Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 27. tammikuuta 2019

La Stoppa Macchiona 2011

Kuva: lastoppa.it
La Stoppan viinitila sijaitsee Emiliassa, Parman länsipuolella. Seudulla ei ole mainetta huippuviinialueena, mutta La Stoppa on ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuottaja. Tila on tätä nykyä tunnettu ennen kaikkea non-interventionistisista viineistään, jotka saavat maseroitua pitkään ja siten maistuvat erittäin juurevilta.  Viinit valmistetaan alkuperäislajikkeista barberasta ja bonardasta. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina, vaan välillä seikkailtiin vahvasti kansainvälisten lajikkeiden maailmassa.

Tilan on perustanut 1800-luvun jälkipuoliskolla lakimies Giancarlo Ageno, joka löysi paikan ja piti sitä suotuisana viinintuotantoon. Pantaleonin perhe hankki tilan omistukseensa 1970-luvulla. Tila sai mainetta, joka perustui alkuun kuitenkin kansainvälisiin lajikkeisiin. 1990-luvulla Elena Pantaleoni otti vastuun tilasta, ja pian havaitsi että paikalliset lajikkeet tuottavat mielenkiintoisempia viinejä. Cabernet sauvignon-köynnökeset saivat väistyä barberan ja bonardan tieltä.

Tilan 58 hehtaarista reilu 30 on viiniviljelmiä, loput luonnontilassa tilan biodiversiteetin turvaamiseksi. Tarhoja viljellään luonnonmukaisin menetelmin. Torjunta-aineina käytetään vain rikki- ja kupariyhdisteitä (joiden luonnonmukaisuudesta voi toki olla mitä mieltä haluaa). Tarhoilla kasvaa punaisia barberaa ja bonardaa sekä valkoisia malvasia di candiaa, ortugoa ja trebbianoa. Pantaleoni käyttää iäkkäiden köynnösten rypäleet pitkään ikääntyviin viineihin ja nuorten köynnösten  rypäleet nuorena juotaviin.

Viinit käyvät teräs- tai sementtitankeissa, ja ne saavat maseroitua pitkään kuortensa kanssa. Myös osa valkoisista viiniytetään tällä tavoin. Käyminen tapahtuu luonnonhiivoilla. Käymisen jälkeen viinit ikääntyvät neutraaleissa tammitynnyreissä ja saavat 'hengittää', minka katsotaan olevan välttämätöntä näille kuumassa ja kuivassa ilmastossa kypsyneille rypäleille. Viinit ikääntyvät pitkään myös pullossa, ja Elena Pantaleoni laskee viinit markkinoille vasta, kun katsoo niiden olevan optimaalisessa kunnossa.

Macchiona on 50/50 blendi barberaa ja bonardaa. Käsin poimitut rypäleet maseroituvat 40 päivää teräs-ja sementtisammioissa, käyvät suurissa tammisammioissa. Sulfiittia ei lisätä, viiniä ei kirkasteta.

Tuoksusta nousee ensin volatiilia happoa, joka nostaa heti perässään erittäin raikasta kirsikkaista marjaa. Tuoksussa on aavistus brettaa, yrttistä mausteisuutta ja jopa appelsiininkuorta. Suussa varsin täyteläinen viini, jonka hapokkaan rungon ympärille on rakennettu lihaksikkan täyteläinen raami. Viinin ikä huomioiden primääri marjaisuus on upeasti säilynyt ja korostuu edelleen suussa. Mausteisuus nousee esiin suun takaosassa. Tanniinirakenne on yllättävän runsas. Viini on tasapainoinen alusta loppuun, jälkimaku on pitkä.

Tämä oli hieno viini, jossa barbera ja bonarda esittelivät parhaita puoliaan. Pitkä maseraatioaika tuntuu rungokkuutena, jota näihin lajikkeisiin ei aina yhdistetä. La Stoppan viinejä saa italialaisista nettikaupoista, eivätkä niiden hinnatkaan ole laatuun nähden aivan valtavia. Lisäksi Vindirekt tuo La Stoppaa Suomeen, joten näihin voi törmätä myös ravintoloissa. Suosittelemme vahvasti maistamaan!!!

lauantai 19. tammikuuta 2019

Prunotto Bansella 2016: Runsas Barbera Nizza DOCG:n laatualueelta

kuva: Alko

Barbera on Piemonten alueen perinteisiä rypäleitä, josta on pitkään tuotettu melko yksinkertaisia ja rustiikkisia viinejä paikallisten jokapäiväiseen käyttöön. Viini on sopii paikalliseen ruokakulttuuriin, johon kuuluvat oleellisena osana makkarat, leikkeleet ja runsaat, kermaisetkin liharuuat. Hapokkaana viininä barbera leikkaa näiden runsaiden annosten läpi kuin veitsi kuumaa voita.

Barberaa on perinteisesti pidetty vähempiarvoisena viininä, ja sitä onkin perinteisesti vilijelty viileämmillä tarhoilla joilla nebbiolo ei kypsy. Tämä korostaa perinteisen barberan hapokkuutta. Vuonna 1994 kuitenkin hyväksyttiin uusi DOCG-apellaatio Nizza Monferato barbera d'Asti superiore Nizza Monferraton kylää ympäröivien 18 kunnan alueelle sijoittuvalla alueelle barbera kypsyy täyteläisemmäksi ja runsaammaksi, koska tarhat sijaitsevat etelään suuntautuvilla rinteillä. Alueella tuotetaan Nizza Barberaa, jota pitää kypsyttää 18 kuukautta (tästä 6 tammessa) ja Barbera riservaa, jota kypsytetään 30 kuukautta (12 tammessa).

Prunotton historia alkuu 1900-luvun alusta, jolloin Alfred Prunotto perusti Serralungaan ko-operatiivin nimeltää "Ai Vini delle Langhe". 20-luvulla muut osakkaat kuitenkin lipesivät pois ja ko-operatiivi jäi Prunotton käsiin. Katse suunnattiin jo varhaisessa vaiheessa vientimarkkinoille, kun viinejä saatiin kieltolain päätyttyä viedä myös Yhdysvaltoihin. Prunotton jäädessä eläkkeelle hän antoi yhtiön ystävänsä Bebbe Collan (ja myöhemmin myös tämän veljen) käsiin. Tämän johdossa alettiin 1960-luvull etsiä alueelta erityisen hyviä tarhoja laatuluokitusalueiden sisältä, ja tämän työn tuloksena tunnistettiin muun muassa Barolo Bussian tarhan kyky tuottaa erityisen laadukkaita viinejä.

1980-luvulla alkoi yhteistyö jakelussa Marchesi Antinorin suvun kanssa, mikä johti 1990-luvun alussa Collan veljesten eläköityessä Prunotton viinintuotannon päätymiseen tämän suurtuottajan haltuun. Antinorit kuitenkin pitivät yllä korkeaa laatua ja pystyivät hankkimana Prunotton omistuseen  osia huipputarhoista Barolo- Barbaresco ja Barbera d'Alban alueilta.

Bansella on siis puhdas Barbera. Köynnökset kasvavat kalkkipitoisessa maaperässä, jossa seassa hiekkaisia kerroksia. Rypäleet on kerätty käsin ja rangattu. Käymisen aikainen maseraatio on kestänyt 7 vuorokautta, ja käyminen tapahtunut matalassa korkeintaan 28 asteen lämpötilassa aromikkuuden säilyttämiseksi. Viiniä on kypsytetty kerran käytetyissä tammitynnyreissä 9 kuukautta ennen pullotusta.

Yllättävän runsas tuoksu, jossa tummaa marjaa, kukkaisuutta, hieman lääkeyrttistä lakritsisuutta ja savua. Lisäksi selkeästi tunnistettava sienen aromi, joka erinäisiä kaapista löytyneitä kuivasienipurkkeja nuuskimalla identifioituu tämä lopulta mustaksi torvisieneksi. Suussa viini on marjaisempi kuin tuoksu antaa odottaa. Makupaletilla sienimäisyys ei tunnu niin voimakkaasti, tilalle nousee marjan oheen selkeämpää mausteisuutta. Viini on keskitäyteläinen, melko hapokas ja raikasrunkoinen. Tanniinit ovat kohtalaisen kovat, keskivoimakkaat. Jälkimaku on pitkähkö, raikas paremmin kuin runsas. Kokonaisuutena tasapainoinen viini, jonka tuoksussa selkeästi aistittava torvisieni on varsin yllättävä.

Selkeästi keskimääräistä runsaampi barbera, joka toimii hyvin kaverina runsaammille liharuuille: Rypäleelle tyypillinen hapokkuus takaa suuta puhdistavan raikkauden, joka tasapainottaa ja keventää ateriakokonaisuutta. Viinistä löytyvä sieniaromi antaa kiinnostavia yhdistelymahdollisuuksia, ja kuvittelisimme että kermainen tattikastike minkä tahansa lihan (tai vaikka uunipaahdetun punajuuren) kanssa voisi olla nappi pari tälle viinille.

Viini löytyy nyt Alkon tammikuun erikoiserästä parin kympin pullohintaan. Tässä ei ole Eurooppalaisiin nettikauppoihin nähden kuin viitisen euroa hintalisää, joten Suomen verot ja rahdit jne lisättyään voi Alkon katetta pitää yllättäen jopa kohtuullisena moniin muihin pienerissä tulleisiin viineihin verrattuna.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Cornelissen Munjebel Rosso


Frank Cornelissen on merkittävä henkilö Etnan punaviinien nousussa maailman tietoisuuteen. Hän on Etnan "Mr. Natural Wine", jonka viinit ovat nousseet kulttimaineeseen ympäri maailman. Tämä belgialainen herra ihastui Etnan viineihin 1990-luvun lopussa, muutti Sisiliaan ja osti Contrada Barbabeccin vanhan viinitarhan Etnan pohjoisrinteeltä yli 900 metrin korkeudesta.

Hän alkoi viljellä tätä yli 100-vuotiasta, omilla varttamattomilla juurillaan kasvavaa nerello mascarlese-tarhaa äärimmäisen luonnonmukaisesti: Tarhaa ei muokata tai lannoiteta, köynnöksiä ei kasvukauden aikana juuri leikata ja ruiskutetaan kuparisulfaatilla vain äärimmäisessä hädässä.

Cornelissen pitää terroiria ensisijaisena ja rypäleitä toissijaisena: Hänen näkemyksensä mukaan kunkin alueen lajikkeet ovat vuosisatojen saatossa valikoituneet sellaisiksi, että ne pystyvät parhaalla mahdollisella tavalla ilmaisemaan kasvupaikkaansa.

Cornelissenin kellarifilosofia vaikuttaa hivenen kaksijakoiselta: Toisaalta hän kieltäytyy käyttämästä sulfiittia missään oloissa, mutta samalla luottaa vahvasti teknologiaan ja muun muassa suojaa viiniä argonkaasulla kellaritoimenpiteiden yhteydessä. Hän ei missään nimessä suostu kirkastamaan viinejään, toisaalta taas niiden ajaminen varsin pieniaukkoisistakin filttereistä on ok. Tämä filtteröinti ei mielestäni välttämättä vastaa naturaalia "nothing added, nothing taken away"-filosofiaa.

Munjebel rosso tulee 1925 istutetulta, 600 metrin korkeudessa sijaitsevalta nerello-tarhalta Etnan pohjoisrinteeltä Passopisciaron ja Rovitellon välistä. Viini on maseroitunut 2 kuukautta ja se on käytetty epoksitankeissa. Ennen pullotusta viini on filtteröity, ei kuitenkaan kirkastettu.

Viini on aavistuksen samea ja tiilenpunainen. Sen tuoksussa on appelsiininkuorta, vadelmaa, kirsikkaa ja hyvässä balanssissa oleva volatiilin hapon tuoma noste. Brettanomyces-tuotteita on aivan aavistus tuomassa kompleksisuutta: ei lantaisuutta, vaan hentoa lääkeyrttisyyttä. Suussa ensimmäisenä yllättää hyvin voimakas hiilihappo, joka valitettavasti peittää miellyttävän aromimaailman. Alun hiilihappohyökkäyksen jälkeen suutuntuman keskiosa tuntuu valjulta, kunnes jälkimaussa hedelmähappo ja kohtalaisen voimakkaat tanniinit puraisevat uudelleen. Viini ei tunnu tasapainoiselta, mikä on miellyttävän tuoksun jälkeen pettymys. Ruuan kanssa viini toimi aavistuksen paremmin, mutta jotenkin jää hieman häiritseväksi.

Viini on siis tuoksultaan hyvin miellyttävä, mutta valitettavasti emme pääse yli hiilidioksidin aiheuttamasta epätasapainosta. Pientä hiilidioksidia emme viinissä pidä virheenä. Esimerkiksi Sisilian matkallamme maistoimme ja tilasimme kotiin Bagolaro-tilalla omaan käyttöön ja kavereille tuotettua Malandrino-nimen saanutta natuviiniä, jossa oli enemmänkin kuin aavistus hiilidioksidia. Tässä oli kuitenkin enemmän hedelmärunkoa, joten viini tuntui myös suussa tasapainoiselta. Ainakaan tämä viini ei siis mielestämme ollut kaiken Cornelissen-hehkutuksen arvoinen, mutta kenties emme vain ymmärtäneet. Tuttavuus oli mielenkiintoinen, mutta ei välttämättä mennyt jatkoon.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Chateau de la Dauphine aliarvostetusta Fronsacista Pomerolin naapurista.

Bordeaux:n oikean rannan tunnetuimmat apellaatiot ovat epäilemättä St. Emilion ja Pomerol: Jälkimmäisessä sijaitsee muun muassa chateau Petrus. Näiden alueiden länsipuolella sijaitsee vähän tunnettu Fronsac, jossa kasvatetaan pääasiassa merlot- ja cabernet franc-köynnöksiä 800 hehtaarilla. Maaperä on pääasiassa kalkkikiveä, seassa jonkin verran savea.  Alueen maaperä on tasalaatuista verrattuna suurempiin ja kuuluisampiin itänaapureihinsa, mutta tästä huolimatta alueen viinit ovat aliarvostettuja. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina, sillä aikanaan Fronsacin viineistä on maksettu kovempia hintoja kuin St. Emilionista ja Pomerolista.



Chateau de La Dauphine on 1700-luvun lopulla perustettu viinitalo, joka on viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana vaihtanut omistajaa useasti: Se myytiin vuonna 1985 Petruksen omistavalle Moieux:n perheelle. Jean Halley osti tilan vuonna 2000, ja se siirtyi seuraavalle sukupolvelle tämän kuoleman jälkeen 2011. Guillaume Halley panosti tilaan voimakkaasti ja myi sen lopulta nykyiselle omistajalle, Labrunen yrittäjäsuvulle vuonna 2015. Nykyisin viinintekijäkonsulttina on kuuluisa (pahamaineinen ?) Michael Rolland, mutta maistamamme viini vuodelta 2002 on tehty ennen hänen aikaansa.

Dauphinella on nykyisin 53 hehtaaria tarhoja, joiden maaperä jakautuu kolmeen tyyppiin: Pääosa on kalkkikivipohjaisia tarhoja, ja lisäksi on kalkkikiven ja saven sekaisia tarhoja sekä hiekkaisia savimaita. Tarhoilla kasvaa lähinnä merlota, mutta jonkin verran myös cabernet francia.



Chateau de la Dauphine on 90/10 sekoite merlot:a ja cab. francia. Rypäleet on korjattu käsin ja valikoitu tarkoin ennen viiniyttämistä. Ensin rypäleistä on erotettu saignee-menetelmällä 20 % mehusta, joka on käytetty rosén tuotantoon. Jäljelle jäänyt mehu on puristettu lämpökontrolloiduissa sementtitankeissa tapahtuvan maseraation jälkeen. Viini on kypsynyt vuoden tammitynnyreissä, joista 1/3 on ollut uusia.

Viinin tuoksussa on yllättävän paljon punaista marjaisuutta, joka tuo ensimmäisenä mieleen kypsän mansikan. Tämän marjaisuuden taustamaisemana on maanläheinen, hieman multainen perusvire, josta versoo myös hentoa yrttisyttä ja hyvin intergroitunutta tammea. Viinin tuoksu on ikäänsä nähden mielestämme melko nuorekas. Suussa viini on melko täyteläisen marjainen. Mansikkainen aromi tuntuu voimakkaammin tuoksuttaessa kuin retronasaalisesti, suussa aromimaailman yrttisyys ja maanläheisyys korostuvat. Viinin rakenne on tasapainoinen, siinä on riittävästi hapokkuutta raikastamassa kokonaisuutta. Tanniinit ovat keskivahvat, hyvin pehmenneet ja silkkiset. Jälkimaku jää hivenen lyhyeksi sellaisenaan nautittuna, mutta etenkin lihan tai muun proteiini-rasvakombinaation kanssa nautittuna jälkimaku kantaa syystä tai toisesti pidempään.

Viini oli aivan oivallinen oston ebaysta parilla eurolla. Tämä marjaisena säilynyt viini palauttaa mieleen sen, että Bordeaux ei ole turhaan yksi maailman arvostetuimmista viinialueista. Mekin etsimme monesti niitä eksoottisia uusia ja vähän tunnettuja viinejä, mutta toisinaan kannattaa palata vanhaan ja luotettavaan. Ja kuten Bordeaux:n kotiutunut, Decanteriin säännöllisesti kirjoittava Jane Anson on todennut, on alueen vähemmän tunnetuilla alueilla valtavaa potentiaalia, joka on alkanut lisääntyvien investointien vuoksi viimeisinä vuosikymmeninä realisoitua.