Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Viuva Gomes Branco: Atlanttia pullossa

Ostimme keväiseltä Portugalin reissulta mukaan muutamia viinejä, joista muutama oli Colaresin pieneltä viinialueelta majapaikkamme Sintran läheltä. Viininviljely Colaresissa Atlantin rannikolla vaikuttaa lähinnä hullun puuhalta: Köynnökset täytyy kaivaa rannikon hiekkamaahan kuoppiin, jotta merituuli ei veisi rypäleitä mennessään ja että köynnöksillä on mahdollisuus saada juurensa ulottumaan hiekan alla kosteutta pidättävään savikerrokseen. Kaiken lisäksi tarhat sijaitsevat varsin lähellä Lissabonia rannikkokukkuloilla, joilta maasta saisi melko kovan hinnan tontteinakin.

Alueella tuotetaan -hieman yllättäen- enemmän puna- kuin valkoviinejä. Alueen punainen tähti on ramisco, joka tuottaa hapokkaita ja äärimmäisen pitkäikäisiä viinejä. Valkoisista päälajike on malvasia de Colares, jota valkoviineissä on oletava vähintään 80 %. Tämä malvasia EI ole sukua muille Etelä-Euroopassa viljellyille malvasia-lajikkeille. Lijike on varsin hankala viljeltävä: Alueen muiden haasteiden lisäksi malvasia de Colares-köynnösten rypäleet ovat erittäin herkkiä palamaan auringossa, joten maata pitkin (tuulen vuoksi) kasvavien köynnösten tertut täytyy ennen sadonkorjuuta peittää oljilla jotta rypäleet eivät pala. Kuten sanottua, vaikuttaa hullun hommalta.

Colaresin viinituotanto on sikäli niukkaa, että viinit pullotetaan 500 ml pulloihin jotta niitä riittäisi paremmin markkinoille. Kuluttajalle tästä on se hyöty, että pienempi pullo on kahden hengen perjantaisen simpukka-aterian kyytipoikaa juuri sopivan kokoinen!

Alueen punaiset ramisco-viinit ovat sikäli villejä tapauksia, että niitä on parempi kesyttää pullossa vähintään parikymmentä vuotta. Valkoiset antautuvat helpommin, vaikka niissäkin toki riittää potentiaalia ikääntyä. Nautimme nyt tämän Viuva Gomes Branco 2015 varsin nuorena, mutta se toimi jo aivan  mainiosti etenkin ruuan kanssa.

Viini on väriltään hyvin hailakka, vaalean sitruunankeltainen.

Tuoksussa on vaaleita kukkia ja keltaista luumua sekä olkisuutta. Suussa viini on kepeä, korkeintaan keskitäyteläinen. Kokonaistuntuma on soljuvan linjakas, hienostuneella tavalla ohut ja puhdas. Keskipaletilla tuntuu ohimennen hieman vahamaisuutta, joka tuo alun jälkeen aavistuksen lisää rakennetta. Happoa viinissä riittää vaikka muille jakaa. Jälkimaku on suolaisen mineraalinen, varsin merellinen. Mukana aavistus yrttisyyttä ja haipuvaa keltaista hedelmää.

Nautimme tätä sipuli-fenkoliliemessä keitettyjen simpukoiden kanssa, ja viini toimi tässä yhdistelmässä erittäin hyvin. Merelliset simpukat korostivat viinin hedelmäisiä piirteitä mukavasti. Ohuehko viini ei toisaalta dominoinut herkkiä mereneläviä, joten kombo oli tasapainoinen ja elegantti.

Hieno kokemus, joskia aavistuksen jäi harmittamaan kun nautittu pullo oli se kaapin ainoa. Onneksi odottamassa on vielä saman tuottajan vuoden -68 ramisco.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Priorat. Taas.

Edellisestä visiitistä (ja blogijutusta) on jo kolme vuotta, joten on siis aika jälleen hehkuttaa Prioratin hienoutta.

Meillä oli siis Katalonian reissulla vuokralla asunto Castelldefelsistä asunto, ja alun perin olimme ajatelleet että teemme sieltä vierailuja läheisille Penedesin viinitiloille. Juuri ennen reissua päätimme kuitenkin varata yhden hotelliyön meille läheisen Prioratin viinialueen "pääkaupungista" Falsetista.
Gratallops, taustalla montsantin massiivi.
Huomaa maaperän värin muutos massiivin
rinteessä!

Castelldefelsistä (tai Barcelonan lentokentältä) ajaa Falsetiin puolisentoista tuntia. Olimme sopineet käynnin pienelle Celler Devinssin viinitilalle, jossa olemme käyneet joka reissulla. Devinssi sijaitsee Gratallopsissa, joka on Prioratin kylistä kenties tunnetuin: Siellä on muun muassa Clos Mogador.

Lähdimme ajamaan aamulla ja olimme Gratallopsissa perillä kymmenen maissa. Matkalla ajoimme Falsetin ohi ja jatkoimme siitä ohi Siurana-joen laaksossa sijaitsevan Mas Martinetin viinitilan Prioratin sydämeen Gratallopsiin. Olemme saapuneet kylään muutamaan kertaan kävellen ja useita kertoja autolla, ja kylää ympäröiville rinteille levittäytyvät karut viinitarhat ovat aina yhtä upea näky.

Kävimme kahvilla kukkulalla sijaitsevan Gratallopsin kylän 'huipulla' hotelli cal de llopissa. Muistimme heti, miksi rakastamme aluetta (maisemien ja viinien lisäksi): Ihmisten ystävällisyys on Barcelonan seudun peruskohteliaseen suhtautumiseen verrattuna kuin toiselta planeetalta. Prioratissa ollaan maalla, ja ihmiset ovat aitoja.

Pengerrettyjä tarhoja Gratallopsin ympärillä

Kahvin jälkeen Devinssille, jossa maistelimme (aikanaan Pietarista emigroituneen) PR-vastaavan Jordin kanssa talon viinit, joihin oli tullut uusia tuttavuuksia:

Mas de Les Valls Blanc on kuiva täyteläinen viini, johon käytetään Pedro Ximenes - Garnacha Blanca-sekoitusta. Jännittävä hieman mantelinen, yrttinen ja mineraalinen viini, joka toimii hyvin esimerkiksi alueella suosittujen kanaruokien kanssa.

Valikoimaan oli tullut myös Montsantin alueen viini 1068 D'Illia, joka oli varsin hedelmäinen ja täyteläinen. Garnacha-rypäleet kasvavat savimaalla, ja viinissä oli runsaasti etäisesti merlot'sta muistuttaavaa maanläheisyyttä yhdistettynä kevyeen savuisuuteen. Viini oli varsin pehmeä eikä aivan meidän suuhumme istuva.

Hienoin uutuus oli kuitenkin vin doux naturel, joka oli syntynyt vahingossa tilan CS-tarhojen kypsyttyä hieman yli. Rypäleet jätettiin riippumaan ja konsentroitumaan poikkeuksellisen kuivana syksynä 2013. Tämän jälkeen konsentroituneet rypäleet laitettiin käymään, mutta korkean sokeripitoisuuden vuoksi hiivat toimivat hyvin hitaasti ja käyminen kesti pitkään. Käymisen jälkeen viini kypsyi vielä tammitynnyreissä, ja lopputulos oli varsin kiinnostava: Makea CS-viini, jossa aromimaailma on pohjimmiltaan rusinainen. Taustalla on kuitenkin pieni henkäys vegetaalisuutta ja herukkaa, mikä tekee tuoksusta kiinnostavan. Viini on suussa makea, täyteläinen ja mausteinen. Jälkimaussa on hapokkuutta makeuden vastapainoksi, joten kokonaisuus on tasapainoinen. Tätä ostimme joulua ajatellen kotiinviemisiksi.

Finca Rocapoll

Maisteluiden jälkeen päätimme lähteä kävelylle viinitarhojen lomitse kulkevaa tietä myöden, koska aamupäivä oli vielä suhteellisen viileä. Kävelimme tuttua reittiä Devinsin vanhalle Finca Rocapoll-nimiselle Carineña-tarhalle, jonka ikivanhat, alle puolen metrin korkuiset viiniköynnösvanhukset tuottavat pitkäikäistä, moniulotteista viiniä. Jatkoimme tästä vielä matkaa, ja pian olimme rinteen harjalla. Toisella puolella sijaitsevat runsaasta aluskasvillisuudesta tunnistettavat, luomuviljellyt Clos Mogadorin tarhat. Jatkoimme matkaa, ja pian olimme hieman eksyksissä. Pienen harhailun jälkeen pääsimme kuitenkin takaisin tutulle tielle ja palasimme Gratallopsiin. Yllättävästi pidentynyt kävely valmisti sopivasti paikalliseen tapaan kahdeksi varatulle lounaalle.
kylmänä alkuruokana marinoitua sardiinia

Söimme lounaan aina loistavassa Celler de l'Aspicissa Falsetissa. Tämä on ravintola, johon olemme kaikilla viime vuosien Katalonian reissuillamme päätyneet. Ravintola on osa espanjalaista lähiruokaliiketta Km0:a, joten annokset koostetaan pääosin alueen omista raaka-aineista. Menu sisälsi
muutaman alkuruuan ja kaksi pääruokaa: Sienikeittoa, munakoisotartaria, marinoitua sardiinia, paistettua kummeliturskaa, pitkään haudutettua, revittyä ja prässättyä lähikanaa ja lopuksi vielä lajitelma jälkiruokia.

Sienikeittoa

Viiniksi pyysimme sommelieriltä raikkaamman pään punaisen Prioratin, ja pienen ääneenpohdinnan jälkeen saimme Ferrer Bobetin vanhojen köynnösten viinin, jonka rypäleet kasvavat Falsetin ja Porreran kylien välisellä harjanteella korkealla. Korkeus tekee tarhasta suhteellisen viileän, joten rypäleet säilyttävät hyvin hapokkuutensa tuottaen verraten hapokasta, raikkaan hedelmäistä viiniä joka toimi aterian kanssa vallan mainiosti.

turskaa ja kurpitsaa
Falsetin kylä oli arki-iltanakin pirteä: aperetiivien nauttijoita oli (ne muutamat) terassit täynnä, kaupoissa oli jonoa ja puheensorina kaduilla vilkasta ja äänekästä. Kiertelimme hiukan kylää ja  kävimme nauttimassa vermutit kylän perinteisen majoitusliikkeen Hostal Sportin terassilla. Söimme paikallisittain erittäin aikaisen pienen illallisen hotellimme ravintolassa ja painuimme pitkän päivän jälkeen nukkumaan.

Lähtö pois tältä sympaattiselta ja meille hyvin läheiseltä alueelta harmitti, mutta pois ajaessa sovimme jo perheen kesken että parin vuoden sisään tullaan taas uudestaan!

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Ramnista-pettymys

Kir-Yianni on on tuottaja, jonka Naoussan alueelta Kreikan Makedoniasta tulevista viineistä olemme pitäneet. Niitä on ollut alkon valikoimassa jo pitkään, ja ensimmäisen kerran olemme maistaneet Xinomavro-rypäleestä valmistettua Ramnistaa viitisen vuotta sitten.

Nyt maistoimme alkossa tällä hetkellä olevaa vuosikertaa 2015: Väriltään viini on  tiilenpunainen, keskisyvää ohuemman värinen. Tuoksussa on hentona taustalla kirsikkaa, yrttisyyttä ja hyvin voimakas vaniljainen tammi joka dominoi tuoksua vahvasti. Suussa viinin marja-aromit tuntuvat jäävän vielä enemmän jalkoihin, ja kokonaisuus tuntuu suussa kovalta ja kireältä. Tammikypsytyksen tuoma vaniljainen ja grafiittinen arominaailma on irrallinen ja dominoiva.

Viini oli pettymys, koska olemme pitäneet Ramnistan aiemmista vuosikerroista kovasti: Esimerkiksi 2013 maistamaamme vuosikertaa 2009 kuvasimme huomattavan positiivisesti. Tässä vuosikerrassa oli samoja piirteitä, mutta marjaisuus jäi taustalle ja komponentit tuntuivat olevan irrallaan. Tanniinisuus ja kovuus voisi vuosien kypsytyksellä pehmetä, mutta koska marjaisuus on jo tässä vaiheessa varsin olematon, emme kovin luottavaisesti suhtaudu tämän kellarointipotentiaaliinkaan. Toisaalta tämän arviointi on vaikeaa, joten lienee pakko hankkia toinen pullo kaappiin kypsymään pariksi vuodeksi, olihan tämä pullo vuoden nuorempi kuin 2013 nauttimamme.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Pardas, Penedesin pieni suuri tuottaja

Kävimme viikon lomalla Kataloniassa, jossa jaomme aikammme rannan ja Penedèsin sekä Prioratin viinitilojen välillä. Olimme vuokranneet asunnon Castelldefelsistä, parikymmentä kilometriä Barcelonan lounaispuolelta. Paikka oli varsin kätevä rantatukikohta, josta ajoi alle puolessa tunnissa Penedèsin viinialueen ytimeen Vilafrancan ja Sant Sadurni d'Anoian ympäristöön.

Penedèsin alue on tietenkin tunnetta Cavatuotannostaan, joka ei kuitenkaan ole Penedèsin alueen yksinoikeus: Cavaa saa tuottaa muuallakin Espanjassa, ja laatutuottajat ovatkin kärsineet Cavan maineesta halpana rantaviininä. Vastauksena tähän Penedésin alueen kuohuviineille luotiin vuonna 2014 uusi laatuluokka Clàssic Penedés, jonka tuotantokriteerit ovat tiukemmat: Rypäleet tulee kasvattaa täysin luomumenetelmin Penedèsin alueella, ja viinien täytyy kypsyä pullossa vähintään 15 kuukautta ennen liikkeellelaskua. Tarkempia säännöksiä löytyy D.O. Penedésin kotisivuilta.
kartta: D.O. Penedes

Viinialue sijatsee Katalonian keskiosassa ulottuen rannikolla Barcelonan lentokentästä kaakkoon lähelle Tarragonaa noin 80 kilometrin matkan. Rannikolta alue leviää viitisenkymmentä kilometriä sisämaahan lähelle Igualadan kaupunkia. Alue jaetaan rannikolta sisämaahan mennessä kolmeen vyöhykkeeseen: Maritim rannikolla, Central keskellä ja Superior sisämaassa. Suurin osa tuottajista sijaitsee keskimmäisellä vyöhykkeellä paikoin suoraan merestä nousevien Garrafin rannikkovuorten takaisessa laaksossa ja rinteillä. Alueella on vuoristojen ja laaksojen ansiosta lukuisia erilaisia mikroilmastoja rannikon tarhoita Penedés Soperiorin 800 metriin yltäviin tarhoihin. Maaperä on vaihtelevaa. Tämän vuoksi alueella voidaan tuottaa monen eri tyylisiä viinejä raikkaista valkoviineistä runsaisiin punaviineihin.

Rannikkovyöhykkeellä kasvatetaan eniten punaisia lajikkeita: Garnachaa, Carineñaa (=Samsó) ja Tempranilloa (Ull de llebre), mutta myös makeita viinejä tuottavaa Malvasia de Sitgesiä ja Moscatel de Alexandriaa. Sisämaahan mentäessä valkoiset lajikkeet Macabeo ja Xarel-lo yleisyvät, ja sisämaan korkeimmilla tarhoilla menestyy Parellada. Toki alueella kasvatetaan myös kansainvälisiä lajikkeita Cabernet Sauvignonia, Merlot'a ja Syrahta ja Pinotia.  Korkeammilla tarhoilla kasvaa nykyisin myös Rieslingiä ja Sauvignon Blancia.

Vaikka alue on tunnettu ennen kaikkea kuohuviineistään, on tuotannosta silti suurin osa on kuplattomia (miksei suomessa ole vastinetta englannin still winelle?). Cavatuottajista suuri osa on isompia yrityksiä, kun taas pientuottajien on helpompi valmistaa kuplimattomia viinejä: Niitä ei tarvitse varastoida ja kypsyttää kalliisti useita vuosia.

Vierailimme yhdellä pienellä mutta varsin arvostetulla tilalla, joka tuottaa yksinomaan kuplimattomia laatuvuunejä. Pardasin tilan ovat perustaneet Ramon Perrera ja Jordi Arnan vuonna 1996, jolloin he hankkivat Can Comasin tilan ja alkoivat istuttaa tarhoja. Ensimäinen liikkeelle laskettu vuosikerta oli 2004: tätä ennen rypäleet myytiin suurille tuottajille, koska Perreran mielestä nuorten köynnösten viineistä ei tullut kelvollista viiniä. Herran asenne oli muutenkin se, että liikkeelle ei lasketa mitään mistä ei voi olla aidosti ylpeä.

Can Comas on 60 hehtaarin tila, jolla kasvaa viinien lisäksi metsää, viljoja ja laitumia. Viinitarhojen maaperät ovat kalkkikiveä ja toisaalta kivistä savimaata. Tämän Torrelavitin ulkopuolella sijaitsevan tilan lisäksi tarhoja on 5 kilometriä pohjoisempana Ainoia-joen laaksossa, jossa kasvaa erittäin vanhoja Xarello- ja Sumoll-köynnöksiä.

Löysimme viinitalon melko pitkän etsimisen jälkeen peltojen keskeltä peltoja (when you come to Torrelavit turn left, drive upphill through the village and out of it. Then continue for some 500 meters until you see a big white house with a tower on your left). Ajoimme hivenen ränsistyneeseen pihapiiriin, jossa tapasimme hivenen varautuneen oloisen Ramon Perreran. Mies vei meidät sisään yhdistettyyn tuotantotilaan ja maisteluhuoneeseeen ja totesi että "let's get into the busines" ja kaivoi esiin pulloja valitellen että valkoiset ovat nyt lämpimiä kun viinikaappi on rikki.

Maistelimme ensin Rupestrista, joka on xarel-lo-voittoinen blendi jossa kukkeutta tuomassa pieni osuus malvasia de sitgestä. Kullankeltaisen viinin tuoksussa on sitrusta ja kivellisten hedelmien aromia, hunajamelonia (malvasia?) sekä tuntuvaa yrttisyyttä tuomassa ryhtiä. Maku on melko täyteläisen hedelmäinen ja runsas, mutta suutuntuma on hapokkuuden ja pienen kuorikontaktin tuoman tanniinisuuden ansiosta ryhdikäs. Viini ei kärsinyt lämpimänä tarjoilusta, vaan olisi toiminut huoneenlämpöisenäkin hyvin ruokaviininä. Viilennettynä menisi varmasti runsaan hedelmäisenä viininä hyvin aperetiivinakin.

Tämän jälkeen punainen Sumol-viini Sus Scrofa. Sumol on paikallinen lajike, jonka viljely ja valmistaminen hyväksi viiniksi on Perreran mukaan haastavaa: lajike kypsyy myöhään, siinä on hapokkuuta etenkin liian aikaisin poimittuna kitkeryyttä, joka tekee viineistä epämiellyttäviä. Siksi lajike onkin väistynyt sivuosaan, ja sen viljelyala on enää noin 100 hehtaaria. Sus Scrofa oli kuitenkin selvästi tuotettu taidolla, koska viini oli sekä tuoksultaan että maultaan raikkaan hedelmäinen, hieman yrttinen ja mukavalla tavalla rustiikkinen viini, joka oli kokonaisuudessaan erittäin kulauteltava. Erittäin hyvä arkiviini yksinkertaisille aterioille tai viileänä ihan sellaisenaankin nautittuna.

Tämän jälkeen maistomme cabernet franc-voittoista negre francia, jossa edellä mainitun lisäksi CS:a ja sumolia. Tyyli on hyvin erilainen kuin usein hieman vegetaalisissa loiren cab franceissa: Viini on runsaan tummahedelmäinen, jopa hieman luumuhilloinen. Tukena kuitenkin runsasta ja melko terävää mauseisuutta ja hieman kitkerää yrttisyyttä. Maku on täyteläisen hedelmäinen mutta raikkaan hapokas, toistaa hyvin tuoksuaromeja joitden lisäksi esiin  nousee tammikypsytyksen tuomaa sikarilaatikkohenkeä ja myös aavistus maatuvien lehtien henkäystä. Yllättävänkin moniulotteinen viini etenkin hintaansa nähden.





sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Syksyn makuja metsästä ja puutarhasta (ja vähän kauppahallista)

Viikon päästä lähdemme jatkamaan kesää Katalonian lämpöön, mutta nyt viilenevien ja sateisten syyspäivien myötä metsään on noussut valtava määrä tatteja ja muita sieniä, jotka tuntuvat kuivan kesän jälkeen ryöpsähtäneen kaikki kerralla kasvuun. Menun innoittajana toimivat puhtaat herkkutatit, joita olemme löytäneet runsain mitoin. Lisäksi talouden nuorin halusi leikkiä vanhempien kanssa ravintolaa ja ei auttanut muuta kuin laittaa toimeksi.  Näiden (ja niiden seuraksi valitun vanhemman burgundilaisen) ympäriltä laajentaen kehittelimme menun kauden raaka-aineista, ja olimme lopputulokseen tyytyväisiä.

Syksyinen menu metsästä ja puutarhasta: 
Tomaatti-Mozzarellasalaatti oman puutarhan tomaateista
Punajuurta ja tattia
Tattirisotto
Sorsaa, maa-artisokkaa ja papuja
Juustoja ja omenahilloa

Menun annokset ovat neljälle hengelle.

Tomaatti-mozzarellasalaatti: 
400 g kirsikkatomaatteja
200 g buffala-mozzarellaa
basilikaruukku
suolaa
mustapippuria
hyvää oliiviöljyä
balsamicoa

Puolita kirsikkatomaatit, levitä lautaselle basilikanlehtien kanssa. Sekoita kevyesti, heittele revitty mozzarella päälle. Ripottele päälle vielä suolaa ja kierrä muutama kierros pippuria. Viimeistele oliiviöljyllä ja balsamicolla, tarjoa leivän kanssa.

Punajuurta ja tattia piparjuurismetanalla:
2 isohkoa punajuurta
2 kiinteää nyrkin kokoista tattia (tatteja saa ainakin tällä hetkellä Tampereen kauppahallista Valliukselta)
1 porkkana
10 salvianlehteä
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
2 rkl balsamicoa
20 g piparjuurta
1 prk smetanaa
1 rkl hunajaa
Tarjoiluun ruisnappeja

Laita punajuuret kuorineen uuniin 225 asteeseen tunniksi. Kun ovat kypsyneet, ota uunista ja siivuta mandoliinilla tai veitsellä mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Laita punajuurisiivut purkkiin, lisää 1/2 tl suolaa, salviat ja balsamico.  Laita vähintään tunniksi marinoitumaan.

Siivuta tatit veitsellä ohuiksi siivuiksi. Laita purkkiin, pyöräytä kaksi kierrosta mustapippuria, lisää ripaus suolaa ja 2-3 rkl oliiviöljyä. Laita maustumaan jääkaappiin.

Raasta smetanan joukkoon piparjuuri, lisää hunaja ja 1/2 tl suolaa. Vatkaa vaahdoksi.

Leikkaa siivuiksi porkkana. Lado lautaselle vuoroon punajuurisiivuja ja porkkanasiivuja vaikkapa kehämuotoon. Laita päälle tattisiivuja. Lisää nokare smetanavaahtoa ja ruisnappi.
Tattirisotto
500 g tattia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
20 salvianlehteä
oliiviöljyä
500 ml kasvislientä (+vettä lisäksi tarvittaessa)
2 dl oloroso-sherryä (tiedetään, varsin epäortodoksista mutta toimii)
1,5 dl riisiä (me käytämme risottoon Bomba-paellariisiä, jota saa Keittiöelämää-kaupasta Tampereen Aleksis Kiven kadulta)
50 g parmesania raastettuna

Tee ensin tattipaistos: Silppua sipuli, valkosipuli ja tatti pieneksi. Freesaa ensin sipuli kuultavaksi oliiviöljyssä, lisää sitten tatti ja valkosipuli. Pastele kasaan niin että valtaosa nesteestä haihtuu. Lisää loppuvaiheessa silputtu salvia. (Tämän paistoksen voi tehdä halutessaan hyvissä ajoin etukäteen, vaikkapa edelllisenä päivänä jos tahtoo.)

Risotto tehdään tavalliseen tapaan: Laita kasvisliemi kattilaan lämpiämään. Kuullota riisiä öljyssä laakeassa kasarissa. Lisää viini, anna haihtua. Lisää kasvislientä desi kerrallaan, anna edellisen satsin aina imeytyä ennen seuraavan lisäämistä. Parin kasvisliemen lisäyksen jälkeen sekoita tattipaistos joukkoon. Lisää kasvislientä kunnes risotto on viittä vaille al dente. Tässä vaiheessa lisää parmesan, laita levy pois ja anna hetki tasaantua ja kypsyä loppuu. Risoton on tarkoitus jäädä löysäksi ja reunoilta hieman nesteiseksi.
Tarjoa risotto syvästä lautasesta, koristele tattisiivulla.
Sorsa, maa-artisokat ja kaverit
2 sorsaa
100 g juuriselleriä
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
2 laakerinlehteä
1 parin nyrkin kokoinen herkkutatti tai 50 g kuivattua
2,5 dl sherryä
1 tl suolaa

400 g maa-artisokkia
400g pensaspapuja
2 porkkanaa
50 g voita
suolaa

Erottele ensin sorsista rintalihat ja koivet: Viillä rintalastan keskikohouman kohdalta vetsellä nahka auki ja kohouman kummaltakin puolen viilto rintalastaan. Tämän jälkeen irrottele rintalihas sormin rintalastasta, auta tarvittaessa veitsellä. Irrota tämän jälkeen koivet. Laita rintalihat erilleen viileään.

Koivet ja kastikepohja:
Laita pataan ensin sorsanroippet, pilkottu selleri, sipuli ja valkosipuli sekä tatit ja laakerinlehdet. Lisää sherry, suola ja vettä niin että aineet peittyvät. Laita lopuksi koivet pataan niin että löydät ne vielä parin tunnin jälkeen. Laita kansi päälle ja uuniin pariksi tunniksi noin 200 asteeseen. Kun pata on muhinut aikansa, ota ulos ja nosta koivet erilleen. Heitä pois sorsanranka. Siilaa erilleen kastikepohjaksi 2 dl lientä (säästä sattumat ja loppu liemi jatkokäytettäväksi esimerkiksi kanakeitossa). Keitä tämä liemi 50 % kasaan. Suurusta vesi-vehnäjauhoseoksella asteittain ja lisää lopuksi kiiltoa nokareella voita.

Sorsanrinnat:
Ota valurautapannussa nopea väri sorsanrintoihin. Laita valmiiksi pellille ja juuri ennen tarjoamista laita rintalihat sekä padasta nostetut koivet 10-15 minuutiksi uuniin. Leikkaa rinnat siivuiksi ennen tarjoamista.

Lisukkeet:
Rapsuttele maa-artisokista mullat pois. Älä suotta kuori. Siisti pavuista kannat. Pilko porkkanat. Laita runsaahkosti suolattu vesi kiehumaan. Laita ensin pavut 2 minuutiksi kiehumaan, nostele sitten vedestä kylmään veteen jäähtymään. Laita tilalle maa-artisokat, keitä suolavedessä 10 min, lisää porkkanat, keitä vielä 10 min. Ruskista valurautapannussa voi, lisää hieman öljyä ja paista nopeasti makua kasviksiin. Suolaa maun mukaan

Kokoa annokset laittamalla pohjalle kasvikset, päälle sorsanpalat ja lopuksi kastike.
Juustolautanen

lajitelma lempijuustojasi Juustosopista
4 kpl viikunoita
1 pieni prk omenahilloa

Leikkaa juustot viipaleiksi. Leikkaa viikunat 4 osaan ja koko juustolautanen. Ota juustot tarjolle noin 30 minuuttia ennen tarjoilua, jotta ne ehtivät hiukan lämpiämään.

Kaikki annokset toimivat mielestämme erittäin hyvin, ja etenkin tattirisotto oli niin herkullista että sitä olisi voinut haarukoida useamman lautasellisen.


Viiniksi suosittelemme vanhan maailman pinot noiria, mielellään hieman ikääntynyttä. Uusi-Seelantilaisissa tahtoo olla turhan runsaasti hedelmää tälle menulle, tatti kaipaa kaverikseen mielestämme hieman tummempia maatuvan metsänpohjan aromeja joita löytyy parhaiten vanhan mantereen viineistä. Meillä oli Viinimestarit-verkkokaupasta aikanaan ostettua Domaine Chapellen Santenayta vuodelta 2003, mutta alkon valikoimasta voimme suositella vaikkapa Beckerin Pinotia Pfalzista: Tämä on burgunderia marjaisampi, mutta toimii silti tattirisoton ja sorsan kanssa hyvin. Burgundeista löytyy tilausvalikoimasta toki useitakin cru-viinejä, jos haluaa panostaa. Louis Jadot'n Couvent des Jacobins hyvältä vuodelta 2015 on kuitenkin lompakolle ystävällisempi kompromissi, jossa on hyvä rakenne ja miellyttävä pinottinen aromimaailma.






sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Makrillia sherryssä!


Olemme saaneet koko kesän tutulta kalastajaltamme pyyntituoretta kirjolohta, taimenta ja kuhaa kerran pari viikossa, joten kalaa ei ole juuri tullut ostettua. Markettien kalatiskit olemme pääosin kiertäneet jo useamman vuoden, koska niistä löytää erittäin harvoin mitään tuoretta: 5-vuotias tyttömme on oppinut siinä määrin tuoreen kalan makuun, että on hieman vanhetuneen kalan tuoksulle hyvin herkkä eikä suostu sitä syömään.

Nyt kuitenkin kalantulossa on ollut pientä taukoa, joten ostimme kalaa jokaperjantaisella kauppahallireissullamme. Vakikalastajamme pitäessä taukoa ostamme kalamme kauppahallista Nygreniltä, jonka valikoima on Tamperelaisittain ehdotonta huippua ja henkilökunnan osaaminen kenties vilä parempaa. Heidän toimitusketjunsa on huomattavasti lyhyempi kuin suurkaupoissa, sillä valtaosa kaloista tulee liikkeeseen suoraan kalastajilta samana päivänä kun ne on nostettu. Nygrenin valikoimassa on sekä tuoreita kotimaisia kaloja että myös maahan tuotua merikalaa turskasta kultaotsa-ahveneen ja merikrottiin. Syksyllä saa rapuja, joita uiskentelee altaassa Nygrenin myymälän päädyssä. (Tämä rapuallas on muuten lapsille varsin kiehtovaa katseltavaa.) Tuoreen kalan lisäksi valikoimassa on valtava määrä savustettuja kaloja, kalapihvejä, sillejä, silakoita ja muita valmiita kalatuotteita, joista saa arkiateriankin halutessaan puolivalmiina.

Nygrenin tiskistä silmään osui tällä kertaa makrilli, jota emme ole muutamaan vuoteen valmistaneet. Ohjekin oli valmiina mielessä, kun olimme jo pidempään ajatelleet tehdä Andalucialaiseen tapaan kalaa sherryssä. Tästä uunissa valmistetusta ruuasta tuli sikäli hyvää, että ohje kannattaa jakaa.

Makrillia Sherryssä & savupaprikarouille

2 pienehköä makrillia suolistettuna
1 iso sipuli
8 valkosipulinkynttä
1 fenkoli
2 porkkanaa
1 iso punainen paprika
6 tomaattia
6 perunaa
oliiviöljyä
1,5 dl fino- sherryä
2 rkl viinietikkaa
mustapippuria 20 kierrosta
2 laakerinlehteä
suolaa
persiljaa tarjoiluun
(meidän versiossamme oli lisäksi pari kauhallista kikherneitä, kun niitä samalla keittelimme. Sopivat mukaan hyvin mutta eivät ole välttämättömiä)

Rouille
1 leivänsiivu
2 kynttä valkosipulia
oliiviöljyä
sherryetikkaa
1 tl savupaprikaa (dulce)
suolaa
sokeria 1 tl

Laita uuni lämpiämään 225 C. Siivuta perunat ja laita uunivuuan pohjalle. Lorauta päälle oliiviöljyä, sekoita ja laita uuniin noin 20 minuutiksi. Ota sitten kasari ja laita pohjalle puolisen desiä oliiviöljyä. Silppua sipuli ja valkosipuli, pilko porkkanat, fenkoli ja paprika. Paista sipulia ensin pari kolme minuuttia, lisää sitten valkosipuli. Freesaa vielä minuutti, lisää sitten loput kasvikset. Jatka paistelua miedolla lämmöllä sekoitellen 5-10 min. Kaada sitten sherry joukkoon ja sekoita. Lohko tomaatit 8 osaanja laita joukkoon. Lisää mausteet, anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla parikymmentä minuuttia että tomaatit saavat mehustua kunnolla. Muista ottaa perunat uunista etteivät pala.

Ota makrillit, ripottele suolaa sekä sisälle että pintaan. Laita makrillit perunoiden päälle uunivuokaan ja kaada kasvispaistos päälle. Jos kokonaisuus vaikuttaa kuivalta, voit tässä vaiheessa vielä lorauttaa lissää sherryä uunivuokaan. Laita vuoka takaisin uuniin noin puoleksi tunniksi, missä ajassa makrillit kypsyvät sopivasti.

Tee kalan kypsyessä rouille: Leikkaa leivästä reunat. Laita leipä, valkosipuli, etikka ja savupaprika sekä puolisen desiä oliiviöljyä astiaan ja sekoita soseeksi sauvasekoittimella. Lisää oliiviöljyä jos konsistenssi on liian tiukka. Lisää lopuksi suolaa ja sokeria maistellen, kunnes maku on omaan suuhun sopiva.

Nosta kalat uunista, tarjoa rouillen kanssa.

Viiniksi tälle sopii luonnollisesti sherry (fino, manzanilla tai kuiva palo cortado), mutta myös runsaammat valkoviinit Espanjasta tai Etelä-Ranskasta toimivat hyvin. Esimerkiksi tämä galicialainen sakkakypsytettu Godello Valdesililtä toimii hienosti. Jos haluaa panostaa, niin valkoinen Chateauneuf-du-Pape toimii varmasti myös hyvin. Alkosta löytyy tämä Vieux Lazaret, joka on yrttinen ja runsasrakenteinen.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Pari viiniä Mallorcalta

Mallorca on suurin saari Baleaarien saariryhmässä, joka sijaitsee Välimeressä Barcelonasta etelään ja Valenciasta itään. Saari on tunnettu turistikohde, mutta sen viinejä ei ole saarten ulkopuolella viime aikoihin saakka juuri näkynyt. Olemme viimeisten viiden vuoden aikana päässeet maistamaan muutamaa mallorcalaista viiniä, joiden raikkaudesta olemme pitäneet. Nyt tilasimme nimeltä mainitsemattomasta verkkokaupasta muutama pullon ja maistoimme ne lyhyellä väliajalla.

Viiniä on viljelty ja valmistettu saarella jo roomalaisten ajoista kuten kaikkialla muuallakin välimeren alueella. Viinikulttuuri oli huipussaa 1300-luvulta 1800-luvulle, ja saari tunnettiin etenkin makeista malvasia-viineistään. Loppuhuipennus nähtiin 1800-luvun lopulla, kun viinikirva tuhosi Manner-Euroopan viinitarhat parikymmentä vuotta ennen tuholaisen leviämistä Mallorcalle. Viinikirvakatastrofin jälkeen saaren viinintuotanto oli koko 1900-luvun varsin pienimuotoista eikä saaren viinejä viety ulkomaille, päin vastoin valtaosa saarella vierailevien turistien juomista tuotiin mannermaalta.

Viininviljely elpyi 1990-luvulla, kun saaren vanhoija tarhoja korvattiin tuolloisen trendin mukaan kansainvälisillä suosikkilajikkeilla. Viinejä tuotettiin alkuun suurehkoja määriä ja myytiin varsin kilpailukykyiseen hintaan. 2000-luvun puolella saaren alkuperäiset rypälelajikkeet ovat lisänneet suosiotaan nuorten viinintekijöiden ansiosta, ja saaren viinit ovat tulleet omaleimaisemmiksi ja siten viininharrastajan näkökulmasta kiinnostavammiksi.

Viljelyolosuhteet saarella ovat hyvät. Kesät ovat kuivia eikä lämpötila ympäröivän meren ansiosta nouse järjettömyyksiin. Kosteutta haihduttavien merituulten ansiosta tautipaine pysyy kurissa, joten torjunta-aineiden tarve on vähäinen.

Mallorcalla on kaksi DO-aluetta: Binissalem saaren keskiosien vuoristossa ja Plá i Levant saaren itäosassa. Binisalem on näistä selvästi pienempi ja yhtenäisempi, ja valtaosa tunnetuimmista tuottajista sijaitsee tällä suppealla alueella.

Mallorcan kotoperäisistä lajikkeista viljellyimpiä ovat punaisista Callet ja Manto Negro. Valkoisista lajikkeista viljellään Prensal Blancia ja tietysti vanhaa kunnon Malvasiaa sekä Moscatelia

Callet on tummakuorinen, matala-alkoholisia viinejä tuottava rypäle. Sen aromit ovat punamarjaisia ja kukkaisia. Aiemmin callet-viinit olivat varsin rustiikkisia, mutta viimeisten vuosikymmenten aikana viljelymenetelmiin on kiinnitetty tarkempaa huomiota ja valmistustekniikka on kehittynyt. Nykyisin tuotetut callet-vetoiset viinit ovatkin parhaimmillaan elegantteja, raikkaita ja tasapainoisia ruokaystävällisiä viinejä.

Manto negro sen sijaan tuottaa hailakanvärisiä mutta varsin korkea-alkoholisia viinejä, jotka ovat rakenteeltaan pehmeitä. Nuorten köynnösten rypäleistä saadaan aikaan melko neutraalia viiniä, mutta vanhat köynnökset tuottavat viiniin intensiivisempiä tummien marjojen aromeja. Korkean alkoholipitoisuuden alentamiseksi ja värin aikaansaamiseksi manto negroa sekoitetaan useimmiten calletiin.

Maistoimme viinejä kahdelta saaren kenties tunnetuimmalta tuottajalta, Ánima Negalta ja 4Kilos vinicolalta.

4Kilos on kahden saarelta kotoisin olevan miehen, Francesc Grimaltin ja Sergio Caballeron vanhalle lammasfarmille vuonna 2006 perustama viinitalo, jonka ensimmäiset viinit käytettiin tilan vanhoissa maidonviilennystankeissa. Tuottajalla on tarhoja ympäri Mallorcaa, joten viinit eivät saa DO-statusta.

4Kilos The Island Syndicate on 50/50-sekoitus calletia ja manto negroa. 40 % viinistä on kypsynyt 4 kuukautta suurissa tammitynnyreissä. Viini on väriltään keskisyvä, purppuraan taittava tiilenpunainen. Sen tuoksussa on hapankirsikkaa, volatiliteettia, välimeren yrttejä, ja aavistus resiinisyyttä (á la pineau de aunis). Tuoksusta tulee viileän alueen fiilis. Maku on melko kevyt, varsin hapokas ja raikkaan marjaisa. Yrttisyys nostaa päätään hieman enemmän kuin tuoksussa. Tanniinit ovat melkoisen kevyet, jälkimaku on keskipitkä, marjainen hapokas.

Anima Negra on hivenen vanhempi tuottaja, sen ovar perustaneet nykyiset omistajat Pere Obrador ja Miguelàngel Cerdà vuonna 1994. Tilan toiminnalla on ollut suuri rooli saaren natiivirypäleiden, erityisesti calletin maineenpalautuksessa. Molemmat perustajat ovat kotoisin Felatnixin kaupungista, jonka ympärillä tilan tarhat edelleen sijaitsevat.

Optikoksi opiskellut Obrador palasi kesken opintojensa hoitaaan perheen maitotilaa, mutta jatkoi samalla omatoimisesti opiskelua keskittyen biologiaan ja genetiikkaan. 1994 hän päätti muuttaa suuren osan tilan maista viinitarhoiksi ja keskittyä erityisesti alkuperäislajikkeisiin.

Cerdà opiskeli mantereella ilmailuinsinööriksi, mutta merta rakastavana palasi aikanaan kotisaarelleen purjehdittuaan ensin vuosia välimerellä. Hän lähti mukaan Pere Obradorin projektiin, ja nykyisin tilalla on omistuksessaan tai sopimusviljelyssä vajaat 100 hehtaaria köynnöksiä, 135 tarhaa 10 kilometrin säteellä Felatnixista. Valtaosa näistä tarhoista on iältään yli 50-vuotiaita.

Tarhoilla toimitaan luomuviljelyn periaattein, kemikaaleja ja teollisia lannoitteita ei käytetä eikä viinitarhoja kastella. Viininvalmistuksessa suositaan spontaanikäymistä.

AN/2 on sekoitus calletia, manto negroa ja syrah'ta. Viinistä osa on käynyt sementtisammioissa ja osa terästankeissa, ja sitä on kypsytetty vuosi tammitynnyreissä joista 20 % amerikkalaista tammea ja loput raskalaisia.

Viini on väriltään keskisyvän purppurainen. Tuoksussa kirpeitä punaisia marjoja ja välimeren yrttejä. Päällä hyvin voimakas savuisuus, joka tuoksussa hieman peittää muita aromeja. Maku on hyvin hapokas, keskitäyteläinen ja perusviritykseltään marjainen: Makupaletilla savuisuus on edelleen tuntuva, mutta ilmeisesti hapokkuus viinissä saa sen tuntumaan marjaisemmalta kuin tuoksun perusteella voisi odottaa. Tuoksu ei mielestämme ole täysin miellyttävä, mutta suussa makukokemus soljuu kauniisti marjaisesta alkumausta keskimaun savuiseen yrttisyyteen palaten jälkimaussa taas kirpakkaan marjaan. Tässäkin viinissä tanniinit ovat varsin kevyehköt. Maku on yllättävän pitkä.

AN/2 parani selvästi oltuaan auki vuorokauden: Savuisuus ei enää ollut tuoksussa niin häiritsevä, marjaisuus pääsi esiin paremmin ja happi pehmensi ja nivoi kokonaisuuden tiiviimmin yhteen.

Viinit olivat varsin erityylisiä, mutta yhdistävänä tekijänä näissä oli tietty raikkaus (AN:n savuisuudesta huolimatta) ja etenkin ruokaystävällisyys. Molemmat viinit olivat tanniineiltaan keveitä, ja etenkin 4Kilosin viiniä voisin aivan mainiosti kuvitella nauttivani myös kalojen kanssa. Etenkin 4Kilos oli yllättävän viileän alueen henkinen, vaikka Mallorcalla ei kasvukaudella kovin kylmä lienekään. Ehdottoman kiinnostavia viinejä, joita kannattaa maistaa jos vastaan sattuvat.

maanantai 27. elokuuta 2018

Ravintola Kajo: Villejä makuja taidolla

Alla oleva teksti on kirjoitettu jo kesäkuisen visiittimme jälkeen, mutta teksti jäi julkaisematta koska ravintola jäi kesätauolle. Nyt kävimme Kajossa uudelleen ja olimme aivan yhtä vaikuttuneita kuin viimeksi.

Ravintola Kajo avasi Tampereen Rautatienkadulle keväällä, ja pian avaamisen jälkeen aloimme kuulla useammaltakin tutulta ylitsevuotavia kehuja. Kun viimein pääsimme itse maistelemaan ravintolan tarjontaa, yllätyimme kovista ennakko-odotuksista huolimatta positiivisesti monessakin mielessä.

Ravintola tarjoaa suomalaisen luonnon makuja rennosti mutta tyylikkäästi. Villiyrtit ja muut vapaasti kasvaneet vihannekset ovat jo tuttuja monesta fine dining-ravintolasta, mutta Kajon ote näihin oli hieman erilainen: Villiyrtit ovat usein olleet pienenä lisäsäväyksenä antamassa makua (ja usein nimeä) annoksille. Kajossa ne olivat kuitenkin monessa annoksessa pääosassa, jolloin näiden kitkerien ja usein varsin intensiivisten makujen saaminen harmoniseksi kokonaisuudeksi on huomattavasti haastavampaa. Tässä oli kuitenkin onnistuttu mielestämme erittäin hyvin. 

Kajon annokset on tarkoitettu jaettaviksi. Toukokuun lopussa käydessämme listalla oli kymmenisen alkuruokaa ja kolme pääruoka-annosta. Koska olemme tulleet siihen tulokseen, että alkuruuissa on useimmiten enemmän makuja kuin pääruuissa, päätimme tilata ja jakaa kaikki listan alkuruuat ja jättää pääruuat väliin. Päätös oli onnistunut.




Alkuun saimme villiyrttisalaattia, jonka maut oli sidottu runsaalla vinagretillä hienosti yhteen. Samaan aikaan tomaattiannos, jossa oli kypsiä tomaatteja sekä grillattuna että sellaisenaan. Maut olivat näissä annoksissa rouheita, mutta hyvässä tasapainossa. 

Sitten saimme graavilohta veriappelsiinilla ja fermentoidulla porkkanalla sekä yhden listan parhaista annoksista, nimittäin zukkinirullia friteerattuna, mansikkahappoa ja fetavaahtoa. Rullien koostumus ja maku olivat liki täydellisiä. 

Seuraavaan satsiin grillattuja muikkuja koivunlehdillä ja confit-tomaatilla sekä karamellisoitua possua tarjottuna palsternakalla ja poltetulla sitrusliemellä.  Muikut toimivat vähintään yhtä hyvin kuin kaikkialla välimeren rannoilla tarjottavat grillatut sardiinit, possu oli makeaa ja rasvaista juuri niin kuin pitää.

Seuraavaan satsiin jäi vielä gnoccit, välimerellinen tartar tapanadella sekä villliyrttirisotto, joka oli aivan täydellisesti kypsennetty. Tartar oli tuoretta ja hyvin leikattua, herukanlehti mausteena toi keväisen twistin. Gnoccit olivat täyteläisiä ja pähkinäisiä, niiden kanssa tarjottu villiyrttipesto toi vastapariksi sopivaa kitkeryyttä ja tässäkin annoksessa oli hyvä tasapaino.

Pyysimme saada annosten kanssa pieniä kaatoja henkilökunnan suosittelemia viinejä. Reilu kuukausi visiitin jälkeen eivät tuottajat tai tuotteet enää palaa mieleen, mutta viinejä yhdistävä tyyli kylläkin. Suuri osa viineistä oli enemmän tai vähemmän naturaaleja, eivät kuitenkaan ylettömän funkkeja tai outoja. Selkein viinejä yhdistänyt piirre oli niiden gastronomisuus: useammankin lasillisen kohdalla ajattelimme ennen annosten saapumista että 'tämä ei nyt oikein lähde', mutta ruuan kanssa jokainen lähti kuitenkin, osa kuin pupu puskasta. Hienosti valittuja ruokaviinejä, ei voi muuta sanoa.

Yleinen tunnelma ravintolassa oli rento, palvelu luontevaa ja ystävällistä. Henkilökunta luotti itseensä  ja sen jäsenet selkeästi ylpeitä ravintolasta ja sen tuotteista. Tämä on mielestämme aina tärkeä osa ravintolakokemusta: Kun henkilökunta uskoo omaan tuotteeseensa ja tekemiseensä, se välittyy asiakkaalle innostuksena ruuasta ja juomasta. Tällainen innostus on tarttuvaa, jolloin myös asiakas innostuu ja kokee elämyksen, joka on enemmän kuin pelkkä maku. Edellä kuvattu on jäänyt puuttumaan monista tähdillä palkitusta ravintolasta, jossa olemme vierailleet muualla Euroopassa: Ruuat ja juomat voivat olla täydellisiä, mutta formaalinen ja persoonaton henkilökunta ei ole pystynyt tai halunnut välittää innostuneisuutta, jolloin kokonaisuus on muodostunut pettymykseksi.

Uuden listan cheviche-henkinen annos
Kajo sen sijaan oli erittäin positiivinen kokonaisuus. Olemme kaivanneet Tampereelle juuri tällaista ravintolaa, jossa maut ovat mielenkiintoisia, tunnelma rento ja vapautunut. Ja kaiken lisäksi hinnat ovat sellaiset, että Kajossa voi pistäytyä useamminkin: Kahden hengen mahat täyttänyt alkuruokakimara kustansi ruokien osalta selvästi alle satasen, mikä on huomattavasti vähemmän kuin monessa muussa tämän tason ravintolassa.

Savustettu peruna taikinakuoressa oli parhautta

Nyt käydessämme lista oli valtaosin vaihtunut, ja uudelta listalta helminä nostettakoon ruiskuoreen kääritty ja friteerattu peruna, takuulla kaupungin parhaat siivet ja täydellisesti kypsennetty punajuuririsotto. Olimme tällä kerralla ravintolassa alkuillassa koko perheen voimin. Tämän kokemuksen perusteella lapseen suhtaudutttiin hyvin ja hänet huomioitiin asiakkaana siinä missä vanhemmatkin. Kiitos ravintolalle !

lauantai 25. elokuuta 2018

Pyöräretki osa 2: Ahvenanmaan upeat maisemat

Lähdimme Turusta kohti Maarianhaminaa Viking linen aamulaivalla. Pyörällä jonottaminen autojen lähtöselvitykseen oli hivenen koomista mutta pääsimme laivaan ongelmitta ja vielä ensimmäisten joukossa. Aikaisen lähdön vuoksi emme ehtineet hotellin aamiaiselle ja olimme varanneet laivalta buffetaamiaisen jo etukäteen. Koska pyöräilijät päästettiin laivan ruumaan autojen edellä, olimme ensimmäisinä myös aamiaisbuffetissa ja pääsimme valitsemaan paikkamme aivan laivan keulasta ikkunoiden vierestä. Aamiainen sinänsä oli keskinkertainen, mutta maisemat korvasivat paljon laivan lipuessa aamuauringossa pitkin Ruissalon etelärantaa ulos saaristoon.

Ikuisuudelta tuntuneen laivamatkan jälkeen saavuimme Maarianhaminaan ja laskettelimme laivan autokannelta teräsramppeja satamaan. Laiva oli perillä alkuiltapäivästä ja olimme tehneet varauksen Smakbyhyn viideksi, joten polkaisimme navakassa myötätuulessa suoraan Maarianhaminan läpi kohti pohjoista. Pääsimme viilettämään 10 m/s puhaltaneessa tuulessa valtavaa vauhtia kohti Godbytä, jonka ohitettuamme pysähdyimme hetkeksi ihailemaan maisemia korkealla rantakalliolla sijaitsevaan Uffe på Berget-kahvilaan. Mäen päälle oli pyöräillen melkoinen nousu, joten tauko teki hyvää. Kahvilan vieressä on myös näköalatorni, josta on upeat maisemat kohti Kastelholman linnaa yli Slottholmenin.

Kastelholms gästhem aamuauringossa

Tästä oli enää lyhyt matka Kastelholmaan. Pyöräilimme linnan ja sen vieressä sijaitsevan Smakbyn majapaikkaamme Kastelholms gästhemiin, joka sijaitseen puoli kilometriä linnalta. Majatalo sijaitsee maalaistalon pihapiirissä, ja huoneet ovat rivitalomaisessa sivurakennuksessa kukin omalla sisäänkäynnillään. Perussiistit huoneet, hinta kuitenkin ilmesesti kilpailun puutteessa melko kova. Tähän lienee tulossa muutos, sillä ilmeisesti Smakbyn yhteyteen ollaan suunnittelemassa hotellia.

Smakby on Ahvenanmaalla syntyneen ja siellä kokiksi opiskelleen Michael Björklundin projekti. Mies ehti kokkikoulun jälkene hankkia kokemusta Ruotsin länsirannikolta useista laaturavintoloista. Perhe palasi lapsen syntymän vuoksi takaisin ahvenanmaalle 2002, ja tämän jälkeen Björklund pyöritti pitkään Paviljongen-ravintolaa Maarianhaminan satamassa.  Myöhemmin ravintolan viereen perustettiin ahvenanmaalaisesta 'pizzastaan' tunnettu Pub Niska, joka on sittemmin levittäytynyt myös mantereelle.

Smakby avattiin Kastelholman linnan kupeeseen vuonna 2012, ja se sai nopeasti Ahvenanmaan parhaan ravintolan maineen. Ravintola oli nordic cuisinen aallonharjalla alusta lähtien, ja valmistaa edelleen ruokaa lähellä tuotetuista raaka-aineista niitä kunnioittaen. Lähellä tuotettu liha ja luonnollisesti kala ovat listalla pääosassa ahvenanmaalaisten kasvisten ohella. Ruokalista elää vuodenaikojen kierrossa niitä kunnioittaen. Ravintola tarjoaa maanantaista lauantaihin illallista ja lisäksi lounasta arkisin.

Ravintolan yhteydessä on myös tislaamo, jossa tuotetaan erilaisia marjaliköörejä ja tisleitä. Kuuluisin näistä tuotteista on Apelbrand, jota saa alkostakin reiluun parinsadan litrahintaan.

Avara ja liputettu ravintolasali
Saavuimme ravintolaan alkuillasta, jolloin salissa oli vain vähän asiakkaita. Meidät otettiin vastaan ystävällisesti, ja ennen pöytään ohjaamista esiteltiin päivän bistrolista, joka oli kirjoittettuna liitutaululle ravintolasalin etuosaan. Tätä listaa ei printata, koska sen annokset vaihtuvat päivittäin raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Vierailupäivänämme bistrolistalla oli muun muassa savustettuja lahnoja ja burgeri lähilihasta.

Päädyimme kuitenkin syömään varsinaiselta listalta 3 ruokalajin menun, ja valinta oli onnistunut. Alkujuomaksi nautimme kuohuviinidrinkin, jossa oli kuohuvan lisäksi smakbyn kirsikkalikööriä. Juoma muistutti hieman Kir:a ja oli mukava aloitus. Pian saimme myös keittiön tervehdyksenä parsakeiton, jonka kanssa tarjolla oli smakbyn näkkäriä ja saaristolaisleipää.

Varsinaisena alkuruokana oli osiin purettu toast skagen: smetanakastike, siianmäti, katkaravut ja pikkelöidyt kasvikset toimivat hienosti yhteen. Annosta ei oltu tavalliseen tapaan koottu leivälle, vaan annoksen päälle oli ripoteltu saaristolaisleiväste tehtyjä krutonkeja. Hyvä valinta alkuruokaan, sillä smetanalla kuorrutettu leipä olisi luultavasti ollut alkuruuaksi turhan raskas.

Alkuruuan kanssa tarjottiin Smakbyn omaa omenaviiniä, joka oli yllättävän hyvä. Viini oli väriltään kullankeltainen ja melko syvä, sen tuoksu jossakin siiderin ja aavsituksen tammea nähneen chardonnayn välimaastossa. Olisimme ostaneet viiniä mukaan, mutta pyörälaukkujen rajallinen tila tuli vastaan.
Ahvenia!

Pääruuaksi lihavaihtoehtona oli nautaa kahdella tapaa: Filettä ja ylikypsää lapaa. Kalavaihtoehto oli herkullinen: Suuria mehukkaita, ruisjauhoissa leivitettyjä ja voissa paistettuja ahvenfileitä naapurin perunoiden kanssa. Simppeli mutta mahtavan makuinen annos, joka mielestämme ilmensi Smakbyn filosofiaa oivallisesti.

Pääruuan jälkeen söimme juustot, joita seurasi vielä jälkiruoka: Vaniljajäätelö ja tuoreet mansikat toimivat aina, etenkin jos niiden kanssa tarjotaan Calvados-henkistä Apelbrandia.

Kokonaisuudessaan Smakby toimi hyvin ruuan, atmosfäärin ja palvelun kokonaisuutena: Tunnelma oli rento ja ruoka hyvää. Mielestämme ravintola on ehdoton kohde Ahvenanmaalla vieraileville ruuan ystäville.

Aterian jälkeen oli mukava kävellä lyhyt matka majataloon, jossa uni saapui varsin nopeasti.

Aamulla heräsimme, pakkasimme tavarat ja menimme majatalon päärakennukseen katetulle aamiaiselle. Söimme, kiitimme ja lähdimme polkemaan kohti Pomarsundin rauniolinnaa, Vårdötä ja lopulta Brändön lautalle. Näistä ja paluumatkasta Mannersuomessa kuitenkin lisää vielä myöhemmin.

maanantai 20. elokuuta 2018

Pyöräretki Turun ja Ahvenanmaan keitaille läpi gastronomisen autiomaan

Toteutimme lomamme aluksi jo pidempään suunnitellun pyöräretken Turun kautta Ahvenanmaalle. Kuten otsikko antaa ymmärtää, söimme reissulla sekä erittäin hyvin että erittäin huonosti: 600 kilometrin pyörämatkan varrelle osuivat sekä Turun ravintolataivas että Kastelmholman Smakby, mutta toisaalta myös parisataa kilometriä nakit ja valmismuusi-suomea molempiin suuntiin mennessä.

Heikki aloitti matkan Tampereelta kohti Turkua yhdessä 4-vuotiaan Sofian kanssa kahdestaan Katrin ollessa vielä töissä. Teimme matkaa laatikkopyörällä, jonka kuljettaminen missään Suomen julkisista liikennevälineistä oli osoittautunut mahdottoman hankalaksi ellei mahdottomaksi. Onneksi reidet palvelivat paremmin kuin VR tai matkahuolto.

Tervaniemen kauniit maisemat Sastamalassa

Ensimmäisen päivän päätteeksi yövyimme Sastamalassa leirintäalueella ja luotimme omiin kokkailuihin. Lounaan olimme syöneet ravintolassa, joka vahvisti päätöksen valmistaa omat makaronimössöt illaksi. Sama toistui seuraavana päivänä Yläneellä Kallionnokan leirintäalueella. Toisen päivän lounas Tupalan Hovissa Säkylässä oli kuitenkin ollut reilua kotiruokaa, jota voi hyvin suositella ohi lounasaikaan matkustaville.
Camping is Big fun

Leirintäalueista sanottakoon, että nämä kaksi joilla yövyimme olivat jääneet palvelutasoltaan ja yleiseltä ilmeeltään jonnekin edellisen vuosituhannen puolelle. Sekä Kivennokka että Sastamalan Tervaniemi olivat erittäin kauniilla paikoilla ja jos varustelutaso olisi kunnossa, nämä voisivat hyvin houkutella enemmänkin telttailijoita ja ohikulkevia matkailijoita pidemmiksikin pätkiksi. Itse ainakin kaipaisin leirintäalueelle kunnollisia kahvila/ravintolapalveluita, joilla esimerkiksi Sastamalassa aivan keskustan kupeessa kauniilla ranta-alueella sijaitsevalle leirintäalueelle voisi kenties houkutella muitakin asiakkaita kuin leiriytyjiä. Molemmista alueista tuli tunne, että niiden kehittäminen ja modernisoiminen on unohdettu ja alueet elävät elämänsä ehtoopuolta. Hieman valitettavaa, näissä olisi kuitenkin potentiaalia.

Kolmannen päivän loppupuolella ruokamaisema alkoi muuttua. Turkua Paattisten kautta lähestyttäessä kauppapuutarhat yleistyivät ja kaupoissa alkoi näkyä lähituottajien tomaatteja, kurkkuja ja perunoita, mikä on pienemmissä kaupoissa Tampereen seudulla erittäin harvinaista. Viimeistään Turun tori vakuutti alueen sisämaata rikkaammasta puutarhatuotannosta: Torilla oli tarjontaa huomattavasti Tampereen Tammelantoria laajemmin. Ja mikä huomattaavaa, Turun tori oli auki alkuiltaan saakka. Olemme jo vuosia ihmetelleet, miksi Tampereen Tammelantorin kauppiaista kukaan ei ole siirtänyt myyntiaikojaan palvelemaan tavallista työssäkäyvää kuluttajaa, joilla kuitenkin saattaisi olla halua ja ostovoimaa tehdä ruokahankintojaan torilta: Itse ainakin kävisimme torilla arkisinkin, jos se vain olisi mahdollista. Tällä hetkellä ei ole, ja jos kauppa ei Tammelassa arkisin käy niin siitä saavat kauppiaat osin syyttää itseään.

Torin lisäksi Turun ravintolakenttä on hyvin vakuuttava, söimme nimittäin parin päivän aikana kaupungissa erittäin hyvin monessa eri tyylisä.


Ensimmäisenä iltana hienoon Kakolan vankilamiljööseen sijoittuva Kakolanruusu: Heikki kävi aikaisella illallisella kahdestaan nelivuotiaan kanssa, mikä onnistui yllättävän hyvin. Ravintola suhtautui lapseen hyvin asiakkaana ja Sofia sai isänsä kanssa saman maistelumenun puolikkaina annoksina. Ruoka oli sesonginmukaista, raikasta ja kauniisti esille laitettua: Alkuruokina kirjolohitartar ja pikkelikasvikset sekä herukoita, kasvisannoksena retiisi-mozzarellasalaatti ja lihana härkätartar, joka oli ilmeisen hyvää koska katosi Sofian suuhun muutamassa hetkessä. Pääruokana vakiomenussa oli Viskilän kanankoipi, jonka vaihto kala-annokseen onnistui lihaa syömättömälle. Kanankoipi oli kuulemma mureaa ja maukasta, ahvenvartaiden kala tuoretta ja hyvin grillattua. Lisäkkeenä oli niin tuoreita leikkopapuja, että niitä olisi voinut syödä sellaisenaan ämpärillisen. Jälkiruuaksi vielä itse tehtyä mustikkajäätelöä ja kaardemummapannukakkua, ja ateria oli valmis. Ruokakokonaisuus oli erittäin hyvä, viinit olivat hivenen mielenkiinnottomia mutta kaikkea ei voi aina saada.

Ahvenvartaat ja leikkopavut Kakolanruusussa
Toinen loistava ruokapaikka löytyi pienen vinkin avulla seuraavaksi päiväksi Ruissalon telakalta: Sergio's al Mare-kesäravintola paistaa autenttista pizzaa laiturinnokassa telakkamiljöössä. Eipä tästä paljon paikka parane, ja kun pizzatkin olivat priimaa niin voimme suositella! Ruissalon piste on auki vain kesän, mutta mikäli taso on varsinaisessa Sergio'sissa yhtä kova, voisimme hyvin poiketa!
Sergios al Mare ja Margarita

Koska olimme pyöräilleet aamupäivällä ennen pizzalounasta Turusta edestakaisin Naantaliin ja iltapäivällä käyneet vielä Ruissalon kärjessä Saaron uimarannalla, täytyi tätä 50 kilometriä paikkailla illalla Ravintola Gustavossa. Välimerellisellä, lähinnä espanjalaishenkisellä ruokalistalla oli hyvä lajitelma alkuruokia, joita tilasimme niin sanotusti pöydän täyteen. Jaettaviksi hyvin soveltuvat alkuruuat oli tehty hyvistä raaka-aineista niitä kunnioittaen. Pimentos de padron ja pulpo gallego sekä friteeratut minimustekalat maistuivat siltä miltä niiden pitääkin maistua, eikä hyvä jamon vaadi kikkailua. Viinisuositukset istuivat ruuille hyvin, eikä aterian hinta muodostunut älyttömäksi. Vahva suositus etenkin isommalla porukalla, kannattaa tilata kaikki listan alkuruuat ja jakaa, niin saa maistella laajasti hyvin valmistettuja välimerellisiä annoksia.

Gustavon tapaksia

Seuraavana aamuna matka jatkui Maarianhaminaan, mutta koska juttu tuntuu venyvän niin jaamme tämän kahteen osaan: Ahvenanmaan Smakbystä, maisemista ja mökkikylistä lisää seuraavassa osassa.
Jonossa laivalle, Ahvenanmaa odottaa

perjantai 3. elokuuta 2018

Winebridge: Ravintola, josta tahdoimme pitää




"Meidän tärkein teemamme on viini. Jos viikon viini on malbec, tarjoamme argentiinalaista ruokaa. Jos seuraavalla viikolla viini on primitivo, kokataan keittiössä sisilialaista, kuvailee Timo Jokinen." 

Lainaus on kevättalven Kohokohdat-jutusta, jossa Jokinen kuvaa heinäkuun lopussa avautuneen Winebridge-ravintolan ideaa. Kuulostaa hyvältä, joten kävimmekin ravintolassa jo vajaa viikko avaamisen jälkeen maistelemassa ruokia ja joitakin viinejä. 

Kevään jutun jälkeen ravintolan konsepti tuntuu muuttuneen, koska viinilista oli ainakin toistaiseksi varsin maantieteellisesti hajanainen eikä ainakaan meille yritetty salihenkilökunnan toimesta tarjota erityisesti jonkin tietyn alueen viinejä. Ruokalistaltakin löytyi niin italialaisia, saksalaisia ja rankalaisia kuin välimeren itäosiinkin paikantuvia annoksia: flammküchen, bruscetta, kananmaksa pekonilla ja karitsankare-couscous currykastikkeella eivät erityisesti fokusoi listaa tiettyyn  ruokakulttuuriin.

Päätimme maistella suuren osan listan alkuruuista, koska helteellä lämpimät ruuat eivät juuri houkuttaneet. Osa ruuista oli ok, osa varsin onnistuneita ja osa hivenen outoja. 

Alkuruokalistalta löytynyt Winebridgen salaatti oli hyvä, annoksessa oli pieniä tuoreita salaatinlehtiä ja hyvä kirpeä vinagretti. Oliivit salaatissa olisivat voineet olla maistuvampiakin, mutta toisaalta maukkaita kivettömiä oliiveja on kyllä vaikea löytää. 

Insalata Caprese olisi ollut pätevä, ellei siihen olisi käytetty kumimaista mozzarellaa, joka oli joka hieman ikääntynyttä tai vaihtoehtoisesti ei-niin-laadukasta alun perinkään.

Rapu-avocadoannos oli lähes loistava. Koska Suomesta ei saa tuoreita tiikerirapuja, oli annokseen tuotu makua kermaisella avocadomoussella ja tulisenmakealla paholaisenhillolla. Annos oli koottu rapeiden filolevyjen väliin, mikä toi miellyttävää tekstuuria. 


Tonnikalalla täytetty tomaatti oli hieman erilainen kuin odotimme: Raaka tomaatti oli täytetty susheista tuttulla tunamayo-henkisellä massalla, kun odotus oli ehken italialaishenkinen. Toki listan englanninkielinen "tomato filled with tuna mousse" olisi paljastanut annoksen luonteen jos olisi ajatellut asiaa.  Joka tapauksessa annos toimi yllättävän hyvin etenkin näin kuumalla kelillä, eli tässä pisteet innovatiivisuudesta. 

Bruschettat olivat muuten hyvät, mutta jostain syystä näidenkin päälle oli läväytetty levyt sitä kumista mozzarellaa. Anjovis-tomaattibruschetta olisi ollut varsin hyvä ilmankin. Less is more! Viimeinen lause pätee myös oliiveihin: Hyvät oliivit ovat hyviä sellaisenaan ja niiden marinoiminen gorgonzolalla oli melko erikoinen ratkaisu. Samoin antipastolautaselta löytynyt "marinoitu" grana padano oli outo ratkaisu: Olemme tottuneet ajattelemaan, että hyvä juusto -etenkin kypsytetty- on herkku sellaisenaan eikä sen kanssa kannata kikkailla. Muutoin antipastolautanen oli varsin standardi: Artisokat ja aurinkokuivatut tomaatit purkista, perusmakkarat ja kinkut. Ei suurta efforttia.

Mielestämme ruokalistassa oli potentiaalia, mutta kenties juuston- ja juustollamarinointiin kulunut henkilökuntakulu olisi kannattanut panostaa laadukkaisiin raaka-aineisiin? Euroopassa reissatessamme parhaimmat alkuruuat  ovat olleet varsin yksinkertaisia ja konstailemattomia, mutta parhaita kokemuksia ovat yhdistäneet tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet.

Viinilista oli melko laaja, vaikkakin ravintolan nettisivuilla mainittu "kaupungin laajin viinilista" saattaa olla hienoista liioittelua. (tämän suhteen suosittelemme käyntiä vaikkapa Tuulensuussa...) Etenkin uuden maailman viinit olivat lähes kaikki massatuottajien viinejä eivätkä juuri innostaneet. Eurooppalaisissa viineissä oli sekä suurten tuottajien mainstream-viinejä että joitakin pienempien tuottajien pulloja. Tuoreessa kohokohdat-julkaisussa kerrotaan että viinejä saa vaikkapa 4 cl annoksina, valitettavasti listalla laseittain tarjottavat viinit olivat pääosin melko tuttuja tapauksia. Emme toki tulleet kysyneeksi josko jotakin muuta olisi laseittain saanut. Toki ravintolan kannalta on ymmärrettävää että satasen pulloa ei viitsi avata siksi, että ravintolan ainoat asiakkaat haluavat maistaa sitä puoli lasillista. 

Muutoinkin ravintolan konseptin avaaminen ja viinien myyminen jäi salihenkilökunnalta melko vähiin. Olemme tunnetusti pelottavan helppoja asiakkaita, joille voi helposti myydä lähes mitä vain jos tekee sen innostuneesti ja osaavasti. Tämä innostuneisuus jäi puuttumaan, joten päädyimme valitsemaan viinimme listalta itse. Salihenkilökunnan kannattaisi ottaa vähän etukenoa ja innostua asiastaan, niin asiakaskin on helpompi saada syttymään viineistä.

Kokonaisuus jätti siis ainakin näin pian avaamisen jälkeen toivomisen varaa. Se, että listalla on "viinejä joka puolelta maailmaa" ei mielestämme pidä olla itsetarkoitus jos tähän päästään Fairview:lla. Ruuissa oli myös hiomisen varaa, mutta toki asiaan saattaa vaikuttaa se että söimme epäortodoksisesti pelkkiä alkuruokia. Antipastolautanen ja mozzarella ovat kuitenkin aiemminkin toimineet hyvin indikaattoreina ravintolan suhtautumisesta raaka-aineisiin. 

Toivomme, että ravintola kehittyy positiiviseen suuntaan. Nettisivujen mukaan elokuun puolivälissä alkavat perjantaiset teemaillat, joten kenties näissä päästään lähemmäs sitä "ruokaa viinin mukaan"-filosofiaa. Täytynee käydä vielä kokeilemassa!










sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Tampereella tapahtuu elokuussa 2018

Kuva@ ravintola Henriks
Tamperelaisia ja täällä mahdollisesti vierailevia viinin ja ruuan ystäviä hemmotellaan elokuussa, kun kaupunki tuntuu olevan yhtä ruuan juhlaa. Tapahtumia on niin paljon, että kaikkiin ei ehdi mitenkään osallistua vaikka mieli tekisi.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna on ensinnäkin Gastropub-ketjun järjestämä siideri- ja tapasfiesta pantin talon sisäpihalla 3.-5.8. Tämä on ainoa siidereihin keskittyvä kesätapahtuma Suomessa, joten tänne ainakin aiomme lauantaina iltapäivällä ehtiä maistelemaan siidereitä, joita esittelemässä on tuottajia Suomesta, Espanjasta, Saksasta, Ranskasta sekä Briteistä ja Irlannista. Hauska päästä vertailemaan eri alueiden tyylejä, näin laajaa kattausta on harvoin tarjolla!
Kuva@ Deli 1909 &Wine bar


Perinteiset Pintxo-viikot tulevat 13.-17.8. Tapahtuma on viimeisen parin vuoden aikana räjähtänyt käsiin, ja mukana on tänä vuonna jo 55 ravintolaa. Laajentuminen on osin hieman laskenut laatua, mutta valitsemalla paikat oikein pääsee Tampereella aitoon Baskitunnelmaan muutamalla eurolla per annos. Jos kelit pysyvät yhtä helteisinä kuin tähän saakka, on alkuillan pintxokierros terassilta toiselle  takuuvarma ohjelmanumero.

Näiden tapahtumien lisäksi Ravintola C juhlii kymmenvuotissyntymäpäiviään ja tarjoaa koko elokuun ajan 3 ruokalajin menun 40 eurolla. Koska C on aina loistava, suosittelemme lämpimästi. Varaukset tästä!

Ravintola Henriksissä on elokuun alkupuolella voimassa kesäinen pikkurahan pop-up-menu: alkuruuat pilkkahintaan ja pääruuatkin edullisesti! Tänä vuonna pop up:n pääosassa on kotimaiset järvikalat ja kasvikset.  Koko menu näyttää irtoavan alle kolmella kympillä, joten vahva suositus!

Tämän lisäksi Tampereelle on avattu lukuisia uusia ravintoloita joissa pitäisi ehtiä vierailla: Wine Bridge avasi Hallituskadulle aivan juuri, Ylöjärven Miss Ada on edelleen kokematta, Kajon lounas pitäisi käydä maistamassa. Kuumakin on. Kiire tulee lomalla. 


sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Montsantin klassikko: Venus la Universal DIdo 2015

Katalonian eteläosassa sijaitseva Priorat on toinen Espanjan DOCa-luokituksen saaneista viinialueista, ja siellä sijaitsee moni maailmankuulu viinitila. Prioratin länsipuolella, sitä hevosenkengän tapaan ympröiden sijaitsee kuitenkin hieman vähemmän tunnettu ja nuorempi Montsantin viinialue, jossa ilmasto-olot ovat varsin vastaavat kuin Prioratissa. Montsantin alueen maaperä on kuitenkin huomattavasti epäyhtenäisempi kuin Prioratin, jossa llicorella on määrittävä tekijä. Montsantin viinien lajikevalikoima on pitkälti sama kuin tunnetummassa naapurissaan: Garnacha on useimmiten päärypäle, ja sitä tukemassa on syrahta, cs:a ja merlota sekä usein myös carineñaa. Montsantin etu Prioratiin nähden on ehdottomasti hinta, sillä Montsantin viinejä saa huomattavasti prioratilaisia edullisemmin. Siinä missä Prioratin viinit ovat usein varsin jykevän tanniinisia ja 'isoja', löytyy Montsantista myös raikkaita, mehevän hedelmäisiä viinejä jotka sopivat nautittaviksi nuorempina jolloin garnachan punainen raikas hedelmäisyys on herkullisesti pinnalla.

Venus la Universal on Montsantin alueen tuottaja, jonka taustalta löytyy viinimaailmassa nimekäs pariskunta: René Barbier nuorempi ja Sara Pérez (Mas Martinetin Josep Lluis Pérezin tytär) halusivat nostaa Montsantin alueen profiilia, joten he perustivat Venus la Universalin. Talolla on vain vähän omia tarhoja, mutta he ostavat neljän alueen tuottajaperheen kaikki rypäleet, joten projekti on oikeastaan näiden neljän perheen ja Barbier&Pérezin yhteinen.

Didon rypäleet tulevat Montsantin alueen suurimman kylän eli Falsetin ympäristöstä. Tarhat sijaitsevat rapautuneesta graniitista koostuvalla maaperällä, jossa orgaanista materiaalia on varsin niukasti. Graniittimaaperä jäähtyy nopeasti yöllä ja lämpiää päivän auringossa, joten lämpötilavaihtelut ovat voimakkaita ja mahdollistavat pitkän kypsymisajan. Rypäleistä tulee tällaisessa maaperässä raikkaan hedelmäisiä, joten garnachan tyypillinen mansikkainen ja vadelmainen aromimaailma pääsee vahvasti esiin. Päärypäleen lisäksi viinissä on syrahta tuomassa mausteisuutta ja pienet osuudet CSa sekä merlot'a.

Viini on garnacha-vetoisena hieman jo rusehtavaan taittavan tiilenpunainen (garnachalla on taipumus hapettua ja menettää väriään varsin nopeasti). Tuoksu on vadelmainen, karhunvatukkainen ja kypsän viikunainen. Viinin tuoksussa on kohtalaisesti välimerellistä karvasta yrttisyyttä, lämmintä mausteisuutta ja hentoa maaperän aromia. Suussa raikas ja hedelmäinen, joskin karvas yrttisyys on makupaletilla voimakkaampi kuin tuoksutellessa. Tanniinisuus on vain 3 vuoden ikäisessä viinissä heti avaamisen jälkeen kohtalaisen voimakas, mutta sekin pehmenee dekantoinnilla. Jälkimaku on keskipitkä, kypsän marjainen ja aavistuksen jopa  miellyttävällä tavalla grillinsavuinen.

Viini on Priorateihin verrattuna raikas, kuitenkin kohtalaisen jämäkkätanniininen. Tätä käyttäisin ehdottomasti grillatuille ruuille, joihin on saatu kunnon karsinogeenipintaa: Punaiset lihat tietysti, mutta myös vaikkapa grillattu munakoiso ja sipulit istuvat hyvin tämän kylkeen. Klassikkoainesta!

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Sitzius Rothenberg Riesling Spätlese Goldkapsel Trocken

Kuva Alko.fi
Sitziuksen viinit tulevat Nahen alueelta, joka on yksi Saksan pienemmistä viinialueista. Se sijaitsee laajan Rheinhessenin alueen länsipuolella Moselin ja Reinin laaksojen välisillä kukkuloilla. Nahen maaperä on hyvin vaihtelevaa, joten myös alueella varsin läheisiltäkin palstoilta tuotetut viinit voivat poiketa toisistaan vahvasti. Nahen maaperästä löytyy niin tuliperäisiä, liuskekivisiä kuin hienojakoisemmiksi rapautuneita maalajeja. Ilmasto on melko leuto eikä halla yleensä aiheuta ongelmia.

Viljellyistä rypäleistä valkoiset ovat pääosassa, punaisia lajikkeita on vain 25 % reilun 4000 hehtaarin tarha-alasta. Viljellyin rypälelajike on riesling, jonka osuus lähentelee kolmea kymmentä prosenttia. Nahen viineistä valtaosa myydään suoraan tuottajalta kuluttajille, joten ne ovat Saksan ulkopuolella selvästi harvinaisempia tuttavuuksia kuin esimerkiksi Moselin tai Pfalzin viinit.

Weingut Sitzius on perheomisteinen tila, joka on ollut saman suvun hallussa historiansa alusta saakka, ja tilalla väitetään valmistetun viiniä yhtäjaksoisesti 450 vuoden ajan. Nykyinen omistaja on Wilhelm Sitzius, joka on modernisoinut tuotantoa ja edistänyt etenkin punaisten lajikkeiden viljelyä. Tarhoja talolla on 16 hehtaaria  Oberhausenin, Neiderhausenin ja Langenloisheimin kylissä. Lisäksi rypäleitä ostetaan sopimusviljelijöiltä.

Rothenberg risling on väriltään haalean sitruunankeltainen. Tuoksussa on sitrusta, omenaa ja vaaleaa kukkaisuutta, mukana häivähdys vihreää yrttisyyttä. Suussa viini on melko täyteläinen ja aavistuksen jopa vahamainen herättäen mielleyhtymiä Rheingaun risling-viineihin. Viini on makuaromeiltaan ennnekaikkea mineraalinen, hedelmä ei tunnu ylettömän runsaana vaan mukaan nousee voimakkaammin vihreää yrttisyyttä. Happoja on runsaasti (8,5 g/l), mutta pieni jäännössokeri ja sakkakypsytyksen tuoma runsaus tasapainottavat maun kauniisti sopusointuiseksi kokonaisuudeksi.

Hapokkaana ja aromeiltaan hienovaraisena viininä tämä on omiaan vaaleiden kalojen seuraan, etenkin jos kalaan yhdistää hieman runsaamman kastikkeen joka tasapainottaa viinin happoja edelleen. Kaiken kaikkiaan nätti viini parilla kympillä Alkon erikoiseristä.