Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Syksyn makuja metsästä ja puutarhasta (ja vähän kauppahallista)

Viikon päästä lähdemme jatkamaan kesää Katalonian lämpöön, mutta nyt viilenevien ja sateisten syyspäivien myötä metsään on noussut valtava määrä tatteja ja muita sieniä, jotka tuntuvat kuivan kesän jälkeen ryöpsähtäneen kaikki kerralla kasvuun. Menun innoittajana toimivat puhtaat herkkutatit, joita olemme löytäneet runsain mitoin. Lisäksi talouden nuorin halusi leikkiä vanhempien kanssa ravintolaa ja ei auttanut muuta kuin laittaa toimeksi.  Näiden (ja niiden seuraksi valitun vanhemman burgundilaisen) ympäriltä laajentaen kehittelimme menun kauden raaka-aineista, ja olimme lopputulokseen tyytyväisiä.

Syksyinen menu metsästä ja puutarhasta: 
Tomaatti-Mozzarellasalaatti oman puutarhan tomaateista
Punajuurta ja tattia
Tattirisotto
Sorsaa, maa-artisokkaa ja papuja
Juustoja ja omenahilloa

Menun annokset ovat neljälle hengelle.

Tomaatti-mozzarellasalaatti: 
400 g kirsikkatomaatteja
200 g buffala-mozzarellaa
basilikaruukku
suolaa
mustapippuria
hyvää oliiviöljyä
balsamicoa

Puolita kirsikkatomaatit, levitä lautaselle basilikanlehtien kanssa. Sekoita kevyesti, heittele revitty mozzarella päälle. Ripottele päälle vielä suolaa ja kierrä muutama kierros pippuria. Viimeistele oliiviöljyllä ja balsamicolla, tarjoa leivän kanssa.

Punajuurta ja tattia piparjuurismetanalla:
2 isohkoa punajuurta
2 kiinteää nyrkin kokoista tattia (tatteja saa ainakin tällä hetkellä Tampereen kauppahallista Valliukselta)
1 porkkana
10 salvianlehteä
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
2 rkl balsamicoa
20 g piparjuurta
1 prk smetanaa
1 rkl hunajaa
Tarjoiluun ruisnappeja

Laita punajuuret kuorineen uuniin 225 asteeseen tunniksi. Kun ovat kypsyneet, ota uunista ja siivuta mandoliinilla tai veitsellä mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Laita punajuurisiivut purkkiin, lisää 1/2 tl suolaa, salviat ja balsamico.  Laita vähintään tunniksi marinoitumaan.

Siivuta tatit veitsellä ohuiksi siivuiksi. Laita purkkiin, pyöräytä kaksi kierrosta mustapippuria, lisää ripaus suolaa ja 2-3 rkl oliiviöljyä. Laita maustumaan jääkaappiin.

Raasta smetanan joukkoon piparjuuri, lisää hunaja ja 1/2 tl suolaa. Vatkaa vaahdoksi.

Leikkaa siivuiksi porkkana. Lado lautaselle vuoroon punajuurisiivuja ja porkkanasiivuja vaikkapa kehämuotoon. Laita päälle tattisiivuja. Lisää nokare smetanavaahtoa ja ruisnappi.
Tattirisotto
500 g tattia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
20 salvianlehteä
oliiviöljyä
500 ml kasvislientä (+vettä lisäksi tarvittaessa)
2 dl oloroso-sherryä (tiedetään, varsin epäortodoksista mutta toimii)
1,5 dl riisiä (me käytämme risottoon Bomba-paellariisiä, jota saa Keittiöelämää-kaupasta Tampereen Aleksis Kiven kadulta)
50 g parmesania raastettuna

Tee ensin tattipaistos: Silppua sipuli, valkosipuli ja tatti pieneksi. Freesaa ensin sipuli kuultavaksi oliiviöljyssä, lisää sitten tatti ja valkosipuli. Pastele kasaan niin että valtaosa nesteestä haihtuu. Lisää loppuvaiheessa silputtu salvia. (Tämän paistoksen voi tehdä halutessaan hyvissä ajoin etukäteen, vaikkapa edelllisenä päivänä jos tahtoo.)

Risotto tehdään tavalliseen tapaan: Laita kasvisliemi kattilaan lämpiämään. Kuullota riisiä öljyssä laakeassa kasarissa. Lisää viini, anna haihtua. Lisää kasvislientä desi kerrallaan, anna edellisen satsin aina imeytyä ennen seuraavan lisäämistä. Parin kasvisliemen lisäyksen jälkeen sekoita tattipaistos joukkoon. Lisää kasvislientä kunnes risotto on viittä vaille al dente. Tässä vaiheessa lisää parmesan, laita levy pois ja anna hetki tasaantua ja kypsyä loppuu. Risoton on tarkoitus jäädä löysäksi ja reunoilta hieman nesteiseksi.
Tarjoa risotto syvästä lautasesta, koristele tattisiivulla.
Sorsa, maa-artisokat ja kaverit
2 sorsaa
100 g juuriselleriä
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
2 laakerinlehteä
1 parin nyrkin kokoinen herkkutatti tai 50 g kuivattua
2,5 dl sherryä
1 tl suolaa

400 g maa-artisokkia
400g pensaspapuja
2 porkkanaa
50 g voita
suolaa

Erottele ensin sorsista rintalihat ja koivet: Viillä rintalastan keskikohouman kohdalta vetsellä nahka auki ja kohouman kummaltakin puolen viilto rintalastaan. Tämän jälkeen irrottele rintalihas sormin rintalastasta, auta tarvittaessa veitsellä. Irrota tämän jälkeen koivet. Laita rintalihat erilleen viileään.

Koivet ja kastikepohja:
Laita pataan ensin sorsanroippet, pilkottu selleri, sipuli ja valkosipuli sekä tatit ja laakerinlehdet. Lisää sherry, suola ja vettä niin että aineet peittyvät. Laita lopuksi koivet pataan niin että löydät ne vielä parin tunnin jälkeen. Laita kansi päälle ja uuniin pariksi tunniksi noin 200 asteeseen. Kun pata on muhinut aikansa, ota ulos ja nosta koivet erilleen. Heitä pois sorsanranka. Siilaa erilleen kastikepohjaksi 2 dl lientä (säästä sattumat ja loppu liemi jatkokäytettäväksi esimerkiksi kanakeitossa). Keitä tämä liemi 50 % kasaan. Suurusta vesi-vehnäjauhoseoksella asteittain ja lisää lopuksi kiiltoa nokareella voita.

Sorsanrinnat:
Ota valurautapannussa nopea väri sorsanrintoihin. Laita valmiiksi pellille ja juuri ennen tarjoamista laita rintalihat sekä padasta nostetut koivet 10-15 minuutiksi uuniin. Leikkaa rinnat siivuiksi ennen tarjoamista.

Lisukkeet:
Rapsuttele maa-artisokista mullat pois. Älä suotta kuori. Siisti pavuista kannat. Pilko porkkanat. Laita runsaahkosti suolattu vesi kiehumaan. Laita ensin pavut 2 minuutiksi kiehumaan, nostele sitten vedestä kylmään veteen jäähtymään. Laita tilalle maa-artisokat, keitä suolavedessä 10 min, lisää porkkanat, keitä vielä 10 min. Ruskista valurautapannussa voi, lisää hieman öljyä ja paista nopeasti makua kasviksiin. Suolaa maun mukaan

Kokoa annokset laittamalla pohjalle kasvikset, päälle sorsanpalat ja lopuksi kastike.
Juustolautanen

lajitelma lempijuustojasi Juustosopista
4 kpl viikunoita
1 pieni prk omenahilloa

Leikkaa juustot viipaleiksi. Leikkaa viikunat 4 osaan ja koko juustolautanen. Ota juustot tarjolle noin 30 minuuttia ennen tarjoilua, jotta ne ehtivät hiukan lämpiämään.

Kaikki annokset toimivat mielestämme erittäin hyvin, ja etenkin tattirisotto oli niin herkullista että sitä olisi voinut haarukoida useamman lautasellisen.


Viiniksi suosittelemme vanhan maailman pinot noiria, mielellään hieman ikääntynyttä. Uusi-Seelantilaisissa tahtoo olla turhan runsaasti hedelmää tälle menulle, tatti kaipaa kaverikseen mielestämme hieman tummempia maatuvan metsänpohjan aromeja joita löytyy parhaiten vanhan mantereen viineistä. Meillä oli Viinimestarit-verkkokaupasta aikanaan ostettua Domaine Chapellen Santenayta vuodelta 2003, mutta alkon valikoimasta voimme suositella vaikkapa Beckerin Pinotia Pfalzista: Tämä on burgunderia marjaisampi, mutta toimii silti tattirisoton ja sorsan kanssa hyvin. Burgundeista löytyy tilausvalikoimasta toki useitakin cru-viinejä, jos haluaa panostaa. Louis Jadot'n Couvent des Jacobins hyvältä vuodelta 2015 on kuitenkin lompakolle ystävällisempi kompromissi, jossa on hyvä rakenne ja miellyttävä pinottinen aromimaailma.






sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Makrillia sherryssä!


Olemme saaneet koko kesän tutulta kalastajaltamme pyyntituoretta kirjolohta, taimenta ja kuhaa kerran pari viikossa, joten kalaa ei ole juuri tullut ostettua. Markettien kalatiskit olemme pääosin kiertäneet jo useamman vuoden, koska niistä löytää erittäin harvoin mitään tuoretta: 5-vuotias tyttömme on oppinut siinä määrin tuoreen kalan makuun, että on hieman vanhetuneen kalan tuoksulle hyvin herkkä eikä suostu sitä syömään.

Nyt kuitenkin kalantulossa on ollut pientä taukoa, joten ostimme kalaa jokaperjantaisella kauppahallireissullamme. Vakikalastajamme pitäessä taukoa ostamme kalamme kauppahallista Nygreniltä, jonka valikoima on Tamperelaisittain ehdotonta huippua ja henkilökunnan osaaminen kenties vilä parempaa. Heidän toimitusketjunsa on huomattavasti lyhyempi kuin suurkaupoissa, sillä valtaosa kaloista tulee liikkeeseen suoraan kalastajilta samana päivänä kun ne on nostettu. Nygrenin valikoimassa on sekä tuoreita kotimaisia kaloja että myös maahan tuotua merikalaa turskasta kultaotsa-ahveneen ja merikrottiin. Syksyllä saa rapuja, joita uiskentelee altaassa Nygrenin myymälän päädyssä. (Tämä rapuallas on muuten lapsille varsin kiehtovaa katseltavaa.) Tuoreen kalan lisäksi valikoimassa on valtava määrä savustettuja kaloja, kalapihvejä, sillejä, silakoita ja muita valmiita kalatuotteita, joista saa arkiateriankin halutessaan puolivalmiina.

Nygrenin tiskistä silmään osui tällä kertaa makrilli, jota emme ole muutamaan vuoteen valmistaneet. Ohjekin oli valmiina mielessä, kun olimme jo pidempään ajatelleet tehdä Andalucialaiseen tapaan kalaa sherryssä. Tästä uunissa valmistetusta ruuasta tuli sikäli hyvää, että ohje kannattaa jakaa.

Makrillia Sherryssä & savupaprikarouille

2 pienehköä makrillia suolistettuna
1 iso sipuli
8 valkosipulinkynttä
1 fenkoli
2 porkkanaa
1 iso punainen paprika
6 tomaattia
6 perunaa
oliiviöljyä
1,5 dl fino- sherryä
2 rkl viinietikkaa
mustapippuria 20 kierrosta
2 laakerinlehteä
suolaa
persiljaa tarjoiluun
(meidän versiossamme oli lisäksi pari kauhallista kikherneitä, kun niitä samalla keittelimme. Sopivat mukaan hyvin mutta eivät ole välttämättömiä)

Rouille
1 leivänsiivu
2 kynttä valkosipulia
oliiviöljyä
sherryetikkaa
1 tl savupaprikaa (dulce)
suolaa
sokeria 1 tl

Laita uuni lämpiämään 225 C. Siivuta perunat ja laita uunivuuan pohjalle. Lorauta päälle oliiviöljyä, sekoita ja laita uuniin noin 20 minuutiksi. Ota sitten kasari ja laita pohjalle puolisen desiä oliiviöljyä. Silppua sipuli ja valkosipuli, pilko porkkanat, fenkoli ja paprika. Paista sipulia ensin pari kolme minuuttia, lisää sitten valkosipuli. Freesaa vielä minuutti, lisää sitten loput kasvikset. Jatka paistelua miedolla lämmöllä sekoitellen 5-10 min. Kaada sitten sherry joukkoon ja sekoita. Lohko tomaatit 8 osaanja laita joukkoon. Lisää mausteet, anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla parikymmentä minuuttia että tomaatit saavat mehustua kunnolla. Muista ottaa perunat uunista etteivät pala.

Ota makrillit, ripottele suolaa sekä sisälle että pintaan. Laita makrillit perunoiden päälle uunivuokaan ja kaada kasvispaistos päälle. Jos kokonaisuus vaikuttaa kuivalta, voit tässä vaiheessa vielä lorauttaa lissää sherryä uunivuokaan. Laita vuoka takaisin uuniin noin puoleksi tunniksi, missä ajassa makrillit kypsyvät sopivasti.

Tee kalan kypsyessä rouille: Leikkaa leivästä reunat. Laita leipä, valkosipuli, etikka ja savupaprika sekä puolisen desiä oliiviöljyä astiaan ja sekoita soseeksi sauvasekoittimella. Lisää oliiviöljyä jos konsistenssi on liian tiukka. Lisää lopuksi suolaa ja sokeria maistellen, kunnes maku on omaan suuhun sopiva.

Nosta kalat uunista, tarjoa rouillen kanssa.

Viiniksi tälle sopii luonnollisesti sherry (fino, manzanilla tai kuiva palo cortado), mutta myös runsaammat valkoviinit Espanjasta tai Etelä-Ranskasta toimivat hyvin. Esimerkiksi tämä galicialainen sakkakypsytettu Godello Valdesililtä toimii hienosti. Jos haluaa panostaa, niin valkoinen Chateauneuf-du-Pape toimii varmasti myös hyvin. Alkosta löytyy tämä Vieux Lazaret, joka on yrttinen ja runsasrakenteinen.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Pari viiniä Mallorcalta

Mallorca on suurin saari Baleaarien saariryhmässä, joka sijaitsee Välimeressä Barcelonasta etelään ja Valenciasta itään. Saari on tunnettu turistikohde, mutta sen viinejä ei ole saarten ulkopuolella viime aikoihin saakka juuri näkynyt. Olemme viimeisten viiden vuoden aikana päässeet maistamaan muutamaa mallorcalaista viiniä, joiden raikkaudesta olemme pitäneet. Nyt tilasimme nimeltä mainitsemattomasta verkkokaupasta muutama pullon ja maistoimme ne lyhyellä väliajalla.

Viiniä on viljelty ja valmistettu saarella jo roomalaisten ajoista kuten kaikkialla muuallakin välimeren alueella. Viinikulttuuri oli huipussaa 1300-luvulta 1800-luvulle, ja saari tunnettiin etenkin makeista malvasia-viineistään. Loppuhuipennus nähtiin 1800-luvun lopulla, kun viinikirva tuhosi Manner-Euroopan viinitarhat parikymmentä vuotta ennen tuholaisen leviämistä Mallorcalle. Viinikirvakatastrofin jälkeen saaren viinintuotanto oli koko 1900-luvun varsin pienimuotoista eikä saaren viinejä viety ulkomaille, päin vastoin valtaosa saarella vierailevien turistien juomista tuotiin mannermaalta.

Viininviljely elpyi 1990-luvulla, kun saaren vanhoija tarhoja korvattiin tuolloisen trendin mukaan kansainvälisillä suosikkilajikkeilla. Viinejä tuotettiin alkuun suurehkoja määriä ja myytiin varsin kilpailukykyiseen hintaan. 2000-luvun puolella saaren alkuperäiset rypälelajikkeet ovat lisänneet suosiotaan nuorten viinintekijöiden ansiosta, ja saaren viinit ovat tulleet omaleimaisemmiksi ja siten viininharrastajan näkökulmasta kiinnostavammiksi.

Viljelyolosuhteet saarella ovat hyvät. Kesät ovat kuivia eikä lämpötila ympäröivän meren ansiosta nouse järjettömyyksiin. Kosteutta haihduttavien merituulten ansiosta tautipaine pysyy kurissa, joten torjunta-aineiden tarve on vähäinen.

Mallorcalla on kaksi DO-aluetta: Binissalem saaren keskiosien vuoristossa ja Plá i Levant saaren itäosassa. Binisalem on näistä selvästi pienempi ja yhtenäisempi, ja valtaosa tunnetuimmista tuottajista sijaitsee tällä suppealla alueella.

Mallorcan kotoperäisistä lajikkeista viljellyimpiä ovat punaisista Callet ja Manto Negro. Valkoisista lajikkeista viljellään Prensal Blancia ja tietysti vanhaa kunnon Malvasiaa sekä Moscatelia

Callet on tummakuorinen, matala-alkoholisia viinejä tuottava rypäle. Sen aromit ovat punamarjaisia ja kukkaisia. Aiemmin callet-viinit olivat varsin rustiikkisia, mutta viimeisten vuosikymmenten aikana viljelymenetelmiin on kiinnitetty tarkempaa huomiota ja valmistustekniikka on kehittynyt. Nykyisin tuotetut callet-vetoiset viinit ovatkin parhaimmillaan elegantteja, raikkaita ja tasapainoisia ruokaystävällisiä viinejä.

Manto negro sen sijaan tuottaa hailakanvärisiä mutta varsin korkea-alkoholisia viinejä, jotka ovat rakenteeltaan pehmeitä. Nuorten köynnösten rypäleistä saadaan aikaan melko neutraalia viiniä, mutta vanhat köynnökset tuottavat viiniin intensiivisempiä tummien marjojen aromeja. Korkean alkoholipitoisuuden alentamiseksi ja värin aikaansaamiseksi manto negroa sekoitetaan useimmiten calletiin.

Maistoimme viinejä kahdelta saaren kenties tunnetuimmalta tuottajalta, Ánima Negalta ja 4Kilos vinicolalta.

4Kilos on kahden saarelta kotoisin olevan miehen, Francesc Grimaltin ja Sergio Caballeron vanhalle lammasfarmille vuonna 2006 perustama viinitalo, jonka ensimmäiset viinit käytettiin tilan vanhoissa maidonviilennystankeissa. Tuottajalla on tarhoja ympäri Mallorcaa, joten viinit eivät saa DO-statusta.

4Kilos The Island Syndicate on 50/50-sekoitus calletia ja manto negroa. 40 % viinistä on kypsynyt 4 kuukautta suurissa tammitynnyreissä. Viini on väriltään keskisyvä, purppuraan taittava tiilenpunainen. Sen tuoksussa on hapankirsikkaa, volatiliteettia, välimeren yrttejä, ja aavistus resiinisyyttä (á la pineau de aunis). Tuoksusta tulee viileän alueen fiilis. Maku on melko kevyt, varsin hapokas ja raikkaan marjaisa. Yrttisyys nostaa päätään hieman enemmän kuin tuoksussa. Tanniinit ovat melkoisen kevyet, jälkimaku on keskipitkä, marjainen hapokas.

Anima Negra on hivenen vanhempi tuottaja, sen ovar perustaneet nykyiset omistajat Pere Obrador ja Miguelàngel Cerdà vuonna 1994. Tilan toiminnalla on ollut suuri rooli saaren natiivirypäleiden, erityisesti calletin maineenpalautuksessa. Molemmat perustajat ovat kotoisin Felatnixin kaupungista, jonka ympärillä tilan tarhat edelleen sijaitsevat.

Optikoksi opiskellut Obrador palasi kesken opintojensa hoitaaan perheen maitotilaa, mutta jatkoi samalla omatoimisesti opiskelua keskittyen biologiaan ja genetiikkaan. 1994 hän päätti muuttaa suuren osan tilan maista viinitarhoiksi ja keskittyä erityisesti alkuperäislajikkeisiin.

Cerdà opiskeli mantereella ilmailuinsinööriksi, mutta merta rakastavana palasi aikanaan kotisaarelleen purjehdittuaan ensin vuosia välimerellä. Hän lähti mukaan Pere Obradorin projektiin, ja nykyisin tilalla on omistuksessaan tai sopimusviljelyssä vajaat 100 hehtaaria köynnöksiä, 135 tarhaa 10 kilometrin säteellä Felatnixista. Valtaosa näistä tarhoista on iältään yli 50-vuotiaita.

Tarhoilla toimitaan luomuviljelyn periaattein, kemikaaleja ja teollisia lannoitteita ei käytetä eikä viinitarhoja kastella. Viininvalmistuksessa suositaan spontaanikäymistä.

AN/2 on sekoitus calletia, manto negroa ja syrah'ta. Viinistä osa on käynyt sementtisammioissa ja osa terästankeissa, ja sitä on kypsytetty vuosi tammitynnyreissä joista 20 % amerikkalaista tammea ja loput raskalaisia.

Viini on väriltään keskisyvän purppurainen. Tuoksussa kirpeitä punaisia marjoja ja välimeren yrttejä. Päällä hyvin voimakas savuisuus, joka tuoksussa hieman peittää muita aromeja. Maku on hyvin hapokas, keskitäyteläinen ja perusviritykseltään marjainen: Makupaletilla savuisuus on edelleen tuntuva, mutta ilmeisesti hapokkuus viinissä saa sen tuntumaan marjaisemmalta kuin tuoksun perusteella voisi odottaa. Tuoksu ei mielestämme ole täysin miellyttävä, mutta suussa makukokemus soljuu kauniisti marjaisesta alkumausta keskimaun savuiseen yrttisyyteen palaten jälkimaussa taas kirpakkaan marjaan. Tässäkin viinissä tanniinit ovat varsin kevyehköt. Maku on yllättävän pitkä.

AN/2 parani selvästi oltuaan auki vuorokauden: Savuisuus ei enää ollut tuoksussa niin häiritsevä, marjaisuus pääsi esiin paremmin ja happi pehmensi ja nivoi kokonaisuuden tiiviimmin yhteen.

Viinit olivat varsin erityylisiä, mutta yhdistävänä tekijänä näissä oli tietty raikkaus (AN:n savuisuudesta huolimatta) ja etenkin ruokaystävällisyys. Molemmat viinit olivat tanniineiltaan keveitä, ja etenkin 4Kilosin viiniä voisin aivan mainiosti kuvitella nauttivani myös kalojen kanssa. Etenkin 4Kilos oli yllättävän viileän alueen henkinen, vaikka Mallorcalla ei kasvukaudella kovin kylmä lienekään. Ehdottoman kiinnostavia viinejä, joita kannattaa maistaa jos vastaan sattuvat.

maanantai 27. elokuuta 2018

Ravintola Kajo: Villejä makuja taidolla

Alla oleva teksti on kirjoitettu jo kesäkuisen visiittimme jälkeen, mutta teksti jäi julkaisematta koska ravintola jäi kesätauolle. Nyt kävimme Kajossa uudelleen ja olimme aivan yhtä vaikuttuneita kuin viimeksi.

Ravintola Kajo avasi Tampereen Rautatienkadulle keväällä, ja pian avaamisen jälkeen aloimme kuulla useammaltakin tutulta ylitsevuotavia kehuja. Kun viimein pääsimme itse maistelemaan ravintolan tarjontaa, yllätyimme kovista ennakko-odotuksista huolimatta positiivisesti monessakin mielessä.

Ravintola tarjoaa suomalaisen luonnon makuja rennosti mutta tyylikkäästi. Villiyrtit ja muut vapaasti kasvaneet vihannekset ovat jo tuttuja monesta fine dining-ravintolasta, mutta Kajon ote näihin oli hieman erilainen: Villiyrtit ovat usein olleet pienenä lisäsäväyksenä antamassa makua (ja usein nimeä) annoksille. Kajossa ne olivat kuitenkin monessa annoksessa pääosassa, jolloin näiden kitkerien ja usein varsin intensiivisten makujen saaminen harmoniseksi kokonaisuudeksi on huomattavasti haastavampaa. Tässä oli kuitenkin onnistuttu mielestämme erittäin hyvin. 

Kajon annokset on tarkoitettu jaettaviksi. Toukokuun lopussa käydessämme listalla oli kymmenisen alkuruokaa ja kolme pääruoka-annosta. Koska olemme tulleet siihen tulokseen, että alkuruuissa on useimmiten enemmän makuja kuin pääruuissa, päätimme tilata ja jakaa kaikki listan alkuruuat ja jättää pääruuat väliin. Päätös oli onnistunut.




Alkuun saimme villiyrttisalaattia, jonka maut oli sidottu runsaalla vinagretillä hienosti yhteen. Samaan aikaan tomaattiannos, jossa oli kypsiä tomaatteja sekä grillattuna että sellaisenaan. Maut olivat näissä annoksissa rouheita, mutta hyvässä tasapainossa. 

Sitten saimme graavilohta veriappelsiinilla ja fermentoidulla porkkanalla sekä yhden listan parhaista annoksista, nimittäin zukkinirullia friteerattuna, mansikkahappoa ja fetavaahtoa. Rullien koostumus ja maku olivat liki täydellisiä. 

Seuraavaan satsiin grillattuja muikkuja koivunlehdillä ja confit-tomaatilla sekä karamellisoitua possua tarjottuna palsternakalla ja poltetulla sitrusliemellä.  Muikut toimivat vähintään yhtä hyvin kuin kaikkialla välimeren rannoilla tarjottavat grillatut sardiinit, possu oli makeaa ja rasvaista juuri niin kuin pitää.

Seuraavaan satsiin jäi vielä gnoccit, välimerellinen tartar tapanadella sekä villliyrttirisotto, joka oli aivan täydellisesti kypsennetty. Tartar oli tuoretta ja hyvin leikattua, herukanlehti mausteena toi keväisen twistin. Gnoccit olivat täyteläisiä ja pähkinäisiä, niiden kanssa tarjottu villiyrttipesto toi vastapariksi sopivaa kitkeryyttä ja tässäkin annoksessa oli hyvä tasapaino.

Pyysimme saada annosten kanssa pieniä kaatoja henkilökunnan suosittelemia viinejä. Reilu kuukausi visiitin jälkeen eivät tuottajat tai tuotteet enää palaa mieleen, mutta viinejä yhdistävä tyyli kylläkin. Suuri osa viineistä oli enemmän tai vähemmän naturaaleja, eivät kuitenkaan ylettömän funkkeja tai outoja. Selkein viinejä yhdistänyt piirre oli niiden gastronomisuus: useammankin lasillisen kohdalla ajattelimme ennen annosten saapumista että 'tämä ei nyt oikein lähde', mutta ruuan kanssa jokainen lähti kuitenkin, osa kuin pupu puskasta. Hienosti valittuja ruokaviinejä, ei voi muuta sanoa.

Yleinen tunnelma ravintolassa oli rento, palvelu luontevaa ja ystävällistä. Henkilökunta luotti itseensä  ja sen jäsenet selkeästi ylpeitä ravintolasta ja sen tuotteista. Tämä on mielestämme aina tärkeä osa ravintolakokemusta: Kun henkilökunta uskoo omaan tuotteeseensa ja tekemiseensä, se välittyy asiakkaalle innostuksena ruuasta ja juomasta. Tällainen innostus on tarttuvaa, jolloin myös asiakas innostuu ja kokee elämyksen, joka on enemmän kuin pelkkä maku. Edellä kuvattu on jäänyt puuttumaan monista tähdillä palkitusta ravintolasta, jossa olemme vierailleet muualla Euroopassa: Ruuat ja juomat voivat olla täydellisiä, mutta formaalinen ja persoonaton henkilökunta ei ole pystynyt tai halunnut välittää innostuneisuutta, jolloin kokonaisuus on muodostunut pettymykseksi.

Uuden listan cheviche-henkinen annos
Kajo sen sijaan oli erittäin positiivinen kokonaisuus. Olemme kaivanneet Tampereelle juuri tällaista ravintolaa, jossa maut ovat mielenkiintoisia, tunnelma rento ja vapautunut. Ja kaiken lisäksi hinnat ovat sellaiset, että Kajossa voi pistäytyä useamminkin: Kahden hengen mahat täyttänyt alkuruokakimara kustansi ruokien osalta selvästi alle satasen, mikä on huomattavasti vähemmän kuin monessa muussa tämän tason ravintolassa.

Savustettu peruna taikinakuoressa oli parhautta

Nyt käydessämme lista oli valtaosin vaihtunut, ja uudelta listalta helminä nostettakoon ruiskuoreen kääritty ja friteerattu peruna, takuulla kaupungin parhaat siivet ja täydellisesti kypsennetty punajuuririsotto. Olimme tällä kerralla ravintolassa alkuillassa koko perheen voimin. Tämän kokemuksen perusteella lapseen suhtaudutttiin hyvin ja hänet huomioitiin asiakkaana siinä missä vanhemmatkin. Kiitos ravintolalle !

lauantai 25. elokuuta 2018

Pyöräretki osa 2: Ahvenanmaan upeat maisemat

Lähdimme Turusta kohti Maarianhaminaa Viking linen aamulaivalla. Pyörällä jonottaminen autojen lähtöselvitykseen oli hivenen koomista mutta pääsimme laivaan ongelmitta ja vielä ensimmäisten joukossa. Aikaisen lähdön vuoksi emme ehtineet hotellin aamiaiselle ja olimme varanneet laivalta buffetaamiaisen jo etukäteen. Koska pyöräilijät päästettiin laivan ruumaan autojen edellä, olimme ensimmäisinä myös aamiaisbuffetissa ja pääsimme valitsemaan paikkamme aivan laivan keulasta ikkunoiden vierestä. Aamiainen sinänsä oli keskinkertainen, mutta maisemat korvasivat paljon laivan lipuessa aamuauringossa pitkin Ruissalon etelärantaa ulos saaristoon.

Ikuisuudelta tuntuneen laivamatkan jälkeen saavuimme Maarianhaminaan ja laskettelimme laivan autokannelta teräsramppeja satamaan. Laiva oli perillä alkuiltapäivästä ja olimme tehneet varauksen Smakbyhyn viideksi, joten polkaisimme navakassa myötätuulessa suoraan Maarianhaminan läpi kohti pohjoista. Pääsimme viilettämään 10 m/s puhaltaneessa tuulessa valtavaa vauhtia kohti Godbytä, jonka ohitettuamme pysähdyimme hetkeksi ihailemaan maisemia korkealla rantakalliolla sijaitsevaan Uffe på Berget-kahvilaan. Mäen päälle oli pyöräillen melkoinen nousu, joten tauko teki hyvää. Kahvilan vieressä on myös näköalatorni, josta on upeat maisemat kohti Kastelholman linnaa yli Slottholmenin.

Kastelholms gästhem aamuauringossa

Tästä oli enää lyhyt matka Kastelholmaan. Pyöräilimme linnan ja sen vieressä sijaitsevan Smakbyn majapaikkaamme Kastelholms gästhemiin, joka sijaitseen puoli kilometriä linnalta. Majatalo sijaitsee maalaistalon pihapiirissä, ja huoneet ovat rivitalomaisessa sivurakennuksessa kukin omalla sisäänkäynnillään. Perussiistit huoneet, hinta kuitenkin ilmesesti kilpailun puutteessa melko kova. Tähän lienee tulossa muutos, sillä ilmeisesti Smakbyn yhteyteen ollaan suunnittelemassa hotellia.

Smakby on Ahvenanmaalla syntyneen ja siellä kokiksi opiskelleen Michael Björklundin projekti. Mies ehti kokkikoulun jälkene hankkia kokemusta Ruotsin länsirannikolta useista laaturavintoloista. Perhe palasi lapsen syntymän vuoksi takaisin ahvenanmaalle 2002, ja tämän jälkeen Björklund pyöritti pitkään Paviljongen-ravintolaa Maarianhaminan satamassa.  Myöhemmin ravintolan viereen perustettiin ahvenanmaalaisesta 'pizzastaan' tunnettu Pub Niska, joka on sittemmin levittäytynyt myös mantereelle.

Smakby avattiin Kastelholman linnan kupeeseen vuonna 2012, ja se sai nopeasti Ahvenanmaan parhaan ravintolan maineen. Ravintola oli nordic cuisinen aallonharjalla alusta lähtien, ja valmistaa edelleen ruokaa lähellä tuotetuista raaka-aineista niitä kunnioittaen. Lähellä tuotettu liha ja luonnollisesti kala ovat listalla pääosassa ahvenanmaalaisten kasvisten ohella. Ruokalista elää vuodenaikojen kierrossa niitä kunnioittaen. Ravintola tarjoaa maanantaista lauantaihin illallista ja lisäksi lounasta arkisin.

Ravintolan yhteydessä on myös tislaamo, jossa tuotetaan erilaisia marjaliköörejä ja tisleitä. Kuuluisin näistä tuotteista on Apelbrand, jota saa alkostakin reiluun parinsadan litrahintaan.

Avara ja liputettu ravintolasali
Saavuimme ravintolaan alkuillasta, jolloin salissa oli vain vähän asiakkaita. Meidät otettiin vastaan ystävällisesti, ja ennen pöytään ohjaamista esiteltiin päivän bistrolista, joka oli kirjoittettuna liitutaululle ravintolasalin etuosaan. Tätä listaa ei printata, koska sen annokset vaihtuvat päivittäin raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Vierailupäivänämme bistrolistalla oli muun muassa savustettuja lahnoja ja burgeri lähilihasta.

Päädyimme kuitenkin syömään varsinaiselta listalta 3 ruokalajin menun, ja valinta oli onnistunut. Alkujuomaksi nautimme kuohuviinidrinkin, jossa oli kuohuvan lisäksi smakbyn kirsikkalikööriä. Juoma muistutti hieman Kir:a ja oli mukava aloitus. Pian saimme myös keittiön tervehdyksenä parsakeiton, jonka kanssa tarjolla oli smakbyn näkkäriä ja saaristolaisleipää.

Varsinaisena alkuruokana oli osiin purettu toast skagen: smetanakastike, siianmäti, katkaravut ja pikkelöidyt kasvikset toimivat hienosti yhteen. Annosta ei oltu tavalliseen tapaan koottu leivälle, vaan annoksen päälle oli ripoteltu saaristolaisleiväste tehtyjä krutonkeja. Hyvä valinta alkuruokaan, sillä smetanalla kuorrutettu leipä olisi luultavasti ollut alkuruuaksi turhan raskas.

Alkuruuan kanssa tarjottiin Smakbyn omaa omenaviiniä, joka oli yllättävän hyvä. Viini oli väriltään kullankeltainen ja melko syvä, sen tuoksu jossakin siiderin ja aavsituksen tammea nähneen chardonnayn välimaastossa. Olisimme ostaneet viiniä mukaan, mutta pyörälaukkujen rajallinen tila tuli vastaan.
Ahvenia!

Pääruuaksi lihavaihtoehtona oli nautaa kahdella tapaa: Filettä ja ylikypsää lapaa. Kalavaihtoehto oli herkullinen: Suuria mehukkaita, ruisjauhoissa leivitettyjä ja voissa paistettuja ahvenfileitä naapurin perunoiden kanssa. Simppeli mutta mahtavan makuinen annos, joka mielestämme ilmensi Smakbyn filosofiaa oivallisesti.

Pääruuan jälkeen söimme juustot, joita seurasi vielä jälkiruoka: Vaniljajäätelö ja tuoreet mansikat toimivat aina, etenkin jos niiden kanssa tarjotaan Calvados-henkistä Apelbrandia.

Kokonaisuudessaan Smakby toimi hyvin ruuan, atmosfäärin ja palvelun kokonaisuutena: Tunnelma oli rento ja ruoka hyvää. Mielestämme ravintola on ehdoton kohde Ahvenanmaalla vieraileville ruuan ystäville.

Aterian jälkeen oli mukava kävellä lyhyt matka majataloon, jossa uni saapui varsin nopeasti.

Aamulla heräsimme, pakkasimme tavarat ja menimme majatalon päärakennukseen katetulle aamiaiselle. Söimme, kiitimme ja lähdimme polkemaan kohti Pomarsundin rauniolinnaa, Vårdötä ja lopulta Brändön lautalle. Näistä ja paluumatkasta Mannersuomessa kuitenkin lisää vielä myöhemmin.

maanantai 20. elokuuta 2018

Pyöräretki Turun ja Ahvenanmaan keitaille läpi gastronomisen autiomaan

Toteutimme lomamme aluksi jo pidempään suunnitellun pyöräretken Turun kautta Ahvenanmaalle. Kuten otsikko antaa ymmärtää, söimme reissulla sekä erittäin hyvin että erittäin huonosti: 600 kilometrin pyörämatkan varrelle osuivat sekä Turun ravintolataivas että Kastelmholman Smakby, mutta toisaalta myös parisataa kilometriä nakit ja valmismuusi-suomea molempiin suuntiin mennessä.

Heikki aloitti matkan Tampereelta kohti Turkua yhdessä 4-vuotiaan Sofian kanssa kahdestaan Katrin ollessa vielä töissä. Teimme matkaa laatikkopyörällä, jonka kuljettaminen missään Suomen julkisista liikennevälineistä oli osoittautunut mahdottoman hankalaksi ellei mahdottomaksi. Onneksi reidet palvelivat paremmin kuin VR tai matkahuolto.

Tervaniemen kauniit maisemat Sastamalassa

Ensimmäisen päivän päätteeksi yövyimme Sastamalassa leirintäalueella ja luotimme omiin kokkailuihin. Lounaan olimme syöneet ravintolassa, joka vahvisti päätöksen valmistaa omat makaronimössöt illaksi. Sama toistui seuraavana päivänä Yläneellä Kallionnokan leirintäalueella. Toisen päivän lounas Tupalan Hovissa Säkylässä oli kuitenkin ollut reilua kotiruokaa, jota voi hyvin suositella ohi lounasaikaan matkustaville.
Camping is Big fun

Leirintäalueista sanottakoon, että nämä kaksi joilla yövyimme olivat jääneet palvelutasoltaan ja yleiseltä ilmeeltään jonnekin edellisen vuosituhannen puolelle. Sekä Kivennokka että Sastamalan Tervaniemi olivat erittäin kauniilla paikoilla ja jos varustelutaso olisi kunnossa, nämä voisivat hyvin houkutella enemmänkin telttailijoita ja ohikulkevia matkailijoita pidemmiksikin pätkiksi. Itse ainakin kaipaisin leirintäalueelle kunnollisia kahvila/ravintolapalveluita, joilla esimerkiksi Sastamalassa aivan keskustan kupeessa kauniilla ranta-alueella sijaitsevalle leirintäalueelle voisi kenties houkutella muitakin asiakkaita kuin leiriytyjiä. Molemmista alueista tuli tunne, että niiden kehittäminen ja modernisoiminen on unohdettu ja alueet elävät elämänsä ehtoopuolta. Hieman valitettavaa, näissä olisi kuitenkin potentiaalia.

Kolmannen päivän loppupuolella ruokamaisema alkoi muuttua. Turkua Paattisten kautta lähestyttäessä kauppapuutarhat yleistyivät ja kaupoissa alkoi näkyä lähituottajien tomaatteja, kurkkuja ja perunoita, mikä on pienemmissä kaupoissa Tampereen seudulla erittäin harvinaista. Viimeistään Turun tori vakuutti alueen sisämaata rikkaammasta puutarhatuotannosta: Torilla oli tarjontaa huomattavasti Tampereen Tammelantoria laajemmin. Ja mikä huomattaavaa, Turun tori oli auki alkuiltaan saakka. Olemme jo vuosia ihmetelleet, miksi Tampereen Tammelantorin kauppiaista kukaan ei ole siirtänyt myyntiaikojaan palvelemaan tavallista työssäkäyvää kuluttajaa, joilla kuitenkin saattaisi olla halua ja ostovoimaa tehdä ruokahankintojaan torilta: Itse ainakin kävisimme torilla arkisinkin, jos se vain olisi mahdollista. Tällä hetkellä ei ole, ja jos kauppa ei Tammelassa arkisin käy niin siitä saavat kauppiaat osin syyttää itseään.

Torin lisäksi Turun ravintolakenttä on hyvin vakuuttava, söimme nimittäin parin päivän aikana kaupungissa erittäin hyvin monessa eri tyylisä.


Ensimmäisenä iltana hienoon Kakolan vankilamiljööseen sijoittuva Kakolanruusu: Heikki kävi aikaisella illallisella kahdestaan nelivuotiaan kanssa, mikä onnistui yllättävän hyvin. Ravintola suhtautui lapseen hyvin asiakkaana ja Sofia sai isänsä kanssa saman maistelumenun puolikkaina annoksina. Ruoka oli sesonginmukaista, raikasta ja kauniisti esille laitettua: Alkuruokina kirjolohitartar ja pikkelikasvikset sekä herukoita, kasvisannoksena retiisi-mozzarellasalaatti ja lihana härkätartar, joka oli ilmeisen hyvää koska katosi Sofian suuhun muutamassa hetkessä. Pääruokana vakiomenussa oli Viskilän kanankoipi, jonka vaihto kala-annokseen onnistui lihaa syömättömälle. Kanankoipi oli kuulemma mureaa ja maukasta, ahvenvartaiden kala tuoretta ja hyvin grillattua. Lisäkkeenä oli niin tuoreita leikkopapuja, että niitä olisi voinut syödä sellaisenaan ämpärillisen. Jälkiruuaksi vielä itse tehtyä mustikkajäätelöä ja kaardemummapannukakkua, ja ateria oli valmis. Ruokakokonaisuus oli erittäin hyvä, viinit olivat hivenen mielenkiinnottomia mutta kaikkea ei voi aina saada.

Ahvenvartaat ja leikkopavut Kakolanruusussa
Toinen loistava ruokapaikka löytyi pienen vinkin avulla seuraavaksi päiväksi Ruissalon telakalta: Sergio's al Mare-kesäravintola paistaa autenttista pizzaa laiturinnokassa telakkamiljöössä. Eipä tästä paljon paikka parane, ja kun pizzatkin olivat priimaa niin voimme suositella! Ruissalon piste on auki vain kesän, mutta mikäli taso on varsinaisessa Sergio'sissa yhtä kova, voisimme hyvin poiketa!
Sergios al Mare ja Margarita

Koska olimme pyöräilleet aamupäivällä ennen pizzalounasta Turusta edestakaisin Naantaliin ja iltapäivällä käyneet vielä Ruissalon kärjessä Saaron uimarannalla, täytyi tätä 50 kilometriä paikkailla illalla Ravintola Gustavossa. Välimerellisellä, lähinnä espanjalaishenkisellä ruokalistalla oli hyvä lajitelma alkuruokia, joita tilasimme niin sanotusti pöydän täyteen. Jaettaviksi hyvin soveltuvat alkuruuat oli tehty hyvistä raaka-aineista niitä kunnioittaen. Pimentos de padron ja pulpo gallego sekä friteeratut minimustekalat maistuivat siltä miltä niiden pitääkin maistua, eikä hyvä jamon vaadi kikkailua. Viinisuositukset istuivat ruuille hyvin, eikä aterian hinta muodostunut älyttömäksi. Vahva suositus etenkin isommalla porukalla, kannattaa tilata kaikki listan alkuruuat ja jakaa, niin saa maistella laajasti hyvin valmistettuja välimerellisiä annoksia.

Gustavon tapaksia

Seuraavana aamuna matka jatkui Maarianhaminaan, mutta koska juttu tuntuu venyvän niin jaamme tämän kahteen osaan: Ahvenanmaan Smakbystä, maisemista ja mökkikylistä lisää seuraavassa osassa.
Jonossa laivalle, Ahvenanmaa odottaa

perjantai 3. elokuuta 2018

Winebridge: Ravintola, josta tahdoimme pitää




"Meidän tärkein teemamme on viini. Jos viikon viini on malbec, tarjoamme argentiinalaista ruokaa. Jos seuraavalla viikolla viini on primitivo, kokataan keittiössä sisilialaista, kuvailee Timo Jokinen." 

Lainaus on kevättalven Kohokohdat-jutusta, jossa Jokinen kuvaa heinäkuun lopussa avautuneen Winebridge-ravintolan ideaa. Kuulostaa hyvältä, joten kävimmekin ravintolassa jo vajaa viikko avaamisen jälkeen maistelemassa ruokia ja joitakin viinejä. 

Kevään jutun jälkeen ravintolan konsepti tuntuu muuttuneen, koska viinilista oli ainakin toistaiseksi varsin maantieteellisesti hajanainen eikä ainakaan meille yritetty salihenkilökunnan toimesta tarjota erityisesti jonkin tietyn alueen viinejä. Ruokalistaltakin löytyi niin italialaisia, saksalaisia ja rankalaisia kuin välimeren itäosiinkin paikantuvia annoksia: flammküchen, bruscetta, kananmaksa pekonilla ja karitsankare-couscous currykastikkeella eivät erityisesti fokusoi listaa tiettyyn  ruokakulttuuriin.

Päätimme maistella suuren osan listan alkuruuista, koska helteellä lämpimät ruuat eivät juuri houkuttaneet. Osa ruuista oli ok, osa varsin onnistuneita ja osa hivenen outoja. 

Alkuruokalistalta löytynyt Winebridgen salaatti oli hyvä, annoksessa oli pieniä tuoreita salaatinlehtiä ja hyvä kirpeä vinagretti. Oliivit salaatissa olisivat voineet olla maistuvampiakin, mutta toisaalta maukkaita kivettömiä oliiveja on kyllä vaikea löytää. 

Insalata Caprese olisi ollut pätevä, ellei siihen olisi käytetty kumimaista mozzarellaa, joka oli joka hieman ikääntynyttä tai vaihtoehtoisesti ei-niin-laadukasta alun perinkään.

Rapu-avocadoannos oli lähes loistava. Koska Suomesta ei saa tuoreita tiikerirapuja, oli annokseen tuotu makua kermaisella avocadomoussella ja tulisenmakealla paholaisenhillolla. Annos oli koottu rapeiden filolevyjen väliin, mikä toi miellyttävää tekstuuria. 


Tonnikalalla täytetty tomaatti oli hieman erilainen kuin odotimme: Raaka tomaatti oli täytetty susheista tuttulla tunamayo-henkisellä massalla, kun odotus oli ehken italialaishenkinen. Toki listan englanninkielinen "tomato filled with tuna mousse" olisi paljastanut annoksen luonteen jos olisi ajatellut asiaa.  Joka tapauksessa annos toimi yllättävän hyvin etenkin näin kuumalla kelillä, eli tässä pisteet innovatiivisuudesta. 

Bruschettat olivat muuten hyvät, mutta jostain syystä näidenkin päälle oli läväytetty levyt sitä kumista mozzarellaa. Anjovis-tomaattibruschetta olisi ollut varsin hyvä ilmankin. Less is more! Viimeinen lause pätee myös oliiveihin: Hyvät oliivit ovat hyviä sellaisenaan ja niiden marinoiminen gorgonzolalla oli melko erikoinen ratkaisu. Samoin antipastolautaselta löytynyt "marinoitu" grana padano oli outo ratkaisu: Olemme tottuneet ajattelemaan, että hyvä juusto -etenkin kypsytetty- on herkku sellaisenaan eikä sen kanssa kannata kikkailla. Muutoin antipastolautanen oli varsin standardi: Artisokat ja aurinkokuivatut tomaatit purkista, perusmakkarat ja kinkut. Ei suurta efforttia.

Mielestämme ruokalistassa oli potentiaalia, mutta kenties juuston- ja juustollamarinointiin kulunut henkilökuntakulu olisi kannattanut panostaa laadukkaisiin raaka-aineisiin? Euroopassa reissatessamme parhaimmat alkuruuat  ovat olleet varsin yksinkertaisia ja konstailemattomia, mutta parhaita kokemuksia ovat yhdistäneet tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet.

Viinilista oli melko laaja, vaikkakin ravintolan nettisivuilla mainittu "kaupungin laajin viinilista" saattaa olla hienoista liioittelua. (tämän suhteen suosittelemme käyntiä vaikkapa Tuulensuussa...) Etenkin uuden maailman viinit olivat lähes kaikki massatuottajien viinejä eivätkä juuri innostaneet. Eurooppalaisissa viineissä oli sekä suurten tuottajien mainstream-viinejä että joitakin pienempien tuottajien pulloja. Tuoreessa kohokohdat-julkaisussa kerrotaan että viinejä saa vaikkapa 4 cl annoksina, valitettavasti listalla laseittain tarjottavat viinit olivat pääosin melko tuttuja tapauksia. Emme toki tulleet kysyneeksi josko jotakin muuta olisi laseittain saanut. Toki ravintolan kannalta on ymmärrettävää että satasen pulloa ei viitsi avata siksi, että ravintolan ainoat asiakkaat haluavat maistaa sitä puoli lasillista. 

Muutoinkin ravintolan konseptin avaaminen ja viinien myyminen jäi salihenkilökunnalta melko vähiin. Olemme tunnetusti pelottavan helppoja asiakkaita, joille voi helposti myydä lähes mitä vain jos tekee sen innostuneesti ja osaavasti. Tämä innostuneisuus jäi puuttumaan, joten päädyimme valitsemaan viinimme listalta itse. Salihenkilökunnan kannattaisi ottaa vähän etukenoa ja innostua asiastaan, niin asiakaskin on helpompi saada syttymään viineistä.

Kokonaisuus jätti siis ainakin näin pian avaamisen jälkeen toivomisen varaa. Se, että listalla on "viinejä joka puolelta maailmaa" ei mielestämme pidä olla itsetarkoitus jos tähän päästään Fairview:lla. Ruuissa oli myös hiomisen varaa, mutta toki asiaan saattaa vaikuttaa se että söimme epäortodoksisesti pelkkiä alkuruokia. Antipastolautanen ja mozzarella ovat kuitenkin aiemminkin toimineet hyvin indikaattoreina ravintolan suhtautumisesta raaka-aineisiin. 

Toivomme, että ravintola kehittyy positiiviseen suuntaan. Nettisivujen mukaan elokuun puolivälissä alkavat perjantaiset teemaillat, joten kenties näissä päästään lähemmäs sitä "ruokaa viinin mukaan"-filosofiaa. Täytynee käydä vielä kokeilemassa!