Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


torstai 30. toukokuuta 2019

Radikon Pinot Grigio 2015

Italian koillisnurkasta, Friuli-Venezia-Giuliasta, Collion ala-alueelta on noussut jo kymmenisen vuotta uudessa nousussa ollut kuorikontaktilla valmistettujen valkoviinien traditio, joka yhdistää Friulia ja rajantakaista Slovenian Goriska Brdan aluetta. Näiden 'oranssien' viinien uudet profeetat olivat 1990-luvulla tyyliin päätyneet Josko Gravner ja Stanislao Radikon. Herrat heräsivät kuorikontaktin hienouteen ja omintakeisuuteen, ja etenkin näiden tuottajien ribolla gialla-viinit ovat genren tunnetuimmat tuotteet.

Gravnerin tyyli on äärimmäisen puristinen: viinejä maseroidaan hyvin pitkään ja kypsytellään amforoissa vuosikausia. Radikonin tyyli on hieman lyhyempi, vain noin 30 päivän maseraatio ja käyminen suurissa tammisammioissa. Tämän jälkeen viini kypsyy vielä suurissa tammitynnyreissä kolmisen vuotta ennen liikkeelle laskua. Vuoden 2002 jälkeen viineihin ei lisätty sulfiittia missään vaiheessa vuosiin, eikä valmistuksen yhteydessä käytetä keinotekoista lämpötilan kontrollia sen paremmin maseraatio- kuin käymisvaiheessakaan. Viininvalmistustekniikkaa on hiottu vuosikausia, virheet myönnetty ja niistä opittu. Stanko Radikonin menehdyttyä joitakin vuosia sitten hänen poikansa Sasa on hieman lyhentänyt kypsytysaikaa, ja tämän myötä myös sulfiittia on alettu jälleen lisätä mutta hyvin maltillisesti.

Gravnerin viinitarhoja viljellään luomumenetelmin. Köynnökset on istutettu hyvin tiheään, jopa 10.000 köynnöstä hehtaarille. Synteettisiä torjunta-aineita ei käytetä ja muutkin kemikaalikäsittelyt pidetään minimissä. Sadonkorjuu tapahtuu (jo tiheään istutettujen tarhojenkin vuoksi) käsin ja tarkasti rypäleet valiten. Tuotto tarhoilta on alle 5 tonnia hehtaarilta.

Maistamamme Pinot Grigio on väriltääm kuin ikääntynyt ja ohentunut pinot noir. Tuoksultaan viini on kirpakka. Sen aromeista löytyy karpaloa, melonia, mantelimaista pähkinäisyyttä. Suussa viini on viiltävän hapokas ja kirpeä, samalla kuitenkin täyteläinen ja suun täyttävä. Suussa aromimaailma edelleen raikkaan marjaisa, mutta jälkimakuun nousee enemmän pähkinäisyyttä ja yrttisyyttä. Jälkimaku on happojen ja pienen tanniinien karvauden ansiosta pitkä ja miellyttävä.

Tämä Pinot Grigio on selkeä ruokaviini, sillä voimakkaiden happojensa ansiosta se huutaa jotakin runsasta vastapainokseen. Toiminee hyvin minkä tahansa kermaisen kanssa, mutta toisaalta pelittänee pienen tanniinipuraisun ansiosta hyvin vaikkapa porsaankin kanssa. Kauden täsmävinkkinä heitettäköön tähän ajatus kermaan muhennetuista korvasienistä kera uusien perunoiden. Vesi nousee kielelle jo ajatuksesta. Viiniä on saatavilla italialaisista nettikaupoista, jotka jätetään tässä tulevankin saatavuuden edistämiseksi mainitsematta.

tiistai 28. toukokuuta 2019

Kevättä lautasella!

Kevät on ruokaihmiselle Suomessa ehkä se hienoin vuodenaika: Kesällä ja syksyllä satoa tulee runsaammin, mutta kevät tulee pitkän, juuresvoittoisen talven jälkeen ja tuo monia tuoreita kotimaisia raaka-aineita tullessaan. Siirtolapuutarhan raparperipuska on jo mittava, lipstikka nousi toukokuun alussa ja ojanpiennar puskee jo parikymmensenttistä rapsakkaa horsmanvartta. Pienen metsäkierroksen tuloksena löytyi myös muutamia korvasieniä, ja näistä emmeistä syntyi keväisiä makuja useamman annoksen verran.



Lipstikkakeitto (alkuruoka 4:lle)

200 g perunoita
1,5 dl silputtua lipstikkaa (varret mukana ok)
5 dl kauramaitoa (ikaffe on hyvä ja täyteläinen)
1 valkosipulin kynsi
1 tl sokeria
suolaa javalkopippuria

Keitä perunat vedessä kypsäksi. Kuoriminen on turhaa jos ovat uusia perunoita. Laita kauramaitoon lipstikka, valkosipuli ja perunat, kiehauta viitisen minuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Tarjoile krutonkien kera.


Muhennettua korvasientä ja perunaa (alkuruoka 4:lle) 

12 pientä uutta perunaa
300 g korvasieniä harjattuna ja kahteen kertaan keitettynä
2 dl kermaa tai kaurakermaa
3 kuusenkerkkää
10 rakuunanlehteä
valkopippuria ja suolaa


KORVASIENET TULEE KEITTÄÄ KAHTEEN KERTAAN: 300 grammaa sieniä litrassa vettä. Keitä sieniä 10 min, huuhtele hyvin, vaihda vesi ja keitä toiseen kertaan 5 minuuttia. Huuhtele jälleen. Ota sienet vedestä ja purista ylimääräinen vesi pois. Laita sienet silputtuna kattilaan kerman kanssa ja keitä kasaan. Mausta lopussa hienonnetuilla kerkillä, rakuunalla ja suolalla sekä pippurilla. Tarjoa keitettyjen uusien perunain kera.

Keväinen perunasalaatti ja savumuikkuja (neljälle)

800 g uusia perunia keittettynä
2-3 isoa raparperinvartta
100 g horsmanvarsia
nippu sipulia
200 g varhaiskaalia
2 dl ketunleipiä
0,5 dl valkoista balsamicoa
0,5 dl oliiviöljyä
1rkl sokeria
1 rkl dijon-sinappia
10 g suolaa

Kuori ja pilko raparperit 1 cm paloiksi. Kuumenna etikka kiehuvaksi, sekoita siihen suola ja sokeri sekä dijon. Kaada raparperien päälle ja anna tekeytyä 10 minuuttia. Pilko sillä välin muut ainekset (paitsi ketunleivät jotka lisätään juuri ennen tarjoilua suoraan lautaselle), sekoita perunoiden kanssa ja kaada päälle raparperi-etikkaseos sekä öljy niskaan. Kääntele varovasti ja anna makujen tasoittua tunti pari.

Tarjoa perunasalaatti savumuikkujen (tai -silakoiden) kassa, koristele annos ketunleivillä.

Kaura-raparperipaistos

100 g voita
200 g kaurahiutaleita
0,5 tl suolaa
4 raparperinvartta
10 mansikkaa
1 dl sokeria

Pilko kylmä voi ja nypi se suolalla maustettujen kaurahiutaleiden joukkoon. Levitä kaura-voiseos pienten vuokien (tai yhden isomman) pohjalle, kuori ja pilko raparperit päälle. Silppua vielä mansikoita kruunuksi,  ripottele päälle sokeri ja paista 225 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa!







lauantai 25. toukokuuta 2019

Redoma Rosé

kuva: Niepoort
Alkon kevään rosévalikoimasta löytyi maistettavaksi pinkki viini Portugalista, tarkemmin ottaen harteikkaista punaviineistään ja väkevöidyistä viineistään tunnetulta Douron alueelta. Kyseessä on portviinituottajana parhaiten tunnetun Niepoortin Redoman pinkki versio. Redoma tinto on aikaan ollut ensimmäinen kaupallinen pöytäviini Dourosta, joten kyseessä on jokseenkin klassinen viinisarja. Alkosta löytyy Redomaa punaisena, valkoisena ja pinkkinä, mikä tarjoaa hauskan mahdollisuuden koko aterian taklaamiseen saman sarjan viineillä.

Ensimmäisen kerran 1999  tuotettu Redoma rosé on Niepoortin pyrkimys kohti vakavasti otettavaa roséviiniä: moniulotteinen ja tasapainoinen ruokaviini joka pyrkii yhdistämään valkoviinin raikkauden ja punaviinin moniuloitteisuuden. Se tuotetaan vanhojen, yli 50 vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Lajikkeina ovat touriga franca ja tinta amarela sekä pieni osuuksia muita paikallisia rypäleitä. Rypäleet puristetaan viileässä raikkauden säilyttämiseksi. Mehu käytetään tammitynnyreissä 2 kuukauden aikana, mikä on roséviinille varsin harvinaista. Tämän jälkeen viini ikääntyy ja tasapainottuu terästankeissa 7 kuukautta ennen liikkeellelaskua.

Viini on väriltään ruusunpunainen, melko syvä. Tuoksussa on persikka, mansikkaista ja punaista marjaa. Suussa hapokas, hedelmäinen ja roséksi runsas. Jälkimaussa hieman pähkinääkin muistuttavaa bitterisyyttä. Kokonaisuus marjaisan soljuva ja makukokemuksen flow on toimiva: suussa ei muodostu tyhjiä kohtia, vaan makuelämys jatkuu saumattomana. Jälkimaku on pitkä, hieman yrttinen.

Runsas rosé, joka on omiaan kunnolla grilliä saaneiden kalojen tai siipikarjan kanssa. Kasvisruuista tämä voisi sopia vaikkapa runsasaromisille, uunissa paahdetuille tai grillatuille juureksille. Näin kesäkauden alussa voisi kokeilla vaikkapa vielä kaupoista löytyvää viime vuoden jo makeutunutta juuriselleriä kokonaisena pitkään grillattuna, siivuiksi leikattuna ja suoraan hiilillä viimeisteltynä!

lauantai 18. toukokuuta 2019

Knipser Spätburgunder 2015 (Pfalz)

Berliinin reissulla ostimme random-valintana Weingut Knipserin Spätburgunderin, joka jäi matkalla juomatta ja kulki rinkassa kotiin. Viini aukesi nyt maistoon ja osoittautui päteväksi.


Weingut Knipser sijaitsee Pfalzissa Laumersheimin kylässä. Knipserin suku on yksi ensimmäisistä itse viinejä pullottaneista tuottajista Pfazissa, sillä pullotettujen viinien markkinointi kuluttajille ja ravintoloille alkoi jo 1948. Toiminta oli kuitenkin sivubisnes 1970-luvulle saakka, jolloin Werner Knipser ryhtyi täysipäiväiseksi viinintuottajaksi. 1980-luvun puolivälissä tuotantoa suunnattiin entistä enemmän punaviineihin, joita alettiin myös kypsyttää tammessa. Tila sai kunnian liittyä VDP:n vuonna 1993. Nykyisin toiminnassa on mukana jo Knipsereiden kolmas sukupolvi.

Knipserillä on köynnöksi kuudella tarhalla Dirmsteinin ja siitä etelään sijaitsevan Freinsheimin välillä. Tarhojen pintamaa on vaihtelevan paksuista lössimaata ja sen alla tarhasta riippuen kalkkikiveä tai hiekka-soraseosta.

Maistettu viini on talon perustason spätburgunder lämpimältä vuodelta 2015: väriltään ohuehko, tiilenpunainen. Tuoksussa on kypsää puolukkaa, mausteisuutta, hentoa havupuista resiinisyyttä. Viini on suussa saksalaiseksi spätiksi kohtalaisen täyteläinen ja kypsän oloinen. Hapokkuus on runsasta mutta ei kuitenkaan terävää. Tanniinit ovat kitalaessa kevyehköt ja kauniisti pyöristyneet. Jälkimaku on keskipitkä ja marjaisa. Viinissä on kivan marjaisa, raikas yleisviba, kokonaisuus pysyy hyvin kasassa eikä mikään piirre ylidominoi.

Melko klassinen, kypsähkö pinot, jota nautiskelisi erittäin mielellään riistalintupadan tai vaihtoehtoisesti vaikkapa sienipiirakan kaverina. Knipser vaikuttaa kiinnostavalta kohteelta mahdolliselle vierailulle, jos Pfalzin suunnalle tulee reissattua.

maanantai 13. toukokuuta 2019

Riesling- ja spätburgunderviikot Tampereella 13.5-26.5.2019

Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa
Taas on toukokuu, joka tuo tuttuun tapaan tullessaan Saksan viinitiedotuksen järjestämät riesling- ja spätburgunderviikot. Jo perinteiseen tapaan kävimme Tampere Food Clubin bloggariporukalla etukäteen maistelemassa (tarjottuna, mikä huomioitava mahdollisena sekoittavana tekijänä) viinejä ja niille eri ravintoloiden sovittamia annoksia. Seuraaavassa jutussa asiaa Finlaysonin palatsista, Tuulensuusta, Winebridgestä, Berthasta ja Periscopesta. Joukkoon mahtui sekä osumia että huteja.

Aloitimme porukalla Finlaysonin palatsista. Tällä ravintolalla on mahdollisesti Tampereen upeimmat puitteet vanhassa Nottbeckin rakentamassa palatsissa Tammerkosken yläjuoksulla. Ravintola on ollut mukana rieslingviikoilla ja pitkään, ja tänäkin vuonna oli valittu varsin mukavia rieslingejä annosten pareiksi.

Ensimmäisenä viininä Saksan vanhimmalta rekisteröidyltä viinitarhalta Rheingausta tuleva Eberbachin Steinberger Riesling Trocken 2015. Tuottaja on todellinen klassikko, ja viinikin oli varsin klassinen tarhariesling jolle muutama vuosi ikää oli tuonut sopivaa pyöreyttä ja petrolista aromia. Viini oli lasissa melko syvän kullankeltainen ja kaadettaessa pirskahteli aavistuksen hiilidioksidia. Tuoksussa hillottua sitruunaa ja juuri sopivasti petrolia. Maku melko runsas ja pitkä, pyöristynyt ja tasapainoinen. Jälkimaussa nousi hieman yrttisyyttä.

Viini oli paritettu parsa-uppomuna-annokselle, jossa oli klassikon henkeä. Maistamissamme annoksissa uppomuna tosin oli mennyt hivenen kypsäksi ja erehdyimmekin sitä hieman etäämmältä luulemaan mozarellapalloksi. Keltuaisen valumattomuus ikään kuin riisti annokselta sen sielun.

Toisena annoksena oli kuorrutettua kuhaa, pinaatti-perunapyrettä ja beurre blancia. Annos oli edellistä onnistuneempi, joskin kastikkeessa olisi ollut pientä hiomista. Tälle annokselle oli paritettu Spanier-Gillotin Kalkglimmer Riesling Trocken -17. Edellistä selkeästi rapsakampi, sitruksinen ja yrttinen viini. Aavistus jäännössokeria ja terhakkaat hapot loivat tasapainoisen kokonaisuuden. Linjakas viini kalan kaveriksi toimi kivasti.

Jälkiruokana keväisesti (ja ehkä hieman mielikuvituksettomasti) raparperipiirakkaa ja jäätelöä. Annoksen seurana 'Schlossgut Dielin Dorsheim Riesling Auslese -15. Klassinen makea riesling, jossa runsas jäännössokeri ja hammaskiilteet räjäyttävä hapokkuus kättelevät keväisessä kukkivassa sitruslehdossa. Can't go wrong with that.

Seuraavana ravintolana jo useampana vuonna viinivalikoimallaan vakuuttanut GP Tuulensuu Hämeenpuiston laidassa. Kyseessä on ravintola, johon päädymme aina kun olemme kaupunkiin kävellessämme miettineet että mihinköhän sitä oikein menisi syömään. Maistoimme useamman loistavan ja erityyppisen viinin, jotka kuitenkin olivat vain ohut siivu tarjonnasta.


Ensin meidät vakuutettiin Raumlandin ikääntyneellä (2005) blanc de noirs sektillä: Paahteinen, runsastuoksuinen viini, jonka aromeissa marjaisuus nousi hyvin taustalta esiin. Erittäin kuiva, mukavasti pyöristynyt, pitkä ja pehmeä jälkimaku. Sanalla sanoen herkullinen viini, joka oli kenties illan viinillinen tähti. Tätä kannataa jokaisen käydä maistamassa.

Seuraavana jotain erilaista, nimittäin Weegmüllerin Scheurebe. Viini tuoksultaan kukkea ja eksoottisen hedelmäinen muistuttaen terpeenisyydessään muscat'a Viini kuitenkin yllättää suussa linjakkuudellaan ja hapoillaan, jotka pitävät hedelmäkorisektorin aisoissa. Kokonaisuus miellyttävä, ja toimii hyvin sekä terassilla siemailtuna että ruokaviininä.


Kolmantena valkoisena vielä Von Winningin riesling gutswein, joka on kukkainen ja yrttinen viini ilman monien rieslingien yltiöilmeistä sitruksisuutta Täysin kuiva, keskitäyteläinen ja arkkityyppistä rieslingiä kevyempihappoinen, minkä vuoksi yhdistettävissä muullekin kuin rasvaa tihkuville makkaroille.

Punaisista maisteltiin Spätburgunderereita, joista Dautel oli enemmän "old school" saksalainen punaviini: Havuaromia, kirpeää karpaloa, metsänpohjaa tuoksussa, suussa runsaat terävähköt hapot ja kepeät tanniinit. Selkeä, herkullinen ja dokailtava makkara/schnizelviini.

Toinen punainen oli runsaampi Mohr Spätburgunder Nahen alueelta, lämpimältä vuodelta 2015.
Tässä oli jo modernimmin kypsää punaista marjaa, sopivasti tynnyrin tuomaa mausteisutta. Viini oli sopivan pyöreä ja kypsä, ja olisi voinut hyvin pärjätä burgundilaiseksi naamioituneena.

Ruokapuolella Tuulensuu tarjoili keväisesti parsaa valmistettuna reilussa pubihengessä: Saimme maistaa kahta annosta, joista molemmissa oli puntillinen parsaa. Toisessa annoksessa keitettynä ja uusien perunoiden kanssa voissa, toisessa taas belgihenkeen uunissa kuorrutteen alla pekonin ja perunoiden kanssa paahdettuna. Rehtejä parsa-annoksia, joiden jälkeen ei takuulla jää nälkä.

Tuulensuu on ehdottomasti ykkösvalinta, jos haluaa lähteä rieslingviikoille viini edellä. Jokaiselle löytyy jotakin, ja henkilökunta availee kiinnostavia pulloja etenkin viikonloppuisin lasitarjoiluun varsin vapaalla kädellä (yhtä paljon kuulemma itse maistettavaksi kuin asiakkaille...)

Seuraavana ravintolana Winebridge, johon petyimme kovasti vieraillessamme heti avaamisen jälkeen. Ravintolassa viinejä meille esitteli Timo "herra itte" Jokinen.

Saimme maistaa Moselin klassikkotuottaja Prümin Wehlener Sonnenuhr Devonia vuodelta -09. Viini oli jo kullankeltainen sävyltään, sen tuoksu valkokukkainen, hieman hunajainen ja aivan aavistuksen petrolinen. Tuoksu oli hienovarainen, eikä mikään komponentti dominoinut ylenmäärin. Suussa aavistuksen jäännössokerinen, joskin ikä oli jo syönyt sokerista terävän makeuden. Happoa oli edelleen mukavasti, kokonaisuus miellyttävän tasapainoinen ja aromimaailma moniulotteinen.

Toisena kuivana viininä simppelimpi Frank John Pfalzista: Hyvä perusriesling, jossa sitruunaa-kukkaa-ruohoa. Vain minimaalisesti makeutta, Pfalz-tuuliin kohtalaisesti bodya ja oiva sitruksinen hapokkuus.

Pieninä ruoka-annoksina tarjoiltiin currywurstia ja kirkasta, etikkaista perunasalaattia. Molemmat annokset olivat klassikkoja, jotka oli toteutettu varmalla kädellä. Viineistä on sanottava, että simppelimpi Frank John toimi näiden ruokien parina paremmin: Runsas nuori hapokkuus vaadittiin rasvaiselle makkaralle, ja etikkainen perunasalaatti tuntui hieman pahoinpitelevän Prümin sinänsä upeaa viiniä.

Makeina maistelimme vielä moselilaiset makeat Urziger Wurzgarten Riesling TBA:t 2010 ja 2007. Näistä etenkin nuorempi oli erittäin äitelän makea, ja vaikka siinä happoa olikin tuntui viini suussa sellaisenaan hieman turhan paksulta ja jätti aavistuksen epämiellyttävän makean kalvon. 2007 oli hieman tasapainoisempi. Jälkiruokana tarjottiin klassinen omenastruudeli, jonka voitaikinakuori oli rapea ja lehtevä kuten asiaan kuuluu. Struudeli ei ollut kuitenkaan kovin makea, joten mielestämme viinit olivat jälkiruuille turhan sokerisia.

Winebridge vaikutti nyt omistajan esittelemänä toimivalta: Pieniä kaatoja ja maistelua pyritään tuomaan mukaan ruokailuun. Ravintolassa myös järjestetään runsaasti teemailtoja, jotka ovat takuulla mielenkiintoisia. Edellisen käynnin perusteella olimme varsin pettyneitä, mutta kenties vuosi on tehnyt tehtävänsä käymme varmasti maistelemassa Winebridgen anteja jatkossa uudemman kerran. Toivottavasti isännän viini-ideologia on välittynyt henkilökunnalle vuoden aikana, sillä viimeksi siitä ei ollut tietoakaan.
 Neljäntenä ravintolana oli Ravinteli Bertha, jossa saimme maistamisen lisäksi kuulla saksalaisen rieslingin historiasta. Ravintolapäällikkö Markus Saavalainen kertoi, että toisen maailmansodan jälkeen maassa oli tarhoja noin 30 000 hehtaaria, ja maahan on pitkään ollut tunnettu ns.bulkkiviineistä. 80-90 luvun vaihteessa paikallinen viininkulutus väheni huomattavasti ja sen jälkeen piti löytää saksalaiselle rieslingille uudet markkinat. Saksan viinitiedotus on tehnyt tässä huikean työn varsinkin pohjoismaissa, jossa riesling on edelleen todella iso juttu -huomattavasti suuremmassa määrin kuin muualla maailmassa. Saksan viinitiedotus on tuonut saksalaisen rieslingin kaikkien huulille tinkimättömällä markkinointityöllä, joka on sisältänyt sekä kuluttajien että ammattilaisten tietoisuuden lisäämistä eri tavoilla. Yksi hyvä esimerkki on jokakeväiset riesling-ja spätburgunderviikot.
Viinit, joita Berthassa maistoimme olivat pääasiassa J.B.Beckerin viinitalolta. J.B Becker on tunnettu erityisesti kuivista Rheingaun rieslingeistä, joista saimme maistaa Walluferin Walkerbergin tarholta tulevaa Spätlese Trockenia vuosikerroissa 2012 ja 1992. Vuosikerta 2012 oli mineraalinen, petroolinen ja sitruksinen tuoksultaan. Maussa mineraalisuus ja sitruksisuus maistuivat hienosti hyvien happojen säestämän. Vuosikerta 1992 oli tuoksultaan huomattavasti petroolisempi ja hunajaisempi kuin vk 2012. Maku oli kuiva, erittäin pitkä ja todella monivihahteinen. Todella hyvin ikääntynyt viini. Oppikirjaesimerkki kuivasta saksalaisesta rieslingistä. Kolmas valkoviini loi Schloss Lieser Niederberg Helden Riesling Auslese 2016 joka oli tuoksultaan makean persikkainen, aavistus limen kuorta ja kukkaisuutta. Maku oli persikkainen, aavistuksen petrolinen ja makean sitruunainen. Pitkä jälkimaku.
Varsinaista erillistä rieslingviikkojen menua ei Berthassa  ole tarjolla vaan viikkojen aikana tarjotaan viinipaketissa valikoima erilaisia rieslingejä-ja spätburgundereita. Maistoimme 3 talon alkuruokaannosta ja taas muistimme miksi Bertha on niin kovatasoinen ravintola. Ensimmäisenä taivaallinen parsa-annos valkoisesta parsasta, kermakastikkesta savustetusta skreiturskasta. Vaatimaton annos ulkonäöltään, mutta suussa varsinainen makujen ilotulitus. Miten joku keksii yhdistää parsan ja raastetun savustetun kalan? Viineistä varsinkin Schloss Lieserin Auslese toimi annoksen kanssa todella hyvin.  Toinen suosikkiannokseni oli paahdettu kuningasosterivinokas, hiivapyre ja mizuna, joka Saavalaisen mukaan jakaa mielipiteitä. Minä rakastin sienen umamia ja hiivakastikkeen makua, mutta osa ei voi sietää hiivasta mieleen tulevaa mielleyhtymää kiljuun. Upea annos joka taas vahvisti minun käsitystäni Berthan sijoitusta kaupungin kovimpien ravintoloiden joukossa.
Ilta päättyi koko bloggaajaporukan osalta Ravintola Periscopeen, jonka maisemat ovat taatusti kaupungin parhaat. Upea miljöö ja uniikki sijainti ei valitettavasti pelastanut hieman ailahtelevaa keittiötä. Osa annoksista oli hyviä, mutta osa kompasteli pahasti. Viineissä ravintolalla oli tarjolla mukava kattaus saksalaisia herkkuja, josta roséviinin ystävien kannattaa maistaa Dautelin rosé.

tiistai 7. toukokuuta 2019

loxarel a pel merlot 2017

Maistoimme taannoin Loxarelin a Pél Blancon, kuorikontaktivalkkarin Penedesistä, Vilafrancan pohjoispuolella sijaitsevalta Josep Mitjansin omistamalta tilalta. Tilasta ja valkoisesta a Pélistä löytyy juttua tästä puolentoista vuoden takaisesta jutusta.


Nyt alkon erikoiserissä oli viinin punainen versio, jonka myös hankimme maistoon. A Pél Negre on sekoitus garnacha tintaa ja merlota (joskin alkon sivut mainitsevat vain jälkimmäisen). Tarhoja, joilla rypäleet ovat kasvaneet viljellään biodynaamisin periaattein. Garnacha-köynnökset kasvavat Alt Penedesin alueella 500 metrissä, merlot-köynnökset Vilafrancan lähellä 250 metrissä.

Viini on käynyt amforassa, ja sitä on kypsytetty 3 kuukautta 500 litran tammitynnyreissä ja 3 kuukautta suurissa, yli 700 litran amforoissa. Valmistuksen yhteydessä viiniin ei ole lisätty sulfiittia.

Viini on väriltään erittäin syvän purppurainen. Tuoksu on ensisijaisesti mausteinen, ja maanläheinen, mutta taustalla on muhevaa kypsää marjaisuutta. Tällä en tarkoita hilloisuutta, vaan maanpohjan ja kypsän punaisten marjojen aromin yhdessä luomaa aromia. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen, melko teräväkulmainen: hapokkuus on voimakas ja tanniinisuus ikeniä pureskeleva. Viini nuori ikä on selkeästi rakenteessa aistittavissa. Kokonaisuus on kuitenkin etenkin ruuan kanssa tasapainoinen ja miellyttävä, raikas mutta täyteläinen. Natuviiniksi hyvin puhdas, todennäköisesti reippaan hapokkuuden ansiosta.

Viini-lehden ikiraati piti viiniä ryöstöhintaisena (20 e) ja antoi sille 2/5 tähteä. Me emme aivan tähän arvioon yhdy. Napakkarakenteinen, merlot'n maanläheisiä ja garnachan marjaisia aromeja mukavasti yhdistävä raikas viini on kiinnostava tuttavuus. Etenkin ruokaviininä varsin monipuolisesti yhdistettävissä runsaan hapokkuutensa ja nuoren, terävähkön tanniinirakenteensa ansiosta. Erottuu juuri sopivasti massasta, mikä tekee tuotteesta kiintoisan.