Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 11. elokuuta 2019

Lyrarakis Ippodromos Vidiano -18

Keväällä kirjoitimme kreetalaisen Lyrarakiksen Pirovolikes Vilanasta, joka demonstroi meille kreikkalaisten valkoviinien noussutta laatua. Nyt törmäsimme alkossa vidiano-rypäleestä valmistettuun viiniin joka päätyi maisteltavaksi.

Vidiano, kuten vilanakin, on kreetalainen alkuperäislajike jonka viljelyala pääsi varsin pieneksi ennenkö se on alkanut viimevuosina jälleen kasvaa tuottajien tunnistettua lajikkeen laatupotentiaalin: Kreetan kuumassa ilmastossa lajike säilyttää hapokkuutensa korkeisiinkin sokeripitoisuuksiin kypsytettynä. Vidiano on elvytetty sekatarhoilta, joilta ensimmäisenä tuottajana Douflakis etsi materiaalia uusien tarhojen istutuksiin. Sittemmin muutkin tuottajat erityisesti Rethymnonin seudulla ovat istuttaneet tarhoja.

Yksi näistä tuottajista on Lyrarakis, joka on ollut tunnettu erityisesti toisen paikallislajikken -vilanan- tuottajana. (Tuottajasta hieman enemmän edellisessä jutussa.) Nyt maistettu viini tulee Ippodromos-viinitarhalta, joka sijaitsee Keski-Kreetalla yli 600 metrin korkeudessa. Tarhan maaperä on savea ja se viettää kaakkoon (yllättävän lämmin suunta valkoisen lajikkeen tarhalle Kreetan kuumuudessa, mutta ilmeisesti korkeus tekee tehtävänsä ja lajike lienee kuumaan sopeutunut). Kyseessä on puhdas Vidiano-lajikeviini. Rypäeleet on korjattu käsin yöllä, jolloin ne säilyttävät hyvin hapokkuutensa ja raikkautensa. Tavanomaisesta käytännöstä poiketen myös sekundaaritertut (jotka syntyvät keväällä primaariterttujen jälkeen ja joita yleensä pidetään heikompilaatuisina eikä käytetä) on kerätty mukaan erikseen ja käytetty tammitynnyreissä kokonaisena karbonisesti. Ykköslaatuiset rypäleet maseroituvat 12 tuntia ennen spontaania 25 vuorokauden tynnyrikäymistä ja 2 kuukauden tynnyrikypsytystä.

Viinin tuoksussa on päälimmäisenä vaalea kukkaisuus, hedelmäpuolelta persikkaa ja hunajamelonia, kenties kypsää karviaista. Taustalla mukava yrttinen, ruohoinen viba joka tuo tuoksuun moniulotteisuutta hennon pähkinäisen nuotin ohella. Suussa viini on melko täyteläinen mutta täysin kuiva (RS 4g/l). Siinä on hyvä pyöreä hapokkuus, joka jälkimaussa taittuu mineraalisuudeksi. Kukkaisuus korostuu suussa. Viini on tasapainoinen paketti, joka ei dominoi ruokaa. Tämä sopii sekä aperetiiviksi sellaisenaan että mukavaksi pariksi runsaammille salaateille tai siipikarjalle.

torstai 8. elokuuta 2019

Kolm Sibulat: Venäjän ja Itä-Aasian kohtaamispaikka

Kävimme Tallinnassa ollessamme pidemmällä lounaalla Kolm Sibulat-nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee Pelgulinnan kaupunginosassa, varsin lähellä paremin tunnettua Telliskiven aluetta. Kolm Sibulat on kolmen vironvenäläisen omistama ravintola (mistä nimi: Vironvenäläisistä on käytetty halventavaa nimitystä sibulat), joka ammentaa laajasti aasian eri kolkkien ruokakulttuureista niitä modernilla tavalla yhdistellen.

Olimme varanneet lounaalle pöydän, mutta tämä ei olisi ollut lainkaan välttämätöntä sillä saapuessamme ravintola oli melko tyhjä. Illaksi varaus lienee kuitenkin suositeltava, sillä monessa pöydässä oli kylttejä myöhemmistä varauksista. Meidät ohjattiin ystävällisesti pöytään, saimme eteemme ruokalistat ja päätimme pian että keskitymme houkuttelevaan alkuruokalistaan. Mainittakoon vielä, että tässäkin ravintolassa 5-vuotiaalle tuotiin oma lista, jolta ei löytynyt nakkeja ja ranskalaisia vaan nuudelikeittoihin ihastuneen tytön mieliksi pho-henkinen nuudelisoppa-annos.

Tilasimme alkuruokalistalta suositellut 6 annosta, ja jälleen alkuruuista osa oli pääruokakokoa. Alkuun saimme pienempiä annoksia: Oliiveja naposteltavaksi ja ravintolan omaa kimchiä. Jälkimmäisessä oli juuri sopivasti happamuutta ja potkua!
Kimchi

Toisessa erässä tullut punajuuriceviche oli varmasti lounaan paras annos: Savustettua punajuurta, hummusta, persiljakreemiä ja ruissipsejä erittäin kauniisti kootussa annoksessa, jonka jossa oli runsaita täyteläisiä makuja ja tekstuurien kontrasteja. Tätä annosta voi hyvin suositella pääruuaksikin, sikäli runsas ja täyttävä annos oli kyseessä.
Punajuuriceviche

Seuraavassa annoksessa oli jättirapuja fenkolisella salaattipedillä, kiinalaishenkisesti etikkamarinoitua kurkkua ja kimchi-majoneesia. Salaatti oli rapeaa ja fenkolin lakritsaisen aromin sävyttämää, ravut pinnasta rapsakoita ja kurkku aivan kuin Pekingissä. Pohjalla oleva kimchi-liemen maustama majoneesi teki annoksesta täyteläisen ja sopivasti inasen tulisen.
rapuja ja aasialaishenkinen salaatti

Jäljellä oli vielä lohitartar, jonka seurana marinoitua inkivääriä, kevätsipulia ja sriracha-majoneesia ja briossia. Annos kompensoi pienehköä kokoa rasvaisen lohen, majoneesin ja briossin runsaudella ja sai tasapainoa etikkaisesta inkivääristä. Sushin inspiroima annos toimi kiitettävästi.

Lohitartar
Viimeiseksi vielä makeansuolaiset soija-hunajaribsit, jotka tarjottiin jo tutun kimchin kanssa. Tämä oli alkuruokalistalla, mutta olisi taas mennyt hyvin pääruuasta.

Sanottakoon vielä, että lastenlistalta tilatun nuudelikeiton liemi oli sikäli loistava, että aikuisille meinasi tulla annoskateus...

Koska pienempi yleisö vaati, tilasimme vielä jälkiruokalistalta pavlovan, jossa oli marenkia, ananasta ja vegaanista mangovaahtoa. Raikas jälkiruoka päätti upean aterian tyylikkäästi.

Joimme lounaan seuraksi pari eestiläistä craft-siideriä, joita kannattaa tallinnaan tullessa ehdottomasti maistella: Jaanihanson lisäksi Tori Siidritaulun tuotteet olivat varsin tyylikkäitä. Illallista ajatellen Kolm Sibulatissa näytti olevan myös varsin hyvin koottu viinilista, jonka hinnat ainakin suomalaisittain varsin järkeviä: Esimerkiksi Luis Paton Vinhas Velhas Baga irtoaisi alle neljän kympin. (Isä ei ehkä vedä vertoja tyttärelle, mutta hinta on kuitenkin varsin kilpailukykyinen.)

Kolm Sibulat on edellisessä jutussa kehuttua Kaks Kokkaa vähemmän tunnettu, mutta vähintään yhtä luova ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen! Runsas kolmen hengen lounaamme maksoi 70 euroa, joten hintataso on ehdottomasti kilpailukykyinen

perjantai 2. elokuuta 2019

Tallinnan ravintolat part 1: Kaks Kokka

Tallinnasta löytyy nykyään tunnetusti kovatasoisia ravintoloita pilvin pimein, ja uusia tuntuu ilmaantuvan jatkuvasti. Meillä oli pyöräretken päätteeksi kolme päivää aikaa maistella Tallinnan ravintoloiden makuja, ja muutama paikka vakuutti todella vahvasti.

Ennalta olimme tehneet varauksen vain Kaks Kokka-ravintolaan, jota on moni aiemminkin kehunut. Ravintolan omistavat Martin Meikas ja Ranno Paukson, samat saarenmaalaiset kokit jotka pyörittävät Restoran Ö:tä. Itse asiassa Kaks Kokka sijaitsee Ö:n naapurissa ja toimii samasta keittiöstä, mutta sen on tarkoitus olla isoveljeään hieman rennompi. Annokset ovat kehittyneet kokkien lapsuuden makumuistojen ja kansainvälisen, huippuravintoloissa hankitun kokemuksen yhdistelmänä edustaen siten virolaisen ruokakulttuurin modernia versiota.

Meillä oli aikainen illallisvaraus perjantaiksi, ja saapuessamme ravintolassa oli vielä hyvin tilaa. Meidät otettiin iloisesti vastaan ja ohjattiin pöytään. Tarjoilija puhui luonnollisesti erittäin hyvää englantia, esitteli ravintolan ideaa ja kyseli sitten aperetiivitoiveita. 5-vuotias tyttömme huomioitiin myös, hänelle ehdotettiin juomaksi itse valmistettua vadelmalimonadia. Saimme eteemme ruokalistat ja aloimme arpoa maistelumenun ja listalta valittavien annosten välillä. Päädyimme lopulta jälkimmäiseen, koska siten saimme tilata eri annoksia.

Tilasimme alkuun jaettavan alkupalalautasen, sitten kasan varsinaisia alkuruoka-annoksia ja vielä pääruuat. Ajattelimme alkuruokien olevan lähinnä pieniä suupaloja kuten useimmiten vastaavan tasoisissa suomalaisissa ravintoloissa, mutta olimme väärässä ja ruokaa oli varsin runsaasti kolmelle. Onneksi alla oli viisi pyöräilypäivää joten nälkä oli sopiva.

Alkupalalautaselta löytyi juures- ja vihannessipsejä, itsetehtyä makkaraa ja itsepalvattua lihaa, tuorejuustosta kuivattua keksiä, oliiveja ja perinteisiä saarenmaalaisia silakoita, jotka on suolattu ja raakakuivattu. Kaverina tilliemulsiota ja villiyrttimajoneesia. Sipseistä etenkin palsternakka toimi hyvin, ja saarenmaalainen kuivakala oli kiinnostava (joskin mielipiteitä jakava) tuttavuus.
romaine-salaattia ja viiriäistä
Varsinaiset alkuruoka-annokset olivat siis varsin kookkaita ja niistä mikä tahansa olisi kelvannut pääruuasta. Aloitimme urakan hiiligrillatusta romaine-salaatista, jonka seurana oli uppomunaa, viiriäistä, jogurttista cesar-kastiketta ja huomattavan runsaasti parmesania.

Toinen annos oli parsaa, palviankkaa ja romesco-pestoa. Maut ja tekstuurit jälleen kohdillaan!

Kevyt alkapalalautanen

Parsaa, palviankkaa ja romescoa
Kolmantena näyttävästi pöytään kuvun alla tuotu annos, jossa oli sirkulaattorissa kypsennetty 62 asteen muna, suolakalaa, mätiä, savuvoikastiketta ja kuvun alta pöllähtänyttä hammpusavua. Kokkien  makumuistoja, kuulemma. Annoksen komponentit muodostivat kuitenkin jälleen mietityn kokonaisuuden, jossa pehmeän kermaiset, terävän suolaiset ja kitkerät elementit pelasivat yhteen.
Sadan minuutin muna

Viimeisenä alkuruokana maisteltiin vielä jättiravut savustetun avokadokreemin kanssa ennen siirtymistä pääruokiin.
rapuja ja savustettua avokadoa
Söimme pääruuista turska-annoksen ja kikhernecurryn. Paistetun turskafileen kaverina oli tuhkassa kypsennettyä perunaa, sipulia, hapankermaa ja savuvoikastiketta. Hyvä annos, joka kuitenkin jäi jälkeen alkuruokien makuilotulitukselle ja innovatiivisuudelle. Kikhernecurry poikkesi alkuruokien linjasta, sillä kookosmaitoinen parsakaali-kikhernecurry oli selkeästi eestiläisen keittiöperinteen ulkopuolelta. Sinänsä looginen ratkaisu: ehkäpä kasvisannokseen kannattaa ottaa inspiraatio kulttuurista, jossa kasvisruualla on pidemmät perinteet kuin Eestissä. Annos toimi, mutta tämäkään annos ei vetänyt vertoja alkuruuille.
Paistettua turskaa, hapankermaa ja tuhkalla maustettua perunaa

Kaks kokka oli erittäin onnistunut valinta ravintolaksi: Etenkin alkuruuat olivat loistavia, pääruut myös hyviä. Olemme usein aiemminkin todenneet, että alkuruuista löytyy enemmän innovatiivisuutta ja intensiivisempiä makuja kuin pääruuista. Syynä lienee se, että alkuruokia on tarkoitus syödä pienempi määrä jolloin makumaailmat voivat olla monipuolisempia ja terävämpiä kuin pääruoka-annoksissa. Kaks kokkan (ja monen muun Virossa kokemamme ravintolan) alkuruuat olivat kooltaan huomattavasti suurempia kuin yleensä Suomessa, ja erimerkiksi Kaks kokkassa fiksu politiikka vaikkapa 4 hengen porukalla saattaisi olla koko snack- ja alkuruokalistoilta löytyvien yhdeksän annoksen tilaaminen ja pääruokien skippaaminen.
Kikherne-kukkakaalicurry
Nautimme ruokien kanssa tarjoilijan suosittelemaa burgindilaista, kevyesti tammitettua mutta raikasta valkkaria, joka toimi valtaosan annosten kassan hienosti. Maistelumenun bonus olisi ollut viiniparit, mutta olemme yhä useammin päätyneet tilaamaan viiniparien sijaan pullon. Usein viinipaketin tilatessa keskittyminen aina uusiin viineihin annosten kanssa on haastavaa, ja pullon etuna on se että kun viini on maistettu voi keskittyä enemmän itse ruokaan ja viinin muuttumiseen eri annosten kanssa.

Voimme suositella Kaks Kokka-ravintolaa kaikille, jotka haluavat syödä Tallinnassa hyvin. Ja vaikka kuinka sanotaan että Tallinna alkaa olla Helsingin hinnoissa, ei se ainakaan tämän ravintolan kohdalla pitänyt paikkaansa.



perjantai 26. heinäkuuta 2019

Maistettu: Rosa de Azul y Garanza 2014

Kirjoitin hiljattain alkon "nettikaupasta" tilatusta Azul y Garanzan rosésta, josta saimme yllätyksenä 5 vuotta vanhan vuosikerran vaikka nettisivujen mukaan olimme tilanneet vuoden 2017 viinin. Väänsin asiakaspalvelun kanssa siitä onko tämä ok, ja lopputulema oli se että tuotteen olisi voinut palauttaa jos olisi täyttänyt jonkin reklaamaatiolomakkeen myymälässä. En jaksanut, ja nyt tuli viini lopulta maistettua.



Viini on väriltään kohtalaisen syvä, ruusunpunaisen ja sipulinkuoren välissä sävyltään. Tuoksu on itse asiassa melko miellyttävä, siinä on aistittavissa ikääntyneen valkoviinin tyypillistä omenankotaa, hentoa yrttisyyttä ja vielä hentona häivähtävä hapankirsikkainen hedelmäisyys. Suussa viini kuitenkin näyttää, että keskimääräinen rosé ei ikäänny kauniisti: Viinin aromeista hedelmäisyys katoaa suussa täysin, ja viinistä puuttuu eloisuus joka on mielestämme oleellista hyvälle rosélle. Hapokkuutta on aavistus jäljellä, mutta kokonaisuudessaan aromaattisuus häviää suussa ja viiniä määrittää jälkimaun kitkeryys. Ainakin tämä rose oli selkeästi tehty nuorena, pirteänä ja hedelmäisenä nautittavaksi. Ei jatkoon. Toivottavasti alkokin siivoaa nämä hävikkituotteet varastoistaan eikä yritä tuupata niitä kuluttajilla - ainakaan kysymättä.

Olemme törmänneet myös hyvin ikänsä kantaviin 3-4-vuotiaisiin roséviineihin esimerkiksi Bandolista, ja jotkin tammitetut versiot kuten Lopez de Heredian omintkeiset viinit voivat kestää vuosikymmenenkin. Perussääntö on kuitenkin edelleen se, että rosé on parasta vuoden sisällä sadonkorjuusta.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Pohjois-Viron pyöräretki: Makuja ja maisemia

Koska olemme yrittäneet viimeisten vuosien aikana vähentää lentelyä, päätimme tänäkin vuonna toteuttaa kesälomareissun pyöräillen. Viime vuoden Ahvenanmaan turnee todisti matkustusmuodon toimivuuden, joten nyt suunnattiin eteläiseen naapurimaahan. Ennen lähtöä odotimme Viron teiden kuntoa hieman pelonsekaisin tuntein, mutta loppujen lopuksi etelänaapurin tiet ovat erittäin hyväkuntoisia ja sysipaskoihin pyöräväyliin törmättiin vasta paluumatkalla Hämeenlinnassa.

Aloitimme matkan aamun pikajunalla Tampereelta Helsinkiin kello 5:43, sillä tuo on viikon ainoa pikajuna ja laatikkopyörä ei muihin VR:n juniin mahdu. Pikajunan matkatavaravaunuun ison pyörän sai kuitenkin mukaan, joten mennessä vältyttiin Helsinkiin polkemiselta. Helsingissä pyöräiltiin asemalta länsisatamaan, josta Tallinkin lautta lähti. Pyörät ohjattiin tällä kertaa kaikeksi onneksi laivan alemmalle autokannelle, joten säästyimme jyrkän rampin nousulta (Turku-Maarianhaminaväli tosin oli osoittanut että sinne ylemmäskin kyllä vääntämällä pääsee...). Laivamatka pyörien kanssa oli vaivaton ja lisähinta fillareista mitätön, joten voimmepa suositella pyörän ottamista mukaan ihan tallinnan matkallekin: Kaupungista näkee aivan uusia puolia, kun pääsee helposti liikkumaan keskustan ulkopuolelle. Pyörän voi toki vuokrata, mutta oma on aina oma ja kuljetusmaksu laivassa selvästi vuokrausta edullisempi.

Aloitimme pyöräilyn Tallinnan päässä valtavassa ihmesmeressä, joka oli suuntaamassa Kadriorgin puiston laululavalle; Emme olleet huomioineet laulujuhlia ja suunnitelleet siten reittimme kaupungin pohjoispuolitse kohti idässä sijaitsevaa Lahemaan kansallispuistoa. Selvisimme kuitenkin ruuhkasta, ja pääsimme lopulta ihmispaljouden ohi Marjamäen ja Kosen kaupunginosien läpi Narvan maantielle.  Ensimmäisen päivän päämäärämme oli Valkla Rand-niminen leirintäalue josta olimme varanneet huoneen rantatalosta. Reitin alku kulki läpi epäviehättävän teollisuusalueen Maarduun, josta jatkoimme kohti Jõelähtmeen kylää. Ensimmäisen päivän reitti löytyy tämän linkin takaa, ja tästä löytyy yksi kohta jossa Loovälja Teeltä täytyy kääntyä pihatien näköiselle hiekkapätkälle ja kulkea aivan maatilan aidan ja pieneläinten hautuumaan reunaa jotta pääsee Jõelähtme-Kemba-tielle.

Koogin kylässä on pieni puoti, joka on pieni mutta riittävästi varusteltu eväiden ostoon. Näitä pikkupuoteja löytyi vielä kylistä yllättävän paljon. Muutoinkin kylät olivat eläväisemmän oloisia kuin suomalaiset maaseutukylät, joissa ainoa palvelu tuntuu nykyään olevan ABC kylän ulkopuolella valtatien varressa. Pysähdyimme Koogi Poodilla ennenkö jatkoimme matkaa kohti leirintäaluetta.

Koogista eteenpäin maisemat paranivat: Käännyimme pian kylän jälkeen kohti Kaberneemeä, ja sinne saapuessa maisemat olivat jo tyypilliset: Rantaan asti jatkuvaa hiekkakangasta, jossa kasvoi merituulen vänkkyräisiksi vääntämiä männtyjä. Rannassa näytti kulkevan puinen kävelytie, mutta koska kuulimme etäältä ukkosen jyrinää päätimme jättää kävelyt sikseen ja jatkoimme viimeisen 10 km leirintäalueelle.

Vakla Rand
Valkla Rand sijaitsee Salmistun sataman länsipuolella pitkällä hiekkaisella rannalla. Maisema oli ilta-auringossa varsin upea, saamamme huone siisti ja myös leirintäalueen ravintola osoittautui varsin tasokkaaksi. Söimme alkupalalautasen, joka oli listan mukaan kahdelle mutta josta olisi syönyt neljä. Pääruuaksi söimme päivän kala-annokset jotka olivat tuona päivänä tuoretta kuhaa seuranaan perunoita, kesävihanneksia ja valkoviinikastiketta.

Aterian jälkeen kävimme vielä kävelyllä rannalla, jota jatkoi kilometrin verran kumpaankin suuntaan. Tämän jälkeen olikin hyvä mennä köllöttelemään pitkän päivän jälkeen. Seuraavana päivänä matka jatkuisi kohti varsinaista Lahemaan kansallispuistoa ja Võsun kylää, jossa olisi seuraava majoituksemme.

Reittimme kulki toisena päivänä ensin Kuusaluun, siitä Kolga-Aablaan ja Leesiin. Matkan varrelta Kuusalusta löytyy kaksikin kauppaa ja kahvila, joka tosin aukeaa vasta kymmeneltä. Olimme lähteneet liikkeelle ajoissa eivätkä kaupat olleet vielä auki, joten ohitimme Kuusalun ja ajoimme jokseenkin suoraan Kolga-Aablaan, jossa pysähdyimme tauolle kylän pohjoispuolella sijaitsevalle upealle hiekkarannalle. Pian kuitenkin alkoi olla lounasaika, joten jatkoimme matkaa Leesiin, jossa tiesimme tienvarsikylttien perusteella olevan jonkinlainen kauppa lounastarpeiden hankintaan. Pääsimme Leesiin hieman ennen yhtätoista ja odotimme Leesi Poodin pihassa sen avautumista.

Puodista saikin yllättäen hodareita ja hampurilaisia, joten päädyimme tilaamaan pari jättimäisiksi osoittautunutta tuplahodaria ja kalahampurilaisen. Ruuan taso ylitti odotukset, sillä hampurilaisessa oli hyvän kalapihvin kaverina itse tehty soosi, pikkelikurkkua ja -sipulia, hodareissa lihaisat bratwurstit ja hyvä sämpylä. Vahva suositus, kolmen hengen sapuskat irtosivat alle kympillä.

Täysin mahoin oli hyvä jatkaa matkaa kohti Loksaa, joka on telakkansa ansiosta Lahemaan alueen suurin kaupunki. Kylästä löytyi iso Coop-ketjun kauppa, josta haimme juotavaa. Kaupan edessä oli lisäksi puutarhatuotteita, sieniä ja metsämarjoja myyvä koju, josta ostimme mansikoita ja herneitä välipalaksi. Näitä kojuja olikin sitten loppumatkalla lähes jokaisen kaupan edustalla, joten tuoreita tuotteita oli tarjolla runsaasti ja helposti. Kojujen tarjonta oli lisäksi huomattavasti laajempaa kuin suomalaisten masikka-hernemyyjien, sillä valikoimassa oli useimmiten myös kanttarelleja, perunoita, kurkkuja ja tomaatteja ynnä vaihtelevasti muita tuoretuotteita sekä usein hapankurkkuja ja -kaalia. Elintarvikekauppa on toden totta Virossa pirstaloituneempi kuin Suomessa, eikä se ole välttämättä huono asia.
Tauolla Loksassa

Loksasta jatkoimme Kotkan kylään ja siitä käännyimme itään kohti Võsua. Ilma oli lämpöinen ja hiki välillä melkoinen, mutta alkuiltapäivästä pääsimme varsin tylsän Võsu-Kotka-tien päähän ja saavuimme Lepispean leirintäalueelle. Pystytimme teltan ja lähdimme sitten kilometrin päässä sijaitsevaan kylään, jonne kulki upeaa (mutta tuona päivänä hyvin tuulista) rantaa pitkin kevyen liikenteen reitti. Kylässä kävimme ansaitulla olut-mehuhetkellä Võsu Grillbaarissa. Teimme kyläaukiolla vihannesostokset tuoretuotekojulla ja haimme loput ruokatarpeet kaupasta ennen paluuta leirintäalueelle.

Lepispea on tyypillinen leirintäalue, josta löytyy hieman ränsistyneet perusfasiliteetit (suihkut, WC, keittiö jääkaapilla, sauna). Ranta on, mutta muihin Võsun rantoihin nähden tämä lahdenperukka on varsin vaatimaton. Tällä tietoa valitsisimme majoitukseksi mieluummin jonkin kylän keskustassa sijaitsevista pikkuhotelleista tai -pensionaateista.
Vihula tihkusateessa

Kolmannen pyöräilypäivän teemana olivat kartanot: Lahemaalla on kolme vanhaa museoitua kartanoa, jotka kiersimme yhden päivän aikana. Olimme päättäneet yöpyä samalla leirintäalueella kaksi yötä, joten pääsimme ajelemaan pienemmällä kuormalla tavaroiden odottaessa leirissä. Aloitimme matkan rannikkoa pitkin Võsusta itään kohti Vihulan kartanoa, joka oli ensimmäisenä reitillä. Tie kulki Natturin niemen rantoja mukaillen Pedasaaren, Vergin ja Altjan kylien kautta kohti Vihulaa, johon saavuimme sikäli aikaisin että ehdimme vielä kartanossa toimivan hotellin aamiaiselle. Monipuolinen aamiaiskattaus hienossa ravintolasalissa nautittuna oli mukava tauko puolentoista tunnin pyöräilyn jälkeen. Olimme katselleet Vihulaa mahdollisena yöpymispaikkana, ja nyt hieman harmitti että emme olleet sitä valinneet sillä huoneen olisi saanut ennakkoon varaamalla alle satasella. Tulevilla reissuilla Vihula on ehdottomasti yöpymispaikkalistalla, sillä aamisen jälkeisen kartanokävelyn perusteella koko alue oli varsin viehättävä puistoineen, puutarhoineen ja lampineen.

Vihulasta jatkoimme matkaa Sagadiin, jossa kiertelimme toisen kartanon puutarhat. Lammen rannalta löytyi pöydin varustettu grillauspaikka, joten myös Sagadi sopii myös evästauon paikakasi pyöräilijöille. Sagadissa on myös hotelli, joten yöpyäkin voi.

Sagadin punainen päärakennus
Sagadin melko nopean kierroksen jälkeen jatkoimme vielä Palmseen, joka on kartanoista kentien hienoimmin entisöity museoksi. Ostimme sisäänpääsyliput ja lähdimme kiertelemään kartanorakennusta, joka on ollut 1700-1800-lukujen aikana Baltiansaksalaisen Pahlenin suvun koti. Varsinaisen kartanorakennuksen lisäksi näyttelytiloja on tuotantoraennuksissa, joista kiinnostava oli muun muassa Eestin tislausperinnettä ja viinahistoriaa esittelevä näyttely tilan vanhassa tislaamossa.


Kartanon päärakennuksen kellarikerroksessa sijaitsevat viinikellari ja keittiö olivat ruokaharrastajalle kiinnostavaa nähtävää. Lisäksi viinikellarissa oli saatavilla paikallisia marjaviinejä, joista maistoimme Põltsamaan mustaherukkaviiniä. Se yllätti erittäin positiivisesti, sillä vuosikerran 2011 viini olisi hyvin voinut olla CS-pohjainen jälkiruokaviini. Marjaviinin ikäännyttäminen 8 vuotta oli rohkea veto, mutta näemmä kannatti. Suomalaisiin marjaviineihin nähden tämä oli eri planeetalta, joten ehkäpä suomalaisten tuottajien kannattaisi lähteä oppimatkalle Põltsamaalle...

Palmsen rantapaviljonki
Myös Palmsessa voi yöpyä, sillä kartanon entisessä panimorakennuksessa toimii hotelli. Kylästä saa myös ruokaa, Palmse Tavern sijaitsee kartanoalueen vieressä ja tarjoaa virolaista perinneruokaa. Tasosta emme tiedä sillä emme tässä ravintolassa vierailleet. Palmse voisi kuitenin olla mukava yöpaikka, ja se sijaitsee helposti saavutettavissa Tallinnasta.

Palmsesta fillaroimme vielä viimeisen pätkän takaisin Võsuun ja leirintäalueelle. Päivän pyöräilymatkaksi tällä kartanoiden kierroksella tuli kuin huomaamatta viitisenkymmentä kilometriä.

Illalla kävimme syömässä Võsun suosituimmassa ravintolassa, tavernahenkisessä O Körtsissä. Ruoka oli hyvää, ja etenkin keittoja voi suositella. Alkuruuaksi tilattu katkarapusalaatti oli melko omaperäisesti koottu töttöröksi käärittyyn, rapeaan vohveliin ja oli alkuruuaksi valtava, joten katkarapusalaatin ystäville tätä voi suositella pääruuaksi. Palvelu Körtsissä oli ystävällistä ja hinnat edulliset. Etenkin lounasaikaan käydessämme pyöräilyn jälkeisellä oluella paikka oli varsin täysi, joten etenkin turistikaudella kannattanee harkita lounaalle pöytävarausta.

Neljäntenä päivänä lähdettiin jo paluumatkalle kohti ensimmäisen yömme majapaikkaa Valklassa, reitti kulki tällä kertaa Viinistun ja Perispean niemen kautta Loksaan ja siitä Kolgaan, jossa pysähdyimme eväslounaalle lähes raunioituneen kartanon pihapiiriin. Keli oli varsin vilpoinen, joten emme viipyneet kauempaa vaan jatkoimme suoraan Kuusaluun, jossa aurinko alkoi jo pilkistellä sadekuuropilvien välisti ja lämmittää mukavasti. Kävimme kaupassa ja jatkoimme Valkla Randin leirintäalueelle. Illallansuussa teimme kävelyn rantaa pitkin Salmistun satamaan ja takaisin rantametsää pitkin. Tässä vaiheessa sää oli jo aurinkoinen ja ranta kaunis.

Viimeisenä päivänä oli vielä edeessä fillarointi takaisin Tallinnaan. Pääsimme liikkeelle ajoissa, joten päätimme kierrellä pitkin pienempiä teitä rannikkoa seuraillen. Ajoimme ensin Kaberneemeen ja siitä Jägalan vesiputoukselle, joka on aivan reitin varressa Koogin kylän pohjoispuolella. Koogista jatkoimme hetken länteen ja käännyimme sitten Rebalaan vievälle tielle. Rebalan jälkeen tie kulkee rantatasangolla muutaman kilometrin varsin kuoppaisena ja huonokuntoisena, mutta tien varren maisemat ovat näkemisen arvoiset joten kierros kannattaa. Ajoimme edelleen Muugaan, siitä Randvereen ja Tammneemeen.
Jägalan vesiputous
Tammneemestä olikin helppoa laskettelua kohti Piritaa, josta Tallinnan satama jo näkyi. Piritan rantoja myöden kulki kaunis kevyenliikenteenväylä, jolla tosin sai väistellä kävelijöitä ihan tosissaan.
Pian saavuimme tallinaan, josta meillä oli Airbnb-asunto varattuna kolmeksi yöksi. Tallinnan ravintoloista ja Balti jaamin torista ynnä muista kulinaarisista seikkailuista lisää toisessa, enemmän blogin varsinaiseen teemaan osuvassa postauksessa.





torstai 4. heinäkuuta 2019

Vermutti, suomessa lähes unohdettu aperitiivi!

Viimeisen parin vuoden ajan olemme ollet innostuneet Vermuteista, joita nautitaan yleisesti aperitiivina Etelä-Euroopassa. Ainakin Katalonian alueella vermuttikulttuuri elää ja voi paksusti, sillä alueelta tulee monia tyylikkäitä vermutteja ja näitä myös näkee nautittavan hyvin yleisesti terasseilla ennen illallista.

Monelle suomalaiselle vermutti on kuitenkin vieraampi juoma, tuskin vähiten siksi että alkon valikoima tässä kategoriassa on liki olematon. Tunnetuimpia ja suomalaisillekin tuttuja vermutteja ovat italialaiset Martini ja Cinzano.

Vermutti saa nimensä koiruohosta (wormwood), joka oli oleellinen osa alkuperäisten alppien eteläpuolella (Sardinian kuningaskunnan manteereenpuolisilla maa-alueilla Piemontessa ja Savoijin alueella) syntyneiden vermuttien valmistuksessa. Kaupallinen vermutinvalmistus alkoi Torinossa 1700-luvun lopulla, jolloin syntyi klassinen punainen makean vermutin tyyli. Välimeren satamakaupungit kuten Genova, Venetsia ja Ranskan puolella Marseille olivat tärkeässä osassa, koska niiden kautta saatiin eksoottisia mausteita viinien aromatisoimiseen. Näiden satamien kautta saatiin myös vietyä vermuttia ulkomaille, erityisesti amerikkaan. Väkevöidyt vermutit kestivät merimatkaa paljon paremmin kuin kuivat viinit, mikä varmasti edisti näiden kaupallisen valmistuksen yleistymistä. Vermuttien kulta-aikaa oli 1800-luvun loppupuoli, jolloin ne olivat Amerikassa hyvin suosittuja.

Alkuperäisen makean tyylin lisäksi kehittyi erityisesti Ranskassa Marseillen alueella kuiva vermutti (dry vermouth), joka on väriltään vaaleaa. Italialaiset saivat sitten tästä idean kehittää oma vaalea vermuttinsa, jota nimitetään biancoksi ja joka on selvästi makeampaa kuin ranskalaisten vaalea vermutti. Italian ja Ranskan lisäksi vermuttikeskittymä löytyy Kataloniasta reusin alueen ympäriltä, jossa valmistetut vermutit ovat kenties hieman vähemmän bitterisiä/herbaalisia kuin alppialueiden vermutit.

Vermutti valmistetaan viinistä lisäämällä siihen makeutta (sokeria tai rypälemehua), tislattua alkoholia ja aromaattisia kasveja, juuria, kuoria tms. Usein nämä aromaatit tuovat aromien ohella makuun bitterisyyttä, joka määrittää vermutin tasapainoa yhdessä makeuden ja viinistä tulevan hapokkuuden kanssa.

Viininä käytetään valkoviiniä, jota on usein ikäännytetty jotta siihen saadaan hieman pähkinäisiä vivahteita. Italiassa yleisesti käytettyjä rypäleitä perusviiniin ovat Trebbiano ja muscat, Ranskassa käytetään usein ugni blancia, clairettea tai colombardia. Punainen vermuttikin on valmistettu valkoviinipohjaan: Väri saadaan lisäämällä joko karamellisoitua sokeria tai keitettyä rypälesiirappia. Ranskalaisessa tyylissä aromaatit uutetaan perinteisesti viiniin, Torinon seudulla usein uutetaan nämä väkevöimiseen käytettävään alkoholiin. (Samaan tapaan kuin me valmistamme joka vuosi glögiä uuttamalla mausteita viinaan ja sekoittamalla tämän liemen sitten viiniin yhdessä sokerin kanssa. Glögiä voidaan siis pitää yhtenä vermuttityylinä.) Aineiden yhdistämisen jälkeen seoksen annetaan vielä tasoittua ennen pullotusta ja markkinoillelaskua.
Vermuttia voi nauttia aperitiivina jäiden kera, kuten me useimmiten teemme. Amerikassa niistä valmistetaan usein coctaileja tai vähintään lisätään soodaa tai tonicia. Kuuluisia vermutticoctaileja ovat muun muassa Martini (vermutti+gini), Americano (vermutti + campari bitter + sooda) ja Manhattan (vermutti + ruisviski + bitteri). Eikä toki pidä unohtaa Negronia ! (vermutti + bitteri + gini)

Sitten vielä joitakin maistamistamme vermuteista, joita on rahdattu mukana reissuista ja tilattu nimeltä mainitsemattomista nettikaupoista.

Antica Formula: Erittäin klassinen torino-tyylin vermutti: Vaniljaa, runsasta medisinaalista mausteisuutta. Melko makea. Tämä löytyy alkostakin, tilausvalikoimasta tosin!

Yzaquirre tulee Kataloniasta Tarragonan alueelta. Tyyli on hedelmäisempi ja ehken hieman makeampi kuin italialaisissa tyypillisesti. Vähemmän bitterinen, enemmän tynnyrikypsytetyn vaniljainen. Hyvä coctailpohjaksi.

Lustau rojo sherryalueelta: Yzaguirrea vähemmän hedelmäinen, enemmän pähkinäinen ja jopa siirappisen makea, vähän turhan hapoton. Drinkkeihin ok, ei kovin mielenkiintoinen sellaisenaan.

Noilly Prat Original Dry: Klassikko Marseillesta. Tammitetun pähkinäinen, yrttinen ja sopivan bitterinen, kuivahko.

La Quintinye Royal Rouge: 2013 alkunsa saanut brändi. Pohjaviininä on makea Pineau de Chanteres-viini, joka maustetaan muun muassa koiruoholla, kiniininkuorella, lakritsilla ja leivontamausteilla. Kiniini tuo oman arominsa, josta pidämme kovasti. Erittäin hyvä sellaisenaan jäiden kera.

Muntaner negre: Mallorcalainen vermutti, joka selkeä bitterinen ja sitruksinen. Miellyttävä jäiden kera sellaisenaan.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Juhannuksen ruokasatoa

Viime viikolla juhannussuunnitelmiin kuului grillausta, mikä sitten toteutuikin aurinkoisten kelien suosiollisella avustuksella. Kuten tapana on, grillattavat tuotteet kuitenkin "hieman" elivät, kun torilla ja hallissa tuli vastaan erinäisiä kiinnostavia raaka-aineita.

Juhannusaaton ehdottomaksi tähdeksi muodostui hapanruiskuoressa kypsennetty siika, joka oli yksi mehukkaimmista ja herkullisimmista kalaruuista mitä olemme onnistuneet ehkä ikinä valmistamaan. Resepti sinänsä on yksinkertainen, sillä se sisältää vain 5 raaka-ainetta

1 kiloinen siika leikattuna avatuksi perhoseksi (ts. ehjästä kalasta poistetaan ruodot sisältä)
sitruunaa
tilliä
suolaa
ruisjauhoa

Toki ruisjauhoista täytyy tehdä taikinajuuri ja se käyttää taikinaksi, mutta tässä tietty helpottaa huomattavasti jos omistaa valmiin ruisjuuren. Tämä kalaresepti syntyi ikään kuin vahingossa ruisleivän leivonnan sivutuotteena, kun juuritaikina oli starttailtu maanantaina ja se oli leivontavalmiina torstaina juhannuksen aaton aattona. Pellillinen ruispaloja oli valmiina mutta taikinaa vielä jäljellä, joten päädyimme kaulimaan tästä puolen sentin paksuisen levyn jonka päälle läntättiin avattu siika, sisään sullottiin sopivasti suolaa, sitruunanviipaleita ja tilliä. Kala käärittiin taikinalevyyn ja paketti nipisteltiin kiinni ja laitettiin kelmun alle jääkaappiin lepäämään seuraavaa päivää varten. Vuorokauden aikana kala ehtii ottaa pintaansa rukiin makua, joten lepo on suositeltava.

Juhannusaattona tuo kalapaketti grillattiin 150 asteen lempeässä lämmössä ja kevyessä mustaherukan lehdillä aikaansaadussa savussa, jossa se vietti tunnin tai  puolitoista. Arvelimme tuon olevan valmis kun ruiskuoren pinta alkoi olla aavistuksen tummunut.


Kalan kaveriksi keitettiin (torikauppiaan vakuuttelujen mukaan) edellisenä iltana nostettua siikliä (esikasvatuksesta huolimatta oman maan perunat olivat vasta peukalonpään kokoisia eikä niitä aivan vielä raaskinut kaivaa), kuumassa grillissä nopeasti pintapoltettuja naattiporkkanoita, oman maan retiiseistä, kurkusta ja tillistä sekoitettua etikkaista relissiä ja vihersalaattia. Kostukkeena oli muun muassa edellisenä iltana tehtyä mansikka"ketsuppia", johon oli ajettu ne kalasta jääneet itämäiset vaikutteet. Kokeilu oli sikäli onnistunut, että reseptin voi jakaa tähänkin:

1 litra mansikoita
2 valkosipulin kynttä
1 keskikokoinen sipuli
1 sitruunaruoho
25 g tuoretta korianteria
valkopippuria
1/2 - 1 dl sokeria
suolaa
1/2 dl riisiiviinietikkaa

Sipulit ja sitruunaruoho freesataan pienessä öljytilkassa (jos haluaa korostaa itämaisuutta, voi käyttää sesamöljyä). Lisätään mansikat ja jatketaan paistelua kunnes pehmenevät. Pois lämmöltä ja loput aineet sekaan ja blenderillä soseeksi. Liedelle vielä niin että kuplahtaa, purkitetaan puhtaisiin lasipurkkeihin piripintaan, väännetään heti kiinni niin että syntyy kevyttyhjiö jossa sose säilyy jääkaapissa pidempään.

Juhanuspäivän ateriaan kuului suunnitelmien mukaan hitaasti savustettu hirvenpaisti, joka valitettavasti kypsyi aavistuksen yli. Lihan riistaisuus ja hento savuaromi pelittivät kuitenkin kivasti maridista tulleisiin yrttisiin makuihin. Kaverina tällä oli  nauriita, jotka ovat aina olleet vaikea raaka-aine: Olemme yrittäneet valmistaa niitä aina silloin tällöin, mutta ainakin uunissa paahdettuna ne tuntuvat usein olevan varsin kitkeriä. Nämä kuorineen lihan kanssa yhtäaikaisesti kypsennetyt savunauriit olivat kuitenkin jotain todella herkullista: sisus oli rakenteeltaan sopivan säikeinen mutta silti suussasulavan pehmeä. Hento savuaromi yhdistyi hyvin makeutuneeseen, ainoastaan aavistuksen kirpeään makuun. Yksinkertaisesta raaka-aineesta syntyi erittäin tasapainoinen makukokemus, jonka eteen kannatti nähdä hitaan savukypsennyksen vaiva.

Kastikkeena oli edellä kuvattua mansikkaketsuppia ja lisäksi hiili-ruusumajoneesia: Hiilimajo syntyy siten, että otetaan pieniä puhtaita grillihiilenpalasia, laitetaan ne auringonkukkaöljyyn uuttumaan pariksi päiväksi ja valmistetaan tästä öljystä sitten (hiilenpalojen poistamisen jälkeen) majoneesi tavalliseen tapaan. Lopuksi majoneesin joukkoon hakataan vielä ruusun terälehtiä, jolloin ne syntyy hämmentävä aromikirjo jossa ruusun kukkaisuus ja hiili tasapainottavat toisiaan oudolla mutta miellyttävällä tavalla. (Idea on pöllitty ravintola Kajosta, jossa hiiliemulsiota oli taannoin jonkun annoksen kastikkeena).

Jälkiruuaksi tehtiin kattilallinen mansikkatiramisua (jota italialaiset todennäköisesti kieltäytyisivät kutsumasta tiramisuksi).

2 prk (=500 g) mascarponea
5 munaa eroteltuna
1 dl sokeria
1/2 tl karvasmanteliaromia
1 tl vaniljauutetta
1,5 dl rosé-viiniä + 3 rkl sokeria
litra mansikoita puolitettuna
paketti savoiardeja


Makeuta ensin roseviini sokerilla. Vatkaa sitten valkuaiset vaahdoksi. Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Sekoita mascarpone sekä manteli- ja vaniljauutteet keltuaisvaahtoon ja kääntele sitten vielä valkuaisvaahto sekaan. Ota esiin astia, johon teet tiramisun. Perinteisesti käytetään lasivuokaa, meillä tämä tehtiin mökkioloissa vanhaan emalikattilaan joka mahtui täyteen jääkaappiin paremmin. Lado astian pohjalle kerros makeutetulla rosélla kostutettuja savoiardeja. Lusikoi päälle sentin kerros mascarponevaahtoa ja lado päälle kerros puolitettuja mansikoita. Jatka kerroksia kunnes raaka-aine tai astian kapasiteetti loppuvat. Laita jääkaappiin tasaantumaan ainakin pariksi tunniksi. Tämä ei ole perinteinen tiramisu, mutta karvasmanteli toimi varsin hyvin mansikoiden kanssa joten suosittelemme kokeilemaan !


Tällaisia herkkuja siis tänä juhannuksena. Juomapuoli taklattiin lopulta Maurice Lassallen Chigny les Roses 2002- vuoden samppiksella,  Weingut Krebsin sopivan kypsyneellä Riesling Halbstückillä vuodelta 2010 ja  Magnumillisella Lapierren Morgonia. Erittäin funktionaalisiksi elintarvikkeiksi osoittautuivat kaikki!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Juhannussuunnitelmia

 Tänä vuonna sääennuste ennakoi lämmintä juhannusta, joka tarkoittaa mökkimatkaa ja grilliherkkuja. Suunnitelmat ruuan suhteen ovat vielä pitkälti auki, mutta keväällä saatu reilunkokoinen hirvenpaisti saattaa näytellä pääroolia ja esiintyä mahdollisesti myös sivuosissa. Pääosa olisi tarkoitus kypsentää hiiligrillissä hitaasti barbecue-tyyliin marinoituna yrteillä.

Osa paistista saattaa irrota carpaccioksi tai tartariksi, koska alkuruokaakin tarvitaan. Alustavana suunnitelmana on käyttää raa'an lihan maustamiseen keväällä savustamistani kuusenkerkistä tehtyä maustesuolaa, josta tuli ainakin omasta mielestäni aikas hyvää.

Lauantaina syötäneen kalaa, ja tarkoitus olisi tehdä hieman aasialaishenkistä voipaperissa kypsennettävää kuhaa tai siikaa, jonka vatsa täytettäneen asiaankuuluvilla mausteilla kuten sitruunaruoholla, limellä ja inkiväärillä. Ehkä.
Kasvispuolella ainakin savustetut munakoisot, suoraan hiilillä grillatut naattiporkkanat, tahihilla ja leivänmuruilla kuorrutettu kokonainen kukkakaali, pinnalta kuorineen poltettu mukulaselleri ja tietysti perinteiset siiklit voilla taistelevat näkyvyydestä ruokapyödässä. Grillattuja avomaankurkkuja salaatin lisänä aiomme kokeilla, vaikka pannulla tehdyt testiversiot eivät Katria vakuuttaneetkaan: kenties hiiligrilli ja hento savu tuo lisäaromeita.

Salaattiin alkaa löytyä emmeitä jo omastakin puutarhasta, ja näitä täydennettäneen torilta haettavilla herneillä, tomaateilla ja porkkanoilla.

Jälkiruoka ei vaadi juuri miettimistä, koska mansikka-aika on käsillä!
Viinisuunnitelmat ovat avoimet, mutta Lopez de Heredia on melko vahvoilla sekä punaisena että valkoisena versiona. Toisaalta itämäisesti maustettu kala voisi kaivata jotakin raikkaampaa, ja juuri saapunut laatikollinen Willi Schaeferin moselilaisia saattaisi tarjota tähän ratkaisun. Toisaalta myös Pardaksen valkoinen Aspiriu houkuttelee, eikä Pibarnonin punainen Bandol olisi välttämättä lainkaan huono vaihtoehto barbecue-peuran kaveriksi. Lapierren Morgonia vuodelta 2015 olisi magnumissa jos vieraita sattuu käymään. Liikaa hyviä vaihtoehtoja, liian vähän päiviä!

maanantai 17. kesäkuuta 2019

kesäisiä Rosé-viinejä vakiovalikoimasta

Kesä on Rosé-viinin kulta-aikaa, vaikka itse asiassa pinkit viinit kannattaisi pitää mielessä ruokaviineinä myös muina vuodenaikoina. Maistelimme eilen neljä erityyppistä Roséta, jotka kaikki olivat omalla tavallaan miellyttäviä. Kirjo oli laaja sekä väri- että aromimaailmassa.

Ensimmäisenä klassinen sipulinkuoren värinen Mirabeau en Provence, jossa rypäleblendi on melko klassinen provancelainen grenache-syrah-cinsault. Viini on tuoksultaan tuoreen persikkainen ja sitruksinen, melko yksioikoinen mutta hyvin kesäinen. Suussa raikas, roséksi melko täyteläinen ja leveän hedelmäinen. Suutuntuma on yhtenäinen, jälkimaku keskipitkä ja haipuvan hedelmäinen. Tämä on nelikosta ykkösvalinta aurinkoisella terassilla tai piknikviltillä siemailtavaksi. 

Toisena maistettavana Pfalzin kuuluisan Beckerin tilan Viinitielle tuottama X-berg Rosé. Becker on tunnettu Pfalzin spätburgunder-taiturina, ja tämä rosé tekee hienosti kunniaa tuolle upealle lajikkeelle.  Viini on väriltään tummemman pinkki 24 h maseraation jäljiltä. Käytetty matalassa lämpötilassa, mikä on säilyttänyt hyvin marjaisan tuoksun: Mansikkaa, karpaloa ja taustalla hento yrttisyys. Erittäin freesiä tuoksua seuraa varsin runsashapponen suutuntuma: Tämä on yksi hapokkaimmista maistamistamme rosé-viineistä.  Makukokemus on melko lineaarinen, happo pitää kokonaisuuden fokusoituna. Jos etsii rosé-viiniä runsaille grilliruuilla tai vaikkapa ihan laadukkaalle makkaralle, niin etsinnät voi lopettaa tähän!

Kolmas viini on usein erinäisissä suomalaisissa rosé-arvioinneissa menestynyt Torresin Chilen-toimiston tuottama Santa Digna CS rosé. Viini on väriltään jopa teennäisen heleän pinkki. Tuoksu on hyvin syvään väriin nähden hentoinen, siinä on yrttisyyttä ja aavistus herukkaa. Suussa herukka-aromi nousee huomattavasti selvemmin esiin ja voimistuu vielä jälkimakuun. Suussa melko täyteläinen, chileläiseksi hyvähappoinen. Kokonaisuus hyvin kasassa, joskin aromimaailma melko pelkistettyä herukkaa. Sopii sellaisenaankin siemailtavaksi, mutta toimi jännittävällä tavalla hyvin sitruunaisen ricotta-mansikkapiirakan kanssa: Kuiva viini + jälkiruokaparit ovat harvassa, mutta tässä niistä yksi.

Viimeisenä vielä alkosta pikkupullossakin löytyvä Domaine de la Suffrene 2017. Väri on sipulinkuoren hailakka pinkki, hieman syvempi kuin Mirabeaun. Bandolin mourvedre-vetoinen viini on nelikosta vähiten marjainen johtuen mahdollisesti vanhemmasta vuosikerrasta. Tuoksusta löytyy hento punainen marja, garrigue-yrttejä. Tuoksu on melko hento, moniuloitteinen. Suussa alku on runsas ja yrttinen, mutta suuntäyttävän alkukokemuksen jälkeen tulee tyhjä kohta ennen jälkimakua, jota määrittää hapokkuus ja yrttinen aromikkuus. Pelkältään nautittuna Suffrene on epäyhtenäisyydessään pienoinen pettymys, mutta oliiviöljyn kanssa grillattujen kasvisten ja sardiinien seurassa kiskityhjiö haviää ja viini pelittää erittäin hyvin. Täysiverinen ruokaviini, joka kannattaa muistaa vielä syksyn ja talvenkin tullen!

Neljän pullon sarjaksi varsin erilaisia viinejä eri tarkoituksiin

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Alko – maailmanluokan palvelua

Otsikko on kopioitu alkon asiakaspalvelun lähettämän sähköpostin alareunasta, mutta sen todenmukaisuus on alla kuvatun tapauksen vuoksi enemmän kuin kyseenalainen

Tilasimme testailtavaksi satsin roséviinejä alkon verkkokaupasta. Joukossa oli muun muassa Rosa de Azul y Garanza, jonka vuosikerraksi alkon sivu ilmoittaa 2017. Hieman yllätyimme, kun paketista löytyi kyseisen viinin vuosikerta 2014. Laitoimme asiasta palautetta alkon asiakaspalveluun, ja vastaus paljasti alkon erikoisen politiikan vuosikertojen suhteen. Olemme toki huomanneet aiemminkin että myymälöiden hyllyissä saattaa olla viineistä eri vuosikertoja, mutta jotenkin olimme ajatelleet että verkkokaupassa vuosikerta olisi se mikä sivun yläreunassa ilmoitetaan. Näin ei kuitenkaan ole, vaan myös verkkokaupassa pätee sivun alareunan lause "Huom! Tuotekuvat tai vuosikerta saattavat poiketa jakelussa tai myymälässä olevasta tuotteesta"

Tämä johtunee siitä, että " Vuosikertavaihdoksen aikana hylly- ja varastotilanne ei muutu ns. veitseniskusta, vaan edellinen vuosikerta myydään aina pois ennen uutta. " Alko siis katsoo, että se voi myydä vanhat pois ennen uusien tuomista myyntiin. Tämä ei liene niin vaarallista esimerkiksi punaviinien kohdalla, mutta rosé ei tunnetusti ikäänny kovin hyvin ja siten asialla on merkitystä. Etenkin tässä tapauksessa, kun edellinen alkossa myynnissä ollut vuosikerta on 5 vuotta vanha. Tilanne vastaa jokseenkin sitä, että ruuan verkkokauppa myisi sivuillaan tuoretta leipää, mutta toimittaisi kotiin viikon vanhan kuivahtaneen käntyn. Emme tiedä kertooko tämä Alkon henkilökunnan asiantuntemattomuudesta, prosessivirheestä vaiko siitä, että monopolissa arvellaan suomalaisen kuluttajakunnan olevan täysin asiantuntematonta sakkia jolle voi myydä mitä kuraa tahansa. Ja herää myös kysymys siitä, mitä muita tuotteita myydään vanhentuneina ? Kuka pöljä edes käyttää varastokapasiteettia 5 vuotta vanhan roséviinin säilömiseen ?

Asiakaspalvelu toki ilmoitti, että tuotteen voi palauttaa myymälään ja se hyvitetään. Pelkkä palauttaminen ei kuitenkaan riitä, vaan "Pelkkä Tuotteen palauttaminen tai noutamatta jättäminen ei riitä, vaan Kuluttaja-asiakkaan on myös tehtävä erillinen peruuttamista koskeva ilmoitus. Mikäli Kuluttaja-asiakkaalla ei ole mahdollisuutta tulostaa lomaketta, voi lomaketta pyytää ottamalla yhteyttä Alkon asiakaspalveluun." 

Uuteen vuosikertaan olisi saanut vaihtaa ilman lomakerumbaa, mutta tässä vaiheessa koko homma alkoi kyrsiä siinä määrin että päätimme säilyttää pullon muistomerkkinä maailmanluokan palvelusta.

Alla sähköpostinvaihto asiakaspalvelun kanssa. Ystävälliset vastaukset sinänsä eivät valitettavasti pelasta monopolin mainetta.

Hei. 
Tilasin Rosa de Azul y Garanzan tilausvalikoimasta. Vuosikerraksi ilmoitetaan verkkokaupassa -17, mutta paketista löytyi vsk 2014. Jotenkin käsittämätöntä että säilötte tällaista rosé-viiniä 5 vuotta ja kehtaatte toimittaa sen asiakkaalle. 

Bandolit erikseen, tätä en viitsi edes avata. Voinen palauttaa?

vastaus samana päivänä:

Hei Heikki, 


Kiitos palautteestasi. Pahoittelen, ettei tilaamasi viini vastannutkaan sitä vuosikertaa, joka ilmoitettiin verkkosivuillamme ja saamassasi tilausvahvistuksessa.

Alko.fi -sivuilla oleva, tuotteen nimitiedon yhteydestä löytyvä vuosikerta saattaa vaihdella siitä, mitä vuosikertaa juuri sillä hetkellä verkkokaupan varastolla on. Alko saa tiedon vuosikertojen vaihtumisesta viinin maahantuojalta, minkä perusteella päivitämme tiedon verkkosivuillemme. Vuosikertavaihdoksen aikana hylly- ja varastotilanne ei muutu ns. veitseniskusta, vaan edellinen vuosikerta myydään aina pois ennen uutta. Tilanne on sama myymälän hyllyssä, jossa yhtä aikaa saattaa olla kahta eri vuosikertaa, mutta siellä toki näet tuotteen vuosikerran välittömästi.

Verkkokaupassa olemme halunneet ilmoittaa vuosikerran, vaikka olemme tiedostaneet vuosikertojen paikkaansa pitävyyden haasteen, juuri siitä syystä, että se on monelle hyvin merkittävä tieto. Kehitämme jatkuvasti palveluamme, jotta voisimme tarjota tulevaisuudessa varmemman tiedon siitä mitä vuosikertaa verkkokaupassamme on tarjolla.

Tuotekuvan alalaidassa on maininta ” Huom! Tuotekuvat tai vuosikerta saattavat poiketa jakelussa tai myymälässä olevasta tuotteesta.” Ymmärrän toki, että tällaista infotekstiä ei tule helposti luettua.

Mikäli et halua pulloa kyseisellä vuosikerralla, voit palauttaa tuotteen toki myymälään ja täytät tuotteen osalta palautuslomakkeen. 

Verkkokauppamme tilaus- ja toimitusehdoissa asia ilmaistaan seuraavasti. 

”Kuluttaja-asiakkaalla on kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän peruuttamisoikeus. Kuluttaja-asiakkaan on tehtävä Alkolle peruuttamisilmoitus 14 päivän kuluessa Tuotteen vastaanottohetkestä ja Tuote on palautettava viivytyksettä ja viimeistään 14 vuorokauden kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Peruuttamisohje ja käytettävissä oleva peruuttamislomake on toimitettu tilausvahvistuksen yhteydessä ja ne ovat saatavilla Alkon verkkosivustolla osoitteessa www.alko.fi. Pelkkä Tuotteen palauttaminen tai noutamatta jättäminen ei riitä, vaan Kuluttaja-asiakkaan on myös tehtävä erillinen peruuttamista koskeva ilmoitus. Mikäli Kuluttaja-asiakkaalla ei ole mahdollisuutta tulostaa lomaketta, voi lomaketta pyytää ottamalla yhteyttä Alkon asiakaspalveluun.

Kuluttaja-asiakkaan on lisäksi esitettävä palautuksen yhteydessä tilausvahvistus/kuitti ostoksestaan. Kuluttaja-asiakas voi palauttaa Tuotteet tuomalla ne Alkon myymälään. Tuotteita ei voi palauttaa noutopisteeseen. Kuluttaja-asiakas voi jättää palautettavat Tuotteet myös postin kuljetettavaksi. Tuotteet on tällöin pakattava huolella, jotta ne eivät vahingoitu tai mene rikki. Kuluttaja-asiakas vastaa Tuotteiden palautuskustannuksista, kuten pakkaus- ja lähetyskustannuksista.

Kuluttaja-asiakkaan on pidettävä vastaanottamansa Tuote olennaisesti muuttumattomana ja vähentymättömänä, sillä muussa tapauksessa Kuluttaja-asiakas menettää palauttamisoikeutensa. Palautettavan Tuotteen tulee olla myyntikuntoinen ja alkuperäisen myyntipakkauksen siisti ja täydellinen. Avattua Tuotetta ei voi palauttaa. Kuluttaja-asiakkaan on palautettava Tuotteet alkuperäisissä myyntipakkauksissaan. Pahvisen kuljetuspakkauksen voi avata.

Asianmukaisesti palautettujen Tuotteiden hinta maksetaan Kuluttajalle takaisin viimeistään 14 päivän kuluttua siitä, kun Kuluttaja-asiakas on tehnyt peruuttamisilmoituksen ja palauttanut Tuotteet Alkolle. Mikäli Kuluttaja-asiakas palauttaa vain osan tilauksesta, ei toimituskuluja palauteta. Rahat palautetaan samalla maksutavalla, jota Kuluttaja-asiakas käytti tilauksen tekemisen yhteydessä.”

Kysyisin kuitenkin, että haluatko tämän vanhemman vuosikerran tilalle uudemman vuosikerran pullon? Tässä tapauksessa pyydän verkkokauppamme varastoa lähettämään uuden pullon tuoreemmalla vuosikerralla. Vanhempaa vuosikertaa olevan tuotteen voit palauttaa myymälään noutaessasi tämän korvaavan tilauksen myymälästä. Silloin ei ole tarpeen täyttää peruutusilmoitusta tuotteen osalta, vaan toimitamme sinulle ainoastaan korvaavan tuotteen myymälästä noudettavaksi. Mikäli haluat vaihtaa tuotteen, niin tässä tapauksessa pyytäisin sinua vielä tarkentamaan, että mikä on verkkokauppatilauksesi tilausnumero, jonka mukana tämä väärän vuosikerran tuote on tullut.


Vastaathan tähän viestiin, jotta voin tarvittaessa olla yhteydessä varastollemme mahdolliseen korvaavaan tuotteeseen liittyen.


Mukavaa illanjatkoa!


Ystävällisin terveisin
xxxxx

Kiitos, kun olit meihin yhteydessä!
Olisi hienoa, jos autat meitä kehittymään ja annat palautetta saamastasi palvelusta.
Palautteen antaminen on helppoa ja nopeaa täältä.

Alko Oy, asiakaspalvelu 
Arkadiankatu 2, 00101 HELSINKI
Puhelin: 020 692 771 
Vaihde: 020 711 11 
asiakaspalvelu@alko.fi
kundtjanst@alko.fi

Alko – maailmanluokan palvelua

Vastaus

Hei. 
Antaa asian olla, voin käyttää viinin jossakin tastingissa demona siitä, mitä rosé-viinille käy jos sitä säilyttää turhan pitkään. 

Yst. 
Heikki 

ja Alko vastaa

Hei Heikki!


Kiitos vastauksestasi.
Ymmärrän hyvin mikäli et halua palauttaa tuotetta. Välitin palautteesi 2014 vuosikerrasta vielä laadunvalvontaamme sekä tuotteen tuotepäällikölle.
Koska vuosikerta ei ole vastannut odotuksiasi haluasin kuitenkin muistaa sinua pienellä hyvityksellä täältä asiakaspalvelusta käsin.

Saanko osoitetietosi, jotta paketti saadaan oikeaan osoitteeseen?


Ystävällisin terveisin

Tähän en enää jaksanut vastata, meillä on jo riittävästi coolereita ja pullonavaajia.


torstai 30. toukokuuta 2019

Radikon Pinot Grigio 2015

Italian koillisnurkasta, Friuli-Venezia-Giuliasta, Collion ala-alueelta on noussut jo kymmenisen vuotta uudessa nousussa ollut kuorikontaktilla valmistettujen valkoviinien traditio, joka yhdistää Friulia ja rajantakaista Slovenian Goriska Brdan aluetta. Näiden 'oranssien' viinien uudet profeetat olivat 1990-luvulla tyyliin päätyneet Josko Gravner ja Stanislao Radikon. Herrat heräsivät kuorikontaktin hienouteen ja omintakeisuuteen, ja etenkin näiden tuottajien ribolla gialla-viinit ovat genren tunnetuimmat tuotteet.

Gravnerin tyyli on äärimmäisen puristinen: viinejä maseroidaan hyvin pitkään ja kypsytellään amforoissa vuosikausia. Radikonin tyyli on hieman lyhyempi, vain noin 30 päivän maseraatio ja käyminen suurissa tammisammioissa. Tämän jälkeen viini kypsyy vielä suurissa tammitynnyreissä kolmisen vuotta ennen liikkeelle laskua. Vuoden 2002 jälkeen viineihin ei lisätty sulfiittia missään vaiheessa vuosiin, eikä valmistuksen yhteydessä käytetä keinotekoista lämpötilan kontrollia sen paremmin maseraatio- kuin käymisvaiheessakaan. Viininvalmistustekniikkaa on hiottu vuosikausia, virheet myönnetty ja niistä opittu. Stanko Radikonin menehdyttyä joitakin vuosia sitten hänen poikansa Sasa on hieman lyhentänyt kypsytysaikaa, ja tämän myötä myös sulfiittia on alettu jälleen lisätä mutta hyvin maltillisesti.

Gravnerin viinitarhoja viljellään luomumenetelmin. Köynnökset on istutettu hyvin tiheään, jopa 10.000 köynnöstä hehtaarille. Synteettisiä torjunta-aineita ei käytetä ja muutkin kemikaalikäsittelyt pidetään minimissä. Sadonkorjuu tapahtuu (jo tiheään istutettujen tarhojenkin vuoksi) käsin ja tarkasti rypäleet valiten. Tuotto tarhoilta on alle 5 tonnia hehtaarilta.

Maistamamme Pinot Grigio on väriltääm kuin ikääntynyt ja ohentunut pinot noir. Tuoksultaan viini on kirpakka. Sen aromeista löytyy karpaloa, melonia, mantelimaista pähkinäisyyttä. Suussa viini on viiltävän hapokas ja kirpeä, samalla kuitenkin täyteläinen ja suun täyttävä. Suussa aromimaailma edelleen raikkaan marjaisa, mutta jälkimakuun nousee enemmän pähkinäisyyttä ja yrttisyyttä. Jälkimaku on happojen ja pienen tanniinien karvauden ansiosta pitkä ja miellyttävä.

Tämä Pinot Grigio on selkeä ruokaviini, sillä voimakkaiden happojensa ansiosta se huutaa jotakin runsasta vastapainokseen. Toiminee hyvin minkä tahansa kermaisen kanssa, mutta toisaalta pelittänee pienen tanniinipuraisun ansiosta hyvin vaikkapa porsaankin kanssa. Kauden täsmävinkkinä heitettäköön tähän ajatus kermaan muhennetuista korvasienistä kera uusien perunoiden. Vesi nousee kielelle jo ajatuksesta. Viiniä on saatavilla italialaisista nettikaupoista, jotka jätetään tässä tulevankin saatavuuden edistämiseksi mainitsematta.

tiistai 28. toukokuuta 2019

Kevättä lautasella!

Kevät on ruokaihmiselle Suomessa ehkä se hienoin vuodenaika: Kesällä ja syksyllä satoa tulee runsaammin, mutta kevät tulee pitkän, juuresvoittoisen talven jälkeen ja tuo monia tuoreita kotimaisia raaka-aineita tullessaan. Siirtolapuutarhan raparperipuska on jo mittava, lipstikka nousi toukokuun alussa ja ojanpiennar puskee jo parikymmensenttistä rapsakkaa horsmanvartta. Pienen metsäkierroksen tuloksena löytyi myös muutamia korvasieniä, ja näistä emmeistä syntyi keväisiä makuja useamman annoksen verran.



Lipstikkakeitto (alkuruoka 4:lle)

200 g perunoita
1,5 dl silputtua lipstikkaa (varret mukana ok)
5 dl kauramaitoa (ikaffe on hyvä ja täyteläinen)
1 valkosipulin kynsi
1 tl sokeria
suolaa javalkopippuria

Keitä perunat vedessä kypsäksi. Kuoriminen on turhaa jos ovat uusia perunoita. Laita kauramaitoon lipstikka, valkosipuli ja perunat, kiehauta viitisen minuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Tarjoile krutonkien kera.


Muhennettua korvasientä ja perunaa (alkuruoka 4:lle) 

12 pientä uutta perunaa
300 g korvasieniä harjattuna ja kahteen kertaan keitettynä
2 dl kermaa tai kaurakermaa
3 kuusenkerkkää
10 rakuunanlehteä
valkopippuria ja suolaa


KORVASIENET TULEE KEITTÄÄ KAHTEEN KERTAAN: 300 grammaa sieniä litrassa vettä. Keitä sieniä 10 min, huuhtele hyvin, vaihda vesi ja keitä toiseen kertaan 5 minuuttia. Huuhtele jälleen. Ota sienet vedestä ja purista ylimääräinen vesi pois. Laita sienet silputtuna kattilaan kerman kanssa ja keitä kasaan. Mausta lopussa hienonnetuilla kerkillä, rakuunalla ja suolalla sekä pippurilla. Tarjoa keitettyjen uusien perunain kera.

Keväinen perunasalaatti ja savumuikkuja (neljälle)

800 g uusia perunia keittettynä
2-3 isoa raparperinvartta
100 g horsmanvarsia
nippu sipulia
200 g varhaiskaalia
2 dl ketunleipiä
0,5 dl valkoista balsamicoa
0,5 dl oliiviöljyä
1rkl sokeria
1 rkl dijon-sinappia
10 g suolaa

Kuori ja pilko raparperit 1 cm paloiksi. Kuumenna etikka kiehuvaksi, sekoita siihen suola ja sokeri sekä dijon. Kaada raparperien päälle ja anna tekeytyä 10 minuuttia. Pilko sillä välin muut ainekset (paitsi ketunleivät jotka lisätään juuri ennen tarjoilua suoraan lautaselle), sekoita perunoiden kanssa ja kaada päälle raparperi-etikkaseos sekä öljy niskaan. Kääntele varovasti ja anna makujen tasoittua tunti pari.

Tarjoa perunasalaatti savumuikkujen (tai -silakoiden) kassa, koristele annos ketunleivillä.

Kaura-raparperipaistos

100 g voita
200 g kaurahiutaleita
0,5 tl suolaa
4 raparperinvartta
10 mansikkaa
1 dl sokeria

Pilko kylmä voi ja nypi se suolalla maustettujen kaurahiutaleiden joukkoon. Levitä kaura-voiseos pienten vuokien (tai yhden isomman) pohjalle, kuori ja pilko raparperit päälle. Silppua vielä mansikoita kruunuksi,  ripottele päälle sokeri ja paista 225 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa!







lauantai 25. toukokuuta 2019

Redoma Rosé

kuva: Niepoort
Alkon kevään rosévalikoimasta löytyi maistettavaksi pinkki viini Portugalista, tarkemmin ottaen harteikkaista punaviineistään ja väkevöidyistä viineistään tunnetulta Douron alueelta. Kyseessä on portviinituottajana parhaiten tunnetun Niepoortin Redoman pinkki versio. Redoma tinto on aikaan ollut ensimmäinen kaupallinen pöytäviini Dourosta, joten kyseessä on jokseenkin klassinen viinisarja. Alkosta löytyy Redomaa punaisena, valkoisena ja pinkkinä, mikä tarjoaa hauskan mahdollisuuden koko aterian taklaamiseen saman sarjan viineillä.

Ensimmäisen kerran 1999  tuotettu Redoma rosé on Niepoortin pyrkimys kohti vakavasti otettavaa roséviiniä: moniulotteinen ja tasapainoinen ruokaviini joka pyrkii yhdistämään valkoviinin raikkauden ja punaviinin moniuloitteisuuden. Se tuotetaan vanhojen, yli 50 vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Lajikkeina ovat touriga franca ja tinta amarela sekä pieni osuuksia muita paikallisia rypäleitä. Rypäleet puristetaan viileässä raikkauden säilyttämiseksi. Mehu käytetään tammitynnyreissä 2 kuukauden aikana, mikä on roséviinille varsin harvinaista. Tämän jälkeen viini ikääntyy ja tasapainottuu terästankeissa 7 kuukautta ennen liikkeellelaskua.

Viini on väriltään ruusunpunainen, melko syvä. Tuoksussa on persikka, mansikkaista ja punaista marjaa. Suussa hapokas, hedelmäinen ja roséksi runsas. Jälkimaussa hieman pähkinääkin muistuttavaa bitterisyyttä. Kokonaisuus marjaisan soljuva ja makukokemuksen flow on toimiva: suussa ei muodostu tyhjiä kohtia, vaan makuelämys jatkuu saumattomana. Jälkimaku on pitkä, hieman yrttinen.

Runsas rosé, joka on omiaan kunnolla grilliä saaneiden kalojen tai siipikarjan kanssa. Kasvisruuista tämä voisi sopia vaikkapa runsasaromisille, uunissa paahdetuille tai grillatuille juureksille. Näin kesäkauden alussa voisi kokeilla vaikkapa vielä kaupoista löytyvää viime vuoden jo makeutunutta juuriselleriä kokonaisena pitkään grillattuna, siivuiksi leikattuna ja suoraan hiilillä viimeisteltynä!

lauantai 18. toukokuuta 2019

Knipser Spätburgunder 2015 (Pfalz)

Berliinin reissulla ostimme random-valintana Weingut Knipserin Spätburgunderin, joka jäi matkalla juomatta ja kulki rinkassa kotiin. Viini aukesi nyt maistoon ja osoittautui päteväksi.


Weingut Knipser sijaitsee Pfalzissa Laumersheimin kylässä. Knipserin suku on yksi ensimmäisistä itse viinejä pullottaneista tuottajista Pfazissa, sillä pullotettujen viinien markkinointi kuluttajille ja ravintoloille alkoi jo 1948. Toiminta oli kuitenkin sivubisnes 1970-luvulle saakka, jolloin Werner Knipser ryhtyi täysipäiväiseksi viinintuottajaksi. 1980-luvun puolivälissä tuotantoa suunnattiin entistä enemmän punaviineihin, joita alettiin myös kypsyttää tammessa. Tila sai kunnian liittyä VDP:n vuonna 1993. Nykyisin toiminnassa on mukana jo Knipsereiden kolmas sukupolvi.

Knipserillä on köynnöksi kuudella tarhalla Dirmsteinin ja siitä etelään sijaitsevan Freinsheimin välillä. Tarhojen pintamaa on vaihtelevan paksuista lössimaata ja sen alla tarhasta riippuen kalkkikiveä tai hiekka-soraseosta.

Maistettu viini on talon perustason spätburgunder lämpimältä vuodelta 2015: väriltään ohuehko, tiilenpunainen. Tuoksussa on kypsää puolukkaa, mausteisuutta, hentoa havupuista resiinisyyttä. Viini on suussa saksalaiseksi spätiksi kohtalaisen täyteläinen ja kypsän oloinen. Hapokkuus on runsasta mutta ei kuitenkaan terävää. Tanniinit ovat kitalaessa kevyehköt ja kauniisti pyöristyneet. Jälkimaku on keskipitkä ja marjaisa. Viinissä on kivan marjaisa, raikas yleisviba, kokonaisuus pysyy hyvin kasassa eikä mikään piirre ylidominoi.

Melko klassinen, kypsähkö pinot, jota nautiskelisi erittäin mielellään riistalintupadan tai vaihtoehtoisesti vaikkapa sienipiirakan kaverina. Knipser vaikuttaa kiinnostavalta kohteelta mahdolliselle vierailulle, jos Pfalzin suunnalle tulee reissattua.

maanantai 13. toukokuuta 2019

Riesling- ja spätburgunderviikot Tampereella 13.5-26.5.2019

Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa
Taas on toukokuu, joka tuo tuttuun tapaan tullessaan Saksan viinitiedotuksen järjestämät riesling- ja spätburgunderviikot. Jo perinteiseen tapaan kävimme Tampere Food Clubin bloggariporukalla etukäteen maistelemassa (tarjottuna, mikä huomioitava mahdollisena sekoittavana tekijänä) viinejä ja niille eri ravintoloiden sovittamia annoksia. Seuraaavassa jutussa asiaa Finlaysonin palatsista, Tuulensuusta, Winebridgestä, Berthasta ja Periscopesta. Joukkoon mahtui sekä osumia että huteja.

Aloitimme porukalla Finlaysonin palatsista. Tällä ravintolalla on mahdollisesti Tampereen upeimmat puitteet vanhassa Nottbeckin rakentamassa palatsissa Tammerkosken yläjuoksulla. Ravintola on ollut mukana rieslingviikoilla ja pitkään, ja tänäkin vuonna oli valittu varsin mukavia rieslingejä annosten pareiksi.

Ensimmäisenä viininä Saksan vanhimmalta rekisteröidyltä viinitarhalta Rheingausta tuleva Eberbachin Steinberger Riesling Trocken 2015. Tuottaja on todellinen klassikko, ja viinikin oli varsin klassinen tarhariesling jolle muutama vuosi ikää oli tuonut sopivaa pyöreyttä ja petrolista aromia. Viini oli lasissa melko syvän kullankeltainen ja kaadettaessa pirskahteli aavistuksen hiilidioksidia. Tuoksussa hillottua sitruunaa ja juuri sopivasti petrolia. Maku melko runsas ja pitkä, pyöristynyt ja tasapainoinen. Jälkimaussa nousi hieman yrttisyyttä.

Viini oli paritettu parsa-uppomuna-annokselle, jossa oli klassikon henkeä. Maistamissamme annoksissa uppomuna tosin oli mennyt hivenen kypsäksi ja erehdyimmekin sitä hieman etäämmältä luulemaan mozarellapalloksi. Keltuaisen valumattomuus ikään kuin riisti annokselta sen sielun.

Toisena annoksena oli kuorrutettua kuhaa, pinaatti-perunapyrettä ja beurre blancia. Annos oli edellistä onnistuneempi, joskin kastikkeessa olisi ollut pientä hiomista. Tälle annokselle oli paritettu Spanier-Gillotin Kalkglimmer Riesling Trocken -17. Edellistä selkeästi rapsakampi, sitruksinen ja yrttinen viini. Aavistus jäännössokeria ja terhakkaat hapot loivat tasapainoisen kokonaisuuden. Linjakas viini kalan kaveriksi toimi kivasti.

Jälkiruokana keväisesti (ja ehkä hieman mielikuvituksettomasti) raparperipiirakkaa ja jäätelöä. Annoksen seurana 'Schlossgut Dielin Dorsheim Riesling Auslese -15. Klassinen makea riesling, jossa runsas jäännössokeri ja hammaskiilteet räjäyttävä hapokkuus kättelevät keväisessä kukkivassa sitruslehdossa. Can't go wrong with that.

Seuraavana ravintolana jo useampana vuonna viinivalikoimallaan vakuuttanut GP Tuulensuu Hämeenpuiston laidassa. Kyseessä on ravintola, johon päädymme aina kun olemme kaupunkiin kävellessämme miettineet että mihinköhän sitä oikein menisi syömään. Maistoimme useamman loistavan ja erityyppisen viinin, jotka kuitenkin olivat vain ohut siivu tarjonnasta.


Ensin meidät vakuutettiin Raumlandin ikääntyneellä (2005) blanc de noirs sektillä: Paahteinen, runsastuoksuinen viini, jonka aromeissa marjaisuus nousi hyvin taustalta esiin. Erittäin kuiva, mukavasti pyöristynyt, pitkä ja pehmeä jälkimaku. Sanalla sanoen herkullinen viini, joka oli kenties illan viinillinen tähti. Tätä kannataa jokaisen käydä maistamassa.

Seuraavana jotain erilaista, nimittäin Weegmüllerin Scheurebe. Viini tuoksultaan kukkea ja eksoottisen hedelmäinen muistuttaen terpeenisyydessään muscat'a Viini kuitenkin yllättää suussa linjakkuudellaan ja hapoillaan, jotka pitävät hedelmäkorisektorin aisoissa. Kokonaisuus miellyttävä, ja toimii hyvin sekä terassilla siemailtuna että ruokaviininä.


Kolmantena valkoisena vielä Von Winningin riesling gutswein, joka on kukkainen ja yrttinen viini ilman monien rieslingien yltiöilmeistä sitruksisuutta Täysin kuiva, keskitäyteläinen ja arkkityyppistä rieslingiä kevyempihappoinen, minkä vuoksi yhdistettävissä muullekin kuin rasvaa tihkuville makkaroille.

Punaisista maisteltiin Spätburgunderereita, joista Dautel oli enemmän "old school" saksalainen punaviini: Havuaromia, kirpeää karpaloa, metsänpohjaa tuoksussa, suussa runsaat terävähköt hapot ja kepeät tanniinit. Selkeä, herkullinen ja dokailtava makkara/schnizelviini.

Toinen punainen oli runsaampi Mohr Spätburgunder Nahen alueelta, lämpimältä vuodelta 2015.
Tässä oli jo modernimmin kypsää punaista marjaa, sopivasti tynnyrin tuomaa mausteisutta. Viini oli sopivan pyöreä ja kypsä, ja olisi voinut hyvin pärjätä burgundilaiseksi naamioituneena.

Ruokapuolella Tuulensuu tarjoili keväisesti parsaa valmistettuna reilussa pubihengessä: Saimme maistaa kahta annosta, joista molemmissa oli puntillinen parsaa. Toisessa annoksessa keitettynä ja uusien perunoiden kanssa voissa, toisessa taas belgihenkeen uunissa kuorrutteen alla pekonin ja perunoiden kanssa paahdettuna. Rehtejä parsa-annoksia, joiden jälkeen ei takuulla jää nälkä.

Tuulensuu on ehdottomasti ykkösvalinta, jos haluaa lähteä rieslingviikoille viini edellä. Jokaiselle löytyy jotakin, ja henkilökunta availee kiinnostavia pulloja etenkin viikonloppuisin lasitarjoiluun varsin vapaalla kädellä (yhtä paljon kuulemma itse maistettavaksi kuin asiakkaille...)

Seuraavana ravintolana Winebridge, johon petyimme kovasti vieraillessamme heti avaamisen jälkeen. Ravintolassa viinejä meille esitteli Timo "herra itte" Jokinen.

Saimme maistaa Moselin klassikkotuottaja Prümin Wehlener Sonnenuhr Devonia vuodelta -09. Viini oli jo kullankeltainen sävyltään, sen tuoksu valkokukkainen, hieman hunajainen ja aivan aavistuksen petrolinen. Tuoksu oli hienovarainen, eikä mikään komponentti dominoinut ylenmäärin. Suussa aavistuksen jäännössokerinen, joskin ikä oli jo syönyt sokerista terävän makeuden. Happoa oli edelleen mukavasti, kokonaisuus miellyttävän tasapainoinen ja aromimaailma moniulotteinen.

Toisena kuivana viininä simppelimpi Frank John Pfalzista: Hyvä perusriesling, jossa sitruunaa-kukkaa-ruohoa. Vain minimaalisesti makeutta, Pfalz-tuuliin kohtalaisesti bodya ja oiva sitruksinen hapokkuus.

Pieninä ruoka-annoksina tarjoiltiin currywurstia ja kirkasta, etikkaista perunasalaattia. Molemmat annokset olivat klassikkoja, jotka oli toteutettu varmalla kädellä. Viineistä on sanottava, että simppelimpi Frank John toimi näiden ruokien parina paremmin: Runsas nuori hapokkuus vaadittiin rasvaiselle makkaralle, ja etikkainen perunasalaatti tuntui hieman pahoinpitelevän Prümin sinänsä upeaa viiniä.

Makeina maistelimme vielä moselilaiset makeat Urziger Wurzgarten Riesling TBA:t 2010 ja 2007. Näistä etenkin nuorempi oli erittäin äitelän makea, ja vaikka siinä happoa olikin tuntui viini suussa sellaisenaan hieman turhan paksulta ja jätti aavistuksen epämiellyttävän makean kalvon. 2007 oli hieman tasapainoisempi. Jälkiruokana tarjottiin klassinen omenastruudeli, jonka voitaikinakuori oli rapea ja lehtevä kuten asiaan kuuluu. Struudeli ei ollut kuitenkaan kovin makea, joten mielestämme viinit olivat jälkiruuille turhan sokerisia.

Winebridge vaikutti nyt omistajan esittelemänä toimivalta: Pieniä kaatoja ja maistelua pyritään tuomaan mukaan ruokailuun. Ravintolassa myös järjestetään runsaasti teemailtoja, jotka ovat takuulla mielenkiintoisia. Edellisen käynnin perusteella olimme varsin pettyneitä, mutta kenties vuosi on tehnyt tehtävänsä käymme varmasti maistelemassa Winebridgen anteja jatkossa uudemman kerran. Toivottavasti isännän viini-ideologia on välittynyt henkilökunnalle vuoden aikana, sillä viimeksi siitä ei ollut tietoakaan.
 Neljäntenä ravintolana oli Ravinteli Bertha, jossa saimme maistamisen lisäksi kuulla saksalaisen rieslingin historiasta. Ravintolapäällikkö Markus Saavalainen kertoi, että toisen maailmansodan jälkeen maassa oli tarhoja noin 30 000 hehtaaria, ja maahan on pitkään ollut tunnettu ns.bulkkiviineistä. 80-90 luvun vaihteessa paikallinen viininkulutus väheni huomattavasti ja sen jälkeen piti löytää saksalaiselle rieslingille uudet markkinat. Saksan viinitiedotus on tehnyt tässä huikean työn varsinkin pohjoismaissa, jossa riesling on edelleen todella iso juttu -huomattavasti suuremmassa määrin kuin muualla maailmassa. Saksan viinitiedotus on tuonut saksalaisen rieslingin kaikkien huulille tinkimättömällä markkinointityöllä, joka on sisältänyt sekä kuluttajien että ammattilaisten tietoisuuden lisäämistä eri tavoilla. Yksi hyvä esimerkki on jokakeväiset riesling-ja spätburgunderviikot.
Viinit, joita Berthassa maistoimme olivat pääasiassa J.B.Beckerin viinitalolta. J.B Becker on tunnettu erityisesti kuivista Rheingaun rieslingeistä, joista saimme maistaa Walluferin Walkerbergin tarholta tulevaa Spätlese Trockenia vuosikerroissa 2012 ja 1992. Vuosikerta 2012 oli mineraalinen, petroolinen ja sitruksinen tuoksultaan. Maussa mineraalisuus ja sitruksisuus maistuivat hienosti hyvien happojen säestämän. Vuosikerta 1992 oli tuoksultaan huomattavasti petroolisempi ja hunajaisempi kuin vk 2012. Maku oli kuiva, erittäin pitkä ja todella monivihahteinen. Todella hyvin ikääntynyt viini. Oppikirjaesimerkki kuivasta saksalaisesta rieslingistä. Kolmas valkoviini loi Schloss Lieser Niederberg Helden Riesling Auslese 2016 joka oli tuoksultaan makean persikkainen, aavistus limen kuorta ja kukkaisuutta. Maku oli persikkainen, aavistuksen petrolinen ja makean sitruunainen. Pitkä jälkimaku.
Varsinaista erillistä rieslingviikkojen menua ei Berthassa  ole tarjolla vaan viikkojen aikana tarjotaan viinipaketissa valikoima erilaisia rieslingejä-ja spätburgundereita. Maistoimme 3 talon alkuruokaannosta ja taas muistimme miksi Bertha on niin kovatasoinen ravintola. Ensimmäisenä taivaallinen parsa-annos valkoisesta parsasta, kermakastikkesta savustetusta skreiturskasta. Vaatimaton annos ulkonäöltään, mutta suussa varsinainen makujen ilotulitus. Miten joku keksii yhdistää parsan ja raastetun savustetun kalan? Viineistä varsinkin Schloss Lieserin Auslese toimi annoksen kanssa todella hyvin.  Toinen suosikkiannokseni oli paahdettu kuningasosterivinokas, hiivapyre ja mizuna, joka Saavalaisen mukaan jakaa mielipiteitä. Minä rakastin sienen umamia ja hiivakastikkeen makua, mutta osa ei voi sietää hiivasta mieleen tulevaa mielleyhtymää kiljuun. Upea annos joka taas vahvisti minun käsitystäni Berthan sijoitusta kaupungin kovimpien ravintoloiden joukossa.
Ilta päättyi koko bloggaajaporukan osalta Ravintola Periscopeen, jonka maisemat ovat taatusti kaupungin parhaat. Upea miljöö ja uniikki sijainti ei valitettavasti pelastanut hieman ailahtelevaa keittiötä. Osa annoksista oli hyviä, mutta osa kompasteli pahasti. Viineissä ravintolalla oli tarjolla mukava kattaus saksalaisia herkkuja, josta roséviinin ystävien kannattaa maistaa Dautelin rosé.