Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Celler Piñol winemaker dinner Ravintola C:ssä


Loskaisen perjantain piristykseksi pääsimme osallistumaan Celler Piñolin viinintekijäillalliselle Ravintola C:ssä. Juanjo Piñol oli tuonut mukanaan tilan viinejä Terra Altasta ja C:n väki oli suunnitellut näille viineille sopivat annokset. Ilta oli hieno: ruuat olivat tuttuun tapaan Ilkka Isotalon kunnianosoitus lähiseudun raaka-aineille. Myös Christina Suomisella lienee ollut suuri rooli annosten suunnittelussa, sillä ne toimivat viinien kanssa lähes taianmaisesti. (En sano että "toimivat kuin kone", sillä se ei kuvaa mielestäni Suomisen tapaa yhdistää viiniä ja ruokaa. Taianomainen voi olla ylisana, mutta tavoittaa idean paremmin.)

Piñolin tila sijaitsee siis Batean kylässä Katalonian eteläosassa, viitisenkymmentä kilometriä rannikolta sisämaan vuoristoon. Terra Alta tarkoittaa katalaaniksi "korkeaa maata", mikä kuvannee sijaintia hyvin. Alue on hyvin kuivaa ylänköä noin 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Alueella viljellään perinteisesti Garnachaa sekä punaisena että valkoisena versiona, ja etenkin valkoisten garnacha-viinien katsotaan kuuluvan Espanjan parhaimmistoon. Punainen Garnacha on yleinen lajike muillakin Espanjan välimerellisillä viinialueilla kuten läheisissä Prioratissa ja Montsantissa. Sen sijaan Morenillo-lajiketta viljellään vain Terra Altassa ja sielläkin hyvin vähän. Köynnös on hankala viljeltävä, joten lajike oli kuolla sukupuuttoon kunnes sen viljely on viimeisten vuosikymmenten aikana hieman elpynyt.


Ilta alkoi lämmittävällä sipuliöljyllä maustetulla lanttuliemellä, jossa oli varsin syvän juureksinen maku. Tämän jälkeen jatkettiin keittiön tervehdyksillä, joista ensimmäisessä oli Pyhäjärven siikaa, tillinkukintoja, tillimajoneesiä ja keltuaista sekä hieman suomalaista chiliä. Annos oli hienovarainen suupala, joka toimi (kenties chiliä lukuunottamatta) hyvin tämän kanssa tarjotun Portal Blancon kanssa. Viini oli nuorekas, terästankissa käytetty garnacha(85%)-SB(5%)-Viognier(5%)-Macabeo(5%)-sekoite. Aromikas viini, jossa oli runsaasti trooppista hedelmäisyyttä, viognieri kukkeutta ja aavistus mausteisuutta sekä aavistus sauvignonin vihreyttä. Viini oli kohtalaisen runsas mutta silti raikkaan hapokas. Miellyttävä aloitus illalle.


Seuraavassa keittiön tervehdyksessä oli karitsatartaria näkkileivällä, ja tämäkin suupala upposi hienosti.


Seuraavaksi siirryttiin varsinaisiin alkuruokiin, ja ensin saimme savustettua Pyhäjärven kuhaa, sipulia, maitohorsmaa ja peltotaskuruohoa. Kuhassa oli erittäin hienovarainen savu, sen rakenne oli upea ja villiyrtit sekä hiillostettu sipuli tukivat kalan savuisia aromeja hienosti. Viiniksi tälle oli valittu yllättävästi mutta erittäin osuvasti Portal Rosé. Viini on sekoite punaista garnachaa (75%) ja syrah'ta. Väriltään erittäin tummanpunainen, tuoksultaan intensiivisen punamarjainen, aavistuksen pippurinen ja hennosti mineraalinen. Suussa melko täyteläinen, pienen jäännössokerimäärän vuoksi erittäin naukkailtava kohtalaisen korkeasta alkoholipitoisuudesta huolimatta. Viinin aromimaailma toimi savustetun kalan ja villiyrttien kanssa hienosti, etenkin syrah'n tuoma mausteisuus komppasi mielestämme annoksen aromeja mukavasti.


Seuraavaksi viiniksi meille kaadettiin mielestämme illan tähti. L'Avi Arrufí on vanhojen yli 50-vuotiaiden garnacha-köynnösten rypäleistä tehty viini, joka on kypsynyt 7 kuukautta tammessa sakoillaan. Viini on nimetty Juanjo Piñolin isoisän mukaan (myös muilla tilan viineillä on suvun jäsenten nimiä). Viinin tuoksu on erittäin runsaasti kivelisten vaaleiden hedelmien aromeja, kukkaisuutta ja mausteisuutta sekä tammen tuomaa tasapainoista savuisuutta ja voin aromeja. Viinille oli luotu erittäin hieno ruokapari: Villisorsaa, palsteripyrettä, punajuurta ja hapanomenahilloketta sekä hiillostettua punakaalia. Tämä oli illan loistavin viini ja viini-ruokapari. Runsas viini ja riistainen sorsa toimivat yhteen hyvin, mutta suurimmat kicksit löytyivät kun suuhun sai sorsan kanssa hiilollostettua kaalia, joka ei tässä tapauksessa todellakaan ollut viinin vihollinen kuten usein sanotaan. Täydellistä herkkua.

Tämän jälkeen pääsimme maistamaan Finca Morenilloa, joka on tilan kenties omaleimaisin viini: Morenilloa viljellään varsin vähän (10-20 ha) ja puhtaat lajikeviinit ovat vielä harvemmassa, näitä pullottaa vain muutama tuottaja. (harvinaisuudesta kertoo sekin, että sitä ei löydy Jancis Robinsonin Wine Grapes-teoksesta...)  Lajike tuottaa epätasaisen sadon heikon värisiä ja melko matalasokerisia hapokkaita rypäleitä, joten se ei ollut bulkkiviinejä tuottaneiden suosiossa ja siksi oli kadota. Huolella viljeltynä lajikkeesta saadaan kuitenkin runsaan värisiä, punamarjaisia viinejä, joiden runko on melko hento mutta hapokkuus raikas alueen kuumaan ilmastoon nähden. Juanjo Piñol kuvasi morenillon olevan hieman kuin runsas versio Pohjois-Espanjan Menciasta.

Finca Morenillo on 75-vuotiaiden köynnösten tuottama puhdas morenillo, joka on kypsynyt 15 kuukautta suurissa tammitynnyreissä. Viinin tuoksussa on mansikkaa, vadelmaa ja hapanta kirsikkaa  sekä hentoa savuisuutta. Suussa nousee enemmän tammikypsytyksen tuomia savun ja mokan aromeja marjaisuuden oheen. Viini on keskitäyteläinen, sileätanniininen ja lopusta kirpakan hapan. Viiniä pidettiin sikäli omaleimaisena, että sen haluttiin antaa loistaa: Ruokapariksi oli valittu yksinkertaisesti juustoannos, jossa oli Juustoportin vuohen gran reservaa sellaisenaan ja paistettuna. Rasvainen juusto nosti viinin hapokkuutta ja siloitteli tanniineja edelleen, ja viini pääsi todella laulamaan pääosaa.

Pääruuaksi saimme hirveä Hämeenkyröstä, quinoapuuroa, paahdettua porkkanaa ja kuusenkerkkiä. Erittäin voinen quinoapuuro ja vähärasvainen hirvenfile muodostivat lautasella erittin toimivan kokonaisuuden, jonka riistaisia makuja kuusenkerkät korostivat tyylikkäästi. Viiniksi saimme tämän annoksen kanssa Morenilloa runsaamman garnacha-vetoisen Mather Teresina-nimisen viinin. Viinissä on puolet garnachaa, 30 % vanhojen köynnösten cariñenaa ja 20 % morenilloa. Viini on läpikäynyt melko pitkän 20 kuukauden tammikypsytyksen. Sekoite on harmoninen kokonaisuus: hyvin kypsiä punaisia marjoja, jopa hillotun kypsiä nuotteja. Mukana on tuntuvaa mausteisuutta, hienoista savuisuutta ja aavistus (hentoisen brettanomyceksen tuomaa?) balsamisuutta. Suussa viinin runko on runsas, alkoholiakin löytyy liki 15%. Viinissä on kuitenkin sikäli runsas hedelmäaromisuus, että se ei huku alkoholiin. Tanniinit ovat leveät ja huomattavasti morenilloa rakeisemmat, mikä toimii hyvin roséhirven kanssa. Cariñena ja morenillo tuovat sekoitteeseen hyvän hapokkuuden. Viini on annoksen kanssa erittäin miellyttävä pari.

Jälkiruuaksi saimme annoksen, jossa oli miniblinejä, pähkinöityä jäätelöä, pihkasiirappia ja hillottua omenaa. Tämän kanssa tarjottiin vanha tuttumme Josefina Piñol Blanco. Tämä 85-vuotiaiden garnacha blanca-köynnösten rypäleistä valmistettu makea late harvest-viini on aiemminkin todettu hyväksi päätökseksi aterialle. Viinin tuoksussa on hillottua appelsiininkuorta, aprikoosia, makeaa mausteisuutta ja pähkinäisyyttä. Suussa makea mutta silti sopivasti hapokas. Erittäin nautittava viini tarjotun jälkiruuan kera.

Kokonaisuudessan ilta oli upea. Viinit olivat kiinnostavia ja Juanjo Piñol avasi niistä kertoessaan sekä viininvalmistusfilosofiaansa että suvun historiaa, jotka linkittyivät tiiviisti yhteen: Suuri osa viineistä on nimetty suvun henkilöiden mukaan ja pyritty valmistamaan siten, että ne kuvaavat kyseisten henkilöiden luonnetta ja merkitystä perheelle. Myös viineille valmistetut annokset olivat upeita kokemuksia toinen toisensa jälkeen. Ravintola C:n tapa käyttää raaka-aineita on jotakin täysin omanlaistaan. Valmistusmenetelmät voivat olla aikaavieviä ja monimutkaisia, mutta niiden ei koskaan anneta peittää raaka-aineen makua ja luonnetta. Annokset kielivät siitä, että keittiössä osataan nähdä yksinkertaisissa raaka-aineissa sellaisia ominaisuuksi, jotka tavalliselta kotikokkailijalta ja monelta ammattilaiseltakin jäävät piiloon. C on niitä harvoja ravintoloita, josta saa aina uusia inspiraatioita ja näkökulmia. Tuntuu siltä, että vuosien kokemuksella tämän ravintolahelmen keittiössä on opittu tuntemaan sitä kuuluisaa korvasienen sielunelämää.


Loppuun on pakko mainita illan aloittaneesta ikävästä tapauksesta. Pieneen ravintolaan jäi saapumatta varauksen tehnyt 12 hengen seurue, joten neljännes ravintolan asiakaspaikoista jäi käyttämättä. Ilta oli muuten loppuun varattu, joten todennäköisesti moni halukas ei päässyt kuulemaan Piñolia ja nauttimaan illasta. Keittiössä oli luonnollisesti varattu ja valmisteltu raaka-aineet näiden saapumatta jääneiden annoksiin, ja osa näistä meni todennäköisesti haaskuulle. Sanomattakin on selvää, että tällainen toiminta on mielestämme törkeää. Sairastapauksia tai muuta yllättävää voi toki sattua, mutta saapumatta jättäminen ilman minkäänlaista ilmoitusta on hyvin ajattelematonta ja lyhyelläki varoajalla ilmoittaminen on suotavaa. Toivottavasti joku tuntee piston sydämessään. Shame on you.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Veriappelsiini tuo etelän lämmön talven keskelle!

Veriappelsiinien sesonki on lyhyt ja se osuu keskelle Suomen kylmintä talvea. Lajikkeita on useita, mutta tavallisimmin meillä vastaantulevat veriappelsiinit ovat Tarocco-lajiketta, joka on veriappelsiineista makein. Sen sanotaan joskus olevan "puoliverinen" koska punainen pigmentti jakautuu hedelmälihaan epätasaisesti. Lajike on kotoisin Sisiliasta Etnan rinteiltä, ja sieltä tulevat myös Suomeen tuotavat veriappelsiinit. Espanjassa viljellään Sanquinello-lajiketta, jonka hedelmäliha on tummemman punainen kuin Taroccon. Kolmas yleinen lajike on Moro, joka on tiettäävästi syntynyt mutaation seurauksena Sanquinellosta. Tämä lajike on tummimman värinen ja muita kitkerämpi.

Veriappelsiinien sesonkin on siis parhaillaan menossa, joten päätimme tehdä alku- pää- ja jälkiruuat käyttäen tätä värikästä ja maukasta talven c-vitamiinipommia.



Alkuun veriappelsiinia, fenkolia ja sardiineja

4 annosta:

Salaatti:
2 porkkanaa
noin 200 g fenkoli
2 veriappelsiinia
1 prk pieniä hyviä sardiineja
pienilehtistä salaattia tai pinaattia
12 kirsikkatomaattia

Kastike:
salaatissa käytettyjen veriappelsiinien kuori
2 valkosipulinkynttä
suolaa
2 tl sokeria
valkoista balsamicoa
oliiviöljyä

Tee ensin kastike: vuole veriappelsiineista kuoren keltainen osa kastikekattilaan ja pilko valkosipuli  joukkoon. Lisää desi vettä, kiehauta ja anna porista viitisentoista minuuttia. Siilaa liemestä pois kuoret ja valkosipulit. Lisää 2 tl sokeria, ripau suolaa, loraus öljyä ja iso loraus etikkaa. Maista ja tuunaa sopivaksi.

Tee salaatti: Kuori porkkanat ja pilko tai vuole kuorimaveitsellä soiroiksi. Höylää mandoliinilla fenkoli ohuiksi siivuiksi. Laita kulhoon ja heittele kirsikkatomaatit sekaan. Kuori veriapppelsiinit veitsellä ja fileoi hedelmäliha kalvojen välistä kulhoon. Purista jäljelle jäävistä roippeista mehut salaatin sekaan. Lisää ripaus suolaa ja sekoita. Anna makujen tasoittua puolisen tuntia. Juuri ennen tarjoamista sekoita joukkoon salaatinlehdet tai pinaatti. Kokoa salaatti lopuksi lautasille: pohjalle salaattisekoitusta ja päälle sardiineja. Valuta vielä kastiketta päälle ja nauti!

Pääruuan reseptiä emme tässä toista, koska se löytyy MTV:n Sivumaku-blogista sellaisenaan. Suosittelemme tämän kokeilemista lämpimästi. Ja mainittakoon vielä, että veriappelsiini maku oli vielä huomattavasti syvempi kun söimme seuraavan päivän lounaaksi jääkaapissa yön viettänyttä risottoa. Minkä rakenteessa menetimme sen saimme maussa takaisin...

Jälkiruuaksi Mascarponea ja veriappelsiinia

1 prk mascarponejuusoa
1 dl turkkilaista joguttia
2 rkl sokeria
2 rkl hunajaa
1/2tl kaardemummaa
1/2 dl rusinoita
2 veriappelsiinia

Sekoita jogurtti ja mascarpone, vatkaa notkeaksi. Mausta kaardemummalla, sokerilla ja hunajalla, sekoita joukkoon rusinat. Fileoi veriappelsiinit. Kokoa annos laseihin: Pohjalle mascarponejogurttia ja päälle veriappelsiininsiivuja. Tarjoa halutessasi makean viini kanssa. (Kukkainen muscat toiminee loistavasti)

Viiniksi suosittelemme alku- ja pääruualle tietenkin Etnan viiniä. Alkosta löytyy kaksi Etna Biacoa, joista suosittelemme Benantia. Myös Tenuta Delle Terre Neren viini on miellyttävä, mutta se on hieman ohuempi kuin Benantin ja saattaisi jäädä veriappelsiinin aromaattisuuden jalkoihin.

Etna biancon johtava rypäle on paikallinen carricante, jota täytyy olla sekoitteessa vähintään 60 %. Lajike on hyvin hapokas ja tuottaa mineraalisia, melko runsaita ja sitruksisen aromikkaita viinejä. Benantin viini on puhdas carricante kun taas Terre Neressä on mukana catarrattoa, inzoliaa ja minellaa.

Viini toimii erittäin hyvin sekä alkusalaatin että risoton kanssa: Sen sitruksiset ja aavistuksen kukkaiset aromit toimivat hyvin veriappelsiinin makumaailman kanssa. Mineraalisuus ja fenkoli komppaavat toisiaan ja hapokkuus tarjoaa vastaparia sekä öljyisille sardiineille että risotolle. Suosittelemme kokeilemaan!



sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Alpha Estate Turtles Wineyard Malagouzia 2016

Alpha Estaten Malagouzia-viini tarjosi pitkästä aikaa meille täysin vieraan rypäleen, sillä emme olleet maistaneet kreikkalaista Malagouziaa aiemmin. 

Malagouzia on vanha kreikkalainen lajike, jonka alkukoti sijaitsee (Jancis Robinsonin Wine Grapes-kirjan mukaan) jossain Manner-Kreikan eteläosissa. Lajike oli kuolla sukupuuttoon kunnes Evangelos Gerovassiliou elvytti lajikkeen viljelyn Thessalonikin lähellä Pohjois-Kreikassa. Nykyään lajiketta viljelläänkin eniten pohjoisen viinialueilla Makedoniassa.

Malagouzia on varsin aromaattinen rypäle, ja monista muista aromaattisista lajikkeista poiketen rypäleet säilyttävät aromaattisuutensa myös kuumissa olosuhteissa. Viinit ovat sitruksisia, yrttisiä ja kukkeita muistuttaen etäisesti sauvignon blancia. Malagouzia ei ole kuitenkaan yhtä hapokas kuin sauvignon, joten huolimattomasti tehdyt viinit voivat olla latteita. Parhaimmillaan malagouzia on kuitenkin loistava viini aperetiiviksi tai kesäisille kasvisherkuille.


Alpaha Estate sijaitsee Amyndeonin alueella Luoteis-Kreikassa. Amyndeon on kaikista Kreikan viinialueista mantereisin. Alpha Estate on 2000-luvun alussa perustettu viinitalo, jolla on 87 hehtaaria tarhoja. Nämä viinitarhat sijaitsevat 600-700 metrin korkeudessa tasangolla, jota ympäröivät vuoret. Lämpötilantasaajina toimii kaksi alueella sijaitsevaa suurta järveä. Tarhojen maaperä on kalkkikiven ja hiekan sekaista, hyvin vettä läpäisevää.

Tilalla luotetaan vahvasti teknologiaan, sillä tarhojen olosuhteita tarkkaillaan jatkuvasti sääasemien avulla, köynnösten vedensaantia säännöstellään optimaalisesti ja tautipainetta ennustetaan tietokonemallien avulla. Myös kellarissa on k
äytössä moderni laitteisto.

Turtles Wineyard Malagouzian rypäleet on poimittu todennäköisesti koneellisesti, ne on rangattu mutta ei murskattu. Rypäleitä on liotettu kuorineen kylmässä ennen puristusta ja käymisprosessia aromaattisuuden maksimoimiseksi. Viini on käymisen jälkeen saanut seistä sakoillaan 2 kuukautta.

Tuoksu on voimakkaan aromaattinen kertoen huolellisesta lämpökontrollista valmistusvaiheessa. Metoksipyratsiini tuoksuu: Vihreää yrttisyyttä, sauvignonista muistuttavaa tomaatinlehteä, trooppisisa hedelmiä ja aavistus terpeenistä kukkaisuutta. Suussa kuiva, melko täytäläinen. Hapokkuus on kohtalainen. Suussa viinin aromaattisuus ei ole niin hyökkäävä kuin tuoksussa ja kokonaisuus muodostuu harmoniseksi. Kokonaisuudessaan mukava kesäinen viini, joka upposi näin talvenkin keskellä savukalan kanssa aivan mainiosti! Viini irtoaa alkosta

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Beck ink: Mehevän marjainen viini Itävallasta

Kuva: vindirekt.fi

Maistoimme Burgenlandissa Itävallassa viiniä tuottavan Judith Beckin Ink-viiniä ensimmäisen kerran vuoden 2017 alkupuolella, jolloin sen tuore marjaisuus ja siihen yhdistynyt mausteisuus ja aavistuksenomainen rustiikkisuus ihastutti meitä kovasti. Nyt joulun seudussa ostimme kotiin pullon, kun kaipasimme hyvää marjaista pizzaviiniä jouluna nautittujen ikääntyneiden ja hieman haastavienkin viinien jälkeen.

Weingut Beck on 70-luvulta lähtien toiminut perheomisteinen viinitila Burgenlandissa. Tilalla on 15 hehtaaria tarhoja, ja tuotantotilat sijaitsevat Golsissa Neusiedler See-järven koilliskulmassa. Tarhoja viljellään biodynaamisesti, ja talo on keskittynyt perinteisten itävaltalaisten punaisten lajikkeiden viljelyyn.

Viini on valmistettu pääosin zweigeltista, joka on Itävallan viljellyin rypäle. Lajike on sankt laurentin ja blaufränkichin jälkeläinen, joka tuottaa intensiivisen marjaisia, kohtalaisen hyvärakenteisia viinejä. Cuveessa on mukana myös 10 % sankt lauretia, joka on hieman hienostuneempi, usein kirsikkainen lajike. Viiniä on ikäännytetty vanhoissa tammitynnyreissä vuoden päivät.

Tuoksu on varsin intensiivisen marjainen, lähinnä punaherukkainen ja kirsikkainen. Lisäksi löytyy hentoa mausteisuutta ja yrttisyyttä, mutta ennen kaikkea viini on tuoksultaan nuorekkaan marjainen muistuttaen hieman jopa noveau-viinejä. Suutuntumaltaan viini on hyvinkin täyteläinen, marjainen ja raikkaan hedelmähappoinen. Jälkimakuun nousee kevyt tanniinien puraisu, mutta tämä jää melko kevyeksi. Kaikenkaikkiaan mukava, helposti lähestyttävä viini, jota voi hyvin suositella jos kaipaa nautittavaa viiniä jota ei tarvitse sen kummemmin pohdiskella.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Antonelli Montefalco Sagrantino Passito

Ostimme tämän viinin Rooman lähellä sijaitsevalta Torre in Pietran viinitilalta, joka kuuluu samaan konserniin Umbriassa viinejä tuottavan Antonellin talon kanssa. Montefalco Sagrantinoa olimme maistaneet muutamalta tuottajalta aiemminkin, mutta makeaan passitoon emme olleet aiemmin törmänneet.

Sagrantino on Umbrian alkuperäislajike, joka tuottaa tanniinisia, aromeiltaan tummamarjaisia, mausteisia ja hieman paahteisiakin viinejä. Nopean googletamisen perusteella kävi ilmi, että makea passito-viini on sagrantino-viinien perinteinen tyyli, jota on tuotettu kirkon pyhiin toimituksiin vuosisatoja. Lajike oli kuolla sukupuuttoon, kunnes Arnaldo Caprai elvytti lajikkeen viljelyn. Viime vuosikymmenten aikana viljelyala on lisääntynyt voimakkaasti, ja tuottajia on viitisenkymmentä.

Sagrantinoa kasvatetaan Montefalcon kylän ympäristössä Umbriassa. Saadakseen Montfalco Sagrantino DOCG-leiman viinin täytyy olla 100 % sagrantino ja sitä tulee kypsyttää 36 kk (josta 12kk tammessa) ennen markkinoille laskua.

Antonelli on vanha viinitalo, jonka perusti Francesco Antonelli 1800-luvun lopussa. Tila on yhä Antonellin perheen hallussa, ja nykyisin tilasta vastaa Filippo Antonelli. Tila viljelee Montefalcossa 40 hehtaaria tarhoja, jotka sijaitsevat noin 350 metriä merenpinnan yläpuolella Apenniinien suojaaman laakson rinteillä. Tarhoilla kasvaa sagrantinoa ja sangioveseä, mutta myös montepulcianoa, merlot'a ja cabernet sauvignonia. Köynnökset ovat suhteellisen nuoria, keskimäärin 15 vuotiaita.

Sagrantino Passito on 100 % sagrantino-rypäleistä tuotettu viini. Rypäleet kerätään tarhoilta käsin ja niistä erotellaan parhaat tertut kuivattamista varten. Tertut jätetään ilmaviin laatikoihin kuivumaan pariksi kuukaudeksi, jonka jälkeen ne puristetaan ja käytetään matalassa 20 asteen lämpötilassa. Viiniä ikäännytetään suurissa 2500 litran tammisammioissa 12 kuukautta, jonka jälkeen viini lepää vielä sementtitankeissa 18 kuukautta. Pullotuksen jälkeen viiniä varastoidaan vielä vuosi ennen liikkeellelaskua.

Viini on tuoksultaan sekoitus kirsikkahilloa, herukaa, appelsiininkuorta ja makeita leivontamausteita. Suussa makea, täyteläinen. Maku täyttää tuoksun lupauksen marjaisuudesta. Viinissä on makeuden vastapainoksi reippaasti happoja ja tanniinia, jotka tasapainottavat rakennetta. Jälkimaku on pitkä, mausteinen ja haipuvan kirsikkainen.

Viini oli erittäin miellyttävä tuttavuus, jota tulemme varmasti hankkimaan lisää jos vain ehdimme ennen rakkaan hallituksemme EU-lainsäädännön vastaista etämyyntiänkyröintiä.