Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Maailmanympäri helmikuussa kotimaassa: Köyhissä ritareissa maistuu lapsuus!


Talven taittuessa pikku hiljaa kevääseen on aika herätellä kesämuistoja menneiltä vuosilta, välillä aivan lapsuuden aina-aurinkoisista kesistä saakka. Meillä mummulassa tehtiin vähintään kerran kesässä ellei useammin itse leivotusta pullasta köyhiä ritareita, ja ne vasta olivat tuolloin herkkua. Pohdimme ensin, että haluamme tehdä Suomi-pysäkillä jälkiruuan viilistä, mutta lopulta pakkasesta löytynyt pullapitko ratkaisi voittajan. Köyhät ritarit kermavaahdolla ja hillolla olivat pitkästä aikaa todella herkullisia.

Köyhät ritarit


1 paksu pullasiivu per syöjä
1 muna
2 dl maitoa
kaardemummaa
vaniljaa
voita paistamiseen

kermaa
mansikkahilloa

Sekoita muna maitoon. Lisää mausteet. Kastele pullasiivut munamaitoon niin että kastuvat kunnolla mutteivät aivan vety. Laita sivuun. Vatkaa kerma valmiiksi, makeuta vaahto halutessasi sokerilla. Laita valurautapannuun reippaasti voita ja kuumenna vaahtoavaksi. Nakkaa pannuun pullasiivut ja paista molemmille puolille kunnon rapea pinta. Laita siivut lautasille ja lisää kermavaahtoa ja mansikkahilloa päälle. Tarjoa heti!

Juomasuositus


Koska Carilloa (siinä maistuupi mansikkahillo...) ei enää ole alkon valikoimassa, joudumme suosittelemaan tälle Finviinin Sametti-mustikkaviiniä. Pääasiassa suomalaisten marja- ja hedelmäviinien taso jättää toivomisen varaa, mutta tämä on huolella ja taidolla tehty makean mustikkainen ja hyvin marja-arominsa säilyttänyt viini, jota voi aidosti suositelle. Tai jos mennään perinteisellä, niin hyviä juomavaihtoehtoja ovat myös maitokahvi tai mansikkamehu!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Travaglini gattinara 2011

Postaus on osa suomalaisten viinibloggaajien tempausta, jossa maistamme kaikki saman viinin ja julkaisemme tekstin samalla hetkellä. Tarkoituksena on päästä vertailemaan eri blogien tyylejä ja lähestymistapoja sekä mahdollisesti myös sitä, miten erilaiset makukokemukset sama viini voi herättää. Tällä kertaa arvioita viini on Travaglini Gattinara 2011Aikaisemmin olemme arvioineet yhteistuumin seuraavat viinit: Sokkopullo ja Vylan Pinot noir.

Nebbiolo-rypäle on tunnettu Piemonten Barolo- ja Barbaresco-viineistä, mutta kyseistä rypälettä käytetään myös vähemmän tunnettujen Pohjois-Piemonten alueiden viineissä. Gattinaran alue sijaitsee Milanosta luoteeseen, kohtalaisen lähellä Novaran kaupunkia Sesia-joen länsipuolella (toisella puolella jokea on Ghemme, jossa myös tuotetaan loistavia nebbiolo-viinejä). Nebbiolosta käytetään Piemonten pohjois-osassa nimeä Spanna, mutta kyse on samasta lajikkeesta. 


Gattinaran Spannasta tehdyt viinit eroavat eteläisemmistä Nebbioloista ilmaston ja maaperän vuoksi. Pohjoisempana lähellä Alppien etelärinteitä kasvukaiden aikaiset lämpötilan vuorokausivaihtelut ovat suurempia, mikä auttaa viinejä säilyttämään hapokkuutensa. Maaperässä on vulkaanista materiaalia sekä graniittia, ja siinä on runsaasti rautayhdisteitä. Ilmaston ja maaperän yhdistelmät tuottaa erittäin runsashappoisia ja aromaattisia viinejä, joita tyypillisesti kypsytetään suurissa tammisammioissa hapokkuuden ja tanniinien pehmentämiseksi. 


Travaglini on Gattinaran ehdottomasti suurin tuottaja, se viljelee viiniä 44 hehtaarilla kun koko Gattinaran viinitarhojen yhteenlasketun pinta-alan ollessa vain reilut 100 hehtaaria. Kävimme vierailemassa tilalla pari vuotta sitten, ja enemmän tilasta voi lukea tuolloisesta postauksesta.

Maistoimme rinnakkain vuosikerrat 2010 ja 2011, kun satuimme löytämään toisen Tampereen Sokosen ja toisen Stockmanin Alkosta. (Nettihaun mukaan 2010 ei pitäisi enää olla valikoimassa, mutta olipa kuitenkin.) 


Travaglini Gattinara 2010 ja 2011

Väri molemmissa tiilenpunainen, melko ohut.Tuoksussa molemmissa hapankirsikkaa, orvokkia, hieman yrttisyyttä ja hentoa tervaisuutta taustalla. -11 viinissä marjaisuus on huomattavasti enemmän etualalla, iäkkäämmässä jo hieman väistynyt. Tuoksultaan -10 on melko sulkeutunut: Hedelmä on alkanut haipua mutta kypsymisen tuomia aromeja ei ole juuri kehittynyt. -11 on tuoksultaan kokonaisuutena kirpeä, marjaisa ja miellyttävän raikas. 


Maku on -10 viinissä ohuempi. -11 on täyteläisempi, marjaisuus on maussa hyvin pinnassa. Nuoremman viinin makupaletilla kirsikkainen marjaisuus kohtaa yrttisyyden, kun taas -10 on hieman mausteisempi ja marjaisuus huomattavasti vähäisempi. -11 viinissä on terävät tanniinit, jotka kaipaavat ruokaa seuraansa. -10 tanniinit ovat pehmeämmät, mutta kokonaisuutena viini tuntuu kovemmalta kuin nuorempi versionsa vähäisemmän hedelmärungon vuoksi. Molemmissa viineissä on hyvin loppua kantava happo-tanniinikombo, ja jälkimaussa tuntuu haipuva kukkaisuus.

Tällä hetkellä -11 selvästi miellyttävämmässä vaiheessa. -10 tarvitsisi todennäköisesti viitisen vuotta kellaria, jotta tanniinisuus kesyyntyisi edelleen ja kypsymisen tuomat aromit kehittyisivät. Jos haluat nauttia viinin nyt, osta vuosikertaa 2011 ja hanki vuosikertaa 2010 kaappiin kypsymään jos sitä jostain muualtakin vielä löytyy. 

Mukana yhteispostauksessa ovat seuraavat suomalaiset viiniblogit:

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Maailmanympäri helmikuussa kotimaassa: Madetta, fenkoliporkkanoita ja tillimuusia pääruuaksi


Made on alkutalven sesonkikala, joten päätimme antaa sen loistaa myös helmikuun pääruuassa. Olemme aina aiemmin tehneet mateesta keittoa, koska nyljetyn mateen keittäminen ja ruotiminen kypsänä on varmasti helpoin tapa päästä eroon tämän pienehkön turskakalan ruodoisto. Löysin kuitenkin (retrohenkisen) ohjeen mateen fileoimiseen, joten päädyimme paistelemaan jauhotettuja mateenpaloja voissa. Kalan maku pääsi todella hyvin esille, ja tästä valmistustavasta tuli uusi suosikki! Mateen lisukkeet ovat talvisen yksinkertaiset: Tillimuusia, fenkoliporkkanoita ja marinoitua punasipulia. Lisäksi teimme sitrusvelouén, mutta jos tässä haluaa oikaista niin muusista voi tehdä löysää ja puristaa sitruunan suoraan kalalle.

Paistettu made

1 made kahta ruokailijaa kohden
ruisjauhoja
suolaa
valkopippuria
voita paistamiseen

Fileoi made linkin takaa löytyvän ohjeen mukaisesti (fileointi tulee videon loppupuoliskolla). Jos teet kastikkeen, laita perkeet kattilaan ja lisää vettä niin että peittyvät. Keitä hiljaisella lämmöllä puolisen tuntia ja siilaa liemi erilleen veloutén pohjaksi. Leikkaa fileet sopiviksi parin sormen kokoisiksi paloiksi. Ripottele kaloille suolaa ja hiven valkopippuria. Pyörittele ruisjauhoissa ja laita viileään odottamaan paistamista.

Tillimuusi

Perunoita
maitoa
voita
suolaa
tilliä

Keita perunat kuorineen kypsäksi. Kuori, laita takaisin kattilaan ja survo. Lisää maitoa, kunnes muusi on halutun paksuista. Laita nokare voita joukkoon, mausta suolalla. Silppua tilli valmiiksi, mutta lisää se muusiin vasta juuri ennen tarjoamista jottei väri tummu.

Fenkoliporkkanat

0,5 dl oliiviöljyä
porkkanoita 1 per syöjä
1 rkl fenkolinsiemeniä
suolaa

Laita kattilaan öljy ja fenkolinsiemenet. Kuumenna ja kypsennä siemeniä öljyssä pari minuuttia, älä kuitenkaan polta. Lisää öljyyn sopiva määrä suolaa. Nosta sivuun levyltä. Kuori porkkanat ja pilko (keskikokoinen) porkkana halki ja poikki 4 palaan. Jos teet esivalmistelut ajoissa, laita porkkanat fenkoliöljyyn marinoitumaan tunniksi pariksi. Puoli tuntia ennen tarjoilua laita fenkoliöljyllä valellut porkkanat 225-asteiseen uuniin paahtumaan.

Marinoitu punasipuli:

1-2 punasipulia
0,5 dl etikkaa
0,5 dl sokeria
0,5 rkl suolaa
10 maustepippuria
3 laakerinlehteä.

Laita kaikki aineet punasipulia lukuunottamatta kattilaan. Keitä lientä kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet. Suikaloi sipuli ja laita se marinoitumaan mielellään yön yli. Jos haluat pikaversion, voit keittää sipulia liemessä viitisen minuuttia ja nopeuttaa näin maun tarttumista. Jäähdytä kuitenkin ennen tarjoulua!

Sitrusvelouté

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoa
3 dl kalalientä mateen perkeistä
2 sitruunan kuori ja mehu
suolaa

Laita kattilaan voi ja jauhot. Kypsennä jauhot paistamalla voissa matalalla lämmöllä niin että jauhot eivät tummu. Kaada kalaliemi vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen voi-jauhosuurukseen. Lisää sitruunan kuori ja mehu, mausta suolalla.

Lämmitä muusi jos teit sen ennakkoon. Ota tillisilppu valmiiksi. Kun porkkanat ovat uunissa viittä vaille kypsiä, aloita kalojen paisto: Laita valurautapannuun voita, kuumenna tiriseväksi ja heitä kalat kuumaan pannuun. Paista mateenpaloja pari minuuttia molemmilta puolilta niin että pinta tulee rapsakaksi mutta kala säilyttää mehevyytensä. Kalojen paistuessa sekoita muusiin tillisilppu ja annostele valmiiksi lautasille. Nosta porkkanat annokseen ja lopuksi lisää kala suoraan pannulta. Laita kalanpalojen päälle muutama suikale punasipulia. Jos teit kastikkeen, valuttele sitä mukaan annokseen. Tarjoa heti!

Juomaksi olutta!

Koska olemme helmikuussa kotimaanmatkalla, suosittelemme juomaksi tälle annokselle raikasta kotimaista olutta. Kuten tiedetään, Suomeen on viimeisten vuosien aikana kehittynyt eläväinen olutkulttuuri valtiovallan asettamista haasteista huolimatta. Vakka-Suomen panimo on tuottanut luotettavan laadukkaita oluita Uudessakaupungissa jo vuodesta 2008. Oluet kantavat kaupungin vanhaa oluenpanoperinnettä kunnioittaen Prykmestar-nimeä. (Tämä ei sitten ollut maksettu mainos, VASP:n oluet vain ovat hyviä.)

Prykmestar Luomu Pils on hyvä kalaolut: siinä on sopiva humalan puraisu taittamaan voissa paistettua kalaa sekä hentoa yrttisyyttä joka toimii hyvin tillimuusin kera. Jos haluaa hieman sitruksisemman vaihtoehdon, voi kokeilla saman tuottajan Saazer Pilsiä.




lauantai 4. helmikuuta 2017

Maailmanympärimatka helmikuussa kotimaassa: Alkuruuaksi Blinejä!

Myönnetään heti alkuksi että blinit eivät ole suomalaista ruokaa. Mutta, Suomi ehti olla osa Venäjää kauemmin kuin se on ollut itsenäinen, joten tämä itänaapuristamme peräisin oleva ruoka on ottanut paikkana osana Suomalaista ruokakulttuuria. Siten tarjoamme kotimaanmatkan alkuruuaksi blinejä kalaisilla lisukkeilla (jotka kannattaa valmistella luonnollisesti ennen blinien paistoa).

Blinitaikina:


4 dl bulgarianjogurttia
1,5 dl tattarijauhoja
½ pkt hiivaa
sokeria
suolaa
1,5 dl olutta (stout toi mukavan karvauden)
1 muna
voita paistamiseen

Lisukkeet:


Silputtua salottisipulia
Mätiä (nyt on sesonki, joten käytimme mateen mätiä)
Graavikalaa
Smetanaa
Suolakurkkusilppua
Hunajaa

Sekoita  jogurttiin hiiva, lisää sitten jauhot, sokeri ja suola. Anna käydä huoneen lämmössä pari tuntia tai yön yli jääkaapissa. Lisää sitten olut ja anna kuplia vielä noin tunti. Juuri ennen paistamista ota kananmuna, erottele siitä keltuainen valkuaisesta. Lisää keltuainen taikinaan. Vatkaa valkuainen (suolan ja etikan kanssa) kovaksi vaahdoksi ja kääntele se taikinaan. Kirkasta voi sulattamalla se pienessä kattilassa ja kaatamalla kirkas voi heran päältä kippoon. Paista blinipannussa (tai pikkulettupannussa) molemmilta puolilta. Blinejä voi pitää lämpimänä uunissa jos haluaa tarjota koko satsin kerralla.

Juomasuositus


Blinien kanssa voi juoda monenlaisia juomia. Klassinen yhdistelmä on blinit ja samppanja, koska Suomessa ei vieläkään valmistetta samppakaljaa niin tällä kertaa suosittelemme maistamaan blinejä oluen kera. 100-vuotisen Suomen kunniaksi alkoo tuli erä juomia juhlistamaan Suomea. Me maistoimme blinien kanssa Bryggerin Vuosisata oluen ja pidimme yhdistelmästä kovasti. Jos haluat blinien kanssa kevyemmän ja raikkaamman oluen niin Laitilan Agricola Suomi 100-VJuhlaolut sopii blinien kanssa myös mainioisti.


torstai 2. helmikuuta 2017

TFC goes Pizzarium, mukana myös lapset

Saimme viime viikolla viestiä Tampere food clubin kautta, että kiinnostaisiko meitä maistella tampereen Pizzariumin uusia pyöreitä pizzoja. Viestin mukaan myös jälkikasvun sai ottaa mukaan, joten innostuimme kovin. Onneksi tänä maanantaina oli illalla vapaata ja Katri ottikin mukaan pikkuneidin ja suuntasi ravintolaan. Pizzalla ja meidän perheellä on intohimoinen suhde. Syömme perheen kesken, joka sunnuntai Heikin tekemää pizzaa, jonka salaisuus on vehnäjuuri. Kolmessa vuodessa Heikistä on kehittynyt jo aikamoinen pizzataituri. Osaamme arvostaa hyvää pizzaa, jota myös pizzarium tarjoaa.

Tammikuinen masentavan pimeä maanantai-ilta muuttui asteen verran paremmaksi, kun otimme neidin kanssa suunnan kohti Hämeenkatua ja Pizzariumia. Paikka on meille jo tuttu aikaisimmalta vierailulta, kun olemme käyneet kaveriperheiden kanssa pikaisella lounaalla PikkuKakkosen puistotreffien jälkeen tai hakeneet pizzapaloja mukaan puistoon. Tällöin ruuat ovat kadonneet nopeasti isompiin ja pienempiin suihin eikä tämäkään maanantai tehtyt poikkeusta.

Pikkuneitiä ei jännittänyt ravintolassa vierailu (koska se on meillä jokaviikkoinen tapahtuma) vaan muut lapset eli Janican ja Emmin jälkikasvu. Aivan turhaan jännitti, koska 15 minuuttia ja ravintolassa leikki 4 hengen lapsiporukka. Ja mikä parasta, se ei haitannut ketään. Lasten ilo osallistumisesta vanhempien ''blogileikkiin'' oli niin silmiin pistävää, että toivon meidän jatkossakin vierailevan Tampere Food Clubin porukalla ravintoloissa laajennetulla maisteluporukalla.Lasten kanssa  ravintoloissa vierailu ei tietenkään ole sama asia kuin vain aikuisten kesken, mutta ainakin yhtä hauskaa se on.

Hanna Mäkelä, Pizzariumin ravintolapäällikkö, esitteli meille raflan uudet pyöreät pizzat ja kertoi niiden syntytarinasta. Samalla pöytään kannettiinkin maistiaisia Pizzariumin vegaanipizzoista ja jeesus, että ne olivat hyviä. Jos haluat maistella niitä niin ota Pizzarium suunnaksi maanantaina 6.2, jolloin Pizzariumissa on ensimmäinen vegaanimaanantai. Vegaanipizzojen jälkeen pöytään tuotiin Arancineja sekä tavallisina että vegaaniversioina. Kummatkin olivat loistavia, mutta meidän talouden suosikit taisi löytyä vegaaniversioista.

Viimein pöytään saapuivat juuri ravintolan valikoimaan saapuneet pyöreät pizzat, joista erikoismaininnan ansaitsevat ainakin Zucca e Porcini, jossa pizzan pohjalla ollut kurpitsakreemi oli ihan sairaan hyvää ja Prosciutto e Zucchine, joka maistui perheiden pienimmille loistavasti.

Aina on kiva nähdä TFC:n bloggaajia ja jutella yhdessä samanhenkisten kanssa ruuasta, ravintoloista ja kaikesta muusta. mutta erityisen kivaa oli ottaa mukaan oma tyttö ja viettää aikaa perheinä ravintolassa. Kiitos rentouttavasta maanantai-illasta mukana olleille a kiitos Pizzariumille illan tarjottavien tarjoamisesta (niiden tiskien tiskaamisesta meidän puolesta). Ilta oli juuri sitä mitä tarvitsemme tammikuun pimeyden keskellä. Sivumaun Janin slogania lainatekseni maailma muuttuu kun vaaditaan ja sama juttu on Suomessa myös lapsiperheillä ja ravintoloilla. Miten ne lapset muuten oppivat käyttäytymään ravintoloissa, kuin vierailemalla niissä tarpeeksi usein...
Yhteistyössä Pizzariumin ja Tampere Food Clubin kanssa. 

maanantai 30. tammikuuta 2017

Breaky Bottom: Pitkän linjan tuottaja Sussexista

Englantilaiset kuohuviinit ovat nousseet laajenpaan maineeseen vasta viimeisten viiden vuoden aikana, mutta laadukkaita viinejä on tuotettu Etelä-Englannissa jo kohtalaisen pitkään. Breaky Bottomin viinitila sai alkunsa vuonna 1974, kun Peter Hall istutti Seyval Blanc-köynnöksiä Brightonin itäpuolella sijaitseville tarhoilleen South Downs-kukkulaketjun etelärinteille. Breaky Bottom on yksi vanhimmista edelleen toimivista brittiläisistä viinitiloista.

Seyval Blanc on Bertille Seyven ja Victor Villardin Ranskassa kehittämä hybridi, joka menestyy hyvin viileässä ilmastossa. Rypäleet kypsyvät aikaisin ja köynnösten taudinkestävyys on hyvä. Siten tämä lajike on saavuttanut suosiota Englannissa, jossa kasvukausi on lyhyehkö ja ilmasto kosteuden vuoksi tautiherkkä. Englannin lisäksi lajiketta viljellään Kanadassa ja USA:n itäosissa.

Ostimme vuosi takaperin Brightonin matkaltamme Breaky Bottomin Cuvée réservée brutin vuosikertaa 2009.

Viinissä on pienet, tyylikkäät ja hyvin lasissa kestävät kuplat. Tuoksu on alkuun hento, siinä on lähinnä greippistä sitruksisuutta ja vihreää yrttisyyttä sekä aavistus paahteisuutta. Kypsempää hedelmäisyyttä tuoksussa ei juurikaan ole.  Suussa viini on tuoksuun nähden yllättävän täyteläinen. Täysin kuivassa maussa tuntuu hieman päärynäistäkin hedelmäaromia, jota tuoksusta ei tunnista. Jälkimakua kantaa runsashappoinen mineraalisuus.

Viini toimi hienosti blinien kanssa. Hyvin kuivana ja yrttisenä tämä oli huomattavasti parempi ruuan kanssa kun sellaisenaan. Viini oli miellyttävä ensimmäisen tunnin ajan, mutta lasissa lämmennyt ja happea saanut viini kehitti erikoisen rikkiperäisen virhe-aromin, joka muistutti hetken pöydällä seissyttä kalaa. (Luulin aluksi että lapsemme onnnistui heittämään lasiini mätiä, mutta tuoksu tuntui toisessakin lasissa joten se lie kuitenkin ollut peräsin viinistä.)

perjantai 27. tammikuuta 2017

Espanjan kierros suoritettu maailmanympärimatkalta

Tammikuu vetelee viimeisiään ja pikainen espanjan ruokakierros on suorittettu loppuun asti. Herkullinen kolmen ruokalajin setti saatiin kokkailtua ja nyt suunnataankin katseet seuraavan maan ruokakulttuurin tutustumiseen.

 Pääruuaksi chorizo-kikhernepataa