämme jo useana vuonna. Sitä on mukava antaa ystäville lahjaksi ja nautiskella itse joulun alla. Reseptissä on pysyvät perusainekset ja joka vuosi vaihtuva twisti.
Tämän vuoden glögiin haettiin paahteisen pähkinäistä aromia hasselpähkinöistä:
Pullon hengen jouluglögi 2014:
1/2 l viinaa
10 kaardemumman siemenkotaa
2 kanelitankoa
15 neilikkaa
5 tähtianista
10 hasselpähkinää
Ainekset laitetaan viinapulloon likoamaan viikoksi. Tämän jälkeen glögijuuri on valmista. Juurta käytetään punaviinillä laimennettuna, ja sitä kannattaa makeuttaa muscavado-sokerilla oman maun mukaan. Haluttaessa hyvin täyteläistä glögiä voi punaviinistä osan korvata portviinillä. Sopiva sekoitussuhde juuresta ja viinistä on noin 1+ 4.
Nautitaan kohtuudella.
Tämän vuoden glögiin haettiin paahteisen pähkinäistä aromia hasselpähkinöistä:
Pullon hengen jouluglögi 2014:
1/2 l viinaa
10 kaardemumman siemenkotaa
2 kanelitankoa
15 neilikkaa
5 tähtianista
10 hasselpähkinää
Ainekset laitetaan viinapulloon likoamaan viikoksi. Tämän jälkeen glögijuuri on valmista. Juurta käytetään punaviinillä laimennettuna, ja sitä kannattaa makeuttaa muscavado-sokerilla oman maun mukaan. Haluttaessa hyvin täyteläistä glögiä voi punaviinistä osan korvata portviinillä. Sopiva sekoitussuhde juuresta ja viinistä on noin 1+ 4.
Nautitaan kohtuudella.
tiistai 3. joulukuuta 2013
Joulukalenterin 3.luukku:glögiresepti 2013
Glögijuuri tehdään siis aina kirkkaaseen. Viinaan uutetaan mausteita, ja tätä glögijuurta sitten kaadetaan hiukan punaviinin joukkoon, lämmitetään ja maustetaan sokurilla. Tämän vuoden maustemixi on seuraava:
2 kanelitankoa
5 tähtianista
sormen kokoinen pala kuivattua inkivääriä
10 kaardemumman siemenkotaa
5 maustepippuria
10 neilikkaa
sekä nyrkillinen kuivattuja kvittenejä (Punnitse ja Säästä myy)
Tämä sekamelska siis puoleen litraan vodkaa tms mautonta kirkasta viinaa. Annetaan huljua viikko pullossa ja katsotaan mitä tulee. Jännittää jo... Tuloksista raportoidaan maistamisen jälkeen, tästä ei takuulla tule mitäänsanomatonta. Eri asia onkin sitten onko tämä hyvää. Ennen pitkää tämäkin maistossa selviää.
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Glögi: DIY
Glögin tekoon lienee huomattava määrä reseptejä: Mausteita keittämällä, mehuun, viiniin, siideriin, alkolilla, ilman... Meillä glögi on kuitenin tehty pitkään Tanniinin isäpuoleltaan perimällä ruotsalaisella reseptillä, joka ei ole kovin salainen.
-Tanniini
Glögin teko on yksinkertaista. Otetaan pullo viinaa. Sitten otetaan mausteita:
-Inkivääriä noin sormen kokoinen pala
-Kymmenisen neilikkaa
-Kokonaisia kaardemumman siemenkotia 5-10, maun mukaan.
-Kanelitanko
-Muutama tähtianis
-Puolikas vaniljatanko
-Haluttaessa pomeranssia
Sitten laitetaan mausteasiat viinaan muhimaan, viina piiloon pimeään. Mausteet saavat muhia viinassa kolmisen päivää, ja pulloa tulee käydä pari kertaa päivässä salaperäisesti hölskyttelemässä tyytyväinen virne naamalla. Tämä on ehdoton edellytys glögin onnistumiselle.
| -siellä muhii |
Kun säädetty aika tulee umpeen, kaadetaan viina puhtaaseen pulloon. Liian kauaa ei kannata mausteita liottaa, käy kuin old school-Barololle viileänä vuonna: kitkerää tulee. Tätä maustelientä sitten käytetään punaviiniglögin maustamiseen. Sopiva määrä anokseen glögiä on yksilöllinen, mutta sellainen 2-4cl reiluun desiin glögiä on sopiva. Punaviiniksi käy mikä tahansa pehmeä viini, meillä perinteisesti ollut käytössä edullisen hintaluokan puglialainen primitivo. Jos heittäytyy höveliksi, niin sekaan voi lurauttaa portviiniä tai muuta sopivaksi katsomaansa väkevöityä viiniä. Lisäksi laitetaan toki maun mukaan sokeria, mieluiten fariini-sellaista. Sitten pikku lämmitys joko mikrossa tai kattilassa, varoen kuitenkin kiehauttamasta alkoholeja taivaan tuuliin. Sitten vielä garnementit perään, valot pois, verhot kiinni räntäsateen eteen, jazzia soimaan ja glög away!
Hyvää alkavaa pikkujoulukautta kaikille lukijoille!
(Ja te siellä ravintoloiden työntekijäpuolella: jaksakaa ja yrittäkää ymmärtää...)
-Tanniini
Tilaa:
Kommentit (Atom)



