Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


tiistai 17. heinäkuuta 2018

Sitzius Rothenberg Riesling Spätlese Goldkapsel Trocken

Kuva Alko.fi
Sitziuksen viinit tulevat Nahen alueelta, joka on yksi Saksan pienemmistä viinialueista. Se sijaitsee laajan Rheinhessenin alueen länsipuolella Moselin ja Reinin laaksojen välisillä kukkuloilla. Nahen maaperä on hyvin vaihtelevaa, joten myös alueella varsin läheisiltäkin palstoilta tuotetut viinit voivat poiketa toisistaan vahvasti. Nahen maaperästä löytyy niin tuliperäisiä, liuskekivisiä kuin hienojakoisemmiksi rapautuneita maalajeja. Ilmasto on melko leuto eikä halla yleensä aiheuta ongelmia.

Viljellyistä rypäleistä valkoiset ovat pääosassa, punaisia lajikkeita on vain 25 % reilun 4000 hehtaarin tarha-alasta. Viljellyin rypälelajike on riesling, jonka osuus lähentelee kolmea kymmentä prosenttia. Nahen viineistä valtaosa myydään suoraan tuottajalta kuluttajille, joten ne ovat Saksan ulkopuolella selvästi harvinaisempia tuttavuuksia kuin esimerkiksi Moselin tai Pfalzin viinit.

Weingut Sitzius on perheomisteinen tila, joka on ollut saman suvun hallussa historiansa alusta saakka, ja tilalla väitetään valmistetun viiniä yhtäjaksoisesti 450 vuoden ajan. Nykyinen omistaja on Wilhelm Sitzius, joka on modernisoinut tuotantoa ja edistänyt etenkin punaisten lajikkeiden viljelyä. Tarhoja talolla on 16 hehtaaria  Oberhausenin, Neiderhausenin ja Langenloisheimin kylissä. Lisäksi rypäleitä ostetaan sopimusviljelijöiltä.

Rothenberg risling on väriltään haalean sitruunankeltainen. Tuoksussa on sitrusta, omenaa ja vaaleaa kukkaisuutta, mukana häivähdys vihreää yrttisyyttä. Suussa viini on melko täyteläinen ja aavistuksen jopa vahamainen herättäen mielleyhtymiä Rheingaun risling-viineihin. Viini on makuaromeiltaan ennnekaikkea mineraalinen, hedelmä ei tunnu ylettömän runsaana vaan mukaan nousee voimakkaammin vihreää yrttisyyttä. Happoja on runsaasti (8,5 g/l), mutta pieni jäännössokeri ja sakkakypsytyksen tuoma runsaus tasapainottavat maun kauniisti sopusointuiseksi kokonaisuudeksi.

Hapokkaana ja aromeiltaan hienovaraisena viininä tämä on omiaan vaaleiden kalojen seuraan, etenkin jos kalaan yhdistää hieman runsaamman kastikkeen joka tasapainottaa viinin happoja edelleen. Kaiken kaikkiaan nätti viini parilla kympillä Alkon erikoiseristä.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Mansikka-vuohenjuustopizza: Hellepäivän suolaisenmakea herkku

Viikonloppu oli helteinen, ja olimme luvanneet tehdä sukulaisille grillipizzaa mökillä. Jälkiruoka oli hieman hakusessa, joten päätimme mennä siitä missä aita on matalin: Kun kerran muutenkin tehtiin pizzaa, niin helpoin ratkaisu oli paistaa pizzaa myös jälkiruuaksi. Jääkaapista löytyi vuohenjuustonjämä, torilta saimme auringossa makeiksi kypsyneitä mansikoita. Pizzataikinaa oli iso satsi, joten emmeet olivat valmiit.

Pizzataikinamme ohje löytyy tästä taannoisesta hapanjuurijutusta. Täytteeksi 25 cm halkaisijaltaan olevaan pizzaan laitetaan ennen paistoa puolisen litraa mansikoita, 200 g vuohenjuustoa ja 20 mustaa oliivia. Paistoimme pizzan grillissä keraamisen paistokiven päällä 350 asteessa, jolloin pohjan kypsyminen kestää kolmisen minuuttia. Uunissa kypsyminen vienee hieman pidempään, pizza on valmis kun reunat alkavat ottaa hivenen väriä. Etenkin tällaisen runsaasti täytteitä sisältävän pizzan paistossa on uunissa oltava pizzakivi, sillä muutoin pohja jää runsaiden täytteiden alla väistämättä lötköksi tai jopa raa'aksi. Paiston jälkeen pizzan päälle valutetaan pari ruokalusikallista hunajaa ja heitellään mintunlehtiä päälle. Mansikoiden ja oliivien liitto toimii vuohenjuuston sitomana yllättävän hyvin, ja tällainen suolainen jälkiruoka on omiaan helteisenä kesäpäivänä!

Pizzan kanssa pitää olla tietty punaviiniä, joten tässä toimii hyvin Brachetto d'Aqui. Kuohuva, kypsän punaisen marjainen viini on juuri sopivan makeaa ja toimii hyvin tämän suolaiseen kallistuvan jälkiruuan kanssa. Alkosta löytyy esimerkiksi Braidan Brachetto, mutta koska viinin alkoholipitoisuus menee uusiin päivittäistavarakaupan rajoihin, saattaa Brachettoihin törmätä myös lähikaupassa. Ainakin Tampereen Kalevassa asuville vinkiksi Gastropub Kalevan ulosmyyntilista, jolta ainakin jokin aikaa sitten vielä löytyi myös Brachetto!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Nikolaihof Vom Stein Riesling Federspiel -16


Joitakin vuosia sitten itävaltalaiset grüner- ja riesling-viinit olivat meillä kovassa kulutuksessa, koska niiden laatu tuntui olevan tasaisen korkea. Jostain syystä muutama viime vuosien aikana ostettu itävaltalainen riesling on tuntunut vähän turhankin teräksiseltä, emmekä ole alppimaan valkkareita aivan entisessä määrin maistelleet emmekä niistä siten kovasti kirjoittaneetkaan. Nyt kuitenkin Alkoon heinäkuun erikoiserässä tullut Nikolaihofin riesling sytytti siinä määrin, että siitä kannattaa kirjoittaakin.

Wachaun alue sijaitsee aivan Itävallan länsirajan tuntumassa Tonavan varrella. Wachaussa vilijellään lähinnä rieslingiä ja grüner veltlineriä. Riesling kasvaa Tonavan varren jyrkkien rinteiden yläosassa, jossa gneissikallion päällä on hyvin niukasti irtomaata. Grüner sen sijaan menestyy paremmin alarinteillä, johon on kertynyt eroosion aikaansaamaa ja tuulen ja veden kuljettamaa lössimaata. Vuosisatojen viljelyhistorian aikana jyrkimmille rinteille on rakennettu terasseja, joilla riesling-köynnökset kasvavat tänäkin päivänä. Etenkin ylärinteillä paljaat kalliot ja terassiseinämät imevät päivällä auringon lämpöä, joten tarhan suunnalla auringon suhteen on suuri vaikutus mikroilmastoon ja lopputuotteeseen.

Wachaun tuottajilla on oma laatuluokituksensa kuiville viineilleen: Keveimpiä, alle 11,5 % viinejä kutsutaan Steinfedereiksi, keskitäyteläiset 11,5-12,5 % viinit ovat Federspielejä ja kaikkein runsaimmat, yli 12,5 % alkoholia sisältävät ja usein viimeisenä korjatuista rypäleistä valmistetut viinit ovat Smaragdeja. Nyt maistettu Nikolaihof kuuluu siis keskimmäiseen kategoriaan.¨

Nikolaihofin tilan historia viinintuotannossa alkaa jo roomalaisten ajalta, sillä paikalla on sijainnut roomalaisten linnoitus. Roomalaisten jälkeen keskiajalla viinintuotantoa paikalla harjoittivat Kremsmünsterin luostarin munkit. Nykyisen omistajasuvun, Saahsien haltuun Nikolaihof päätyi vuonna 1894. Tila aloitti biodynaamisen viljelyn ensimmäisenä alueella 1971, ja nykyisin tila on yksi Wachaun arvostetuimmista tuottajista. 

Nyt maistamamme riesling on sitruunankeltainen ja keskisyvä väriltään, melko kevyt liikkeiltään. Tuoksu on melko intensiivinen, siinä on vaaleaa kukkaisuutta, hunaijaista makeutta ja sitruunaa. Tuoksun kukkeus tuo mieleen vienon kuusamantuoksun, johon joka leijailee joskus vastaan puistoissa piilossa kasvavista tuoksukuusamista. Suussa viini on huomattavasti keskimääräistä itävaltalaista rieslingiä runsaampi ja pyöreämpi, mahdollisesti tämä on saanut ainakin hetken kypsyä hiivasakkojen päällä ? (tietoa ei tuottajan tai maahantuojan sivuilta löydy). Kypsän sitruksinen aromi korostuu makupaletilla, mutta toisaalta se saa vastaparikseen mineraalista, hivenen bitteristä nuottia ja ruohoistakin aromia. Suussa tuoksun makeus häviää ja viini on täysin kuiva vaikkakin kypsän sitruksinen. Jälkimaku on pitkä ja nautittava, mineraalisen sitruunainen. 

Viinin maistoimme yksinkertaisen tuoreen, oliiviöljyssä rapeanahkaiseksi paistetun nieriäfileen, uusien perunoiden ja herneiden kanssa. Runsaahko viini toimi punaisen kalankin kanssa aivan mainiosti, ja kuvittelisin tämän kestävän jopa grillatun possunfileen. Erittäin positiivinen itävaltalainen: Monipuolisesti yhdisteltävä ruokaviini, jota kulauttelee viileänä myös sellaisenaan!

torstai 5. heinäkuuta 2018

Crudo negroamaro rosato

kuva: maremagnum wines
Tänä keväänä roséviinien maistelu jäi luvattoman vähäiseksi. Syynä tähän lienee ainakin osittain Provencen alueella erittäin heikoksi jäänyt vuoden 2017 sato: Alkoon ei ole tullut viimevuosien tavoin kovinkaan kattavaa valikoimaa ranskalaisia roseita. Itse asiassa olemme juoneet koko kevään aikana vain yhden pullon provencelaista, ja sekin oli Bandol vuodelta 2016.

Provencelaisten sijaan olemme maistelleet joitakin italialaisia ja espanjalaisia pinkkejä. Viimeisimpänä lasiin päätyi Italian Pugliasta tuleva Crudo Negroamaro Rosato. Viinin tuottaa Mare Magnum, jolla on viinintuotantoa lähes joka puolella Italiaaa ja nykyisin myön uudessa maailmassa. Olemme aiemmin suositelleet helposti lähestyttävänä ja edullisena yleisviininä saman tuottajan valkoista Crudoa, joka tulee Sisiliasta.

Negroamaro on tummakuorinen rypälelajike, jonka koti on Pugliassa Italian saappaankannassa. Siitä tuotetaan etenkin Salenton alueella (malvasia neralla terästettynä) runsaan hedelmäisiä punaviinejä, joissa on runsaan tummamarjainen aromimaailma ja hieman bitterinen jälkimaku. Negroamaroa käytetään kuitenkin  yleisesti myös runsaiden roséviinien valmistukseen.

Crudo Negroamaro valmistetaan luomumenetelmin viljellyistä rypäleistä. Sadonkorjuu tapahtuu tuottajan mukaan käsin, viini käy terästankeissa. Kuorikontaktiaikaa ei tuottajan sivuilta löydy.

Viini on väriltään keskisyvä pinkki. Tuoksu on erittäin runsaan punamarjainen: Tummaa kirsikkaa, ja etenkin vadelmaa löytyy reilusti. Hento yrttinen vivahde, joka voimistuu hieman makupaletilla. Makuaromitkin ovat kuitenkin alkuun vahvasti punaisten marjojen johtamat, jälkimakuun nosee tosin hieman kypsää sitrusta ja edellä mainuttua yrttisyyttä. Suutuntuma on (osin 10 g jäännössokerinkin ansiosta) runsas. Viinissä on kuitenkin miellyttävä hapokkuus ja mukava bitterisyys jälkimaussa, joten aivan mansikkahilloksi tämä ei mene vaan muodostuu miellyttäväksi kokonaisuudeksi.

Viini ei ole mitenkään tajuntaa räjäyttävän moniulotteinen kokonaisuus, mutta kun tarvitaan simppeliä roséta nautittavaksi pizzan, pastan tai vaikkapa savulohen seurana niin tämä toimii mainiosti. Viini ei pelästy myöskään pientä mausteisuutta, joten pieni chilipuraisukin ruuassa sallitaan. Pienen jäännössokerin vuoksi loppupullon voi hyvin nauttia vaikkapa terassilla auringonlaskua katsellen, sillä tämä on aivan nautittavaa ihan sellaisenaankin.

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Juhannuksen ruokaisaa satoa: Raparperimajoneesi ja savuketsuppi


Juhannusperjantaina keli oli onneton, joten päivällä oli hyvin aikaan ruokakokeiluille. Olimme jo torstaina turvanneet kalapuolen savustamalla muutaman tutulta kalastajalta saamistamme kuudesta kirjolohesta lempeässä 80 asteen savussa parin tunnin ajan: Herukanlehdillä ja omenapuulastuilla aikaansaatu savu tuotti mehukkaan ja aromaattisen lopputuloksen.

Kalojen kanssa samassa savussa oli muutama pihvitomaatti, kun niitä nyt sattui olemaan mökin jääkaapissa. Matalan lämpötilan vuoksi tomaatit säilyttivät hyvin muotonsa, kuori halkeili juuri sopivasti jotta savu pääsi imeytymään hedelmälihaan. Näistä syntyi sitten perjantaina juhannuksen grilliherkkujen lisuke.

Savutomaattiketsuppi:
(määrät ovat summittaisia, en mitannut)
2 savustettua pihvitomaattia
5 valkosipulin kynttä
10 lipstikanlehteä
1 laakerinlehti
1 dl sokeria
½ dl väkiviinaetikkaa
3 rkl soijakastiketta
suolaa, ehkä noin 1 tl

Laita kaikki aineet kattilaan suolaa lukuunottamatta. Muussaa tomaatteja hiukan kauhalla/lastalla. Anna keittyä kasaan puolisen tuntia. Soseuta sauvasekoittimella, jatka keittämistä kunnes koostumus on ketsuppimainen. Lisää lopussa suolaa maun mukaan. Purkita kuumana, halutessasi pikkuisiin lasipurkkeihin jotka säilyvät avaamattomina  jääkaapissa ties kuinka kauan.

Ketsupin lisäksi grilliruuille tarvitaan majoneesia, johon olemme perinteisesti käyttäneet hapoksi ja mauksi sitruunaa. Nyt sitruunaa tai sen mehua ei sattunut olemaan, joten jouduimme turvautumaan pari viikkoa aiemmin 1%  suolaiseen 1-2-3-liemeen pikkelöityihin raparpereihin. Todennäköisesti tämä toimii hyvin myös tuoreesta raparperista, jos lisää ohjeeseen etikkaa. Majoneesista tuli juuri sopivan kirpakkaa, ja raparperi toi aromiin sopivaa alkukesän twistiä.

Raparperimajo:

2 keltuaista
auringonkukkaöljyä
50 g pikkelöityjä raparperinpaloja (tai 40 g raparperia, 1 rkl etikkaa ja 1 rkl sokeria)
suolaa, sokeria, valkopippuria maun mukaan

Soseuta raparperit sauvasekoittimella. Lisää keltuaiset. Kaada öljyä sekaan sauvasekoittimella jatkuvasti sekoittaen ensin ohuena nauhana, sitten reippaampaan tahtiin kunnes koostumus on majoneesimainen. Mausta vielä lopuksi parilla kierroksella valkopippuria ja suolalla, lisää sokeria jos majo tuntuu katkeralta.


Majoneesi toimi hyvin niin kalan kuin lihojenkin kastikkeena. Ketsuppi pääsi tositoimiin vasta sunnuntaina, kun keli lämpeni sen verran että pääsimme mökille grillaamaan flank stakea: lämmitimme grillin 250 asteeseen, annoimme lihalle hieman pintaväriä ritilällä ja siirsimme sitte pois suorasta lämmöstä hetkeksi kypsymään. Tällä välin grillasimme alaritilällä esikeitettyjä ja öliiviöljyttyjä perunoita sekä suolatuja ja oliiviöljyllä valeltuja puolitettuja endiivejä. Endiivien grillauksessa grillin lämpö alkoi lähennellä kolmea sataa, jolloin pinta sai tumman karsinogeenipinna parissa minuutissa, sisus lämpeni mutta pysyi napakkana. Perunat saivat myös sopivan rapsakan pinnan. Lihaan otettiin vielä viimeinen silaus nyt erittäin kuumassa grillissä kasvisten valmistuttua. Annokseen lisättiin edellä mainittujen sivuun vähän coleslawta ja se  kruunattiin majoneesilla ja savuketsupilla.









tiistai 19. kesäkuuta 2018

Juhannuksen viinivinkit


Juhannus lähestyy, joten on aika suositella joitakin viinejä! Alkon viinien maistelu on viime aikoina jäänyt hävettävän vähälle, mutta seuraavassa joitakin hyväksi todettuja.

Valkoisista ensimmäinen suositus on tilausvalikoimasta ja ainakin Tampereella myös muutamasta myymälästä löytyvä Aphros Ten Vinho Verde. Loueiro-rypäleestä valmistettu, keskimääräistä vinho verdeä hivenen runsaampi mutta silti varsin hapokas viini jonka aromimaailma seikkailee melko hedelmäisissä ja kukkaisissa tunnelmissa. Täsmäparina heittäisin kuha/ahven/hauki - tuorehernekombinaation.

Lohelle voisi suositella runsaampaa alsacelaista: Zind-Humbrechtin Pinot Gris on yllättävän solakkalinjainen viini, jonka aromimaailma on hienovarainen eikä lainkaan tyrkky, siitä löytyy kivellisiä vaaleita hedelmiä ja hentoa mausteisuutta joka kielisi jopa tynnyröinnistä, mutta todellisuudessa viini on kypsynyt vain suuressa tammisammiossa 12 kuukautta ja aromi on ensisijaisesti rypäle/hiivalähtöinen. Alkosta löytyvä vuosikerta 2016 on tuottajan mukaan harvinaisen laadukas, ja täysin kuiva viini onkin tasapainoinen esitys runsaan hedelmän ja tyylikkään raikkaan rakenteen yhdistelmästä. Viini tuntuu heti avaamisen jälkeen ja sellaisenaan maistettuna kovahkolta ja mitäänsanomattomalta, mutta tätä ei kannata pelästyä: tämä herää eloon saatuaan aavistuksen happea ja etenkin ruualle yhdistettynä. Erittäin gastronominen viini, joka ei dominoi vaan tukee ruokapariaan hienosti!

Sitten vielä viini, jota voi siemailla sellaisenaan tai yhdistää silli/savukala-akselille loistavasti: Crudo on erittäin edullinen Catarratto-Zibibbo (aka Muscat)-sekoitus Sisiliasta. Tämä viini ei todellakaan ole vakavan ryppyotsainen mietiskelyviini, vaan kukkii lasissa kuin kesäkuinen niitty: sillä siinä on muscat'n kukkaisuutta ja 16 g/l jäännössokeria, toisaalta hyvä tasapainottava hapokkuus. Se toimii kuin nenä päähän suolaisille savu/graavikaloille ja kestää hyvin myös silakoiden pikkelöinnissä käytettyä sokeria. Pidä siis ampiaiset loitolla ja crudo kylmänä.

Roséksi suosittelemmi pikkupulloa: Domäne Wachaun Rosé Zweigelt Federspiel on provencelaisiin verattuna punaisemman marjainen. Aromeista löytyy vadelmaa, hentoa persikkaa ja aivan pieni aavistus mausteisuutta. Viini on varsin hapokas, täysin kuiva. Marjainen aromi leijuu suussa mukavasti. Toimii hyvin runsaampien salaattien tai vaikkapa grillatun broilerin kanssa

Punaisista ensimmäisenä herkullinen grilliviini Portugalin Algarvesta. Rabo de Galo on lämpimältä alueelta tuleva Touriga Nacional- Aragonez-Alicante Bouchet-sekoite on tuoksultaan intensiivisen tumman marjainen ja hennosti mausteinen. Mehevä marjaisuus on sekoitus hyvin tummaa kirsikkaa ja herukkaa, mausteisuus lämmintä ja jopa suklaista. Tuoksu on puhdas ja raikas. Suussa viini on jäntevä, kohtalaiset tanniinit ja sopiva hapokkuus pitävät viinin raikkaana. Kokonaisuus on täyteläinen mutta freesi kokonaisuus. Viinin runsas hedelmäisyys saanee hyvän vastaparin lihojen tai jopa punalihaisen kalan grillissä saamasta hennosta savun aromista ja kevyesti hiiltyneestä rapeasta pinnasta! Vahva suositus tälle!

Toinen punainen suositus on luottopinot eteläisestä Bourgognesta: Joseph Drouhin Rully Rouge on burgundilaiseksi runsas pinot, jonka aromimaailma on runsaan punamarjainen, hennosti metsänpohjainen. Tuoksusta nousee myös mausteisuutta ja tumman poltettua aromia, joka ei kuitenkaan nouse häiritsevästi etualalle. Suussa keskitäyteläinen, toki pinotiksi melko runsas. Hapokkuus on kohdallaan, tanniinit kevyt. Jälkimaku punaisen marjainen ja mausteinen. Hyvä viini kevyemmille grillilihoille ja -kasviksille sekä punalihaiselle kalallekin!

Lopuksi vielä kuivan kesän suositus: Metsäpalovaroituksen vuoksi kokkojen polttaminen ei ole lainkaan suositeltavaa, joten korvikkeeksi ehdotamme KWV:n Classic Collection Pinotagea, jonka aromimaailma vie juhannusyön tunnelmaan: sammunutta nuotionpohjaa ja parin päivän ikäistä tuhkakuppia, johon joltain on pudonnut pari coctailkirsikkaa. Upen tunnelmallinen juoma, jota voi parin sikarin jälkeen nauttia varsin kivuttomasti. Tämä on myös oivallinen ruokaviini, sillä lihan marinadissa se eliminoi savustamisen tarpeen täysin!

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Uusi Hella & Huone: Kohti arkipäivän fine diningia

Hella ja Huone on yksi niistä tamperelaisista ravintoloista, joista emme koe pystyvämme kirjoittamaan objektiivisia arvioita. Olemme tehneet ravintolan sommelierin, nykyisen ravintoloitsija Humberto Pulido-Garcésin kanssa kaksi kertaa projektin jossa pääsimme valitsemaan Hellan ja Huoneen menuille meidän viinimakuamme heijastavat juomat. Näiden myötä H&H:n on muodostunut erityinen suhde, ja tämän vuoksi olemme ilolla seuranneet ravintolan viime aikojen kehitystä.

Hella ja Huone siirtyi keväällä Humberton ja keittiömestari Ilmari Saarikosken omistukseen, ja he ovat lähteneet viemään tyyliä suuntaan, joka vaikuttaa meistä erittäin lupaavalta. Ensinnäkin ravintolan aiemmin hyvin suppeat loppuviikkoon rajoittuneet aukioloajat ovat muuttuneet: Hella ja Huone ei ole nykyään pelkkä viikonloppujen iltaravintola, vaan he avaavat ovensa tiistaista perjantaihin jo kello 16 ja lauantaisin alkuiltapäivästä. Pelkkä iltaravintola kehittyy siis paikaksi, jonne voi poiketa töiden jälkeen haukkaamaan jotain pientä laadukkaan lasillisen kera.

Myös ruokalista heijastelee tätä muutosta, jonka arvelemme ravintoloitsijoiden pyrkimykseksi edistää ajatusta siitä, että ravintolakäyntien ei tarvitse rajoittua viikonloppu-iltoihin vaan ne voivat olla osa arkipäivää. Hellassa ja Huoneessa on nykyisin pelkkien pitkien menukokonaisuuksien lisäksi a la carte-annoksia, joiden joukossa myös hyvin arkipäivien after work-välipalaksi soveltuvia vaihtoehtoja kuten leikkelelautanen tai osterit kappalehinnalla. Mielestämme ravintolan uusi suunta on juuri sitä mihin suomalaista ravintolakulttuuria tulisi viedä: Arkipäivien piristykseksi, vaihteluksi ja ennen kaikkea helpoksi ja rennoksi. Itsekin muistamme vielä ajan ei-niin-kauan-sitten kun Hella ja Huone oli vaahtojen taivas, joten muutos filosofiassa on käänteentekevä.

Olimme Hellassa koko perheen voimin juhlimassa virallisen kalenterikesän ensimmäistä viikonloppua, vaikka kevät onkin ollut jo täyttä kesää vapusta lähtien. Nelivuotiaan kanssa oli sovittu, että kaikkea pitää maistaa kuten aina muuallakin.

Päätimme syödä 5 ruokalajin menun, joka oli näin kevään kunniaksi kalapainotteinen ja kepeä. Otimme menun seuraksi 4 kaadon viinipaketin, jonka jakaminen kahdelle ei tuottanut ongelmia. Alkuun saimme keittiön tervehdyksenä omenaa ja juurisellericarpacciota tryffeliöljyllä. Tryffeli ja suola nostivat sellerin mineraalisen ja aromikkaan makuaamaailman hienosti esiin. Annos nosti veden kielelle ja toimi hyvin myös annoksen kanssa tarjotun cavan kanssa.

Ensimmäisenä varsinaisena ruokana kalakeitto merikrotista perinteiseen tapaan: Kermainen kalaliemi, erikseen napakaksi paistetut porkkanat ja sipulit, perunaa ja merikrottia sekä viimeinen silaus tilliöljyllä. Erittäin syvän makuinen annos, joka maistui koko porukalle.

Seuraavana annoksena osterit, as simple as that. Suolaisessa simpukkaliemessä tarjoiltuna tuore osteri pelitti hyvin lasissa edelleen olleen cavan kanssa.



Ensimmäinen pääruoka oli keväinen kasvisannos: Maassa talven yli levänneitä palsternakkoja, uusia perunoita ja fermentoituja härkäpapuja sekä reulu kasa kevään villiyrttejä ja kukkia. Uuden perunan tärkkelys, aavistus happoa fermentoidusta pavusta ja palsternakan makea aromaattisuus yhdistettynä villeihin ja raikkaisiin kevätyrtteihin oli freesi esitys, joka toimi tämän kanssa tarjotun chileläisen (yllättävän fressin) sauvignon blancin kanssa hyvin. (Pelkältään nautittuna viinin sauvignon blancius korostui ikävästi, mutta annoksen kanssa viini oli miellyttävä)

Pääruokana Kissakalaa, samppanjakastiketta ja suomalaista kaviaaria.  Herkästi kypsennetty kala, täyteläinen, sopivan hapokas kastike ja lisäkkenä sipulia, ruusukaalia, perunaa, retiisiä sekä kruununa kaviaarin suolaisen mineraaliset purskahdukset suussa loivat hienon kokonaisuuden. Viiniksi Laurent-Perrierin runsaan omenainen, sopivasti paahteinen samppanja, joka venytti ruuan makua suussa korostaen etenkin kaviaarin jälkimakua mukavasti.

Väliin hieman juustoja italiasta ja suomesta, sitten vielä jälkiruuaksi kauden mukaan raparperipannacottaa, vaniljaparfait'a, orvokkia ja keksiä. Raikas, ei-niin-makea päätös aterialle kera Faubelin makena rieslingin.


5 Ruokalajia oli juuri sopiva lauantailounas, josta ei tullut ähky eikä jäänyt nälkä. Menun tilaaminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, annoksia voi tilata myös á la carte - listalta mielensä mukaisen määrän. Maistelumenu on kuitenkin mielestämme hyvä tapa tutustua ravintolan tyyliin ja viettää aikaa ystävien tai perheen seurassa: kaksi ja puoli tuntia hurahti ohi huomaamatta.

Hellan ja huoneen uusi rennompi ja ex tempore-tyyppiseen pistäytymiseen kannustava konsepti on askel oikeaan suuntaan. Suosittelemme kaikille visittiä Uudessa Hellassa: Jos et halua syödä pitkän kaavan mukaan, mene after workeille haukkaamaan leikkelelautanen kera samppanjan! Hellassa ei tunnuta karsastavan myöskään (ihmisiksi käyttäytyviä) lapsia, joten uudet aukioloajat tuovat tämän kokemuksen koko perheen ulottuville. Itse olemme sitä mieltä, että lapsi oppii käyttäytymään ravintolassa käymällä ravintolassa.