Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


lauantai 29. lokakuuta 2016

Lokakuuun kausimenu kokonaisuudessaan

Hups, joko kohta on marraskuu ja kaksi kuukautta tätä vuotta jäljellä. Mihin tämä vuosi oikein katosi?

Joka tapauksessa lokakuu vetelee viimeisiään ja olisi taas kausimenun koosteen aika. Tässä kuussa herkuteltiin kurpitsalla, palsternakalla ja juustoilla. Menusta tuli vahingossa lihatonta lokakuutakin viettävälle varsin mukavaa kokattavaa. Katri on ollut tämän kuun myös lihattomalla lokakuulla ja vaikeinta on ollut töissä, jossa kasvisvaihtoehdot ovat olleet hieman suppeammat. Lihattoman lokakuun aikana myös kotona on kätevästi saatu lapsi syömään enemmän kasviksia ja tuloksia alkaa pikkuhiljaa myös sillä saralla tulemaan. Kuukausi ilman lihaa opetti Katrille ainakin sen, että ilmankin tulee hienosti toimeen ja kasvisruoka on oikeasti hyvää. Kiitos tästä kuuluu ensisijaisesti Heikille, joka oikeasti osaa tehdä todella hyvää ruokaa myös ilman lihaa.


Onko lukijoilla toiveita mitä haluaisitte meidän tekevän marraskuun satokauden tuotteista?


torstai 27. lokakuuta 2016

Hemmotellun kakaran marinaa

Pakko taas avautua, kun olen ihmetellyt jo pidempään erinäisiä aukioloaikoja ja niiden vaikutuksia suomalaiseen ruokakulttuuriin.

Ensimmäkin torit. Tamperella on kesäisin vireä Tammelantori, jossa itsekin asioimme lähes joka lauantai. Siis aina lauantaina, koska muita mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti ole. Kesällä tori oli kokeiluluontoisesti auki perjantaisin pidempään, mutta kokeilu lopetettiin kun asiakkaita ei kuulemma loppuiltapäivästä riittänyt.

Säännöllisessä päivätyössä olevalla torin aukiolo arkisin klo 7-14 on ongelma. Luulisin tämän olevan ongelma myös torikauppiaille, joiden myynti ei varmasti yllä todelliseen potentiaaliinsa. Ymmärrän tokin senkin, että useimmat kauppiaat ovat yksityisyrittäjiä eivätkä voi päivystää torilla kellon ympäri. Mutta kysymys kuuluukin, miksei tori voi jonakin arkipäivänä aueta myöhemmin, vaikka puolen päivän aikaan? Tällöin työssäkäyville tarjoutuisi hieman valinnanvaraa torillakäyntipäivän suhteen, usein kuitenkin viikonlopuiksi on suunnitelut muita menoja eikä torille silloin ehdi lainkaan.

Koen, että torikauppiaiden (joista osa on tuottajia jotka myyvät tuotteitaan suoraan kuluttajalle) tukeminen on arvokasta ja mahdollistaa suoran kontaktin tuottajan ja kuluttajan välillä. Tämä on nykyisessä elintarvikeketjussa harvinaista.

Torikauppiaiden kokemus siitä, ettei asiakkaita perjantaisin riittänyt iltapäivän viimeisille tunneille voi liittyä kokeilun ajankohtaan: Kesällä moni on lomalla, jolloin torille ehtii aiemminkin. Toisaalta ne, jotka ovat töissä suuntaavat usein perjantai-iltapäivänä suoraan kesämökeilleen, jolloin torille ei ehdi.

Pohdinta sai alkunsa siitä, kun juttelin sunnuntaisin Pyynikin näkötornilla pysähtyvän Iloisen Pojan kauppa-auton kauppiaan kanssa. Hän juuri valitteli, että Tammelantori on ollut kuollut pysähtymispaikka. Auto on pysähtynyt Tammelantorille perjantaina aamupäivällä, joten enpä ihmettele. Tuolloin paikalla on lähinnä eläkeikäisiä, joista ainakin osalle kauppa-auton laadukkaista lähituotteista koostuva valikoima saattaa olla hinnaltaan yläkanttinen. Kauppias oli päättänyt korvata Tammelantorin Tampellan Pellavantorilla. Pelkään kuitenkin, ettei paikan vaihto paljon kävijämääriä kasvata mikäli ajankohta pysyy samana. Jos ajankohdasta haluaa pitää kiinni, niin kannattaisi etsiä paikka jossa on mahdollisimman paljon läpikulkuliikennettä ja työpaikkoja. Jos itse tuota autoa ajaisin, niin harkitsisin vakavasti tullinaukiota, joka täyttää edelliset.

(Kaikille yrityksen perustamista ja tulevaa sijaintia pohtiville suosittelen lämpimästi Jane Jacobsin kaupunkisuunnettelua käsittelvää klassikkoa The Death And Life Of Great American Cities. Kaupungininsinööritkin voisivat tutustua.)

Toivoisimme siis todella, että rakas Tammelantorimme olisi auki joskus myös alkuillasta ja säilyttäisi siten elinvoimansa. Torista vastaavat kaupunginvirkailijat (ja torin kauppiaat) voisivat pohtia tuleeko heille mieleen ruokakauppaa, joka olisi auki maanantaista lauantaihin kello 7-14 ?

maanantai 24. lokakuuta 2016

Kaleva Brewing Bitter

Nyt on pakko uskaltautua oluiden arvioinnin outoon maailmaan. Tampereella on käynnissä varsinainen pienpanimobuumi, joka alkoi jo vuosikymmeniä sitten Plevnasta, sai vauhtia Pyynikin käsityöläispanimosta ja kiihtyi huippuunsa Nordic Breweryn ja Kaleva Brewingin myötä. Koska Kaleva Brewingin tilat sijaitsevat takapihallamme, on pakko uskaltautua tälle kaltevalle pinnalle.

Kaleva Brewingin bitter on meripihkanvärinen, kohtalaisen syvä olut. Sen tuoksusta henkii hieman yrttiin vivahtavaa humalaisuutta, joka aivan etäisesti tuo mieleen suopursun. Tuoksusta löytyy myös aavistus karamellista makeutta. Suutuntuman alku hieman alemainen. Bitterisyys nousee keskimaussa, joka on täyteläinen. Hiilihapokkuutta on juuri sopivasti raikastamaan jälkimakua ja tuomaan vastapainoa katkerudelle. Alkoholisuus ei juuri maistu. Olut on tasapainoinen kokonaisuus.

Sanalla sanoen: Hyvä bisse. Ei tätä tuoppitolkulla kisko, mutta pienen tuopin tai pari upottaa mielellään!

perjantai 21. lokakuuta 2016

Lokakuun kausimenu: Juustoja jälkiruuaksi

Lokakuu alkaa olemaan meillä sellainen kuukausi jolloin keho alkaa kaipaamaan juustolautasia punaviinin kera. Tällä kertaa juustolautasen juju on kurpitsahilloke, joka toimii loistavasti niin kovien kuin pehmeidenkin juustojen kaverina.

Juustolautanen ja kurpitsahilloa


Meidän juustolautaselta löytyy useimmiten yksi valkohomejuusto, yksi vahva homejuusto, yksi kova vuohenjuusto ja yksi pitkään kypsynyt alppijuusto. Tampereelta parhaat juustot löytää ehdottomasti Juustosopista.


4 kpl erilaisia juustoja oman maun mukaan.

Kurpitsahillo

1/2 butternut-kurpitsa kuorittuna ja siemenet poistettuna
2-3 dl vettä
1 dl sokeria
1 tl kanelia
1 tähtianis

Pilko kurpitsa paloiksi ja laita kattilaan veden, sokerin ja mausteiden kanssa. Keitä kurpitsat kypsiksi. Poista kattilasta tähtianis ja soseuta seos. Tarkista maku ja anna hillon jäähtyä. Tarjoa juuston kanssa.

Juomasuositus


Juustojen kaveriksi suosittelemme portugalilaista portviiniä. Dow's:n LBV 2009 omaa varsin hyvän hinta-laatusuhteen alkon valikoimasta.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Lokakuun kausimenu: Pääruuaksi palsternakkarisottoa ja kylmäsavulohta

Syksyn juuresaika on parhaimillaan, joten lokakuun kausimenuna teemana on ehdottomasti juurekset. Katri on vasta viime vuosina oppinut rakastamaan muitakin juureksia kuin porkkaanaa. Eniten juureksista rakastan nykyään maa-artisokkaa ja palsternakkaa. Jääkaapin juureslokerossa pyöri pari ylimääräistä palsternakkaa ja siitä se idea sitten lähti.

Palsternakkarisottoa ja kylmäsavulohta

4 palsternakkaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
vettä
öljyä
suolaa, pippuria, hunajaa

30-40 gr kylmäsavulohta/syöjä
Jos olet lihattomalla lokakuulla niin voit tarjota risoton kanssa myös nopeasti paistetun vuohenjuustokiekon. Yhdistelmä toimi myös loistavasti.

Kuori palsternakat ja pilko ne isoiksi paloiksi. Keitä palsternakat reilussa vedessä kypsäksi ja soseuta ne. Hienonna sipuli ja valkosipuli pieneksi. Kuullota öljyssä sipuleita, kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää riisi ja kuullota vielä niin kauan, että riisi on läpikuultavaa. Lisää kuumaa vettä niin, että riisit peittyvät. Sekoita koko ajan ja lisää viini, kun vesi on haihtunut. Kun viini on imeytynyt riisiin, lisää joukkoon löysää palsternakkapyrettä maun mukaan. Sekoita koko ajan ja mausta risotto suolalla, pippurilla ja hunajalla. Risotto on kypsää, kun siinä on vielä hieman purutuntumaa jäljellä. Tarjoa heti. Muista, että syöjä odottaa aina risottoa eikä päinvastoin. 

Juomasuositus


Juomaksi suosittelemme hiljattain monopolin valikoimaan saapunutta portugalilaista valkoviiniä, joka tulee jämäköistä Baga-viineistäänkin tunnetulta Dãon alueelta. Ribeiro Santo Encruzado 2015 on valmistettu encruzado-rypäleestä joka (yllätys yllätys) on paikallinen natiivilajike. Rypäleet kasvavat korkealla graniittisessa maaperässä. Viini on tuoksultaan kohtalaisen kypsän hedelmäinen, melko runsas ja hieman mausteinenkin. Suussa viini on melko täyteläinen osin varmasti tammikypsytyksenkin vuoksi. Hedelmäisyyttä tasapainottaa napakka hapokkuus, joka pitää paketin kasassa. Tämä on täsmäpari risotolle, joka on suutuntumaltaan täyteläinen ja runsas. 

maanantai 10. lokakuuta 2016

(too ?) Fine dining @ Ravintola Mirazur

Kun varasimme reissun Provenceen kevättalvella, teimme samalla random-varauksen ravintola Mirazuriin nopean googletuksen perusteella tutustumatta tarkemmin ravintolan taustoihin tai maineeseen. Pian varauksen tekemisen jälkeen rafla rankattiin kuudenneksi Worlds 50 best restaurants-listauksessa. Odotukset nousivat kovasti, mutta samalla nousi pelko kovien odotusten pettämisestä.

Mirazurin on perustanut argentiinalais-italialaisten vanhempien lapsi Mauro Colagreco, joka muutti Argentiinasta Provenceen. Ravintolan filosofiana on tulkita välimerellistä keittiötä mahdollisimman tuoreiden raaka-aineiden kautta. Syömistämme annoksista loiti ylpeys alueen mereneläviä ja tuoreita vihanneksia kohtaan. Raaka-aineet hankitaan ravintolan yhteydessä sijaitsevilta puutarhoilta ja rajan takaa Italiasta Ventimiglian jättimäisiltä markkinoilta, josta saadaan ostettua pyyntituoreita mereneläviä ja seudun parhaita kasviksia.

Ravintola Mirazur sijaitsee kukkulalla aivan Italian rajan tuntumassa. (Ravintolaan saapuessamme saimme seurata kuinka ranskan poliisi kuljetti laittomia siirtolaisia takaisin Italian puolelle...). Jos haluat nauttia myös matkasta ravintolaan, kulkee Mentonin vanhan kaupungin yläpuolelta alkava Boulevard de Garavan suoraan ravintolalle pitkin mäenharjannetta, josta on mahtavat näköalat alas Mentonin satamaan. Myös itse ravintolasalista on mahtavat näköalat: Koko rannanpuoleinen seinä on lasia, ja ainakin meidän ikkunapöydästämme oli hieno seurata auringonlaskua samppanjalasillisen ääressä. Mentonin vanhan kaupungin rakennukset ovat kauniin pastellisävyisiä ja ne hohtavat auringonlaskussa upeina. Tässä onkin hyvä syy varata pöytä heti illallistarjoilun alkuun 19.15: ainakin syyskuussa aurinko laski varsin pian.

Päädyimme pikaisen harkinnan jälkeen syömään pitkää menua, jonka läpikäyminen olisi työlästä, kuvat ja menukortti kertokoot tarinaansa. Muutamia juttuja on kuitenkin pakko nostaa esiin:

-Leipä: ensin pöytään kannettiin kokonainen uunilämmin leipä sekä oliiviöljyastia. Mukana seurasi kortti, jossa kerrottiin leivän tärkeästä roolista välimeren maiden tavallisen kansan ruokapöydässä. Leipä oli pehmeää, hieman makeaa ja maustettu kaardemummalla, joten se oli suomalaiseen suuhun jotakin pullan ja leivän väliltä. Hieman kitkerän oliiviöljyn kanssa yhdistelmä oli kuitenkin hyvä. Leivän ja ensimmäisen varsinaisen ruokalajin väliin oli lisäksi jätetty runsaasti aikaa, joten sitä tuli myös mutusteltua. Tämä lienee ollut tarkoituksellinen ja aterian kokonaisuutta ajatellen loistava liike: Leipä vei pahimman nälän, jolloin muiden ruokalajien kohdalla saattoi nauttia ja makustella, ei vain syödä nälkäänsä

- San Remon katkaravut: tarjottuna lähes raakana, merenmakuisena. Lisänä hasselpähkinää ja vadelmaa. Alkuun raa'an katkaravun konsistenssi ja makukin tuntui oudolta, mutta pähkinän ja vademan kanssa yhdistelmä oli taivaallinen. Lisänä ollut yuzu-emulsio toi annokseen happoa. Jännittävä, muutaman suupalan tottumisen vaativa annos joka avasi ainakin meille uusia makumaailmoja. (Sama toistui muutamassa muussakin annoksessa: alkuun makuyhdistelmä saattoi tuntua hieman erikoiselta, mutta vei makuaistia epämukavuusalueelle juuri sopivasti avaten uusia ovia.)
-Mantelitortellinit: Se, että menukortissa on painettu lihavoidulla fontilla 'Almon Tortellini' on harhautusta. Annoksen helmi oli se savustetuista luista keitetty lihaliemi, jonka voittanutta en ole maistanut edes Vietnamissa, missä pho-liemeen suhtauduttiin lievästi sanottuna vakavasti.

-Mustekala: Mustekalan lonkeroista leikatut pastamaiset nauhat olivat rakenteeltaan jotain ennenkokematonta. Niitä ei oltu juuri kypsennetty, mutta ne oli jollain konstilla saatu niin mureiksi, että rakenne muistutti lähinnä hyytelöä (hyvällä tavalla). Olisi tehnyt mieli kysyä mitä näille oli tehty, mutta tuonnempana selviävästä syystä jäi kysymättä... Annos, jota syödessään Katrin teki mieli ruveta itkemään. Niin hyvää se oli!
-Vuohi: Annokseen oli käytetty vuohen maksaa (joka tarjoilijan mukaan oli 'heart'), karetta, niskaa ja sisäfilettä. Mielenkiintoinen makumatka eri osien täysin toisistaan eroaviin makuihin, joita kuitenkin yhdisti 'vuohisuus'. Seesamkastike ja punainen miso sitoivat annoksen syvänmakuiseksi kokonaisuudeksi.
-Tatti ja suklaa: Jälkiruoka oli valtava annos tummaa suklaata ja tattitahnaa. Yhdistelmä oli jälleen yksi esimerkki makuaistia epämukavuusalueelle vievistä annoksista: ensimmäiset suupalat olivat outoja, mutta vaikka takana oli jo kymmenisen annosta päädyin syömään annoksen loppuun.
Ruoka oli siis loistavaa. Mutta sitten seuraa mutta.

Ensinnäkin, tunnelma oli jäykkä. Tämä oli suurin ongelma: Kullakin henkilökunnan jäsenellä oli tarkkaan määriteltu tehtävänsä, joten palvelu oli joustamatonta. Vettä ei kannattanut pyytää väärältä henkilöltä. Palvelu oli myös jäykkää, eikä asiakkaan ja tarjoilijan välisestä vuorovaikutuksesta ollut tietoakaan. Tunnelma oli jotenkin varovainen, ei lainkaan spontaani ja luonnollinen. Tämä lienee ongelma tähtien tavoittelussa: Michelin-arvioijat edellyttävät tietynlaista palvelua, joka ei välttämättä tunnu oman sukupolvemme ravintolassakävijöistä luontevalta. Hiljaa nurkasta hiippailevat tarjoilijat ovat pelottavia, eivät asiakasta kunnioittavia.

Kielimuuri oli toinen ongelma: Tripadvisorin arvioiden mukaan ravintolan henkilökunta puhuu hyvää englantia, mutta tätä emme kyllä voi allekirjoittaa. Hovimestarin kielitaito oli hyvä, mutta ainoa kontakti häneen olikin pöytään ohjaaminen ja ovesta ulos saattaminen. Muun henkilökunnan englanti oli korkeintaan auttavaa, mistä syystä monien annosten koostumus selvisi vasta jälkikäteen aterian päätyttyä mukaan annetusta menukortista. Esimerkiksi 'goat's heart' maistui erehdyttävästi maksalta.

Viinit: Viiniparit olivat toimivia, mutta yhtään varsinaisesti elähdyttävää yhdistelmää ei tullut vastaan. Tässäkin ehkä haluttiin mennä perinteisellä ja turvallisella mutta toisaalta yllätyksettömällä linjalla.

Hitaus aterian päättyessä oli eniten kenkutusta aiheuttanut asia. Aterian alussa meiltä kysyttiin, tarvitsemmeko taksin takaisin kaupunkiin. Vastasimme tarvitsevamme, ja rouva merkitsi jotakin vihkoonsa. Tämän perusteella oletimme, että henkilökunta tilaa taksin aterian ollessa lopuillaan. Kun lopulta saimme 45 minuutin istuskelun (ja ajan  kuluessa vähemmän hienovaraiseksi muuttuneen tarjoilijoille heiluttelun) jälkeen laskun, oletimme taksin odottavan. Väärin. Hovimestari ilmoitti, että taksi olisi pitänyt ymmärtää pyytää tilaamaan: "You (unspoken 'idiot') did not ask to call it at the end of your meal".  Odotimme sitten vielä toiset 45 minuuttia taksin saapumista, joten ravintolasta poistuessa olimme miltei vihaisia. Niinpä tätä kirjoitankin vasta useita viikkoja ravintolakäynnin jälkeen, kun kokemus on saanut hautua.

Kokonaisuus oli siis kaksijakoinen: Ruoka oli loistavaa, emmekä ole koskaan saaneet yhdellä aterialla niin monta wow-yhdistelmää. Tästä ei todellakaan jäänyt sellaista"oltais tehty ite paremmin"-fiilistä, mikä on usein ongelmana casual-syömisessä. Toisaalta jäykkä palvelu onnistui pilaamaan kokemuksen siinä määrin, että ensituntemukset illan jälkeen olivat kiukkuiset.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Lokakuun kausimenu: Alkuruokana kuumottavaa kurpitsakeittoa

Lokakuu on kurpitsasesongin kuuminta hottia. Sen kunniaksi teimme kurpitsakeittoa, joka oli sekin varsin hottia. Mausteeksi tähän tuli parvekkeelle kasvanut apache-chilli. Näitä nyt tuskin kaupasta löytyy, mutta jokin muu hedelmäinen, melko tulinen lajike käy.

1 noin kilon kurpitsa
1 valkosipuli
2 isoa sipulia
1 chilli (siemenineen jos haluat todella tulista, ilman jos et)

kasvisliemikuutio (Kallot on hyviä)
10 maustepippuria
3 laakerinlehteä
2 tähtianista
1 kanelitanko
suolaa
hunajaa
loraus vaaleaa balsamicoa
turkkilaista jogurttia

Tarjoiluun kermavaahtoa ja kylmäsavulohta tai paahdettuja manteleita rouhittuna.

Laita uuni 200 asteeseen, Leikkaa kurpitsa lohkoiksi kuorineen, poista siemenet kuitenkin. Laita lohkot leivinpaperille ja uuniin paahtumaan. Samaan aikaan voit laittaa alemmalle tasolle toiselle pellille sipulit ja porkkanat kuorineen kypsymään. Anna kypsyä uunissa kunnes kurpitsat alkavat ottaa hiukan väriä. Sipulit kypsyvät uunin alatasolla pidempään,(ellet omista kiertoilmauunia). Sipulit ovat kypsiö kun ovat pehmeitä.

Samalla kun kasvikset ovat uunissa laita liemi kiehumaan: Litra vettä, liemikuutio ja mausteet lukuunottamatta suolaa ja hunajaa.

Kaavi kurpitsanlihat irti kuorista. Kuori sipulit, valkosipulit ja porkkanat. Pilko krouveiksi paloiksi. Siilaa keittämäsi liemi (tai nostele mausteet pois reikäkauhalla). Laita kasvikset liemeen, kiehauta ja soseuta. Mausta maun mukaan suolalla, hunajalla ja balsamicolla. Lisää jogurttia pehmentämään chilisyyttä.

Tarjoa vatkatun kermanokareen ja parin kylmäsavulohisiivun koristamana. Voit käyttää paahdettuja manteleita lohen sijasta.

Joimme tämän kanssa kuplivaa shirazia Australiasta. Tällainen oli taannoin alkonkin valikoimassa, ei kuitenkaan enää. Kuohuvan raikas, silti tanniininen viini toi jännittävän kontrastin keiton tulisuudelle ja jopa korosti sitä: Toisaalta kuplat viilensivät suuta, toisaalta tanniinit ja kohtalaisen voimakas alkoholisuus loivat lisää jälkipoltetta. Viinin aromimaailma ei keiton tulisuudelta juuri päässyt esiin lukuunottamatta korostuvaa pippurisuutta, mutta tässä suutuntuma olikin pääosassa.

Jos tälle jotain alkonkin valikoimasta löytyvää haluaisi suositella, niin lähtisin mieluusti sherrylinjalle. Esimerkisi taannoin mukiinmeneväksi toteamamme Merito Oloroso laittaisi varmasti tälle kampoihin!