Mustamarja-aronia on tuo pihojen ja puutarhojen koristepensas, jonka marjat ovat paksukuorisia ja karvaita. Marjan aromi on kuitenkin miellyttävä, ja olemme aiemmin tehneet siitä muun muassa makeaa hyytelöä, joka sopii hyvin juustojen kaveriksi. Tänä vuonna keksimme käyttää aronian marjoja perinteisessä jouluglögissä:
Perinteinen viinaan uutettu glögi:
0,7 l viinaa
20 neilikkaa
10 tähtianista
10 kokonaista kaardemummaa tai 2 tl siemeniä
2 kanelitankoa
1 vaniljatanko
2 tl jauhettua lakritsijuurta
1 appelsiinin kuori
1 litra mustamarja-aronioita
2 dl sokeria
Laita mausteet ja sokeri isoon lasipurkkiin. Laita päälle aroniat. Täytä viinalla. Sulje kansi. Anna olla viikko välillä sekoittaen. Viikon päästä siilaa pois mausteet ja marjat. Marjoihin jää kuitenkin runsaasti mehua, joten ne kannattaa puristaa siivilän läpi mukaan nesteeseen jolloin saat kaikki aromit talteen. Glögiliemi laimenee samalla. Liemi on sinällään miellyttävän makuista likööriä, mutta siitä tulee oivaa punaviiniglögiä kun tätä sekoittaa 2 cl desiin punaviiniä ja lisää makunsa mukaan (fariini)sokeria.
Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti