Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


lauantai 24. marraskuuta 2018

Pastajauhoja ja kurpitsa-ricottalasagnea


Yhteistyössä Tampereen kauppahallin kauppiaiden kanssa

Viikko sitten lauantaina illan ruuan keksiminen oli jälleen kerran hankalaa, kun mitään ideoita ei tahtonut tulla päähän. Päädyimme kuitenkin aurinkoiselle päiväkävelylle Pyynikille (munkkeineen, tietysti) ja paluumatkalla poikkesimme kauppahallissa. Kuten yleensä, ruokaongelmat ratkesivat kuin itsekseen.
Homma lähti liikkeelle siitä, että Valliuksella oli silmään sattui komea kurpitsa, jonka päätimme ostaa parempaan kotiin. Tässä vaiheessa ruokaideat pyörivät jossain kurpitsakuskuksen & falafelien ja kurpitsaburgerin välimaastossa. Matka jatkui Mama's Corneriin, joka ei oikeastaan ole kuulunut niihin kojuihin joissa asioimme vakituisesti. Olen ostanut puodista lähinnä anjoviksia ja etenkin arbequina-oliiveja, joita kyseinen puoti tarjosi ainakin taannoin ainoana Tampereella. Jäimme nyt jutttusille kauppiaan kanssa, ja valikoima oli kiinnostava: Valikoituja tuottajia ympäri Euroopan, kauppiaan itse maahantuomana. Öljyjä, etikoita, laatusäilykkeitä (jotka ovat välimeren maissa taidetta eivätkä purkkiruokaa), mausteita ja -mikä tällä kertaa ratkaisevaa- jauhoja. Löysimme nimittäin (kauppiaan avustuksella) pari viikoa takaperin jauhettuja durum-jauhoja, jotka Corradini Anconan eteläpuolella jauhaa varta vasten tilauksen tullessa. Ja tietenkin juustosopista ricottajuustoa vielä kaveriksi kurpitsalle.

Sivuraiteelle hairahtanutta juttua jatkaaksemme: Tuore durumjauho ratkaisi ruokaongelman. Viilenevään syksyyn sopii lasagne, ja koska kurpitsa oli jo hankittu päädyimme yksimielisesti kurpitsalasagneen. Juustosopista mukaan tarttui vielä paketti ricottaa täyteläisyyttä tuomaan, ja emmeet olivatkin kasassa.

Ainekset: 

2 munaa
1-2 rkl kylmää vettä
200 g durum-jauhoa
kilon kurpitsa
1 sipuli
5 valkosipulin kynttä
2 prk (.á 400 g) tomaattimurskaa
300 g ruskistettua jauhelihaa TAI 150 g härkäpapurouhetta kiehautettuna
oliiviöljyä
oreganoa
basilikaa
valkoista balsamicoa
1 tl sokeria
suolaa
30 g voita
30 g jauhoa
5 dl maitoa
1 pkt ricottaa
150 g parmesania

Pastalevyt: 

2 munaa
1-2 rkl kylmää vettä
200 g durum-jauhoa

Tee jauhokeko, riko munat keskelle ja kääntele jauhot sekaan. Lisää vettä juuri sen verran että taikina pysyy kasassa ja on hyvin tiivistä. Laita jääkaappiin lepäämään tunniksi

Kurpitsa:

Kuori ja tyhjennä vajaan kilon kokoinen kurpitsa. Leikkaa noin 1,5 cm siivuiksi, levitä uunipellille ja ripottele päälle suolaa. Laita 225-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi pehmenemään.

Raasta tässä vaiheessa 150 g parmesania

Tomaattikastike (jota jää varmasti yli): 

1 sipuli
5 valkosipulin kynttä
2 prk (.á 400 g) tomaattimurskaa
300 g ruskistettua jauhelihaa TAI 150 g härkäpapurouhetta kiehautettuna
oliiviöljyä
oreganoa
basilikaa
valkoista balsamicoa
1 tl sokeria
suolaa

Kuullota sipuli (ruskistamatta) oliiviöljyssä. Lisää minuutin päästä valkosipuli, jatka kunnes pehmenneet. Lisää tomaatti ja mausteet, anna hautua. Suolaa lopuksi suuhun sopivaksi.

Bechamel:

30 g voita
30 g jauhoa
5 dl maitoa
suolaa, pippuria ja muskottipähkinä

Sulata voi kattilassa. Sekoita siihen jauhot, lisää maitoa koko ajan vatkaten niin ettei paakkuja synny. Keitä viitisen minuuttia ja mausta.

Nyt sitten vain kaulit pastataikinasta mahdollisimman ohuet levyt (tai väännät pastakoneella jos sellaisen omistat). Kokoa sitten lasagne laakeaan vuokaan: Pohjalle tomaattisoosia, sitten kurpitsalohkoja ja ricottanokareita, päälle pastalevykerros, sitten bechamelia ja sitten taas uudelleen kunnes vuoka on täysi ja päällimmäisenä on bechamel-kerros, jonka päälle ripottellaan vielä raastettu parmesan. Tämä komeus uuniin 175 asteeseen, kypsennysaika on tunnin luokkaa mutta vaihtelee voimakkaasti vuuan syvyyden ja muodon mukaan. Tarjoa vihreän salaatiin ja hyvän italialaisen punaviinin kanssa rakkaille ja täydellinen lauantain illallinen on valmis.


sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Viinintekijäillallinen Bernhard Kirstenin kanssa Kajossa

Kun useita kuukausia sitten huomasimme sähköpostissa ilmoituksen Kirstenin viinintekijäillallisesta, varasimme paikat lähes välittömästi. Olimme maistaneet Kirstenin viinejä pitäneet etenkin tämän Moselilaisen tilan omilla juurillaan kasvavien riesling-köynnösten rypäleistä tehdystä Riesling 1904-viinistä, joka on melkoinen helmi. Vähintään yhtä tärkeä syy kuin Kirstenin viinit oli kuitenkin se, että illallinen järjestettiin ravintola Kajossa, josta olemme kirjoittaneet jo aiemminkin.



Illallinen alkoi mukavasti Kirstenin Riesling sektillä, joka on muistaaksemme kahden vuoden 2014 ja 2015 cuveé. Toisin kuin useimmat suuremmassa mittakaavassa valmistetut sektit, tämä tehdään perinteisellä metodilla eli toinen käyminen tapahtuu pullossa. Viini on tuoksultaan kohtalaisen makeankin hedelmäinen, siinä on hillottua sitrusta ja hunajaa. Suussa viini yllättää lineaarisella, puhtaan mineraalisella maullaan: Tuoksu antaa odottaa runsaampaa viiniä, mutta tämä soljuu suussa kuin purovesi. Jälkimaku kuitenkin nostaa taas esiin enemmän sitrusta ja se hunajaisuuskin jää kuiskimaan takanielusta yhdessä raikkaan mineraalisuuden kanssa. Viini on ruokahalun herättävä aperatiivi, mutta toimii varmasti hyvin alkupalojenkin kanssa.

Ensimmäisenä viininä on varsinainen erikoisuus, nimittäin moselilainen sauvignon blanc. Tätä rypälettä viljellään koko Moselissa 9 hehtaarilla, ja yksi näistä on Kirstenillä. Sauvignonia on istutettu, koska viimeiset kymmenen vuotta ovat Bernhard Kirstenin mukaan osoittaneet, että mikäli ilmaston lämpeneminen jatkaa kulkuaan odotetusti, ei Moselissa enää tulevaisuudessa voi tuottaa sellaista rieslingiä mihin on aikojen saatossa totuttu. Niinpä alueen tuottajien tulee sopeutua, ja rypälevailkoiman monipuolistaminen on osa tätä strategiaa.

Viini on tuoksultaan jopa pelottavan SB: Runsas herukan/tomaatinlehtinen viherys, yhdistyneenä jopa passionhedelmäiseen eksoottisuuteen. Aromimaailma kuitenkin kesyyntyy suussa yllättävästi: Viini on hapokas, aivan aavistuksen jäännössokerinen makeus antaa runkoa. Rakenne tasapainottaa tuoksun aromimaailmaa, ja suussa viini on nautittava myös tällaiselle, joka ei varsinaisesti kuulu sauvignon blancin fanikerhoon. Vielä parempi viini oli sille yhdistetyn annoksen kanssa: Herukanlehtiöljyssä konffattu taimen yhdessä villin pikkelöityjä kasviksia sisältävän salaatin kera vei viinistä viimeisenkin herukkaisuuden ja yhdistelmä soi suussa harmonisesti. Överiksi vedetty herukkaisuus tasapainotti jopa viinin tuoksun, ja suussa jäljelle jäi miellyttävä hedelmäisyys ja kirpakka hapokkuus. Viini tuntui annoksen kanssa jollakin tavalla kypsemmältä kuin sellaisenaan. Yksi illan oivaltavimpia ruoka-viinipareja.

Seuraavaksi lasiin kaadettin toinen 'sopeutumisviini', nimittäin pinot Blanc de Noir. Kirsten kutsuu tätä jostain syystä blanc de noiriksi, mutta mielestämme viini oli kyllä selkeästi rosé: väri muistutti hailakkaa provencen roséviiniä. Tuoksussa oli hentoa yrttisyyttä ja kivellisten hedelmien, ehkäpä persikan aromia. Melko runsasrakenteinen, hapokas ja aivan aavistuksen kuorikontaktitanniinia sisältävä viini oli paritettu villille tartarille: Naudanpaistiin oli hakattu sekaan oliivia, lisukkeena muun muassa pikkelöityä koivunlehteä ja kaiken kruununa erittäin syvän makuinen hiiliemulsio. Nimensä mukaisesti villi annos toimi viinin kanssa hyvin, ja massaan jauhetut oliivit leikittelivät mielikuvatasolla viinin Provencesta muistuttavan värin kanssa. Myös makumaailmat kohtasivat, melko runsasarominen ja rakenteikas viini kesti hiilen ja villiyrtit ja hapokkuus leikkasi tartaria nätisti.


Seuraavana laasiin Weissburgunder Barrique: Nimensä mukaisesti tammessa kypsynyt Pinot Blanc, jonka aromimaailma on varsin tuhti: hieman kukkaiselle pohjalle on tammikypsytyksellä rakennettu reilusti pähkinäisyyttä, voita ja aavistus savuisuutta. Viinin rakenne on suussa runsas kuten tuoksu antaa odottaa. Moselin edelleen kuitenkin melko viileässä ilmastossa rypäleet jäävät hapokkaiksi, ja tämä hapon ja tammen tuoman täyteläisen paahteisuuden leikki on tämän viinin juju. Olemme itse asiassa aiemminkin maistaneet reilusti tammitettuja, burgundin valkoisista lajikkeista valmistettuja viinejä joissa sama teema on toiminut oivallisesti. Paras esimerkki näistä lienee Rheinhessenin Weingut Winterin Chardonnay, jota jokaisen siihen törmäävän kannattaa ehdottomasti maistaa.

Kirstenin Weissburgunder sai ruokaparikseen veroisensa annoksen: 300 asteessa mustaksi kokonaisena grillatun lantun, jonka sisus oli tämän jälkeen kaivettu ulos ja maustettu sopivasti. Tämän lisäksi annoksessa oli ainakin kuivattua mustajuurta, kurkkulientä ja melonisalaattia. Viimeinen kuulostaa oudolta, mutta toimi hyvin yllättävästi: Grillattu lanttu oli makeutunut, ja vaikka aromimaailma on melonissa ja lantussa hyvin erilainen, nivoutui annos mukavasti kokonaisuudeksi. Viini toimi myös, kuten voi kuvitellakin: Aromiltaan runsaan paahteinen viini mustaksi grillatun
lantun kanssa oli itsestäänselvä menestys, etenkin kun hapokkuus taittoi annoksen makeutta.

Sitten päästiin asiaan: Riesling 1904, joka on siis sikäli harvinainen viini, että se valmistetaan omilla juurillaan kasvavien yli 100-vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Omajuuristen köynnösten sanotaan ilmentävän aivan erityisen hyvin Moselin liuskekivimaaperää, ja näin on ainakin tämän viinin kohdalla: Tuoksu on valkokukkainen, persikkainen ja kypsä. Suussa viini on täyteläinen, aavistuksen makea ja hunajainen. Hapokkuus on melko runsas, viinihappovetoinen. Jälkimaku on moniulotteinen, paletille nousee yrttisyyttä, kypsää sitrusta ja kukkaisuutta.


Viini tarjottiin hyvin reppaasti grillatun possunkyljen ja risoton tapaan valmistetun quinoapuuron sekä grillatun sipulin kera. Tässä parissa viini ei mielestämme täysin päässyt loistamaan, sillä sen hapokkuus on pehmeämpi kuin mitä tämä runsas ja melko rasvainen annos olisi meistä vaatinut nuoren ja terhakkaan omenahappoisen viinin raikastamaan suuta. Annos sinänsä oli varsin maukas, etenkin parmesanilla ryyditetty quinoapuuro oli herkkua.

Loppuun vielä Riesling Feinherb jälkiruuan kera: Puolikuiva viini on aromeitaan edellistä sitruksisempi ja vaaleakukkainen. Suussa viekotteleva makeus tuntuu hentona, hapot kutkuttelevat mukavasti. Jälkiruokaparina tälle mustikkaa ja limesorbeta: Raikas ja kepeä jälkiruoka samankaltaiselle viinille.

Kirstenin viinit olivat jälleen kerran osoitus siitä, että Saksasta tulee nykyään paljon muutakin kuihn rieslingiä, jopa Moselista jota pidetään tuon Saksan kansallisrypäleen mekkana. Kajo vakuutti jälleen kekseliäästi suomalaista ja välimerellistä makumaailmaa yhdistävillä annoksillaan ja mielikuvituksellisilla makupareillaan. Pienenä miinuksena tällä kerralla illan rytmitys: Annosten välit venyivät varsin pitkiksi, ja viiden ruokalajin menun pääruoka tarjoiltiin vasta kolme tuntia aterian alun jälkeen. Lineekö ollut tarkoituksellinen valinta vai keittiön tottumattomuus yhdessä aallossa tapahtuvaan ateriointiin, muuta seuraavana päivänä töihin joutuneen illan pituus pääsi yllättämään. Joka tapauksessa ilta toi taas omaankin ruuanlaittoon ja viinien yhdistämiseen ideoita, ja ainakin hiilellä infusoitu öljy menee takuulla joulun seudussa testiin!

Ja niin, niitä Kirstenin viinejähän saa Delicatukselta.