Tasting: 4 italialaista testissä.

Parisen viikkoa sitten lauantaina Kalevan viiniklubi maistoi 5 hengen voimin 4 sattumanvaraista punaista yhden pariskunnan kellarista. Italia on meille kaikille varmaan se rakkain viinimaa ja italian eri viinejä löytyy meidän viinikaapista huolestuttavan monta pulloa.

Maistetut viinit olivat Ripensanto corvina 2009, Patrizi nebbiolo d'alba 2008, Greggiano chianti classico 2008 ja Torrepalino etna rosso 2000. Kolme ensimmäistä oli muistojen mukaan tilattu gouromdo.de-nettikaupasta ja viimeinen oli tuliainen pariskunnan Sisilian reissulta. 3 ensimmäistä olivat kaikki hintaluokkaa 7-14 euroa ja viimeinen oli kuulemma ollut hieman kalliimpi.

Ripensanto oli tyypillinen corvina-rypäleestä tehty helpohko siemailuviini, joka oli valmista juotavaksi heti avaamisen jälkeen. Tuoksussa oli punaisia marjoja ja vaniljaa voimakkaimmin. Maku noudatteli hyvin tuoksua, jonka lisäksi kevyt mausteisuus korostui maussa. Viini oli rakenteltaan kevyt, jossa oli myös aika lyhyt maku.

Nebbiolo di Alba 2008 oli heti avaamisen jälkeen todella sulkeutunut ja aromit/tuoksut olivat todella hentoja ja vaikeasti havaittavia. Pari tuntia ja muutama viinilasillinen myöhemmin nebbiolo d'alba pääsi jo oikeuksiinsa ja maku rupesi olemaan todella mahtava. Ensimmäisenä viinissä tuoksui aavistuksen verran raaka paprika, mutta ilmaa saatuaan tuoksussa korostui tummat marjat, yrttisyys ja mausteisuus. Ensisiemauksella maku oli todella kovien tanniinien saattelema, joka kääntyi myöhemmin illalla tummiksi marjoiksi, mausteisuudeksi ja tanniinien pehmennyttyä maku oli todella samettinen ja pitkä.

Greggiano chianti classico 2008 oli heti avattuaan tuttua chiantia ensimmäisestä nuuhkaisuusta lähtien. Hyvin kehittynyt viini, joka parani lasissa koko illan ajan. Tuoksussa oli kirsikkaa ja muita punaisia marjoja, vaniljaa ja tammea. Maku noudatteli pitkälti tuoksua ollessaan keskitäyteläisen marjainen ja vaniljainen. Pehmeät tanniinit yhdistettynä pitkään jälkimakuu teki tästä erinomaisen ruokaviinin.

Torrepalino etna rosso 2000 oli jo heti avaamisenkin jälkeen illan päätähti, josta kaikki pitivät. Tuoksussa oli todella tummia marjoja, kuten karhunvatukkaa ja mustaherukkaa. Vaniljaa, kiveä ja savua löytyi myös tuoksusta. Maku oli ensisiemaisulla todella voimakkaan kivinen ja savuinen yhdistettynä vahvoihin tanniineihin. Ilmaa saatuaan viinin maku muuttui moniuloitteiseksi, jossa karhunvatukka, multa ja vanilja johtivat todella pitkään jälkimakuun. Viinin suutuntuma on täyteläinen, makuaineet varsin konsentroituneet. Siemaisukokemus alkaa voimakkaasti alkoholin ja hapon tuomalla hyvällä rungolla aromiennoustessa nenään. Keskivaiheessa viinin tanniinit alkavat tuntua selkeinä, ja niiden pehmeys saattelee makua mausteisten aromien vilkutellessa takaikkunasta vielä lähes minuutin. Todellisen klassikikon ainesta, joka kuvastaa kasvupaikkaansa hienosti. Jos koskaan Sisiliaan eksymme, niin tätä tulee varmasti tuliaisiksi. Itselle.

Illan voittajaksi selviytyi yksimielisisesti Torrepalino etna rosso ja jaetun kakkossijan nappasi Greggiano chianti classico ja Patrizi nebbiolo d'alba. Huonoa viiniä ei ollut tälläkään kertaa mukana, koska kaikki pullot tyhjenivät illan kuluessa.
-katri-

Viikon valinta: Barolo chinato

Viikon valintana on tällä viikolla italialaisten vastine suomalaiselle glögille. Maistoimme barolo chinatoa ensimmäisen kerran pari vuotta sitten Vinoteca del Piemontessa Tampereella ja ihastuimme juomaan heti. Olemme sen jälkeen juoneet juomaa sekä kylmänä että kuumana aina vieraillessamme Piemonten herkkujen luona.

Barolo chinato tehdään nimensä mukaisesti barolon alueen viinistä Piemontessa Italiassa. Barolo chinato on kehitetty Piemontessa 1800-luvun lopulla. Giuseppe Cappellanoa pidetään reseptin kehittäjänä, vaikkakin varhaisiin tuottajiin lukeutuu myös 1891 oman reseptinsä mukaisen tuotteen lanseerannut Giulio Cocchi. Inspiraatio juomaan lienee syntynyt vermutin, yrteillä maustetun viinin valmistuksesta. Kuitenkin siinä missä vermutissa useimmiten käytetään muutoin laaduttomia viinejä, on barolo chinaton pohjana barolo, yleensä vielä ikääntynyt sellainen. Viiniin lisätään eri mausteita tuottajasta riippuen, kuiten perustana on kiniinipuun kuori, jota on aina mukana. Viinissä onkin siten voimakkaan lääkemäinen tuoksu, samoin maku on asteen verran kitkerä. Makua on useimmiten tasapainotettu lisäämällä hieman sokeria.

Ilmeisesti juuri tuo ikääntynyt barolo juoman pohjana nostaa myös hintaa. Ollessani työmakalla Milanossa päätin hankkia Suomen pimenevään ja viilenevään syksyyn tätä mainiona lämmittävänä digestiivinä toimivaa juomaa. Useammassa vinotecassa vierailtuani ostin muutaman 500ml pullon, toisen perinteistä Coccia, toisen Marchesi di Barolo-merkkistä. Yhteishintaa tälle litran ostokselle tuli vajaa 50 e, eli ei siis halvimmasta päästä tämä. Mutta kyllä, se on hyvää. Ainakin meidän suussamme, nimittäin voimakkaan yrttinen maku jakoi voimakkaasti kaveriporukan, jolle tätä tarjottiin. 

Tuoksu on jännittävä yhdistelmä katkeria yrttejä, muistuttaa hieman unicumia tai vastaavaa yrttilikööriä. Ainakin anis ja fenkoli tulevat mieleen tästä nyt maljassa olevasta Marchesi di Barolon viinistä. Jälkimaku tuntuu jopa hivenen lakritsijuuriselta. Kuitenkin alkuperäisen viinin aromit ovat edelleen aistittavissa, hento orvokin tuoksu tuntuu nousevan jostakin yrttipensaikon takaa. 

Tätä suosittelemme testattavaksi näin pikkujoulukaudella glögin korvikkeena. Maku on loistavan intensiivinen, 4 cl kestää pitkään, jokainen pieni siemaus maistuu suussa useita minuutteja. Katkera juoma on myös yllättävän hyvä kaveri suklaalle, uskokaa pois!

Tätä saa muistaakseni tilattua superiore.de:sta, mutta helpoin ja mukavin tapa on piipahtaa Italiassa : )

-Heikki-

Viikonlopun viini: Pisoni Rebo 2009

Viikonlopun viininä on tällä viikolla tutun kautta yhteistilattu Pisoni Rebo. Pisonin viinit ovat meille tuttuja jo edelliseltä vuodelta, jolloin tilasimme Pinot Neroa, Vin Santoa ja Nosiolaa. Kaikki olivat hinta-laatusuhteeltaan hyviä joten, kun tuli mahdollisuus tilata uutta vuosikertaa niin sehän hyödynnettiin. Tällä kerralla Tanniinin appiukolle tilattiin laatikko Pinot Neroa, 'Kalevan viiniklubin' kavereiden kesken jaettavaksi laatikot punaisia Reboa ja Sarica rossoa sekä lisäksi laatikko aina yhtä hyvää Vin Santoa.

Pisonin viinit tulevat Trentinon alueelta Pohjois-Italiasta. Olemme kovasti ihastuneet viime vuosina Alto-Adigen ja Trentinon alueen vuoristoviineihin, ja Pisonin tuotteet ovat mielestämme olleet hyviä tyyppiesimerkkejä kohtuuhintaisista Italian viineistä. Rebo-rypäle on hybridilajike, risteymä kansainvälisestä Merlot:sta ja Trentinon paikallisesta Teroldegosta. Lajikkeen isä on italialainen enologi/agrologi Rebo Rigotti Trenttinon alueelta. Rypäle on tummakuorinen lajike, jossa yhdistyy molempien lajikkeiden hyvät puolet: Teroldegon mausteinen paahteisuus ja hapokkuus yhdistyneenä Merlot'n pehmeyteen..

Viini oli väriltään syvän purppura, jonka tuoksussa korostui mausteisuus, tummat marjat ja multa yhdistettynä vaniljaiseen tammen tuoksuun. Maku noudatteli pitkälti tuoksua. Ensimmäinen maku suussa oli voimakas tammi yhdistettynä maltillisiin tanniineihin. Maku kuitenkin kehittyi pikkuhiljaa miellyttävän marjaiseksi. Viini hyötyi selvästi lasissa olosta ja kehittyi ajan kanssa miellyttäväksi seurusteluviiniksi, josta ei ollut mitään pahaa sanottavaa. Hinta-laatusuhteeltaan ihan hyvä, kun pullolle jäi hintaa 12.50 euroa. Ostaisin toistekin ja voin hyvin kuvitella avaavani toisen pullon, kun kaipaan kivaa italialaista seurusteluviiniä.

-Kupla-

Tuoreena testattu: Ravinteli Huber

Tampereen ravintolakenttään syttyi uusi valopilkku, kun Berthan isoveli Huber avattiin Aleksis Kiven kadulle viime maanantaina. Ravintola testattiin sunnuntaina illansuussa, eli huber oli ollut auki vasta viikon. Sunnuntaiaukiolosta annetaankin heti lisäpisteet ravintelille, sillä kyseinen viikonpäivä on usein ainoa yhteinen vapaapäivämme. Aiemmin laadukkaampi lazy sunday-syöminen on rajoittunut akselille 2h+k – Tammerin Trattoria. Huber tuo mukavan lisävaihtoehdon näille vanhoille suosikeille.

Huberiin saavuttiin ihanan marraskuisen tihkusadesumuasian läpi hämärtyvässä illassa. Julkisivu on näyttävä, täysin lasinen seinä tuo heti kansainvälisen vaikutelman. Sisustuksessa on jätetty näkyviin vanhan talon alkuperäistä lattiarakennetta, eikä ilmastointiputkia jne ole piiloteltu. Nämä elementit tuovat mieleen vanhaan teollisuuskiinteistöön rakennetun loft-tyyppisen asunnon. Tiloja on 2 kerroksessa.  Avokeittiö vie puolet alakerrasta, toisella puolella on walk – in – pöytiä joihin ei varauksia voi tehdä. Yläkerrasta löytyy lisää pöytiä, myös varauksella.

Tarjoilija ohjasi meidät yläkerran varattuun pöytään, ja kysyi heti aluksi asianmukaisen kysymyksen alkumaljoista. Shampanjaa, tietty. Ja Magnumista, mikä on ilmeisesti talon viineissä Huberin tavaramerkki.

Lista oli lupaavan suppea. Kyseessä oli puhdas pihviravintola, kuten ennakkoon luvattiinkin. Kolmesta alkuruokavaihtoehdosta Tanniini päätyi maa-artisokkaan ja Kupla fishcakeen. Pääruaksi Tanniini päätti verta nenästä kerjätäkseen tilata turskaa, johon on kovasti mielistynyt Espanjassa ja Skotlannissa syötyjen annosten jälkeen. Tämän kylkeen kaprismajoneesia. Kupla päätyi 300 g naudan Flakiin (ks. Kuva) kera bearnaisen.  Lisukkeiksi tilattiin perunapyreetä luuytimellä, perinnetomaattisalaattia, rakuunaporkkanoita ja vihreää salaattia, kaikki jaettavaksi.

Listalla oli siis eri ruhon osista leikattuja paloja, sekä standardileikkuina että erikoisleikkuina isommille seurueille. Suurimmat lihat ovat yli kahden kilon paloja, joista syö jo isompikin seurue.

Tämänhetkinen lista

Alkuruuat olivat loistavat. Maa-artisokka-annos oli kermainen keitto, joka tarjottiin pienestä kannusta lämpimänä säilymisen takaamiseksi. Lautasella oli valmiina pikkelöityä maa-artisokkaa ja tomaattia. Keitto oli maultaan mahtavan kermainen, alkuruuaksi annos oli sopivan kokoinen, maku intensiivinen. Fishacake tarjottiin majoneesin, paprikapikkelsin ja kampasimpukan kera. Itse kalakakku oli mahtavan rapeaksi friteerattu, ja rapean pinnan alta löytyi pehmoinen täyteläinen kalamassa.  

Pääruuan kanssa saatiin lasit talon viiniä, lasitarjoilussa oli yksi valkoinen (Louis Latourin Chardonnay d'Ardèche) ja yksi punainen (Ribera del Dueron tempranillo, tuottaja ei painunut päähän…) Viinejä löytyi listalta selvästi enemmän, mutta niitä ei tarjoilija oikein osannut myydä. Talon Viinit kuitenkin toimivat annoksille hyvin, joten ei valittamista. Ilmeisimmin filosofiana onkin poistaa ruuan ja viinin yhdistämisestä turha hifistely. Hyvä strategia ravintolassa, jossa listalla on lihaa, lihaa ja lihaa. Ja turskaa. Jota en enää pihviravintolassa tilaa.

Perunapyreetä ja luuydintä. Pelkkää rakkautta.

Kuplan Flank oli mahtava kimpale. Kypsyys oli sirkulaattorin jäljiltä täydellinen, eikä sitä erikseen kyselty. Turska-annos oli yllättävä, lähinnä kokonsa puolesta. Koko oli puolet vastapuolen flankista, ja valkoinen lautanen valkoisen kalan alla vielä hivenen korosti annoksen minimalistisuutta. Makunsa puolesta turka oli kuitenkin yhtä mahtava elämys kuin aiemmatkin. Kastikkeena oli lautasella pelkkä oliiviöljy. Kaprismajoneesi ja ehkäpä elämämme paras perunapyree sopivat turskalle kuin nenä päähän, eikä alkuruuan jälkeen kokokaan niin haitannut.

Jälkiruuatkin toimivat, pekaanipähkinäpiiras + kurpitsajäätelö ja Suklaa appelsiinikastikkeella sekä kirsikkakompotilla olivat mahtavan makea päätös aterialle.

Pekaanipähkinäpiiras ja kurpitsajäätelöä.

Miinuksen ravintola saa tarjoilusta. Tarjoilija ei osannut oikein suositella ruokia. Allekirjoittaneille voi myydä lähes mitä vain, kun oikein suosittelee. Tätä tarjoilija ei lainkaan hyödyntänyt, vaan vaikutti lähinnä anteeksipyytävältä. Lisäksi annosten tuntemus oli hivenen hakusessa, Kysymykseen turskan mahdollisesta savuisuudesta vastattiin että 'ehkä vähän'. No ei ollut savustettu. Mutta tämä on toivottavasti alkukankeutta, jonka jälkeen homma lähtee rullaamaan. Toistaiseksi listalla ei ollut erikoisempia ruhon osia kuten kieltä, poskea, häntää tms. Tällaisia ainakin allekirjoittanut kaipailisi, ja toivottavasti niitä tulevaisuudessa nähdään.

Suosittelemme tätä ravintolaa suuremmalle 6-10 hengen lihansyöjäseurueelle. Jaettavaksi pari kilon lihakönttää, magnumpullo tempranilloa ja veitset laulamaan. Ruoka oli taas niin hyvää, että ei voi muutakuin kiittää Huberin ja Berthan poikia siitä mitä olette tehneet muutamassa vuodessa Tampereen ruokaskenelle. 

-Tanniini

Viikon valinta:Lupa läikyttää!

Tämän viikon valintana on jälleen kirja. Tällä kertaa kyseessä ei ole keittokirja vaan viinikirja. Viihteellinen sellainen. Kyseessä siis Arto 'viinipiru' Koskelon viiniaapinen 'Lupa läikyttää'. Luin kirjan pikku pätkissä Milanon työmatkan aikana.

Viinipirun blogia pidempään seuranneena ja viini-TV:täkin katselleena tiesin suurin piirtein mitä odottaa. Viinipiru ilmeisesti elättää itsensä viinikirjoittamisella, ja on sekä blogin että kirjan perusteella hyvin verkostoitunut viinimaailmaan. Miehellä on tietoa ja näkemystä, ja mitä ilmeisimmin myös loistava kyky jakaa tuota tietoa ja viinimaailman 'loistetta' meille tavallisille tallaajille. 

Kirja on kielelliseltä asultaan tuttua viinipirua, kevyttä helppolukuista tekstiä. Kirjaan oli helppo uppoutua lyhyiden lukutuokioiden ajaksi, eikä tekstiin sisään pääseminen vaatinut pitkää keskittymistä. Kuten kirjan alussakin todetaan, luvut ovat sopivan lyhyitä vaikkapa vessakirjaksi. (Italiassa tämä tuli sanomalehden puutteessa testattua, toimii...)

Kirja käy aakkoset läpi A:sta Ö:hän. Välillä yhteydet aakkosten ja aiheen välillä ovat hyvin luovia, mutta mikäs siinä. Viini on kaikissa teksteissä mukana, tavalla tai toisella. Kirja ei missään nimessä ole oppi- tai opaskirja viiniin, vaan parasta viihdettä. Natalie MacLeanin 'Red, White, and Drunk All Over' tuli lähinnä mieleen. Luvut ovat pääasiassa tarinoita miehen kokemuksista viinimaailmassa, tai muuten vain maailmassa. Samalla livautetaan lukijalle ovelasti perustietoa viinistä, ja tuo tieto tulee mahdottoman helposti. Tämänkirjan lukemista ei voi verrata mihinkään Johnson & Robinsonin Wine Atlaksen selailuun. Kirjailija tuntuu alussa korostavan erityislaatuisia kokemuksiaan varsin voimakkaasti, ja aluksi se hivenen ärsyttää. Sitten allekirjoitanut ymmärtää olevansa ihan pikkuisen kateellinen, ja suhtautuminen muuttuu. Koska itse en ole päässyt toteuttamaan hulluimpia ideoitani reissuista ja viininmaistelusta, on hieno lukea kirja ihmiseltä joka sen on tehnyt. 

Kirjaa ei ole tarkoitettu aspergeristiselle tiedonhaalijalle, vaan viihteeksi ihmiselle joka on kiinnostunut viinistä ja ennen kaikkea tarinoista sen takana. Ja se ainakin itselleni on tärkeää. Ruoka ja juoma, jolla on tarina maistuu tarinalta, joskus jopa satumaiselta. Samaan asiaan taitaa muuten perustua luomun ja lähiruuan kasvava suosio. Tarinaan. Mielikuvaan. Know what you drink.

Drink and eat responsibly.

-Tanniini-

Glögi: DIY

tästä lähtee!

Glögin tekoon lienee huomattava määrä reseptejä: Mausteita keittämällä, mehuun, viiniin, siideriin, alkolilla, ilman... Meillä glögi on kuitenin tehty pitkään Tanniinin isäpuoleltaan perimällä ruotsalaisella reseptillä, joka ei ole kovin salainen.

Glögin teko on yksinkertaista. Otetaan pullo viinaa. Sitten otetaan mausteita: 

-Inkivääriä noin sormen kokoinen pala

-Kymmenisen neilikkaa

-Kokonaisia kaardemumman siemenkotia 5-10, maun mukaan.

-Kanelitanko

-Muutama tähtianis

-Puolikas vaniljatanko

-Haluttaessa pomeranssia

Sitten laitetaan mausteasiat viinaan muhimaan, viina piiloon pimeään. Mausteet saavat muhia viinassa kolmisen päivää, ja pulloa tulee käydä pari kertaa päivässä salaperäisesti hölskyttelemässä tyytyväinen virne naamalla. Tämä on ehdoton edellytys glögin onnistumiselle. 

-siellä muhii

Kun säädetty aika tulee umpeen, kaadetaan viina puhtaaseen pulloon. Liian kauaa ei kannata mausteita liottaa, käy kuin old school-Barololle viileänä vuonna: kitkerää tulee. Tätä maustelientä sitten käytetään punaviiniglögin maustamiseen. Sopiva määrä anokseen glögiä on yksilöllinen, mutta sellainen 2-4cl reiluun desiin glögiä on sopiva. Punaviiniksi käy mikä tahansa pehmeä viini, meillä perinteisesti ollut käytössä edullisen hintaluokan puglialainen primitivo. Jos heittäytyy höveliksi, niin sekaan voi lurauttaa portviiniä tai muuta sopivaksi katsomaansa väkevöityä viiniä. Lisäksi laitetaan toki maun mukaan sokeria, mieluiten fariini-sellaista. Sitten pikku lämmitys joko mikrossa tai kattilassa, varoen kuitenkin kiehauttamasta alkoholeja taivaan tuuliin. Sitten vielä garnementit perään, valot pois, verhot kiinni räntäsateen eteen, jazzia soimaan ja glög away!

Hyvää alkavaa pikkujoulukautta kaikille lukijoille! 

(Ja te siellä ravintoloiden työntekijäpuolella: jaksakaa ja yrittäkää ymmärtää...)

-Tanniini

Tasting: Vuoden viini-finalistit testissä

Viikonloppuna maistettiin vuoden viini-kilpailun finalistit, kolma valkoista ja kolme punaista viiniä. Kyseiset viinit on esitelty viinilehden sivuilla. Maistelemassa oli kuplan ja tanniinin lisäksi Tanniinin vanhemmat, lankomies ja kuplan äiti. Vanhempi polvi ei aiemmin juuri viinejä ole maistellut näin järjestelmälllisesti, vaikka kaikki viineistä pitävät ja niitä säännöllisesti nauttivat.

Maistelu aloitettiin valkoisista, ja ensimmäisenä maistettiin Schloss Gobelsburg Grüner veltliner 2011 Kamptalista Itävallasta. Viini tuoksui hennosti persikalle, mineraalilli ja  pippurille. Suussa raikas, kohtalaisen täyteläinen. Hyvät hapot, jotka kantoivat makua pippuria korostavaan loppuun. Kiva kokonaisuus. Ei välttämättä siemailtavaksi, mutta ruuan loistava.

Seuraavana kaikista alkoista jo loppunut  Kung Fu Girl Riesling 2011 Washingtonista USA:sta. Herra Charles Smithin tuottama viini on noussut suosion harjalle, ei vähiten Viinipirun kannustamana. Viini väriltään hailakka sitruuna. Tuoksussa petrolia, sitruunaa. Petrolin tuntu keskivoimakas. Jonkinlaista hunajaista makeutta tuoksussa tuntuu myös, eikä se petä: Viini on aavistuksen makea, suussa melko täyteläinen ja silti raikas. Petroli korostuu jälkimaussa. Varsinaisen maistelun viinejä testattiin erilaisten pikkusuolaisten kanssa, ja tämä sopi erityisen hyvin brucettan päälle levitetyn avokado-pastakastikkeen kera. Kyseisessä kastikkeessa on varsin itämainen twisti limen ja chilin ansiosta, mutta viini kesti hyvin.

Viimeisenä valkoisena Villa Maria SB -11 Marlborough'sta Uudesta Seelannista. Oljenkeltainen viini tuoksui kesäpäiväle: Herukkaa, ruohoa, aurinkoa... Kuitenkin jotain muutakin kuin halvemman hintaluokan NZ-Sauvignonit: Tuoksusta löytyi myös yrttisempää vivahdetta. Maku oli suuntäyttävä, herukkaisen vihreä ja raikas. Jälkimaku keskipitkä.

Valkoisista päädyttiin lopuksi äänestystulokseen 2-4-0. Tanniini piti Itävallan puolia, mutta Rieslingin pieni makeus teki siitä mukavan siemailuviinin, joka kesti tällä kertaa viinin seuraan tehdyt, melko voimakkaatkin ruuat mainiosti. Go USA ! Tätä lisää siltä suunnalta, toivomme me.

Sitten oli aika punaisten. Näissä viineissä oli huomattavaa tyylieroa, joten niiden asettaminen paremmuusjärjestykseen osoittautui huomattavan vaikeaksi. Lopputulemaksi jäi, että kaikki viinit olivat hyviä ja kukin on omassa tilanteessaan paras.

Ensimmäisenä Vina Pedrosa Crianza Espanjan Ribera Del Duerosta. Viini purppurainen väriltään. Tuoksussa voimakkaana nahkaa ja eläimellisyyttä, amerikkalaistyyppinen tammi myös selvästi aistittavissa. Marjapuolella liikutaan selvästi punaisella kirsikka-osastolla. Suussa viinin tuntuma on alussa pettymys, ensituntuma on heikko. Myöhemmin auki olon ja ilmaantumisen myötä tämä ongelma osin poistuu. Maussa korostuvat mausteet ja tammi. Tanniinit kohtalaisesti pehmenneet mutta selvästi tuntuvat. Ei kuitenkaan mikään nuori crianza, onhan vuosikerta 2008.

Seuraavaksi maistettiin Regolo. Tämä on italialainen ripasso eli amarone-mäskillä pehmennetty veneton lahja siemailuviinikategoriaan. Sellaisena tämäkin toimi loistavasti. Viini on valmistettu Corvinasta. Väri siinä hieman läikuultavan tiilenpunainen. Tuoksu on selkeän marjainen, kirsikkainen. Jouluiset mausteet tuoksuvat myös. Suussa helposti soljuva pehmeä viini, jonka maku toistaa hyvin tuoksua. Maku jää melko lyhyeksi edelliseenkin crianzaan verrattuna.

Viimeisenä Esporao reserva, jota maistettiin jo taannoin Portugali-tastingissa. Viini tulee siis Alentejosta lissabonin kaakkoispuolelta. Väriltään viini on tumman purppurainen. Tuoksussa mausteita, eläimellisyyttä ja maanläheistä tallintaustaa. Maistetuista tämän aromimaailma on moniulotteisin. Viinin suutuntuma heti avaamisen jälkeen on jäätävä: Tanniinit puraisevat ilman ruokaa kunnolla, happo kannattelee makua pitkään ja kieli liimautuu kitalakeen vielä minuutin kuluttua. Ei siemailuviini, ainakaan heti... Mausteisuus ja tammisuus tuntuvat pitkään, pitkään, pitkään. Myös marjaisuus jää elämään vienona kutkutteluna suuhun. Viini pehmenee pari tuntia auki oltuaan siemailtavaksikin, mutta sitä ennen sitä pehmennettiin kovilla juustoilla ja pähkinöillä, onnistuneesti.

Punaisista ei selvää konsensusta löytynyt. Pedrosa sai vähiten kehuja, Regolo toimi parhaiten siemailuviininä ja sitä moni alkuun pitikin parhaana. Aika ja ruoka kuitenkin nostivat Esporaon vahvasti rinnalle.


Kaikki maistetut viinit olivat oikein hyviä. Hinta-laatusuhteella loistivat Regolo ja Kung Fu Girl. Tässä suhteessa heikoiten pärjäsi Villa Maria, joka ei 20e hinnastaan huolimatta ole niin kovin luonteikas SB.

Priorat, end of the triloque

Up we go

Poboledasta lähdettiin aamiaisen jälkeen kohti alkupistettä, Falsetia. Matkaa kertyisi noin parikymmentä kilometriä, joten lähdimme kohtalaisen ajoissa yhdeksän maissa patikoimaan. Aluksi kuljimme laaksoon pitkin hyvää, viinitilalle johtavaa tietä. Puolen tunnin jälkeen tie alkoi nousta vähitellen ylöspäin, aina vain jyrkemmin ja jyrkemmin. Nousu jatkui, ja sitten katosivat GR-merkinnät. Jouduimme etsimään oikeaa reittiä liki tunnin, ja lämpötila nousi nousemistaan. Lopulta oikea reitti löytyi ja nousu jatkui aina vain jyrkempänä.
Lopulta kuitenkin päästiin harjanteen huipulle pitkän taivalluksen jälkeen. Ylhääällä syötiin hiukan eväitä ennen jatkamista alas kohti Falsetia. Matkalta poimittiin vielä manteleita ja hasselpähkinöitä tuliaisiksi ystäville. Mantelipuita ja pähkinäpensaita kasvoi villeinä polkujen varsilla lähes kaikkialla. Manteleita poimiessamme olimme onneksi jo oppineet, että joka puusta täytyy maistaa yksi, jottei kerää vahingossa karvasmanteleita. Them no good.

Falset häämöttää

Falsetiin päästiin juuri sopivasti lounasajaksi. Olimme varanneet huoneen Hostal Sportista, joka oli Falsetin ainoa oikea hotelli. Heitimme vaelluskamppeet huoneeseen ja palasimme hotellin terassille syömään tapas-lounasta. Erityisesti tanniini piti Caracoles del montagne:sta eli kotiloista paistettuna yrttivoissa. Myös perusmanchego upposi, kuten aina. Tapasten kanssa juotiin vaihteeksi valkoviiniä, joka oli luonteeltaan varsin täyteläistä, ei kuitenkaan hedelmäisellä tavalla vaan paremminkin mineraalisen täyteläinen. Erilaista, muttei pahaa.

Tuliaisputeleita

Illaksi käytiin varaamassa pöytä celler 'l Aspicista, jonka guide michelinkin on noteerannut lupaavana paikkana. Iltapäivä kierreltiin kaupunkia ja tehtiin tuliaishankintoja.

Cellers l' Aspic oli sinne saapuessamme kello 9 lähes tyhjä. Olimme kuitenkinhalunneet varata pöydän ajoissa, koska suunnittelimme syövämme läpi koko 6 ruokalajin maistelumenuun "menu marinado en vino". Toivoimme vielä erikseen kokilta, että saisimme maistaa jonkun ruuan kanssa Frank Massardin Humilat-viiniä ja muutenkin toivomus oli Prioratin ja Monsantin alueen viineissä.

Alkuun tarjottiin amuse bouchena Gaspachoa-shotti, joka oli todella hyvää. Alkuruokana oli ankan maksaa, salaattipedillä, todella kypsiä viikunoita ja suolattuja vehnänjyviä. Viininä oli valkoinen garnacha Monsantin alueelta, todella voimakas valkoinen viini joka kätki sisälleensä varsinaisen mineraalipommin. Viini täydensi hienosti ankanmaksan makumailmaa jeikä jäänyt voimakkaalta maistuvan alkuruuan jalkoihin.
Toinen alkuruoka koostui itsetehdyistä tortelliineista, jossa täytteenä oli metsäsientä ja vuohenjuustoa. Ruuan kruunasivat tryffelilastut pastan päällä. Annoksen viininä oli Pater ja rypäleenä Garnacha. Viini oli mineraalinen tummien marjojen pakkaus, jossa hapot ja keskitäyteläinen maku tasapainottivat vielä hieman nuorta ja tanniinsta viiniä. Viini sopi hyvin yhteen tryffeleiden kanssa, ruuan kermaisuus tasapainotti viiniä.
 Seuraavaksi ruuaksi tarjottiin paistettu turskafilee. Lisäkkeenä paprikaa ja savustetusta munakoisosta tehty pyree. Viininä tässä Humilitat, Frank Massardin helpohko, maanläheisen luumuinen punainen priorato.

Pääruuaksi saatiin luomukanankoipi, joka oli kypsennetty juuri sopivan mureaksi mutta silti mehukkaaksi. päällä oli pieni tiraus kastiketta, annos hyvin pelkistetty mutta kanankoiven maku oli täydellinen sellaisenaan. Viininä tällä ruualla Balcones, Carnacha, Carinena CS-sekoite. Marjainen viini, jonka suutuntuma oli täyteläisen pehmeä. Pitkät pehmeät tanniinit viipyivät suussa pitkään täydentäen viini-ruokanautinnon. Lopuksi saatiin vielä juustoja, niiden jälkeen jälkiruuaksi Tanniinille Crema catalana kera jäätelön ja Kuplalle Suklaakakkua, joka oli kruunattu oliiviöljyllä ja suolalla.


Ateria oli kokonaisuutena mahtava päätös prioratin vaellukselle. Tämän jälkeen vyöryttiin hotellille nukkumaan, aamulla suunnattiin junalla takaisin Barcelonaan ja siitä seuraavana päivänä takaisin kotisuomeen. Reissu oli antoisa kokemus, suosittelemme kaikille vierailua prioratissa, jossa viinitilat olivat kotoisan pieniä ja suhtautuivat loistavasti vierailijoihin. Alue on melko pieni, joten siitä saa viikossa varsin kattavan kuvan.

Viikon valinta: Oppia mammojen keittiöstä

Keittiömme käytetyin keittokirja pääsi tällä kertaa viikon valinnaksi. Kupla toivoi kirjaa lahjaksi kokkikouluvuosinaan, koska keittiöopettajani sitä suositteli. Silver spoonin historia juontaa vuoteen 1950, jolloin kirja julkaistiin ensimmäistä kertaa Italiassa nimellä Il cucchiaio d'argento. 

Kuten me kaikki tiedämme, ruuanlaitto otetaan italiassa huomattavasti vakavammin kuin meillä Suomessa. Ruualla näytetään italiassa rakkaus, ja jokaisella mammalla on omat reseptinsä italialaisiin klassikkoruokiin, kuten pastataikinaan, lasagneen, pizzaan jne. Kirjasta sanotaan, että se on takulla kirja joka siirtyy äidiltä tyttärelle, ja jonka avulla suurin osa italialaisista on opetellut kokkaamaan. Kirja on kattava opus italialaisiin raaka-aineisiin ja ruokiin. Kirja käännettiin englanniksi ensimmäistä kertaa vuonna 2005 ja sitä on päivitetty jatkuvasti vuodesta 1950, jotta kirjan reseptit pysyisivät elämän kehityksessä mukana - unohtamatta kuitenkaan klassikkoja. 

Parasta kirjassa on se, että reseptit on lajiteltu raaka-aineiden mukaan. Kirja on mielestämme loistava kattaus italialaiseen keittiöön ja avaa ihan uuden maailman raaka-aineisiin, koska jokaiselle raaka-aineelle on todella monta reseptiä. Me käytämme kirjaa, kun haluamme tarkistaa miten klassikkoannokset tehdään ja myös silloin, kun jääkaapin tuotteista pitäsi kehittää nopeasti jotakin ruokaa. Tanniini erityisesti rakastaa kirjaa, koska siinä on niin paljon faktaa raaka-aineista ja ohjeet ovat todella toimivia. Taloutemme pastataikina on Silver spoonista, samoin kuin sorbettien perusohje jne. Lämpimästi suosittelemme tätä yli 1200-sivuista italialaisen ruuanlaiton aapista kaikille, jotka rakastavat italialaisten yksinkertaista tapaa tehdä ruokaa hyvistä ja tuoreista raaka-aineista.